Oriveden leipomo...

Tyhmä kaffeenjuoja

Oriveden leipomo ei arvosta asiakkaitaan.
Yleensä asiakaspalveluun panostavat kahvilat yrittävät luoda asiakkailleen miellyttävän ja viihtyisän ympäristön.
Mutta menepä käymään Orivedellä.
Jo pihalla Sinut ottaa vastaan kolme metriä korkea pullamainos joka on viimeiset viisi vuotta retkottanut rivosti 45 asteen kulmassa kun omistaja ei näe vaivaa sen suoristamiseksi.
Kun astut myymälään, oven vieressä on poro joulutamineissa vaikka juhannuskin on jo mennyt. Omistaja ei vaivaudu vaihtamaan poroa pois koska hänen mielestään asiakkaat ovat niin tyhmiä etteivät huomaa tuon rekvisiitan olevan ajankohtaan sopimaton.
Jos menet käymään miesten vessassa et voi pestä käsiäsi koska puoli metriä leveä teollisuuskäsipyyhepaperirulla on pienessä lavuaarissa.
Se on lavuaarissa siksi ettei omistaja ole viitsinyt hankkia vessaan kunnollista käsien kuivauslaitetta vaikka asiasta on huomatettu jo viiden vuoden ajan.
Itse olen viimeiset viisi vuotta kuivannut käteni tuohon jouluporoon joka on jököttänyt paikallaan kesät talvet viimeiset vuodet.
Noh, jostain syystä kyseinen leipomo korotti hintoja roimasti kesällä.
Olen odottanut voitaisiinko lisähinnalla tehdä viimeinkin parannuksia myymälään.
Eipä ole tehty joten itsekin olen vaihtanut kahveenjuontini toiseen kahvilaan.

105

5048

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Orivedellä kahvitell

      Kyseisen leipomon parkkipaikka on myös surkeassa kunnossa.
      Asfaltti täynnä kuoppia ja monttuja.
      Omasta autosta hajosi etupuskuri kun en muistanut yhtä noista kymmenistä montuista.
      En viitsinyt asiasta valittaa koska orjanpalkalla työskentelevät myyjät ovat niin herttaisia.
      Omistajahan ei myymälässä juuri vieraile kun sysää kaiken johtovastuun alipalkatuille työntekijöille.

      • Kermaperseet_valittaa

        Tamperelaisena olen käyttänyt monen monta kertaa Oriveden leipomon palveluita (Orivedellä ohi mennessöni) ja kyseessä on myös tuttu kahvipaikka. Paikassa ei ole mitään valittamista, eikä leipomo-kahvilan tarjonnassa. Hintatasokin pärjää hyvin esimerkiksi Orituvan ABC:n ryöstöhinnoittelulle.

        Mitä tulee kiinteistön parkkipaikan tai asfaltin kuntoon, siitä vastaa kiinteistön omistaja, joka ei ole välttämättä sama kuin Oriveden leipomo (vaikka aloittaja niin olettaa). Tienvarsialuiden hoidosta vastaa tienpitäjä, joten sekään ei kuulu yrittäjän vastuulle/tehtäviin.

        Mutta, menkää te uusavuttomat (oletettavasti uusmaalaiset) kermaperseet sinne ABC:lle, niin ei tarvitse valittaa "huonosta" palveluista eikä mistään muustakaan. Saattehan te samalla sitä booooooonusta.


      • Lisäyksenä

        Vielä lisäyksenä, kun naapurin leipomo on kiinni, siloin kahvi maistuu myös viereisellä Nesteellä, joka sekin on kahvittelu ja taukopaikkana parempi, kuin Orituvan ABC.

        Harmi vain, että nuo pienet kaupat/kahvittelupaikat/baarit ovat vähenemässä mm. Juupajoella, kun Meronenkin lopettaa. Noissa pienissä kaupoissa ja niiden yhteydessä olevissa kahviloissa palvelualttius on ihan toista luokkaa, kuin näissä isojen ketjujen tusinapaikoissa.


    • metsurin koira

      Kävin katsomassa.
      kilisee kilisee kulkuset....Oriveden leipomossa on todellakin JOULU.
      Vain joululaulut puuttuivat:D
      Kahvi oli kyllä ookoo, mutta tosiaan sairaan kallista...

    • Niinpäs onkin...

      ...pullapuoti- kyltti kallellaan ja vielä kevyen liikenteen väylää kohti.
      Jos se siitä kaatuu toivottavasti ei oo tenavia alla.
      Onpas holtitonta käytöstä omistajalta kun ei korjaa asiaa jos nimittäin on ollu noin jo vuosia.
      HÄPEÄ omistaja!!!

    • kifjkdjbhbioj

      turha odottaa mitää muutoksia.
      kyltti ei suoristu eikä wc hygienia parane jollei myymälän rouvat itse ala hommin.
      omistajasta itsestään ei ole kyseisiin töihi.
      laiska ja saamaton ku on.

    • Itse leivomme hyvää

      Ja leipäkin maistuu sahanpuruilta, ei hyvää sanottavaa kyseisestä pöperöpuljusta

    • Raija.

      Oriveden keskustassa on monta hyvää kahvilaa. Kannattaa suunnata sinne missä asiakkaita arvostetaan.

      • ex-orivesiläinen

        Voisitko hieman tarkentaa? Missä Orivedellä on hyvä kahvila? Oikein paahdettua kahvia, tuorejauhetut pavut, Capucinoa tms. Ja pöytiintarjoilu? Saatika lämpimät leivonnaiset lämmitetty kunnolla esim. höyryuunissa eikä mikrossa?

        Kaikenkaikkiaan Oriveden ravitsemusliikkeet ovat niin epäsiistejä, etten niissä halua syödä, ainoa piirre joka on käyty katsomassa Venetsiassa Pyhän Markuksen aukiolla, on hintataso...


      • Raija.
        ex-orivesiläinen kirjoitti:

        Voisitko hieman tarkentaa? Missä Orivedellä on hyvä kahvila? Oikein paahdettua kahvia, tuorejauhetut pavut, Capucinoa tms. Ja pöytiintarjoilu? Saatika lämpimät leivonnaiset lämmitetty kunnolla esim. höyryuunissa eikä mikrossa?

        Kaikenkaikkiaan Oriveden ravitsemusliikkeet ovat niin epäsiistejä, etten niissä halua syödä, ainoa piirre joka on käyty katsomassa Venetsiassa Pyhän Markuksen aukiolla, on hintataso...

        Tarkoitan tässä hyvällä sellaista palvelua jossa ymmärretään että asiakas on ajatteleva ihminen. Jos pullapuodin rekvisiitta on juhannuksena jouluinen kertoo se siitä että omistajalle on samantekevää millaisen tunnelman asiakas saa. Jos asiakkaaksi tulisi vaikkapa Tarja Halonen niin epäilempä että aiemmin mainittu mainoskyltti kaivettaisiin ylös ja suoristettaisiin. Myös jouluporo siirrettäisiin pois ja tehtäisiin muita parannuksia. Mutta kun asiakkaat ovat vain tavallisia orivesiläisiä on samantekevää millaisessa ympäristössä he kahvittelevat.
        Tämä osoittaa omistajalta syvää arvostamattomuutta asiakkaitaan kohtaan.
        Kehotan kaikkia ko. kahvilan asiakkaita protestoimaan kyseistä kahvilaa ja sen omistajan halpamaista suhtautumista ajatteleviin ihmisiin.


      • 3ksdrn900
        ex-orivesiläinen kirjoitti:

        Voisitko hieman tarkentaa? Missä Orivedellä on hyvä kahvila? Oikein paahdettua kahvia, tuorejauhetut pavut, Capucinoa tms. Ja pöytiintarjoilu? Saatika lämpimät leivonnaiset lämmitetty kunnolla esim. höyryuunissa eikä mikrossa?

        Kaikenkaikkiaan Oriveden ravitsemusliikkeet ovat niin epäsiistejä, etten niissä halua syödä, ainoa piirre joka on käyty katsomassa Venetsiassa Pyhän Markuksen aukiolla, on hintataso...

        ?


    • Oriveden uudisasukas

      Kuka ton puljun omistaa???

    • asiata tietävä

      Mitä olen omistajasta/omistajista kuullut he ovat todella kiireisiä ihmisiä, se ei todellakaan ole puolustus asiaan. Mutta luulisi niiden työtekijöidenkin saavan myymälässä jotakin aikaan, esimerkiksi jouluporon siirtämistä pois myymälän puolelta. Tuskin uskon että asfaltin kunnossapito kuuluu yksin kyseisen myymälän vastuulle, onhan tässä kiinteistössä muitakin yrityksiä toiminnassa. Ja mitä hintoihin tulee, minusta ne ei ainakaan ole kovin kalliit. Tietyt tuotteet ovat suhteessa kalliimpia kuin toiset, mutta enemmän yrityksen valikoimista löytyy edullisia, kuin kalliita tuotteita. En sitten tiedä onko teistä kukaan poistunut oriveden ulkopuolelle kahville muihin kahviloihin, jos hinnat kerran on kalliit.. Tampereella et kyllä monestakaa paikkaa löydä kahvia alle 2 euron. Ja ovat ne pullat ja muut tarjottavatkin kalliimpia esimerkiksi linkosuon kahviloissa. Muutamat kerrat mitä olen kyseisessä myymälässä käynyt, asiakas palvelu on ainakin kohdallaan, eivät ole elämäänsä kyllästyneitä, vaan palvelevat asiakkaansa kovin hyvin. Myymälä koki muutama vuosi sitten remontin, ja minusta ulkonäössä ei ole mitään vikaa, oletteko käyneet viialan kotileipomon myymälöissä? Siinä teille karu myymälä. Kahdessa eri myymälässä olen tampereella käyny, ja molemmat olivat todella karmaisevan tylsiä ja kolkkoja. Myös oriveden leipomon myymälässä asiakkaita on aina ollut kiitettävän paljon kun olen siellä käynyt, että ei kaikkia sitten pienet yksityisseikat tunnu haittaavan, vaan käyvät siellä koska pitävät tuotteista ja palveluista.

    • Matkalla pohjoiseen

      Akkojen riitelyä? Kateus on kantava voima. Aloittajalla on varmaan siivousvimma ja kodin lattiakaivojen jynssäys ei riitä......;)))





      Ei ei, en tunne leipomosta ketään, poikkean satunnaisesti Orivedellä ja linnainmaan Cittarissa.........

    • lp

      tervehdys teille kaikille minun ja meidän asioista kovin hyvin tietäville. On jännä huomata että ennen vanhaan ihmiset juoruilivat perättömyyksiä purkaakseen pahaa oloaan, nyttemmin se on siirtynyt tänne internetin ihmeelliseen maailmaan,jossa sama meno jatkuu kun turvallisesti voidaan mustamaalata ihmisiä ja asioita kun nimimerkin taakse voidaan kätkeytyä. Mutta minäpä esiinnyn nimellä, jotta voin oikaista sinun perättömät puheesi. Vai kiukuttaa sinua koriste poromme, joka tosin on vasta 10 kk. Vanha hankinta, ei 5 vuotta vanha. eikä se suinkaan ole jouluporo. Kesällä poromme oli hyvinkin shortseihin, t paitaan, hellehattuun, aurinkolaseihin ja uimarenkaaseen sonnustautunut kaveri. Mutta ilmeisesti käsityksesi poroista perustuu siihen että ne elää vain jouluna. Mitä tulee pullatyttö kylttiin, meidän mielestä se on hauska, huomiota herättävä, mutta ilmeisesti sekin asia, erilaisuus saa sinut voimaan pahoin. Eli kyse ei ole laiskuudestamme. Mitä tulee käsien pesuusi ja kuivaamiseen, on varmasti asiallista huomauttaa henkilökuntaa jos käsipaperit ui lavuaarissa jonkun toimesta. Uudet telineet olemme rikottujen tilalle tilanneet. Olen kuitenkin yllättynyt että aikuinen ihminen käy pyyhkimässä kätensä johonkin koristeeseen. Tarha ikäiseltä vielä sen ymmärtäisin. Pyyhitkö kotonasikin kädet verhoihin? Näin se menee että noinkin hyvätapainen asiakas tulee tänne neuvomaan ja kehottamaan muitakin yhtymään omiin viisauksiinsa. Kiitos palautteestasi kuitenkin, mutta muista ensi kerralla puhua totta, valheella on lyhyet jäljet. Ja jos jokin asia painaa mieltäsi, ota yhteyttä. Terveisin leipomon väki.

      • katkeruus kauhistaa

        paljonko tolle kaverille maksetaan toisesta pulla puljusta että se käy täällä toista mollaamassa? Haisee pikkasen palaneelle. Tampereella on ainakin loistavat tuotteet ja palvelu. Kateus paras kaikista.


      • orivaarilainen

        Ei kannata ruikuttaa.
        Olen liikkeenne vakiasiakas ja olen samaa mieltä että parkkipaikkanne ja wc:nne varustelussa on PALJON sanomisen aihetta. Myös poronne on selvä jouluporo.
        Kylttinne on ollut vinossa niin kauan kuin muistan.
        Nämä eivät kuitenkaan minua haittaa ja aion vastakin asioida liikkeessänne.
        Olen kuitenkin sitä mieltä että virheet tulee myöntää, sattui se sitten miten paljon tahansa.
        Esimerkiksi käsipaperit uivat lavuaarissa siksi että wc:n hygieniataso on laiminlyöty. Syy ei ole asiakkaissa vaikka niin yritätkin viestissäsi väittää.
        Sama koskee myös muita seikkoja joita sinnikkäästi yrität puolustella.
        KORJATKAA puutteet niin tällaiset keskusteluketjutkin loppuvat.
        Kahvinne on hyvää ja mielestäni kohtuuhintaistakin.


      • nimeevaiei

        Niin mikä se nimi siis olikaan?


    • Kanavan Kari

      Olen mielenkiinnolla seurannut tätäkin keskusteluketjua vaikka asunkin Pirkanmaan Lounais-puolella. On huvittavaa nähdä miten pienistä asioista jaksetaan rähistä ja useimmiten asioita liioitellaan jotta saadaan ne näyttämään mahdollisimman hurjilta. No olin käymässä Juupajoella sukulaisteni luona ja päätin poiketa katsomaan ovatko asiat kahvilassa todella niin hullusti kuin keskusteluketju antaa ymmärtää.
      Jos paikka oli oikea eli Nestehuoltamon vieressä ja samassa talossa joku pizzeria niin tässä oma kokemukseni.
      Ensinnäkin pihaan ajo oli aikamoista taiteilua jotta jo ennestään vanha koslani ei repeä liitoksistaan. Parkkipaikka oli suorastaan törkeässä kunnossa kuoppineen ja monttuineen.
      Ovesta sisään ja näin poron. Poro oli kyllä selkeästi jouluporo jolta oli riisuttu vain tonttulakki päästä. En ymmärrä miksi poro muuten olisi myymälässä purettuja joulukoristeen kappaleita turkissaan.
      Kahvi ja pulla oli kohtuullista mutta sairaan kallista ja kun kokeilin santsata, kiirehdittiin heti santsista veloittamaan päivastoin kuin meillä Lempäälän kahviloissa.
      Sitten WC:seen. Oikeammin kyseessä on "kusiputka" jossa vähän isompi kaveri ei mahdu edes kääntymään. Osa pissasta lirahti likaiseen pottaan joka oli tungettu pytyn viereen. En mahtunut sitä putsaamaan koska tila oli niin ahdas.
      Käsienpesu onnistui maailman pienimmässä pesualtaassa kohtuullisesti vaikka hana oli rikki niin että vesisuihku kasteli koko vessan.
      Pyyheautomaatti oli tyhjä. Siellä ei ollut paperia tai liinaa tai mitä tuohon malliin nyt kuuluisi laittaa.
      Valtava teollisuuspaperirulla oli kyllä lattialla roskakorin vieressä. Rulla oli märkä joten kuivasin käteni housujen taskuihin.
      Poistuin liikkeestä sanomalla heit mutta myyjä juorusi paikallisten heinähattujen kanssa eikä kuullut minua.
      Pihalle tultuani huomasin kallellaan olevan kyltin.
      Ei, ei se ole ollenkaan huvittavaa vaan ennemminkin selvä osoitus välinpitämättömyydestä.
      Kylttiä ei varmaankaan ole viitsitty oikaista kun routa sen on kallistanut.
      Taiteilen varovasti pois Oriveden Leipomon parkkipaikalta jotta öljypohja ei autostani hajoaisi.
      Ei, en tule enää uudestaan.

    • mämmilärules

      Nää on mämmilän juoruja, lukekaapa uudesta mämmilästä mitä uutta kuuluu.
      Mämmilän sivuilla nähdään.

    • kahvipää

      Orivedellä on asiallinen kahvila/ ruokala nimeltä Lounaspiste.
      IIISOOO ja hyvä sämpylä kahvi vain 3,50 € ja santsikuppi on ILMAINEN.
      Parkkipaikka kunnossa ja WC-tilat avarat ja siistit.
      Kahvitellessa myös saa ilmaiseksi lukea päivän lehdet ja myös iltalehdet ja sanomat.
      Olen käynyt kyseisessä kahviossa jo usean vuoden ajan ja suosittelen kaikille.

    • bsdhcw98

      Hyvä paikka Orivedellä on myös Myllykulma.
      Siellä aivan loistavat maksamakkaravoileivät ja santsi niinikään ilmainen.
      Sielläkin voi lukee päivän lehdet päinvastoin kun Leipomon kahvilassa jossa esillä vaan ilmaislehdet!!!

      • tyytyväinen

        Olen tuon Oriveden leipomon vakiasiakas. Aina ohi ajaessani poikkean siinä kahvilla ja ostan leipomotuotteita mukaankin, Hvät tuotteet, hyvä palvelu. Outoa panettelua kilpailijoilta.


      • 542c3tcc
        tyytyväinen kirjoitti:

        Olen tuon Oriveden leipomon vakiasiakas. Aina ohi ajaessani poikkean siinä kahvilla ja ostan leipomotuotteita mukaankin, Hvät tuotteet, hyvä palvelu. Outoa panettelua kilpailijoilta.

        K-markettia vastapäätä Oriveden keskustassa on kahvio kera aivan uskomattomien hyvien leivosten.
        Bebet yms. suussasulavat kannattaa käydä maistelemassa.


      • mmmmmmmmmmmmmmm
        542c3tcc kirjoitti:

        K-markettia vastapäätä Oriveden keskustassa on kahvio kera aivan uskomattomien hyvien leivosten.
        Bebet yms. suussasulavat kannattaa käydä maistelemassa.

        Myyjäkin nätti tuolla "Bebee-paikassa";)


    • pullatyttö

      Taisi tulla omistajalla löysät housuun ku kylttiä on ny yritetty suoristella.
      Todennäkösesti delegoinu senkin työn myyjille kun ei se vieläkään suorassa ole mutta yritystä on ainaki ollu. Mahtaako sisällä olla vielä asiat rempallaan kuten jo monen vuoden ajan:D
      Epätoivosta räpellystä.

    • Turisti

      Jos paikka on todellakin tuollainen niin pakkohan siellä on mennä poikkeamaan. Täytyy kerätä kaverijoukko täältä Nokialta autoon ja tulla huomenna oikein joukolla ihmettelemään.

    • kojoukoko

      Kuka se Jouko on???

      • Jokke25

        ?


    • öööökdncn

      Orivedellä on toinenkin leipomo, taivaallinen. Leivonnaista riittää vaika kuinka. On lähellä toria ja sitä sekatavarakauppaa, mistä saa kaikenlaista tavaraa.
      Vahinko etten asu Orivedellä, tai sitten onni. Leipomon tuotteet ovat aivan vastustamattomia.

      • marko 1969 marko

        Kyllä myllyn leipä on parempi.


      • Kahipontti
        marko 1969 marko kirjoitti:

        Kyllä myllyn leipä on parempi.

        Myllyn maksamakkaravoileivät ovat aivan vastustamattomia kuten Markokin tuossa varmaan tarkoitti:)


    • James.H666

      Café Herkkähetki kyl Oriveden parhaimmistoa kahviloissa! Rinnan mitan edellä muita:)

    • local miss

      Asiakas äänestää jaloillaan. hinta voi olla vaikka kuinka korkea, kunhan tuotteiden laatu vastaa asiakkaan toiveita.
      ... Wc tilojen laadusta näkee KOKO firman laadun . Hygieniataso mikä on asiakas-wc:ssä, on sama kuin itse leipomossa.
      Jos yrittäjä itse käy vain poikkeamassa kahvilassaan, ei työntekijöiden motivaatio kauaa kestä yrittää huolehtia koko kahvilasta.
      Itse käyn kahvilassa, missä jompikumpi omistajista on AINA paikalla, ja eilisiä tuotteita ei myydä KOSKAAN vitriinistä.Wc on siisti, paperi ei ole koskaan loppu.
      Vaatikaa laatua :)

    • JLo

      Epäselvyyksien oikaisemiseksi kommentoimme omalta osaltamme tätä asiaa, emme ole värvänneet ketään puhumaan mistään kilpailevasta firmasta yhtään mitään! Kyllä meillä todellakin on parempaa tekemistä ja muut keinot pitää omista asiakkaistamme kiinni kuin muiden mustamaalaaminen! Ei ole kuulunut ennen eikä kuulu vastaisuudessakaan tapoihin puhua kenenkään ihmisten tai firmojen asioista millään foorumilla. Erittäin mielellämme otamme kaiken asiakaspalautteen vastaan mikä koskee itseämme, oli se negatiivista tai positiivista ja mahdollisuuksien mukaan myös korjaamme puutteita! Asiakkaat kun maksavat ainakin meidän palkkamme. Tervetuloa kaikki vanhat ja uudet asiakkaat vielä toistaiseksi vanhaan kahvilaan ja tammikuun lopusta alkaen uusiin tiloihimme vanhalle apteekille Anttilantie kuuteen! Aina löytyy syy herkutella! Toivoo Herkkuhetken tytöt

    • entinen asiakas

      Kun joku keksi ottaa tällä palstalla puheeksi Oriveden leipomon WC:n puutteellisen hygieniatason ja rempallaan olevan ulkoasun, alkoi tämä kyseinen firma välittömästi syyllistämään hyvässä maineessa olevia kilpailijoitaan sen sijaan että olisi nöyrästi korjannut puutteensa ja ulkoasunsa.
      Nyt syytöksiä on sadellut firmoille ja ihmisille jotka vain seuraavat tätä keskustelua ja yrittävät siinä sivussa hoitaa työnsä omissa kahviloissaan.
      Tämä on johtanut siihen että muissa leipomoissa on asiakaspaikat täyttyneet ja leipomotuotteiden myynti lisääntynyt. Eikö olisi jo aika jättää typerät muiden syyttelyt ja mustamaalaamiset ja keskittyä omien tilojen puhdistamiseen, korjaamiseen ja jatkaa nöyrästi vahvempien ja parempien jalanjäljissä.

    • Ei kyykkyleijuja

      Vessa on ravitsemusliikkeen KÄYNTIKORTTI.
      Minä teen aina johtopäätökseni siitä kuinka saniteettitiloja hoidetaan. Hyvinhoidettu vessa kertoo sen että keittiökin on kunnossa.
      Sama se mikä pulju on kyseessä yksi kerta riittää joko siihen käynkö uudestaan vai en.
      Tuolla jossain keskustelun tuiskeessa on joko omistaja tai omistajan edustaja. Asiakaspalveluun tukeutuvan yrityksen tulisi AINA kuunnella asiakastaan. Parhaiten menestyvät kuuntelevat aisiakkaitaan. On todella halpamaista puolustaa huonoa työtä ja syyttää asiakkaita.

    • Kaupparrratsu

      Aivan samaa mieltä.
      Talouspaperirulla muka ui lavuaarissa koska joku asiakas on sen sinne jättänyt....!
      Voi Herra Jumala!!!
      Eihän nyt teollisuuspaperirulla kuulu kahvilan vessaan.
      Kyseisessä paikassa on vuosikausia ollut ns. pyyhepaperikone lavuaarin vieressä,
      mutta koska siihen laitettava paperi on niin "kallista", on asiakkaille annettu teollisuuspaperirulla roskakorin viereen josta voi repiä haluamansa kokoisen palan. Tällaisia teollisuuspaperirullia olen nähnyt autokorjaamoissa joissa sitä käytetään rasvan ja saastan puhdistamiseen.
      Näinkö Oriveden Leipomo arvostaa asiakkaitaan??????????????
      Lisäksi vielä syyttävät asiakkaitaan että lavuaarin alle sijoitettu rulla on kasteltu tai jätetty lavuaarin reunalle märkänä.
      Olen aikoinaan käynyt vakiasiakkaana kyseisessä kahvilassa ja huomauttanut asiasta kymmeniä kertoja. Vastaus on aina ollut että kun "omistaja ei saa aikaiseksi hommata OIKEAA paperia ja kun se on vielä niin kallista".
      Ei siis ihme jos pihakin on pommituksen jäljiltä, mainoskyltit rempallaan ja maskotilla jouluvehkeet päällä, kesät talvet.
      Nykyisin käyn LOUNASPISTEEN ja MYLLYKULMAN kahviloissa joissa siistit vessat ja hyvät ruoat ja kahvit.
      Tiedän kyllä mistä puhun kun olen jo 24 vuotta joutunut edustajan työelämän vuoksi käyttämään tällaisia kahviloita, myös Orivedellä.
      Itse en asu Orivedellä.

    • pakkovaan..

      piha ei ole OL syy, ovat vain vuokralaisia, harva omistajan puolesta korjaa.

      mutta kuinka joku kirjoittaja tiesi, että myymäläntytöt saa huonoa palkkaa ? Onko joukossaan MYYRÄ ?

    • helsinki

      Ööö hetkonen, miettikääs ny vähä, luuletteko te että se on leipomon vika että asfaltti siinä kiinteistössä on siinä kunnossa missä on??? Ja jos ette oo nähny niii sillä porolla on kyllä kesällä päällä kesä vaatteet ja joulun alla siitä tehää joulune, ei teillä muilla asiakkailla oo yhtää huumorin tajuu? siitä on tehty hauska, itteeni ainaki miellytti kun siellä kävin, nyt olen muuttanut helsinkiin niin ei tuu enää poikettua. Työntekijöille lisää motivaatiota niin hommat hoituu vesssan puolellakin. Toivottavasti menee omistajanki korviin tämä, että saa työntekijöitään hommiin. Tuotteet aivan loistokamaa! Ja kyllä sieltä palvelua saa niin että hymykorvissa pois lähetää. Ei tält hesast moista kamaa saa

      • ai huonoja työtekijö

        Ai jaa. Nyt se onkin työntekijöiden vika.
        Etteivät muka tee motivuituneena hommiaan niin että wc:n puutteet saataisiin korjattua.
        Ai että työntekijät pitäisi saada hommiin.....
        Eivätkö siis tee hommia jo nyt?
        Tuollaisten puutteiden korjaus kuuluu OMISTAJALLE eikä työntekijöille perkele.


    • Pipsa 77

      Olen kyllä sitä mieltä että myymälän wc-tila kertoo koko myymälän tason.
      Oli sitten porolla mitä tahansa päällään sillä ei ole merkitystä jos wc-tiloissa on sanomisen varaa.
      Itse en määrätyistä syistä olen käyttänyt tuota miesten wc:tä mutta sen ovi on usein auki johtuen siitä että se on niin pieni ja ahdas.
      Tästä johtuen wc.n hygieniataso on kaikkien asiakkaiden nähtävissä, niin myös meidän naisten.
      Wc:ssä on litimärkä teollisuuspaperirulla joskus lavuaarin alla, reunalla tai lavuaarissa. Olenpä nähnyt sen joskus pilkistävän myös roskakorista.
      Tästä johtuen mietin mahtaako omistaja omassa kodissaan kuivata kätensä tuollaiseen teollisuuspaperirullaan jota hän aika ajoin pitäisi jopa roskakorissakin.
      Jos ei, niin miksi asiakkaiden täytyisi niin tehdä.
      Nyt on aika omistajan katsoa itseään peiliin ja miettiä "tarttisko tehdä jotain".

    • PuuKiila

      Kyltti välillä suorassa ja sitten taas vinossa.
      Puukiila hakattu nurmikkoon tolpan viereen.
      Ei taida porukka olla mitään ruudinkeksijöitä:)
      Lafka on jo naurun aihe muuallakin kun Orivedellä.
      Voi jestas.....
      ÖÖ öööö tota joo ööö täytyy varmaan nostaa taas santsikupin hintaa.....

      • kallevaan

        Nyt se kyllä on oikein kunnolla vinossa, myrskyn jälkeen.
        Puukiila ei paljon auta, pitäis olla betonia.


      • kallevaan
        kallevaan kirjoitti:

        Nyt se kyllä on oikein kunnolla vinossa, myrskyn jälkeen.
        Puukiila ei paljon auta, pitäis olla betonia.

        Juu, ja nyt se on sitten kaatunu kokonaan :)


    • tonald rump

      "Ei taida porukka olla mitään ruudinkeksijöitä:)"
      .....tykkäsin tästä kohdasta...
      onneksi ihmisillä on oikeus valita, missä käyvät kahvilla.
      Muutamassa vuodessa uudet omistajat sössivät kaiken mitä edellinen oli saanut aikaiseksi.

      Täytemunkki on kuitenkin parempi kuin missään muualla :)

    • Oriveren Huara

      Mihinkä on karonnu myymälän erestä se kyltti jossa se huara seisoo pannu kuumana?

      • Callellaa

        Se o juovuspäessään kaatunu.
        Aenahan se o ollu vähä viinakaupalle päen kallellaan.


      • Ilonentalo

        ;D


    • mikkolat

      Löytyypä Orivedeltä myös niinkin tasokas kahvila kuin Kahvila Pauliina! Uimahallin vieressä, keskustassa. Ainutlaatuista, parasta kahvia, sellaista ei Orivedellä muilla kahviloilla ole =). Ihanat pullat ja ne päivittäin vaihtuvat keitot! NAM! Palvelu on aina todella ystävällistä ja palvelualtista. Selvästi huomaa, ettei kahvilanpitäjä ole kotoisin Orivedeltä. Orivesiläiset ovat pääasiassa niin juntteja etteivät osaa mitään hyvää arvostaa, eikä mihinkään liikkeeseen voida poiketa ellei sitä pidä mummin kummin serkun kaiman tytär vähintään. Sääli juttu.

      • Timo Harjakainen, Rm

        Orivedeltä. Orivesiläiset .


        Ei tartte kaunistella kirjoittamalla vesiläiset, oikein kirjoitettuna veteläiset!


    • syvästi ihmettelevä

      Jolu tuossa aiemmin epäili että Oriveden leipomon myymälätiloissa olisi myyrä.
      Miten se on mahdollista kun kyseessä on elintarvikealan liike.
      Onko siellä hygienia noin rempallaan?????
      Myyräthän levittävät muunmuassa myyräkuumetta ja muita erityisesti vanhuksille ja huonokuntoisille vaarallisia tauteja.

    • ämmien touhuja

      että ihmiset on sairaita, varmasti ensi viikolla siellä on jo nähty virtahepokin ja ovella vastaan tuli haisunäätä, myyjätkin söi hevonen! veteläisillä on kyllä melkoisen vilkas mielikuvitus!

      • *.

        .


    • vetelää paskaa

      Kyseisen puljun omistaja taitaa olla aito veteläinen kun myymälän puutteiden korjaus vaan kestää ja kestää ja kestää ja kestää....
      Tai ainakin vetelä jossei veteläinen...

    • yx vaan

      Nyt kun tätä keskustelua tällä palstalla on käyty aika pitkään, niin onko kenellekään tullut mieleen, että Orivedelläkin voisi olla oikea kahvila!!! Siis joku yrittäjähenkinen ihminen voisi sellaisen perustaa. Siis sellainen kahvila, josta saa ihan oikeaa kunnon kahvia, expresson, Latte machiaton jne. Ja tietysti tuoreita ihania kakkuja pöytiin tarjoiltuna, ihan niin kuin sivistyneessä maailmassakin.

      Asiakas voi aina äänestää jaloillaan, eikä moiseen epäsiistiin murjuun tarvitse mennä henkilökunnan pilkattavaksi.

      • Jlo

        Käsittääksemme meillä Cafe Herkkuhetkessä myydään myös erikoiskahveja, kakkuja ja leivoksia on runsas valikoima, runsaampi kuin monessa isossa kaupungissa ja varmasti tuoreita koska paistamme ja leivomme joka päivä tuoreet pullat, munkit ym. leivonnaiset ja nimenomaan aamulla eikä edellisenä päivänä kuten isoissa leipomoissa. Myös herkullinen lounas jonka valmistaa italialainen kokkimme. Joten tervetuloa testaamaan uudet tilamme ihan Oriveden ytimessä! Kuvia paikasta ja tuotteistamme mm. Facebookissa sivuillamme.


    • Vetelät

      " ihan niin kuin sivistyneessä maailmassakin."

      Tämä kertoo Orivedestä kaiken.........

    • Herkku

      Cafe Herkkuhetki on Oriveden ykkönen :)

      • tortun ystävä

        Onko tuolla ylistetyssä "Cafe Herkkuhetkessä" pöytiintarjoilu? Nettisivujen mukaan se kuitenkin on se sama vanha Mujusen kahvila, kuin jo ammoisina aikoina? Mujusella en ole käynyt kymmeneen vuoteen, kun en asu enää Orivedellä, mutta kun seuraavaan kerran Orivedelle piipahdan ehkä kesällä, niin voisi tarkastella asiaa.


    • mdicjen dhnuieh

      Mitä, onko Herkkuhetken kassalla "tumma kaunotar"?
      Nyt on sitten taas yksi syy lisää käydä tutustumaan kyseiseen paikkaan....

    • Pullaposki

      Ne jotka mollaa Oriveden Leipomon sikäläistä myymälää, voivat tulla asioimaan tänne Tampereen Linnainmaalle, jossa Leipomolla on siisti ja viihtyisä pullakauppa ja kahvio. Ja hyvännäköiset myyjättäret.

      • paljastajapulla

        Hahhaa.
        Nimimerkki Pullaposki paljastit itsesi.
        Kirjoitat tälle palstalle ajassa 12.17 ja kehut Oriveden leipomoa.
        neljä minuuttia aiemmin, ajassa 12.13 kirjoitat toisen leipomon asioita käsittelevälle palstalle ja haukut heidän yritystään.
        Olet siis sama kaveri vaikka eri nimimerkillä.
        Kysymys: Oletko itse Oriveden leipomon omistaja vai hänen värväämänsä kätyri?
        Katkeruus kauhistaa.....


      • Pullaposki
        paljastajapulla kirjoitti:

        Hahhaa.
        Nimimerkki Pullaposki paljastit itsesi.
        Kirjoitat tälle palstalle ajassa 12.17 ja kehut Oriveden leipomoa.
        neljä minuuttia aiemmin, ajassa 12.13 kirjoitat toisen leipomon asioita käsittelevälle palstalle ja haukut heidän yritystään.
        Olet siis sama kaveri vaikka eri nimimerkillä.
        Kysymys: Oletko itse Oriveden leipomon omistaja vai hänen värväämänsä kätyri?
        Katkeruus kauhistaa.....

        Kysymys paljastelijalle: ovatko kaikki tälle palstalle kirjoittavat yhtä vainoharhaisia?

        Jos jatkaisin päättelyä samalla tavalla, niin olet varmaan sen toisen leipomon omistaja.

        Niin, ja loppukaneettisi osui tosiaan nappiin, sinun katkeruutesi tosiaan kauhistaa.


      • paljastajapulla
        Pullaposki kirjoitti:

        Kysymys paljastelijalle: ovatko kaikki tälle palstalle kirjoittavat yhtä vainoharhaisia?

        Jos jatkaisin päättelyä samalla tavalla, niin olet varmaan sen toisen leipomon omistaja.

        Niin, ja loppukaneettisi osui tosiaan nappiin, sinun katkeruutesi tosiaan kauhistaa.

        Niin ja huvittavinta on se että tälle palstalle kirjoittaessasi selvästi paljastit olevasi naispuolinen mutta kun kirjoitit sille toiselle palstalle yritit esiintyä miespuolisena asiakkaana. Se että tekeytyy joksikin muuksi osoittaa ettei jauhot pussissasi ole todellakaan puhtaita........niin kylläpäs muuten osui sanonta tällä kertaa kohdalleen :D


      • Pullaposki
        paljastajapulla kirjoitti:

        Niin ja huvittavinta on se että tälle palstalle kirjoittaessasi selvästi paljastit olevasi naispuolinen mutta kun kirjoitit sille toiselle palstalle yritit esiintyä miespuolisena asiakkaana. Se että tekeytyy joksikin muuksi osoittaa ettei jauhot pussissasi ole todellakaan puhtaita........niin kylläpäs muuten osui sanonta tällä kertaa kohdalleen :D

        Kuules nyt foliohattupää. Kun menet vainoharhaisuudessasi noin pahasti metsään, niin on syytä oikaista pari tekemääsi väärää johtopäätöstä.

        Ensinnäkin, MISSÄ kohdin "selvästi paljastin olevani naispuolinen" Häh? En näe tuossa kirjoituksessani mitään mikä viittaisi sukupuoleen. Mielikuvituksesi tekee sinulle totaaliset tepposet jos väität että tekeydyn joksikin muuksi.

        Toisekseen, keittiön kaapissa meillä on ainoastaan puhtaita jauhoja pussissa. Niitä tosin käytetään enimmäkseen vain kastikkeen tekemiseen.

        Kolmanneksi, minulla EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ minkään leipomon kanssa. Jos vainoharhaisuutesi on niin pahaa laatua, niin suosittelen hankkimaan lääkityksen.

        Minun kirjoitukseni oli ulkopuolisena aivan viatonta sorttia, mutta tapa, jolla hyökkäsit minua vastaan, osoittaa, että kilpailu myymälöiden välillä on näköjään veristä, ja kun tuot sen riidan tänne palstalle niin kai ymmärrät että mainehan siinä menee. Omapahan on valintasi.

        Eipä mulla tässä sitten muuta.


      • paljastajapulla
        Pullaposki kirjoitti:

        Kuules nyt foliohattupää. Kun menet vainoharhaisuudessasi noin pahasti metsään, niin on syytä oikaista pari tekemääsi väärää johtopäätöstä.

        Ensinnäkin, MISSÄ kohdin "selvästi paljastin olevani naispuolinen" Häh? En näe tuossa kirjoituksessani mitään mikä viittaisi sukupuoleen. Mielikuvituksesi tekee sinulle totaaliset tepposet jos väität että tekeydyn joksikin muuksi.

        Toisekseen, keittiön kaapissa meillä on ainoastaan puhtaita jauhoja pussissa. Niitä tosin käytetään enimmäkseen vain kastikkeen tekemiseen.

        Kolmanneksi, minulla EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ minkään leipomon kanssa. Jos vainoharhaisuutesi on niin pahaa laatua, niin suosittelen hankkimaan lääkityksen.

        Minun kirjoitukseni oli ulkopuolisena aivan viatonta sorttia, mutta tapa, jolla hyökkäsit minua vastaan, osoittaa, että kilpailu myymälöiden välillä on näköjään veristä, ja kun tuot sen riidan tänne palstalle niin kai ymmärrät että mainehan siinä menee. Omapahan on valintasi.

        Eipä mulla tässä sitten muuta.

        Ootkos tyttöhyvä kuullut sanontaa "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa".
        Tämä toteutuu kohdallasi yllättävän helposti :D
        Lisäksi et todellakaan ole mikään älyvälkky :DD


      • Pullaposki
        paljastajapulla kirjoitti:

        Ootkos tyttöhyvä kuullut sanontaa "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa".
        Tämä toteutuu kohdallasi yllättävän helposti :D
        Lisäksi et todellakaan ole mikään älyvälkky :DD

        Etkö ole itseäs jo nolannut tarpeeksi?

        Kai tänne muutkin saa kirjoittaa kuin pullakaupan hörhöt omistajat?

        Todellakin, minulla ei ole mitään kytköksiä mihinkään leipomoon, ei todellakaan.

        Heittelet noita kliseisiä herjoja ja hymiöitä, ilmeisesti olet tottunut kirjoittelemaan soopaa suolipalstalle, mutta totuus on, että kommentti "älyvälkystä" ampuu nyt kyllä pahasti sinne takaisin, jos ei kirjoitettua tekstiä voi uskoa.

        Mutta en jauha tätä enempää. Toiset lukijat saavat naureskella höpöhöpökirjoituksillesi.


    • Pullapoika

      Ovatkos nää meidän Oriveden myyjät sitten vähemmän kauniita?

    • Mikolta leipää

      Atalassa, siinä Linnainmaan kupeessa on Mikon Leipä niminen konditoria.
      Kaveri asuu viereisissä kerrostalossa ja olen nyt muutaman kerran poikennut siellä.
      Siellä on todella hyviä mustikkamunkkeja ja vaniljamunkkeja joille ei kyllä vastusta löydy muualta. Se on vaan iltasin viiteen asti auki joten välillä tekee kiirettä ehtiä sinne. Suosittelen kuitenkin kaikille jotka asuu tällä puolen Tamperetta.

    • onko

      Kuppi nurin

    • Leipuri hiiva

      Ei se pulju arvosta yhtään mitään eikä ketään! Työntekijätkin saa pitää yhden tauon 10 minuuttia siis 10 minuuttia 8 tunnin työpäivän useimmiten yli kahdeksan tunnin työpäivän aikana. Hyvin motivoivaa..

    • motä kummaa

      Joha sitä passkallakin sen verran viipyy, pidetäänkö siä sitten vaipat housuissa jos ei saa taukoja pitää.

      • ,c4vgj m98

        Puhutaanko nyt siis Oriveden leipomosta vai Mikon leivästä???


      • mr tampon

        Tarjouksessa tänään:
        Toissapäivänä leivottu patonki, ollut tamppoonina edellisen päivän ja tänään kahvikupin kanssa tarjouksessa 5,50 €


    • Leipuri hiiva

      No ei ole vaikea arvata että Orivedestä. Mikon leipä noudattaa lakeja.

      • mänttäläinen

        No piti se arvata!!!
        Kannattaa boikotoida jos asiat on noin.


      • turhaa ruikutusta
        mänttäläinen kirjoitti:

        No piti se arvata!!!
        Kannattaa boikotoida jos asiat on noin.

        Keskitysleirillä sai käväistä paskalla vain kerran päivässä ja aikaa pyyhkimiseen ym. oli 30 sekunttia.
        Joten turhaa ruikutusta että Oriveden leipomossa poljettais ihmisoikeuksia.
        Akkojen rutinaa....


      • rusinapulla2
        turhaa ruikutusta kirjoitti:

        Keskitysleirillä sai käväistä paskalla vain kerran päivässä ja aikaa pyyhkimiseen ym. oli 30 sekunttia.
        Joten turhaa ruikutusta että Oriveden leipomossa poljettais ihmisoikeuksia.
        Akkojen rutinaa....

        Keskitysleirillä ei ole mitään tekemistä työn ja leipomisen kanssa. Lakia nyt vaan on noudatettava tai ennemmin tai myöhemmin pulju menee kiinni!


      • ruispulla
        rusinapulla2 kirjoitti:

        Keskitysleirillä ei ole mitään tekemistä työn ja leipomisen kanssa. Lakia nyt vaan on noudatettava tai ennemmin tai myöhemmin pulju menee kiinni!

        kyllähän joku taso täytyy olla leipomolla..tässä tapauksessa oriveden. Ei se määrä vaan laatu. Toivottavasti omistaja ottaa palautteesta opikseen.


    • Se on moro

      No johan on ketju! Vahingossa eksyin ulkopaikkalaisena lukemaan ja todellakin järkytyin. Ovatko Orivesiläiset oikeasti tämänlaisia ihmisiä? Miten ihmeessä kuvittelette että kukaan tahtoo ostaa kesämökkejänne, tonttejanne, kiinteistöjänne,jne... Katkeraa haukkumista ala-arvoisin tekstein! HÄVETKÄÄ aikuiset !(?)! Etsin sittenkin unelmapaikkani Kangasalta!

      • kranttu-nirppa

        Ostin mukaan pullaa ja kotona totesin että en tykkää. Makuasioista ei voi kiistellä, ei ollut minun makuuni ja laatu oli varmaan keskitasoa tai samaa kuin yleensä nykyään.


    • Lasse

      Todellakin aika villi keskustelu.

      Oriveden Leipomon toimintaa niin sisältä kuin ulkoakin päin seuranneena tekee hieman mieli kommentoida.
      Firmalla on varmasti omat sisäiset ongelmansa. Se onko asioiden retuperällä oleminen kiinni työntekijöistä vai johtoportaasta onkin toinen asia. Samaa mieltä olen siitä, että tilat niin Orivedellä kuin muuallakin kaipaisivat kipeästi uusimista, sisustamista ja toimivuuden lisäämistä - niin asiakkaan kuin työntekijän kannalta. Tuotteiden laatuun olen kyllä ollut tyytyväinen ja hinnatkaan eivät taida olla sen korkeampia kuin muissakaan kahvioissa.
      Leipomollahan on useita myymälä-kahvioita Pirkanmaalla. Työntekijöitä on vähän, varamiehiä ei juuri ole käytettävissä, joten kiirettä pitää. Harmillinen totuus on, että se tyytymättömyyttä aiheuttava WC-tila saattaa joutua odottamaan päivän päättymistä, ennen kuin yksin vuorossa oleva myyjä ennättää sen siivoamaan.

      Palautetta saa ja pitääkin antaa aina. Myyjä ei ehkä ole se joka pystyy asioita yksin korjaamaan vaikka mieli tekisi, mutta hän on toki hyvä välikäsi terveisten välittämisessä eteenpäin.
      Ne työntekijät joiden kanssa olen aikanaan töitä tehnyt ja ollut juttusilla todella tykkäävät itse työstä ja tekevät parhaansa niissä olosuhteissa kuin heidän on päivittäistä työtään tehtävä, mutteivät välttämättä pysty vaikuttamaan ihan kaikkeen. Heidän käsissään ei ole esimerkiksi se, miten hyvin toimitilat palvelevat tarkoitustaan tai millaista remonttia ne tarvitsevat.
      Kyllä, olen samaa mieltä jonkun aiemman kirjoittajan kanssa myös siitä, että omistajien kiireisyys ei ole syy asioiden olla huonolla tolalla. Jos tekemistä on aina vain liikaa, aika hyvä keino on palkata muutama ihminen lisää.

      Niinpä mielestäni paras keino onkin ottaa asiallisesti yhteyttä suoraan omistajaan ja toivoa että palaute myös firman sisältä ulospäin on asiallista ja johtaa asioiden paranemiseen.
      Kaunaiset huutelut keskustelupalstoilla tuskin auttavat asioita parempaan suuntaan.

      Ps. Olen tavannut monta nättiä tyttöä ja muita varsin mukavia ihmisiä tämänkin leipomon riveissä.

    • ennen vaan ei nyt

      Oli ilo lukea näin tyylikkäästi ja asiallisesti kirjoitettua tekstiä jota Lasse tässä kirjoitti.
      Itse olin Oriveden leipomon vakiasiakas vielä pari-kolme vuotta sitten.
      Aina Tampereen työmailta palattuani poikkesimme työkaverin kanssa estämään matkaväsymystä ko. kahvilaan koska kotimatkaa oli vielä paljon jäljellä.
      Lähes aina kaverimme kanssa ostimme myös leipää ja pullaa kotiinviemisiksi.
      Useita kertoja hienovaraisesti huomautin myyjille wc-tiloista jotka olivat saastaisia ja todellakin nykypäivän vaatimustasosta pahasti jäljessä.
      Isona miehenä kastelin vaatteeni aina kun yritin käsiäni pikkupikkulavuaarissa pestä.
      Hygieenistä kuivauspaperia ei juurikaan löytynyt koska lähes aina suuri tehdaspaperirulla oli joko märkänä lavuaarissa tai roskakoriin tippuneena.
      Kahvin tai kahvileivän maussa ei ollut huomauttamista sillä kyllähän nyt jokainen ammattileipuri osaa pullaan hyvän maun saada.
      Santsikuppi oli myös ilmainen joka oli mielestämme hyvä asia.
      Sitten yhtenä päivänä kun taas poikkesimme ko. leipomoon raskaan työpäivän jälkeen panin merkille että jaahas, kahvikupposen hinta oli noussut.
      No ei se haitannut koska hintahan oli kuitenkin samaa tasoa kuin muuallakin.
      Sitten poikkesin hetken päästä hakemaan santsikupillisen johon myyjä tokaisi että se sitten maksaa nykyään viiskymmentä senttiä.
      Jaahas ajattelin, ja maksoin ja samalla mielessäni ajattelin että nyt alkaa varmaankin wc-remontti olla suunnitteilla kun hintoja on nostettu.
      Siinä sitten vielä viikon verran poikkesimme ko. kahvilassa ja viimeisen kerran kysyin myyjältä että jokohan wc-remontti on alkamassa.
      Siihen myyjä totesi että turha luulo. Ei nämä omistajat sellaista saa aikaiseksi.
      Okei se oli sitten viimeinen kerta meillä tuossa paikassa ja vaihdoimme keskustassa sijaitsevaan kahvilaan (Herkkuhetki).
      Siellä palvelu on myös ystävällistä ja tuotteet yhtä hyviä kuin Oriveden leipomossa mutta omistajan suhtautuminen asiakkaan tarpeisiin on todella erilainen.
      Sen huomaa mm. wc-tilojen siisteydestä sekä muutenkin asiakastilojen siisteydestä ja järjestyksestä.
      Terveisiä vain Oriveden leipomon myyjille.
      Te olitte ystävällisiä ja asiallisia mutta työnantajanne aliarvostus asikkaitaan kohtaan oli ainakin meidän lähtömme syynä.

    • Halloo1

      En yleensä lue/välitä tällaisista keskustelupalstoista ja ihmisenä teen itsenäisiä päätöksiä. Hei kasvakaa nyt aikuisiksi! Eikö nää tekstit mene jo ihan naurettaviksi. Jokainen varmaan saa käydä sielä missä haluaa ostamassa pullanssa ja tehdä omat johtopäätöksesnsä palvelusta ja tuotteista ilman, että ketään mollataan. Nykyään myös kaupat myyvät ihan hyviä tuore pullatuotteita. Niitä voi käydä ostamassa ja keittää ihan kotona kahvit ja käydä ihan omassa Wc-ssä pisulla.

    • pitääs varmaan nähdä

      Tulee tässä ihan mieleen että vaikka tää keskusteluketju tuokin esille ko. leipomon huonoja puolia niin täähän voi vielä kääntyä vaikkapa eduksi.
      Voihan se nimittäin olla niin että ihmisiä alkaa kiinnostamaan nähdä "paikkakunnan kuuluisin julkinen vessa" koska se tuntuu jo saavan megalomaanisen maineen tämän kylän juoruissa. Siinä samalla he saattavat vaikkapa juoda kupposen kaffeeta.
      Eli nyt vaan pitäisi ko. firman ihan rohkeasti alkaa mainostamaan nähtävyytenä tuota kyseistä "kusiputkaa"" :DDD
      Itse en ole sitä vielä nähnyt kun emäntä meillä leipoo noi pullat itse mutta pirusti on vaan alkanut kiinnostaan että kai tuo huussi pitäisi ainakin kerran elämässään nähdä.
      Hahhahhah :DDDDD

    • salma3

      Melko sama minkälaista mainosta firmat saavat, kaikki on kuitenkin mainosta, ja olet oikeassa, monet varmaan menevät testaamaan suomen karmeinta vessaa.

      Joten kasvatetaan kaikki omalta osaltamme suomalaista kahvilakulttuuria, baari-kulttuurihan meillä jo on. Mitä enemmän asiakkaita, sitä varmemmin omistajilla on varaa rakentaa edes 1 toimiva wc. Tämä toimisi myös kyseisessä kahvilassa, 1 iso parempi kuin 2 surmanloukkua.

    • fritsui perseessä

      Mahtaako kotona eukko uskoo selitystä kun kertoo että mustelmat ja naarmut pakaroissa on tulleet kahvilan wc:n ahtaissa ovenpielissä....????

    • jukkis8

      kiire on epäpätevän perustelu.

    • pääasia

      Cafe Herkkuhetken tupa on täynnä päivittäin ainakin nyt helmikuussa 2016, kai sekin jotain kertoo.

      • herkkuhetkessä

        Valittiinhan se Pirkanmaan parhaaksi leipomoksi vuosi-pari sitten siinä TV-ohjelmassa. Olen aikeissa käydä siellä, ihan ohjelman ansiosta.


    • hampuusi84

      Nii ja eikös orivedeltä tullu jonain vuonna jonku mämmi testin voittajaki! Kyl on pätevää sakkia siinä kylässä! :D

    • PaloiPullat

      Meni toukokuussa konkurssiin.

      • Isopeppuli

        Vitu, ku en kerenny tuota wc:tä testaan.
        Oliko se oikeesti nii pieni?


      • jessssssssssssssss

        jesssss


      • Kaljupäät

        Nyt on jollain hyvä mahdollisuus muuttaa Oriveelle yrittään kaupungissa jossa kaikki on hyvin.


      • Anonyymi

        Oikein mukava juttu!


    • LasseMårt

      Kyllä tuo pystyssä näyttää vielä olevan.

    • Syöjämies

      Tärkeä asia Oriveden Leipomon omistajille vetäjille. Milloin aiotte saada nettiin ihan omat nettisivut ja Ruokalistan. Olen ollut lounasasiakkaana hyvin kauan Kaukajärvellä ja Hervannassa. Silloin tällöin katson ja katsoisin RUOKALISTAN NETISTÄ, MUTTA sitähän ei näytä sinne saatavan. Hinta ja laatusuhde on muuten aika kohdillaan ja useimmiten ihan ok. Kaukajärvellä vain keittiön hajut tulevat pahasti myymälään ja ruokailutilaan. Siksi pidän enemmän Hervannan kahvilasta. Laittakaa nyt ihmeessä kuntoon tuo ruokalista ja sivut nettiin. Se on nykyaikaa ja palvelua ja asiakkaiden arvostusta. Ja muuten. Minkä takia teillä ei ole Orivedellä lounaspaikkaa ? Kun kuotenkin on Jopa Pälkäneellä. Ihmettelen vaan. Längelmäelle mennessä voisin syödä sielläkin.

    • ReijaK

      Nythän tuo meni konkurssiin viimein. Varmasti kaikille hyväksi, jos omistaja keskittyy jatkossa vain Sahalahden Krouvin pyörittämiseen.

    • orivesi23

      monesti ahneella on paskanen loppu. En ymmärrä miksi kahviloita pitää olla joka mutkan takana, kun muutenkin asiat repsottaa. Lisää vaan haalitaan tyhjiä toimitiloja,,,tarviihan työntekijöitäkin ja niille myös palkka. Tuskin kukaan ilman töitä tekee. Olisi pitänyt yhden kahvilan, vilkkaalla paikalla ja keskittynyt siihen. Tämä Baari kulttuuri kun ei oikein enää vedä ihmisiä. Pitäisi keksiä muuta. Ihmiset harrastaa paljon muutakin nykyään kun istuu baarissa rahojaan tuhlaamassa.

    • Joulukäpy

      Olipa hyvä kun loppui, yhden kerran ostin ko. leipomon kakun, tuli ostettua samalla kaksi kertaa, nimittäin ensimmäisen ja viimeisen. Lähetin viestiä omistajille, mutta ei edes vaivauduttu vastaamaan.

    • koivu331

      sama täällä. ostin yhden kakun juhliin. älyttömän pieni kakku ja sikamaiset hinnat...oli kanssa ensimmäinen sekä viimeinen kerta sen puljun kakkuja. vaihdoin oitis leipomoa.

    • Anonyymi

      Vieläkö tämä firma on olemassa? Leipomon facebook-sivun mukaan on, sillä missään ei sanota toiminnan loppuneen!! Myös sieltä klikkaamalla löytyvällä firman nettisivulla lukee, että uusi sivusto avataan pian...

    • Anonyymi

      Loppui pelitaito pyörittämään kannattavaa bisnestä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3620
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      70
      1915
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      64
      1027
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe