Ahmadinejad: Israelille ei enää tilaa alueella palestiinalaisval

Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad: "Israelille ei riitä enää tilaa lähi-idässä Palestiinalaisvaltion perustamisen jälkeen".

Puhunut myös usein juutalaisvaltion "mereen ajamisesta" ja tuhoamisesta.
3586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Apinoiden planeetalla ei mitään uutta.Tappelua ja sotia aina.

Äänestä

No pitääkö se hyväksyä? Porukka haluaa hävittää valtion, se onkin jo vaikutusvaltainen asia ja ihmiskunnan ei tule tukea tätä rikosta.

Äänestä

Valtioita tulee ja menee.Oikea ja väärä on ihmisten tekemiä käsitteitä.En sotaa tue ja hävitystä.Mutta minkäs kusiaispesälle voi kun sitä on sohaistu.
Pitäisikö YK:n antaa Amerikka takaisin inkkareille jne.

Äänestä
  • Mitä te vouhaatte juutalaiset voitti jo ja heidän Jumala sen teki.

    Äänestä

  • >>Pitäisikö YK:n antaa Amerikka takaisin inkkareille jne.

    Juuri näin, Israel kävi sodat ja voitti, mutta miksi tätä ei lasketa leikkiin mukaan?

    Äänestä

No ei se maailma nyt ihan näin operoi, kyseessä on kuitenkin kokonaisen kansan hävittäminen ja ihmiskunnan ei tule sallia tätä maailmassa.

Äänestä
  • Suomalaiset häviää enemmin kuin juutalaiset kansana tätä menoa.Ketään ei kiinnosta miten suomalaisten käy.Juutalaisia pitäisi aina vain sääliä.Ei ketään muita saa sääliä.Kuolihan toisessa maailmansodassa paljon kristittyjä ja muitakin ihmisiä.Silti vain pelkästään juutalaiset tuntuvat saavan eniten sääliä.Taitaa olla sarjat ja elokuvat vaikuttaneet tähän todella paljon.

    Äänestä

  • Ihmisiä kaikki oomme kirjoitti:

    Suomalaiset häviää enemmin kuin juutalaiset kansana tätä menoa.Ketään ei kiinnosta miten suomalaisten käy.Juutalaisia pitäisi aina vain sääliä.Ei ketään muita saa sääliä.Kuolihan toisessa maailmansodassa paljon kristittyjä ja muitakin ihmisiä.Silti vain pelkästään juutalaiset tuntuvat saavan eniten sääliä.Taitaa olla sarjat ja elokuvat vaikuttaneet tähän todella paljon.

    Kerrotko minulle monta valtiota Suomea uhkaa sotilaallisesti tai kieltää Suomen valtion ja kansan olemassaolon?

    Äänestä

  • Ihmisiä kaikki oomme kirjoitti:

    Kerrotko minulle monta valtiota Suomea uhkaa sotilaallisesti tai kieltää Suomen valtion ja kansan olemassaolon?

    Juutalaisuus on uskonto ja SUOSITTELEN KAIKKI alkamaan Juutalaisiksi.Silloin voimme avoimin mielin sanoa Jeesuksen olevan satua ja OLEMME ykkösiä eri aloilla.

    Äänestä

  • Ihmisiä kaikki oomme kirjoitti:

    Kerrotko minulle monta valtiota Suomea uhkaa sotilaallisesti tai kieltää Suomen valtion ja kansan olemassaolon?

    levittäyttyvät joka maahan, lisääntyvät kuin rotat, uskontoa ei saa arvostella ja se käskee hävittää kaikki vääräuskoiset.

    Äänestä


  • Ihmisiä kaikki oomme kirjoitti:

    Kerrotko minulle monta valtiota Suomea uhkaa sotilaallisesti tai kieltää Suomen valtion ja kansan olemassaolon?

    Kyse ei ole sotilaallisesta valtaamisesta/tuhoamisesta. Tällä menolla suomi häviää vastuuttoman maahanmuuttopolitiikan seurauksena suhteellisen lyhyessä ajassa.

    Äänestä

Tätähän se on kokoajan ollut, islamistien maailmankuva on koko ajan haikaillut joukkomurhaa juutalaisista. Onneksi Yhdysvalloilla on selkärankaa tulla väliin ja puolustaa oikeudenmukaisuutta ja vapautta toisin kuin venäläisellä rotalla joka tukee valtioterrorismia.

Äänestä

Ahmadiipadaapan aukoa kovasti päätään, kohta on muuten Israelin ja USA:n pommikoneet ilmassa.

Äänestä

poikamies tai hintti ja haluaa sen vuoksi marttyyriksi että sais neitsytpimpsaa taivaassa.. ei kai tuota voi muuten ymmärtää...

Äänestä
  • Lopeta. Kukaan ei halua kuulla seksuaalifantasioitasi.

    Äänestä

  • vuonna 1984 kirjoitti:

    Lopeta. Kukaan ei halua kuulla seksuaalifantasioitasi.

    Nyt ei olla missään päiväkodissa jossa käskytellään ja sanellaan toisille, vaan ihan Suomi24 keskustelupalstalla internetissä.

    Niinpä, luepa sitä Koraania, siellähän on niitä seksifantasioita neitsyistä ja 6-vuotiaiden kanssa nussuttelemisesta.

    Äänestä

  • Koraani perversiot kirjoitti:

    Nyt ei olla missään päiväkodissa jossa käskytellään ja sanellaan toisille, vaan ihan Suomi24 keskustelupalstalla internetissä.

    Niinpä, luepa sitä Koraania, siellähän on niitä seksifantasioita neitsyistä ja 6-vuotiaiden kanssa nussuttelemisesta.

    Minä olen suomalainen, eikä koraani siis jaksa kiinnostaa.

    Mitäs jos sinäkin nyt vain nostaisit kytkintä ja niksuttelisit suoraan isäntiesi jalkoihin luvattuun maahan?

    Äänestä

  • vuonna 1984 kirjoitti:

    Minä olen suomalainen, eikä koraani siis jaksa kiinnostaa.

    Mitäs jos sinäkin nyt vain nostaisit kytkintä ja niksuttelisit suoraan isäntiesi jalkoihin luvattuun maahan?

    Miksi te homo-virheät sitten niillä täytätte Suomen?

    http://velkakello.fi/

    Äänestä

Kato kato, taas on mossadin propagandailta käynnissä. Olisiko tässä kyseessä samanlainen käännöskärpänen kuin jo klassikoksi noussut; "Israel tulee pyyhkäistä maailmankartalta".

Mutta tietenkin te iippojen uskolliset flufferit menette retkuun.

Mitäs jos muuttaisitte jo viipymättä sinne iiiiiiiiiiiiiiiiisraeliin? Täällä teidän temppuihinne ja loputtomiin valheisiin on jo ehditty kyllästyä.

Äänestä
  • Salaliittoskitsofreenikko, OLEN OVELLASI!

    Äänestä

  • Mossadin Mies kirjoitti:

    Salaliittoskitsofreenikko, OLEN OVELLASI!

    Ai, minustaku tuntuu että sinä istut hanuri huurussa kotona koneesi ääressä. Minä taas löhöilen mukavassa tuolissa taloni terassilla Ipad sylissä nauttimassa uskomattoman samettisesta loppukesän illasta... eikä sinua näy. Oletko kenties eksynyt takaovelle, tai kellarin ovelle. Ymmärrän kyllä, koska taloni on aika suuri.

    Äänestä

  • Mossadin Mies kirjoitti:

    Salaliittoskitsofreenikko, OLEN OVELLASI!

    Älä ny.Maailmassa kokoajan ihmiset juonittelee toisiaan vastaan.Päästäkseen hyvään asemaan tai saadakseen omaisuutta ja hyötyä.Näin se vaan menee.

    Äänestä

  • vuonna 1984 kirjoitti:

    Ai, minustaku tuntuu että sinä istut hanuri huurussa kotona koneesi ääressä. Minä taas löhöilen mukavassa tuolissa taloni terassilla Ipad sylissä nauttimassa uskomattoman samettisesta loppukesän illasta... eikä sinua näy. Oletko kenties eksynyt takaovelle, tai kellarin ovelle. Ymmärrän kyllä, koska taloni on aika suuri.

    Tänä yönä kello 12 olen kotiovellasi joten vapise ja ole peloissasi.

    Äänestä

  • Mossadin mies taas kirjoitti:

    Tänä yönä kello 12 olen kotiovellasi joten vapise ja ole peloissasi.

    Vaimo sanoo että kuorsaan joskus vapisuttavasti, joten voi olla että olet oikeassa. Peloissani? En minä rakkikoiria jännitä.

    Tervetuloa!

    Äänestä

  • Mossadin mies taas kirjoitti:

    Tänä yönä kello 12 olen kotiovellasi joten vapise ja ole peloissasi.

    Tuuli yltyy ja ukkonen jyrähti juuri etäällä - silti on lämmintä kuin kesäpäivänä.

    Laitoin kynttilöitä palamaan ja kippailen punkkua odotellessani.

    Äänestä

Selvä sodanjulitus .
Ei muuta kuin ydinpaukut esiin ,on aika tuhota islamilainen Iran.

Äänestä

Suurin osa iranilaisista kieltäytyy lähtemästä sotaan islamistihallituksen puolesta, se nähtiin vihreässä vallankumouksessa. Ja onneksi näin. Toisaalta Ahma varmaan joukkomurhaa sitten nää vaikka omia oliski.

Äänestä

Israelista ja Palestiinasta viis - Kurdistan !
Kurdien täytyy saada oma valtionsa Turkin-Irakin-Iranin raja-alueille.

Äänestä

Juutalaisväestö kävi sodan ja voitti joten mitä siellä vielä itketään?

Äänestä

Ihmiskunta on yksi suuri kusetus ja jotkut myhäilee kun Israel saatiin perustettua ja kaikki pyörii niin kuin on opetettu jo ihmiselle pienestä pitäen.

Äänestä

Totuus on, että suurin osa iranilaisista tukee länsimaita ja Israelia sekä vastustaa islamistihallitustaan. Irani tuhoutuu ja kaatuu sisältä päin ennemmin.

Äänestä

Ahmadinejad uhkaa maailman rauhaa. Kohta Jenkeiltä palaa hermot.

Äänestä

Ahmadinejad'ille on ennustettu elinvuosia ? ei liene montaakaan..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Islamisti Ahma kirjoitti:

Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad: "Israelille ei riitä enää tilaa lähi-idässä Palestiinalaisvaltion perustamisen jälkeen".

Puhunut myös usein juutalaisvaltion "mereen ajamisesta" ja tuhoamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu