Juttuseuraa,kahvitteluseuraa ym Etelä-Pohjanmaa

Tervehdys!
Olen 26 vuotias reilun nelikuisen ihanan poikalapsen äiti Etelä-Pohjanmaalta, tarkemmin sanottuna Alajärveltä ja kaipailisin kovasti toisista äideistä juttuseuraa yms. Minulle kävi samoin kuin monelle muulle äidille, että raskauden aikana kaverini pikkuhiljaa kaikkosivat, joko muuttivat miehen tai työn perässä muualle, tai muuten vain ei seurani enää kelvannut kun minusta ei saanut bileseuraa viikonloppuisin. Olin ennen tosi sosiaalinen ihminen ja kavereita riitti, siks oonkin nyt vähän ihmeissäni kuinka tässä näin kävi. Nyt kun lapsi alkaa olla jo jonkun kokoinen ja olen totaalisen kyllästynyt tähän jokapäiväiseen yksin jutteluun ja neljän seinän sisällä istumiseen, olisi mukava jos tätä kautta löytäisin itselleni kavereita. Miehen kanssa asutaan yhdessä ja ollaan kihloissa ja parisuhteen puolella menee ihan hyvin, mutta mies tekee pitkää päivää töissä ja iltaisin on niin väsynyt ettei hänestäkään juuri ole seuranpitäjäksi. Ja viikonloppuisin hänellä on omat menot ja kaverit, enkä voi enkä haluakkaan vaatia häntä tekemään joka viikonloppu minun ja pojan kanssa jotain, tottakai molemmilla pitää olla omat "henkireijät" että jaksaa pyörittää tätä arkea :) Itselläni vaan ei tunnu olevan mitään mistä saisin voimaa. Mies kyllä lupautuu katsomaan lapsen perään jos jonnekkin haluaisin mennä, mutta yksin on pitemmän päälle aika kurjaa liikkua. Katsotaan löytyisikö täältä joitain "kohtalotovereita" vai onko tämä vain täysin ajanhukkaa..
0124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


LöytyyköTäältäKetään kirjoitti:

Tervehdys!
Olen 26 vuotias reilun nelikuisen ihanan poikalapsen äiti Etelä-Pohjanmaalta, tarkemmin sanottuna Alajärveltä ja kaipailisin kovasti toisista äideistä juttuseuraa yms. Minulle kävi samoin kuin monelle muulle äidille, että raskauden aikana kaverini pikkuhiljaa kaikkosivat, joko muuttivat miehen tai työn perässä muualle, tai muuten vain ei seurani enää kelvannut kun minusta ei saanut bileseuraa viikonloppuisin. Olin ennen tosi sosiaalinen ihminen ja kavereita riitti, siks oonkin nyt vähän ihmeissäni kuinka tässä näin kävi. Nyt kun lapsi alkaa olla jo jonkun kokoinen ja olen totaalisen kyllästynyt tähän jokapäiväiseen yksin jutteluun ja neljän seinän sisällä istumiseen, olisi mukava jos tätä kautta löytäisin itselleni kavereita. Miehen kanssa asutaan yhdessä ja ollaan kihloissa ja parisuhteen puolella menee ihan hyvin, mutta mies tekee pitkää päivää töissä ja iltaisin on niin väsynyt ettei hänestäkään juuri ole seuranpitäjäksi. Ja viikonloppuisin hänellä on omat menot ja kaverit, enkä voi enkä haluakkaan vaatia häntä tekemään joka viikonloppu minun ja pojan kanssa jotain, tottakai molemmilla pitää olla omat "henkireijät" että jaksaa pyörittää tätä arkea :) Itselläni vaan ei tunnu olevan mitään mistä saisin voimaa. Mies kyllä lupautuu katsomaan lapsen perään jos jonnekkin haluaisin mennä, mutta yksin on pitemmän päälle aika kurjaa liikkua. Katsotaan löytyisikö täältä joitain "kohtalotovereita" vai onko tämä vain täysin ajanhukkaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu