Älkää pelästykö otsikkoa, se ei pidä paikaansa...... Mutta ei ole enää kovinkaan kaukana totuudesta.
Se olisi helppoa ymmärtää jos olisi jokin vika, sairaanloisen ujo ja hiljainen, täysin kykenemätön toimimaan sosiaalisissa tilanteissa. Mutta kun ei, niin se pistää oman mielenkin ihmettelemään... että mikä minä oikein olen.
Tutustun nopeasti uusiin ihmisiin, pystyn puhumaan kenelle tahansa, olen ihan mukavan sosiaalinen ja inhoan enemmän kuin mitään sitä kun ihmiset istuvat pöydän ympärillä vaivaannuttavan hiljaisuuden valitessa ja ovat hiljaa. Mutta silti ovietän suurimman osan ajastani yksin, kun pääsen töistä olen neljän seinän sisässä, joskus käyn kävelemässä ja kaupassa tottakai, mutta en tapaa ketään. Yhden ystävän olen saanut raahattua perässäni kohta 17 vuotta mutta nyt hänkin alkaa lipeämään otteestani. Koska en käy baareissa, en juo... en käytä alkoholia... senkin aina olen valehdellut muille, jotta sopisin joukkoon.
Huomenna loppuu työt on pakko hakea jotain, kurssia, koulua, töitä, mitä tahansa... yksin en jää himaan istumaan. Töissä meillä on hyvä porukka, puhumme paljon välillä meillä on hauskaa, työ matkan kuljen työkaverin seurassa polkupöyrällä.... mutta mitään ei jää kun työt loppuu. Ei jäänyt kuoluista, ei amistosta, ei nuorten työpajalta saati tilastojensiistimiskurssilta jolla viimeksi olin. Vaikka kaikissa paikoissa onnistui keräämään ympärilleni "ystäviä".
Ja pahinta kaikessa on luultavasti se etten enää tunne oikeastaan mitään, en ainakaan yksinäisyyttä. Ja sponttaanin aidon hymyn vääntäminen kasvoille alkaa tuntua jo mahdottomalta. Ulkoisesti olen harmaa mutta sisällä sentään on vielä jotain ja paljon... hukkaan heitettyä... ja vaikka saisin mahdollisuuden, en ole enää tunnepohjainen ihminen... joten niiden näyttäminen tulisi olemaan todella vaikeaa.
Minun on miltei mahdoton kuvitella että voisin saada koskaan rinnalleni ystävää enemmän... olen mukava, hyvä ja ystävällinen, mutta jos kanssani pitkään joutuisi olemaan en usko että kukaan kestäisi.... vaikka se kyllä muuttaisi minuakin... Ehkä olen väärässä. Toivon olevani.
Olen tehnyt lukuisia ilmoituksia kaiken maailman kirjeenvaihtopalstoille päämääränä saada juttuseuraa ja sosiaalisiakontakteja... ja yllättäen vastoin omia odotuksiani, viimeisen vuoden aikana, yhdeydenottoja on tullut lukuisia... jokin minussa kiinnittää muiden huomion, ainakin täällä internetin ihmeelisessä maailmassa, täällä se on helpompaa... tuolla ulkona olen täysin näkymätön.
Ja jos joku haluaa tietää olen nuorimies jolla vasta ikää 21 ja silti niin hukassa jo.....
Ja jos jollain herää ajatus siitä että olen masentunut, höpöhöpö... joka päivä herään pirteänä kello 5 ja olen ajoissa hommissa jossa teen työni ahkerasti ja tunnollisesti, kotona pidän huolen omasta taloudestani ja joka päivä kuntoilen... jos olisin masentunut tuskin pystyisin tekemään mitään edellä mainittua. Tiedän kyllä että masennuksia on monenlaisia, mutta jos otan huomioon kaiken mitä sisälläni kannan ja kaiken mitä jätän näyttämättä olisi moni muu jo murtunut.......
Jos nyt jollain herää jotain kommentteja tai kysymyksiä, mitä tahansa. Siitä vaan....
Se olisi helppoa ymmärtää jos olisi jokin vika, sairaanloisen ujo ja hiljainen, täysin kykenemätön toimimaan sosiaalisissa tilanteissa. Mutta kun ei, niin se pistää oman mielenkin ihmettelemään... että mikä minä oikein olen.
Tutustun nopeasti uusiin ihmisiin, pystyn puhumaan kenelle tahansa, olen ihan mukavan sosiaalinen ja inhoan enemmän kuin mitään sitä kun ihmiset istuvat pöydän ympärillä vaivaannuttavan hiljaisuuden valitessa ja ovat hiljaa. Mutta silti ovietän suurimman osan ajastani yksin, kun pääsen töistä olen neljän seinän sisässä, joskus käyn kävelemässä ja kaupassa tottakai, mutta en tapaa ketään. Yhden ystävän olen saanut raahattua perässäni kohta 17 vuotta mutta nyt hänkin alkaa lipeämään otteestani. Koska en käy baareissa, en juo... en käytä alkoholia... senkin aina olen valehdellut muille, jotta sopisin joukkoon.
Huomenna loppuu työt on pakko hakea jotain, kurssia, koulua, töitä, mitä tahansa... yksin en jää himaan istumaan. Töissä meillä on hyvä porukka, puhumme paljon välillä meillä on hauskaa, työ matkan kuljen työkaverin seurassa polkupöyrällä.... mutta mitään ei jää kun työt loppuu. Ei jäänyt kuoluista, ei amistosta, ei nuorten työpajalta saati tilastojensiistimiskurssilta jolla viimeksi olin. Vaikka kaikissa paikoissa onnistui keräämään ympärilleni "ystäviä".
Ja pahinta kaikessa on luultavasti se etten enää tunne oikeastaan mitään, en ainakaan yksinäisyyttä. Ja sponttaanin aidon hymyn vääntäminen kasvoille alkaa tuntua jo mahdottomalta. Ulkoisesti olen harmaa mutta sisällä sentään on vielä jotain ja paljon... hukkaan heitettyä... ja vaikka saisin mahdollisuuden, en ole enää tunnepohjainen ihminen... joten niiden näyttäminen tulisi olemaan todella vaikeaa.
Minun on miltei mahdoton kuvitella että voisin saada koskaan rinnalleni ystävää enemmän... olen mukava, hyvä ja ystävällinen, mutta jos kanssani pitkään joutuisi olemaan en usko että kukaan kestäisi.... vaikka se kyllä muuttaisi minuakin... Ehkä olen väärässä. Toivon olevani.
Olen tehnyt lukuisia ilmoituksia kaiken maailman kirjeenvaihtopalstoille päämääränä saada juttuseuraa ja sosiaalisiakontakteja... ja yllättäen vastoin omia odotuksiani, viimeisen vuoden aikana, yhdeydenottoja on tullut lukuisia... jokin minussa kiinnittää muiden huomion, ainakin täällä internetin ihmeelisessä maailmassa, täällä se on helpompaa... tuolla ulkona olen täysin näkymätön.
Ja jos joku haluaa tietää olen nuorimies jolla vasta ikää 21 ja silti niin hukassa jo.....
Ja jos jollain herää ajatus siitä että olen masentunut, höpöhöpö... joka päivä herään pirteänä kello 5 ja olen ajoissa hommissa jossa teen työni ahkerasti ja tunnollisesti, kotona pidän huolen omasta taloudestani ja joka päivä kuntoilen... jos olisin masentunut tuskin pystyisin tekemään mitään edellä mainittua. Tiedän kyllä että masennuksia on monenlaisia, mutta jos otan huomioon kaiken mitä sisälläni kannan ja kaiken mitä jätän näyttämättä olisi moni muu jo murtunut.......
Jos nyt jollain herää jotain kommentteja tai kysymyksiä, mitä tahansa. Siitä vaan....
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos puhuisit jollekkin.
Yleinen ongelma tuo, että tutustuu kyllä uusiin ihmisiin ja saa "kavereita," mutta sitten nämä suhteet eivät etene ystävyyteen tai edes yhteydenpitoon asti.
"mutta jos kanssani pitkään joutuisi olemaan en usko että kukaan kestäisi"
Tarkenna vähän mitä tuolla tarkoitit? Onko sussa jotain piileviä synkkiä juttuja?
Olen aika tylsä, harmaa ja kyyninen. Tunneälyltäni vajaa...