Onko kukaan muu pannut merkille kuinka helvetilläpelottelua paasataan kaikkein voimakkaimmin kaikista tavallisimmille kansalaisille. Eli siis tavallisille pienituloisille duunareille jne.
Rikkaat kirkonmiehet ja muu yläluokka on kaiken pelottelun ulkopuolella, ei niiden tarvitse pelätä helvettiä. Ne saa rauhassa varastaa rahaa omille tileilleen eikä siitä koidu minkäänlaista helvettiä.
MUTTA! Odotas jos joku 15 vuotias Janne jostain lähiöstä katsoo pornoa netistä ja runkkaa, niin AI ETTÄ KUN SITÄ HELVETTIÄ TULEE NIIN MAAN PERKELEESTI!!!!
Se on syntiä! Saatanallisesta perkeleestä! Heti polvillesi ja rukoilemaan Jeesusta tai muuten tulee turp... eikun siis helvettiä!
EIkö ole varsin mielenkiintoista että ensiksi sanotaan että riittää vain kun rukoilee Jeesusta herrakseen niin se on sitten sillä selvä. Ei tule helvettiä. Mutta sitten kun on Jeesus otettu herraksi ja tulee joskus vähän runkattua, niin oho ei se Jeesus riittänytkään, vaan HELVETTIÄ TULEE TAAS!! Koska syntiä tuli tehtyä!
Seksi on siis pahempi synti kuin esiintyä jonain Jumalasta seuraavana jolla on rahaa yllinkyllin ja ilmeisesti joku valtakin tuomita muita ihmisiä?
Oli miten oli. Näyttää kuitenkin siltä että kristinuskon mukaan se kaikista pienin tavallinen kansalainen jolla ei ole mitään mahdollisuuksia eikä vaikutusvaltaa tässä isossa maailmassa on juuri se varmin helvettiin joutuja, vaikka kaiken järjen mukaan se pieni eliitti joka käärii kaikkien omaisuudet omiin taskuihinsa olisi se joka sen helvetin ansaitsisi paljon varmemmin.
Tavalliset ihmiset ovat pahimpia?
9
57
Vastaukset
Keskinkertaisen yksinkertaiseksi koulutuettu lauma on huomattavasti helpompi hallita vaikkei globaali ota huomioon "maantapoja" etenkään maanantaisin EU.ssa
taikka kulttuuri paikallisia paikkakunta eroja taikka yksilöitä ylipäänsä
erilaisina persoonina.- Olen pannut merkille
Totta viserrät. Puet sanoiksi suuren teologisen totuuden. On nimittäin olemassa fyysisiä, henkisiä ja hengellisiä syntejä.
Fyysiset synnit liittyvät seksuaalisuuteen, päihteiden käyttöön ja muuhun sellaiseen. Niistä on helpoin syyllistää, koska ne ovat näkyvämpiä ja helpommin yksilöitävissä. Lisäksi köyhät ja kouluttamattomat eivät kykene muunlaisiin synteihin, eivätkä he pystyy peittelemään näitä syntejä niin tehokkaasti kuin rikkaat ja koulutetut.
Henkiset synnit, kuten ahneus ja vallanhimo, ovat pahempia, mutta vaikeammin sormella osoitettavia syntejä. Lisäksi ne ovat tyypillisimpiä valtaa pitäville - myös kirkollista valtaa - siksi ei ole yllättävää että niistä pidetään vähemmän ääntä.
Pahimpia ja vaikeimmin määriteltäviä ovat kuitenkin hengelliset synnit: epäjumalanpalvelus, epäusko ja Jumalanpilkka. Näiden suhteen ihminen on kaikkein sokein omille synneilleen. Suurin kiusaus langeta näihin synteihin on sillä joka tietää eniten kristinuskosta. "Lähiön runkkarin jumalautat" eivät ole mitään sen synnin rinnalla, että pappi jättää yhä uudestaan varaamatta aikaa rukoukseen vaikka tuntee rukouksen voiman omasta kokemuksestaan.
Siksipä Herra minua armahtakoon - terveisin eräs tällainen pappi - usko vaaditaan!
helvetti on olemassa, ja se koskee valitettavasti kaikkia jotka eivät ota Jeesusta vastaan, koska usko on Jumalan vaatimus taivaaseen pääsemiseksi.
- Jeesuksen sanoja
Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?"
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. - Raamatusta
Jeesuksen sanoja kirjoitti:
Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?"
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1933,38/Joh.15.html - Harkitkaa
Raamatusta kirjoitti:
Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1933,38/Joh.15.htmlÄlä pahastu, mutta kristinuskoa tuntemattomille on paras olla siteraamatta Raamattua suoraan, he saavat siitä näemmä väärän kuvan. Joillekin kadotus/helvetti Raamatussa on erittäin vaikea kohta ja tässä pitäisi käyttää harkintaa, jos se otetaan puheeksi. Itse en koe tätä mainitsemaasi kohtaa helvettiin joutumisella, vaan Jumala laittaa valtakunnan työtä tekevän syrjään, koska olisi kuitenkin hyvä kantaa hedelmää. Henkilökohtaisesti viinipuu on Raamatussa niin kaunis kohta, että toivoisin, ettei kukaan käytä sitä helvetistä puhumiseen. Itse olen huomannut käytännössä, etten pysy Hänessä, mutta takaisin saa tulla ja välillä taas onnistuu olemaan Hänessä.
- Ihmeissäni
Nyt on pakko kysyä, että missä olet onnistunut saamaan näin oudon kuvan meidän sangen suvaitsevaisesta kristinuskostamme. Jos joskus sorrun ryyppäämään, en kyllä koe, että minua on tultu helvetillä uhkaamaan tai muuta vastaavaa. Sen sijaan tuntuu, että nyt kun suomalaiset ovat vieraantuneet kristinuskosta, minun köyhyydestäni on tullut näille vieraantuneille ankaran paheksunnan ja halveksunnan aihe.
Missä ihmeessä Suomessa uhataan helvetillä? Jos on joskus eksynyt tällaiseen paikkaan, ei siitä pidä vetää johtopäätöksiä, että kaikki tätä tekevät. Ei se ole enää pitkään aikaan ollut tässä pääagendana.- kappelin rauniot
Monilla keskustelufoorumeilla tätä helvetilläuhkailua esiintyy. Varsinkin amreikkalaisilla. Kysyä sopii sitten että ovatko amerikkalaiset kristityt liian kärkkäitä tuomitsemaan muita ja suomalaiset taas oikealla jäljillä, vaiko juuri päinvastoin?
- Harkitkaa
Amerikkalaisista kristityistä en voi mitenkään vastata. Amerikka on Amerikka, Suomi Suomi. Itse asuin joskus nuorena Amerikassa ja sain kuvan, että siellä oli kyllä muitakin hulluja kuin "kristittyjä". Siellä on todella joka veneeseen.
Itse näen, että näillä keskustelufoorumeilla käy paljon "sooloilijoita", jotka eivät oikein tarkkaan harkitse mitä sanovat. Voi olla, että monet ateistitkin pelkäävät maineensa menetystä, kun yksittäiset aggressiiviset ateistit sooloilevat. Itse kristittynä yritän todella tarkkaan harkita mitä sanon, ja erityisesti on hyvä harkita Raamatun lauseita, koska jokainen tulkitsee ne kuka milläkin tavalla. Erityisesti koska näitä foorumeja lukevat myös ei-kristityt, kristityt, joilla on jo valmiiksi kaikenlaisia ennakkoluuloja.
Amerikassa on käsittääkseni kristityitä vähän kaikenlaisia, ei siis ole mitään isoa joukkoa amerikkalaisia kristittyjä, jotka ovat valmiit tuomitsemaan. Esim. amerikkalaiset fundamentalistit ovat kuitenkin käsittääkseni vähemmistö. Sitten on tietysti kaikki mahdolliset muut uskonnot ja nämä nykyajan lieveilmiöt eli new age, skientologia jne. Amerikkalaiset ovat käsittääkseni melko maallistuneita, eli tilanne on aika paljon sama kuin Suomessa ja yleensä länsimaissa. Lisäksi amerikkalaisilla on yleensä tyyli puhua enemmän tällaisista kuin Suomessa, senhän näkee jo tv-sarjoista, ja sitten tietysti vielä pinnallinen suhtautuminen eli kuten eräs Oscar-juontaja hauskasti sanoi: "Älkää sitten rukoilko Jumalalta Oscaria, hänellä on parempaakin tekemistä".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä762691Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2761539Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461497- 871341
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3991301Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3851246Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat38997Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2889Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254812Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun316805