mitä muissa uskonnoissa ei ole. Hieman tässä pilkka "keskustelujen " välissä todellista asiaakin mormonismista.
Olen aina uskonut Jumalan olemassaoloon. Olin aikanani erittäin aktiivinen luterilaislapsi ja nuori. Opin pyhäkoulussa kuinka suuri Jumalan rakkaus on luotujaan kohtaan, ja kuinka Jeesus rakastaa kaikkia lapsia. Hyppelin usein koukusta kotiin laulaen ylistystä Herralle.
Kun kasvoin ja aloin ajatella omilla aivoillani ,minusta alkoi tuntua, että luterilaisuudesta puuttui jotakin ja että jotakin oli ihan pielessä Pyhiin kirjoituksiin verratessa. Kaikki tuntui aivan yhdentekevältä. Kukaan ei sanonut mitään, vaikka nuoret harrastivat seksiä ja muuttivat yhteen, vaikka aivan selvästi se oli Raamatussa kielletty.
Aloin tutkia Raamattua itse, havaiten monia mammutin kokoisia koloja siinä missä Raamatunmukaan aita oli oltava selvä.
Havaitsin kolminaisuuden oudoksi tulkinnaksi; kolme Jumalaa olisivatkin vain yksi. En hyväksynyt sitä, että Jumala olisi vain jokin henki. Aloin ymmärtää, että Jeesus selitti apostoleille aivan selvästi miten kirkkoa tulisi johtaa, mutta en tuntenut mitään kirkkoa joka käyttäisi tuoat Raamtussa selvästi alkukirkossa olevaa johtamistapaa. Ihmettelin kirkon latteaa suhtautumista selviin kymmenen käskyn rikkomuksiin.
Lopulta löin hanskat naulaan enkä jaksanut enään, kun vastauksia ei tullut. Maailma saikin minutkin hetkeksi mukaansa, onneksi minulla oli voimia taistella pois siitä virrasta. Suurena apuna minulla oli silloin mormonilähetyssaarnaajat.
Mitä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko siten on antanut minulle? Ymmärrän Pyhiä Kirjoituksia paremmin, ymmärrän Jumalan luonnetta, elämän tarkoitusta... MAPkirkossa opiskellessa oppii jatkuvasti uutta, luterilaisuudess poljetaan paikoillaan. Kaikki jota ei Raamatussa ole varta vasten selvästi sanottu on : Emme voi tietää sitä, emme voi ymmärtää Jumalaa, olemme heikkoja ja mitättömiä....
Nyt voin sanoa; minä tiedän että elämälläni on tarkoitus, voi sanoa tietäväni monia asioita joita en ennen tiennyt. Tietoni Jumalan ja Jeesuksen rakkaudesta ei ole muuttunut, tietoni Heistä ja maailmasta on lisääntynyt, eikä sen lisääntyminen tule loppumaan iankaikkisuudessakaan. Iloitsen jokaisesta uudesta periaatteesta jonka ymmärrän ja huomaan, että ne kaikki ovat koko ajan olleet aivan käsillä, mutta en ole ennen niitä ymmärtänyt. Raamatun ja muiden pyhienkirjojen sekä löydettyjen kirjoitusten tutkiminen opettaa paljon uusia asioita niitä tutkiville.
MAP kirkossa jäsenenä oleminen on minulle todellinen jokapäiväinen ilo.
Joka Sunnuntainen sakramentin, eli ehtoollisen nauttiminen ja sen myötä Jeesuksen Krsituksen kärsimisen muistaminen ja syntien anteeksi pyytäminen ja kasteen liiton uusiminen on minulle tuiki tärkeätä.
Myös jäsenistö kirkossamme on todella lämminhenkinen ja välittävä. Tervehenkistä vapaa-ajan toimintaa on niin nuorille, lapsille kuin kaikille yhteisesti. Tansseja ja suuriakin juhlia nuorille, joissa ei ole alkoholi lainkaan käytössä. Kerran oli yli 600 nuorta Oslon uudessa hienoimmassa hotellissa juhlatanssiaisissa... hotellin henkilökunta hymyili vinosti, kun luvattiin että alkoholia ei käytetä ja käyttäydytään siivosti. Lopussa monet tulivat sanomaan että eivät olisi uskoneet jos eivät olisi itse nähneet.
On ihanaa olla tuollaisen ryhmän jäsen, ryhmän joka todella etsii Jumalan tahdon totetuttamista elämässään.
Joseph Smithin sanojen mukaan: ”Uskontomme perusperiaatteet ovat apostolien ja profeettojen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, että Hän kuoli, Hänet haudattiin ja Hän nousi kuolleista kolmantena päivänä ja astui taivaaseen. Kaikki muu uskontoomme liittyvä on vain tämän lisänä. Näistä mainittakoon se, että me uskomme Pyhän Hengen lahjaan, uskon voimaan, hengellisten lahjojen saamiseen Jumalan tahdon mukaisesti, Israelin huoneen takaisin tuomiseen ja totuuden lopulliseen voittoon.”
Kaikki muu on muuttuvaa käytäntöa vain evankeliumin ydin on pysyvä.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Nyt on elokuun viimeiset alennusmyyntipäivät menossa. Uskokaa, että saatte vielä tuotteemme alehintaan!
Mitäkö tarjoaa?
No viihdettä ulkopuolisille, itsepetoksen tuomaa narsistista paremmuudentunnetta haksahtaneille.
Aika omituista lässytystä hyvinvointivaltiossa. Mikset mene Somaliaan auttamaan nälkään ja sairauksiin kuolevia lapsia ja heidän äitejään? Tai mene Afganistaniin opettamaan naisia ja tyttöjä koulunpenkillä. Tai vaikkapa Libyaan, siellä on kuollut ja tuhansia ihmisiä ja tuhannet tarvitsevat sairaanhoitoa. Ja voithan mennä tähän ihan lähellekin Venäjälle auttamaan katulapsia ja parantelemaan nuorten vankien oloja, etteivät he kuole tuberkuloosiin jne jne. Siinä tarvitaan ihan konkreettista elämän uskoa, että maailmassa tekisi edes jotain hyvää lähimmäiselle. Jos sitä tarkoitat - mutta eihän sinulla ollut muuta mielessäsi kuin paikata uskontosi valhemakeisia kauniisiin karkkipapereihin.
Auttamisen tulee tapahtua järjestyksessä. On totta, että maailmassa on paljon hätää ja avun tarvetta. Se, että kehotat "Nenadaa" menemään itse Somaliaan, Afganistaniin ja Libyaan, on epäasiallista, sillä sellainen auttaminen lisäisi epäjärjestystä. MAP-kirkolla on laajaa avustustoimintaa, joka rahoitetaan jäsenten lahjoituksin. Mitään noista lahjoituksista ei mene hallintokuluihin.
Maailman elintarvikehuollon johtaja on sanonut, että mikäli kaikki ihmiset toimisivat kuten mormonit, niin maailman elintarvikeongelma olisi pian ratkaistu. Tällä hän tarkotti sitä, että MAP-kirkon jäsenet paastovat kerran kuussa kahden peräkkäisen aterian ajan ja lahjoittavat säästyneet varat tai enemmän paastorahastoon, josta autetaan puutteessa olevia.
Omatuntoko se rupesi vaivaamaan sinua paastouhrirahojen verran?
Siihenkö pyrit?
18 Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
19 Onhan kirjoitettu: -- Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen.
20 Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi?
21 Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat.
22 Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta.
23 Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta,
24 mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
25 Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi.
14 Luonnollinen ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla.
20 sillä Jumalan valtakunta ei ilmene puheina vaan voimana.
12 Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia.
13 Ulkopuoliset tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.
johan sen ajatusmaailmasta näkee, että mormonin ajatusmaailma on sairas.
Tyypillistä pelottelua. Juuri samaa olen kuullut jehovantodistajien suusta: "Emme me tuomitse. Jumala tuomitsee." Vieläpä tuo "poistakaa keskuudestanne sem, joka on paha" on tyypillistä jehnuilua. Hehän eivät saa edes tervehtiä "pahaa" eli jehnuista eronnutta tai erotettua. Morkuille paha on sellainen, joka on lakannut uskomasta Smithiin. tervehdtimiskieltoa Moruilla ei sentään ole ainakaan yhtä jyrkkänä kuin jehnuilla.
Aika Skitsofreeninen tuo Jumala, jos se on sama. Jehnujen mukaan tuomitsee kaikki ei-jehnut, mormonien mukaan tuomitsee kaikki Smithiin uskomattomat vähintäänkin korotusta huonompaan paikkaan. Keitä silloin jää jäljelle?
Tulisiko meidän sitten tuomita, eikä antaa sitä asiaa Jumalalle jolle se kuuluu? Oletko siis valmis tuomitsemaan lähimmäisesi paremmuuden tunnossa? Tarkennusta väitteisiisi !MAP-kirkon mukaan lähes kaikki pelastuvat kadotukselta, huomattavasti lohdullisempi oppi kuin vaikkapa helluntalaisilla,jne..
TEHÄN tuomitsette, ei Jumala. Aivan samaa kuin jehovantodistajien kanssa, vaikka he väittävät Jumalan tuomitsevan.
Jossain määrin oppinne ei ole yhtä rankka kuin mainitsemiesi hellareiden, mutta tuomitsette kuitenkin kaikki Smithiin uskomattomat ikuiseen eroon Jumalasta.
Joku viisaampi sanoikin, että Jumala on Herra, ei meidän rikostoverimme.
Taas puhuu joka jolla ei ole alkeellisintakaan käsitystä mormonismista.
Kehotan tutustumaan OL lukuun 76 (löytyy suomeksi netistä). Ei sanaakaan Smithiin uskomisesta.
Niin näkyy puhuvan...
Kyseisessä luvussa sanotaan mm.
"Ja vielä me näimme terrestrisen maailman, ja katsokaa ja nähkää, nämä ovat ne, jotka ovat terrestrisiä, joiden kirkkaus on erilainen kuin Esikoisen seurakunnan, joka on saanut Isän täyteyden, niin kuin kuun kirkkaus on erilainen kuin auringon kirkkaus taivaanvahvuudella.
Katso, nämä ovat ne, jotka kuolivat ilman lakia,
ja myös ne, jotka ovat vankeudessa pidettyjä henkiä, joiden luona Poika kävi ja joille hän saarnasi evankeliumia, jotta heidät tuomittaisiin niin kuin ihmiset lihassa,
ja jotka eivät lihassa ottaneet vastaan Jeesuksen todistusta, mutta jälkeenpäin ottivat sen vastaan.
Nämä ovat ne, jotka ovat kunniallisia ihmisiä maan päällä, mutta ihmisten viekkauden sokaisemia.
Nämä ovat ne, jotkasaavat hänen kirkkaudestaan, mutta eivät täyteydestään.
Nämä ovat ne, joilla on osa Pojan kasvojen edessä, mutta ei Isän täyteyttä.
Sen tähden heidän ruumiinsa ovat terrestrisiä eivätkä selestisiä ja ne eroavat kirkkaudessa niin kuin kuu eroaa auringosta.
Nämä ovat ne, jotka eivät ole rohkeita todistuksessaan Jeesuksesta; sen tähden he eivät saa meidän Jumalamme valtakunnan kruunua."
Sen lisäksi kyseisessä luvussa käytetään karmeaa kieltä kadotukseen joutuvista. Itseasiassa jehovantodistajien oppi on siinä kohtaa paljon inhimillisempi, vaikka heidän Jumalansa on muutoin yhtä paskamainen kuin mormonien Jumala.
Ja kyseisessä luvussa on terrestisen lisäksi myös telestinen, mutta en viitsinyt lainata kovin pitkästi. Kehotan lukemaan itse!
Kyllä tuossa hellarit jäävät toiseksi, on tuo niin ihmisiä jakavaa oppia.
"Havaitsin kolminaisuuden oudoksi tulkinnaksi; kolme Jumalaa olisivatkin vain yksi. En hyväksynyt sitä, että Jumala olisi vain jokin henki."
Mitä tällä tarkoitat? Jumalahan on Henki. Yritätkö tässä nyt selittää, että Jumalalla olisi ruumis.
Kirjoitus oli sikäli kammottava, että siinä entinen kristitty nuori kertoo joutumisestaan mormonismin pauloihin. Kyseessä on siis entinen krisitty ja entinen nuori.
Mielestäni kaikki tuollaiset tyypit ovat sairaita päästään, jotka provosoivat ja uhkailevat kanssaihmisiä. Siinähän rienaaja itse tuo esille oman ajatusmaailmansa.
Likainen mustavalkoinen ajatusmaailma ei ole yksistään mormonien ominaisuus, sitä samaa sanankäyttöä ja parjaamista voi havaita myös muissakin ahtaissa ja diktatorisissa lahkoissa ja kulteissa.