Olen reilu parikymppinen uskova mies. En ole tähän mennessä seurustellut ja olen menettänyt toivoani josko koskaan löytäisin naista joka rakastaisi minua.
Masturbaatio on vaivannut minua todella usein, välillä pystyin pitämään jopa vuoden taukoja, mutta jälleen synti on iskenyt päälle. Erityisesti internetin saastaiset sivut (kuvineen ja videoineen) houkuttelevat kerta toisensa jälkeen. Myös katumus on vähentynyt ajan kuluessa. Tuntuu että hukun koko ajan syvemmälle ja saastaisempaan suuntaan.
Onko kohtalotovereita, miten olette päässeet synnistä eroon, vinkkejä kiitos! Ruokailutavat, ym?? Miten pystyy vastustamaan kiusausta kun synti on parin klikkauksen päässä?
Tahto ei riitä yksin. Vitsailijat ym. pelleilijät älkää jaksako vaivautua.
Miten eroon masturbaatiosta?
78
6856
Vastaukset
- Ruoholahden leijona
Ei se ole syntiä vaan ihmisen luonnollinen keino purkaa paineita. Suojelee sitä paitsi prostatasyövältä. Ja tuntuu hyvältä.
Jos uskot, että Jumala meidät loi, niin loihan hän silloin sinullekin siittimen ja kivekset. Ei niissä ole mitään likaista tai "syntistä" kunhan et vahingoita ketään toista.- ei jaksa enää
Helpoin olisi tietysti luovuttaa ja valehdella itselleen. Olen kyllä vahvasti sitä mieltä (uskon), että seksi on luotu avioparin väliseksi terveeksi tavaksi, ei yksin toteutettavaksi (sairaudeksi).
"Et vahingoita ketään toista", silloinhan syntiä ei olisi esim. Jumalanpilkka, muiden jumalien pito, ahneus yms. Usko eroaa tässä kohdassa vahvasti Sinun mielipiteestäsi. Siunausta Sinullekin, toivottavasti löydät totuuden! - Jussi
ei jaksa enää kirjoitti:
Helpoin olisi tietysti luovuttaa ja valehdella itselleen. Olen kyllä vahvasti sitä mieltä (uskon), että seksi on luotu avioparin väliseksi terveeksi tavaksi, ei yksin toteutettavaksi (sairaudeksi).
"Et vahingoita ketään toista", silloinhan syntiä ei olisi esim. Jumalanpilkka, muiden jumalien pito, ahneus yms. Usko eroaa tässä kohdassa vahvasti Sinun mielipiteestäsi. Siunausta Sinullekin, toivottavasti löydät totuuden!Uskomatonta potaskaa. Joo. Älä missään nimessä nukukaan, vaikka olisit kuinka väsynyt. Annat haluillesi vallan ja se sitten on muka syntiä... Äläkä syö jos on nälkä. Suosittelen vakavasti psykiatrin ajan tilaamista. Kukin taaplaa tyylillään. Minä en runkkaa enää nykyisin. Mutta se johtuu ainoastaan siitä, että tulee niin paljon naitua. Tunnen itseni onnelliseksi enkä pätkääkään syntiseksi tällainen ollessani.
- Wych
Jussi kirjoitti:
Uskomatonta potaskaa. Joo. Älä missään nimessä nukukaan, vaikka olisit kuinka väsynyt. Annat haluillesi vallan ja se sitten on muka syntiä... Äläkä syö jos on nälkä. Suosittelen vakavasti psykiatrin ajan tilaamista. Kukin taaplaa tyylillään. Minä en runkkaa enää nykyisin. Mutta se johtuu ainoastaan siitä, että tulee niin paljon naitua. Tunnen itseni onnelliseksi enkä pätkääkään syntiseksi tällainen ollessani.
>> Minä en runkkaa enää nykyisin. Mutta se johtuu ainoastaan siitä, että tulee niin paljon naitua. Tunnen itseni onnelliseksi enkä pätkääkään syntiseksi tällainen ollessani.
- Ruusu
ei jaksa enää kirjoitti:
Helpoin olisi tietysti luovuttaa ja valehdella itselleen. Olen kyllä vahvasti sitä mieltä (uskon), että seksi on luotu avioparin väliseksi terveeksi tavaksi, ei yksin toteutettavaksi (sairaudeksi).
"Et vahingoita ketään toista", silloinhan syntiä ei olisi esim. Jumalanpilkka, muiden jumalien pito, ahneus yms. Usko eroaa tässä kohdassa vahvasti Sinun mielipiteestäsi. Siunausta Sinullekin, toivottavasti löydät totuuden!Pitääkö sinun mielestäsi niiden monien aviovaimojen, jotka eivät saa tyydytystä (orgasmia) koskaan pelkässä yhdynnässä, tyytyä siihen että aviomies sen vain saa? Ja jos aviomies ei anna orgasmia naiselleen muulla tavoin (suuseksi, sormin), niin millainen on Jumala joka vaatii naisen elävän orgasmitta koko ikänsä?
- naikkonen
ei jaksa enää kirjoitti:
Helpoin olisi tietysti luovuttaa ja valehdella itselleen. Olen kyllä vahvasti sitä mieltä (uskon), että seksi on luotu avioparin väliseksi terveeksi tavaksi, ei yksin toteutettavaksi (sairaudeksi).
"Et vahingoita ketään toista", silloinhan syntiä ei olisi esim. Jumalanpilkka, muiden jumalien pito, ahneus yms. Usko eroaa tässä kohdassa vahvasti Sinun mielipiteestäsi. Siunausta Sinullekin, toivottavasti löydät totuuden!..ettet ole itsellesi naista löytänyt.. Relaa vähän, äläkä ota elämää ja uskontoa ihan noin vakavasti niin eiköhän ne naisetki ala kiinnostuun..
Niin.. ja sitten pikku vinkki.. Jos joskus satut jonkun naisen juttusille pääsemään, niin elähän sitten koko ajan puhu pelkästä uskonnosta, jooko..? Elämässä pitää olla muutakin että pysyy järjissään..
Jos vaan myöntäisit olevasi sinäkin vain ihminen, eikä sinun tarvitse olla täydellinen.. - tottakaisentään
Ruusu kirjoitti:
Pitääkö sinun mielestäsi niiden monien aviovaimojen, jotka eivät saa tyydytystä (orgasmia) koskaan pelkässä yhdynnässä, tyytyä siihen että aviomies sen vain saa? Ja jos aviomies ei anna orgasmia naiselleen muulla tavoin (suuseksi, sormin), niin millainen on Jumala joka vaatii naisen elävän orgasmitta koko ikänsä?
Kyllä aviomiehen pitää tyydyttää naisensa. Jos käy niin, että hyvästä lämmittelystä huolimatta mies laukeaa ennen aviovaimoaan, kyllä miehen pitää hieroa vaimo orgasmiin. Vaimo osaa neuvoa, miten miehen tulee hieroa ja mistä kohtaa tuntuu hyvältä.
Kai tästä nyt sentään avioparit uskaltavat keskustella. Opastakaa vaimot miehiänne rohkeasti. Kyllä avioparin on myös hyvä opiskella seksiasioita ja etsiä ja löytää niitä hyviä tapoja tehdä toisensa onnelliseksi ja tyydetyksi.
Minä olen aina tyydyttänyt vaimoni, jos laukean liian pian, niin sitten jatkan käsin.
- kohtalo toveri
tiedän tunnteesi,olen kammpailu saman ongelman kanssa 14 vuotiasta saakka,nyt olen 35 kahden lapsen isää,ja olen sannu naista enemän kun tarpeks nuorempana,luulin itsekin että kun se oikea löytyy niin loppu himot tähän,vasta kun tulin uskoon aloin ymmrtää että taistelin itseäni vastaan,yritän antaa asian olla ja säästä sen vaimoni kanssa jaettavaks.luulen että tässä on loppuen loppuks kysymys jumalan ikävästä, miellämme sen kaunisiin naisiin ja piru puke ne seksikäks,ja taas mennän ojaan .mailma on täynnä houkutuksia emme pärjää nille koko ajan, kun ote vähän lipsahtaa,niin ajatukset karkaa. rukoile jumalta johdatusta, tunnusta että olet heikko jumalalle,ja taas nouset ojasta,eiköhän se tyttö kin löydu,kun aika on just oikea sinulle
- Gabriel
Miten voit verrata jumalanpilkkaa ja masturbaatiota... Jos kiellät sinulle luodut vietit, niin se on kyllä Luojan pilkkaa pahemmasta päästä.
- Susanna
Minulla voisi olla tiedossa ratkaisu ongelmaasi. Ilmoittele jos olet kiinnostunut. Ratkaisuni edellyttäisi kahdenkeskeistä tapaamista jossakin rauhallisessa paikassa. Olen Vantaalta ja ihan kivan näköinen 23v blondi. Minulla on auto, joten matkat ei ole este.
- Tarvetta
En ole sama mies, mutta kävisinkö minä?
Sama vaivaa minuakin, vaikka en tunne juuri syyllisyyttä asiasta, koska mastuboiminen on miehelle ilman naista välttämättömyys.
Olen seksiaddikti, ja tuo riipuvuus tapaa minut vielä.
Vastaa jos kiinnostaa...
- Leidi
Ihminen voi tulla riippuvaiseksi mistä vain mielihyvää tuovasta asiasta: seksistä, liikunnasta, ruuasta jne.
Tiedän tuon itsekin, sillä olen ollut koukussa nettipornoon, mutta en ole enää.
En ole käynyt seksiriippuvaisten oma-apuryhmissä (niitäkin on), vaan aloin tehdä muita mielihyvää tuottavia asioita. Löysin miehenkin, ja homma jäi lopullisesti siihen.
Jätä myös seksiongelmasi Jumalan haltuun, olet hänelle rakas puutteistasi huolimatta.
Hellitä, ja anna Jumalan auttaa tässäkin asiassa. - apusi
Itse olin tosir---i ennen uskoontuloa ja kieltämättä vieläkin ajoittain olen sortunut masturbaatioon, osaksi siksi että vaimo ei ole
useinkaan halukas seksiin ja osaksi siksi, että joutuu olemaan poissa kotoa usein pitkäänkin.
Olen päässyt irti seksikkäiden kuvien tarkoitushakuisesta katselemisesta pikkuhiljaa.
Minulle seksilehdet, elokuvat ja jopa alusvaatemainokset olivat viettelys hyvin herkästi, mutta hengellinen kasvu on auttanut.
Mielestäni ongelmasi on hyvin yleinen kristittyjen
keskuudessa siksi, että pyhityksen sanaa ja vaatimusta ei esitetä niinkuin vanhurskauttamisen
eli syntien anteeksisaamisen sanaa.
Tekosynnit saamme anteeksi, kun tunnustamme ne ja
anteeksisaamiseen riittää tieto siitä, että Jeesus on syntimme sovittanut pyhällä verellään.
Ihminen tulee vanhurskaaksi uskomalla Jeesuksen vereen.
Kristityn tulisi kuitenkin myös pyhittyä eli elämässä tulisi päästä irti helmasynneistä ja
siihen ei "veren evankeliumi" riitä, vaan pitää julistaa ja uskoa järeämpään tietoon. Tällainen tieto on "sanoma rististä". Tiedätkö, että olemma Jeesuksen kanssa ristiinnaulitut, että synnin ruumis kukistettaisiin. Jeesus kuoli kertakaikkisesti pois maailmasta ja synnistä eli
synnin vallasta ja tässä tapauksessa masturbaatiosta pääsee eroon vain kuoleman kautta, joka on myös meille kasteessa annettu, koska kasteessahan meille on annettu kaikki mitä Jeesus teki. Tiedä siis ja usko, että vanha ihmisesi on kuollut Jeesuksen kanssa. Kun seuraavan kerran "hiiri" on kädessäsi ja vanha aatami sinussa haluaa klikata, älä klikkaakkaan, vaan sano: Kiitos Herra, että olen kanssasi ristiinnaulittu himoineni ja haluineni ja huomaat, että se toimii...Kohta aatu kyllä rimpuilee irti ristiltä, mutta kiitä Jeesusta uudelleen samasta asiasta..."
Toinen Jumalan armo tässä asiassa, tosi vakavampi,
on se, että hän kurittaa lihallisesti. sillä joka
lihassa kärsii, se lakkaa synnistä....Olin jo avioliitossa ja ihastuin erääseen nuoreen naiseen ja hekumoin iltaisin saada likistellä hänen isoja rintojaan ja nautin sen tuottamasta erektiosta, mutta seuraavana päivänä betonimylly kaatui ja sen
palkkirauta työntyi reisilihakseeni. Kipua ja kärsimystä seurasi, mutta hekuma loppui!
Ajattele seksiviettelysten tullessa, että tämä on Jumalan vihan alaista haureutta...ajattele myös niitä hirvittäviä kärsimyksiä, jotka julmasti haavoitettu Vapahtajamme kärsi juuri sinunkin hekumallisten asioiden tähden...kiitä siitä, että
Hän on elämämme Herra ja voimallinen auttaja.
Pyydä myös, että " se nainen, jolta pyydän vettä juoda ja joka silloin vastaa: juo herrani ja anna ammennan vettä myös kameleillesi" on tuleva vaimosi. Näinhän Aabrahamin palvelija rukoili kun
etsi vaimoa Iisakille.
Lopuksi: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii, että te sitä anotte, niin te saatte."
Sovitaan nyt, että rukoilemme Jumalalta sinulle
hyvän ja sinulle sopivan puolison, koska maailmassa on monta naista, jotka puolestaan etsivät miestä ja Jumala antaa juuri sen, joka on sinulle se oikea.
Jää Herran rauhaan! Jos tahdot, pistä vielä henkilökohtaisia viestejä e-mailiin: [email protected] (helpompi rukoilla kun tuntee paremmin! Voin itsekin esittäytyä!)- parempi vaihtoehto
Suosittelen pitäytymään heterosuhteissa.
- ...
parempi vaihtoehto kirjoitti:
Suosittelen pitäytymään heterosuhteissa.
mitähän herroissa on vikana?
- Wych
Olen pahoillani noista capseista tuossa otsikossa, mutta se voi olla ainoa keino saada huomio ...
Mutta siis, masturbaatio on ihmiselle täysin luonnollista! Jos kiellät masturbaation, kiellät itsesi. Ajat itsesi henkisesti rappiolle; alussa keinopyhä selibaatti voi tuntua hienolta idealta, mutta kun viimein olet päässyt sen tuntumaan ... niin, pelkään että ihmisestä voi tällöin tulla seksuaalisesti kykenemätön, kyyninen, ja masentunut reppana.
Luulenpa että tällaista tapahtuu kristittyjen parissa. Jotenkin teillä kiihko-kristityillä, tai kiihko-kristittyjä mielistelevillä "maallikoilla, tuntuu olevan elämän pääideana tehdä siitä henkilökohtainen helvetti. Kielletään kaikki normaali ja luonnollinen, asetetaan keinotekoisia rajoja, annetaan moraali jonkun "ylemmän" haltuun, ei ajatella itse ollenkaan. Tajuatteko te, kuinka turhia teistä tulee?
Jos kaikki maailman ihmiset olisivat olleet fundamentalistisia kristittyjä, olisimme vieläkin keski-ajalla, sillä kristitty mentaliteetti itsessään estää kaiken kehittävän ja hyvän.
Huomasitteko nyt kuinka seksuaalisuus, yhteiskunnallinen ja tieteellinen kehitys menevät käsi kädessä? On tärkeää ihmisen henkiselle tasapainolle, että tämä antaa myöten luonnollisille tarpeilleen. Miettikääpäs, jos Jumkalanne olisi sanonut paskomisen olevan syntiä, koska se "tuottaa peräaukossa luonnottoman nautinnon tunteen, joka leviää koko kehoon", niin sittenkö kaikki kristityt kuolisivat nuorena akuuttiin ummetukseen? =D =D
Sori kun pilkkaan teidän uskontoa, mutta tämä palsta on niin saatanan hauskaa paskaa että oikeen hekottaa. HAHAH! vittu pffffffffffftt aahaha
Mutta siis lukekaa toki tämä minun postaus, tässä on paljon asiaa. Ja toivottavasti tarpeeksi ytimekkäästi.
--
http://irc-galleria.net/Wych
- Fanaatikko
Voit vapautua masturbaatiosta samalla tavalla kuin voit vapautua syömisestä, pukeutumisesta ja peseytymisestä. Vapaudut niistä syömällä, pukeutumalla ja peseytymällä. Masturboinnista vapaudut masturboimalla.
Olet menossa oikeaan suuntaan, kohti vähäisempää synnintuntoa. Synti ei nimittäin itse asiassa ole mitään konkreettista ainetta, joka kerääntyy ja muuttuu painavammaksi. Synti on ainoastaan juuri sitä miltä se tuntuukin, eli synnintuntoa. Kun sinulla ei ole synnintuntoa, olet puhdas.
Synnintunnottomuus ei ole yhtä kuin moraalittomuus. Voit toimia minkä tahansa etiikan mukaan haluat. Synnistä vapautumisessa ainoa mitä tarvitset on vapautua syyllisyyden tunteesta.
Vapaudut syyllisyyden tunteesta oivaltamalla, ettei masturboinnissa ole mitään väärää. Mikäli tämä on sinulle mahdoton oivallus saavuttaa, et voi vapautua masturboinnista mitenkään muuten kuin selibaatilla, eikä sekään vapauta sinua masturboinnista, vaan silloin olet yhä sen uhri, aivan samoin kuin ennenkin.
Jos sinua riivaa masturbointi ja rivot kuvat, sinun on masturboitava, vatkattava elintäsi innokkaasti ja katsottava rivoja kuvia, kunnes kaikki synnintunto on sinusta kadonnut, etkä enää ymmärrä mitä paheellista masturboinnissa koskaan olikaan. Silloin olet todella palannut takaisin paratiisiin, jossa Aatami ja Eeva elivät ennen syntiinlankeemusta.
Ennen paratiisiin lankeamistaan Aatamin ja Eevan ei tarvinnut käyttää suojaavaa vihreää lehteä elintensä päällä, eikä heillä ollut tietoa oikeasta tai väärästä. Paratiisista lankeaminen johtui älyllisestä virheestä, jonka mukaan masturbointi on paheellista. Koska olet kristitty ja haluat peruuttaa tuon perisynnin tuoman synnintunnon, sinun on minun nähdäkseni yksinkertaisesti palattava ajatuksissasi ja teoissasi aikaan ennen seksuaalisen nautinnon demonisointia.
Kysymys on aivan samasta asiasta kuin laihduttamisessa. Jos syöt aina leivoksia ja karkkia, ja pelkäät niitä ja taistelet niitä vastaan, saat taistella elämäsi loppuun saakka ja lopulta leivokset kuitenkin voittavat sinut. Sinun olisi lopulta teipattava suusi umpeen voittaaksesi, ja silloin vain itse häviäisit. Sen sijaan, jos syöt niitä aikasi herkutellen niin paljon kuin haluat, oivallat lopulta, ettei niissä ole mitään erityisen herkullista, ja että elämässä on muutakin kuin leivoksia. Laihduttaminen on mahdollista vasta sitten, kun voi syödä leivoksen tuntematta synnintuntoa. Vain silloin voi olla riittävästi päättäväisyyttä ja tahdonvoimaa jättää leivoksia syömättä.
Niin kauan kuin ajattelet masturbaation olevan syntiä, se tulee olemaan sinulle syntiä, ja sinä tulet elämään synnintunnossa, riippumatta siitä kuinka tunnollisesti onnistuisit sitä välttämään.
Ja nyt jos ymmärrät miksi näin on, käsität myös sen miksi entisaikojen munkit saattoivat antaa kastroida itsensä, sillä se tie jonka he olivat valinneet, eli kieltäymyksen ja askeesin tie, ei ole mahdollinen kulkea yhdellekään jolla on vielä nuoruuden voimaa ja mahtia suihkiva penis jalkojensa välissä.
Ota siis peniksesi ja käy runkkaamaan. Mitään muuta tietä seksuaalisuudesta vapautumiseen ei ole, erillään kastraatiosta tai vanhuuden seniiliydestä.- vapauttaja
Tai . Kieltämällä itsensä ja osan omista turhista tarpeistaan !
- luuhamara
erinomaista tekstiä, kirjailija ainesta :)
- raimo
Mies yhtyköön vaimoonsa...miehen ruumis ei ole häntä itseään vaan vaimoa varten...vaimon ruumis
olkoon miehensä vallassa...ei ole ihmisen hyvä olla yksin...Tekosynni annetaan Jeesuksen veren
tähden anteeksi ja synnin vallasta vapauttaa sanoma rististä..ja lihassa kärsiminen...mutta
Jeesus Kristus on kaikki kaikessa! - Wych
>> Paratiisista lankeaminen johtui älyllisestä virheestä, jonka mukaan masturbointi on paheellista.
- kakarat
Aika naurettavaa tuonlainen. Masturbaatiota luultiin sairaudeksi noin 1600-luvulla, nykyään jopa lääkärit suosittelevat sitä tietynlaisten tautien ehkäisyyn! Pitää olla kyllä aika mielisairas jos taistelee halujaan vastaan. Tyydytys (itse tai partnerin kanssa) on yksi ihmisen perustarpeista ihan kuin uni, ruoka, lepo ja hygienia. Turha ruveta yhtä perustarpeista tukahduttamaan ellet halua mielenterveydellisiä tauteja jotka aiheutuvat sen purkamattomuudesta.
Fakta: 96% maailman ihmisistä (yli 16 vuoden ikäisistä) masturboi vähintään 6 kertaa kuukaudessa. Siitä vaan sitten kaikki heistä helvettiin, vai? Hyvä muuten, se jäljellä oleva 4% koostuu luultavasti raihnaisista eläkeläisistä ja uskontofanaatikoista jotka tulkitsevat raamatun sanaa väärin. (Olen ateisti) - aaaa
Mielestäni itsetyydytyksessä ei ole mitään väärää raamatun nojalla, sen sijaan pornografian käyttö on väärin.
- onania
Itsetyydydys raamatun nojalla, mistä johtuu ettei Raamattua lukiessa oikein ota eteen?
- Hiljaiselo
Minulla on aika lailla sama tilanne. Rukous ja kristittyjen yhteys auttavat, niistä saa lujuutta. Suurimmaksi ongelman syyksi olen kokenut elämän tyhjyyden. Niinkuin tulee syötyä suruunsa niin myös masturbaatio on niitä harvoja nautintoja mitä elämästä yleensä saa irti. En ole ihan varma onko se syntiä sinänsä (tuntuu vaarallisen mustavalkoiselta) mutta todella helposti siitä tulee epäjumala. Kannattaa kuunnella omatuntoa, jos vaikka löytyisi jokin kohtuus, jossa ei tarvitsisi tuntea olevansa ainakaan kovin syvällä saastan suossa. Ja kun kerran mikään ei ole tarpeeksi, niin kääntäen voisi ajatella, että mikään ei ole liian vähän, kun vain etenee tarpeeksi hitaasti.
Kun muistaa, ketä varten Jumala meille seksuaalisuuden lahjan loi, on helpointa kieltäytyä masturbaatiosta. Jumalan rakkauden lisäksi ajattele tulevaa puolisoasi ja kuinka paljon tahtoisit häntä rakastaa.
Minulla tilannetta mutkistaa homoseksuaalisuus; vaikka uskon että Jumala parantaa silläkin alueella niin aika usein tuntuu, että en tule koskaan naimisiin pääsemäänkään eikä siis ole ketään jota varten pitäisi itseään säästää. Toisaalta kuitenkin huomaan, miten masturbaatio hajottaa. Olo on (tyhjyydestä huolimatta) eheämpi silloin, kun pystyn olemaan kauan "kuivilla". Kuten riippuvuuksissa yleensä, kiusaus on pahin alussa.
Kaikkein helpointahan on, kun ei edes ole mitään kiusausta. Itse olen välttynyt kokonaan esim. pornolta ja olen siitä hyvin kiitollinen. Eli kannattaa pitää mielessä, että aina voisi syvemmällekin joutua ja toisaalta että niin syvälle ei voi joutua, ettei Jeesus siellä olisi käynyt. Katse ylöspäin vain. - halu
Nyt on pakko ruveta tumputtamaan.Kun ajattelenkin niitä ihania kauniita naisia joita paneskelisin mielelläni,mutta en voi heitä kaikkia saada,on pakko ruveta TUMPUTTAMAAN KUNNOLLA.Aluksi HERKUTTELEN RIVOILLA KUVILLA,IHASTELEN KUN MINULLA RUPEAA SEISOMAAN NIIN VIETÄVÄSTI,JA ANNAN PALAA,Ei kannata jättää yhteen kertaan,koska vähintään kahden tumputuksen jälkeen on niin hyvä ja seestynyt olo.
Sen nimeen.Kiitos kun minulla on KALU JOTA SAAN TUMPUTTAA.- raimo
Ei ole ihmisen hyvä olla yksin...mies yhtyköön vaimoonsa...haureuden synnin tähden olkoon kullakin oma puoliso...Hyvä että olet edes hetero,,,kirjoituksistasi päätellen, mutta Jumala näkee masturbaatiosi...tunnusta henkumointi syntinä...hekumoitseva on jo eläessään kuollut...tuohan vaikuttaa jo Portnoyn taudilta,,,mutta Jeesuksen selkään iskettiin tuskaisat haavat, että meillä rauha olisi ja hänen haavainsa kautta tulisimme terveiksi...tee
parannus ja pyydä itsellesi puolisoa...maailmassa on paljoon yksinäisiä naisia...enemmän kuin miehiä..missä sinun apusi? Jumala antakoon! - Wych
UHRATKAAMME HIMON ALTTARILLA SIEMENEMME HERRALLE RISTUKSELLE KARITSALLE! AAMEN HALLELUJA ANNO DOMIINI FILÌPPUS INVICTUS AAMEN!
;D ;D ;D
--
"Itsensä kieltäminen on suurin heikkous!"
http://irc-galleria.net/Wych - Wych
raimo kirjoitti:
Ei ole ihmisen hyvä olla yksin...mies yhtyköön vaimoonsa...haureuden synnin tähden olkoon kullakin oma puoliso...Hyvä että olet edes hetero,,,kirjoituksistasi päätellen, mutta Jumala näkee masturbaatiosi...tunnusta henkumointi syntinä...hekumoitseva on jo eläessään kuollut...tuohan vaikuttaa jo Portnoyn taudilta,,,mutta Jeesuksen selkään iskettiin tuskaisat haavat, että meillä rauha olisi ja hänen haavainsa kautta tulisimme terveiksi...tee
parannus ja pyydä itsellesi puolisoa...maailmassa on paljoon yksinäisiä naisia...enemmän kuin miehiä..missä sinun apusi? Jumala antakoon!Et ole tainnut ikinä saada pimperoa, kun tuollaisia kirjoittelet? Olet siitä sitten alkanut soveltamaan uskontoasi, että saat hyvän tekosyyn olla koskaan edes yrittämättä saada naista. PFFFFT ;D
Onnea sullekkin sitten. Sanonpahan vaan, että minulla on helvetin hauskaa harrastaa esiaviollista seksiä, runkkausta, pornon katselua ...
- delilah21
En ymmärrä, miksi seksiä pidetään syntinä, ainakaan normaalissa parisuhteessa. tietääkseni se, että nuoren ihmisen tekee mieli seksiä, on vaan erittäin terve merkki. Mikset koittaisi tutustua johonkin ihanaan tyttöön ja antaisi palaa?! Niin pääset masturboinnista eroon kun saat säännöllisesti kunnon seksiä.
- Tie parannukseen.
Ehkäpä on tullut aika sanoa Internet-liittymä irti. Itse ajattelin aikoinaan paljon Jeesuksen vihaa ja hänen kaikkinielevää tuhovoimaansa. Luin myös paljon kirjallisuutta helvetistä. Ei tehnyt paljon mieli tehdä syntiä kun sai miettiä yöt ja päivät mittaamatonta kadotusta ja ikuista piinaa. Opin tuntemaan, en armahtavaa Jeesusta, vaan Jeesus tappajan. Herramme, joka kostaa synnit iäisyyksiin asti. Miksi muuten vietät aikaa synnin lähteellä, jos saat siitä tällaista tuskaa? Todelliseen parannukseen kuuluu mielenmuutos ja halu toimia siten, että pyrkii välttämään kiusuksen lähdettä.
- Toivoa on
Eräs kokenut kristitty neuvoi kerran, että parannuksen teko edellyttää synnin "juurimista". Otetaan esimerkiksi vaikkapa rock-musiikki ja gospel-musiikki, joka on kadottava synti ja kauhistus. Hänen toimiva neuvonsa oli, että synti on juurineen poistettava, eli tuhottava. Ei siis ole todellista parannusta, että vie levyt kellariin. Sehän on kiusaus, kuten pöydällä oleva tietokoneesikin. Levyjä ei pidä myöskään myydä tai lahjoittaa, koska se on toisen viettelemistä syntiin ja tuottaa kadotuksen sekä omalle, että toisen sielulle. Synti on tuhottava kokonaan, eli levyt tulee rikkoa ja tuhota. Se on tehokasta katumista ja synnistä pois kääntymistä.
- Erik
Pitäisikö minun panna mulkku alasimelle ja ruveta takomaan?
Sitäkö sinä tarkoitat
synnin pois juurimisella?
On tuolla mielisairaalassa sellaisiakin,
jotka ovat leikanneet irti jäsenensä,
jos se on houkutellut syntiin.
P.S. Vieläkö itselläsi on kikkeli? - Toivoa on
Erik kirjoitti:
Pitäisikö minun panna mulkku alasimelle ja ruveta takomaan?
Sitäkö sinä tarkoitat
synnin pois juurimisella?
On tuolla mielisairaalassa sellaisiakin,
jotka ovat leikanneet irti jäsenensä,
jos se on houkutellut syntiin.
P.S. Vieläkö itselläsi on kikkeli?Tällä foorumilla ei saa edistää väkivaltaa. Synnin juuriminen voisi esimerkiksi tämän threadin kirjoittajan tapauksessa tarkoittaa luopumista tietokoneen käytöstä. Miksi pitää saatavilla sellaisia välineitä, jotka johtavat kiusaukseen? Annetaanhan tupakan polton lopettavalle henkilöllekin ohjeeksi poistaa tuhkakupit, tupakat yms. tupakointiin liittyvät asiat ulottuvilta. Jeesus Herra Tuhoaja on tuomarisi harkitsemattomista sanoistasi. Kiitos ja ylistys tulijärven ihmeestä ja mittaamattoman kauniista kadotuksen lahjasta, joka on varattu jumalattomille.
- Bleeder
Erik kirjoitti:
Pitäisikö minun panna mulkku alasimelle ja ruveta takomaan?
Sitäkö sinä tarkoitat
synnin pois juurimisella?
On tuolla mielisairaalassa sellaisiakin,
jotka ovat leikanneet irti jäsenensä,
jos se on houkutellut syntiin.
P.S. Vieläkö itselläsi on kikkeli?Annat huonon maineen "Erik" nimisille ;)
- Lance
Jos mielestäsi jonkin musiikkityylin kuunteleminen (esim. rock) on synti, joudat kyllä mielisairaalaan. Kyllä sen ymmärsi vielä 60-luvulla 50-vuotiaiden mummeleiden tuhahduksina mutta että nykyään... Huh huh. En edes uskalla millainen ihminen olet suvaitsevuuden kannalta, ellei viestisi ollut sarkastinen (toivon sitä). En voi muuten edes kuvitella millainen rasisti olisit.
- Poika81
Lance kirjoitti:
Jos mielestäsi jonkin musiikkityylin kuunteleminen (esim. rock) on synti, joudat kyllä mielisairaalaan. Kyllä sen ymmärsi vielä 60-luvulla 50-vuotiaiden mummeleiden tuhahduksina mutta että nykyään... Huh huh. En edes uskalla millainen ihminen olet suvaitsevuuden kannalta, ellei viestisi ollut sarkastinen (toivon sitä). En voi muuten edes kuvitella millainen rasisti olisit.
Olen uskossa. Mutta olen suuri syntinen. Minä nimittäin rakastan rock musiikkia (soitan sitä itsekkin). Minulla on tyttöystävä, jota suuresti rakastan, ja harrastamme seksiä. Menemme naimisiin kunhan elämäntilanne siihen sopii. Emme aio mennä naimisiin sen takia että saisimme nussia. Ja tunnustan myös itsetyydytys syntini. Minulla oli pitkä, pitkä masennusjakso elämässäni, jolloin se oli jopa suuri apu paineiden poistoon. Se oli kauheaa aikaa, koska se oli silloin ainut iloni.
Minun tulee siis kieltää itseni. Ensinnäkin vaihtaa rock musiikki vaikka humppaan, koska se on todella kristillistä ja synnitöntä musiikkia. Jätän tyttöystäväni, ja hakkaan munani ja käteni pois. Niin löydän elämääni suuren onnen.
Ok. tämä oli hieman sarkastista tekstiä, mutta mielestäni on kauheaa kun ihmisen perustarpeita yritetään kieltää. (kyllä, musiikki on minulle perustarve...Jumala antoi minulle lahjaksi musikaalisuuden) - raimo
Poika81 kirjoitti:
Olen uskossa. Mutta olen suuri syntinen. Minä nimittäin rakastan rock musiikkia (soitan sitä itsekkin). Minulla on tyttöystävä, jota suuresti rakastan, ja harrastamme seksiä. Menemme naimisiin kunhan elämäntilanne siihen sopii. Emme aio mennä naimisiin sen takia että saisimme nussia. Ja tunnustan myös itsetyydytys syntini. Minulla oli pitkä, pitkä masennusjakso elämässäni, jolloin se oli jopa suuri apu paineiden poistoon. Se oli kauheaa aikaa, koska se oli silloin ainut iloni.
Minun tulee siis kieltää itseni. Ensinnäkin vaihtaa rock musiikki vaikka humppaan, koska se on todella kristillistä ja synnitöntä musiikkia. Jätän tyttöystäväni, ja hakkaan munani ja käteni pois. Niin löydän elämääni suuren onnen.
Ok. tämä oli hieman sarkastista tekstiä, mutta mielestäni on kauheaa kun ihmisen perustarpeita yritetään kieltää. (kyllä, musiikki on minulle perustarve...Jumala antoi minulle lahjaksi musikaalisuuden)Seksi on Jumalan luoma, lisääntymistarkoitukseksi,
mutta koska siihen liittyy fyysistä hyvää, on se myös sallittua avioliitossa, Jos kukaan ei opettaisi 6.käskyä, joka alunperin tarkoittaa juuri katseen syntiä, ajatuksen syntiä ja tekojen seksisyntiä, seksi olisi joka paikassa aivan yleistä ja niinhän se on nytkin, mutta kun opetamme 6. käskyn, synti ottaa entistä enemmän käskysanasta aihetta ja niin himo senkun kasvaa, mutta jollekin se on pelastukseksi, koska lain kautta voi tulla synnintuntoon ja katumukseen, mikä saa aikaan kääntymyksen Jumalan puoleen ja uskomaan synnit anteeksi Jeesuksen tähden..Siksi
pitää opettaa: ÄLÄ TEE HUORIN! ja Haureuden synnin välttämiseksi olkoon kullakin oma puolisonsa. Kyllä itsekin harrastin seksiä jo seurustelu- ja kihlausaikana, mutta myöhemmin Jumala on kirkastanut ne asiat synniksi, joita olen katunut ja saanut myös anteeksi Jeesuksen veren tähden
Luovuin aikoinani tanssimusiikin ja rock-musiikin
soittamisesta, mutta olen ohjannut koululaisbändejä aina valtakunnallisiin kärkimenestyksiin nuorisopäivien kulttuurikilpailuissa ja soitan myös itse yhdessä kahden teini-ikäisen neitosen kanssa. Muutama
biisi on soinut radioissa ja nyt pitäisi mennä Helsinkiin tekemään yhtä demoa, kun saimme Thomann-bändikisasta palkinnoksi ilmaisen studiopäivän...Rukoilen ja pýydän esirukousta tähän asiaan, koska teen sen vain jos Jumala ovet avaa, Oliko se Gloria Estefan,joka ei antanut menestyksestään kiitosta Monacon prinssille, joka
ojensi jonkin Grammy-patsaan, vaan sanoi, että kaikki siunaus tulee Jeesukselta Kristuk-selta...siis olipa musiikki minkälaista vaan, sen mukana olemme vain jos Jumala niin johdattaa..joku menee huipulle, ja usein heillä ei ole mitään erikoista sanottavaa, toisilla on Jeesus mukana...Tottakai jätän rock-musiikin, jos
Jumala selvästi niin osoittaa...Kyselen siis edelleen Jumalan tahtoa..! - pakana17v
Toivoa on kirjoitti:
Tällä foorumilla ei saa edistää väkivaltaa. Synnin juuriminen voisi esimerkiksi tämän threadin kirjoittajan tapauksessa tarkoittaa luopumista tietokoneen käytöstä. Miksi pitää saatavilla sellaisia välineitä, jotka johtavat kiusaukseen? Annetaanhan tupakan polton lopettavalle henkilöllekin ohjeeksi poistaa tuhkakupit, tupakat yms. tupakointiin liittyvät asiat ulottuvilta. Jeesus Herra Tuhoaja on tuomarisi harkitsemattomista sanoistasi. Kiitos ja ylistys tulijärven ihmeestä ja mittaamattoman kauniista kadotuksen lahjasta, joka on varattu jumalattomille.
Mitä helvetinmoista paskaa toi loppu oli?
- Wych
Poika81 kirjoitti:
Olen uskossa. Mutta olen suuri syntinen. Minä nimittäin rakastan rock musiikkia (soitan sitä itsekkin). Minulla on tyttöystävä, jota suuresti rakastan, ja harrastamme seksiä. Menemme naimisiin kunhan elämäntilanne siihen sopii. Emme aio mennä naimisiin sen takia että saisimme nussia. Ja tunnustan myös itsetyydytys syntini. Minulla oli pitkä, pitkä masennusjakso elämässäni, jolloin se oli jopa suuri apu paineiden poistoon. Se oli kauheaa aikaa, koska se oli silloin ainut iloni.
Minun tulee siis kieltää itseni. Ensinnäkin vaihtaa rock musiikki vaikka humppaan, koska se on todella kristillistä ja synnitöntä musiikkia. Jätän tyttöystäväni, ja hakkaan munani ja käteni pois. Niin löydän elämääni suuren onnen.
Ok. tämä oli hieman sarkastista tekstiä, mutta mielestäni on kauheaa kun ihmisen perustarpeita yritetään kieltää. (kyllä, musiikki on minulle perustarve...Jumala antoi minulle lahjaksi musikaalisuuden)Joo. Jos yleisen nykykristityn valmiiksipureskellun raamattutietämyksen/mututiedon pohjalta ottaa, niin esiaviollinen seksi on pahinta syntiä ikinä!
Eli pallit irti kirveellä, vasen käsi kaivoon, tyttökaverista eroon ja rokkiceedeet poltetaan roviolla! Ainoastaan siten säästyt tuliselta järveltä, ja Jeesuksen Kristuksen Tuhoajan vihalta!
Olenko hieman nihilistisensarkastinen ja vittuileva, mutta siis tässä postauksessasi käsitelty asia oli se, joka minut aikoinaan vei pois uskosta. En vaan tajua, miksi Jumala kieltäisi luomaltaan elämältä luonnolliset tarpeet. Sehän on piinausta, ja tahallista johdatusta henkilökohtaiseen, maanpäälliseen masennushelvettiin.
Jumala on sadisti ja paskiainen. Tuomitsee äärellisessä ajassa tehdyistä synneistä ikuiseen kadotukseen. Jeesuksen tultua ainoastaan palvonnan kohde muuttui; enää ei uhrilahjoja uhrattu, vaan piti ottaa "pyhä henki" vastaan, eli periaatteessa alistua "pyhän seurakunnan" (eli ihmisten muodostaman vallanpitoinstituution) alamaisuuteen, ja käytännössä kieltää inhimmiliset halunsa.
Tai siis näin niillä, jotka "uskovat" ja "ovat hurskaita" ja "pyhällä hengellä kastettuja". Itsensä pettämistä se on mielestäni.
Hyvää päivänjatkoa.
--
http://irc-galleria.net/Wych
- tässä
Runkkaa niin vitusti, vähitellen kyllästyt koko hommaan, niin useimmille käy. Sitten ei enää synti vaivaa.
Netissähän vitun kuvia ja vittuvideoita riittää, voi lisäksi valita kaikenmaailman "perversiosioista" mieleisensä.
Aikansa se kiehtoo, mutta vähitellen ne vittu levällään teeskentelevät vitun öklöttävät akat rupeavat vituttamaan.
Näin minulle ainakin kävi.
Vastustamalla luultavasti vain teet kiihotuksen suuremmaksi. Eli kun taistelet vastaan, asia saa aivan liian suuret mittasuhteet, ja huomaamattasi vastustelemalla asiaa ruokit himoasi.
Kuitenkin olet kohta taas kyrpä pystyssä runkkailemassa ja sitten katumassa -asiasta tulee ihan liian suuri ja laajamittainen verrattuna sen todelliseen merkitykseen.
Eli kun olet tuossa itseluodussa oravanpyörässä, niin et pääse kunnolla kasvamaan koko tavasta luonnollista tietä irti lainkaan.
Asia ei ole niin suuri, että siitä kannattaisi kovin suurta numeroa tehdä: kun kärpäsestä tekee härkäsen, niin tämä itseluotu härkänen on todella suurena vaivana -vaikka se oikeasti on vain kärpänen, eli pieni pulma.
Kerroit että olet ollut vuoden ilman mastusbaatiota, onnittelut siitä, olet varmaan ainoa Suomen maassa, joka siihen pystyy, ja Suomen ennätys on sinänsä ihan kunnioitetava saavutus.- lihan mimot
olin samanlainen onneton seksin orja, mutta pääsin eroon raamatun avulla. aina kun saastainen himo iskee otan välittömästi raamatun ja alan lukea sitä ääneen, tepsii ja säästän itseni avioliittoon, minulla on ihana tyttöystävä, emmekä ole naineet kertaakaan, ei ennen aamenta.
- tässä
lihan mimot kirjoitti:
olin samanlainen onneton seksin orja, mutta pääsin eroon raamatun avulla. aina kun saastainen himo iskee otan välittömästi raamatun ja alan lukea sitä ääneen, tepsii ja säästän itseni avioliittoon, minulla on ihana tyttöystävä, emmekä ole naineet kertaakaan, ei ennen aamenta.
Kunnioitettavaa periaatteellisuutta ja tahdonvoimaa myös, muutoinhan se ei voisi onnistua, vaikka uskon voimakin on mukana.
Usko ei kuitenkaan hoida asioita ihmisestä riippumatta(tai ilman ihmisen "suostumusta"); tavallaan siis vaaditaan ihmisen panos myös, vaikka persoonamme tuppaakin aina sotkemaan asioita niin, että uskon toiminta osittain estyy.
Sitten yleisemmin:
Tosiaan, kun himot on korkeimmillaan, niin virtuaaliseksikumppanin olemuskaan ei merkitse (paljon) mitään....
Vähitellen, kun harrastus etenee, sitä rupeaa kyllä kuitenkin hakemaan virtuaaliseksikumppaniksi sellaista naista, joka miellyttäisi muutenkin kuin "antamalla".
Sitä hakee siis sellaista naista, joka ihmisenäkin vetäisi muutenkin puoleensa.
Sellaisia noissa virtuaaliseksikumppaneissa ei ole liikaa(lue: ei juuri lainkaan), joten hommasta menee maku ennenpitkää. Ainakin minulta ja kaltaisiltani.
Tämä oli tarinani tämän asian tiimoilta! - absalo
Runkkaaminen on terveellistä, se poistaa kuona-aineita.
- siri
Olen elänyt 12 vuotta seksiriippuvaisen kanssa ja vasta 2-3 vuotta sitten ymmärsinmitä se on ja miksi toinen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Eli siihen kuuluu valheet, salailu, pakonomainen seksuaalinen tyydytys, seksivideot, seksipuhelut, pettäminen ym. Se on tuskallista katsoa vierestä miten toinen tuhoaa itseään avoiliittoaan ja lapsiaan.Yleensä se ei parane itsestään vaan se pahenee, aina vaan rajumpia vidoita ja hullumpia seksijuttuja. Se on tuskaa mulle mutta myös miehelleni joka on uskossa ja haluais siitä eroon mutta vielä ei ole käynyt tarpeeksi syvällä ja nöyrtynyt että ottaisi Jumalan avun vastaan. Se että olen katsellut vierestä enkä ole häntä hylännyt, johtuu varmaan siitä että luotan ja uskon että Jumala auttaa, mutta se vie oman aikansa. Ja kun olen nähnyt miten asiat ovat alkaneet kääntyä pikkuhiljaa paranemisen suuntaan.
Seksiriippuvuudesta on tehty kirjojakin. Eli jos haluat lukea niin varmasti kirjastosta löytyy tai kristillisissä kirjakaupoissa, itse tilasin netistä.
Petri Välimäki: Riippuvuuksien siteestä elämän vapauteen
Olli Kariste: Toipumisentie
Mark Laaser: Salattu Synti
Antti Heikkilä: Riippuvuus - valheiden verkko
Siinä muutama kirja joilla pääset alkuun.
Se että myönnät asian on jo paljon. Seksiriippuvuudessa kuten kaikissa riippuvuuksissa on erilaisia "oireita" ja kaikilla ei ole kaikkia oireita, koska jokainen on erilainen.
Siunausta ja voimia sinulle paranemisen tiellä.- raimo
Kyllä edelleenki sanon, että Raamatun mukaan Jeesus kuoli syntiemme tähden..Jos ihminen katuu
tekojaan...tässä tapauksessa masturbaation on lihan himojen orjana olemista ja hekumaa ja usein jopa tarkoituksella haettua...tieto siitä, että Jeesuksen veri on vuodatettu, auttaa puhdistamaan
omantuntomme m u t t a veri tuottaa sovituksen vain teoista, se ei kukista lihan himoja.
Siihen tarvitaan tieto siitä, että kasteessa olemme yhdistetyt vanhan ihmisemme, lihamme, ruumiimme, aatamin ja eevan tai mitä nimitystä nyt
kehostamme sitten käytetäänkin, ristiinnaulitsemiseen...olemme Hänen kanssaan ristiinanaulitut, että synnin ruumis kukistettaisiin...olemme jopa kuolleet ja haudatut
Jeesuksen kautta kertakaikkisesti maailmalle ja synnille...Miksi kuollut ei masturboi, ei tupakoi
jne...eihän se voi, eivät kuolleet tee syntiä...niin kertakaikkinen on ristin voima...ettekö tiedä, että ruumiimme on Jeesukseen kätketty....ja onpa vielä ylösnoussutkin, uutena luomuksena...älä ole synnin vallassa , vaan usko tämä Jumalan voima...sana rististä on Jumalan voima...Hei, se
toimii...
Uskoontuloni jälkeen helmasyntinäni oli ottaa seksilehti käteen, missä vain oli tarjolla. Vaimo huomautti asiasta..Luin Hal Lindseyn kirjaa, jossa
kirjoittaja puhui rististä...kuuntelin Matti Väisäsen kasttia "Ei ilman pyhitystä" Saattakaa pyhityksenne täydelliseksi Jumalan pelossa,,,tieto
ristin voimasta riittää...Kehotettiin rukouksessa kiittämään kasteen lahjasta, ja sen antamasta sisällöstä...yhteenkasvamisesta Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen ja kuolemaan himon ja kiusauksen tullessa...ja niin tein ja nyt en ota
seksilehtiä,,,enää en klikkaa kuvia ...jne..
Tee samoin ja se toimii! Jumala sen tekee!
Äskenkin vilahti otsikko, jossa sanottiin Janinan
lollokuvista...aatami käskee klikata...Jeesuksen nimessä jätän väliin...olenhan kastettu hänen kuolemaansa,,,ja haudattu...ja noussut uutena Herrassa..Amen! Hyvää yötä Jeesus myötä!
- tiisa^
tämä uskomus johtuu vaan täysin siitä, että kiihkouskovaiset ovat vääristelleet Raamatun sanomaa.
siinä vaiheessa jos nettiseksi yms pornosivut jne alkaa tulemaan mukaan kuvioihin, sitä sanoisin jo synniksi. mutta silloin kun sen tekee puhtaalla mielellä, eikä käytä mitään kiihotuksen kiihdytyskaistoja ja kiittää Jumalaa seksuaalisuudestaan niin itsetyydyksessä ei ole mitään syntiä.
tietenkin jos itsetyydytys on jo noussut itseään suuremmaksi asiaksi ja mietit sitä joka ikinen sekunti, rukoile Jumalalta apua.
muista että Jumala auttaa aina, mitä vaikeimmissa tilanteissa.
muistan kun luin erään uskovaisille nuorille kirjoitetun kirjan (olikohan kirjoittaja tapani sopanen?) ja silloin tajusin ekaa kertaa elämässäni että myös uskovainen voi ns. tehdä itselleen hyvää ilman tunnontuskia :)
tsemppiä sulle! :) - teille saatanan orjille
Tuosta ikävästä itsepetoksen muodosta eli masturbaatiosta pitäisi langettaa kuoleman rangaistus välittömästi. Tämä tietäkää senkin saatanan nyhverö pipulin ja pimpan hiplaajat.
- marko
Herätys!
Keskiaika loppui jo monta sataa vuotta sitten!
Ei tuollaista VOI ENÄÄ olla olemassa!
Kirjoittaja on takuulla joku trolli.
ET VOI OLLA TOSISSASI.- Allahuakbarsählämmähläm
Ratkaisu ongelmaasi sijaitsee mielisairaalan teho-osastolla, hyvää päivänjatkoa.
- Lauri
Joskus olen nähnyt lehtijuttuja siitä, että joku on leikannut elimensä, koska himot oli niin kovat. Ainakin yhdessä Hymyssä olleessa jutussa päähenkilö kuoli verenhukkaan.
- Tuomion Pasuuna
Kyllähän Jeesuskin käski repiä silmän irti ja katkaista käden. Jos katkaisee pään ei voi ainakaan enää tehdä syntiä tai olla himojensa orja! ;)
- uskovainen
Mä tapasin nykyisen kihlattuni, joka on uskovainen n.7kk sitten. Itse en ollut uskossa, mutta tulin uskoon n.5kk sitten. Olen huomannut sen etta saatana yrittää aina jollain tavalla saada pahaa aikaan. Sen minä tiedän että uskooni hän ei voi vaikuttaa...mutta heikko kohtani on luottamus..Minun on todella vaikea luottaa, vaikka sisimmässäni tiedän että kihlattuni rakastaa vain minua. Meillä on ollut nyt n.1kk ajan PÄIVITTÄIN riitoja, ja kaikki riidat ovat olleet minusta lähtöisin!Minä alan siis miettimään että ihan varmasti hän pettää minua, rakastaa jotain toista jne....ja alan sitten riitelemään.
Kaksi päivää sitten minä kuuntelin 3 puhetta putkeen ja rukoilin että Jumala antaisi voimaa ja vahvuutta minulle. Pyysin että hän vahvistaisi minua niin, että pystyn vastustamaan saatanan riivaajia!!!ja nyt 2 päivään me ei olla riidelty!!!Minusta tuntuu siltä kuin olisin puhdistunut niistä sillä mitään hulluja ajatuksia päähäni ei ole tullut!!!
ELI RUKOILE. PYYDÄ JUMALALTA VOIMAA JA VAHVUUTTA että pystyisit siihen!!!=)=) - Vaisnava
Voisit kokeilla edetä lyhyemmin askelein. Lupaa Jumalalle olla masturboimatta esimerkiksi kuukauden ajan, ja kuukauden päätyttyä annat itsellesi luvan tehdä niin. Voi olla, ettei touhu enää silloin tunnukaan niin hyvältä, ja vaikka tuntuisikin, oletpahan ollut kuukauden himojesi herra.
Itse en kylläkään usko, että masturbaatio itsessään olisi pahasta. Se, mikä on pahasta, on antaa himojensa hallita. Ihminen, joka on sitä mieltä että seksinhalu on saatava tyydyttää vaikka mikä olisi, sortuu prostituutioon (ja sekaantuu sitä kautta herkästi ihmiskauppaan ja orjuuteen) ja jopa raiskauksiin. Masturbaatio on tähän nähden hieno mahdollisuus!¨
Masturbaatio voi kuitenkin olla synti, jos esimerkiksi joku tyydyttää itseään samaan aikaan kun oma puoliso elää puutteessa. Tai kun pitäisi tehdä jotakin ihan muuta, mutta mielessä pyörii vain masturbaation mahdollisuus. Kaikilla ei tällaisia ongelmia kuitenkaan ole, ja minusta sinkkueläjälle masturbaatio on silloin ihan OK juttu. Jumala armahtaa meitä vielä pahemmalta kun antaa siihen mahdollisuuden. - Tuomion Pasuuna
..hankkiutua eroon masturbaatiosta on etsiä akka itselleen. Keinoja on monia ja naisia on maailma pullollaan!
- Anonyymi
Ei poikaseni, ei ainakaan ennen kuin on spyykannut itsensä mieliterveeksi. Mielisairaana jos menee avioon niin siintä tulee yhtä seevetin vihhua ja avioero ennenpitkää. Himo ei riitä naimisoitumisperusteeksi, tyätyy olla myös pälli niin reilassa että että pystyy alkamaan tarvittaessa isäksi ja että akkahi jaksaa kestää sua loppuelämänsä
- Jeesus on Jumala
Uskovana tiedät että synti tulee tunnustaa Jumalalle ja pyytää sitä anteeksi. Katuminen jatkuu...
Sen jälkeen täytyy puhdistaa mieli. Kaikki lähtee mielen aktiviteeteista. Jos annat mielesi altistua synnillisille ajatuksille, niin mihin ne johdattavat sinua? Tekoihin. Kristityn täytyy siis puhdistaa mielensä.
Tarvitset rutkasti päättäväisyyttä. Näytä Jumalalle, että TODELLA haluat asiasta eroon. Laadi suunnitelmia, joilla varmistat keskittymisesi pysyvän Jumalassa. Huom! Ei auta, että hoet "ei saa tehdä syntiä... ei saa tehdä syntiä" loputtomiin. Siitä et saa voimaa. Mutta jos keskityt Jumalaan, niin silloin onnistut.
Rukoile Jumalalta voimaa ja johdatusta. Voin vakuuttaa sinulle.. kun alat onnistua, niin YLISTÄT Jumalaa ja pompit riemusta. Jumalassa on vapaus lihan riivauksista. - mä?
Mitä vittua? Eli nyt en tarkalleen muista että suomi olisi ollut täynnä uskovaisia nörttejä vuonna 04.
Raiskatkaa kaikki - Kantapää
"Olen reilu parikymppinen uskova mies. En ole tähän mennessä seurustellut ja olen menettänyt toivoani josko koskaan löytäisin naista joka rakastaisi minua."
Ei sinulla ole mitään syytä heittäytyä toivottomaksi. Kyllä sinä ehtisit tuossa iässä itsellesi löytää kumppanin jos toisenkin, kun vaan rohkeasti lähestyt sellaisia ihmisiä jotka itseäsi viehättävät.
Mihinkä sitä meillä parikymppisillä muka vielä olisi kiire?
"Masturbaatio on vaivannut minua todella usein, välillä pystyin pitämään jopa vuoden taukoja, mutta jälleen synti on iskenyt päälle."
No totta kai. Seksuaalisuus on ihmiselle luontainen vietti ja parempi sinun kannaltasi jos et turhaan yritäkkään tukahduttaa sitä.
Seksuaalisten mielihalujensa kieltäminen voi olla pitemmän päälle todella epäterveellistä.
"Erityisesti internetin saastaiset sivut (kuvineen ja videoineen) houkuttelevat kerta toisensa jälkeen."
Tuo ei ole paha asia, kunhan se ei muodostu sinulle sellaiseksi pakkomielteeksi, joka häiritsisi normaalia elämääsi.
"Myös katumus on vähentynyt ajan kuluessa."
Tuo taas on puhtaasti hyvä muutos, koska seksuaalisuudessa ja omien halujensa tyydyttämisessä ei oikeasti ole mitään hävettävää.
"Onko kohtalotovereita, miten olette päässeet synnistä eroon, vinkkejä kiitos!"
Itse pääsin tuosta "riettauden synnistä" eroon sillä että lakkasin uskomasta siihen, synti kun on ongelma vain sellaiselle ihmiselle joka siihen uskoo. Nykyisin voin olla kuka olen ja toteuttaa seksuaalisuuttani siten kuin minusta tuntuu hyvältä ilman että siitä tarvii joka kerta kantaa turhaa syyllisyyttä.
Kehottaisin sinuakin ainakin miettimään, miksi sinun muka tarvitsisi kantaa syyllisyyttä omien luontaisten viettiesi tyydyttämisestä, joka ei millään tapaa vahingoita ketään.
"Ruokailutavat, ym??"
Tämä meni minulta kyllä vähän ohi..
Mitä tekemistä ruokailutavoilla on seksin kanssa?
Kuulostaa melkoiselta poppakonstilta, jos tarkoitat että koettaisit hallita seksuaalisuuttasi sillä miten/mitä/milloin syöt..
"Miten pystyy vastustamaan kiusausta kun synti on parin klikkauksen päässä?"
No pornon katselemistasi voisit koettaa rajoittaa ainakin sillä tavalla, että kun koet halua harrastaa itsetyydytystä, niin sen sijaan että hakisit netistä pornoa, sulkisit silmäsi ja kuvittelisit jonkin sellaisen tilanteen, tai asian joka kiihottaa sinua ja koettaisit stimuloida itsesi laukeamaan pelkästään tuon mielikuvan avulla.- Kantapää
Hiiskatti kun en älynnyt aloituksen päiväystä tarkistaa!
Noh, jospa noista vinkeistä olisi jollekulle muulle apua, mikäli aloittaja ei niitä olisikaan enään lukemassa.
- dzsfhjkjbgfvdcsxbgfh
Itse olen sitä mieltä että ihmisen ei nimenomaan pitäisi mastruboida sillä sitä varten on uniorgasmit, ns "märät unet". Tällaisen vastauksen sain itseänikin niin vaivanneeseen kysymykseen unessa.
Ja mastruboinnin takia ihminen myös aviollisessa seksissä etsii mielihyvää vaan itselleen ja jättää puolisonsa huomiotta, sen takia naisen on vaikea saada orgasmia itse seksistä. Eli jos omaan mielihyvään ei keskityttäisi liikaa, joka johtuu nimenomaan mastruboinnista, nainenkin saisi seksistä mielihyvää Raamattu sanoo että täyttykää Pyhällä Hengellä niin ette lihan himoa täytä. ei tarvitse itse ovilla voimilla taistella. Tässä linkissä vaikuttaa Pyhä Henki ja se antaa voimaa elää voitollisesti tässä ajassa. http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen
- Jeesusauttaa777
Paremminkin raamattu sanoo asiasta että vaeltakaa hengessä niin ette täytä lihan himoja. Raamatun mukaan tulee vihata syntiä, jos tekee kompromisseja synnin kuin synnin suhteen ja oikeuttaa niitä sydämessään vedoten että " olen heikko" "se on minussa syntymästä asti" "olen yksin ja ei ole vaimoa" jne ja lista jatkuu. Jeesuksesta sanotaan että Hän vihasi laittomuutta ja rakasti vanhurskautta. Ja meillä tulisi olla samanlainen mieli kuin Hänellä on asiasta. Meidän tulisi myös katua syntejä kokosydämisesti ja Jumalan mielen mukaisesti niin että se antaa tietä parannuksen soveliaisiin hedelmiin. Raamattu opettaa myös että Herran pelko on pahan vihaamista ja Jumala sanoo sanassaan että tulkaa lapset, kuulkaa minua, Herran pelkoon minä teidät opetan kuka olet joka elää tahdot. Psalmi 34. Hyvä psalmi kannattaa lukea.
Kokemusta on asiasta esim tupakoinnista. En saanut vapautta vaikka kuinka yritin koska nautin siitä synnistä, mutta kun sain vastauksia oikeista opetuksista mitä minun täytyy tehdä niin niitä soveltamalla sain vapauden. Vapauden estoja on esim katumuksen puute, synnin rakastaminen, synnin puolustaminen, helliminen sitä sydämessään niin että ehkä joskus voin ottaa pienet huikat kun täytän 40vuotta jne.
Yleensä masturbaatiossa kun on kiinni ihminen joka on uskossa oikeuttaa sen sanomalla ääneen tai sydämessään että kun olen yksin eikä Jumala ole antanut minulle puolisoa vaikka joku muu on saanut kun on tullut uskoon. Raamatun mukaan on mahdollista ssada vapaus kaikista himoista Jumalan Hengen ja Jeesuksen veren kautta, kun katuu niitä 100%ttisesti javihaa niitä 100%ttisesti ja on valmis hylkäämään sen 100%ttisesti. Vaikka on saanut vapauden on mahdollista silti langeta samoihin synteihin jos ei valvo tilaansa ja ei huolehdi Jumala suhteesta. Jos ihminen oppii tuntemaan Jumalaa Ja Jeesusta Kristusta läheisesti ja rakastamaan Jumalaa ja Hänen sanaansa niin ei Hän halua tehdä syntiä Jumalaa vastaan koska ei hän saatasyntiä tehdä koska on Jumalasta syntynyt ja ei halua loukata Jumalan sydäntä ja rikkomalla Hänen sanaansa vastaan. Runsaasti siis asukoon kaikkien uskovien sydämissä Jumalan sana ja Jeesuksen läheinen tunteminen ja Pyhän Hengen täyteys.
Rakastakaa Herraa ja vihatkaa pahaa eli kaikenlaista vääryyttä.
- AloysiousPendergast
Moottorisahalla. Joko kädet tai vehkeet voit itse valita.... Toimii varmasti...
- 8u8u
Eräs katkaisi oikean kätensä kirveellä, jäihän vielä vasen:( tämä on totta, raamattuhan sanoo, jos kätesi viettelee sinut katkaise se, tämä ressukka meni sen tekemään.
Ketä mastuboiti muka haittaa, ihminen tutustuu kehoonsa, sehän on vain hyvä asia.
Uskovaisille on korkea kynnys hyväksyä asiaa koska masturbointi tuntuu hyvältä. Kaikki nautinto on yleensä syntiä, ainakin epäilyttävää.
Oma mieheni ei ole pitänyt masturbointia syntinä, on harrastanut sitä ja harrastaa joskus vieläkin, ei tarvitse minulta salailla. On silti taitava ja huomaavainen rakastajana. - OttoPetteri
8u8u kirjoitti:
Eräs katkaisi oikean kätensä kirveellä, jäihän vielä vasen:( tämä on totta, raamattuhan sanoo, jos kätesi viettelee sinut katkaise se, tämä ressukka meni sen tekemään.
Ketä mastuboiti muka haittaa, ihminen tutustuu kehoonsa, sehän on vain hyvä asia.
Uskovaisille on korkea kynnys hyväksyä asiaa koska masturbointi tuntuu hyvältä. Kaikki nautinto on yleensä syntiä, ainakin epäilyttävää.
Oma mieheni ei ole pitänyt masturbointia syntinä, on harrastanut sitä ja harrastaa joskus vieläkin, ei tarvitse minulta salailla. On silti taitava ja huomaavainen rakastajana.>> Ketä masturbointi muka haittaa...
- Anonyymi
OttoPetteri kirjoitti:
>> Ketä masturbointi muka haittaa...
orgasmista saa syntisen olon, morkkiksen, eikä meinaa saada aikaan mitään kun ei himota ja joutuu kauemmaksi Jumalastahi
- vanhimmistoveli
Rynkkaaminen on suntia.
- Prfofeettasi
Jumala voi luoda ihmisen yhdestä pienestä tipasta. Luuletko todellakin, ettei hän voi lähettää fleshlightia maan päälle helpottamaan taakkaasi?
- Lento66
Et siitä eroon pääse koska jos et tee tulee öisin automaattiorgasmi ja sehän on synti.
- poije
Ei ole sellaista miestä joka tällä aluella olisi synnitön. itsehillintä on hyvä mutta jos et sitä itse tee se lentää öisin onko se mielstäsi pyhempää koska silloinkin saat orgasmin joku sen aiheuttaa. kysy neuvoa saarnaajilta joiden vaimo on ollut raskaana. liittyä saa vain raamatun mukaan vaimoonsa ei omaan käteensä. ei edes joosef yhtynyt vaimoonsa kun se oli raskaana.kysy etkö tehnyt sitä kertaakaan. pornosta on hyvä pyrkiä roon koska se tuo oman likaansa sydämeesi ja kohta mielessäsi ei pyöri kuin himo. internetistä on tullut saatan tulva joku lehti ijroitti että internetin materiaaalista 60% on pornoa. moni mies on utllut kyvyttömäksi normaaliin seksiin koska porno on sen pilannut. etsi ensin Jumalan valtakuntaa niin kaikki muukin sen ohessa annetaan. Jumala ei anna toivottomuutta.siunausta
- Anonyymi
Oisko synti mässäillä ssri-mömmöjä niin paljon että pääsee eroon tästä viheliäisyydestä, pelkkiin kiusaksiin ja omakivaan johtavasta kuormasta ja rististä, jonka mieliterveet alffat kokevat naimisoitumiseen pakottavana, mutta onneksi myös sen mahdollistavana, vekkulina elämää pirteyttävänä tuntemuksena?
- Kallepetterik
Välillä masturboin pornhub kanavan avulla jopa 5 nertaa päivässä. Pelkään, etten pääse taivaaseen. Toisaalta masturbointi on ihanaa, mutta se on syntiä.
- Anonyymi
Voisikohan uskoontulosta saada palkaksi aseksuaalisuudes, se kas olisi vähän kuin esipalkka taivaasta, koukutus jonka avulla olisi helppoa pysyä uskossa. uhkana olisi että maailmaan palaamalla saisi himot ja kiusaukset takaisin. Elämästä ei tule saatanaakaan jos runkkausmorkkiksesta toipumiseen menee viikko ja sitten alkaa taas tehä mieli, jonka johdosta lähtee edgyttelemään (keskeytettyjä runkkauksia suorittamaan), jatkaen sitä viikon tai pari, jonka jälkeen taas lankeaa, ja minuutti ejakuloinnin jälkeen alkaa taas kokea itseinhoa, Jumalavihaa ja morkkista.
Edgyttelystä ja kivesten kivistelystä, niin kyrvästä kun runkkailun keskeyttely onkin, on enemmän iloa kuin onaniaanlankeemuksen jälkitiloista.
T: Neitsyt heteropoika 41
- oipoi
Hyvä että uskovaisella on jotain järkevääkin tekemistä. Nauti joka vedosta, hyvä sitä on harjoitella - tiedä vaikka joskus jossain konventissa onnistaisi.
- Feelis_in_Heaven
Sanoisin
että kyse on siitä haluatko polarisoitua aidoksi "kuulun joukkoon" vai seurata sikana nauravan vihtahousun tekosia ?
Joo..
Jumala loi siinä viisaudessaan hyvän ja pahan.
Harva on lukenut asioita kannesta kanteen
(en minäkään)
mutta se kokemus ja tunne kun saat tämän ongelman fiksattua..
Tunnen kyllä teidän kujanjuoksunne!
Ei se vieras ole kirjoittajalle, ei todellakaan
Ja sinä et tunne pahuutta.
Se koettelee sinua, päivin ja öin. Like a whisper in your ear. Do it, you can
Sillä ei sitä kiinnosta wicca tai sellainen joka tulee vapaaehtoisesti manalaan. Sillä pyhien sieluja se janoaa sekä tahtoo harhauttaa.
Kumpaan paikkaan tahdot?
onx aitoo tahdonvoimaa toteuttaa uutta elämäänsä
S E K S I on se T Y Ö K A L U ,
mediaformaatti silmillesi jota se osaa tehokkaasti hyödyntää.
Ja tulet huomaamaan tai muistamaan kenties nämä seuraavat kokemuksen sanat
Eli Jos sä olet ja kasvatat kovan vastavoiman pahalle, sepä sanoo kumppanillesi työpaikan juhlissa : P E T Ä ! !
(koska sinuakin on varmasti petty : silmä silmästä : hammas hampaasta, Syökää tästä omenasta.)
Hankalaa vai mitä ?! eikä tämä ole edes romanttista ;)
HUSTLER sentään!
Vetämällä käteen sä häpäiset itsesi. Älä luule ettei ole ketään näkemässä.
Käymällä maksullisissa tai pokaamalla sen varman pokan tulet saastaksi Jumalan silmissä.
Vahinkoja tulee, mutta siltä tieltä pitää ponnekaasti kääntyä toiselle tielle. Ja se tie on kapea sekä kaita.
Mutta ei sentään mahdoton kulkea.
Usko on työkalu. Samoin Rukous J e e s u k s e l l e .
Todellankin lähtee siitä että tekee jatkuvaa viikossa tapahtuvaa rukousta asiansa puolesta. Eli täysi panostus asiaan ja pyytää että pääsee irti ongelmistaan.
Ja pyytää että saa parisuhteen (mikäli sellainen on toivelistalla ?) Ja että sen koossa pitävä voima muodostuu sanoista r a k k a u s .
Usko toivo sekä rakkaus, ja rakkaus on suurin niistä.
Ja sen kirkkaus on että elätte siivosti näin pyhä henki rukoilee teidän edestänne niitä pieniäkin rikkeitä joita te ette edes tunnista rikkeiksi Jumalan edessä aikanaan.
Wanha Isä on Julma Isä. Äreäkin.
Lukekaa sitä kirjaa. Focus on siten pojassa ja ristinvapautuksessa eli penteleen jekuttamisessa.
Kuuntele vaistojasi,
Punnitse onko niissä viisaus ? (Olet Jumalan kuvaksi 'luotu' päätä viisaasti )
Onko vastaus oikea vai johdattaako se vastauksen äärelle?
Näet edessäsi tien jota jengi tallaa massana.
On siellä timanttejakin joukossa, kriteerit täyttäviä perheitä.
Vaan heiltä puuttuu halu tulla elämänvalon lähteelle. Usko lähtee sydämmestä.
Se on avain.
Eivät teot teitä pelasta, vaan sydämmen u s k o sekä h a l u .
Vapaa valinta sanoi Isäntä, pallo on teillä itsellänne. - Anonyymi
itse lähtisin rukoilemaan jotain aseksuaalisuuden armolahjaa kun ei tällä seksuaalisuudellani ole enää pariinkymmeneen vuoteen ollut käyttöä. Naimisiin en ole kyennyt, sivusuhteisiin en lähde ja runkkauksesta tulee vaan morkkis ja joskus lisäksi päiviä kestävä aikaansaamattomuus
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559