Olen ollut lukioon asti aina mukana kaikissa porukoissa ja seuroissa sekä suht suosittu myös tyttöjen keskuudessa. kuitenkin lukioon siirryttyäni vanha kaveri porukka lähti aivan muihin kouluhin opiskelemaan. kaksi "parasta ystävääni" pääsivät samaan kouluun ja jopa samalle luokalla, mutta olen huomannut että olen aivan erilainen heidän kanssaan, juttuun tulemme loistavasti mutta heitä kiinnostavat eri asiat kuin minua(mm he haluavat pelata tietokone pelejä kun minä haluaisin lähteä vaikka kylälle jos siellä tapaisi tuttuja ym) , mutta yksinäisuyyden pelosssa olen pitänyt välini heihin hyvinä. viimeiset 2 vuotta olen vapaa ajallani ollut suurimmaksi osaksi kotona ja lenkkeillyt ja nostanut puntteja pääsemällä tällä tavalla eroon pahaa oloa ja olen aina hetkeksi päässytkin. Ylä asteen jälkeen keski arvoni oli 8.7 joten koulu meni hyvin ym. Lukioon tultua keski arvoni on tippunut 6.5 huonommalle puolelle koska opiskelu ei jaksa kiinnostaa koska ei ole oikeen mitään mikä kannustaa jaksamaan. Olen kavereita yrittänyt hankkia ja olen muutaman saanut joiden kanssa voin välituntisin jutella arkisista asioista, enkä osaa viedä juttua sen pidemmälle joten siihen se on jäänyt. Tyttöjen kanssa en ole lukiossa tullut juttuun alkuunkaan, eikä tilanteitakaan juuri ole ollut. Olen ulkona kaikesta "hauskuudesta" kuten bileistä ym . jota muut harrastavat. en ole harrastanut mitään urehilua 6 luokan jälkeen jolloin minulle tuli gynekomastia, tästäkin vaivasta päästin leikkaiksella eroon mutta taitoini ruostuivat puolessa vuodessa joten lopetin harrastukseni, joten tätäkään kautta ei kavereita ole tullut. Suurimmakis osaksi minua kiinnostaisi tutustua lukiolaisiin jotka ovat samassa koulussa ja samoilla kursseilla, mutta tunneilla ei voi paljoa jutella eikä heitä juuri kiinnosta koska heidän parhaat kaverit istuvat heidän vieressä.Olen ollut aina hieman sivustaseuraaja, mutta tuntuu etten millään pääse juttuun kenenkään kanssa. Tuntuu jo tarpeeksi hölmöltä että kävelet jonkun kaveriporukan viereen ja alat jutella, ja tämäkin on pommin varma keino nolata itsesi ja saattaa itsesi naurun alaiseksi mutta en oikein muita keinoja keksi miten tutustua. Olimme jokunen aika sitten yhden kouluprojektin tiimoilta noin 20 henkeä mökillä muutaman yön. puolet tyttöjä puolet poikia. Illalla saunoimme muutaman muun pojan kanssa ja( muutama juttu kaveri joiden kannssa voin jutella arkisista asioista) tyttöjen kanssa ja tulimme hyvin juttuun ja tunsin kerrankin että olen muiden kaltainen mutta puolen yön jälkeen kun "kaverini" alkoivat pelata korttia tyttöjen kanssa en mahtunut enää porukkaan mukaan. Nytten koulussa "kaverini" ovat alkaneet olemaan tyttöjen kanssa joiden kanssa saunoimme mutta en ole siihenkaan porukkaan mukaan mahtunut vaikka kuinka haluaisin ja vaikka kuinka minusta tuntuu että olisin enemmän heidän kun parhaiden ystävieni kaltainen ja joudun olemaan kahden täysin erilaisen ihmisten kanssa kuin minä jotka olen tuntenut jo kohta kymmenen vuotta. En halua sympatiaa tai sääliä mutta haluaisin tietää että miten te muut jos teitä on olette saaneet kavereita lukiossa täysin ulkopuolisena kuin ns "kaveri porukat" ovat jo syntyneet eikä oikein tahdo mukaan päästä millään keinolla, vaikka kuinka yrittää olla sosiaalinen ja avulias aina tilaisuuden tullen ja tahtoa riittäisi, kuin jotenkin ajatus että olisin lukion viimeisen vuoden yksinäinen ilman minkäälaista hauskaa ei oikein miellytä ja saa minut masentuneeksi, vaikkakin on nuo pari "ystävää" joiden jutut eivät kiinnosta ja tuntuu kuin olisimme eri planeetoilta. on vain niin masentavaa seurata vierestä kun muilla on hauskaa ja varsinkin maanantaisin kun toiset kertovat kavereilleen viikonlopun tapahtumista ja nauravat miten hauskaa heillä on ollut ja mietin että mää oon ollut koko viikonlopun kotona miettimässä että miten saisi aikani kulumaan ilman että masentuisin enemmän. Toivoisn että joku jolla on ollut samankaltaisia ongelmia lukisi tämän ja antaisin hyvän neuvon jotta saisin taas sosiaalisesta elämästäni kiinni ja että minullakin voisi olla jälleen hauskaa niinkuin muillakin ikäisilläni.
Miksi minun on niin vaikea saada kavereita.
toivoariittaa
3487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Intissä saat kavereita jollet ole ihan hirvittävä. Lukio-ikäisistä ei oikein tiedä, vielä teinejä ja eivät tahdo epäsuosittuja kavereita yms. Tosin eihän niitä kavereita oikeasti tarvitse mihinkään.
Tekstiä on todella työlästä lukea kappalejaon puuttumisesta johtuen. Opettelethan siis sen.
Ja sitten vielä vastaukseni viestiisi.
Itse olen tyttö ja lukion toisella luokalla. Lukioon mennessäni en tuntenut sieltä ketään, vaikka pari vanhaa luokkalaista siellä olikin, mutta nämä tyypit eivät olleet sellaisia, joita edes moikata. Ensimmäisenä vuonna olin melko yksin, yksi hyvä kaveri oli jonka kanssa hengata, ja sitten kuvioihin tuli toinenkin, mutta hänen seurassaan en viihtynyt kovinkaan usein, sillä hän oli tungetteleva.
Nyt toisena vuonna asiat ovat kuitenkin paremmin. Olen saanut jostain jumala tietää mistä (vaikken uskokaan) rohkeutta, ja olen oikeasti alkanut puhumaan muillekin kuin näille vakiotyypeille. Liikun heidän kanssaan, joten ajaudun heidän porukoihinsa. Siinä tulee juteltua, avaa vain suunsa jos on jotain sanottavaa. En siltikään ole todellakaan mikään puhelias, mutta onneksi pääsin mykkyydestäni ja jatkuvasta jännityksestä eroon. Tuntuu kuin kivi olisi pudonnut sydämeltä.
Edelleen viihdyn yksin ja siksi vietän paljon aikaa yksin. Silti yksinäisyys ei ole enää ongelma, enkä koe oloanikaan niin yksinäiseksi. Olen miltei onnellinen. Ensimmäisenä vuonna lukiossa olin masentunut, oli monia ongelmia, ja yksinäisyys masensi lisää. Siksi ei huvittanut jutella kenellekään. Se oli ikään kuin noidankehä, josta ei päässyt pois. Kuitenkin nyt asiat ovat muuttuneet. En osaa vieläkään nimetä syytä, miksi ne muuttuivat niin radikaalisti niin lyhyessä ajassa niin hyvään suuntaan, mutta olen siitä hyvin kiitollinen, vaikken tiedä, kenelle. Itse en muuttanut asennettani, se muuttui.
Tästä tuli aika pitkä stoori, ja ehkä ajauduin hieman ohi aiheenkin. Painotan vielä sitä, että kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, että ihminen voi olla onnellinen. Se on pitkälti itsestä kiinni. Hyvää syksyä!