Narsisti varastaa aikaasi ja energiaasi

henna...

Suhteillle narsistin kanssa lienee tyypillistä, että narsisti saa toisen lopulta ajattelemaan itseään 24 tuntia vuorokaudessa ja vie tällä kaiken energiasi, kun pohdit vain narsistia ja yrität ymmärtää hänen logiikkaansa, jota ei oikeasti voi kukaan ymmärtää (ehkä toinen narsisti) vaikka kuinka yrittäisi.

Suhteen jälkeen narsisti halusi olla kaveri ja halusi soitella minulle joka päivä. Pitkiä puheluita. Jutut olivat verhottuna kiinnostukseen voinnistani yms. ns. ystävyyteen mutta olivat suurimmaksi osaksi jaarittelua "minä minä minä minä minä" ja väliin yritystä vieläkin sekoittaa ajatukseni seksitarjouksillaan, rakkaudentunnustuksillaan, ikävällään, vaikka selvästi sanoin että ei käy. Vaikka usein ikävystyneenä haukottelin ja osoitin että en ole kiinnostunut hänen puheluistaan (ja minusta tuntui epänormaalilta olla ystävä ihmisen kanssa joka oli piinannut ja mitätöinyt ja käyttänyt hyväkseen monta vuotta) mutta olevinaan jotkin kohteliaisuussäännöt pakottivat (ja paskat!!!) toimimaan niin kuin normaalien ihmisten kanssa toimitaan, vastataan puheluun jne.

Kun sitten eräälle ystävälleni ihmettelin, että miksi tyyppi haluaa kontaktia jatkuvasti vaikka ei voi olla huomaamatta että ei minua kiinnosta. Tähän ystäväni sanoi ilmeisesti oikeaan osuen, että ei sille ole väliä kiinnostiko minua tai ei, narsisti haluaa vain päästä omaan päämääräänsä ja saa vallantunteen siitä, että hän jatkuvasti pitää minun aikaani varattuna vain hänelle, kun huomaa että olen niin nössö etten vain katkaise puhelua tms.

Saman ilmiön vähän eri muunnoksena olen huomaavina myös tällä palstalla. Kun tänne ilmaantuu asiakirjoitus joltakin narsistin uhrilta niin hyvin pian siinä on tietyt vakiokirjoittajat riekkumassa, harvoin he oikeasti edes keskustelevat aloittajan esille tuomasta asiasta vaan höpisevät omiaan, vitsailevat narsismilla tai joskus aloitusaiheeseenkin liittyen, ivailevat uhrien mielipiteitä ja kirjoituksia, flirttailevat ja kamuttavat, laittavat you tube linkkejään jne. ja kun näitä alkaa olla suuri määrä, ketju muuttuu hankalasta luettavaksi varsinkin jos on hitaamman puoleinen kone itsellä, tämä nykyinen systeemi pakottaa käymään läpi nämäkin viestit mitä ei haluaisi, se vie aikaa vaikka niitä ei lukisikaan, on vaikea etsiä sieltä joukosta niitä asiaviestejä, jotka haluaisi lukea. Ilmeisesti tällä saavutetaan jonkinlainen vallantunne. Ja myös tällä tavoin varastetaan niiden kirjoittajien ja lukijoiden aikaa ja energiaa, jotka eivät heidän viesteistään ole yhtään kiinnostuneita. Mikseivät he voisi pysyä omissa ketjuissaan, jotka sisältävät tuota kaikkea niin että ne voisi vain jättää lukematta?

21

2100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gestalt_

      Hei henna...

      Kaikki narsistin muihin esittämä "kiinnostus" johtaa hänen omaan tarpeeseensa - eikä hän anna oikeasti mitään tilalle. Se ei ole vastavuoroista, eikä realistista. Normaali vastavuoroisuus antaa ja saavuttaa. Normaali suhde hyödyttää molempia.

      On tosi turhaa lähteä tavoittelemaan narsistin luomaa fantasiamaailmaa - sitä ei koskaan saavuta. Monen uhrin virhe on se, että he näkevät ihmiset sellaisina kuin haluavat - ei sellaisina kuin he ovat. Loppupeleissä ei kuitenkaan koskaan ole kyse siitä, onko joku paha vai hyvä tai mahdollisesti narsisti - vaan siitä, miten tämän kanssa pärjää ja miten paljosta joutuu luopumaan suhteessa siihen mitä saa tilalle. Tämä vaatii kuitenkin rehellisyyttä omaa itseään kohtaan.

      Varmaan paras tapa välttyä narsistin epäsuotuisilta vaikutuksilta on olla itselleen rehellinen ja löytää omat narsistiset heikkoutensa/vammansa (meillä kaikilla on niitä) ja asettaa rajat minuutensa ympärille niin, että tuntee itse hallitsevansa itseään. Kenenkään tehtävä ei ole olla toisen minuuden korvike.

      Narsistinen suhde on yleensä jäykkä ja kaavamainen, joka näkyy kyllä täälläkin. On olemassa "turva-alue", jossa he suostuvat pelinsä pelaamaan. "Turva-alueena" narsistit pitävät juuri toisen minuutta - täällä se minuus kuvitellaan ja kirjoitetaan "totuutena". Siitä on turvallista heidän keskustella - heidän ei tarvitse tuntea kipeää häpeää.....Ja he voivat projisoida kaiken vikansa muihin...

      • henna...

        Otsikko voisi olla myös "Älä anna narsistin varastaa aikaasi ja energiaasi" :)

      • gestalt_, tuo viimeinen kappale, siitä henna..lle jo eilen kirjoitin, kun kritisoin hänen dogmiaan, jota hän eri tavoin pyrki puolustelemaan.

        "Päästäkseen narsistista eroon on "kovetettava" itsensä niin että pystyy käyttämään narsistin omia keinoja"

        Edellinen dogmi edellyttää subjektiivista toisen minuuden määrittelyä nph:ksi. Ja juurikin siinä on koko ilmiön ongelma pähkinänkuoressa.

        Kommentissasi on monta hyvää ajatusta tähän liittyen.

      • temppuilija kirjoitti:

        gestalt_, tuo viimeinen kappale, siitä henna..lle jo eilen kirjoitin, kun kritisoin hänen dogmiaan, jota hän eri tavoin pyrki puolustelemaan.

        "Päästäkseen narsistista eroon on "kovetettava" itsensä niin että pystyy käyttämään narsistin omia keinoja"

        Edellinen dogmi edellyttää subjektiivista toisen minuuden määrittelyä nph:ksi. Ja juurikin siinä on koko ilmiön ongelma pähkinänkuoressa.

        Kommentissasi on monta hyvää ajatusta tähän liittyen.

        ver 2.0 .. ettei vaivuttaisi ihan apatiaan ja masennukseen erilaisten psykopaattisten k-päiseen käyttäytymiseen oikeuttavien juttujen rinnalla ...

        Jessica Simpson - With You

        henna/gestaltille

    • henna...

      Heipä hei!

      "Monen uhrin virhe on se, että he näkevät ihmiset sellaisina kuin haluavat - ei sellaisina kuin he ovat."

      Tuo on tunnistettavissa itsessänikin, tosin en ollut ikinä tavannut yhtä tunteettomasti ja härskisti toimivaa ihmistä aikaisemmin vaikka tietysti olin elämäni aikana tavannut kaikenlaisia k-päitäkin ja vei aikansa että uskoi, että hänen tavallaan toimiviakin on olemassa.

    • 28

      Oikeastaan kaikki tämän palstan viestitkin ovat narsistin lähdettä, parempi kun ei edes ajattele koko narsismi -asiaa mun mielestä. Täällä on kuitenkin monesti esitetty ajatusta että asiat pitää käsitellä ettei enää käy samoin ja joudu narsistin koukkuun. Minusta se oma kokemus riittää, toisilla niitä kokemuksia voi olla useampiakin kuin yksi, mutta yhtäkaikki ne on jokaisen OMIA kokemuksia ja jokaisella on oma kamppailunsa tämän asian suhteen. Kyllähän täällä on ollut ihan asiallisiakin viestejä siitä miten toipua narsistisesta suhteesta, olkoot se suhde sitten mikä tahansa. Silti liiallinen asian käsittely vain pitkittää toipumisprosessia kun voisi vain päästää irti. Mun puolesta täällä voi vitsailla vaikka joka ketjussa jos se jotakuta ilahduttaa. Niin kauan kuin näitä viestejä lukee tai kirjoittaa on vielä toipuminen kesken.

      • 14

        Noin minäkin olisin sanonut 10 vuotta sitten. Ylimielisenä kuvittelin että kyllä minä k-päät jo tunnen ja kaikki niiden metkut, ja kyllä näin hyvä nainen parempiakin löytää. 10 vuotta siitä minun on pakko myöntää, että sen jälkeen oli toinen narsisti-mikä-lie-patologinen-valehtelija, ja nyt yritetään selvitä 8 kuukauden seurustelusta, jossa toinen lopulta paljastui niin oppikirjanarsistiksi että sellasita röyhkeyttä ja näyttelemisen lahjakkuutta edes minä en uskonut todeksi.

        Nyt olen tilanteessa jossa on pakko katsoa itseensä ja rankasti. Hakea ne syyt miksi nämä ihmiset hakeutuvat minuun kiinni (kaikki kolme narsistia tekivät aloitteen. Kun olen seurustellut edes suurinpiirtein normaalin miehen kanssa, minä olen tehnyt aloitteen). Ei niinkään siltä kannalta, että mikä vika minussa on (yhyyy) vaan siltä kannalta että MIKSI nämä ihmiset saavat minut avaamaan ovet auki elämääni loisimaan ja käyttämään hyväksi ja manipuloimaan ja valehtelmaan, vaikka jokaisen kohdalla voin sanoa että vaaran merkit oli näkyvissä. Olen aika pitkälle päässytkin tässä tutkiskelussa, sanottakoon vain että olen narsistin lapsi, joten rajat on hukassa. En yksinkertaisesti ymmärrä omaa parastani

      • henna...
        14 kirjoitti:

        En tiedä olenko oikeassa vai väärässä, mutta minusta tuntuu että jos narsistisuhteen jälkeen pian vaan pakottaa itsensä unohtamaan, eikä käsittele asiaa ja tunteitaan pohjia myöten joka kantilta niin silloin on vaara että tulevaisuudessa toistaa saman kuvion, ehkä vielä rankemmin kokemuksin.

    • henna...

      "Silti liiallinen asian käsittely vain pitkittää toipumisprosessia kun voisi vain päästää irti. "

      Mukavaa, että tunnut itse selvinneesi vähemmällä asian käsittelyllä.

      Kuitenkin useiden kohdalla se tuntuu olevan pitkä prosessi ja mielestäni kukaan ulkopuolinen ei voi mennä sanomaan, että nyt käsittelet iian kauan asiaa. Kaikki ovat yksilöitä ja suhteet ovat erilaisia mm. sillä tavalla onko ollut parisuhteessa vai narsistin vaikutuspiirissä jotenkin "kaukaisemmin", suhteen kestosta, siitä kuinka pahasti narsistinen se toinen on jne.

      Tuossa "vain päästää irti" on monta puolta mielestäni, sitten kun käytännössä on päästänyt irti, päästänyt narsistin menemään, tai vielä useamman uskaltanut toteuttaa itse eron luullakseni, niin sen jälkeen on vuorossa itsensä eheyttäminen niistä "vammoista" mitä narsisti on saanut aikaan, sen ymmärtäminen mtä oikeasti on tapahtunut, itsensä kanssa "keskustelu" siitä, miksi suhteessa on ollut niin kauan kuin on ollut, miksi ei ole lähtenyt aikaisemmin, omien mahdollisten "narsistin mentävien aukkojen" rehellinen tajuaminen ym. Tämä on mielestäni usein pitempi prosessi.

      "Oikeastaan kaikki tämän palstan viestitkin ovat narsistin lähdettä, "

      Tuosta olen täysin samaa mieltä kanssasi. Itse en enää tuosta asiasta niin paljoa välitä loppujen lopuksi, enemmänkin haluan keskustella näkemyksistä ja mielipiteistä narsistin uhreina olevien/olleiden kanssa. Tuo "vitsaillu" vain hankaloittaa ketjujen lukemista kamalasti.

      • 28

        "Kuitenkin useiden kohdalla se tuntuu olevan pitkä prosessi ja mielestäni kukaan ulkopuolinen ei voi mennä sanomaan, että nyt käsittelet iian kauan asiaa. Kaikki ovat yksilöitä ja suhteet ovat erilaisia mm. sillä tavalla onko ollut parisuhteessa vai narsistin vaikutuspiirissä jotenkin "kaukaisemmin", suhteen kestosta, siitä kuinka pahasti narsistinen se toinen on jne."

        Kyllä, ja toipumisprosessin pituuteen vaikuttaa niin moni asia ja käsittelykeinoja on erilaisia. Ihan yhtä lailla kukaan ei voi sanoa mikä tapa toipua on oikea. Eikä myöskään pakottaa läpikäymään asioita. Joskus tuntuu että niitä asioita ja kokemuksia urkitaan ihan vaan uteliaisuudesta, ei siksi että haluttaisiin oikeasti tukea. En oikeastaan käsitä sellaista sosiaalipornoilua jossa kaikki revitään auki toisten nähtäville ja siitä tehdään ikäänkuin viihdettä. Ihan kaikille ei kannata kaikkea kertoa, sen olen tässä matkan varrella oppinut. En voi sanoa että olisin täysin toipunut vielä, vaikka sellainen käsitys joskus tulisikin. Se irtipäästäminen ei tosiaankaan ole helppoa, sen voin ihan kokemuksesta sanoa. Siltikin se on jokaisen vain ihan itse tehtävä jossain vaiheessa tai eihän sekään mikään pakko ole jos haluaa elämänsä narsistille uhrata. Tarkoitan että kukaan muu ei sitä voi toisen puolesta tehdä, vaan se on ihan jokaisen omalla vastuulla loppujen lopuksi.

      • henna...
        28 kirjoitti:

        "En oikeastaan käsitä sellaista sosiaalipornoilua jossa kaikki revitään auki toisten nähtäville ja siitä tehdään ikäänkuin viihdettä"

        "En oikeastaan käsitä sellaista sosiaalipornoilua jossa kaikki revitään auki toisten nähtäville ja siitä tehdään ikäänkuin viihdettä"

        En epäile yhtään että on sellaisiakin ihmisiä jotka ottavat sen viihteenä.

        En usko, että useimpien jotka kertovat karmivistakin kokemuksistaan narsistin kanssa, tarkoitus on tämä, vaan uskon, että usein tarkoitus on tulla kuulluksi, tulla ymmärretyksi, puhua/kirjoittaa auki kokemuksiaan vaikka monelta ei täällä ainakaan sitä tukea saa mutta joiltakin saa kuitenkin, voi olla helpompi kirjoittaa nimettömänä kuin face to face kertoa jotain hyvin traumaattisiakin kokemuksiaan, trauma on niin suuri että on niin lukossa että puhuminen on mahdotonta, aihetta käsittelevälle palstalle on ehkä helpompi kirjoittaa koska ainakin olettaa että siellä tapaa saman kokeita, kun oikeassa elämässä tuntuu turhalta selvittää kokemuksiaan esim. kavereille, jotka eivät omassa elämässään ole joutuneet samaa kokemaan, joten sitä on mahdonta täydellisesti edes uskoa sellaisen, joka ei itse ole kokenut samaa.

      • 14+11

        "Joskus tuntuu että niitä asioita ja kokemuksia urkitaan ihan vaan uteliaisuudesta, ei siksi että haluttaisiin oikeasti "

        Narsistien uskon tekevän nimenomaan noin.

      • 28
        henna... kirjoitti:

        Niin, se uhrien tukipalsta varmaan onkin siinä kohtaa hyvä jos haluaa tulla kuulluksi ja ymmärretyksi kokemustensa osalta. Ehkä olen sitten vähän outolintu taas tässäkin asiassa kun mulla ei sellaista tarvetta näytä olevan, päinvastoin, tuntuu että niitä haavoja välillä ihan turhaan revitään auki kun niiden pitäisi antaa parantua rauhassa. Tai sitten se avautuminen on vielä edessä, mistäs senkään tietää, ehkä vielä ei ole oikea aika. Tämä palsta ei ainakaan ole sitä varten enkä oikeastaan käsitä koko palstan merkitystä muuta kuin että se tavallaan estää juuri sen normaalin ja luonnollisen etenemisen ja toipumisen koko asiasta. Nyt hukkasin taas sen punaisen langan, noh olkoot..

        No joka tapauksessa tämän palstan provoilut ei ainakaan auta yhtään, vaan päinvastoin niistä menee vaan enemmän "lukkoon", koska se manipulointi aiheuttaa kyseisen reaktion nykyään vaan ihan välittömästi.

        Olen ihan samaa mieltä että kaikille ei kannata edes yrittää kertoa kokemuksistaan kun tuntuu että jotkut puhuvat ihan eri kieltä eivätkä mitenkään voi ymmärtää eikä sitä voi odottaakaan, ihan niin kuin narsistinkaan on turha olettaa ymmärtävän uhrin kokemuksia. Menneet on menneitä eikä niitä voi miksikään muuttaa, se pitää vain hyväksyä ja amen.

      • 28 kirjoitti:

        28

        Ymmärrän mistä puhut. Painin itse aikoinaan sen kanssa, etten tajunnut toisten jutuista mitään (enkä välttämättä aina nyttenkään, mutta ei mahda mitään). Kuvittelin jopa että minua kiusataan.

        Mutta vähitellen, avatessaan itseään, tunnelukkoja ja muuta; alkaa nähdä värejä ja sävyjä sen aiemman kokemensa lisäksi. Se on sitä eheytymisprosessia, alkaa nähdä muutakin kuin oman kipunsa kaiken keskellä.

        Juuri siksi tämä palsta on hyvä; erilaisten kirjoittajien, kokemusten ja taipaleensa kulkijan ansioista. Jokaiselle jotain. Silloin kun sitä tarvitsee. Ei kaikkea tarvitsekaan ymmärtää, sille tulee oma aikansa ja paikkansa, kun tai jos on tarvis.

        Sinulle turvallista ja rauhallista matkaa polullasi. Rinkka kevenee kyllä, aikanaan. Annat sen myös keventyä. Asiat käydään läpi, mutta niihin ei jäädä kiinni. Matkakaan ei etene, jos jäädään polulle makaamaan. Mutta anna aikaa itsellesi.

      • 20
        14+11 kirjoitti:

        "Joskus tuntuu että niitä asioita ja kokemuksia urkitaan ihan vaan uteliaisuudesta, ei siksi että haluttaisiin oikeasti "

        Narsistien uskon tekevän nimenomaan noin.

        Aivan taatusti juuri näin! Häröilevät kiusaajat etsiytyvät foorumeille, joilla uhrit purkavat kokemuksiaan. Mieleltään kiero ja manipulointia rakastava k-pää haluaa päästä selville"normaalien" ihmisten psyyken toiminnasta. Kutkuttavampi syy on varmasti ajatusleikki eli mahdollisesti narsun "oma" uhri kirjoittelee nettiin juuri narsun itsensä tekosista.

        Näistä tarinoista narsisti varmasti sekä nauttii että oppii tulevaisuutta varten. Jos kyse on yksinelävistä työpaikkakiusaajista, nettii tarjoaa mahdollisuuden harrastaa kieroilua myös kotisohvalla löhöillen.

      • Anonyymi

        Joo, olen onnellinen että vihdoinkin irti narsistista, me syö toisilta kaiken energian sen tähden koska he itse ovat ontto ja, hyvinkin tyhjiä todellisuudessa, älkää päästäkää lähelle, he ovat melkeinpä ovelia saalistaja toisen energioille, hyi minulla on kokemusta.

    • joku muu

      Itselläni on vasta toipuminen aluillaan ja se että oma terapeuttini antoi suhdetta varjostaneelle asialle nimen (miehen narsistinen käytös), helpotti asioiden hoksaamista ja vapautti muistamaan tapahtuneita niinkuin ne on tapahtuneet.

      Ylitunnolliselle ja läheisriippuvaiselle ihmiselle kuten itse olen, on hyvä tajuta ettei se kaikki johdukaan minusta. Että kumppanilla ei ole ollut oikeutusta toimia tavalla jolla toimi. Oman persoonan ymmärtäminen auttaa myös hoksaamaan, miksi olen tietynlaisen ihmisen kanssa yhdessä ja toimii myös suojana tulevaisuuden varalle. Ihmisellä kun on pyrkimys toistaa samoja, tuttuja polkuja.

      • henna...

        Tuossa yksi tärkeä pointti mielestäni onkin.

        Ja sen tiedostaminen, että toinen mitä todennäköisemmin on nph, auttaa oivaltamaan senkin, että tällainen ihminen ei parane/muutu juuri koskaan niin se selkeyttää ajatusta, että on toiveajattelua että tilanne joskus tulevaisuudessa muuttuisi paremmaksi.
        Eikä se että tajuaa toisen olevan mitä todennäköisemmmin nph ole virallista diagnosoimista, vaan tosiasian itselleen selväksi tekemistä. Eikä se ole myöskään tarkoitettu narsistin "haukkumiseksi" vaan tieto on tärkeä uhrille itselleen.

    • xcch

      "Tämä palsta ei ainakaan ole sitä varten enkä oikeastaan käsitä koko palstan merkitystä muuta kuin että se tavallaan estää juuri sen normaalin ja luonnollisen etenemisen ja toipumisen koko asiasta. Nyt hukkasin taas sen punaisen langan, noh olkoot.."

      Juu hukkasit koko kerän :)
      Siis täällä jaetaan kokemuksia mm. ja tämä auttaa tunnistamaan esisijaisesti nph ihmiset kaikkine metkuineen ja lisäksi uhrien toipumisten eri piirteet ja parhaat keinot siihen. Auttaa myös havannoimaan omaa tilaansa, johon on paras keino se että jakaa kokemuksiaan toisille .

      Ei täällä läheskään kaikkia silti kerrota omasta elämästä nph:n kanssa, vain pääpiirteittäin. Asian prosessointi vie eri ihmisillä eri aikoja, yleensä vähintään kuitenkin vuosia.
      Se ei ole haavojen repimistä vaan diagnoosin tekoa omalta osalta ja haavojen puhdistamista, jotta ne voivat parantua, arvet tosin jää jäjelle.

      • xcch

        Olet kirjoitelut paljon, erityisesti viime aikoina. Olemme iloisia siitä. Ja jatka kirjoittamista. Edellisestä peukkua. Kiitos.

    • maanvaivamanne

      Samaa mieltä ketun kaa, olisi kuitenkin onnellista, ettei ihminen kokonaan joutuisi elämään narsismiaiheen varjostamana.
      Tiedetään, että esim. taiteilijoiden narsismissa on lievempiäkin muotoja. Sitä minä vaan, että niin kauan kuin on ihmisiä, on myös erilaista k-päisyyttä.

      Niiden kaa vaan joutuu elämään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe