Rauhantervehdys on ele, joka pysäyttää tällaisen tavallisen luterilaisen katolisessa messussa. Käyn usein thaimaalaisen vaimoni kanssa messussa ja olen ymmärtänyt että rauhantervehdys on oikeastaan messun kohokohta, koska siinä Kristuksen tahto sisaruudesta ja veljeydestä tulee todeksi. Leivän muuttuminen on tietenkin toinen asia mutta se ei ole niin uskottava kuin tämä seurakunnan yhtyminen rauhantervehdyksessä. Olen ikäväkseni huomannut että kaikki ihmiset eivät osallistu siihen tai antavat sen jäykästi tai rakkaudettomasti. Vaimoni on neokatekumenaalisessa liturgiassa (ei kuulu liikkeeseen, ollut vain kiinnostunut) käydessään sanonut kokeneensa paljon syvällisempää rakkautta kuin tavallisessa messussa. Miksi näin? Se että olemme uskonnostamme tai kirkkokunnastamme riippumatta sisaria ja veljiä keskenämme on niin tärkeä ja keskeinen asia ettei yksikään joka siihen uskoo saisi joutua kadotukseen ja olla osallistumatta rauhantervehdykseen. Vai onko kyse ujoudesta?
Rauhantervehdys
Jukkis Nahka hissi
37368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Niin, syitä on varmaankin useita.
Rauhantervehdystä alettiin laajamittaisesti toteuttaa osana katolista messua Vatikaanin II ekumeenisen konsiilion jälkeen.
Olet varmaankin kuullut argumentointia "uuden" katolisen messun ja tridentiinisen messun eroista ja jopa huonommuudesta tai paremmuudesta.
Joissain maissa ja joillain paikkakunnilla, rauhantervehdystä ei sisällytetä liturgiaan. Jos henkilö on kasvanut sellaisissa seurakunnissa, hänestä voi tuntua kummalliselta osallistua rauhantervehdykseen.
Myöskin ujous voi olla yksi syy.
Tai sitten joku saattaa kokea ettei rauhantervehdykseen ole riittävästi aikaa, pappi kiirehtii liturgiassa eteenpäin, ja seurakuntalaisesta tuntuu hätäiseltä ja keskittymistä rikkovalta, tervehtiä kiireisesti muutamia lähimpänä seisovia.
Toki rauhantervehdys on tärkeä ele liturgiassa, se ilmaisee paljon ja syvästi. Siitä ei kuitenkaan kannata tehdä velvollisuutta tai tuomitsemisen välinettä seurakuntalaisten välillä.
Itse tervehdin mahdollisimman monia, toiset papit ovat ilahduttavan rauhallisia ja antavat seurakuntalaisille runsaasti aikaa tervehtimiseen, jopa tulevat ihmisten keskelle tervehtimään itsekin. Jos en voi tervehtiä kaikkia, mikä usein on tilanne isoissa kirkoissa, pyrin luomaan "tervehtivän" katseen mahdollisimman laajalle ympärilleni ja jopa vilkuttamaan tai heittämään lentosuukkoja, mitä tapaa näkee varsinkin Suomen ulkopuolella.
Siis tervehtivät "jäykästi ja rakkaudettomasti"? Mitä se tarkoittaa? Pitäisikö suudella? Tervehdys on myös kaksipuolinen tapahtuma tervehdyksen hetkellä. Kyse voi olla yhtä hyvin siitä, että itselläsi ei ole kykyä vastaanottaa toisen tervehdystä.
Entäpä ihmisten persoonalliset erot elekielessä ja reagointinopeudessa?Rakkauden puutetta on valittaa tällaisesta.
Kadotukseen tuskin joutuu siksi, että rauhantervehdyksen antotapa ei miellytä luterilaista messuvierasta. Luterilaiseen "messuun" tapa ei taida kuulua?
Vai olet onnistunut löytämään katolisen taikkutytön. Eikös siellä olla pääsääntöisesti buddhalaisia ja islamilaiset muodostavat vähemmistön? Varmaan pieniä vähemmistöjä kaikkia on kaikkialla, mutta kiinnostavaa olisi tietää, että minkälaista on tämä thaimaalainen katolinen perinne, jonka kautta vaimosi suomalaista katolista perinnettä arvostelee... Tai siis sinä hänen puolestaan.
Tuo toiseksi viimeinen virkkeesi on nimittäin vähän epäselvä: "Se että olemme uskonnostamme tai kirkkokunnastamme riippumatta sisaria ja veljiä keskenämme on niin tärkeä ja keskeinen asia ettei yksikään joka siihen uskoo saisi joutua kadotukseen ja olla osallistumatta rauhantervehdykseen."
??!! Kukaan joka uskoo kaikkien ihmisten sisaruuteen ja veljeyteen ei saisi joutua kadotukseen eikä olla osallistumatta rauhantervehdykseen...?!
Rauhatervehdys on täysin vapaaehtoinen, siis pappi voi kehottaa siihen taikka jättää kehottamatta, eikä se siis ole millään tapaa olennainen osa messua. Ongelma tässä koko asiassa on se, että rauhantervehdyksen aikana Kristus on jo alttarilla, joten on omituista kääntää huomio pois Hänestä. Tällaisena hetkenä on täysin mautonta aloittaa sellainen rupattelu- ja huutelutuokio, mitä jossain päin maailmaa näkee. Kun vieressä istuva siis ei halua antaa kyseistä tervehdystä tai tekee sen mahdollisimman vähäeleisesti, se ei kerro mitään sinusta tai hänen tuntemuksistaan sinua kohtaan, vaan siitä, että hän sinä hetkenä mietiskelee Kristusta.
Paavi itse on kirjoittanut, että rauhantervehdyn on messussa huonossa kohdassa. Parempi paikka sille, jos se halutaan, olisi jo messun alkupuolella. Huhuja on ollut jopa siitä, että tuo paikka vaihdettaisiin.
Hyvä kommentti nimim." hieman selvitystä".
"Ongelma tässä koko asiassa on se, että rauhantervehdyksen aikana Kristus on jo alttarilla, joten on omituista kääntää huomio pois Hänestä."
Keskustelu liturgian järjestyksestä on aina paikallaan, keskustellessa opimme ymmärtämään toisiamme paremmin ja saatamme oppia näkemään Kristuksen toisissamme.
Kristus on alttarilla, mutta myös elää keskellämme ja meissä.( "Se minkä teette yhdelle näistä pienimmistä, sen te teette minulle. )
Tuosta näkökulmasta katsottuna rauhantervehdyksen paikka on kohtalaisen oikeutettu, mutta on tärkeää pyrkiä ymmärtämään eri ihmisten erilaiset tarpeet keskittymiseen kirkossa.
Itse koen hankalaksi kolehdin keräämisen kun juuri silloin haluaisin keskittyä lahjojen pyhittämiseen. Ainut lahja jonka voimme antaa on oma itsemme, se, joka olemme, kaikki tekomme. Tuntuu kummalliselta kaivaa rahakukkaroa sellaisena herkkänä hetkenä, ihan kuin voisin ostaa itseni pois antamasta koko itseäni Jumalalle.
Kuitenkaan en koe välttämättömäksi muuttaa kolehdin keräämisen paikkaa liturgiassa, koska vaikka se ei miellytä ajallista minääni, se on saanut minut ajattelemaan syvällisesti juuri tuota liturgian kohtaa.
Minusta tämä on esimerkki kristillisestä askeesista. Jumalan tahdon kunnioittamisesta. Maailmassa on paljon asioita jotka eivät miellyttä minua tai jotka satuttavat minua, mutta uskon että kaikki on silti Jumalan kädessä, Hänen tahtonsa on että kaikki pelastuvat. Kipeätkin asiat tapahtuvat jotta löytäisin Jumalan.
Tapahtukoon sinun tahtosi.
Thaimaassa matkatessani olen usein törmännyt katolilaisiin, etenkin jesuiittapappeihin ja muutaman kerran neokatekumenaaleihinkin. Olen ollut hyvin yllättynyt siitä miten hyvin inkulturoituneita molemmat liikkeet ovat olleet. Neokatekumenaalien liturgiaan sekä jesuiittojen messuun oli yhdistetty sujuvasti thaimaalaisia/buddhalaisia elementtejä menettämättä kuitenkaan kristillisen messun ydintä tai joitain länsimaisia piirteitä kuten messun summittaista runkoa tai kitaramusiikkia.
http://kennedyzen.tripod.com/
tätäkö tarkoitat Pörje
Minä löysin tieni katoliseen kirkkoon rauhantervehdyksen kautta. Se oli messussa se asia mikä kosketti. Messun jäykkyys täällä suomessa häiritsee minua yhä ja se ettei ole naisia alttarilla paitsi Marian kirkossa tyttösiä alttarilla palvelemassa. Messussa käyn silti rauhantervehdyksen takia. Se on hetki kun olemme seurakunta. Se on hetki kun yhdymme hengessä ja rakkaudessa. Leipä ja viini sen jälkeen täydentävät yhtymisen, sisaruuden hengessä. Olen huomannut että jotkut papit ilkeydessään helsingissäkin aloittavat jumalan karitsan rukoilemisen kesken rauhantervehdyksen että ei jäisi aikaa tervehtiä kaikkia. Onneksi on isä Marino henrikissä joka on aina kehottanut rauhantervehdykseen, ei ole koskaan jäänyt pois. Kiitos neokatekumenaaliliikkeelle, luulen että on heidän ansiotaan ja hengellisyyttään. On tärkeä saada koskettaa muita sisarina ja veljinä.
Ihanaa. Niin kävi minullekin. On niin kiva, kun olemme kaikki yhdessä ja kaikki hymyilevät ja ovat hyvällä tuulella ja tervehtivät toisiaan. Se on niin ihanaa. Varsinkaan Suomessa tällaista ei tapahdu missään muualla kuin katolisessa messussa. Minustakin se oli niin ihanaa, että juuri siksi päätin liittyä katoliseen kirkkoon. En minä niin tästä eukaristiasta, vai mikä se leipäjuttu nyt oli, niin välitä enkä jaksa hirveästi jotain Jeesusta pohtia. Saan päänsärkyä niin helposti. Ja kun pappi, tai joku mikä se nyt oli, puhuu tosi pitkään niin alkaa helposti väsyttää ja voi nukahtaa ja jos yrittää pinnistää ettei nukahtaisi niin sitten tulee taas päänsärkyä. Mutta yhtään ei ole päänsärkyä eikä paha olla, kun on rauhantervehdys ja voi ihanasti tervehtiä ja kosketella toisia. On niin tosi ihanaa, että neokatekumeenit vai mitä ne nyt oli tuli henkisesti tänne Suomeen ja voidaan kosketella toisiamme. Se on kaikkein tärkeintä. Minustakin se on ainoa asia, joka messussa koskettaa, nimittäin se kosketus.
Tuossa edellisessä viestissä on kyllä pilkan henki. Rauhantervehdys on monille tärkeä asia! Se voi olla monelle ujolle ainoa mahdollisuus saada koskettaa toista ihmistä, ja kyllä - se että saa koskettaa toista ihmistä on ihmisen perustarve. Simpanssitkin puhdistavat toistensa turkkeja ja koskettavat toisiaan ilman että siinä on mitään eroottista. Kirkko ei ole seksuaalivastainen ja se tuntee ihmisen perustarpeet. modernin katolisen uskon kauneus on juuri sen universaaliudessa, siinä että se ottaa huomioon kaikki elinalueet. Isä Marinolle todellakin kiitos tästä sisäisen lämmön jakamismahdollisuudesta joka ikisessä messussa! Olen kuullut että hän on kieltänyt jättämästä rauhantervhedystä pois yhdessäkään Henrikissä vietettävässä messussa. Tiedämme hyvin että tämä perustuu juuri neokatekumenaalispiritualiteettiin, koska heidän omissa yömenoissaankin rauhanterbvehdyksellä ja inhimillisellä kosketuksella on tärkeä osa leivän murentamisen ohella. Isä Teemun aikana tervehdys jäi pois sillointällöin aivan kuin muillakin "sydän"-papeilla.
Aivan. Kyllä tämä on juuri se näkyvä spiritualiteettien erovaisuuksien kynnys kysymys- Ne jotka jakavat muille itseään ja ne jotka eivät. Monissahan juuri tämä sydämen patoutuminen näkyy kykenemättömyydessä lähestyä sisariaan ja myös veljiään rakkauden merkeillä. On pappeja kuten juuri mainittu isä Marino, joka jopa hetkellisen sairauden heikentämänä ei alistu sisäikääntymisen kylmälle tielle ,vaan käyttää jokaista mahdollisuutta jakaa rauhantervehdystä.
Olennainen osa rauhantervehdystä on sydämen mukana olo ja se oikea henki.
"Ne jotka jakavat muille itseään ja ne jotka eivät."
"sydämen patoutuminen näkyy kykenemättömyydessä lähestyä sisariaan ja myös veljiään rakkauden merkeillä."
Kalahtaakohan pilkka omaan nilkkaani vai miksi nuo lauseet kuullostavat korvaani suhteettoman kovilta.
Minua monesti mietityttää miksi toiset papit kiirehtivät tervehtimisessä tai jättävät se pois, mutta yritän olla ajattelematta asiasta negatiivisesti. Täytyy myöntää etten yhdenkään papin kanssa ole keskustellut siitä, miten he ajattelevat rauhantervehdyksestä, ja siitä kun he kiirehtivät lausumaan Jumalan karitsaa.
Kiitos. Simpanssien esiintuominen tässä yhteydessä oli minulle se vihonviimeinen pikku tönäisy. I´m out.
Olen nähnyt isä Marinon todella huonossa kunnossa alttarilla välillä joitain vuosia sitten, hän oli talviflunssan runtelema ja silti jaksoi viettää messun ja muistaa rauhantervehdyksen. Lisäksi hänellä on usein ollut pahaa yskää ja silmätulehdusta sikäli mikäli olen alttarille oikein nähnyt. Hänen pitäisi oikeasti levätä ja vähentää töitään!
Kuulkaas lapset kyllä se on niin että rauhantervehdys on ollut käytössä paljon ennenkuin neokatkuista on ollut tuulahdustakaan katolisessa kirkossa!
Rauhantervehdyshän oli joskus käytössä Väinämöisen aikana joka jäi unholaan kunnes 60-luvun hengen mukaisesti yritettiin palauttaa arkeologisia menetelmiä käyttäen näitä kristillisen katakombi ajan unohdettuja salaisuuksia. Jippii
Nyt me sitten kätellään oikein kevättä rinnassa. Jossainhan sitä kunnolla halaillaan mutta ei vielä olla päästy sitä pyhän suudelman arvoitusta ratkomaan. Jos "perinteistä" puhutaan:
Missä siis "pyhä suudelma"?
Tähän on pakko kommentoida kun satun tässä sisarenpoikani koneen ääressä vielä olemaan: older brother ei ole täysin oikeassa koska (en nyt muista puhuttiinko tästä jo aiemmin) neokatekumenaalinen liike on syntynyt nimen omaan liturgisen uudistuksen aikaan 60-luvulla jolloin Kiko Arguello ja Carmen Hernandez aloittivat opus deinsä. Juuri liturgisen kevään yhteydessä rauhantervehdyksestä tuli kansan omaisuutta, pappien välinen ele muuttui messun keskeisimmäksi osaksi. Luin ylempää todella kauniin kuvauksen rauhantervehdyksestä. En ole kaikessa aivan samaa mieltä mutta pääosin kyllä. RAKKAUS on tärkeintä, ei viha, dogmit ja messut. Haluan sanoa vielä tämän: rauhantervehdys ei ole vitsi, vaan tilanne jossa tuntemattomat, korostan tuntemattomat ihmiset antavat itsensä toisilleen ja tulevat yhdeksi lihaksi, yhdeksi kiveksi, yhdeksi seurakunnaksi jumalan suuremmaksi kunniaksi ja jumalan vaelluksella olevan kansan pyhitykseksi. Se henkinen yhtyminen joka tapahtuu juuri ennen kommuuniota on jotain niin valtavaa, ettei edes leipä ja viini sitä ylitä. Siksi käsielettä ei pitäisi rajoittaa vain pariin ihmiseen vaan antaa katseen kiertää hieman laajemmalle. Ehkä juuri tuolla kauimmaisessa penkkirivissä on se yksinäinen lähimmäinen, se vaivainen, vammainen, surullinen, masentunut, "spitaalinen"? Rakastakaa, niin teitä rakastetaan :)
Ehkäpä siellä kaukana penkkirivissä istuu pari onnetonta, jotka ovat tervehtineet liian jäykästi tai vähäeleisesti innokasta neokatekumeenifania ja tulevat nyt - rakkauden (!) nimissä tuomituiksi "patoutuneiksi sydämiksi ja kyvyttömiksi lähestymään sisariaan ja veljiään".... Että voi olla itsekästä ja omahyväistä!
Leipä ja viini eivät sitä ylitä, mutta eikö edes Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri? Jumala kirjoitetaan muuten suomen(kin) kielessä isolla alkukirjaimella. Rakkaus pienellä, vaikka se tietenkin on tärkeämpää kuin oikeinkirjoitus.
Paavali muistaa aika monessa kirjeessään kehottaa seurakuntalaisia:
"Tervehtikää toisianne pyhällä suudelmalla."
Leipää ja viiniä unohtamatta, leivässä ja viinissä, leivän ja viinin pöydän ympärillä me sen rauhantervehdyksen teemme.
Pyhällä suudelmalla: näettekö olennaisen? Sana pyhä painottaa sanaa suudelma, ei leipää eikä viiniä! Paavali ei missään mainitse että leipä ja viini olisivat pyhiä, ne ovat vain leipää ja viiniä. Todellinen transusubstantiaatio tapahtuu pyhässä suudelmassa, se on käsien yhtymisessä rauhanervehdyksessä.
Niin se Paavalin kehotus tapahtuu yleensä noissa kirjeissä sellaisessa kontekstissa että Paavali hyvästelee lukijansa ja pyytää myös kaikkia seurakuntalaisia muistamaan toisiaan.
Noiden kehotusten yhdistämiset ehtoolliseen on vähän kaukaa haettuja, sellaistakin kuitenkin paljon näkee.
matteuksen evankeliumi 5:23-24
23. Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
24. niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.
Minusta nämä Raamatun sanat tulevat kylläkin lihaksi, kun katsomme hengellisillä vaistollamme sitä välitöntä sponttaanista rakkautta joka näkyy rauhantervehtiän sielunsilmissä.
Eikö vilpitön rakkaus puhuttele sitä oikeata kristittyä joka meidän kaikkien sydämissämme piilee.
Sitä seurakuntaelämää vaan ;)
http://www.youtube.com/watch?v=g7Kr0c8JzyI
(Sign of Peace - - Bishops Consecration 10/03/08)
http://www.youtube.com/watch?v=3wZcqxBxXng&feature=related
(Mary Mother of Jesus Inclusive Catholic Community:Sign of Peace9
käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi. (matteuksen evankeliumi 5:24)
Eli painu sinne missä se veli on ja älä tänne jää hikisten kämmenesi kanssa muita ihmisiä riivaamaan huonolla omatunnollasi. Messu ei ole "handshake" & "feel good" yhdistys jossa pinnallisten ilmeiden kaupestelu antaa sekularismin ikeen alla mureneville väliaikasta helpotusta.
Vade retro geriatrikot ja muut naiviuskulttuuri edustajat. Smileyface totalitarismille ja muille ismieille piste. (http://www.flickr.com/photos/34021023@N08/3231821032/)
http://www.youtube.com/watch?v=NRt2cKvJLlE
olen eri mieltä sinun kanssa. kuljen neocatechumenaletietä ja on rakkauden tervehdys liturgiassa joka tärkein, meidän isä ja perustaja Kiko Argüello on sanonut: (käännän teksti suoran internetistä) "liturgiassa on kolme kohokohtaa. me valmistaudumme pitkään (sanan liturgia) kristuksen sanan ambon ääressä, valmistamme rakkauden ateria ja teemme kristuksen ruumis ja veri rauhan ja rakkauden tervehdyksessä koska se tekee meidät kristuksen ruumiksi. kolmas kohokohta on agapeateria, kohtaus liturgian jälkeeen." onko suomessa tämä agape ehkä kohtaminen seurakuntasalissa seurakunnan kanssa messun jälken? voi olla jos tulkitsen oikein tavlalla meidän isä ja perustaja.
Tänään on erinomainen päivä miettiä näitä anteeksiantokysymyksiä. Tsekatkaa katolisen kirkon päivän tekstit.
Ensimmäinen on Siirakin kirjasta 27:30, 28:1-7
Pitkävihaisuus ja vihastuminen - nekin ovat kauhistus, ja syntinen mies pysyy niissä hellittämättä.
Joka kostaa, saa kokea Herran koston, sen synnit hän totisesti tallella pitää.. Anna anteeksi lähimmäisellesi, mitä hän on väärin tehnyt; silloin myös sinä, jos rukoilet, pääset vapaaksi synneistäsi.
Ihminen pitää vihaa ihmistä vastaan; voiko hän rukoilla Herralta terveeksitekemistä?
Kaltaistansa ihmistä kohtaan hänellä ei ole laupeutta; voiko hän rukoilla omien syntiensä tähden.
Hän, vaikka on liha, on pitkävihainen; kuka sovittaa hänen omat syntinsä?
Muista loppua, ja heitä vihollisuus; muista mätäneminen ja kuolema; ja pidä käskyt.
Muista käskyt äläkä pidä pitkää vihaa lähimmäistäsi vastaan; muista Korkeimman liitto, ja katso hairahduksen ohitse.
Muut tekstit tälle päivälle ovat
Psalmi
103(102),1-2.3-4.9-10.11-12
Paavalin kirjeestä roomalaisille
14:7-9
ja evankeliumista Matteuksen mukaan 18:21-35
Hyvää ja siunattua sunnuntaita kaikille!
Niin tulehan kommunismin 100 miljoonaa uhria ja kansallissosialimin juutalaiset osanottajat ottaa hieman iisisti ja "go with the flow" ja nostaa kättä tervehdys asentoon.- Katso hairahduksen ohitse, anna anteeksi lähimmäisellesi, mitä hän on väärin tehnyt
PS
ismit ja muut sukupolvi tunne kuohunta ideologiat vaikuttavat naurettavilta alussa kunnes sitten iktien syömme heidän pullamössöä naamat vääntyneenä.
Hyvää ja siunattua sunnuntaita kaikille myös täältä
http://www.youtube.com/watch?v=4tTVdiS7o8U&feature=relmfu
Penkin takana joku hassu jolla musta tassu, mutta ei mikään rassu. Ojenamme siis rauhaa merkiksi että emme enää pauhaa, mutta joillain nokka nirpassa koska eivät ole kimpassa. Mikä viha, ei tämä mikään kotipiha. Älä vaivaasi kanna vaan nyt anna - hymy joka on yhteisömme jymy.
Amen. Tämä kiteyttää hienosti Credomme jossa monikulttuurisuus, avoimuus, rauha, egoismi ja yhtenäisyyden parantava voima on uskon sisarten ja veljien iloisessa joukkiossa. Halleluja
Ihmetyksen aihe minulle on ollut Suomen rauhantervehdyksessä ettei papit tule tervehtimään kansaa! ulkomailla kun reissaa - olen matkustanut paljon mm. Italiassa ja Sveitsissä - tulee papit tervehtimään koko kirkkokansan, tuomaan Jumalan rauhaa käsitervehdyksellä kansalle. Rauhantervehdys on suorassa suhteessa siihen, miten mukava ilmapiiri messussa on: näillä konservatiiveilla jotka viettävät ahdistavia latinamessujaan ei ole rauhantervehdystä ollenkaan ja se johtaa pelkoon ja ikävään "pers"tuntumaan messussa. Ei ole mukava olla jos pitää olla jotenkin jumalisen näköinen ja ei saa ympärille katsoa ja ystäviinsä tarttua. Mukavimmat messut olen kokenut italiassa jossa pappi ei ole ollut turhantärkeä, musiikki on vienyt rennosti messua eteenpäin (ei ainaista urkujen vingutusta vaan muita keinoja) ja ihmiset ovat olleet kirkossa kuin piazzalla tai casa di mammassa. Sellaisten ihmisten keskellä Jeesus oikeasti asuu.
Minulta tuosta viestistä unohtui pois se olennainen... italiassa mm. eräässä kirkossa rauhantervehdys saattoi kestää pidempään kuin ehtoollinen! kyse oli suurehkosta kyläkirkosta ja voi sanoa että kaikki kättelivät/suutelivat kaikkia. ettei koko sunnuntaipäivä olisi messunviettoon mennyt, kävivät kaikki itse alttarilta öylätin ja viinin. papin jakohomma on muutenkin ihan turha. ihan kuin jossain leipäjonossa tai kouluruokalassa olisi. kyse on ateriasta ei Hurstin leipäjonosta.
Aikamoinen keskustelu! Muistakaa nyt kuitenkin mistä "sign of peace*issä on kysymys: rakkaudesta. Sisarten ja veljien rakastamisesta.
"Rakastan sinua,
en siksi että olisin oppinut sanomaan sinulle niin,
en siksi että sanat nousevat sydämestäni. (...)
Rakastan sinua
koska olet tunkeutunut elämääni." Chiara Lubichin rukous uudesta rukouskirjastamme s. 136 :))
Jumala tunkeutuu, "penetroituu" elämäämme "väkisin" ja siksi me rakastamme häntä. Samalla tavalla meidän tulee penetroitua toisten elämään. Tämä penetraatio "tunkeutuminen" tapahtuu myös messussa rauhantervehedyksessä. Kenen elämään Sinä voisit penetroitua, kenen elämässä olla tuo jumala? Mieti sitä seuraavan kerran kun valitset ketä kättelet. Eikö jokainen ole "penetraatiosi" arvoinen?
Vaietkoot kaikki ihmiset Herran edessä! Herra astuu esiin pyhästä asunnostaan. (Sakarja 2:17)
Se siitä handu terkuista. Pyhiä pusuja odotellessa heipparallaa (http://en.wikipedia.org/wiki/Kiss_of_peace)
PS. Jos se "Pyhä Pusu "on se ammoina aikoina rättikristillisyyden sylilapsi aikakautena käytössä ollut sivuharrastus, eikö "handu terkut" o vähän niin kuin pateettista?
Hyvä linkki!
Why do some oppose the 'sign of the peace' at the Mass.
http://www.mycatholicsource.com/mcs/resources/flier_sign_of_peace.pdf
Laimeita ne on pusutkin, ainakin nää eteläeurooppalaisten pinnalliset päänpyörittelyt. Kyllä meidän pitää alkaa oikein kunnolla penetroitua toisiimme niin kuin tuossa edellä ehdotettiin. Rakkaudestahan tässä on kyse. Alttarilla makoileva mysteeri voi itse puuttua asiaan, jos pitää sitä jotenkin sopimattomana.
Tässä (http://fratres.wordpress.com/2008/05/23/in-honor-of-the-beast/) nukkemessussa on selvästi koettu ilmaisunvapauden parhaat puolet. Kaikki ovat reilusti mukana ja tekemistä riittää olevan. Tälläisessä messussa rauhantervehdys sopii kuin käsi hanskaan.
Olen ymmärtänyt että neokatekumenaaliliikelle tämä rauhantervehdys ja rauhanhalailu on olennainen osa messua. Olenko jotenkin huono katolilainen kun en ymmärrä miten tämä on niin pakonomainen juttu monille juuri messussa?
karismaattisille liikkeille on tyypillistä takertua johonkin yksittäiseen opinkohtaan tai asiaan ja vääntää siitä itselleen uusi uskonto. hups, ei kun siis uudistaa vanhaa uskontoa. tai siis ei. vaan parantaa. ei kun siis syventää vanhaa uskontoa, joka tietenkin on pysynyt samana koko ajan ja on sama koko ajan. kiko nyt vaan keksi, että miten homma hoitui liki 2000 vuotta sitten ja nyt sitten syvennetään tätä muuttunutta, ei kun siis alkuperäistä apostolista, ei kun siis tätä nyt vaan eikä tällä tietenkään ole mitään tekemistään minkään protestantismin tai reformaatioiden kanssa. sitä paitsi paavikin on antanut siunauksensa neokatekumeenisen liikkeen toiminnalle. siitä vaan leipää murustelemaan ja halimaan.