Pää piirre

''En tiedä Palmen murhasta koska en ole jaksanut perehtyä kyseiseen asiaan. Poliitikkoja on murhattu kautta aikojen ja tuosta en ole niin paljoa lukenut koska en näe tapauksessa mitään minkä takia minun pitäisi siitä hankkia enemmän tietoa, en näe siis asiaa ajankohtaiseksi tai tärkeäksi. Olen syntynyt 85 eli olen jäänyt paitsi siitä suurimmasta jupakasta ja uutisista liittyen aiheeseen. Tiedän kyllä tapauksen pääpiirteissään, mutta en osaa ottaa kantaa siihen onko taustalla salaliittoa.''

Jos sanon sulle että taustalla on salaliitto, niin uskotko. Oletko nyt 26 vee. Aloit tajuamaan asioita noin murros iässä. Olit murkku iässä kun WTC romahti. Luuletko sen takana olevan salaliiton. Haluaisit asiallista keskustelua tänne. Tänne ei voi oikeastaan kirjoittaa kukaan muu kuin se yksi, joka on trolli ja täyttää ketjut asiattomalla sonnalla melkein koko ajan. Miksikö Palmen murhan ratkaisu on tärkeää. En minä tiedä. Miksei kukaan ruotsalainenkaan enää tutki sitä. Kaikki puhuvat, että murhaajan jäljet päättyivät ennen sitä kadun pätkää, missä eräs silminnäkijä näki juoksevan miehen ja tuo kääntyi ohitettuaan tämän taideopiskelijan ja näytti oikein kunnolla naamansa. Tuo teki hänestä kuvan. Etkö vieläkään tiedä onko tämän takana salaliitto.

En tiedä Palmen murhasta koska en ole jaksanut perehtyä kyseiseen asiaan. Poliitikkoja on murhattu kautta aikojen ja tuosta en ole niin paljoa lukenut koska en näe tapauksessa mitään minkä takia minun pitäisi siitä hankkia enemmän tietoa, en näe siis asiaa ajankohtaiseksi tai tärkeäksi. Olen syntynyt 85 eli olen jäänyt paitsi siitä suurimmasta jupakasta ja uutisista liittyen aiheeseen. Tiedän kyllä tapauksen pääpiirteissään, mutta en osaa ottaa kantaa siihen onko taustalla salaliittoa.
Lars Jeppsson, "Vittnet Lars", tillhör de viktigaste vittnena från mordnatten. När mordet inträffar står han inne på Tunnelgatan, i korsningen mot Luntmakargatan, varifrån han hör skotten och ser en man falla ihop och en kvinna böja sig över denne. Sikten lär visst ha varit skymd, så han kunde inte då se gärningsmannen förrän denne på ett avstånd av 3-4 meter springer förbi honom och fortsätter uppför tunneltrapporna. Lars uppfattar mannen som lång, ca 1.90, med bred ryggtavla och mörka kläder.

Lars Jeppssonilla on kuvissa samanlainen tukka kuin siinä kuvassa, jota levitettiin epäiltynä murhaajana. Tuota tietokone kuvaa on vaikea löytää täältä netistä. Miksi kaikki tutkijat karttavat tarttua tuohon kuvaan. Ja sen tekijää ei nimeltä mainita missään.
16160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Lisbet Palmen kuuleminen sen jälkeen, kun tietokonekuva murhaajasta oli julkaistu. Lisbet alkaa muodostaa muistikuvaansa tuon kuvan ansiosta. Minulle tulee vaan tässä mieleen, että millä perusteella Pettersson pidätettiin. Häntä esiteltiin julkisuudessa aina rinnan tuon kuvan kanssa, jonka tekijä pakoilee vastuutaan tähän huijaukseen.

Tredje förhöret - efter publiceringen av fantombilden.
1986-03-08
Mannen som sprang in på Tunnelgatan hade ett något rundare, fylligare ansikte än det på fotot. Dragen i övrigt, mun och näsa, uppfattade hon som raka.
Holgersson: Fantombilden börjar ge innehåll åt "ansiktet" inne i gränden - rundare och fylligare. Mun och näsa "raka" stämmer väl med fantombilden, d v s kan vara en effekt av påverkan av bilden.

När hon sedan vid videokonfrontationen med CP redan fått förhandsinforamtioner om "alkoholisten" så får hennes minnesbild ett levande ansikte. Därmed är Christer Pettersson hennes gärningsman.
Åklagarsidan kallade in professor Lars-Göran Nilsson och det görs stort väsen av att han missförståtts. Han menar att Lisbet Palme mycket väl kan ha kommit ihåg mördarens ansikte och på den grunden pekat ut Christer Pettersson.
Men detta faller ju platt till marken. Vilket ansikte? Hon såg ju inget.

Tässä sanotaan Lisbetin osoittaessaan Petterssonin syylliseksi olisikin muistanut murhaajasta tehdyn kuvan. Hän ei kuulema nähnyt kenenkään kasvoja murha paikalla. Mutta ei siinä vielä kaikki. Professorikin puhuu kuin totena, että tuo kuva esittäisi oikeaa murhaajaa. Kansaa on huijattu tuolla mielikuvalla ja se luulee, että tuon näköinen mies on murhaaja. Salaliittoa kerrakseen.

Äänestä

FANTOMBILD. I jakten på Olof Palmes ­mördare blev den så kallade fantombilden, ­baserad på en kvinnas vittnesmål, ett spektakulärt inslag. Men bilden ställde mest till oreda.



Vittnet som i media kallades ”tecknerskan” såg några minuter efter mordet på Sveavägen en man som betedde sig mystiskt på Smala gränd vid Snickarbacken, flera hundra meter från mordplatsen. När mannen såg vittnet såg han förskräckt ut, vände sig om och skyndade vidare.

Trots att vittnet befann sig på andra sidan Brunkebergsåsen när hon gjorde sin iakttagelse, och trots att mördaren kunnat välja andra flyktvägar, ansåg spaningsledningen att vittnesmålet var oerhört hett.

Man bad västtysk polis om hjälp. Kriminaltekniker från Bundeskriminalamt i Wiesbaden flög till Stockholm för att träffa vittnet. Teknikerna hade med sig det svensk polis saknade – utrustning för att framställa en fantombild utifrån ett vittnes berättelse.
Med hjälp av den tyska ”signalementmaskinen” mejslade vittnet och teknikerna successivt fram en bild. Arbetet tog fyra timmar. Dagen därpå, den 6 mars, höll spaningsledaren Hans Holmér presskonferens. Vi har allt att vinna och ingenting att förlora på att gå ut med den här bilden, sa Holmér.

Holmérs ståndpunkt kan i hög grad ifrågasättas. Publiceringen väckte stora förhoppningar om en snabb lösning. Men publicitet riskerar att begränsa flödet av bra berättelser.

–Risken är att andra vittnen tänker: ”jaha, det var ju inte den personen jag såg”, och bestämmer sig för att inte kontakta polisen, säger kriminalinspektör Mikael Schönhoff vid Länskriminalen i Stockholm.

Schönhoff och kollegan Dan Boija utgör i dag svensk polis främsta kompetens på området. I fjol skapade de 25 fantombilder på uppdrag från polisen i olika delar av Sverige. En majoritet av utredningar med fantombilder gäller våldtäkt, brott där offer och gärningsman haft närkontakt.

–Ett nära avstånd till gärningsmannen ökar möjligheten att skapa en bra bild. En våldtagen människa har utsatts för ett oerhört trauma. Och ju längre tid som går desto otäckare blir gärningsmannen för offret. Därför är det viktigt att bilden skapas så snart som möjligt.

Fantombilden från mars 1986 ställde mest till oreda. Den utlöste en strid ström av tips från allmänheten och polisen lade ner åtskilliga arbetstimmar för att följa upp dem. Män som liknade ”fantomen” blev felaktigt utpekade.

Publiceringen av fantombilden 1986 har något desperat över sig. Inte minst eftersom vittnet själv var tveksam till resultatet, vilket det finns uppgifter om.

–Fantombilder kan vara ett bra verktyg. Men man måste noga värdera vittnets berättelse. Vittnet har sett en person men det är ju inte givet att det är gärningsmannen. Och det är inte säkert att minnesbilden stämmer, säger Mikael Schönhoff.

Tuota haanukuvaa ei tehty kenenkään muistikuvan perusteella, vaikka tässä niin väitetään, vaan se tehtiin suoraan valokuvasta muutellen sitä jonkin verran, mutta ei niin paljoa, etteikö mies tunnistaisi siitä itseään. Siihen on syynsä, miksi näin tehtiin.

Äänestä
  • Det är möjligt att det faktiskt var så att Palme mördades av en ensam haverist som knappt visste vad han gjorde eller varför - eller så visste han exakt vad han gjorde och varför. Lisbet Palme är övertygad om gärningsmannen Pettersson, samtidigt som stora delar av Sverige verkar vägra att ta till sig att det inte ligger en ännu större och mer diabolisk konspiration bakom mordet...

    SAATANALLINEN SALALIITTO MURHAN TAKANA.

    Här skall särskilt betänkas att ”fantombilden” byggde på iakttagelser gjorda av en enda person - en kvinna och det vid en tidpunkt som i förhållande till tidpunkten för mordet var orimligt sen. Det har sedan kunnat visas att den person kvinnan iakttog var en person som inte kunde ha med mordet att göra.

    Tässä ei sanota, että haamukuva oli tahallaan tehty hämäämään yleisöä. Meille uskotellaan edelleen, että tuo 'tecknerska' todella näki tuon miehen ja antoi sille muistikuvansa pohjalta kasvot. Samat expertit tekivät sen toisenkin kuvan, jonka tekijä on myöntänyt valehdelleensa ja myöntää sen bluffiksi motiivinaan se, että kun se ensimmäinen kuva muistutti liikaa etelämaalaista, joten antoi omalleen pohjoismaalaisemman lookin. Sekin on tehty samasta valokuvasta muutettuna hieman. Yritys varmaan saada kuva muistuttamaan enemmän sitä miestä, jonka sen on tahdottu muistuttaa. Tekijän motiivi oli siirtolaispoliittinen. Sitten tuli lasermies, joka ammuskeli siirtolaisia aseellaan kuin eläimiä. Hänestäkin tehtiin haamukuva, mutta itse pidätetty Aussonius muistutti enemmän niitä Palme kuvia ja Aussoniustakin esitettiin lehdissä rinnan Palme haamukuvien kanssa. Hänellä Palmeen oli alibi. Hän oli lusimassa silloin.
    Missä salaliitto nyt?

    Äänestä

Mitä tulee WTC-salaliittoon, uskon kyllä että taustalla oli salaliitto, koska mm. kerosiinipalo ei sulata teräsrakenteita, rakennukset luhistuivat suoraan alaspäin kuin ammattimaisen purkutyön jäljiltä(kuin niissä "olisi" ollut pommeja), teräsrakenteiset pilvenpiirtäjät tuskin sortuvat matkustajakoneiden törmäyksistä jne jne. Epäkohtia voisi luotella vaikka kuinka kauan. Tämäkin tietysti on asia mitä lienee turha enää spekuloida, koska se tuskin tulee avaamaan ihmisten silmiä, tästä aiheesta on jo kaikki sanottava sanottu ja osa porukasta ei valitse uskomista salaliittoteoriaan.
Pääasia on tietysti mihin tapahtumaketjuun tämä isku johti, ja mitä tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessa, eli esimerkiksi nyt kun USA aikonee hyökätä Libyaan.

Äänestä

''Pääasia on tietysti mihin tapahtumaketjuun tämä wtc-isku johti, ja mitä tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessa, eli esimerkiksi nyt kun USA aikonee hyökätä Libyaan.''

Tapahtumaketju on hyvä sana. USA:n hyökkäilyt maailmalla tuntuisi olevan yhtä samaa tapahtumaketjua. Minusta tuo Breivikin on osa jotain tapahtumaketjua. Arvuuttelut sen olemisesta false flag isku alkoivat heti eli se täytti jotkin kriteerit, mitkä saivat hälytyskellot soimaan ja salaliitto teoreetikot hereille. Motiivit tällaisen teon takana ovat niin monimutkaisia, ettei niistä pääse perille Komulaisen Erkkikään. Minä luulen, että ero meidän kahden teoreetikon välillä tulkita noita tempauksia on siinä, että minä en usko tällaisen Breivikin oikeasti tehneen mitään sellaista, mitä hänen väitetään tehneen. Joku pommi siellä Oslossa kyllä on pamahtanut, mutten usko kenenkään kuolleen ja nuorten kuolemiin en usko alkuunkaan. Maailma on hullu, mutta noin hullu ei maailma ole ainakaan täällä pohjolassa. Näillä tempauksilla on jokin tarkoitus ja ne viittaavat johonkin sekopäisyyteen, mutta sekopäisyys on jossain muualla, kuin mitä meidän annetaan ymmärtää. Luulisin niiden olevan jonkinlaista vuoropuhelua eri maitten salaseuralaisten kesken, joihin kuuluu kaikenlaista tossunkuluttajaa poliisista politikkoihin ja mediaan ja moneen muuhun. Tuo vuoropuhelu tapahtuu subliminaalisesti eli jokin tempauksessa ollut tapahtuma saa aikaan mielleyhtymän johonkin toiseen tapahtumaan. Minusta Oslon pääministerin talo muistuttaa wtc seiskaa (7)ja apulanta Oklahomaan. Seiskahan on tuosta kompleksista se mystisin ja pääministerintalo tuo myös mieleen murhayrityksen pääministeriä kohtaan ja demariviha tuo mieleen Palmen.

Puhut tapahtumaketjusta. Historia on yhtä tapahtumaketjua varsinkin kun sitä tekevät sekopäät. Gaddafin päätä on jahdattu siitä lähtien kun tuo tuli valtaan. Kaukaa haettuna Ruotsinkin sekoilut voisivat olla samaa taphtumaketjua, mitä nyt tapahtuu, mutta se on niin kaukaa, etten minä eikä Erkkiikään sitä osaa sanoa miten. Mutta Palmen murhasta tehty etsintäkuulutuskuvan julkaisu, mikä aiheutti pelkkää sekoilua, on ollut harkittu teko ja voi jopa ratkaista tuon sekoiluvyyhtin ja palauttaa Ruotsin taas takaisin maan päälle. Valehtelijoita on paljon. Hans Holmér oli yksi suurimmista ja todistajista mielenkiintoisia ovat 'tecknerskan' ja Lars Jeppsson vain kaksi mainitaakseni. Kuva tehtiin viiden päivän päästä murhasta. Kuva säilyi 'tecknerskanin' päässä koko tuon ajan ja kuvalle tuli jostain syystä Lars Jeppssonin tukka. Tai samanlainen tukkalaite.
Missä on salaliitto nyt?

Äänestä
  • Dagen därpå, den 6 mars, höll spaningsledaren Hans Holmér presskonferens. Vi har allt att vinna och ingenting att förlora på att gå ut med den här bilden, sa Holmér

    Seuraavana päivänä, 6. maaliskuuta, piti tiedustelujohtaja Hans Holmer lehdistötilaisuuden. Meillä on kaikki voitettavana eikä mitään menetettävää julkaisemalla tämän kuvan, sanoi Holmér

    Noh mitä te voititte. Holmér on six feet under ground eli kuollut eikä voi tulla kertomaan meille voitostaan. Mitä te sitten menetitte. Noh ellei muuta niin aikaa ja kohta maineenne lopullisesti rehellisinä poliiseina ja samaan syssyyn menee kohta koko Ruotsin poliitikot ja muut sekopäät.

    Äänestä

Vittnet som i media kallades ”tecknerskan” såg några minuter efter mordet på Sveavägen en man som betedde sig mystiskt på Smala gränd vid Snickarbacken, flera hundra meter från mordplatsen. När mannen såg vittnet såg han förskräckt ut, vände sig om och skyndade vidare.

Publiceringen av fantombilden 1986 har något desperat över sig. Inte minst eftersom vittnet själv var tveksam till resultatet, vilket det finns uppgifter om.

Fantombilder kan vara ett bra verktyg. Men man måste noga värdera vittnets berättelse. Vittnet har sett en person men det är ju inte givet att det är gärningsmannen. Och det är inte säkert att minnesbilden stämmer, säger Mikael Schönhoff.

Tekstistä saa kuvan, että tecknerska olisi oikeasti nähnyt jonkun miehen ja nyt kritisoidaan vain tuota kuvaa, että esittikö se oikeasti tuota miestä oli hän murhaaja vai ei. Tecknerskanin sanotaan olleen itsekin epävarma lopputuloksesta, joten näin hän saa pestyä kätensä koko tapahtumasta, kun on niin viatonta niin viatonta että. Uskon jotenkin tecknerskaniinin olleen jonkinlaisen patsyn tässä tapauksessa. Toinen huijuu kuvan tekijä pääsee kanssa kuin koira veräjästä, kun hänellä on hyvä motiivi bluffilleen. Samat saksan expertit auttoivat miestä tekemään sen kuvan, joten saa kuvan, että hän huijasi saksalaisia experttejä. Kuvan tekeminen kuuluu motiivikuvaan. Motiivi huijuuseen on monimutkainen.

Äänestä

Kari Lumikero kirjoitti keväällä Uuteen Suomeen, että haamukuva oli bluffia tarkoittaen juuri tuota tecknerskanin tekemää kuvaa, muttei kertonut mikä oli bluffin takana.

Äänestä

Huomaatko ei yhtään linkkiä youtubeen.

Äänestä

En man står i hörnet av Sveavägen/Tunnelgatan, precis vid en avfasning där färgbutiken Dekorima låg. Två finska kvinnor, Anki och Anneli, kommer gående norrut på Sveavägen vid 23.20-tiden (Palme mördades klockan 23.21). De har varit på bio. Anki har glömt sin klocka hemma. Hon undrar vad tiden är och precis då får hon syn på mannen vid Dekorimahörnet.
Anki känner igenom honom från ett gym som hon brukar gå på. Hon vet att han har ett kort för- och efternamn och att han talar finska. Hon bestämmer sig för att gå fram och frågar:
– Hej, vet du vad klockan är?
Mannen står med armarna i kors över bröstet och Anki ser att han har en walkie-talkie i den ena handen och en revolver i den andra.
Det brusar till i walkie-talkien och hon hör på finska:
– Var beredd, dom kommer nu.
– Jag är igenkänd, vad skall jag göra, svarar mannen.
– Skit i det, gör vad du ska göra, får han till svar.
Anki och Anneli lämnar platsen, olustiga till mods. Strax hör de två skott, men de går snabbt vidare i natten.
Toisissa kirjoituksissa Anki ja Anneli on Pirjo ja Katja. Mikähän veto tämä tällainenkin oli. Mikseivät katsoneet kelloa pylväästä.
http://www.youtube.com/watch?v=-r-_1riWOac&feature=player_detailpage#t=142s
Eka linkki youtuupiin.

Äänestä

Saattaa se niin olla mutta saattaa olla että ei saatakaan.

Äänestä

Saatanan savolainen. Sä et varmaankaan tajua, mitä tarkoittaa ristiriita. Kumpaa nyt tarkoitit, että saattaa se niin olla mutta saattaa että ei saatakkaan. Pettersson vai Avsan ja sitten oli vielä se Gunnarsson. Avsan on ainoa joka elää. Häntäkö tarkoitit. Uskotko tosiaan, että hän seisoi ase ja puhelin näkyvillä murhapaikalla ja teki teki murhan vaikka hänet tunnistettiin. Hän ei tehnyt murhaa, koska ei ollut murha paikalla, eikä siellä ollut suomalais naisetkaan. He sepittivät tai joku sepitti heidän suuhunsa moisen tarinan ja nuo videolla olevat tytöt eivät todellakaan ole niitä tyttöjä, jotka muka olivat paikalla, jos heitä ylipäätään on olemassa. Älä mene noin halpaan. Murhapaikalla ei ollut ketään, kunnes sinne tuotiin porukkaa ja laitettiin sanoja suuhun mitä piti valehdella. En ymmärrä mikä sulla tökkii, kun et voi moista tajuta. Itse huudat täällä peräsuoli pitkällä, että älkää uskoko, mitä media kertoo ja nyt et saa päähäsi, että sinua on huijattu. Valokuvaaja oli aika aikaisin paikalla, mikä sinänsä ole mikään ihme. Sairasta touhua koko touhu.

Äänestä

Hoh hoijjaaaaaaaaaaa

Äänestä

http://www.youtube.com/watch?v=ULp6NaY7pKI&feature=player_detailpage#t=24s

Mihin murhaaja katoaa ja kuka se on. Cia, Etelä-Afrikka, kurdi, dekorimamies. grandmies vai haamumies vai kuka. Väitetään hänen (cia, Eteöä-Afrikka ja kurdi) nousseen nuo portaat ja sitten späm. Täällä on helppoa puhua mitä vaan, eikä tartte perustella mitään. Minä sanon että se oli... enpäs sanokaan. Poliisi hakee motiivia ja asetta. Kun se sitten löytää motiivin ja aseen niin murha ratkeea itsekseen. Nyt rappuja on juossut ylös yks sun toinen. Vaikka ketään ei ole saatu kiinni juoksemisesta. Vain kuvan perusteella pidätettyjä on kaksi ja yksi on nähty murhapaikalla. 13000 on kuulusteltu kun muistuttavat kuvaa. Späm ja späm. Kuussa on käyty ja kemikaalivanat loimuaa Islannin taivaalla ja wtc ja Oklahoma ja Breivik ja HAARP. Illut ja liskot ja ufot sun muut. Mielenkiintoista keskusteltavaa, kun vaan toistaa, mitä muut on sanonu ja siihen heittää vähän herjaa väliin niin avot ja späm.

Äänestä

uin tuolta terrorismi palstalta tämmöisen.

''
Aika on rahaa
4.9.2011 14:59
0
Sulje
http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=FDzDeZV0_e8

Jos ette osaa ruotsia niin jättäkää väliin tai ei sittenkään. Katsokaa kelloa. Filmi päättyi klo 23.00 ja murha tapahtui 23.21 tai jotain. Tässä videossa ihmiset ovat paikalla kolmessa minuutissa. Missä pariskunta vietti niin kauan aikaa tullakseen murhapaikalle. Olen ajanut autolla tuon matkan. Se ei ole kilometriäkään. Kauanko kestää kävellä kilometri hiljaista vauhtia. Tässä myös sanotaan Lars Jeppssonin kertoneen nähneensä murhaajan ettei se ole Pettersson. Jeppsson oli mies joka lähti seuraamaan murhaajaa ja hän antoi murhaajaa esittävälle kuvalle omanlaiset hiukset. Eli kuvalla ja Jeppssonilla on samanlaiset hiukset. Miten se on mahdollista.''

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piirretty pää kirjoitti:

''En tiedä Palmen murhasta koska en ole jaksanut perehtyä kyseiseen asiaan. Poliitikkoja on murhattu kautta aikojen ja tuosta en ole niin paljoa lukenut koska en näe tapauksessa mitään minkä takia minun pitäisi siitä hankkia enemmän tietoa, en näe siis asiaa ajankohtaiseksi tai tärkeäksi. Olen syntynyt 85 eli olen jäänyt paitsi siitä suurimmasta jupakasta ja uutisista liittyen aiheeseen. Tiedän kyllä tapauksen pääpiirteissään, mutta en osaa ottaa kantaa siihen onko taustalla salaliittoa.''

Jos sanon sulle että taustalla on salaliitto, niin uskotko. Oletko nyt 26 vee. Aloit tajuamaan asioita noin murros iässä. Olit murkku iässä kun WTC romahti. Luuletko sen takana olevan salaliiton. Haluaisit asiallista keskustelua tänne. Tänne ei voi oikeastaan kirjoittaa kukaan muu kuin se yksi, joka on trolli ja täyttää ketjut asiattomalla sonnalla melkein koko ajan. Miksikö Palmen murhan ratkaisu on tärkeää. En minä tiedä. Miksei kukaan ruotsalainenkaan enää tutki sitä. Kaikki puhuvat, että murhaajan jäljet päättyivät ennen sitä kadun pätkää, missä eräs silminnäkijä näki juoksevan miehen ja tuo kääntyi ohitettuaan tämän taideopiskelijan ja näytti oikein kunnolla naamansa. Tuo teki hänestä kuvan. Etkö vieläkään tiedä onko tämän takana salaliitto.

En tiedä Palmen murhasta koska en ole jaksanut perehtyä kyseiseen asiaan. Poliitikkoja on murhattu kautta aikojen ja tuosta en ole niin paljoa lukenut koska en näe tapauksessa mitään minkä takia minun pitäisi siitä hankkia enemmän tietoa, en näe siis asiaa ajankohtaiseksi tai tärkeäksi. Olen syntynyt 85 eli olen jäänyt paitsi siitä suurimmasta jupakasta ja uutisista liittyen aiheeseen. Tiedän kyllä tapauksen pääpiirteissään, mutta en osaa ottaa kantaa siihen onko taustalla salaliittoa.
Lars Jeppsson, "Vittnet Lars", tillhör de viktigaste vittnena från mordnatten. När mordet inträffar står han inne på Tunnelgatan, i korsningen mot Luntmakargatan, varifrån han hör skotten och ser en man falla ihop och en kvinna böja sig över denne. Sikten lär visst ha varit skymd, så han kunde inte då se gärningsmannen förrän denne på ett avstånd av 3-4 meter springer förbi honom och fortsätter uppför tunneltrapporna. Lars uppfattar mannen som lång, ca 1.90, med bred ryggtavla och mörka kläder.

Lars Jeppssonilla on kuvissa samanlainen tukka kuin siinä kuvassa, jota levitettiin epäiltynä murhaajana. Tuota tietokone kuvaa on vaikea löytää täältä netistä. Miksi kaikki tutkijat karttavat tarttua tuohon kuvaan. Ja sen tekijää ei nimeltä mainita missään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu