voiko aviorikoksen saada anteeksi, vaikka ei
kerro sitä puolisolleen. Vaimoni kyllä tietää
että n. kaksi viikkoa olin liian läheinen
perheystävällemme, joka mielestäni käytti meidän
aviokriisiämme hyväkseen ja vietteli minut. En
kuitenkaan pysty kertomaan koko totuutta sillä
rakastan vaimoani niin paljon etten halua särkeä
liittoamme enempää. Olen rukoillut Jumalalta
anteeksiantamusta päivittäin. Tulin uskoon jo
kaksikymmentä vuotta sitten mutta poikamme
sairastuttua kolme vuotta sitten, koko elämäni
tuntui särkyvän ja se myös vaikutti paljon minun
ja vaimoni suhteeseen. Kadun niin syvästi sitä
että suostuin suhteeseen joka oli vain hetken
huumaa. Olin yksinäinen ja helppo saalis vaikka
en voikaan itseäni sillä puolustaa. Kaikesta
huolimatta meillä on mennyt kaiken sen jälkeen
jotenkin paremmin. Olen huomannut kuinka tärkeä
vaimoni on minulle. Hänkin on ollut minua kohtaan
paljon huomaavaisempi kuin ennen. Tällä hetkellä
tunnen suurta vastenmielisyyttä sitä toista
naista kohtaan enkä ymmärrä kuinka saatoin joutua
hänen pauloihinsa. Onneksi sitä kesti niin vähän
aikaa. Syyllisyyden tunteeni on kuitenkin liian
suuri, mutta uskon että vaimoni ei kestä jos
käytän häntä sielunhoitajana. Rukoilkaa
puolestani että saisin rauhan ja että poikamme
paranisi vaikeasta sairaudestaan.

Vastaukset 10
Vanhimmat
vaimoltasi.Mutta jos todella olet varma,että hän
pahoittaa kovin mielensä,niin en tosiaan
tiedä.Yleensä rehellisyys avioliitossa,niinkuin
kaikissa ihmissuhetissa olisi ihanne.
En osaa tosiaankaan neuvoa.Omalta kohdaltani
sanoisin,että voisin antaa anteeksi,mutta en voi
asettua toisen "nahkoihin".Ehkä joku toinen osaa
vastata.
et voi syyllistää toista osapuolta tapahtuneesta
koska aviorikokseen tarvitaan kaksi ja hauskaa
teillä on joka tapauksessa ollut. Jumalasi ei ole
niin ankara kuin luulet vaan suvaitsevainen.
Jos liha vaikka nauttiikin, niin Henki murehtii.
Kumpi on tärkeämpi? Henki vai liha. Älkää antako
pettää itseänne - on ohje Raamatussa.
Keneltäkään muulta anteeksipyytäminen
tapauksessasi ei ole mielekästä. Olet rikkonut
yksin vaimoasi vastaan. Miksi siis pyytelet
anteeksi kolmansilta osapuolilta?
lisään vain, että raamatun laithan on kirjoitettu
ihmisille, ihmisiä varten. jos pettää siis
vaimoaan, rikkoo vaimoaan vastaan. tämän
synninteon uskovaiset pyrkivät kuitenkin
sovittamaan mieluummin jumalan/jeesuksen kanssa
kuin sen, jota vastaan on rikottu. logiikkaa en
ymmärrä, mutta näin kuitenkin. eli vaimo lienee
ainoa, joka pystyy antamaan anteeksi ja, jos
vielä on tarkoitus yhteiseloa jatkaa, niin
avoimuus ja rehellisyys voisivat olla ihan hyvä
homma. mieluusti vieläpä niin, että jos on
aikeissa pettää vielä toistamiseen niin tästä
voisi varoittaa vaimoa ja haistella hieman
ilmapiiriä. sillä voi olla, että vaimo ei ole
laisinkaan niin armollinen ja anteeksiantava
kuin 'jumala', jos petokset tulee ilmi itseteossa
tai vasta ajan kuluessa.
Antakaa anteeksi, niin teillekin annetaan. Tässä
tapauksessa sinun pitää pyytää anteeksi.
Asia on ihan selvästi sinua painanut. Se on hyvä
asia ja tarkoittaa sitä, että Jumala puhuu
sinulle.
Kun seurakunnan edessä myönsin uskovani
Jeesukseen ja sen jälkeen kokouksen johtaja
rukoili puolestani, niin hän sanoi, että vaimoni
ja minun välillä ei saa olla mitään salaisuuksia.
Olin onnekkaasti onnistunut pettämään häntä
muutamat kerrat, siis ennen uskoon tuloani.
Jumala puhui uskonveljeni kautta niin
voimakkaasti, että koin, että minun täytyy
tunnustaa vaimolleni asioiden oikea laita.
Tunnustin asiat ja kerroin kaikista jutuistani.
Hän pettyi tietenkin suunnattomasti, mutta oli
samalla iloinen että uskalsin tunnustaa.
Syyttäjällä ei ole minuun ainakaan tässä asiassa
(eikä muissakaan) mitään valtaa.
Lopptulos on, että kannatti tunnustaa.
Onko vaimosi uskossa myös?
Minä en tiedä, kannattaako sinun tunnustaa, mutta
parempi olisi. Ota riski, koska Jumala haluaa
meidän kulkea totuudessa. Rukoile asiaa paljon,
ennen sitä.
Rukoilen puolestasi myös.
Josset kerro vaimolles, todennäköisesti juttu
kismittää sua pitkään. Tunnetko saaneesi juttus
anteex vai et, se on ihan sun oma pikku jutzkas
se. Jos sä tunnustat sen sun vaimolles, ehkä SUN
on helpompi elää (vrt. "anteeksisaamisen"
mekaniikka, joka on joka ihmises hiukan
samanlainen, mutta kuitenkin hiukan erilainen).
Ihan susta itsestäs riippuen sä voit joko
tunnustaa tai sit ei - lopputulosta ei voi
ennustaa, sekin täytyy vaan elää ja kokea. Tää on
yx niitä elämän yleispäteviä juttuja, joko sä
mietit ensin ja toimit sitten tai sit se teet ne
jutut toisinpäin. Elämää tää vaan on - ei sen
enempää. Kukin elää omalla tyylillään ja sä joko
kärsit hiukan (ei se omatuntokaan koko sun
loppuelämääs kolkuta, noin niinkuin yleisesti
ottaen, ja aika parantaa haavat) tai sit sä
tunnustat ja otat itsesi kannalta helpomman tien
ja sälytät tekemisesi sen viattoman osapuolen
kannettavaksi - joko, tai. Katolisen kirkon
harjoittama rippi olis tietenkin sun kannaltasi
se kaikkein helpoin - näköjään... Vanha
elämänviisaus pitää näiskin jutuis paikkansa:
Joko sä käytät yläpäätäs ensin ja vasta sit
alapäätäs, muuten käy helposti niin et alapää vie
ja yläpää yrittää epätoivoisesti korjata mitä
korjattavissa on....
sinun olisi järkevintä tunnustaa asia vaimollesi,
koska olet häntä vastaan rikkonut (Jumalan
lisäksi). Oletkin jo pyytänyt anteeksi Jumalalta,
ja uskon että hän on antanut anteeksi, mutta et
varmasti halua elää loppuelämääsi pitäen tätä
salaisuutta vaimoltasi. Ei se helppoa tule
olemaan, mutta varmasti kannattaa yrittää. En
tiedä miten vaimosi siihen suhtautuu,
toivottavasti osaa antaa anteeksi ihan oman
itsensäkin takia.
pienellä äänellä selittäsit: tämä tapahtui, tästä
syystä, selvittäiskö?
Jotain liitossanne on, että moinen pääsi
tapahtumaan. Mitä se on? Onko käsiteltävissä?
Mitä muita ratkaisuja on ja onko?
Ole rehellinen ja itsekin saat uutta. Miten on?
Niin.
Vai niin.
Vai vieteltiin sinut.
Olet siis uhri.
Ota vastuusi ja pää pystyyn taas.
Eihän maailma kaatunut vaikka teit virheen.
Alota alusta.
Unohda loput.
Onnea matkaan.
Jumala on armollinen.