Seminaariväki voisi puida tulevana maanantaina mamujen määrän reilua nostamista. Jokainen paikkakunta kilpailee muuttajista. On tarjolla ilmaista tonttia ja tossua pienokaisille. Synnytyksistä palkkioita ja muuta. Meijän ei ole tarvinnut turvautua vippaskonsteihin. Lieksa on vetänyt viime vuosina ihan itessään kauneudellaan väkeä. Katuja uusitaan ja puistot hoidetaan. Mitäs tuosta tulijoiden määrästä numeroa tekemään. Nyt päättäjät reilusti kapusta käteen ja hämmentämään kylää kuntoon kaikkia asukkaita varten.
Tavoitteeksi mamujen määrä kolmennekseen väestöstä
ihan täyspäinen
47204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Provokaattori, älä viitsi taas aloittaa.
Voisi ihan hyvin olla vaikka puolet mamuja. Kyllä siinä kauppa kävisi ja tulisi eloa kylään, kun eihän tämä sisäsiittoinen viidennen polven demarikylä kylä muuten piristy.
Mamut on yritteliästä porukkaa ja syntyisi ravintoloita ja yrityksiä laidasta laitaan.Pohjois-Karjalan keskuspaikka voisi olla ihan realistinen tavoite. Joensuu näivettyy ja Lieksa nousee entiseen loistoonsa!
somalitko tekisi töitä ?? ha ha haaa...
Hyvä Päkkä! Täysin samaa mieltä. Jatkossa valtuustossakin puolet ulkomaalaisia. Lasten kansainvälisyyskoulutus alkaisi jo päivähoidosta.
Ja kolme kertaa vastaa itselleen. Sulle tekisi geenien vaihto hyvää ajatellen seuraavia sukupolvia.
Minusta olisi hyvä jos jokaisella luokalla olisi mamuoppilaita. Ihan mukavaa oli kun ekaluokkalisemme kertoi, että osaa jo vähän englantia, että voi puhhuu ulkomaalaisten kanssa. Hyvin meni värit ja esittäytyminen. Nyt tulee tosiaan lapsille merkitykselliseksi se, miksi vieraita kieliä on syytä oppia. Näin se vaan menee.
Ja levy jauhaa. Et taida olla lieksalainen, täällä mamujen opetus on hoidettu eri tyyliin.
Kyllä kaikissa kouluissa, joissa on maahanmuuttajaoppilaita eri kielten osaamisen merkitys konkretisoituu pikkuoppilaille, isommathan sen ymmärtävät muutenkin. Kontakteja syntyy riippumatta opetusjärjestelyistä. Äidinkielestä huolimatta englantia puhutaan yleisesti jonkin verran.
Tämän levyn soittaja on ketjun ensikertalainen ja lingvisti.
Ei ole hoidettu erityyliin. Älä kirjoita puppua! Mitä sinä sillä voitat?
muuten työväenyhdistys lähellä SDP:tä joka vuokrasi mamuille moskeijan ,miten lie jääviys ko. henkilöillä valtuustossa?
Työväenyhdistys, sdp ja mamujen tilojen vuokaus. Hah. Ei tässä jääviysasioilla ole mitään tekemistä. Otahan asioista kunnolla selvää ja mieti. Puurot ja vellit menevät sekaisin sen sijaan silloin kun hallituksen jäsen ja valtuutettu hakee jatkuvasti avustuksia omalle yhdistykselleen kakenmualiman kuluhin.
Moskeijan vuokraajia Valtuustossa!!
Mun mielestä mamuja ei enää Lieksaan. Yksinkertaisesti resurssit eivät riitä asunnot loppuvat yms. jos ette halua sitten majoittaa niitä koteihinne mikäli ylimääräisiä huoneita löytyy. Hihiii.
Katoin juuri vuokratalojen sivuilta tyhjät asunnot. Siellähän niitä on vaikka kuinka paljon. Turhaa puhetta, että kylästä asunnot loppuu. Perikunnillakin on kämppiä kun vanahuksia kuolee. Ei käy kuule syyksi.
Ei moskeijan tilojen vuokraaminen tee ketään jääviksi. yritä jo ymmärtää. Somalit maksavat ite vuokransa ja kaupungilla ei taida olla tämän asian kanssa mitään tekemistä. Olihan yhistyksen tiloissa keskuskoulun kirpparikin - siis sama joka hakee kaupungilta avustuksia. Haki muistaakseni silloinkin kun olivat tuossa työväenyhdistyksen alakerrassa. Ei siitäkään kukaan rutissut..Turhaan vouhkaat..Jos et muuta keksi niin valita oikeusasiamiehelle Sinnehän kaikki tietämättömät lähettävät valituksiaan. Muistelen että paikallisen srk:n kirkkoherrakin on ollut jopa valtuutettu ja seurakunnalla ja kaupungilla on monenlaisia sopimuksia.
Joo somalialaiset maksavat ITSE vuokransa?????? Kyllä se taidat olla sie, mie ja hentun liisa kun veroeuroillamme sitä vuokraa maksetaan.
Niinkö luulet, ettei islamilaisilta taustayhdistyksiltä löydy rahaa. Sattuuko muistumaan mieleen, että sellainen hyvin köyhä valtio kuin Saudi-Arabia tukee välillisesti monia yhdistyksiä.
Luule vaan, ei saudit mustille miehille anna ropoakaan.
Miten on jos kanto suomalaiset vaatisivat että vuokrat maksaa kaupunki ja siten oltaisiin samalla viivalla ?
taitaa tulla JYTKY:
Saattaa jytky muuttua luisuksi. Käy samalla tavalla kuin ruotsin ruotsalaisille eli kannatusluvut ovat syöksykierteessä. Tapahtumat liittyivät juuri mamu politiikkaan. Kyllä kansa tietää - valheella ei pitkälle pötkitä. Nyt on persuilla totuudenhetket - tuuleen huutelu ei kauas kanna.
Juuri näin, eikä yhden asian jauhaminen kaikkia kiinnosta. Tästä maasta löytyy paljon tärkeämpiä asioita hoidettaviksi, kun jatkuva maahanmuuton nälviminen. Olisi ollyt puolueella näytön paikka, kun hallitusvastuuta tarjottiin, useaan otteeseen, ei vain kelvannut. Liekö helpompi räkyttää ja sutkautella oppositiosta.
Kuka tietää Lieksan asuntotilanteen paremmin mamu, päättäjät, virkamiehet vaiko maahanmuuttovirasto? Virkakunnallakin on asiasta erilaisia näkyjä. Siinä on pähkinää kerrakseen. Yrittäkää vastata.
Aika outo laskutapa vt sosiaalijohtajalla kun vakuuttaa että Lieksaan mahtuu ne ensi vuonna tulevat 200 mamua asumaan!
Noinhan lieksan lehdessä luki!
Vetosi että tyhjiä asuntoja on..peräti 30 kappaletta! Eiköhän ne vapaat asunnot täyttyne jo syksyllä perheenyhdistämistoimin joten minne tulevat 200 aiotaan asuttaa?? aikamoinen taikuri pitäisi olla jos Lieksasta jöytää 50-100 tyhjää asuntoa...saati kahtasataa! Virkamiestenkin pitäisi tajuta todellisuus missä mennään eikä uneksia mahdottomista!
Lieksan Vuokratalot. fi /haettavat asunnot sinne ne asunnot menneet ovat.
Siis täältä näette, että vapaita asuntoja on paljon.
Niinkö tuota tosissasi luulet, että mamut lähtis syrjäkylille asumaan! Kaljakauppaan pitää olla alle puoli kilsaa.
Lieksalaiset mitä mieltä Mamu hommasta ,epäilen JYTKYÄ:
Jytkyn tulo ei muuta tässä kylässä mitään. Asioihin pitäisi päästä vaikuttamaan lainsäädännön tasolla. Näitä asioita ei muteta miksikään kunnallispoliittisilla linjauksilla ja suuren suun soitolla. On tämä jo nähty tämän vuoden aikana. Mitä on saatu aikaan. Ei yhtään mitään. Postimerkki perseeseen tyyli ei vaan yksinkertaisesti toimi.Tai jos pannaan toimimaan niin osalle välkkyy kalterikoppi.
On se kiva että Lieksa saa lisää tuloja mamuista kun kaupungintalous on kuralla!
Jos vielä sattuisi tulemaan niitä merirosvoja somaliasta joilla on kiristettyjä rahoja mukanaan! Nehän tärvää omiaan, eikä tarvitse kaupungin avustuksia! Verotuloja kaupungille rutkasti!
Mamut = aikapommi tikittää Lieksalle. Kun valtion tuet loppuu kolmen vuoden kuluttua...Se on Menoa sitten...Kuka sitten syyttää ketä,missä ja milloin.??
Ainakin sadannen kerran näen tämän tekstin. Eikö mitään uutta kirjoitettavaa löydy. Kaikki ovat tästä jo tietoisia.
Kaikki vaan eivät taida uskoa mikä on pian kylmä todellisuus Lieksassa.
Onhan täällä syntyperäisi elätettäviä toistakymmentäprosenttia väestösä. Nyt on kyse vain vajaasta prosentista jotka todennäköisesti saattavat jäädä kunnan rahan turvin elelemään.Kokonaisvaikutusta on vaikia sanoa, kun valtionosuuslainsäädäntö on kovin vaihtuvaista. Mutta näillä luvuilla ei vielä kannata synkkyyteen vajota ja jäädä odottamaan katastrofia.
Lässyn lässyn ja loopiloo.
Mamuja mamuja mamuja vaan punainen tupa ja
perunamaa.
Ettäs jaksatte jauhaa tästäkin maailman tappiin asti...................Eikös ole hyvä asia kun on tullut uutta asukasta.Jos vitsinä heittää niin ennen Somalit kuin Savolaiset
Jauhetaan, jauhetaan, jauh jauh...... Naapurikunnatkin Lieksalle nauraa.
"Jokunen vuosi sitten halusin tehdä tuttavuutta Tampereella ilmeisen muslimitaustaiseen nuoreen naiseen Keskustorin alueella ja ei mennyt kahta hetkeä kun tämän naisen murhailmeellä varustettu veli tuli toivottamaan minut "saatanan suomalaisen v*****n" Tähän loppui minun ymmärrys ja suvaitsevaisuus...”
Lieksa on kusessa. Epäilen onko päättäjät oikeustoimikelvollisia?
En halua, enkä tule olemaan missään tekemisissä mamujen kanssa. Boikotoin myös yrittäjiä joissa mamuja töissä. Tämä on minun hiljainen vastalauseeni.
Älä vielä vanno, kun satut menemään tajuttomaksi, et pystykään huutamaan maahanmuuttaja hoitajalle/lääkärille: Antakkee kuolla, ei sua koskee, minun kallisarvonen korkeutein männöö pilalle jos työ kosketta. Minnoon niin paljon parempi immeinen kun työ, jotta mielluumin kuolen kun oon teijän kanssa tekemisissä.
Minuun ei "ympärileikkausasiantuntijat" koske.
Minun vakaumus kieltää vääräuskoisten (islam) kanssa kaiken toiminnan. Ei voi mitään.
Taannoin Lieksa kehui saaneensa voittoa kun sai korvauksia mamuista!
Miten tulee olemaan tilanne syksyllä ja ensi vuonna?
Moni kuntahan kieltäytyy ottamasta mamuja juuri sen takia, koska mamuista saatavat korvaukset on liian pieniä pitkällä tähtäimellä!
Lieksan virkamiesten silmätkin alkaa aueta kunhan uusimmat tiedot julkaistaan!
Uudet järjestetyt palvelut mamuille mm koulu ja terveyspuolella ym syövät voitot jatkossa, joten tulos alkaa olla -0 . Ei auta muu kun Lieksan kassasta korvataan loput siis veronmaksajien selkänahasta!
Lieksalaisista alkoholisteista tai pitkäaikaistyöttömistä, paljonko valtio maksaa? Ja kuinka monta vuotta? Paljonko näitä on Lieksassa? Ja kenen luvalla ovat tänne pesiytyneet? Onko heitä tullut Etelä-Suomesta vai mistä? Kuka ottaa näistä vastuun? Vuokraako Lieksan Vuokratalot näille, jos jatkuvasti on ollut ongelmia ja ovat jo muutaman tuhannen euron edestä särkeneet kalustoa tai käyttäytyneet uhkaavasti naapureita kohtaan? Voisiko kaupunki päättää, millaisia ihmisiä tänne ylipäätään otetaan? Tulli Ahvenisen sillan viereen?
Onko asiassa perää?
http://hommaforum.org/index.php?topic=49023.30
http://aijaa.com/v.php?i=004267983333.jpg
Ei kai tarvi kaupungin/valtion maksaa tukiaisiakaan, kun näkyy katukuvassa maahanmuuttajien keskuudessa tuo autokantakin lisääntyvän päivä päivältä. Lähipiirissäni olevalla työttömällä henkilöllä ei todellakaan ole varaa HANKKIA/YLLÄPITÄÄ omaa autoa. (1. Auton hankinta 2. Vakuutukset 3. Ajoneuvovero 4. Polttoaine 5. Huollot jnejnejne. ...... vaikka enhä minä tiedä miten vaurasta porukkaa näissä kyseisissä lieneekään. Mutta jos pienellä peruspäivärahalla on tultava paikallisväestönkin toimeen tapahtukoon näin muittenkin osalta. Pienet lisätulot mistä hyvänsä, pienentävät tai jopa pudottavat kokonaan mm. asumistuet jo KAUAN asuneelta. Edelleenkään näistä asioista ei saa suoraa ja selkeää vastausta päättäjiltä joka varmaan puhdistaisi omalta osaltaan ilmaa näistä askarruttavista asioista.