Raamatussa sanotaan, että "vanhurskas on elävä uskosta". Silloin jos me tämän uskomme olevan totta mitä raamatussa sanotaan uskosta, niin se on meille yhtä luonnollista kuin käveleminenkin. Et kai sinä ajattele, että sinun täytyy noswtaa jalkaa vaikkapa kymmenen senttiä? - Sinä automaattisesti teet niin.
Sillä se kuuluu luonnollisena elämäämme, eikö niin? Näin pitää silloin myöskin uskon on luonnollisesti toimittava, koska se on käytännön elämää, jos kerta näet kuka Jumala on. "Eihän sinusta ollut oikein luonnollista kävelläkään kun otit lapsena ensimmäisiä askeleita. Varmasti kompuroit monta kertaa, ja oli tilaisuus antaa periksi ehkäpä useitakin kertoja.
Mutta eihän pieni lapsi jää makamaan lattialle itkemään ja sano, että ei tästä tule mitään, ja jää makamaan siihen loppuiäksi ja vaadi, että toiset kantavat hänet ja kävelevät hänen puolestaan loppu-elämän". Vai pitäisikö noille lapsille järjestää kursseja, ja sitten yritämme selittää heille, ettei heidän välttämättä tarvitse opetella kävelemään, kyllä Jumala rakastaa teitä jokatapauksessa"?
Ei: vaan lapsen sisimmässä on jokin joka pistää hänet nousemaan uudelleen ja uudelleen, kunnes hän osaa kävellä. Ympärillä olevat ihmiset iloitseva, riemuitsevat ja rohkaisevat lasta ja jokainen elää mukana lapsen pienissä askeleissa jonka hän ottaa. Samoin tapahtuu myöskin hengen elämässä.
Jos vain tarpeet liikuttaisivat Jumalaa, nii koko maailma olisi jo pelastettu tai pelastunut ja vapautettu koko ihmiskunta. Mutta tilanne ei onneksi ole tämä! Vasta usko saa Jumalan toimimaan. Miksi monet ovat erehtyneet; siksi, että he ovat rukoilleet herätystä paikkakunnalleen jossa työskentelevät, ja herätys tuleekin, mutta päinvastaisella tavalla, kuin mitä he olivat odottaneet ja olettaneet, ja kaiken lisäksi toisten ihmisten kautta ja vaikutuksella, mitä he olivat odottaneet.
Silloin he katkeroituvat ja alkavat vastustaa tuota, ei 'heidän kautta tapahtuvaa herätystä, sitä mitä he itse olivat "rukoilleet" tapahtuvaksi'. Miksi? Koska he olivat jo etukäteen päättäneet kenen? - 'meidän kautta herätys tuli' Näin me haluaisimme kahlita Jumalaa oman julistuksemme kautta omaan yhteisöömme rajoittamalla. Mutta häntä emme voi rajoittaa tai kahlita.
Älä koskaan pyri kahlitsemaan Jumalaa, tee se, mitä Jumala on kehoittanut sinua tekemään. Rukoile - ja anna Jumalan tehdä oma osuutensa, sillä Hän selviää siitä paljon paremmin kuin me.

Vastaukset 2
Vanhimmat
>>Älä koskaan pyri kahlitsemaan Jumalaa, tee se, mitä Jumala on kehoittanut sinua tekemään. Rukoile - ja anna Jumalan tehdä oma osuutensa, sillä Hän selviää siitä paljon paremmin kuin me.
Niinhän se on, että ihminen, - joka aina haluaa tulla kuuluisaksi jollakin maallisella avullaan, ja sitten joku toinen haluaa saavuttaa kuuluisuutta "uskonnon" avulla, josta olisi hyötyä omalle alitajuiselle minälle, tuota edellistä sanotaan maalliseksi - ja jälkimmäistä "hengelliseksi" eli uskonnolliseksi; mutta nimilappuja lukuunottamatta, onko niiden välillä kovinkaan merkittävää eroa?
Vain pyyteen tavoite ehkä saattaa vaihdella, mutta vaikuttimen perus on sama. Pyyteen täyttymykseen, eli joksikin tulemiseen tähtäävään kunniahimoon sisältyy aina pelon ja surun siemen joka saattaa alkaa itä'mään. Jos vaaditaan, että joku uskonnollinen järjestö kantaa minua oppipäätelmiin rakennetulla uskolla, joka minulle opinkohdistanne selitetään ja joiden pohjalle minun on pelastavan uskoni rakennettava, niin se on sama kuin aloituksessani tuomani esimerkki, että lapsi luovuttaa; hän ei halua opetella kävelemään ja vaatii, että toiset, aivan kuin kävelevät hänen puolestaan, eli kantavat häntä.
Tallainen menetelmä uskonnon alalla on kuin vakuuttelua "lapselle", eli totuuteen tutustuvalle ihmiselle - (kompuroivalle) etsijälle, että ei sinun välttämättä tarvitse oppia ymmärtämään näitä syviä totuuden peruskysymyksiä, sillä meille ne on Jumala armossaan paljastanut ja opettanut teologisessa oppilaitoksessa, kyllä me pidämme sinun pelastuksestasi huolen, kun vain luotat ja kätket syvästi oppimme sielusi ja sydämesi pohjaan, niin tämä oppi joka 28-opin kohdassa on mainittu on pelastuksen lähde.
Meillä järjestetään myöskin Ilmestyskirja kursseja, joissa opetamme sinua oikein vankasti vakuutamme ja selitämme, ettei sinun todellakaan tarvitse vaivata ajatuksiasi/ymmärrystäsi, ("oppia kävelemään"), sillä meidän oppimme on oppi joka perustuu Jumalan ilmoitukseen, joka rakastaa ja pelastaa sinutkin, kun vain luotat niihin oppipykäliin joihin kirkkoyhteisömme on rakennettu.
Tallaisella menettelyllä nämä kirkolliset yhteisöt viettelevät ja jopa aivan kuin "varastavat" ihmisen omaaloitteisuuden käyttää järjellistä kapasiteettia etsiä sisäistä itseään, jolla he opettelisivat "liikkumaan" -(kävelemään) sisäisessä itsessään ja sieltä löytämään sen totuuden joka sinne on kätketty, jo hänen syntyessään. Usko sisäiseen itseensä saa Jumalan toimimaan.
On suuri erehdys se, että ihminen luottaa toisen houkuttelevaan uskonnolliseen ansaan ja kieltäytyy ajattelemasta oman sielunsa syvintä tahtoa vapautua persoonallisuuden kahleista. Meidän ei tule ajatella lainkaan toisen laatiman kaavan puitteissa, sillä se johtaa itsepetokseen ja sen valon hylkäämiseen jonka Kristus-Rakkaus sielun syvimmästä tahdosta haluaa herättää.
Jos me annamme noiden kirkollisten kaavojen määrätä uskomme suunnan ja siitä johtuvan tulevaisuuden, niin liikkumavaramme käy kovin kapeaksi ensin, ja sitten yksilöllinen vapaus toimia sisäisen elämän johdatuksessa on täysin rajoitettu kirkolliseen oppiajatteluun. Oppi joka on asetettu ihmisen sisäisen sielullisen tunteen ja sen johdatteleman ajattelun yläpuolelle, ajattelun joka saattaa yksinomaan turvautua rakkauteen jonka eettisenä tavoitteena on lähimmäisen huomioiminen, joka on Jumalallista ominaista
arvolaatua, ja sitä kutsutaan pyhyydeksi.