Nyksän exä ja lapset - otanko turhaa stressiä vai?

Mieheni (emme asu yhdessä) erosi vuosi sitten exästään, 3 vuotta asuivat yhdessä. Exällään on kaksi lasta, 14- ja 16-vuotiaat. Lapset ovat miehelle tärkeitä ja mies käykin exällään niitä katsomassa kerran kaksi viikossa.

Hän käy siellä myös tekemässä yhden hoitotyön samalla exän sukulaiselle (on hieroja) kun tämä sukulainen ei halua tulla mieheni luo.

Viime sunnuntaina mies lähti sinne tekemään sitä hoitotyötä, joka nyt saattaa kestää vaikka kaksi tuntia. Mies viipyi matkallaan 6 tuntia (matkat sinne yhteensä puoli tuntia) ja nyt hän ihmettelee mistä vedän herneen nenään.

Minua nyppii asiassa se, että miehen exä ei ole päässyt yli erosta, ja on sanonutkin että ei aio pienestä luovuttaa. Minun mielestäni mies vaan ruokkii exän ylitsepääsemättömyyttä sillä että käy siellä kerran viikossa.
Mutta minä olen kuulemma skitso ja mun pitäisi ymmärtää että hän käy tekemässä siellä työnsä ja olemaan lapsien kanssa.

Mulle olisi ihan fine että hän käy siellä tekemässä sen hoitotyön ja viettää aikaa lasten kanssa vaikka tunnin tai kaksi. Mutta minua ahdistaa se, että asiasta ei voi keskustella, ja minä tunnen itseni loukatuksi kun hän tietää että tilanne ahdistaa minua ja en ymmärrä miksi asiasta ei voida keskustella ja tehdä säännöt minkä puitteissa eletään, niin asia ei minua ahdistaisi niin paljoa kun tiedän missä mennään.

Olenko kohtuuton?

Olen yrittänyt sanoa että jos he tekisivät niin että lapset kävisivät miehen luona aina välillä, mutta eivät ne kuulemma halua. Eikä se hoitokaan halua.
5380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä lapsi menee exän luo, enkä koskaan mene sinne kylään, kerran olen käynyt katsomassa ja sisällä olin minuutin.

Yleensä hierojilla on vastaanotto. En tiedä mitä miehesi siellä hieroo. Ihmeen usein ukko siellä ramppaa. Onko exä päässyt erosta yli?

Voithan sanoa, että sinäkän et halua. Voit tietysti valita hyväksytkö tilanteen vai et, eli jos se ei muutu, niin valinta on sinun.

Äänestä

Exä ei ole päässyt eron yli, ja sehän se tässä mättääkin. Jos olisi päässyt, niin asia olisi minun puoleltani ok.

Lapset eivät siis ole miehen omia, eivätkä he halua tai äiti ei päästä niitä miehen luokse kylään.

Äänestä
  • Minun vaisto sanoo että lapset ovat tekosyy. Haluaako miehesi itse tavata niitä lapsia, vai haluavatko ne lapset tavata miestäsi?

    Jos se ex:ä haluaa että miehesi käy siellä hieromassa ja lapsia katsomassa? Jos hän saa siinä samalla olla sitten ex:n seurassa. Tekosyyt tavata toisiaan. Mutta onko siinä sitten mitään tunteita välillä?

    Käyhän minullakin ex välillä katsomassa koiraani. Jutellaan jos nähdään. Mutta kaikki muu on ohi. Näkeminen ei merkitse mitään. Hän on samanlainen kaveri kuin joku tuttu. Jutellaan ja moikataan.

    Kysy että minä tai hän mieheltäsi? Joko olet päättänyt kumman valitset.

    Sanot miehellesi että miksi käyt siellä, jos et kerta ole päässyt eron yli. Eikö olisi helpompi päästä erosta josset kävisi siellä? jos haluat kerta minun kanssa olla :) Uhkaat että lopetetaanko tämä suhde sitten? Jos sanoo että ei lopeteta niin sit luultavasti hän haluu olla kanssasi ?

    Tai sitten sanot että voisinhan minäkin niitä lapsia nähdä ja käske kutsua silloin miehen luo kun sinäkin olet siellä? Jos hän siihen suostuu niin sittenhän siinä ei ole mitään. Ja kysyt että vai alkaako vanha suola janottaa?

    Ilmeet kertovat paljon. Itse olen hyvin tarkka ilmeistä.

    Kauheeta olla epätietoisuudessa, se syö ihmistä.

    Voit sanoa vielä että suhteessa rehellisyys ja luottmus pitää olla, muuten ei tule suhteesta mitään =)

    Äänestä

Mies ei kahdesta asiasta keskustele, näistä töistä ja lapsista. Jos ne ei sovi, niin hän on sitten yksin. Mies on päässyt erosta yli, mutta se exä ei. Ja mies vannottaa että hän ei siihen helvettiin enää takaisin koskaan muuta.
Mä en rupea mitään uhkailemaan erolla, koska se nyt ei ratkaise mitään. Hän on härkäpäinen ja sanoo että goodbye sitten.

Mun täytyy nyt vaan käydä itseni kanssa läpi, suostunko tähän vai lähdenkö lätkimään.

Äänestä

tosi huono tekosyy ne lapset, jos ei ole kerran omia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lunatic maybe? kirjoitti:

Mieheni (emme asu yhdessä) erosi vuosi sitten exästään, 3 vuotta asuivat yhdessä. Exällään on kaksi lasta, 14- ja 16-vuotiaat. Lapset ovat miehelle tärkeitä ja mies käykin exällään niitä katsomassa kerran kaksi viikossa.

Hän käy siellä myös tekemässä yhden hoitotyön samalla exän sukulaiselle (on hieroja) kun tämä sukulainen ei halua tulla mieheni luo.

Viime sunnuntaina mies lähti sinne tekemään sitä hoitotyötä, joka nyt saattaa kestää vaikka kaksi tuntia. Mies viipyi matkallaan 6 tuntia (matkat sinne yhteensä puoli tuntia) ja nyt hän ihmettelee mistä vedän herneen nenään.

Minua nyppii asiassa se, että miehen exä ei ole päässyt yli erosta, ja on sanonutkin että ei aio pienestä luovuttaa. Minun mielestäni mies vaan ruokkii exän ylitsepääsemättömyyttä sillä että käy siellä kerran viikossa.
Mutta minä olen kuulemma skitso ja mun pitäisi ymmärtää että hän käy tekemässä siellä työnsä ja olemaan lapsien kanssa.

Mulle olisi ihan fine että hän käy siellä tekemässä sen hoitotyön ja viettää aikaa lasten kanssa vaikka tunnin tai kaksi. Mutta minua ahdistaa se, että asiasta ei voi keskustella, ja minä tunnen itseni loukatuksi kun hän tietää että tilanne ahdistaa minua ja en ymmärrä miksi asiasta ei voida keskustella ja tehdä säännöt minkä puitteissa eletään, niin asia ei minua ahdistaisi niin paljoa kun tiedän missä mennään.

Olenko kohtuuton?

Olen yrittänyt sanoa että jos he tekisivät niin että lapset kävisivät miehen luona aina välillä, mutta eivät ne kuulemma halua. Eikä se hoitokaan halua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu