Kansanedustaja Päivi Lipposen (sd) mielestä lukion historian opetuksessa on tärkeämpiäkin asioita kuin talvi- ja jatkosodan rintamalinjat.
- Historianopettajana tykkäsin opettaa sotia. Lukio-opetuksessa talvi- ja jatkosodan rintamaliikkeiden linjojen opettelua voisi silti vähentää, Lipponen täräyttää uusimmassa Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä.
Rintamalinjojen pänttäämisen sijaan Lipponen opettaisi, miten länsimainen kulttuuri ja humanismi ovat syntyneet ja miten Euroopan ulkopuoliset maat ovat nousseet imperialismin ajasta tähän päivään.
- Lukiossa tärkeintä on ymmärtää omaa suomalaista identiteettiä, Lipponen perustelee.
- Sitä varten pitäisi ymmärtää esimerkiksi Suomea osana länsieurooppalaista kulttuuria Ruotsin vallan ajasta eteenpäin.
Muita tärkeitä asioita lukion historian opetuksessa on Lipposen mielestä Suomen taloushistorian kehitys sekä Suomi osana Eurooppaa moninapaistuvassa maailmassa.
- Nykyajan ihmiselle pitäisi kehittyä suomalaisen identiteetin lisäksi myös maailmankansalaisen identiteetti. Sitä varten olisi ymmärrettävä esimerkiksi länsimaisen kulttuurin ja humanismin synty eli antiikin ja renessanssin perintö, Lipponen maalailee Nyt-liitteessä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/nyt-paivi-lipponen-rajoittaisi-talvi--ja-jatkosodan-opetusta/art-1288411628130.html
AAARRRGGGHHHH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Historianopettajana tykkäsin opettaa sotia. Lukio-opetuksessa talvi- ja jatkosodan rintamaliikkeiden linjojen opettelua voisi silti vähentää, Lipponen täräyttää uusimmassa Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä.
Rintamalinjojen pänttäämisen sijaan Lipponen opettaisi, miten länsimainen kulttuuri ja humanismi ovat syntyneet ja miten Euroopan ulkopuoliset maat ovat nousseet imperialismin ajasta tähän päivään.
- Lukiossa tärkeintä on ymmärtää omaa suomalaista identiteettiä, Lipponen perustelee.
- Sitä varten pitäisi ymmärtää esimerkiksi Suomea osana länsieurooppalaista kulttuuria Ruotsin vallan ajasta eteenpäin.
Muita tärkeitä asioita lukion historian opetuksessa on Lipposen mielestä Suomen taloushistorian kehitys sekä Suomi osana Eurooppaa moninapaistuvassa maailmassa.
- Nykyajan ihmiselle pitäisi kehittyä suomalaisen identiteetin lisäksi myös maailmankansalaisen identiteetti. Sitä varten olisi ymmärrettävä esimerkiksi länsimaisen kulttuurin ja humanismin synty eli antiikin ja renessanssin perintö, Lipponen maalailee Nyt-liitteessä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/nyt-paivi-lipponen-rajoittaisi-talvi--ja-jatkosodan-opetusta/art-1288411628130.html
AAARRRGGGHHHH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Vastaukset 63
Vanhimmat
Suomen koululaisille tulisi soittaa aamunavauksena jokapäivä:
http://www.youtube.com/watch?v=QgdS5Xx9qNQ
Ilman oman maan historian tuntemust ei maalla ole tulevaisuutta.
Oliskohan, nyt aika pistää Suomen "Akat "nyrkin ja hellan väliin? Näitten "Akkojen" hyysäilyt ja muut toimet alkaa mennä yli "Normaalin" tavan elää SUOMESSA.
Menkäähän takasin juoksuhautoihin ! Ei ole annettu lupaa poistua vartiosta !
liikaa jauhettu tappiollisia sotia!
mieluummin keskusteltaisiin tulevaisuudesta se on jotenkin muutettavissa parempaan suuntaan.
Oman maan historia on syytä tuntea, että voi verrata missä mennään nykymaailmassa onko edistytty va taannuttu. Toisekseen miksi EI Suomalaiset saa olla kansallistuntoisia?
Sodat eivät olleet tappiollisia, vaan ryssá pysäytettiin jokaisella rintamalla, eikä maata miehitetty, kuten kävi balttian maille. Ryssiá oli siellä kymmeniä vuosia ja vieläkin kolmasosa virlaisista puhuu venäjää.
Sillä lailla muutettiin Suomen historiaa. Näin perustavaa laatua olevaa asiaa ei ole Suomen kouluissa opetettu.
Tästä ei valitettavasti ole juuri muuta suuntaa, kuin huonompaan, koska tämä asia ei ole yleisessä tiedossa täällä riehuvien idealistien joukossa.
Sietäisitte jtua teloituskomppanian eteen Lipposkan kanssa, maanpetturit!
En uskalla kirjoittaa julki mielipidettäni tuosta ämmästä. Iltasanomatkin näemmä sensuroivat.
Tosi hyvä aloite! En tiennytkään että sotia vielä vatkataan kouluissa, vaikka tärkeämpääkin historiaa olisi kerrottavana.
"- Nykyajan ihmiselle pitäisi kehittyä suomalaisen identiteetin lisäksi myös maailmankansalaisen identiteetti."
Shame shit in different color...
Miksi luopua jostain omasta ja saavutetusta vain saadaksemme yleiseurooppalaista hyväksyntää:
http://www.youtube.com/watch?v=NJ8V5aikc1Y&feature=related
Missä tuossa sanottiin että pitäisi jostain omasta luopua? Kukaan maajussi ei koskaan luovu yhdestäkän EU-tukieurosta, joten siitä nyt on ihan turha edes puhua.
Suomi ei eristäytymällä mitään voita, vaikka persut tietenkin haluavat että kaikki diplomaattisuhteet katkaistaan, rajat suljetaan ja muut kuin maatalousammatit kielletään.
Me ei-persut haluamme sentään olla osa globaalia yhteisöä, käydä kauppaa ja tehdä töitä. Jonkun ne on ne maataloustuetkin maksettava.
sossun luukulla asioiva jussuppi on maksanut? Kaupankäyntikin on rajoittunut nuuskan tuontiin laivaristeilyltä.
Ja kansa haluaa tuon akan Maan Äidiksi Paavo-pressan rinnalle?
Voi ziisus mikä maamme tuhoaja. Tuollaiset aivopesijä-punikit oli tapana vuonna 1918 pistää kivimuuria vasten teloituskomppanian eteen.
lopettaa opetus sodista, paavo kun on russien juoksupoikana kaasuyhtiössä.
Ei taida olla paavolla mahdollisuuksia pressaksi.
OLISIKOHAN PAAVO OPETTANUT HISTORIAA JA KÄSKYTTÄNYT?!
LENIN OLI MYÖS DEMARI!
LENIN OLISI HALUNNUT LIITTÄÄ SUOMEN NEUVOSTOLIITTOON, JOTTA OLISI VOINUT TEURASTAA SUOMALAISET, HÄVITTÄÄ KOKONAAN!
DEMARIT PELASTI LENININ SUOMEEN, JA DEMARIT ON SITEN SYYLLISIÄ LENINISMIN AIKAANSAAMIIN HIRMUTÖIHIN, MAAILMANLAAJUISESTI!
Lipponenhan on ihan oikeassa. Mitä vittua lukiota käymättömät olmit nyt noin kovasti suuttuivat? Historia sattuu olemaan aika laaja oppiaine, ja Suomen historiankin mittakaavassa sodanaikaiset rajalinjat ovat detaljeja, eivät pitäisi olla esim. kokeissa muistettavia asioita. Miksi vitussa minun ne täytyy tietää? Tiedän silti, toisin kuin kaikki amikset ja kauppista käyneet.
Kysymys kuuluisikin: Pitäiskö amiksen autopuolella opettaa Suomen sotien rajoilla tapahtuneita siirtymälinjoja?
Lipponen puhuu asiaa. Kohta oltaneen siinä pisteessä että jokaiselle vanhalle miehelle pitää vetää kättä lippaan kadulla. Joku raja sentään sotien palvomisellakin. Lipposen esittämät asiat on historian perusteita, joita taas todellakaan eivät ole Suomen sodat.
Minusta aamun avaukseen sopisi tämä. Myös päiväkodeissa. Somalien kakarat voisivat odottaa ulkona sen ajan.
http://www.youtube.com/watch?v=tBlWfpK0Nb0&feature=related
Minun mielestäni rouva Lipponen on saatanan epämiellyttävä otus.
historiaa on hyvä tietää.eihän siinä mitä .kyllä on maailma muuttunut ja muuttuu.sodat on julmia...toinen julmuus on nämä kroonisti ahneet.mitkä aiheuttaa ahneudellaan..köyhyyttä.kurjuuta.nälän hätää.ja kolmas on uskonnot....näistä 2 jälkimmäisestä,mainitsemastani syntyy nuo sodat.ei ne lisää hyvin vointia..niin kun luullaan.
Ryssillá oli nälkä vielä 80-luvun lopullakin. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/73825-k-kaupan-vaiski-kertoo-”cia-taustat”
tollanen maan ensimmäiseksi naiseksi.... ei ei ei ei
taitais olla suurempaa kuin Väyrysen tapauksessa.
Päivi Lipponen on Suomen epäisänmaallisimpia henkilöita Astrid Thorsin ja Eva Bideen ohella.
Suomen tuhoaminen sillä että kielletään ulkomaankauppa ja eristytään maailmasta, ei ole isänmaallista.
Päivi Lipponen on Suomen isänmaallisimpia henkilöitä.
Tuokin Maanpetturi Eukko voisi häipyä tästä maasta sinne Somaliaan joss voisi toimia Afrikan Moniosaajan panoppuna johon tuo harppu paremmin soveltuu.
Miksi Suomalainen ei saisi kuulla omasta historiastaan ja siitä isovanhempiemme tekemistä uhrauksista puolustaessaan tätä maata?
Jos unohdamme historiamme niin mitä meistä jää jäljelle??
Mistä johtuu että kansallisten arvojemme kyseenalaistamisesta on tullut vasemmiston keskinäistä kilpalaulantaa? Tali-Ihantalan torjuntataistelun ja Raatteen tien mottitaistelun kuvaus on tärkeä niin sotahistorian kuin kansallisen identiteetinkin kannalta. Noina päivinä lunastettiin paikka itsenäisten kansakuntien joukossa. Koululaitoksen tehtävä on kasvattaa isänmaallisia kansalaisia - sellaisia kuin olivat isoisämmekin sisällissodan vääryyksistä ja traumoista huolimatta.
Kyse on siitä viher-puna-viha vasemmisto on Neuvostoliittolaiseen systeemiin aivopesty ja siten Suomen kansan vihollisia.
Päivi Lipponen ja muut maanpetturit kyllä saavat jossain vaiheessa kärsiä maanpetoksestaan.
Toivoisi että nämä yksilöt häipyisivät tästä maasta ja veisivät mukanaan tänne houkuttelemansa sosiaalipakolaiset.
Lipposen, Thorsin, Halosen ja muitten hyysäreitten on turha luulla että Suomen kansa muuttuu. Toiminnallaan he saavat vain aikaan vihaa maahanmuuttajia kohtaan.
Toivottvasti nuo elätit sairastuvat syöpään ja kuolevat pois. Olisin siitä kovin iloinen.
Ei ollenkaan huono ajatus.
Jos ajatellaan sitä ajattelun jatkumoa, joka lähti Sokrateen ajan kreikkalaisilta ja jolle perustuu koko länsimainen yhteiskuntamalli. Filosofian historian voisi liittää lukion historianopetukseen ja todellakin sen toisen maailmansodan voisi painoarvoltaan laittaa samalle tasolle ensimmäisen maailmansodan, napoleonin sotien, kolmikymmenvuotisen sodan jne. kanssa, sinne sotien jatkumoon - seuraavaa suursotaa odotellessa.
Ja mitä tulee maailmankansalaisuuden käsitteen liittämisestä historianopetukseen, ei liene mikään ongelma liittää sitä filosofian historian opetukseen, jossa voitaisiin painottaa modernia jälki-Hegeliläistä ajattelua ja sen synnyn historiaa aina sinne Sokratekseen saakka... kysymyksessähän on luonnollinen jatkumo - josta viimeisin suuri moderni ajattelija lienee G. A. Cohen.
Ehdottomasti Lipposen linjoilla!
Tavallaanhan edelliset jatkumot kulkevat käsi kädessä taloushistoriamme kehityksen kanssa. Joten, miksei ottaa malliksi maailmankansalaisuudesta vaikkapa jokaisen suomalaisen rakastamaa C.G. Mannerheim, valaisevana tapausesimerkkinä siitä mihin jokaisen sivistyneen kansalaisen Suomessa pitäisi pyrkiä?
Hesari eli erkkomedia ja Lipposet ovat paha yhdistelmä maamme kannalta.
Miksi kukaan ei ole huolissaan siitä, että muissa toisen asteen oppilaitoksissa ei opeteta yhtä tarkasti rintamalinjoja kuin lukiossa?
Nyt tajusin. Koska kyseessä on Päivi Lipponen, käydään henkilöön kiinni sen sijaan, että kirjoitettaisiin aiheesta objektiivisesti. Näin tällä palstalla.
Tuollainen ajatus asettuu samaan katekoriaan, kun jos vaadittaisiin rajoittamaan talvi- ja kesäurheilun merkitystä.
Näyttää siltä, että nuo poliitikot yksi toisensa jälkeen tulevat aivan pölhöiksi ja puhuvat puutaheinää.
Kysymys ei ole Suomen sotien merkityksen mitätöimisestä, vaan niiden asettamisesta oikeaan asemaan ja paikkaan historiallisessa sotien jatkumossa.
Tavallaan nyt on asetettu yksi talviurheilutapahtuma suhteettoman tärkeään asemaan kaikkien muiden talviurheilutapahtumien suhteen. Uskon, että tällä on ollut enemmänkin kansallinen terapeuttinen merkitys - sehän kosketti ainakin kolmea sukupolvea ...
Ehkä Lipponen poliitikkona kokeilee kepillä jäätä, josko olisimme valmiita siirtymään kansallisesta traumastamme jo eteenpäin ... tässä ketjussa lukemani perusteella näyttää siltä, ettemme vielä ole valmiita ... tosin opetuksessa, kun kyseeseen tulee viides sukupolvi sodan jälkeen, voi olla, että he ovat valmiita ja Lipponen on siinä oikeassa. Mene ja tiedä.
Nyt olisi korkea aika ALKAA OPETTAA linjoja joille ryssá pysäytettiin lopullisesti, eli VKT-linjalle!
Suomi taisteli kuin Daavid Goljattia vastaan ja löi sellaisen tulpan Stalinille, että ko. herra käski armeijansa pois ja paraatimarssi Helsingissä jäi pitämättä.
Tämä on Suomen historian ylivoimaisesti tärkein ja suurin voitto, koskaan, ikinä, eikä siitä saisi edes puhua!
Jotkut törpöt luulevat sitä vielä tappioksi, mitä se ei todellakaan ole, sillä Neuvostoliitto veti rautaesiripun valloittamiensa alueiden ympärille vuosikymmeniksi, kunnes sortui omaan mahdottomuuteensa.
Tämän järjettömän sosialistisen kokeilun me vältimme PYSÄYTTÄMÄLLÄ RYSSÁN KAIKILLA RINTAMILLA!
Suuri ja mahtava LUOVUTTI!
Turpiinkin tuli, mutta ei nyrkkeilijäkään koko ajan eteenpäin tanssi. Meille jäi vapaa ja demokraattinen maa, jonka Stalin oli ajatellut nielaista suupalana, vaan pasgaan astui!
Historiallis-psykologisesti tarkasteltuna Stalin, Mussolini, Hitler, Napoleon, Ludvik XIV, Nero ja muut kusipäiset yksinvaltiaat ovat täysin rinnastettavissa keskenään - psykopaatteja. Ideologiasta tai valtiomuodosta riippumatta.
Suora kansanvalta!
"Suora kansanvalta!" = Vapaat vaalit = yleensä aika toimiva järjestelmä.
Sosialismi ei koskaan, missään.
Hitler kyllä valittiin vapailla vaaleilla, mutta jatkopestin otti painostamalla, sillä hänkin olisi sosialisti, kansallissosialisti.
Sveitsin mallista voisi ottaa oppia .. ehkä vähän jalostaa sitä vielä pidemmälle paikallisiin oloihin sopivammaksi. Edellyttää uutta perustuslakia Suomeen. Mutta mielestäni ajatus, jota olisi syytä pohtia kaikilla isänmaallisilla rintamilla.
Mitähän sveitsiläiset mahtaisivat tuumata, jos ryssá hyökkäisi sinne aina muutaman vuosikymmenen välein?
Politiikka voisi olla vähän toista?
Kyllä NATO kelpasi nyt viimeksi irti rimpuilleille aikas äkkiä...
Sana 'ryssä' juontaa jonnekin 1800- luvun alussa käytyyn, emämaan raukkamaisen, suorastaan pelkurimaisen, toiminnan vuoksi hävittyyn, sotaan. Minkä kaltaista oli myös 1918 ja 1939 sotien aikana historiaan jäänyt toiminta siltä suunnalta. Siitä enempää. Tietävät sen itse aina, kun tästä asiasta keskustellaan - mieluummin eivät. Häpeävät kansamme hyväksikäyttöä - käytännössä ovat raiskanneet Suomi -neidon kymmeniä kertoja peräkkäin.
NATO:lla ei ole mitään annettavaa meille. Mitä teemme ydinsateenvarjolla kriisin aikana, kun naapurimme on yhtä voimakas ydinasevaltio?
Olemme maali joka tapauksessa. Ainoa vaihtoehto kaltaisillemme maille, kuten Sveitsi, on edistää vuoropuhelua ristiriidassa olevien valtioiden välillä.
Ja olla demokratian esimerkkeinä.
Ainiin.
NATO vaatii, että 4% BKT:sta käytetään USA:sta hankittaviin aseisiin.
Mikäs olikaan meidän puolustusbudjetti nyt?
Kansanedustaja Päivi Lipposen julkituoma esitys talvisodan ja jatkosodan tärkeiden vaiheiden poistamisesta, on mielestäni vääränlaista opportunismia, joka ei arvosta suomen itsenäisyystaistelua, eikä halua sen "Talvisota ihmeen" selvittämistä uusille sukupolville. Kun sen sijaan asettaisi suomalaisten oppilaiden opiskeltavaksi yleistä Eurooppalaista kulttuuriperintöä, joka on eri aihe sisänsä.
Päivi Lipponen haastaa ja mitätöi esityksellään suomen tärkeimmän historiallisen vaiheen, joka kuitenkin antoi meille itsenäisyyden. Ja tuo kaikista tärkein itsenäisyyden saavuttaminen, on perustaa myöhemmälle rakennusajalle, ja teollisen kulttuurimme rakentamiselle, mikä on puolestaan pohjaa kaikelle innovaatisen osaamisen teknologialle. Salut.
Yksilön kannalta lienee yhdentekevää onko keskushallinto Berliinissä tai Moskovassa.
V***u että naurattaa kun amista ja jotain kotitalousoppilaitoksia tai puu-ja jalkakouluja käyneet urveltavat lukion opetussuunnitelmasta, vaikka eivät itse ole uhranneet peruskoulun jälkeisessä koulutuksessa minuuttiakaan Suomen historian lukemiseen...
Kerrohan vaarille, kerrotaanko lukiossa tosiaankin jotain Suomen viime sodista? Minun aikanani ei niistä puhuttu halaistua sanaa. Jotain nuijasotia sai kyllä tankata, vaan ei ei sitä, miksi maamme säilyi itsenäisenä, toisin kuin moni muu maa Neuvostoliiton voiton takia.
Se voitto oli ihmiskunnan suurimpia tappioita.
Lueppa vaari tuosta tekstini lopusta lukion historianopetuksen kurssisisältöjä. 4 pakollista ja 2 syventävää kurssia, joiden lisäksi kouluilla saattaa olla oppilaitoskohtaisia lisäkursseja. Itse kävin aikoinaan 8 kurssia, ja siitä kurssitarjontaa on jo näköjään vähän muutettu. Meidän koulussamme oli myös aktiivisia historianlehtoreita, jotka osasivat mainostaa valinnaisia kurssejaan. Sisältö näyttää pysyneen jotakuinkin samana.
Kuten huomaat, historia on pirun laaja oppiaine, ja yksi pakollinen kurssi ja yksi syventävä kurssi on pyhitetty pelkästään Suomen historialle. Sanoisin, että siinä on jo 2 kurssia enemmän Suomen historian käännekohtia kuin mitä auton pakoputkea asentava, täällä lukiolaisten opetussuunnitelmia kritisoiva jantteri on koskaan aiheesta lukenut.
Päivi Lipponen on täysin oikeassa siinä, että jokaisen rintamalinjan opettelu on turhaa. Jos niistä haluaa tietää, siihen löytyy ja siihen opettaja suosittelee kurssilla lisälukemista. Ja luulisin, että tuo rintamalinja-esimerkki oli vain yksi aiheen esille ottaminen, ja tarkoitti siis yleisemmin detaljien pitämistä detaljeina, ns. "hyvä tietää" -boksien materiaalina.
Kyllähän sitä voisi lukio-opetuksen pistää automaattisesti neljä vuotta kestäväksi, jotta saadaan kaikkien mielestä kaikki prkeleen tärkeät asiat opetetuksi ja tentityksi. Tai pannaa viis samantien, nuoria kun pitää saada hitaammin työelämään. Eiku.
http://www.tnk.utu.fi/index.php?1471
...Hitler ja Saksa olisivat voittaneet toisen maailmansodan. Ei olisi Lipposkat kaakattamassa moisia. Ei olisi sompanssilaumoja hengailemassa ostareilla, ei olisi sossunuorisoa alkoholisoitumassa vaan länsimaat olisivat vauraita, kansa terveellä pohjalla ja bolsevismi tuhottu.
Nyt olisi kansa saatava yhteiseen talkooseen!
Olisi hyvä että koululaiset ylipäätään lukisivat historiaa! Vähän on sellanen fiilinki että nää nykynuoret ei oikein tunnu tietävän historiasta mistään mitään. Alkaa muistuttaa tietämys amerikkalaista mallia. ja sama koskee suomalaisia poliitikkoja! Lukisivat historiaa! Voisivat oppiakin jotain! Historiaa peilaa aina tulevaa!!
Ongelma on siinä, että sodanjälkeinen suomalainen on kasvanut totalitaariseen verrattavissa olevassa aivopesulassa.
Minkäänlaista tietoa sotaan johtaneista syistä ja itse sodasta ei ole saanut kertoa miehityksen pelossa.
En jaksa uskoa, että koulukirjoissa vieläkään kerrotaan mitä rintamalla tapahtui, mutta nyt sentään saa jo kirjoja joista saa oikean käsityksen.
Nuoremmilla ei ole ollut enää kukaan kertomassa, mitä itse siellä teki, ja mitä itänaapuri teki.
Aloittelevan historijoitsijan kannattaisi aloittaa vaikka Robert Brantbergin kirjasta "Sotakenraalit" http://kotisivu.suomi.net/brantberg/Sotakenraalit.htm
Siitä saa hyvän pohjan oikean historiamme opiskeluun. On paljon mielenkiintoisempaa luettavaa, kuin sarjakuvat.
Historia on täynnä tiettyjä jatkumoita, luonnonhistoria, taloushistoria, poliittinen historia, kulttuurihistoria jne... ymmärrä oma historiasi, ymmärrät itsesi. Voisi puhua yhdestä kanavasta Itseyhteyteen.
Vääristetty historiankirjoitus vie kohti väärää Itseyhteyttä. Toisaalta, joskus, sillä vääristetyllä historiankirjoituksella on merkitys. Kun kirjoitetaan historiaa, joka sisältää kollektiivisia traumoja, se pitää kirjoittaa traumojen ehdoilla. Jälkeenpäin tuota historiankirjoitusta tarkasteltaessa nuo traumat on huomioitava, että jälkipolvien käsitys itse historiankirjoituksesta asettuisi oikeaan perspektiiviin.
Eli mielestäni Lipponen historioitsijana ja poliitikkona on rohkea esittäessään yhden historiallisen myyttimme purkamista.
Minkä heIvetin myytin??? Tähän asti meille on opetettu väärin kirjoitettua historiaa ja nyt kun saatavilla on totuudenmukaisia kirjoja, niin maanpetturit ehdottavat asiasta vaikenemista.
Ennen sotaa tuosta olisi saanut puolestatoista vuodesta neljään vuotta vankeutta maanpetoksen valmistelusta ja se pitäisi istua päivälleen.
Olisikohan sinun, ilmeisesti aikuisen miehen, syytä keksiä parempaa tekemistä, kuin roikkua täällä suoltamassa lannoitetta?
Historia on ja pysyy ikuisesti. Traumat eivät. Tuskin niitä sinullakaan on, kun tuollaisia kirjoitat.
Minä olen vanhempaa sukupolvea ja olen kuullut myös vapaussotaan osallistuneiden omakohtaisia kokemuksia. Myös siitä, miten bolsevikkejä ajettiin Aunuksesta 1919, enkä ole saanut traumoja muuta kuin jatkuvasta aivopesusta ja Ylen ryssán perseennuolennasta.
Historia on niin kuin se kirjoitetaan. Henkilökohtaiset kokemukset ovat henkilökohtaisia, jotka suhteutuvat tuohon kirjoitettuun historiaan.
Mitä tiedämme Sokrateesta? Neljä lähdettä, mutta ei mitään alkuperäistä Sokrateen itsensä kirjoittamaa, kun hän ... paska ... halusi haastaa kirjoitetun ja korostaa dialogin merkitystä ... siinä hänen perimmäinen sanomansa historiaan.
Mielestäni hänen henkensä toteutuu tässä ja nyt.
Paraskin filosofi, suoli24-riippuvainen friikki.
Tuossa kaikessa muussa ajatteluni sekamelskassa unohdin itse kysymyksesi ..."Minkä heIvetin myytin???"
Eikö talvisodan ihme ole yksi kansallinen myyttimme?
Meillekin historianopettaja sanoi asiat niin kuin ne olivat ja sanoi että oppikirjoissa on otettu huomioon itänaapuri sattuneesta syystä. Eipä sitä silloin paljon miettinyt miten paljon Suomi ja poliitikot olivat itään päin kallellaan puolueesta riippumatta.
Valitettavasti edelleen näyttää olevan paljon neuvostomielisiä tässä maassa. Toisaalta on paljon EU-kriittisiä haihattelijoita jotka kuvittelevat Suomen pärjäävän yksin ilman talous- tai puolustusliittoja. Jos vähänkin historiaa tuntee niin tietää että kriisitilanteessa ei mikään maa pärjää yksin.
Tosiasioitten tunnustaminen on viisauden alku sanoi joku joskus.
"Myytti eli jumalaistaru[1] (muinaiskreikaksi μῦθος, mythos, 'puhe', 'kertomus', 'tarina')[2] on jumalia, yliluonnollisia olentoja, kaikkeuden syntyä tai muuta vastaavaa aihetta käsittelevä taru.[1] Myös suuresti ihailtuja, tarunomaisia henkilöitä kutsutaan joskus myyteiksi tai myyttisiksi. Myytti kuuluu yleensä kiinteästi johonkin laajempaan mytologiaan eli jumaltarustoon.
Kreikan sana mythos piti alun perin sisällään useita erilaisia merkityksiä, kuten 'puhe', 'sana' ja 'kertomus'. Myöhemmin sana logos peri sanan mythos merkityksiä, ja viimeksi mainittu alkoi yhä useammin viitata valheeseen totuuden vastakohtana.[3] Arkikielessä myytillä tarkoitetaan tarunomaista asiaa, kuvitelmaa, uskomusta, harhakäsitystä tai jotain järkiperusteita vailla olevaa."
Suomen sodat ovat tositapahtumia, eivät mitään valheellisia kansantarinoita.
Kouluissa pitäisi ottaa nyt niskaperseote rähmälläänolosta ja opettaa jokaiselle joka ainoa sodan tapahtuma sellaisena, kuin ne ovat tapahtuneet.
Vuosikymmenien tuhot historianopetuksessa on viimein korjattava.
Tästä ei tule mitään, että maassa rehottaa aivopestyjä jo monennessa polvessa riekkumassa Neuvostoliiton ihanuutta, vain siksi, että historiasta ei tiedetä muuta kuin se, mitä Moskovan Tiltu on puhunut!
Mielestäni Neuvostoliiton rikolliset hyökkäykset on saatettava sotarikostuomioistuimeen ja meidän saatava tuntuvat korvaukset kärsimistämme vääryyksistä!
Venäjä olisi syytä riisua kokonaan aseista, sillä se ei ole koskaan käyttänyt niitä kuin rosvoamiseen naapureilta ja terroristien tukemiseen, tietysti rahaa vastaan!
Edellisen kommenttini ydinajatus kulminoitunee seuraavaan:
Välirauha vs rauhansopimus.
Jos Talvisodan ihmettä ei olisi ollut, voisi Päivinkin suu olla supummassa.
Mistä kummasta näitä tomppeleita jatkuvasti ilmestyy Suomi-brändiä pilaamaan.
Enpä usko tuolla myytillä olevan merkitystä muille, kuin suomalaisille itselleen. Mutta toki, eihän myyttien merkitystä pidä historianopetuksessa sivuuttaa. Ehkä sen opettamisen voisi liittää johonkin uskonnon kurssiin ...
Lipposia ei olisi jos Stalin & bolsevikit olisivat vallanneet maamme. Paavo olisi menehtynyt Siperiassa vankileirillä vanhempiensa kanssa, ja Päiviä ei edes olisi syntynytkään.
Kannattaisi Lipposien miettiä kaksi kertaa mitä ulostetta suoltavat väärästä ruumiin päästä ulos.
Maajussin mieliaihe: ulostaminen.
Eikö teille koskaan tule mieleen, että vähän vähemmillä asiattomuuksilla ja vähemmällä eritteisiin liittyvien kielikuvien käytöllä asianne menisi paremmin perille?
Kaikella ymmärtäväisyydellä sinua kohtaan, mutta ei sinun, Jussuff, pitäisi sekaantua tällaisiin keskusteluihin lainkaan, sillä olet mieltynyt liiaksi puhumaan vain ulosteista ja luulet, että kaikki muutkin ajattelevat samoja asioita.
Jos pystyt laajentamaan mielikuvitustasi, niin kuvittelepa, kun joutuisit 30 asteen pakkasella Pohjois-Suomen itärajalle asumattomaan korpeen puolustamaan maatamme vihollisen yritykseltä vallata ja miehittää koko maa. Siellä vasta mitattiin se, mitä yksilö voi tehdä maansa ja kansansa eteen. Tämä pitää kaikkien pitää mielessä eikä sen aikaisia tapahtumia saa piilottaa tulevilta sukupolviltakaan.
Tähän nämä sinun halveksimat maanviljelijätkin ovat joutuneet ja tehneet kunnon työn ja pelastaneet maan, jossa laisesi suunsoittajat nyt saavat vapaasti mellastaa. Me olemme yksi kansa eikä täällä normaali suomalainen erottele kansaa ammattien perusteella, vaan kaikille annetaan sama arvo.
Tämä olisi syytä tietää myös muista kulttuureista tulevien ihmisten.