Tää kuulostaa tosi tyhmältä, mutta haluaisin kysyä onko täällä luovia huuhaa tyyppejä. Tapanani on puhua paljon ääneen yksikseni. Opiskelut kärsivät kun ajatukset lentävät muualla ja selittelen itsekseni asunnolla ihan tyhjänpäiväisistä asioista seinille.
Miten ihmeestä pääsen tästä eroon? Jos mulla ois jotain suussa, mitä saisin purra en löpisis ääneen ja ongelma ois ratkastu, mutta mikä se ei ois? Purkan mässyttely ei auta. Yks heitti jo villiä vinkkiä, että hommaa hammaskiskot, niin ei tuu puhuttua ääneen ja tunge suuhun.
Miten tästä eeron?
Miten ihmeestä pääsen tästä eroon? Jos mulla ois jotain suussa, mitä saisin purra en löpisis ääneen ja ongelma ois ratkastu, mutta mikä se ei ois? Purkan mässyttely ei auta. Yks heitti jo villiä vinkkiä, että hommaa hammaskiskot, niin ei tuu puhuttua ääneen ja tunge suuhun.
Miten tästä eeron?
Vastaukset 1
Vanhimmat
En tiiä tuota. En puhu en pussaa. Olen silmät kiinni. Mökötän. Katselen seinille. En juttele kelleenkään. Kuljen vain pimeällä. Tuijottelen näyttöruutua ja riitelen palstoilla. Kukaan ei saa olla Jeri-mieltä-ko.