Kaikkea sitä ihminen

Riivattuko?

uneksiikin...

Näin unta että heräsin hämärässä huoneessa.Ovesta paistoi valo käytävästä siellä puhui joku nainen vanhanmalliseen lankapuhelimeen.Olkani yli kurkistaessani näin kynnyksellä ison rotan joka irvisti.Kohta rotta hyökkäsi kiinni selkääni purren mutten voinut tehdä mitään kipu oli kova ja huusin tuskastä ja pelosta mutta rotta vain järsi lapaani.Siihen heräsin.

Olen rukoillut iltarukoukseni ja aamurukoukseni silti eräänlaiset ajatukset ovat vallanneet iltasyömmellä mieleni.Viimeyönä taas uniin ilmestyi kaksi ihmistä joihin luotan elävässä elämässä ja rakastan uskovina.Vietimme iltaa yhdessä kaikki kolme ja muutama muukin.Paikka oli outo asunto jossa katselimme telkkua.Kissa istui telkun edessä.Yhtäkkiä rippi-isäni oikaisi pitkäkseen lattialle katselemaan telkkaria.Minä siihen kuin kissa kainaloon käperryin turvaan.Olo tuntui turvalliselta eikä mitenkään oudolta eikä härskiltä.

Sitten ilta pikkuhiljaa eteni kohti loppuaan katselin asunnon suuresta ikkunasta ulos muttei siellä mitään näkynyt.Yhtäkkiä rippi-isä olikin edessäni huone oli pimeä ja tyhjä vai valo kajasti suuresta ikkunasta isän takaa ja tuuli hiljaa leyhyytteli valkoisia harsomaisia pitkiä verhoja.Sitten rippi-siä otti kasvoni käsiinsä ja suutelu minua hellästi ja pitkään.Katsoin ihmeissäni ja häpeissäni rippi-isääni ja kaikki tuntui väärältä ja häpeälliseltä ja pahalle vaikka päinvastoin miehenä todella potentiaali mies.Katsoin häntä ihmeissäni kuin etsien vastausta miksi noin oli tapahtunut ja olo oli surullinen vaikkakin hän on rakas ja tärkeä ihminen minulle.Vaikkakin itse suudelma ei tuntunut unessa pahalle vaan hyvälle sellaiselle rakkauden suudelmalle silti tuntui että jotain meni pahasti rikki.
Sitten tuli tunne että takanani on joku.Katsoin taakseni edelleen häveten ja siellä seisoi pikkulapsi poika vaiko tyttö en tiedä kauniit vaatteet päällä hieman vanhanaikaiset viktoriaaniset.. mutta lapsen kasvot olivat kuin kuolleet vääristyneet ja osittain mustuneet ja kalman kalpeat ja vaikka hän hymyili oli hymy irvokas irvistys kuin paholaisen juuri sellaisia mitä näkee kauhuelokuvissa.

Seuravassa pätkässä olin romanimustalaisten ympäröimänä.Heilllä oli jotkut juhlat ja he yrittivät hymyillen tulla kerrostaloomme joka myös oli aivan outo ja tuntematon.Tuli tunne että he haluavat hymyillen viedä kaiken ja vahingoittaa.Yritin häätää heitä pois mutta he eivät lähteneet.Heitä oli kaikkialla ja tunsin etten voinut mitään jos he veisivät jotain minulta pois senkin vähän mitä minulla on elääkseni.Olo oli turvaton ja voimaton.

Seuraavassa pätkässä taasen seisoin lähikauppani pihalla jossa oli amerikanrautoja porukka oli hyvin hauskaa ja mukavaa kunnes eräs puolituttu halusi lähteä saatille en tuntenut oloani kuitenkaan silloinkaan hyväksi tuli tunne että hän on pinnallinen ihminen joka ei kuitenkaan muuten välitä kenestäkään.Kävelin sohjossa kunnes huomasin olevani yksin ja heräsin.

Voiko paholainen tulla uniin?Ikäänkuin hämätäkseen että kaikki on hyvää rakastamiseen ja Jumalaan liittyvää mutta sitten jokin meneekin liian pitkälle ja paholainen irvistelee viattomissa raameissa kuin nauraakseen että menitpäs lankaan teitkin väärin ja lankesit.Liatakseen hyvän Jumalalta tulleen ns. ihmisuhteen kuten ihmisuhteen rippi-isään jolla on merkittävä osa kuitenkin hengellisessä elämässä.

3

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kukauniinuskoo...

      Alitajunnasta nousee uniin kuvia. Symbooleja, jotka ovat muuta kuin miltä näyttää. Kyseessä ei ole suhde rippi-isään, vaan jokin lapsuuden trauma.

      Unesi on kuin amarikkalaisesta goottilaisesta elokuvasta.

      • Herkkis....

        Jokaisella rippi-lapsella on suhde rippi-isäänsä ja toivottavasti myös hengellisesti hyvä.Minulla ainakin omasta mielestä on.Siksi luulen että jokin pahan voima tekee irvokkaita ja pelottavia asioita mielessä ja unimaailmassa.Sitä en tiedä mistä se voisi johtua.

        Raamatussa sanotaan että Jumala lopun aikoina ilmoittaa meille asioita unissamme lähinnä varoittaa joten ei sitä aivan hereettisenä asiana tuota unimaailmaakaan kannata pitää.Sillä on psykologinen ja hengellinenkin merkitys riippuen tietysti unesta.Kaikki ei kuitenkaan varmasti ole merkityksellistä hengellisessä mielessä mutta psykologisessa kuitenkin.

        Joillakin unilla on merkityksensä sen kuin vain tietäisi mikä se on.Jotkut näkevät enneunia tai niihin verrattavia.Tiedän sellaisia ihmisiä ja unet ovat tulleet toteen joskin näkijä ei ole ymmärtänyt eikä välttämättä niitä heti muistanut.On kertonut jollekkin ja tai kirjannut ylös sitten asioita vain on tapahtunut ja kaivellut asiat mieleensä takaisin.

        Olen kokenut muutaman pelottavan asian elämässäni jolle en ole löytänyt rationaalista selitystä yhden niistä nuorena aikuisena hautausmaalla ollessani.Sen voin sanoa että tuli kiire toisten perään koska olin jäänyt ihastelemaan sankarihautoja.Vieläkin joskus hautuumaalle meno pelottaa.En koskaan katso kauhuelokuvia, en pysty enää enkä haluakkaan koska tiedän että on olemassa hyvä ja myös paha.


    • RiivattuRiivattu

      On niitä riivattuja perkeleitäkin! Kuulin joskus kun saaastanen henki nauroi minulle paskasia, minut oli koetettu puukottaa muutama päivä aikaisemmin. Sitä riemua en sille suonut, otin Kristuksen vastaan pelastajana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      977
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      808
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe