Jouko Pihon

Hän on koonnut mm. eri profetioita koskien suomea,ja muuta maailmaa,ja paljon muuta.

jouko piho
3141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • Tuohon Jouko Pihoon hieman viitaten, kun hän kertoo ihmisten jatkuvista Profetioista: Oma kokemukseni oli valtava panodraama. Tämän kuvaus on pitkä ja tämä kuvaa planeetta maan tuhoa. Koska minut oli valittu valtavasta ihmisjoukosta tuhouutisen kertojaksi. En katsonut itselläni olevan mitään edellytyksiä tulla lähitulevaissuuden tuhon varoittajaksi. Siksi unohdin koko järkyttävän tarinan, etten kertonut sitä kellekään.

    kaksi vuotta vaimolleni näytettiin sama Panodraama, ja hän alkoi kertoa sitä minulle. Tämä oli pieni järkytys minulle, kuinka hän voi nähdä saman näyn mitä minä olin nähnyt. Huomasin, että tämä oli muistutus minulle.

    Hän ei kuitenkaan tiennyt mitä tämä Maailman kaikkeuden Hallitsian sanan saattajalla oli minulle kertonut. Tapahtuma vuosi oli 1976. minun kohdallani. Vaimoni saama muistutus tuli1978. Tällöin ymmärsin, että todella , jotkut kauheat hautajaiset ovat tulossa. Tämä ihmisen erilainen katsanto ikuiseen maakotiin, voi järkyttää monia ja minä en halua tulla millään muotoa ihmisten pilkka tauluksi. olen maininnut muutamille tuttaville pahan enteistä,

    He vain toteavat, että tämä ei perustu Raamattuun? Tosin eihän Jääkaudestakaan puhuttu Raamatussa yhtään mitään.
    Aikana jolloin sain katsella maailman tuhoa aivan kuin elokuvaa. Se jätti mieleeni kaksimielisiä ajatelmia. Vieläkään en tiedä mitä pitäisi tehdä?

    Tämä sanan saattaja sanoi aikaa olevan vähän. Tuhon tulo on varma, mutta ajan kohta on salattu. Lisäksi tämä koskee koko meidän maamme kaikkia ihmisiä. Tämän tuhon pitäisi olla Siperian tuhon kaltainen hyvin nopea. Minä haluaisin pestä käteni koko varoituksesta, kuten Pilatus teki. Näet eihän tässä kyseessä ole kuolemaa pahempaa.

    Äänestä

  • Älä välitä jos joku kateellinen kylvää vihaansa sinuun antaen miinuksia. hänellä on ilmeisesti vain paha olo!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotisivut... kirjoitti:

Hän on koonnut mm. eri profetioita koskien suomea,ja muuta maailmaa,ja paljon muuta.

jouko piho

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu