Kaksonen vm 1972, en ymmärrä miten äiti jaksoi

Hei
Tämä on varmaan väärä foorumi, mutta kerron vähän lapsuudestani.
Eli olen kaksosista se tyttö ja vanhempi. Vietimme lapsuuden kultaisen 70-luvun lopussa veljeni ja yh-äidin kanssa kolmistaan. Isää ei lapsuudessa, eikä nykyäänkään, ole näkynyt. Kerran olen aikuisena hänen kanssan puhelimessa puhunut. Syitä tähän en koskaan ole kysynyt äidiltä. Ymmärtääkseni yh-äitejä ei tuolloin katsottu kovinkaan hyvällä.
Ja tottakai meitä välillä kiusattiin välillä isättömyydestä, mutta muistelisin veljeni kanssa antaneen neniin osalle kuisaajista. Toistemme puolia kun pidimme.
Myöhemmin tuli isäpuoli (jota kumpikaan ei isäksi sano) ja pari pikkusiskoa.

Mutta lyhyesti olimme veljeni kanssa todella villejä, pihalla aina muiden lasten kanssa ja usein joukossa tyhmyys tiivistyi. En edes tiedä kuinka kertaa äiti on joutunut korvaamaan esim. pihamme ulkovaloja, jommakumman rikottua sellaisen kivellä. Puhumattakaan esim. suvun perhetilaisuuksista, joista on pitänyt lähtä kesken kaiken pois, kun emme ole aloillaan pysyneet.

Äiti teki vuorotyötä, siitä johtuen hän todellakaan ehtinyt olla pihalla katsomassa mitä siellä tehtiin ( ja oliko se edes ajan henki?). Elettiin säästeliäästi ja silti puuttetta oli vaatteista yms. Emme todellakaan saaneet uusimpia leluja ja vaatteita. Siihen aikaan saimme joskus koulusta jonkinlaisia vaateavustus-lappuja, ja muistan että joskus hävetti hakea se luokan edestä, mutta tiesin että niitä tarvitaan. Autoa ei ollut ja monet reissut mummolaan (40km päässä) ja enon luo (15km) tehtiin pyörillä. Omat muistot noista ajoista ovat hyvät. Vietimme todella hyvän lapsuuden kaikesta huolimatta.

Jälkeenpäin ajatellen, en todella ymmärrä miten äiti on selvinnyt tuosta ajasta, en edes viitsi/kehtaa kertoa pahimpia tempauksia mitä olemme tehneet. Rankkaa on varmasti ollut, varsinkin kun on huolehtinut meistä yksin. Olen joskus kertonut esim. työkavereille lapsuudesta ja he ovat olleet kauhuissaan ja todella ihmetelleet äitimme jaksamista.
Meistä on kuitenkin veljeni kanssa tullut ihan "täyspäisiä" aikuisia.

Ehkä juuri kaiken tuon takia rakastan ja kunnioitan äitiäni ylikaiken.

Jaksamista kaikille kaksosten vanhemille ja etenkin yh-vanhemmille.