"Sisäministeri Päivi Räsäsen mielestä ravintoloissa tapahtuvaan seksikauppaan puututtaisiin parhaiten kieltämällä seksin osto Ruotsin malliin."
No sehän on selvä. Tyhmempi voisi luulla, että ravintoloissa tapahtuvaan seksikauppaan puututtaisiin helpoiten kieltämällä ravintoloissa tapahtuva seksikauppa. Jos se siis on jonkinlainen ongelma.
Seksinostokiellon lisäksi Räsänen ehtii tukea myös feministejä. Ei se niin homokammoinen olekaan:
"Suomen luonnonsuojeluliitto tiedotti, että vuotta 2011 vietetään maailman lepakoiden vuotena. Lepakkovuoden tavoitteita ovat lepakoihin liittyvien ennakkoluulojen hälventäminen, lepakoiden suojelutilanteen parantaminen ja lepakkotiedon lisääminen."
P.Räsäsen blogista
4
71
Vastaukset
- Raipe.
Minun puolestani jokainen saa toimia jakorasiana tai töpselinä jos sielu sietää, ihan vapaasti. Tai olla sukupuolineutraali. Ei kuulu minulle. Harmittaa yhden eläinlajikkeen, joita meidänkin kesätorpalla joskus näkee puolesta, että sen nimi sekoitetaan noihin sukupuolijuttuihin. Mikä voisi olla se maskuliininen muoto?
Kani?- Ja maailma paranee
Sinun puolestasi kyllä, mutta Päivi ja tuntuva osa feministeistä onkin eri mieltä.
Otetaan malliksi ongelma ja sen feministinen ratkaisu:
Ongelma: kadulle kuseminen
Ratkaisu: kielletään kuseminen kokonaan, niin kadulle kuseskelu poistuu samalla
tai
kielletään kadulle kuseminen vain miehiltä
perusteluja:
- koska naisella on todellinen hätä, jos joutuu kadulle tarpeensa tekemään
- on yhteiskunnan vika, ettei naisille ole järjestetty riittävästi wc-tiloja
- naisen on pakko hädän tullen virtsata julkisesti, koska pusikossa voi vaania raiskaaja
- sitäpaitsi, saa nainenkin kusta kadulle, koska miehet kuitenkin kusevat enemmän - Raipe.
Ja maailma paranee kirjoitti:
Sinun puolestasi kyllä, mutta Päivi ja tuntuva osa feministeistä onkin eri mieltä.
Otetaan malliksi ongelma ja sen feministinen ratkaisu:
Ongelma: kadulle kuseminen
Ratkaisu: kielletään kuseminen kokonaan, niin kadulle kuseskelu poistuu samalla
tai
kielletään kadulle kuseminen vain miehiltä
perusteluja:
- koska naisella on todellinen hätä, jos joutuu kadulle tarpeensa tekemään
- on yhteiskunnan vika, ettei naisille ole järjestetty riittävästi wc-tiloja
- naisen on pakko hädän tullen virtsata julkisesti, koska pusikossa voi vaania raiskaaja
- sitäpaitsi, saa nainenkin kusta kadulle, koska miehet kuitenkin kusevat enemmänEksyitkö nyt asiasta? Aloitus liittyi seksikauppaan ja sinä puhut kadulle kusemisesta. Minä otin kantaa aloitukseen, aloita uusi kuseskeluketju, jos se asia on sinulle tärkeä. Totean nyt ihan silkasta sympatiasta kuitenkin, että sivistynyt ihminen ei kuseskele kaduille. Sukupuolesta riippumatta.
- Roiskeita
Raipe. kirjoitti:
Eksyitkö nyt asiasta? Aloitus liittyi seksikauppaan ja sinä puhut kadulle kusemisesta. Minä otin kantaa aloitukseen, aloita uusi kuseskeluketju, jos se asia on sinulle tärkeä. Totean nyt ihan silkasta sympatiasta kuitenkin, että sivistynyt ihminen ei kuseskele kaduille. Sukupuolesta riippumatta.
Eksyin kyllä ja ihan tahallani. Sekä seksi että kuseskelu ovat inhottavia asioita, joita kunnon kukkahatun kuuluu vastustaa tomerasti. Mutta missä asennossa sen vessan istuinrenkaan nyt kuuluikaan olla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701073
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294515Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?36509Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49467
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454