Keskustan kiemurtelu presidenttiehdokkaan etsinnässä on ollut surkuhupaisaa katsottavaa. Vielä alkukesästä puheenjohtaja Mari Kiviniemi vakuutti, että puolueen porstuassa on odottamassa liuta kovan luokan nimiä, mutta nyt kun ilmoittautumisaika jäsenvaaliin on päättymässä, nämä ”nimihenkilöt” ovat yksi toisensa jälkeen kieltäytyneet kunniasta.
Jäljellä on vuorenvarmasti vain veteraanipoliitikko Paavo Väyrynen, jolla on toki kokemusta: hän on hävinnyt kahdet presidentinvaalit ja yhdet puolueen ehdokkaiden jäsenvaalit. Viimeisin kirvelevä tappio tuli kevään eduskuntavaaleissa, kun hän putosi Arkadianmäeltä.
Väyrysen kokemusta ulkopolitiikassa ei ole kiistäminen. Mutta moninkertainen ministeri ei ole sellainen kokoava voima, jota keskusta nyt kipeästi tarvitsisi.
Ei tarvitse kuin lukea puolueen pää-äänenkannattajaa Suomenmaata, kun selviää, että puolue on pahasti hajalla ja johtajuuskriisissä. Lehti ilmoittaa suoraan tyytymättömyytensä Kiviniemen toimintaan. Puoluejohtaja vastaa närkästyneenä, ettei hänen tarvitse katsoa ”ihan mitä tahansa” lehden suunnalta.
Paavo Väyrynen taas on toistuvasti moittinut puoluejohtoa siitä, ettei se tue hänen ehdokkuuttaan. Kiviniemi on kiistänyt ponnettomasti vain velvollisuudentunnosta.
Kiviniemen arvostelijoihin yhtyivät äskettäin – ainakin epäsuorasti – myös keskustan arvostetut konkaripoliitikot Seppo Kääriäinen ja Mauri Pekkarinen. He toivovat, että Kiviniemi harkitsisi vielä presidenttiehdokkuutta. Kääriäinen muistuttaa, että kansa tekee johtopäätöksiä puolueesta, sen tilasta ja tulevaisuudesta presidenttiehdokkaan ja hänen edesottamustensa perusteella. Myös Pekkarinen korosti, että Kiviniemen on nyt ryhdyttävä kantamaan vastuuta.
Ei sinänsä ole kummallista, ettei kärkinimillä ole haluja lähteä häviämään presidenttitaistoa. Mutta vaalit ovat muutakin. Tammikuuhun asti julkisuutta hallitsevat presidenttikampanjat ja niiden tekijät.
Keskustalla ei tässä tilanteessa ole varaa luopua mahdollisuudesta innostaa lamassa rypevää kenttäväkeään ja kuuluisaa puoluekoneistoaan uuteen vaalityöhön. Ehkäpä se auttaisi myös kevään katastrofin unohtamisessa, olkoonkin, että puolueen kassa alkaa olla tyhjä.
Vaalit antaisivat keskustalle tilaisuuden myös osoittaa, että sillä yhä on aatteellinen sanoma, tulevaisuuden linja ja etenkin kykyä erottua perussuomalaisista, joiden joukkoon iso osa sen kannattajista on karannut.
Se olisi puolueelle tärkeää myös siksi, että Mari Kiviniemi on ollut vaalien jälkeen varsin vaisu. Hänellä on ilmeisiä vaikeuksia profiloitua oppositiojohtajaksi, eikä hän ole kyennyt haastamaan perussuomalaisten Timo Soinia, vaikka hallituksen muodostamisen jälkeen niin vakuuttikin.
Sitä paitsi presidentinvaalit ovat alkusoittoa myös ensi syksyn kunnallisvaaleille. Keskustalle ne ovat kohtalonvaalit. Vaarana on kutistuminen ruotsalaiseen tapaan pienpuolueeksi.
Jäljellä on vuorenvarmasti vain veteraanipoliitikko Paavo Väyrynen, jolla on toki kokemusta: hän on hävinnyt kahdet presidentinvaalit ja yhdet puolueen ehdokkaiden jäsenvaalit. Viimeisin kirvelevä tappio tuli kevään eduskuntavaaleissa, kun hän putosi Arkadianmäeltä.
Väyrysen kokemusta ulkopolitiikassa ei ole kiistäminen. Mutta moninkertainen ministeri ei ole sellainen kokoava voima, jota keskusta nyt kipeästi tarvitsisi.
Ei tarvitse kuin lukea puolueen pää-äänenkannattajaa Suomenmaata, kun selviää, että puolue on pahasti hajalla ja johtajuuskriisissä. Lehti ilmoittaa suoraan tyytymättömyytensä Kiviniemen toimintaan. Puoluejohtaja vastaa närkästyneenä, ettei hänen tarvitse katsoa ”ihan mitä tahansa” lehden suunnalta.
Paavo Väyrynen taas on toistuvasti moittinut puoluejohtoa siitä, ettei se tue hänen ehdokkuuttaan. Kiviniemi on kiistänyt ponnettomasti vain velvollisuudentunnosta.
Kiviniemen arvostelijoihin yhtyivät äskettäin – ainakin epäsuorasti – myös keskustan arvostetut konkaripoliitikot Seppo Kääriäinen ja Mauri Pekkarinen. He toivovat, että Kiviniemi harkitsisi vielä presidenttiehdokkuutta. Kääriäinen muistuttaa, että kansa tekee johtopäätöksiä puolueesta, sen tilasta ja tulevaisuudesta presidenttiehdokkaan ja hänen edesottamustensa perusteella. Myös Pekkarinen korosti, että Kiviniemen on nyt ryhdyttävä kantamaan vastuuta.
Ei sinänsä ole kummallista, ettei kärkinimillä ole haluja lähteä häviämään presidenttitaistoa. Mutta vaalit ovat muutakin. Tammikuuhun asti julkisuutta hallitsevat presidenttikampanjat ja niiden tekijät.
Keskustalla ei tässä tilanteessa ole varaa luopua mahdollisuudesta innostaa lamassa rypevää kenttäväkeään ja kuuluisaa puoluekoneistoaan uuteen vaalityöhön. Ehkäpä se auttaisi myös kevään katastrofin unohtamisessa, olkoonkin, että puolueen kassa alkaa olla tyhjä.
Vaalit antaisivat keskustalle tilaisuuden myös osoittaa, että sillä yhä on aatteellinen sanoma, tulevaisuuden linja ja etenkin kykyä erottua perussuomalaisista, joiden joukkoon iso osa sen kannattajista on karannut.
Se olisi puolueelle tärkeää myös siksi, että Mari Kiviniemi on ollut vaalien jälkeen varsin vaisu. Hänellä on ilmeisiä vaikeuksia profiloitua oppositiojohtajaksi, eikä hän ole kyennyt haastamaan perussuomalaisten Timo Soinia, vaikka hallituksen muodostamisen jälkeen niin vakuuttikin.
Sitä paitsi presidentinvaalit ovat alkusoittoa myös ensi syksyn kunnallisvaaleille. Keskustalle ne ovat kohtalonvaalit. Vaarana on kutistuminen ruotsalaiseen tapaan pienpuolueeksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyvä analyysi Keskustan tilasta. Puolueelle on tulossa myös seuraavissa presidentin- ja kuntavaaleissa rökäletappiot. Puolueen kannattajat ovat edelleen siirtymässä perussuomalaisten kannattajiksi.
Mikä on keskustan aatteellinen sanoma? Onko se keskustalaisten kuntavirkamiesten aseman turvaaminen? Kunnanvaltuutettujen aseman turvaaminen?
Muistaakseni Santeri Alkio sanoi "älkää unohtako köyhän asiaa"
Keskustalta tämä on unohtunut.
Noudattavat uutta slogania "älä unohda pankkiirien asiaa ja heidän optioitaan"
kepu pettää aina
Ja jos kepu ei joskus jossain kohtaa petäkään, niin silloin se vasta pettääkin. Sitä ei kukaan osaa odottaa.
keskusta ei ole tottunut olemaan oppositiossa. keskusta omasta mielestään aina hallitus puolue.
Keskusta on kusessa kaulaansa myöten, joten sen olisi hyvä oppia pitämään suunsa supussa.