Libya - sodan taustat

Kyllähän Gaddafi on diktaattori joka on 4 vuosikymmentä hallinnut itsevaltaisesti. Ihmiset ovat epäilemättä kyllästyneet saman miehen pitämään tiukkaan kontrolliin ja omituisuuksiin. Onko taustalla mitään muuta kuin vapaudenkaipuu?

http://en.wikipedia.org/wiki/Muammar_Gaddafi#Economy

Wikipediassa kerrotaan kuinka Gaddafi piti puheen 4.3.2008 jossa hän kertoi että kaikki ministeriöt lakkautetaan kolmea lukuunottamatta ja öljyraha jaettaisiin suoraan kansalle. Hän oli kyllästynyt korruptoituneisiin virkamiehiin. Henkilöt ministeritason tehtäviin valittaisiin vaaleilla ja hän halusi YK:n apua valvomaan vaaleja. Epäilemättä kymmenien tuhansien virkamiesten pulssi kiihtyi. He joutuisivat tottumaan huomattavasti vaatimattomampaan elämään. Kun arabikevät alkoi tunisiassa se oli epäilemättä pelastus ja onnenpotku öljyrahaa kupanneelle armeijalle virkamiehiä - nyt Gaddafista päästäisiin eroon!

Ennen tätä Gaddafi oli onnistunut normalisoimaan suhteet länsimaihin mm. maksettuaan Lockerbien iskusta uhrien omaisille 2,7 miljardin korvaukset. Hän ilmeisesti ajatteli asemansa niin vahvaksi että voisi ajaa läpi suuria uudistuksia maassaan.

http://en.wikipedia.org/wiki/Muammar_Gaddafi#Assassination_attempts

Islamilaiset extremistit ovat yrittäneet salamurhata Gaddafin mm. 1996 ja 1998. MI5:n David Shaylerin mukaan britannian salaisen palvelun tuella.

Arvatkaa muuten kuka on kapinallisten neuvoston johdossa? Siellä on Sharia-lakiin erikoistunut Gaddafin entinen oikeusministeri joka mm. langetti kuolemantuomiot kuudelle bulgarialaiselle sairaanhoitajalle. Tuomiot muutettiin ennen kuin Jalilin antama tuomio ehdittiin panna käytäntöön.

http://en.wikipedia.org/wiki/Abdul_Fatah_Younis#Death

Kapinallisneuvoston jäsen Younes murhattiin epäselvissä olosuhteissa ja on selvää että sisäistä valtataistelua jo käydään. Younes oli ensimmäisiä kapinallisten puolelle siirtyneitä korkea-arvoisia johtohenkilöitä. Hän vetosi armeijaan että se kääntyisi kapinallisten puolelle. Hän itse johti taisteluita. Kun oli selvää että voitto on käsissä hänet voitiin raivata pois häiritsemästä selustassa lymyilleitten vallanjakoa.

Pienenä kauneusvirheenä hänen kuolemastaan kerrottiin jo 24. päivä. Seuraavana päivänä hän itse kiisti tiedon. 28 päivä häntä tultiin hakemaan oikeuden eteen. Vartijat jotka kuuluivat helmikuun 17 päivän marttyyrien prikaatiin ampuivat hänet.

Libya muodostuu toisilleen vihamielisistä heimoista jotka G onnistui pitämään kurissa kovin ottein. Libyasta voi tulla Irakin tapainen maa jossa etnisten ryhmien väliset verikostot seuraavat toistaan vuosi vuodelta. Erinomainen islamistien ääriainesten temmellyskenttä. Mutta, mitä tuosta. Kun ovat toistensa kurkussa niin vallassa oleva uusi "demokraattinen" hallitus saa olla rauhassa. Öljy varmasti virtaa hyvin maasta ulos ja onpahan ulkomaisille joukoille tekemistä sitä sun tätä terroristiporukkaa pommitellessa. On siinä sitten ohjustehtailijoillekin tekemistä ja liikevaihtoa jos ohjukset ovat vaikka 100 000 taalaa/kpl.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Muammar_Gaddafi#Triviaa

Gaddafin aikana Libyan inhimillisen kehityksen indeksi oli afrikan suurin.

http://www.msnbc.msn.com/id/44270675/ns/world_news-mideast_n_africa/t/gadhafi-loyalists-civilians-found-apparently-executed/#.TlvRdF0pXkY

MSNBC:n sivuilla on vaikuttava kuvasarja libyan tapahtumista. Tekstissä myös kerrotaan ilmeisesti teloitetuista Gaddafin sotilaista. Näin tasapuolisuuden vuoksi. Esimerkiksi hesaristahan voi lukea vain kuinka Gaddafin epäillään tehneen sitä sun tätä.

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/yle-todisteita-joukkoteloituksista-tripolissa/697784
- Yle kertoo molempien osapuolten julmuuksista.

Lopuksi, G oli diktaattori. Omituinen ja vaarallinen mies joka on häikäilemättä käyttänyt väkivaltaa pysyäkseen vallassa. Kansa kyllästyi häneen ja ulkovaltojen tuella hänet on käytännössä syrjäytetty. Millaista porukkaa tulee nyt hänen tilalleen?
8176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Elokuussa 2011 Länsiliitto kukisti Muammar Gaddafin perheyrityksen verisesti ja runsain ilmapommituksin sodassa, joka suunniteltiin ennakolta, huolellisesti ja salaa. Talvisodan hengessä Benghasiin Syrtin lahdelle lähes öljyputken päähän perustetun terijoenhallituksen nimissä aloitettu hyökkäys eteni hyvin, mutta verisesti. Tiedotus oli yhtä tarkkana. Kaupunkien pommitukset tapahtuivat muka”siviilien suojelemiseksi” ja ”ilmatilan valvomiseksi”, ja tuhotöihin haettiin ja saatiin YK:n lupa. Ns. ”spontaanit” kapinalliset saatettiin kilometri kilometriltä kohti vihollista, ja heitä kuvattiin joka torilla ja valtatiellä ampumassa texas-länkkäreinä jonnekin, yhdet uutiskuvat savupatsaiden kera ja toiset ilman. Stalin muuttuisi kateudesta homeenvihreäksi! Hän yritti valloittaa Suomen ja valloitti Baltian ja päälle päätteeksi pommitti suomalaisia kaupunkeja, kaikki kansan suojelemiseksi.

Öljyputkia ja öljysatamia ei turhaan esitelty. Öljy on kuitenkin nyt lännen peukalon alla. Kelpaa Sarkozyn lennellä vaikka Tsadiin, ja lentääkin!

Äänestä

Eipä kyllä ole ihme että ministeristason tyypit on innolla olleet kaatamassa Gaddafia. Nehän olis joutuneet kilpailemaan vaaleissa säilyttääkseen paikkansa öljyrahan jakajina! Kun nyt kapina onnistui niin säilyttivät hienosti paikkansa ja voivat edelleen jakaa rahat itselleen ja tukijoilleen.

Äänestä

Kyllä ne sodissa edelleen painaa ne samat syyt kuin aina ennenkin. Ja keinot on samanlaisia. Porukkaa ammutaan kädet sidottuina muovisilla nippusiteillä ja esitetään hyvistä.

Taustalla olevat ovelat ja häikäilemättömät tyypit tulevat tuollakin jakamaan vallan ja rahat keskenään. Jotkut leikkivaalit siellä epäilemättä järjestetään.

Äänestä

Nyt on hesariin tullut juttua kapinallisten suorittamista kostotoimista:

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Amnesty Libyan kapinalliset syyllisiä kymmeniin sotarikoksiin/1135269305349/?cmp=tm_etu_uusimmat_uutiset

Ja arvatkaa mihin näiden facebook-demokraattien ;) lait tulevat perustumaan - no Shariaan tietysti. Kuvassa kapinallisten uuden hallinnon päämies, Gaddafin ex-oikeusministeri. Säilytti paikkansa kun MG onnistuttiin syrjäyttämään kapinassa. Olisi muuten joutunut kisaamaan paikastaan huipulla vaaleissa. Nyt ei tarvitse kun itse pääsee laskemaan äänet.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Väliaikaishallinto Libyaan uudet lait islamista/1135269299035

Äänestä
  • Mitä siis Muammar Gaddaf on tehnyt väärin niin paljon, että on saanut rikollisen maailmaneliitin pahalle mielelle ?

    Hän on kansallistanut Libyan öljyvarat sekä lakkauttanut aikanaan yksityisomisteisen Juutalaisen pankkiirieliitin pyörittämän Libyan keskuspankin. Joten siionistisen Illuminatin silmissä tällainen johtaja ei ansaitse heidän kunnioitustaan ja nämä kansanmiehet täytyy raivata pois uuden maailmanjärjestyksen tieltä.

    'Terrorismi vallan välineenä' - Janus Putkosen videoluento Turun 9/11 seminaarissa 10.9.
    http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=1&id=1178

    Äänestä

Tässä nähdään taas tiedotusvälineiden valta. Ja todellinen valta on niillä jotka hallitsevat tiedotusvälineitä.

Kukana ei 5 vuotta sitten kutsunut Gaddafia diktaattoriksi. Päin vastoin, kansa oli vaurastunut (onhan meilläkin muutama köyhä, mutta ei kukaan niistä puhu), lukutaito, koulutus, terveydenhuolto ym aivan uskomattomalla tolalla verrattuna muihin afrikan maihin.

Mutta kun Gaddafi ei päästänyt ranskalaista Total-öljy-yhtiötä tai englantilaista BP- yhtiötä aavikoilleen öljyä poraamaan, sai hän siitä vihollisen jolla ei ole kasvoja, raha. Ja nämä kansanvalta-puheet, Gaddafin olisi pitänyt olla hiljaa, omat pettivät, voi sanoa. He eivät halunneet luopua vallasta.

Parissa vuodessa Gaddafista tehtiin öljyrahalla diktaattori ja ulkomaisten palkkasotilaiden ja Naton avulla muutama maantierosvo valtasi maan. Nyt maa on hallitsemattomassa tilassa, eli käytännössä ahneiden rosvojen käsissä, ja Ulkomaalaiset öljy-yhtiöt vyöryvät aavikolle rosvon lailla varaamaan öljykenttiä.

http://yle.fi/uutiset/teemat/kansannousut/2011/09/ranskalainen_total_kertoo_aloittaneensa_jalleen_oljyntuotannon_libyassa_2897341.html

http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=23605

http://articles.cnn.com/2011-08-25/world/libya.oil_1_oil-fields-oil-companies-oil-output?_s=PM:WORLD

Äänestä

http://www.hs.fi/ulkomaat/Libyan tuleva hallinto perustuu sharia-lakiin/a1305547860406

Sieltähän se tuli - Libyan uusi laki perustuu shariaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mediaatarkkaileva kirjoitti:

Kyllähän Gaddafi on diktaattori joka on 4 vuosikymmentä hallinnut itsevaltaisesti. Ihmiset ovat epäilemättä kyllästyneet saman miehen pitämään tiukkaan kontrolliin ja omituisuuksiin. Onko taustalla mitään muuta kuin vapaudenkaipuu?

http://en.wikipedia.org/wiki/Muammar_Gaddafi#Economy

Wikipediassa kerrotaan kuinka Gaddafi piti puheen 4.3.2008 jossa hän kertoi että kaikki ministeriöt lakkautetaan kolmea lukuunottamatta ja öljyraha jaettaisiin suoraan kansalle. Hän oli kyllästynyt korruptoituneisiin virkamiehiin. Henkilöt ministeritason tehtäviin valittaisiin vaaleilla ja hän halusi YK:n apua valvomaan vaaleja. Epäilemättä kymmenien tuhansien virkamiesten pulssi kiihtyi. He joutuisivat tottumaan huomattavasti vaatimattomampaan elämään. Kun arabikevät alkoi tunisiassa se oli epäilemättä pelastus ja onnenpotku öljyrahaa kupanneelle armeijalle virkamiehiä - nyt Gaddafista päästäisiin eroon!

Ennen tätä Gaddafi oli onnistunut normalisoimaan suhteet länsimaihin mm. maksettuaan Lockerbien iskusta uhrien omaisille 2,7 miljardin korvaukset. Hän ilmeisesti ajatteli asemansa niin vahvaksi että voisi ajaa läpi suuria uudistuksia maassaan.

http://en.wikipedia.org/wiki/Muammar_Gaddafi#Assassination_attempts

Islamilaiset extremistit ovat yrittäneet salamurhata Gaddafin mm. 1996 ja 1998. MI5:n David Shaylerin mukaan britannian salaisen palvelun tuella.

Arvatkaa muuten kuka on kapinallisten neuvoston johdossa? Siellä on Sharia-lakiin erikoistunut Gaddafin entinen oikeusministeri joka mm. langetti kuolemantuomiot kuudelle bulgarialaiselle sairaanhoitajalle. Tuomiot muutettiin ennen kuin Jalilin antama tuomio ehdittiin panna käytäntöön.

http://en.wikipedia.org/wiki/Abdul_Fatah_Younis#Death

Kapinallisneuvoston jäsen Younes murhattiin epäselvissä olosuhteissa ja on selvää että sisäistä valtataistelua jo käydään. Younes oli ensimmäisiä kapinallisten puolelle siirtyneitä korkea-arvoisia johtohenkilöitä. Hän vetosi armeijaan että se kääntyisi kapinallisten puolelle. Hän itse johti taisteluita. Kun oli selvää että voitto on käsissä hänet voitiin raivata pois häiritsemästä selustassa lymyilleitten vallanjakoa.

Pienenä kauneusvirheenä hänen kuolemastaan kerrottiin jo 24. päivä. Seuraavana päivänä hän itse kiisti tiedon. 28 päivä häntä tultiin hakemaan oikeuden eteen. Vartijat jotka kuuluivat helmikuun 17 päivän marttyyrien prikaatiin ampuivat hänet.

Libya muodostuu toisilleen vihamielisistä heimoista jotka G onnistui pitämään kurissa kovin ottein. Libyasta voi tulla Irakin tapainen maa jossa etnisten ryhmien väliset verikostot seuraavat toistaan vuosi vuodelta. Erinomainen islamistien ääriainesten temmellyskenttä. Mutta, mitä tuosta. Kun ovat toistensa kurkussa niin vallassa oleva uusi "demokraattinen" hallitus saa olla rauhassa. Öljy varmasti virtaa hyvin maasta ulos ja onpahan ulkomaisille joukoille tekemistä sitä sun tätä terroristiporukkaa pommitellessa. On siinä sitten ohjustehtailijoillekin tekemistä ja liikevaihtoa jos ohjukset ovat vaikka 100 000 taalaa/kpl.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Muammar_Gaddafi#Triviaa

Gaddafin aikana Libyan inhimillisen kehityksen indeksi oli afrikan suurin.

http://www.msnbc.msn.com/id/44270675/ns/world_news-mideast_n_africa/t/gadhafi-loyalists-civilians-found-apparently-executed/#.TlvRdF0pXkY

MSNBC:n sivuilla on vaikuttava kuvasarja libyan tapahtumista. Tekstissä myös kerrotaan ilmeisesti teloitetuista Gaddafin sotilaista. Näin tasapuolisuuden vuoksi. Esimerkiksi hesaristahan voi lukea vain kuinka Gaddafin epäillään tehneen sitä sun tätä.

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/yle-todisteita-joukkoteloituksista-tripolissa/697784
- Yle kertoo molempien osapuolten julmuuksista.

Lopuksi, G oli diktaattori. Omituinen ja vaarallinen mies joka on häikäilemättä käyttänyt väkivaltaa pysyäkseen vallassa. Kansa kyllästyi häneen ja ulkovaltojen tuella hänet on käytännössä syrjäytetty. Millaista porukkaa tulee nyt hänen tilalleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu