Maailmanjärjestön mukaan tilanne pahenee jatkuvasti, vaikka Somaliaan toimitetaan kansainvälistä hätäapua.
YK:n selonteon mukaan kaikki eteläisen Somalian alueet ovat vaarassa ajautua nälänhätään.
Myös muualla Afrikan sarvessa ruokapula on paha. Muun muassa Etiopiassa, Djiboutissa, Keniassa ja Ugandassa yli 12 miljoonaa ihmistä kärsii kuivuudesta ja tarvitsee humanitaarista apua.
YK:n mukaan aluetta uhkaa maailman vakavin humanitaarinen kriisi. Pahin tilanne on Somaliassa, joka on ollut ilman keskushallintoa 20 vuotta.
- Somalian tilanne vaikeutuu entisestään, sanoi YK:n humanitaarisen avun järjestö Ocha tuoreessa raportissa.
Heinäkuussa Etelä-Somalian Bakoolin ja Ala-Shabellen alueet julistettiin nälänhätäalueiksi. Nyt koko maan eteläosa, mukaan lukien pääkaupunki Mogadishu, on ajautumassa nälänhätään.
Norjalainen Somalia-asiantuntija varoittaa, että suuri osa kansainvälisestä hätäavusta joutuu vääriin käsiin.
- Jopa 40-50 prosenttia avusta varastetaan, sanoo Stig Jarle Hansen kehitysavun Bistandsaktuellt-lehdelle.
STT-AFP-NTB
Somalit ryöstää jopa kehitysavusta
5
289
Vastaukset
- hölynpölyäkö
ei pidä paikkaansa t muuveri ja esikunta
- OmShantiShivaShakti
Afrikan väkiluku on jo yli miljardin. Miksi ihmeessä sinne pitää kantaa lisää ruokaa, vaikka väestö kasvaa räjähdysmäisesti? Täytyyhän siellä olla jossain piilossa ruokaa, ei väestö ilman ruokaa kasva.
Antaa afrikkalaisen ruokkia itse itsensä.- nälkäpuoli
Sut pitäs laittaa dieetille
Ei afrit mitään osaa, tiedätkän syyn.
Ainut ruoka siellämain on äidin maito, jolla ruokitaan koko perhe, joskus jopa koko suku. Ei ne ymmärrä että se vauva imee kaiken elämänsä siitä äidistä ja äiti heikkenee kokoajan. Ja kuolee kohta pois.
Äiti vaan bushaa lisää lapsia, vaikka edellisillekään ei ole ruokaa. Mielestäni sellanen on sadismia.
Afrikkalainen sadisti äiti ajattelee : kun ei ole ruokaa niin tehdään lisää lapsia niin saavat ainakin lötkö-tisu-maitoa.
En minä tekisi lapsia ainakaan lisää jos ei edellisillekään lapsille olisi muuta ruokaa antaa kuin tisu-maitoa.
En ymmärrä tuota afrikkalaista logiikkaa.
" Jopa 40-50 prosenttia avusta varastetaan.."
Siinä sen näkee että somali on somali myös toiselle somalille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591154Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11830Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33517Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36514Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487