Elämässäni on tilanne, jossa haluaisin vastauksia. Sydäntä särkee ja ahdistaa. Pakko tehdä isoja päätöksiä enkä tiedä mitä tekisin. Ajattelin nyt kysyä ennustaja-selvännäkijältä asioistani, koska Jumala ei ole niitä selventänyt. Mutta sellaiset ovat kuulemma pahan kanssa tekemisissä. Mutta miksei Jumala vastaa ja auta. Sattuu sydämeen :(
Miksei Jumala auta?
.......
21110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tässä jotakin rukouksesta ja siihen vastaamisesta:
"Älä pelkää, Daniel, sillä ensimmäisestä päivästä asti, jona sinä taivutit sydämesi ymmärrykseen ja nöyryyteen Jumalasi edessä, ovat sinun sanasi tulleet kuulluiksi; ja sinun sanojesi tähden minä olen tullut. Persian valtakunnan enkeliruhtinas seisoi vastustamassa minua kaksikymmentäyksi päivää, mutta katso, Miikael, yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista, tuli minun avukseni, sillä minä olin jäänyt yksin sinne, Persian kuningasten tykö. Ja minä tulin opettamaan sinulle, mitä on tapahtuva sinun kansallesi päivien lopulla; sillä vielä tämäkin näky koskee niitä päiviä." (Dan 10:12)
Vain yksin Jumala ja enkelivallat tietävät, mikä on todellisuus Suomenkin osalla, samoin itsekunkin osalla.
Varmaa on että anovat saavat ja etsivät löytävät, mutta kuinka Herra puhuu ja vaikuttaa on aivan toinen asia. Jeesuksen nimessä kannattaa kestäväisesti rukoilla.
Kyllä Jumala vastaa ajallaan ja tavallaan ja kaikki kääntyy sinun parhaaksesi. Jumala haluaa sun odottavan kärsivällisesti vastausta. Älä mene ihmeessä minkään ennustajan luokse, se ei ole Jumalan tahto. Kaikki tuollaiset on paholaisesta siis ennustajat. Kiitos Isä että vastaat tähän rukouspyyntöön Poikasi Jeesuksen nimessä.Amen. siunausta
Uusi armon päivä!
Miksei Jumala auta? Se tunne tulee monelle rukoilijalle, kärsivälle...
Mutta, jos jotakin osaisin sanoa, haluan tukea siltikin luottamaan Jumalaan!
Hän ei aina vastaa niinkuin pyydämme, usein vastaus viipyy, tai tulee lunta tupaan! Kun vuosikymmeniäkin kuljin kuin aina toistuvassa myrskyssä ja rajuilmassa, en käsittänyt... Lopetin lopuksi kysymästä: miksi? Sanoin, Herra sinä tiedät, siksi! Jumala tutki, katsoi, koetteli hirvittävillä kärsimyksillä...
Nyt? Aurinko paistaa, linnut laulaa. Jumala on vastannut - ei siten kuin anoin, vaan PAREMMIN! Jopa jumalattomat työkaverit sanoivat: no niin, kyllä se sinun Jumalasi näköjään auttaa, aurinko paistaa risukasaan (= tiesivät kamalat koettelemukset...)
Rukoilen puolestasi. Tarvitaan toisia, useinkin. Älä lannistu. Jumala rakastaa, ymmärtää, eikä ole unohtanut! Päämme hiuksetkin ovat numeroidut...
Selvännäkijöille ei pidä mennä. Kyllä Jumala vastaa ja auttaa! Ps 91:14-15.
Kirjoittelen, jos kiinnostaa? www.suomistory.com ja http://www.hopedoor-fin.vuodatus.net (uskon ja toivon sanoja...)
Kyllä sinä selviät, saat avun!
Kiitos sinulle ja kiitos muillekin vastanneille. Minulla on tavallaan iltaan asti aikaa tehdä isoja päätöksiä elämäni suhteen. Ne tulevat vaikuttamaan loppuelämääni. Olen rukoillut ja itkenyt ja rukoillut... toivon, että vaikken saisi mitään "suoraa" vastausta, Jumala vaikuttaa elämääni tapahtumien kautta ja ei tapahdu mitään sellaista, joka olisi Jumalan tahtoa vastaan.
Olen kai masentunutkin, tilanteesta johtuen. En masentuneena osaa muutenkaan tehdä päätöksiä ja kaikki tuntuu ihan kamalalta. Kaikki elämän väärät valinnan muistuvat mieleen ja nyt haluaisin valita oikein.
Aälä kanna taakkoja menneestä. Jätä Jumalan eteen itsesi, kaikki menneet, sano: tässä olen Herra! Anna anteeksi, auta ja johdata jatkossa...
Lue sanat: Matteus 12:19-20. Heikkona ja masentuneena saa jäädä Herran eteen. ... Ei kukaan niin välitä ja rakasta kuin HÄn! Hyvä Paimen.
Joskus Jumala vastaa vaikenemalla. Häne ei vastaa meille meidän halujemme ja tunteitemme mukaan.
Miksi et voi vain sanoa - Herra olen kädessäsi - tapahtukoon vain kaikessa Sinun tahtosi.
Yrität kai pakottaa Jumalaa antamaaan sinulle jotakin tai tekemään niin kuin sinun sydämesi halajaa. Jospa pyyntösi kohde on sinulla epäjumalan paikalla.
Tein päätöksen ja rukoilin samalla "tapahtukoon sinun tahtosi". Nyt vain sitten odotan toteutuvatko asiat (ne riippuvat muistakin ihmisistä ja asioista) ja miten asiat alkavat mennä.
Jumala ei auta koska jumala on satua ja höpötystä.
Uskonnot on tarkoitettu hölmöille.
Mirka hyvä sinun ajatuksesi eivät tuo lohtua, sitä tarvitsevalle, eli voisit joissain asioissa vaieta. Voisit edes kuunnella, ja kunnioittaa aloittajaa.
On kyllä totta, ettei Mirkan vastaus lohduta sellaista, joka odottaa saavansa jumalalta apua.
Mutta tässä tapauksessa aloittaja kysyi, miksei jumala auta. Totuudenmukainen vastaus on se, ettei kristinuskon opettamaa kaikkivaltiasta ja hyvää jumalaa ole olemassa.
Tällaisissa tapauksissa on joskus hankala päättää, vastatako kysymykseen rehellisesti vai jollain satuloruilla kuin lapselle, tai jättääkö vastaamatta. Mirka on suorapuheisempi kuin minä, minä jätän tavallisesti kommentoimatta.
Minäkin kuitenkin kannatan rehellistä vastausta suoraan kysymykseen. Pidän sitä kysyjän kunnioittamisena, hänen ottamistaan huomioon aikuisena ajattelevana ihmisenä, joka kestää kuulla myös tosiasioita toisin kuin joku vajaakykyinen jolle sopii vain lööperi.
"Mutta tässä tapauksessa aloittaja kysyi, miksei jumala auta. Totuudenmukainen vastaus on se, ettei kristinukson opettamaa kaikkivaltiasta ja hyvää jumalaa ole olemassa."
Tuo on ateistin käsitys, joka on jo käynyt TÄYSIN selväksi. Ateistista käsitystä on turha tuputtaa moneen kertaan uskonnollisiaiheisille palstoille. Ateisti voi aivan rauhassa olla ateisti, mutta ateististen käsitysten pohjalta ei voi keskustella uskonnollisaiheisilla palstoilla.
"Tällaisissa tapauksissa on joskus hankala päättää, vastatako kysymykseen rehellisesti vai jollain satulorulla kuin lapselle, vai jättääkö vastaamatta. Mirka on suorapuheisempi kuin minä, minä jätän tavalliesti vastaamatta."
Sen, että ateisti ei usko, tietää varmaankin jokainen tänne kirjoittava jo ennestään. Sitä ei tarvitse moneen kertaan toistaa. Ateistien ei ole mikään pakko vastata uskonnolliaiheisiin kysymyksiin eikä ole mikään pakko edes tulla uskonnollisaiheiselle palstalle. Ateistien kanssa voi keskustella muista aiheista kuin uskontoihin liittyvistä aiheista. Mirka hokee joka välissä sitä, että uskonnot ovat satua ja höpötystä, kun hän ei itse usko. Ihmetyttää, miksi hän silloin edes tulee uskonnollisiaiheisille palstoille, kun muita palstoja on pilvin pimein. Tai ehkä Mirka ja hänen laisensa yrittävät käännyttää uskovia ateisteiksi satua ja höpötystä -hokemillaan.
Ateisteja on 1,9 prosenttia maailman ihmistä. Jos heitä olisi paljon enemmän, niin eipä varmaan voisi rauhassa keskustella uskosta ja uskonnoista millään palstalla. Ihmetyttää se, että kun on erikseen Ateismipalsta ja Kirkosta eroaminen - palsta, niin miksi ateistit eivät mene tuommoisille palstoille esittämään ateistisia käsityksiään.
Jos jumalan auttamattomuuteen, jonka kysyjä oli havainnut, on syynä se, ettei hänen rukoilemaansa jumalaa ole olemassa, niin miksi se pitäisi pyrkiä salaamaan kysyjältä?
Anna kerrankin suora vastaus.
Ota huomioon, että jotkut ihmiset tosiaan tietävät ja ymmärtävät enemmän kuin toiset, ja siksi pystyvät antamaan oikeaan osuvampia vastauksia ainakin joihinkin kysymyksiin.
Sellaisia ihmisiä ei tarvitse olla edes 1,9% ihmisistä, mutta ei se heidän tietoaan ja ymmärrystään tee mitättömäksi.
"Jos jumalan auttamattomuuteen, jonka kysyjä oli havainnut, on syynä se, ettei hänen rukoilemaansa jumalaa ole olemassa, niin miksi se pitäisi pyrkiä salaamaan kysyjältä."
Miksi tuo ateistien käsitys, että "jumalaa ei ole olemassa" pitäisi esittää yleisenä käsityksenä? Miksi ei voi sanoa niin, että uskovat uskovat, että on olemassa Jumala, kun taas ateistit eivät usko?
"Ota huomioon, että jotkut ihmiset toisiaan tietävät ja ymmärtävät enemmän kuin toiset, ja siksi pystyvät antamaan oikeaan osuvampia vastauksia ainakin joihinkin kysymyksiin. Sellaisia ihmisiä ei tarvitse olla edes 1,9 % ihmisistä, mutta ei se heidän tietoaan ja ymmärrystään tee mitättömäksi."
Yleisesti ottaen jotkut tietävät ja ymmärtävät enemmän kuin toiset, mikä riippuu geeneistä, kasvatuksesta ja ympäristöstä. Mutta uskonnoista ei kukaan ymmärrä enemmän kuin toiset vain sillä perusteella, että häneltä puuttuu uskonnollisuus geeneistä, uskonnollinen kasvatus ja ympäristö eikä hän siksi usko.
Kyllä jotkut ymmärtävät uskonnoistakin enemmän kuin toiset. Uskontoihin nimittäin liittyy koko joukko käsityksiä, joita voi arvioida aivan samaan tapaan kuin mitä tahansa muitakin ihmisten kertomia asioita.
Vaikkapa neitseellinen syntymä. Lehtikirvoilla luonnollinen vaihtoehto, ihmisellä tarua.
Yliluonnollisiin ihmeisiin uskominen on se asia, jossa teistien ja ateistien ajattelu poikkeaa eniten. Sellaisiin uskominen on hiljalleen tulossa tutkimuksen piiriin, ja kyseessä näyttäisi olevan jäänne lapsuuden aikaisesta kehityskaudesta, jossa käsitykset esimerkiksi elollisesta ja elottomasta ovat vielä eriytymättömät.
Tältä kannalta uskonnollisuus on luonnollista kuten lasten hiekkakakut leikeissa tai taiteiden harrastus, mutta kuten se hiekkakakku ei oikeasti ole maukas eikä patsas ole elävä, niin ei jumalakaan oikeasti hoida uskovaisten ongelmia. Lumevaikutuksena rukoukset voivat tietysti parantaa niihin uskovan mielialaa, mutta pettymyskin voi olla rankka, jos sitä tosissaan odotettua ihmettä ei vain tule.
Jos tyytyy rukoilemaan suhteellisen tavallisia asioita, niin aina välilä toiveet toteutuvat ja uskovainen laittaa sen rukoilun piikkiin. Vaikka samoin olisi tapahtunut ilman rukoustakin.
"Yliluonnollisiin ihmeisiin uskominen on se asia, jossa teistien ja ateistien ajattelu poikkeaa eniten. Sellaisiin uskominen on hiljalleen tulossa tutkimuksen piiriin, ja kyseessä näyttäisi olevan jäänne lapsuudenaikaisesta kehityskaudesta, jossa käsitykset esimerkiksi elollisesta ja elottomasta ovat vielä eriytymättömät."
Viisainta olisi varmaankin odottaa ennemmin tutkimusten tuloksia kuin lähteä spekuloimaan tuohon tyyliin, kuin sinä teet.
"Tältä kannalta uskonnollisuus on luonnollista kuten lasten hiekkakakut leikeissä tai taiteiden harrastus, mutta kuten se hiekkakakku ei oikeasti ole maukas eikä patsas elävä, niin ei jumalakaan oikeasti hoida uskovaisten ongelmia."
No, onpa omituista rinnastamista: puhua nyt lasten hiekkakakuista ja patsaista tässä yhteydessä. Jos on ateisti, joka ei usko Jumalaan, niin ei sitten usko, mutta hän voisi antaa niiden uskoa, joilla on uskonnollisuutta geeneissään ja mahdollsiesti myös uskonnollinen kasvatus ja ympäristö. Eihän epämusikaalinekaan mene musiikkiaiheisille palstoille loukkaamaan niitä, joilla on musikaalisuutta geeneissään, vaan menee muille palstoille. Samoin värisokea ei mene taidepalstoille esittämään omia käsityksiään väreistä, kun näkee punaisen ja vihreänä värin ruskeana. Epäuskonnollisetkin voisivat tehdä samoin. Sillä he osoittaisivat, että vaikka eivät itse uskokaan, niin eivät halua loukata niitä, jotka uskovat. Onhan sitä pilvin pimein muita palstoja.
Lainauksia:
Jokainen ihminen oppii kehityksensä myötä, ilman erillistä opetusta, kategorioimaan elävät olennot, esineet ja persoonat erilaisia selitysperusteita edellyttäviksi entiteeteiksi.
Kognitiivista arkeologiaa edustavan Steven Mithenin mukaan taide, uskonto ja koko ihmisen kulttuuri perustuvat siihen, että me kykenemme myös olemaan piittaamatta näiden ontologisten kategorioiden välisistä rajoista ja yhdistelemään asioita mielessämme tavalla, jolla ei näytä olevan vastinetta todellisuudessa.
Boyer'n mukaan uskontoa leimaa kaikkein tyypillisimmin juuri sellainen intuitionvastaisuus, joka seuraa intuitiivisen ontologian loukkaamisesta. Ajatukset puista, joilla on henki, persoonista, joilla ei ole ruumista, onnea tuottavista kivistä tai itkevistä patsaista ovat kaikki intuitionvastaisia ja myös niihin uskovien itse sellaisiksi ymmärtämiä. Silti he voivat pitää näitä uskomuksia tosina.
Boyer korostaa, että tällaiset intuitionvastaiset uskomukset ovat aina ihmisille huomiotakiinnittäviä ja poikkeuksellisia ja juuri siksi niin kiinnostavia ja loputtomien spekulaatioiden lähde. Jos siinä ei olisi mitään poikkeuksellista, että nautitaan 2000 vuotta sitten kuolleen ihmisen lihaa ja verta, niin se ei myöskään tapahtuisi erityisen seremoniallisesti.
Tällainen intuitionvastaisuus tulee mahdolliseksi vain siksi, että ensin on olemassa intuitionmukainen ontologia, josta sitten voidaan kuvitella poikkeuksia. Tämä on se universaali perusta, jolla uskonnolliset representaatiot lepäävät kaikkialla maailmassa. Kyse on nimenomaan uskonnollisia representaatioita tuottavan mekanismin universaaliudesta, ei sen tuotteiden. Vaikka monet uskonnolliset ideat ovat laajalle levinneitä, ne eivät välttämättä ole universaaleja. Silti ne erilaisissa olosuhteissa tuottanut mekanismi on universaali. Ei ole mitenkään kummallista, että sama mekanismi voi tuottaa erilaisia tulosteita. Tieteellisen selittämisen periaate on juuri moninaisuuden palauttamisessa piilevään lainomaisuuteen.
Uskonto ei myöskään ole pelkästään intuitionvastaista. Sellainen ei edes olisi mahdollista, sillä täysin intuitionvastaisesta representaatiosta ei voida johtaa mitään. Vaikka esimerkiksi jumala ajatellaan ruumiittomaksi, näkymättömäksi, syntymättömäksi ja kuolemattomaksi, niin tästä intuitionvastaisuudesta huolimatta hänen ajatellaan noudattavan arkipsykologian periaatteita jokseenkin intuitionmukaisesti: hän näkee, kuulee, tietää, muistaa, tahtoo jne.
http://www.tieteessatapahtuu.fi/992/pyysiäinen.htm
Kannattaa lukea linkki, jollet koe sitä liian vaikeatajuisena.
Ajattele näin: Tee kuten sydämesi sanoo, miten pohjimmaltasi itse tahdot.
Jumala ei kiellä meidän omaamme, Paavalikin erotti, minä sanon eikä Herra.
Niin monilta ihmisiltä on persoonallisuus hukassa.
Tahdon kaksi eri asiaa, joita ei voi saada "samassa paketissa", en ainakaan näe että voisi saada. Asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia. Sydämeni sanoo ristiriitaisia asioita ja ikäänkuin seisoisin tienristeyksessä ja liftaisin toiseen suuntaan (mihin olen lähes umpimähkään päättänyt liftata). No, Jumala päättäköön pääsenkö siihen suuntaan vai joudunko vielä kääntymään. Vai tuleeko rekka ja ajaa ylitseni :/
Kerran elämässäni muuten oikeasti liftasin ja sain kyydin uskovalta, joka alkoi kertoa mulle Jeesuksesta :) sanoi jälkeenpäin, että Jumala oli hänelle puhunut ja käskenyt ottaa kyytiin. Ajoi ensin ohi ja koska Jumala puhui, otti sitten kyytiin.
Joskus on näinkin, tahtoo jotakin, sitten lopulta huomaa, oli hyvä ettei sitä saanut.
Jossakin elokuvassa puhuttiin mielen tyhjentämisestä, ettei tahdo yhtään mitään ja tulee onnelliseksi.
Ihminen voi olla niin ylirasitettu, ettei edes jaksa erottaa omaa tahtoaan, kuitenkaan kukaan toinen ei pääse sieluun asti.
En muista alkua, sillä kuuntelen kahta kanavaa samalla, mutta loppusanat tuli mieleen; (olikohan jotain; nöyrry Herran edessä ) ...ja odota häntä! - Kun hätä on suuri, ei jakseta odottaa ja kuunnella, jää vastaus ymmärtämättä.
sellainen jossa jo voi kiitää hyvästä vastauksesta! Tutkipa omaa asennetta.