Onko raamatussa

Onko raamatussa jotain sellaista kirjoitusta jota voisi tulkita siilai että se olisi jokinmoinen ennuste nykyisestä tietotekniikasta ja kaikesta siitä mikä on sen saavutuksia
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Evankeliumin vieminen "kaikkeen maailmaan."

Matt. 24:-14

"Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu."

Äänestä
  • Evankeliumi on Ilosanoma siitä, että Jeesus on kuollut meidän syntisten puolesta, että me pääsisimme kerran sinne "Kadotettuun Paratiisiin", että saisimme elää ikuisesti ja onnellisena.

    Se on Lahja, ilmaista siis. Sitä Lahjaa, Evankeliumia, tarjotaan kaikille syntisille, siis kaikille ihmisille, ja se annetaan kaikille Armosta, ilmaiseksi.

    "Eräänä jouluna tuli eräs ystäväni vierailulle. Hän oli ostanut minulle kalliin lahjan, eikä minulla ollut hänelle mitään vastalahjaa. Minua nolotti, enkä totta puhuen olisi halunnut ottaa tuota lahjaa vastaan. Mutta miltä se olisi tuntunut lahjan antajasta? Hän olisi pettynyt ja tullut onnettomaksi. Hänen antamansa lahja oli niin kallis, että minulla ei olisi ainakaan silloin ollut varaa ostaa hänelle mitään vastaavaa."

    Näin Jeesuskin ojentaa meille suurta kallista lahjaa, mutta miltä hänestä tuntuu, ellemme halua ottaa sitä vastaan? Hän on tehnyt paljon sen eteen ja pelkästä rakkaudesta meitä kohtaan!

    Kun otamme tuon suurenmoisen lahjan vastaan, se sulattaa meidän kylmät sydämemme. Se vaikuttaa elämäämme ja meihin siten, että haluamme palvella Jeesusta. Tosin hiomisen varaa on totta totisesti, eikä meistä koskaan tule valmiita niin kauan kuin olemme täällä maan päällä, mutta sitten muistamme taas: mehän saimme Lahjan!

    Kiitos Lahjasta Jeesus!

    Äänestä

  • Mitenkä tota pitäs tulkita. Ei siinä mainita että evankeliumia levitetään maailmaan sähköisesti. Eikös raamatussa sanota että menkää ja viekää. Pitäisi kai olla ottakaa yhteyttä ja lähettäkää

    Äänestä

toimimaan koko maailmassa ja toimii sähköisesti, eikä kukaan voi ostaa eikä myydä mitään ilman sitä merkkiä. Merkki tulee otsaan tai oikeaan käteen.

Äänestä
  • Mitenkä se sanotaan raamatussa ja missä kohtaa.

    Äänestä

  • Että voin tarkistaa kirjoitti:

    Mitenkä se sanotaan raamatussa ja missä kohtaa.

    18.

    Äänestä

rahaliikenne on lähinnä bittejä pankkien bittitileiltä toisille.

Äänestä

maailmanlaajuisessa verkossa.

Äänestä

Ei ole, eikä ole muitakaan "tulevaisuutta" eli vuodesta n. 100 jKr eteenpäin koskevia ennustuksia, siitä yksinkertaisesta syystä että tulevaisuuden ennustaminen on aina ollut kovin vaikeaa.

Ennustuskirjoina pidetyt Danielin kirja ja Ilmestyskirja käsittelevät molemmat jälkijättöisesti omaa aikaansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietokone-ennuste kirjoitti:

Onko raamatussa jotain sellaista kirjoitusta jota voisi tulkita siilai että se olisi jokinmoinen ennuste nykyisestä tietotekniikasta ja kaikesta siitä mikä on sen saavutuksia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu