Urpilainen sanoi itse kertoneensa Hollannille..
Hollanti syytti, että Suomen ja Kreikan kahdenvälinen sopimus on laiton. Myös Saksa kiristi nyörejä lisää korostamalla, ettei kahdenvälisiä sopimuksia saa tehdä muiden kustannuksella.
Suomi ja Kreikka sopivat, että Kreikka antaa käteistakuut Suomelle vastineeksi Suomen osallistumiselle Kreikan uuteen pelastuspakettiin. Hollanti, Itävalta ja Slovakia vastustavat pelkästään Suomelle myönnettäviä vakuuksia, ja ne vaativat samanlaista kohtelua Kreikalta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hollanti valehtelee. Ilmiselvästi.
Urpilainen on jäänyt kiinni niin useasta valheesta, joten Jutta on taas päästänyt aivopierun.