Ulkolainen pyssysankari pöndellä

Et ole enään turvassa ulkolaistaustaiselta ryöstöltä edes omassa autossasi maalaistiellä!

"Puolangalla Kainuussa tapahtui harvinainen aseellinen ryöstöyritys keskiviikkona.

Paikkakuntalainen mies ajoi tiellä autollaan, kun hänet ohitettiin ja pysäytettiin. Toisesta autosta tullut uhkasi ensin miestä käsiaseella, mutta pakeni kuitenkin paikalta. Puolankalainen selvisi tilanteesta vahingoittumattomana.

Aseen heiluttaja oli liikkeellä tummalla autolla, mahdollisesti Volvolla. Murtaen suomea puhunut uhkaaja on noin 185 senttiä pitkä ja tummahiuksinen. Hän oli pukeutunut tummiin vaatteisiin ja mustaan nahkatakkiin.

Havainnot tapauksesta voi ilmoittaa Kainuun poliisille numeroon 0718765691."
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ryssä mikä ryssä. Henki pois tavattaessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bang Bang kirjoitti:

Et ole enään turvassa ulkolaistaustaiselta ryöstöltä edes omassa autossasi maalaistiellä!

"Puolangalla Kainuussa tapahtui harvinainen aseellinen ryöstöyritys keskiviikkona.

Paikkakuntalainen mies ajoi tiellä autollaan, kun hänet ohitettiin ja pysäytettiin. Toisesta autosta tullut uhkasi ensin miestä käsiaseella, mutta pakeni kuitenkin paikalta. Puolankalainen selvisi tilanteesta vahingoittumattomana.

Aseen heiluttaja oli liikkeellä tummalla autolla, mahdollisesti Volvolla. Murtaen suomea puhunut uhkaaja on noin 185 senttiä pitkä ja tummahiuksinen. Hän oli pukeutunut tummiin vaatteisiin ja mustaan nahkatakkiin.

Havainnot tapauksesta voi ilmoittaa Kainuun poliisille numeroon 0718765691."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu