Kokeilin hernekeiton ja tonnikalan kuivaamista;

Hei

Kaupoissa on valmiita pataruokapusseja joihin sitten voi lisätä jotakin.
Yleisin lisäke on jauheliha. Soijarouhe korvaa jauhelihan ja on valmiiksi kuivattua paahdettu ruskea soijarouhe. 1 osa rouhetta ja 2 osaa vettä ensin liottaa, ja sitten muun mössön mukana keittää 5-10 min.

Spagetista tulee herkku kun lisää tonnikalaa, kokeilin sen kuivaamista juuri, hyvin onnistui, valkosipulihauhetta, chiliä, ja aromisuolaa. Minä jätän siihen runsaasti lientä eli on hiukan keittomainen oikea amerikanherkku.
Vahvaa parmesan juustoa päälle vielä hiukan voi laittaa.

Hernekeiton kuivaamista kokeilin. Tuli rutikuivaa sekä tonnikalasta että hernekeitosta.

Muutakin kuivata voin kokeilla kun teen, linssikeitto olisi yksi mitä pitää kokeilla.

Kaikkea voi kuivata, pitää vaan lisätä neste sitten ja liottaa tarpeeksi kauan, ja
sitten vaan kuumentaa tai kiehauttaa.
Yksi keino on laittaa heti aamulla nesteeseen päivän ateria muovipussien sisään ja saa monta tuntia kuivatut imeä vettä.

Kaikkea voi kuivata, mutta minusta on kiva koeretkikeittiössä kokeilla ensin kotona.

Kaikki mahdollinen valmiisiin annospuseihin sekoittaa ja maalarinteipiiin tms. ohjeet tarkasti joka pussiin ohjeet päälle.

Pyöräilyssä yövytään leirintäalueilla paljon, ja siellä keittiöt ja kauppoja tulee vastaan pitkin päivää, ja ravintoloita, baareja ja pizzerioita joita erämaassa voi tulla vastaan vain kangastuksina.

Siellä on minun helppo ruoka Pirkan kesäperunat ja ne keittää, ja maitoa (sipulia) päälle ja rasvaa (voinokareeksi) ja tummaa leipää.

Minulla pyöräilyssä ruoanlaittoon yhdistyy taloudellisuuskysymykset, tiedän hyvin mitä kaipoissa kullakin keskusliikkeellä hyllyssä on, kannattaa retkille sopivaa tutkia siten. Pyrin syömään halvalla, ja tietää mitä maksaa kun nälkäisenä menee kauppaan rynnäten, eli ostan harkiten, ja tuoretta ja maitoa. Maito on ihana asia juoda puoli litraa kaupan pihalla jos tulee puolen litran tölkkejä vastaan.
Joitakin voin kuivata ja ottaa mukaan kotona, mutta on niin että pyöräilykin on sitä mukavampaa mitä kevyempi on, mutta mitään ei puuttua saa eikä olla liikaa-.

yst. jari
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/pyoraily

03036
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7129034 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu