Ollaanko ortodoksisella taholla yhtä ehdottomia kuin roomalaiskatolisella siitä, kuka jakamattoman kirkon jakoi?!? Katoliset kun tuntuvat ainakin virallisesti olevan aivan varmoja, että idän patriarkaatit ne yhdestä, pyhästä, katolisesta ja apostolisesta kirkosta aikoinaan irrottautuivat. Eli lähtikö Kirkosta Rooma vai Konstantinopoli...
Kuka irtaantui kenestäkin?!?
Sebastianos
11809
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Pitääpä lukea kirkkohistoriaa uudestaan, jotta selviäsi mitä oppikirjat kertovat. Uskaltaisinko kuitenkin aivan lonkalta väittää, että kat.länsi ja ort.itä erosivat TOISISTAAN (eikä niin, että vain toinen osapuoli erosi toisesta).
sen suhteen että erkanivat TOISISTAAN. Mitä itse olen kirkkohistoriaa lukenut, niin ei siinä kiistassa kumpikaan osapuoli ollut passiivinen toisten hyökkäysten kohde, vaan molemmat pitivät omalla tahollaan huolen riidan kärjistymisestä eroon asti (vaikka ehtoollisyhteyden katkaisemista ilmoittikin ensin Rooman kirkko).
silloin konkreettisia tekoja yhteyden palauttamiseen: jos on erkaannuttu, voidaan yhteen palata vain yheisin toimin...
Eli peiliin pitää uskaltaa katsoa puolin ja toisin, "että he yhtä olisivat."
"Ollaanko ortodoksisella taholla yhtä ehdottomia kuin roomalaiskatolisella siitä, kuka jakamattoman kirkon jakoi?!? Katoliset kun tuntuvat ainakin virallisesti olevan aivan varmoja, että idän patriarkaatit ne yhdestä, pyhästä, katolisesta ja apostolisesta kirkosta aikoinaan irrottautuivat. Eli lähtikö Kirkosta Rooma vai Konstantinopoli..."
Tässä pitää huomata, että kysyt tavallaan kahta asiaa, jotka ovat erotettavissa toisistaan:
1) "Kumpi jakamattoman kirkon jakoi", eli kumman toiminnasta aiheutui, että osa kirkosta joutui skismaan?
2) "Lähtikö Kirkosta Rooma vai Konstantinopoli", eli kumpi jäljellejääneistä puolista on se apostolien kirkko, jonka tunnustivat esimerkiksi Augustinus ja Athanasius.
Erimielisyydet koskevat varmaankin lähinnä kakkoskysymystä; Ykkösessä on aivan selvää, että ero aiheutui molemmista osapuolista eikä niistä yhdessäkään kokonaan, vaan mukana oli myös kulttuurisia eroja, suoranaisia kielellisiä ongelmia, valtion roolin aiheuttamia vaikeuksia ja niin edelleen. Koko ero oli pitkä prosessi, vuosi 1054 on merkittävä rajapyykki mutta vain sen prosessin tulos (puhumattakaan yhteydestä, minkä osittain saavutimme 1400-luvulla).
Sen perusteella, mitä olen lukenut vuonna 1054 ehtoollisyhteyden katkeamisen yhteydessä tapahtuneista riidoista paavin legaatin ja patriarkan välillä, voisin sanoa, että ensinmainittu oli suurempi syyllinen niihin riitoihin - mutta he olivat kumpikin vain jäävuoren huippuja.
pienintäkään pohtimista. Lännen- Katolinen kirkko lähti omille teilleen jo tehdessään filioque lisäyksen uskontunnustukseen. Huomattava osa Idän asiakirjoista ja muista kirkollisista aarteista katosi tai kadotettiin "retkeilijöiden" toimesta neljännen ristiretken aikana.
Viimeinen niitti kirkkojen erolle oli kun paavi petti antamansa lupauksensa avustaan Konstantinopolille turkkilaisia vastaan vuonna 1453. Tuo oli Bysantin loppu ja kirkkojen, tuossa tilanteessa väistämättömätön lopullisen eron syy.
Kirkkojen yhteiset konsiilit olivat ainoastaan kiistelytilaisuuksia. Mitään yhteistä asiallista tulosta niissä ei saavutettu. Jeesuksen jumaluudenkin itseasiassa päätti keisari, konsiilin enemmistön mielipiteen vastaisesti.
Vähäinen ei voi olla merkitykseltään myöskään Katolisen kirkon paavi Innocentius III aikana tehty neljäs ristiretki. Samainen paavi julistautui myös Jeesuksen vikaariksi ja ensimmäiseksi ihmisten joukossa. Siis ei aivan Jumalaksi, mutta hyvin, hyvin lähelle. Ajatelkaapa mikä vaikutus tuolla oli ja on edelleen kirkkojen välillä.
Katolisen kirkon oma historian opetus on näiltäosin kovasti vajaa, katolisen kirkon omaksi eduksi. Tästä puutteellisesta historiasta myös ev.lut. kirkkommekin näyttää ajoittain ammentavan. Valitettavasti.
Kirkkojen jakaantumisesta on nähtävästi tehty ikuisuuskysymys. Anateemat ja pannat on kumottu, kirkot ovat "paiskanneet kättä". Emmekö voisi jo puhua kirkon jakaantumisesta eikä siitä kuka erosi kenestäkin.
Ja jakaantuneen kirkon yhteenpalaamisesta puheen pitäisi todellakin kulkea...
Isä Mitro Repo puhuu idän katolisesta kirkosta ja lännen katolisesta kirkosta kuin painottaen Yhden, Pyhän, ja Apostolisen Kirkon katolisuutta; universaaliutta...
nythän katoliset sallivat ortodoksien nauttia Eukaristia kirkossaan, mutta ortodoksipapit kieltävät ortodokseja nauttimasta Eukaristiaa katolisessa kirkossa. Eli kyllä nykypäivänä Roomalais Katolinen tai "lännen katolinen" kirkko ainakin on yhteyteen pääsemiseen tehnyt konkreettisemman aloitteen kuin "idän katoliset" eli ortodoksit. Ja kun myönnetään yhteiset sakramentit ja oppi niin tuntuu että ortodoksit ovat jämähtäneet "ja Pojasta" lisäykseen. Aika pikkusieluista.
Ihan oikeellisesti voidaan puhua Idän katolisesta kirkosta siinä kuin Lännen katolisesta kirkostakin. Sana katolinenhan tarkoittaa yhteistä, yleistä. Nikean uskontunnustuksessakin tämä sana katolinen esiintyy ja sehän on ortodoksisen kirkon virallinen tunnustus.
Mutta eukaristian suhteen asia ei ole ihan niin yksinkertainen kuin Mixos kuvittelee. Mihin ensinnäkin perustuu tämä käsitys, että katoliset sallisivat ortodoksien nauttia eukaristiaa kirkossaan??? Mikä on lähde ja missä näin tapahtuu?
Yleisemmällä tasolla, jos mainittu väite pitää paikkansa, Roomalaiskatolisen kirkon pyrkimys on tuskin muu kuin hallinnollisen vallan saaminen idän ortodokseihin nähden. Tämänsuuntaista kehitystähän on tapahtunut jo vuosisatojen ajan ja sen tuloksena on syntynyt uniaattikirkko eli kreikkalaiskatoliset. Roomalaiskatolisella suvaitsevuudella on siis itse asiassa hyvinkin
raadollinen motiivi.
Ortodoksit EIVÄT ole jämähtäneet filioque-oppiin. Jos kirkkojen ykseys olisi vain tästä kiinni, asian ratkaisu saattaisi olla jopa helppo. Mutta mitä tehdään paavin asemalle ja hänen "erehtymättömyydelleen", mitä opeille Jumalanäidin saastattomasta sikiämisestä ja taivaaseenottamisesta? Miten ratkaistaan erot eukaristisissa tavoissa, kysymys pappien selibaatista, kiirastulioppi jne.? Ja vastavuoroisesti: vaikka Roomalaiskatolinen kirkko kuinka ojentaisikin kätensä, olisiko se valmis enää hyväksymään jakamattoman kirkon oppeja sellaisessa muodossa kuin ekumeeniset kirkolliskokoukset ne määrittelivät?
Osut ytimeen, veli Johannes!
Uskon, että muista luetteloimistasi asioista on helpompaa sopuun päästä kuin paavin asemasta ja "erehtymättömyydestä"...
Itse näkisin Rooman patriarkan mieluummin itsenäisten kirkkojen/ patriarkaattien johtajien synodin puheenjohtajana ensimmäisenä vertaistensa joukossa, kuin erehtymättömänä Kristuksen vikaarina...
on palautunut Rooman ja Konstantinopolin välille: patriarkat tapasivat viimeksi kuun vaihteessa Vatikaanissa ja allekirjoittivat yhteisen julkilausuman, jossa vahvistettiin pyrkimys näkyvään yhteyteen. Dialogi jatkuu...