http://www.nato.int/structur/countries.htm
Miksi noin moni maa on valinnut Nato -jäsenyyden.
Suomessa vaikuttaa edelleen syvällä kylmän sodan aikainen ja erään ylipitkän presidenttikauden menttaliteetti. Harva suomalainen politiikko uskalta puhua (kiitos Jyrki Kataisen) rehellisesti tästä Nato -asiasta. Samaanaikaan mm. kepu
puhuu Suomen menemistä mukaan "kommandojoukkoihin", sis kekselle pahinta jonkin maan sisällissotaa tai terroristi-attentaatteja. Missä on johdnmukaisuus. Eräät poliittiset -yhteisrintama/kansanrintatahot- eivät ole tunnustaneet Euroopan tilanteen perinpohjaista muutosta. Miksi. Koska oma valtapolitiikkaa näillä kansanrintamatahoilla vaatii pelottelupolitiikkaa Suomen kansan suuntaan.
Suomella on vuosisatainen historiallinen tilaisuus nyt varmistaa , ettemme olisi jatkossa yksin siten kuin 60 vuotta sitten bolsevikkien suurhyökkäysen aikana. Vai ihme, suomalainen sankariarmeija ja korkeimman johdatus pelasti Suomen tuolloin. Jatkossa emme pärjää yksin.
Tämä realiteetti on hyvä tiedostaa.
Miksi noin moni maa on valinnut Nato -jäsenyyden.
Suomessa vaikuttaa edelleen syvällä kylmän sodan aikainen ja erään ylipitkän presidenttikauden menttaliteetti. Harva suomalainen politiikko uskalta puhua (kiitos Jyrki Kataisen) rehellisesti tästä Nato -asiasta. Samaanaikaan mm. kepu
puhuu Suomen menemistä mukaan "kommandojoukkoihin", sis kekselle pahinta jonkin maan sisällissotaa tai terroristi-attentaatteja. Missä on johdnmukaisuus. Eräät poliittiset -yhteisrintama/kansanrintatahot- eivät ole tunnustaneet Euroopan tilanteen perinpohjaista muutosta. Miksi. Koska oma valtapolitiikkaa näillä kansanrintamatahoilla vaatii pelottelupolitiikkaa Suomen kansan suuntaan.
Suomella on vuosisatainen historiallinen tilaisuus nyt varmistaa , ettemme olisi jatkossa yksin siten kuin 60 vuotta sitten bolsevikkien suurhyökkäysen aikana. Vai ihme, suomalainen sankariarmeija ja korkeimman johdatus pelasti Suomen tuolloin. Jatkossa emme pärjää yksin.
Tämä realiteetti on hyvä tiedostaa.
Vastaukset 26
Vanhimmat
puhua ja ottaa kantaa. Natoon liittymisen luulisi olevan itsestään selvä realiteetti tälle
maalle. Keskustalla on joku epämääräinen oma lehmä ohjassa, tuossa Impivaaralaisuudessa. Liene
Kekkosen pelottelu vaikuttaa edelleen ja silmät
suljetaan muutoksilta ja faktoilta ympäristössä.
Ainoa asia missä Keskustalaiset ottaa kansainvälisesti kantaa on Eu-maataloustukiaiset.
Toivotaan menestystä uudelle polvelle ja annetaan näiden vanhojen jäärien luutuneet käsitykset painua unholaan.
vapaaehtoisesti yksilöinä niin kuin Casagrande? Miksi sotkea Suomen tasavalta transatlanttiin, kun sinne voi hukkua itse yksilönä - porvarillisesti?
Taasko se NATO:n käärme nostaa päätään...murskaan sen heti kantapääni alle!
Päinvastoin kuin sanoit,joillekin NATO:sta on tullut oman hännän nostamisen keino lisäprenikoiden saamiseksi ja oman kansakunnan tappioksi. Merkitystä ei anneta sille, että 80% suomalaisista ei NATO:sta ole kiinnostunut. Presidentille pisteet tämän enemmistön tahdon tukemisesta. Joku ylipitkän kauden presidentti olisi tässäkin kysymyksessä sivuuttanut kansan mielipiteen. Onneksi ne ajat ovat ohi. Eivätkä bolsevikit palaa.
Miten pitkäaikainen lieneekään NATO? Entä EU? Ja miten kauan kestää Venäjän tai Suomen itsenäisyys? Venäläisten ja suomalaisten naapuruus tulee kyllä jatkumaan.
Huolestuttavaa on, että 50% suomalaisista ei jaksaisi juosta edes karkuun, saatikka puolustaa maata.
Yksin emme olisi pärjänneet viimeksikään, eikä korkeimman johdatuskaan kuulunut pelastuspartioon. Nämä kun pidetään mielessä, niin keskustelu pysyy realiteeteissa.
Historiallinen ja historiallinen... viimeksi Suomen herrat löivät päänsä Karjalan mäntyyn... ja liittoutuivat Saksan kanssa - nyt ollaan säntäämässä - siis jos Sinä saisit päättää - jenkkilän kanssa pommittelemaan Vietnamia, Keski- ja Etelä-Amerikkaa, Afganistania, Irakia... ja ketähän seuraavaksi...
On se Sinulla outo tuo isänmaallisuuden "käsite".
alkukirjoittajan tarkoittamaan menneisyyden ja kylmän sodan aikalaisiin.
Suomi ei mene pommittamaan muita maita.
Oletko rauhanpuolustajien stalinistisiipeä ?
Ja Suomen sotilas puolusti Isänmaataan
mittaamattomalla urheudella tilanteessa,
jossa mikä tahansa apu olisi ollut
tervetullut, ja mikä tahansa apu oli
käytännössä pakko vastaan ottaakin.
Puolustusyhteistyöstä nyt tässä
nykytilanteessamme onkin päästävä
liittolaissopimukseen kaltaistemme
länsimaisten demokratioiden kanssa,
juuri sen vuoksi, ettei käy kuten
viimeksi.
Hyvä pj. Katainen!
NATO ei ole osallistunut kommentissasi mainittuihin operaatioihin - oliko uutinen?
...on todellinen "rauhanjärjestö", se puolustaa vain omaa maataan.
Mitä "demokratiaan" tulee niin kuinkahan on ?
Turkki on ollut Naton jäsen jo kauan - kuinkahan siellä on demokratian ja ihmisoikeuksien laita ?
Meillä ovat olleet molemmat asiat kunnossa, jo kauan ennen kuin Natoa on keksitykään.
Suomi on kyllä molemmat maailmansodat sotinut läntisiä demokratioita ja Venäjää vastaan vaapaaksi siitä päästyään.
Suomalainen linja on ollut olosuhteiden pakosta monarkismin ja kansallissosialismin eurolinja.
Kanadan pääministeri ei lähtenyt, Saksan liittokansleri ei lähtenyt, Ranskan presidentti ei lähtenyt, Belgian pääministeri ei lähtenyt.
Turkkikaan ei lähtenyt, koska Saksa, Ranska ja Belgia kieltäytyivät antamasta Turkille PUOLUSTUSLIITTO-Naton 5. artiklan mukaista turvallisuustakuuta 4. artiklan mukaisten konsultaatioiden perusteella.
Tapaus osoittaa hyvin, että NATO toimii oikein. NATOn nimissä ei tehdä mitään muuta, kuin mitä NATOn nimissä on sovittu tehtävän.
Argumentit suomalaisten lähettämisestä sotimaan NATOn nimissä milloin minnekin ovat pahimman laatuista maamme turvallisuuden turvaamisen vastaista propagandaa.
> ...on todellinen "rauhanjärjestö", se puolustaa vain omaa maataan.
"oman maan puolustamisen" voi tietysti nähdä
aika kutiistuneestikin. Tv:ssä Englannin
itsenäisyyspuolueen kannattaja älyköi asian
esittämällä, että Englanti ei kuulu Eurooppaan,
ja että hän ei ole eurooppalainen, eikä halua,
että häntä pidetään eurooppalaisena.
Mitä "demokratiaan" tulee niin kuinkahan on ?
>Turkki on ollut Naton jäsen jo kauan - kuinkahan siellä on demokratian ja ihmisoikeuksien laita ?
Eteenpäin mennään Turkissakin, sillä on jo EU-kandidaattiasema.
>Meillä ovat olleet molemmat asiat kunnossa, jo kauan ennen kuin Natoa on keksitykään.
Se, että Suomi selvisi kylmästä sodasta "vain"
hieman suomettuen ilman
totaali-venäläistämistä, oli taatusti Naton
olemassaolon ansiota.
On aivan oikein pommittaa Keskustaa Nato-asialla, onhan siihen liittymisen avaimet Keskustan kädessä. Ehkäpä ratkaisevat neuvottelut käydään savoksi puolustusministeri Kääriäisen ja Kokoomuksen puheenjohtaja Kataisen välillä.
Voep olla, jotta on, vuan voep olla jottei ...
Ei tuohon seuraan kannata liittyä. Päätökset tekee pari kolme maatta muita kuulematta. Tiedusteluraportit ovat poliittisen juonittelun tuloksia ja niillä perustellaan sotilastoimia.
Itsenäisyys kunniaan!
Millaista tietoa amerikkalaiset syöttivät Mauno Koivistolle, Paavo Väyryselle ja Heikki Haavistolle 1991-1993, koska Suomessa otettiin niin tiukkoja linjauksia ja todella valmistauduttiin nälkäpakolaisten torjumiseen keskitysleirein sekä rajavartioston vahvistamiseen reservillä?
...luonnehtisi tätä innokkuutta
tokaisulla: "Seikailupolitiikkaa, seikailupolitiikkaa..."
Väistynyt puheenjohtaja Ville Itälä muistutti jäähyväispuheessaan eilisen Hesarin mukaan näin:
Itälä hämmästeli kritiikitöntä Nato- intoilua.
Itälä neuvoi "odottamaan ja katsomaan millaiseksi Nato kehittyy"
Itälän mukaan "Suomen ei ole syytä kuulua järjestöön, joka toimii yhden maan sotaretkien apuvälineenä"
Näin siis kertoi Hesari eilen.
Kaikkien innokkaiden pitäisi avoimesti kertoa, mitä arvoja Nato heidän mielestään edustaa ja mitä me Natolta saisimme ?
Voidaan olla varmoja, että Katainen vetää vielä takaisin kokemattomia julistuksiaan. On suunnaton riski toimia kansan valtaenemmistön perusarvojen vastaisesti.
Itäläkään ei tiedä, että NATO on puolustusjärjestö, ei hyökkäysjärjestö. Hienoa Itälä. Vielä viimeiset kansan kusetukset EU-äänien kalastamiseksi - läpinäkyvää, läpinäkyvää ja tyhmää.
Ei kansan tahtoa vastaan. Katainen puhui kansanäänestyksestä tarvittaessa.
Väistynyt puheenjohtaja Ville Itälä muistutti jäähyväispuheessaan eilisen Hesarin mukaan näin:
Itälä hämmästeli kritiikitöntä Nato- intoilua.
Itälä neuvoi "odottamaan ja katsomaan millaiseksi Nato kehittyy"
Näyttää siltä, että Ville Itälä ja Helsingin Sanomat ovat saaneet kolme kuukautta vanhan ulkoasiainministeri Erkki Tuomiojan kirjan vihdoinkin luettua.
http://www.tuomioja.org/sdpturpo.htm
Tuo teesi on nimittäin kirjan ydinasia.
Ulkoasiainministerille sopimattomalla selkokielellä kirjan sisältö on:"Suomi ei voi harkita Nato-jäsenyyttä ennen kuin Bushin uskonnollinen fundamentalistihallitus on äänestetty tämän vuoden syksyllä päiviltä presidentinvaaleissa."
Vielä eduskuntavaalien alla ja heti sen jälkeen niin Ville Itälä, Ben Zyskowicz kuin Kimmo Sasikin olivat tukka putkella menossa Natoon, joka siinä määrin, että uhkasivat puolustusministeri Seppo Kääriäistä Nato-välikysymyksellä, minkä kuitenkin ministeri Kääriäinen kielsi kysymästä ja oppositio nöyrtyi.
Kokoomuksen Nato-harkinta tai Nato-harkitsemattomuuden kieltäminen eivät täytä aktiivisen katumuksen merkkejä.
Kokoomus puolueena on AINA Nato-riski siksi, että sillä ovat Suomen pelokkaimmat, Venäjä-kriittisimmät ja turvallisuushakuisimmat äänestäjät, nimittäin OAJ/Akava.
Kokoomuksen poliittinen muisti puheenjohtaja Kataisen aikana kestää sunnuntai-iltapäivästä torstain iltaan.
...(khihihi..)
Onko Seppo Lehto kaapannut Sir Alfredin ja kirjoittelee hänen nimissään tekstejä, mitkä kuvastavat tiukkaa liittoutumista "tuntemattoman" kanssa?
Onko Sir Alfred tullut vanhaksi ja huonotapaiseksi?
Suomessa ei ole tällä hetkellä Venäjän uhkaa.