Lähdetäänpä liikkeelle siitä hypoteesista, että
Raamatun luomiskertomus on totta ja siis Jumala on
luonut maailmankaikkeuden ja ihmisen.
Kertokaapa, mitä Raamattu sanoo siitä, MIKSI
(=minkä vuoksi)tämä luominen tapahtui.
Vastaukseksi ei nyt kelpaa 'tutkimattomia ovat
Herran tiet' ja muut samankaltaiset fraasit!
Käsittääkseni Raamatun mukaan Jumala on 'henki',
eikä siis koostu ainakaan mistään ihmisen
tuntemasta materiasta. Mutta mitä tarkoittaa, että
joku on henki? Onko henki esim. energiakenttä,
jolloin toisaalta yleisen suhteellisuusteorian
mukaan se on ekvivalentti materian kanssa?
Selittäkääpä sitten vielä, mitkä ovat ne
konkreettiset menetelmät, joilla esim. aineeton
henki luo maailmankaikkeuksia (esittäkääpä esim.
galaksin teko-ohjeet)?
Tuntuuko uskottavalta, että Raamatun Jumala on
ainoa henki? Vai onko olemassa vaikkapa
äärettömän monitasoinen älyllisten olentojen
hierarkia? Olisiko mahdollista, että
maailmankaikkeuden selitys voisi olla Raamatussa
kerrottua mutkikkaampi (jotain on jätetty
kertomatta)?
Ps. Hypoteesi on pohjaOLETUS, jota ei todisteta
oikeaksi. Ei siis väittelyä siitä, onko hypoteesi
oikea vai ei, kiitos!
Raamatun luomiskertomus on totta ja siis Jumala on
luonut maailmankaikkeuden ja ihmisen.
Kertokaapa, mitä Raamattu sanoo siitä, MIKSI
(=minkä vuoksi)tämä luominen tapahtui.
Vastaukseksi ei nyt kelpaa 'tutkimattomia ovat
Herran tiet' ja muut samankaltaiset fraasit!
Käsittääkseni Raamatun mukaan Jumala on 'henki',
eikä siis koostu ainakaan mistään ihmisen
tuntemasta materiasta. Mutta mitä tarkoittaa, että
joku on henki? Onko henki esim. energiakenttä,
jolloin toisaalta yleisen suhteellisuusteorian
mukaan se on ekvivalentti materian kanssa?
Selittäkääpä sitten vielä, mitkä ovat ne
konkreettiset menetelmät, joilla esim. aineeton
henki luo maailmankaikkeuksia (esittäkääpä esim.
galaksin teko-ohjeet)?
Tuntuuko uskottavalta, että Raamatun Jumala on
ainoa henki? Vai onko olemassa vaikkapa
äärettömän monitasoinen älyllisten olentojen
hierarkia? Olisiko mahdollista, että
maailmankaikkeuden selitys voisi olla Raamatussa
kerrottua mutkikkaampi (jotain on jätetty
kertomatta)?
Ps. Hypoteesi on pohjaOLETUS, jota ei todisteta
oikeaksi. Ei siis väittelyä siitä, onko hypoteesi
oikea vai ei, kiitos!
Vastaukset 182
Vanhimmat
Jumalan, Laupiaan Armahtajan, nimeen
Sano, Allah on Yksi. Allah on ikuinen ja
absoluuttinen. Se ei ole toisesta syntynyt tai
toista synnyttänyt. Eikä ole mitään muuta sen
kaltaista. (Koraani, suura Al-Ikhlas)
Mitä ihmisen tulisi tehdä, jotta kelpaisi
Allahille?
Kaitzu, siirrytäänkö vaikka tuonne alas
keskustelemaan? Monen linjan seuraaminen
hankloittaa ja hidastaa tätä.
Tai jos haluat, avataan uusi aihe
Miten se on hankalaa?
Voimme tehdä kuinka haluat, mutta minun pitää
lähteä hommista kotio, koska herra se on
herrallakin - vaimo meinaan.
Ei vaiskaan. Meillä mennään Raamatun mallin
mukaisesti ja se on sellainen, että mies päättää,
mutta on vaimonsa palvelija.
Jos haluat avat uuden otsikon, niin keksi jotain
nasevaa, miksi Allah, eikä Jumala?
otsikko: Allah
näin se homma etenee.
en ole professori tai mikään yltiöpäisen
perehtynyt mainitsmiisi asioihin, mutta voin
yhtyä mielipiteeseen siitä, että
KUKAAN EI VOI SORMEA HEILAUTTAMALLA LUODA KOKO
P...KELEEN UNIVERSUMIA!
kertoo paljon nykyihmisen älykkyydestä kun
sokeasti uskotaan 2000 vuotta vanhaan kirjaan,
jonka on todennäköisesti kirjoittanut joku sen
ajan agatha christie...
Aivan! Ei kukaan, jonka olemuksen ihmisaivot voi
käsittää. Sen takia Koraanissa sanotaan, ettei
sen olemusta voi käsittää: "Ei ole mitään toista
sen kaltaista". Vain sana "Ole" riittää Allahille.
aivan jus ja joo
siksi "normaalit" (lue vietävissä olevat) ihmiset
uskovat siihen, kun eivät ymmärrä, eivätkä voi
todistaa. ja siksi pelkäävät.
olette kyllä niin idioottimaisen aivottomia, ei
kannata edes tuhlata sormien nahkaa
kirjoitellessaan tänne...
Kun sinä kerran ymmärrät kaiken, kerro mulle,
mitä oli, ennen, ku oli mitään? Syyt ja olemukset
on ihan yhtä käsittämättömiä asioita.
mistäs minä sen voisin tietää?
ja miksi minun tarvitsisi?
mutta tota teidän jumala-huuhaa juttuanne en
kyllä tajua
Oletko nyt aivan varma, että Koraanissa kerrotaan
kaikki näistä ihmiselle käsittämättömistä
hengistä? Mitäpä, jos onkin olemassa esim. Ylläh,
jonka olemusta vuorostaan Allah ei voi käsittää
jne. loputtomiin?
Millä perusteella muuten oletat, että Koraanissa
on kerrottu kaikki ihmiselle käsittämättömistä
asioista? Kieltääkö uskontosi sinua ajattelemasta
itse? Historia on sitä paitsi osoittanut, että se
mikä on tänään ihmiselle käsittämätöntä ei sitä
ole välttämättä tulevaisuudessa.
Miksi Koraani tuli ihmisen käyttöön niin
myöhäisessä vaiheessa? Eivätkö aikaisemmat
ihmisukupolvet (luolamiehet) 'voineet käsittää'
sen kirjoituksia? Jospa Allahisi kertoo sinulle
lisää, sitten kun olet oppinut ajattelemaan
itsekin ja lopettanut Koraanin taakse
pakenemisen?
Koraanissa ei nimenomaan kerrota kaikkea.
Allahin itse määrittelemät nimet itselleen
tekevät esim. "Yllahin" olemassaolon
mahdottomaksi. Muslimi hyväksyy Jumalalle
ainoastaan ne nimet ja atribuutit, jotka on
kirjoitettu koraaniin. Se on yksi Islamilaisen
monoteismin perusteista.
Islam sallii ja vaatii omaa harkintakykyä, mutta
lähtökohta on se, että ihminen on yksin
kykenemätön tekemään oikeita ratkaisuja. Koska
ihmisen täytyy itse valita uskontonsa, vauvakaste
tai pakkokäännyttäminen ei ole sallittua.
Ihmisten tietämättömyyttä ja totuuden
löytämisentahtoa varten kaikille kansoille on
kaikkina aikoina lähetetty sanansaattajia, joista
Muhammed (SAAS) on viimeinen, "Profeetojen
Sinetti". Profeettoja on Koraanin mukaan ollut
124000.
Koraanin sanoma on, ja tulee aina olemaan
osittain käsittämätön. Jotkut on verranneet sitä
ruusuun, jonka ydin paljastuu terälehti
terälehdeltä. Nykytiede antaa jatkuvasti uusia
merkityksia Koraanin sanoille ja sen takia
Koraanin tekstiä, toisin kuin raamatun, ei
muuteta, eikä edes tarvi muuttaa.
Huomattavaa on, ettei Koraani ole ollut koskaan
ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa.
Eikö muslimiuskonnossa nimenomaan ole kysymys
siitä, että määrättyjä sääntöjä noudattamalla
pelastuu?
Tämähän menee ihan ihmisjärkeen, ex meekin.
Kristinuskossa taas ihmisellä ei ole omaa
osuuttaan pelastumisestaan, vaan Jumala tekee
kaiken.
Sinulle jää ainoastaan vaihtoehto, jossa voit
hylätä Jumalan. Valitettavasti moni tekee niin.
Tiesitkö että moni on löytänyt Koraanista
Jeesuksen ja vastoin kieltoja rukoillut Häntä ja
tullut uskoon?
Mistä syystä Allah ilmaisi itsensä vasta vuonna
600 jkr Muhammedille?
Mitä sitä ennen eläneille tapahtuu?
Onko Allah luonut kaikki ihmiset?
Pelastuuko kaikki?
Koska Muhammed eli n 600 jkr :-). Sitä ennen oli
profeettoja, yhteensä 124000, joista pieni osa,
mm Jeesus, Marian poika (AS), on mainittu
Koraanissa.
Se, mitä tapahtuu sitä ennen eläneille, on
Allahin päätettävissä. Suurinpiirtein se mennee
niin, että jos on tehnyt parhaansa totuuden
löytämiseksi ja noudattanut yhteskunnan
sääntöjä, "pelastuu". Toi on vaa suurinpiirtein...
Allah on KAIKEN Luoja, Ravitsija ja Ylläpitäjä.
Mitä Jeesus sanoi pelastumisesta? "Pitäkää
käskyt."
Kaikki käskyt sisältyvät Jeesuksen kaksoiskäskyyn:
Rakastakaa lähimmäistänne, niin kuin itseänne.
Jeesusko oli Allahin profeetta?
Allahistako Hän kertoi?
Voittiko Hän kuoleman, niin kuin Raamattu sanoo?
Siis teen niinkin kirjassa sanotaan ja ajattelen
kuitenkin mitä ajattelen. Voin myös pettää
itseäni tulkitsemalla kyseistä "Pyhää kirjaa "
oman mieleni mukaan ja tulla pyhäksi. Näin siis
pääsee taivaaseen. Olemalla sääntöjen mukainen
partiopoika.
Mitähän mahdollisesti ajat takaa kommentillasi?
Kyllä Jumala näkee, koska petät Häntä, tai
itseäsi, tai jotain muuta.
Kukaan uskova ei tulkitse Raamattua oman mielensä
mukaan, vaan hänessä asuvan Pyhän Hengen
avustuksella.
Mitenkään muuten Raamatun sanoma ei edes aukene.
tämäkin kyllä kerrotaan Raamatussa ohjeena.
Jos siis olet etsimässä Jumalaa, niin lopeta
etsiminen ja pyydä Jeesusta elämääsi
vilpittömästi. Muista myös pyytää syntejäsi
anteeksi ja kiittää Jeesusta, että Hän on
sinunkin puolestasi kuollut. Sitten Hän ilmaisee
itsensä sinulle.
Allah ei ole paljastanut tarkoitusta, mutta
sanonut, ettei maailmaa ole luotu huvin vuoksi.
Sana tuli lihaksi, ajatus puheeksi. Siinä lienee
ne vertauskuvat millä tavalla maailma syntyi.
Raamatun alussa luoja on Elohim joka toki voidaan
käsittää "jumaluuksina" jotka loivat, tai vaikka
ydheksi kädeksi, jossa oli monta sormea. Ehkä
kaikkein tarkimmin yhdeksi pääksi ja kruunuksi,
jolla oli 6 muuta ulottuvuutta, kuten juutalaiset
kabbalistit sanoisivat. Se, millä tavalla
hengestä tulee aine, se on varmasti niin suuri
mysteeri, että vastausta siihen saa hakea
lukemattomia aikoja. Ja jos sen tietääkin
suusanallisesti, niin osaatko itse tehdä hengestä
ainetta, jolloin oikeasti tietäisit, mitä siinä
tapahtuu. Itse uskon, että ensin oli
tosiaan "henki vettenpäällä", joka sitten tuli
aineeksi, täksi näkyväksi maailmankaikkeudeksi.
Ja tämä näkyvä on kerran muuttuva takaisin
näkymättömäksi, eli hengeksi. Koskien sekä
ihmistä, että koko näkyvä maailmaa.
Mitä tarkoittaa henki? Yksi lähtökohta on
miettiä, mitä kaikkea on aine ja ilmennyt
maailma, poistaa se ja se mitä jää jäljelle on
ehkä sitä henkeä.
Jumala, myös kuten se Raamatussa
ilmoitetaan "Korkein" eli tarkoita mitään muuta
kuin että se on YKSI ja AINOA, mutta Raamattu
puhuu myös muista näkymättömistä hierarkioista.
Mutkikkaampi se synty ja jumaluusoppi on
varmasti, mitä tulee metafysiikkaan ja
fysiikkaan, mutta kuinka tärkeää se on ihmisen
kannalta? On helpompaa käyttää elämänsä
miettiessä, pohtiessa ja väitellessä näistä
aioista, kuin elää eläväksi Jeesuksen opit, tuoda
Kristus omalta osaltaan maanpäälle. Siihen ei
tarvita syvällisiä ja tietoa vaativia opintoja,
vaan moraalista elämää ja usko/tahtoa.
Ken tietää konkreettiset menetelmät, miten
hengestä tehdään ainetta, niin kertokoon,
mielenkiinnolla kuuntelen :-) Uskoakseni ihmi
vain pystyvät hipaisemaan tuota Jumalan luomista
käytännössä, ehkä analogioiden kautta, kuten
alussa mainitsin.
-rauhaa tutkimuksillesi-
Vedän vastauksestasi sen johtopäätöksen, että
Raamatussa ei kerrota mitään konkreettisia
vastauksia esiin nostamiini kysymyksiin. Löytyy
vain erilaisia vihjauksia, joista pilkkua
viilaamallla saadaan mikä tahansa tulkinta aikaan
riippuen viilaajan tarkoitusperistä.
Hyvin lähellä on ajatus, että Raamatun
kirjoittaneilla ihmisillä ei ollut edes
nykytietämyksen veroista käsitystä näistä
asioista. Joten ei ollut muuta mahdollisuutta kuin
esittää asiat moniselitteisesti.
Esität seuraavan väitteen:
'On helpompaa käyttää elämänsä
miettiessä, pohtiessa ja väitellessä näistä
asioista, kuin elää eläväksi Jeesuksen opit, tuoda
Kristus omalta osaltaan maanpäälle.'
Olen tästä asiasta kanssasi jyrkästi eri mieltä.
Uskontoon turvautuminen on mielestäni nimenomaan
HELPPO TRIVIAALIRATKAISU. Elämä muuttuu
huomattavasti monimutkaisemmaksi, kun
ihminen aloittaa oman ajattelun. Joka tietoa
lisää, se tuskaa lisää!
Uskonto on sitäpaitsi parhaiten itsekkäille
ihmisille sopiva IHMISKESKEINEN
TIKKUKARAMELLITEORIA: Tehkää niin kuin käsketään,
niin saatte palkinnoksi karamelliä ja ellette tee,
saatte risua. Uskonto perustuu siis oman edun
tavoitteluun ja rangaistuksen pelkoon. Mitä
tyypillisin ihmisen kehittämä vallankäytön väline!
1. Oikea johtopäätös tuo ensimmäinen. Raamatusta
ei löydy kysymyksiisi niin tarkkoja vastauksia
kuin kysymyksiisi hait. Siihen viittasinkin
sillä, että kirja reilun tuhannen sivun muodossa
on pieni, mutta silti voi kertoa olennaisimman
ihmisen lyhyen elämän tarkoituskesta.
2. Raamatun kirjoittaneilla ihmisillä ja
varsinkin sen ajan ihmisillä, sekä VT:n että UT:n
aikana varmasti oli enemmänkin tietoa. Tutustu
lähemmin vain juutalaisten kirjoituksiin, mutta
myös kristillisiin muihin lähteisiin.
3. Väittäisin edelleen, että pohdiskelu on
helpompaa ja vähemmän voimia vaativaa kuin
käytännön tekeminen. En puhunut pelkästään
uskosta, vaan uskosta johtuvasta elämäntavasta.
4. Itsekkyys ei kuulu tuohon elämäntapaan vaikka
uskonnot yleisesti ottaen ovatkin yhtä otollista
maaperää itsekkyydelle, kuin vähemmän
uskonnolliset yhteisöt, jopa ateistiset
maailmankatsomukset. Oikea usko ja uskonto ei ole
oman itsensä pelastamista pelksätään, eikä
myöskään pelosta johtuvaa uskomusta.
Hienoimmillaan se on juuri päinvastoin, eli
omasta vapaasta tahdosta ja rakkaudesta valittu
TIE.
-Siunausta tiellesi-
Erittäin mielenkiintoista pohdiskelua, niitä joita kiinnostaa, niin suosittelen http://www.ldolphin.org (Stanfordin yliopiston professorin vetämät sivut), joissa on kaikenlaista tälläistä pohdiskelua. Sousittelen, sousittelen!
1. Kertokaapa, mitä Raamattu sanoo siitä, MIKSI
(=minkä vuoksi)tämä luominen tapahtui.
Vastaukseksi ei nyt kelpaa 'tutkimattomia ovat
Herran tiet' ja muut samankaltaiset fraasit!
VASTAUS: Raamatussa ei kerrota syitä tähän
luomiseen.
2. Käsittääkseni Raamatun mukaan Jumala
on 'henki', eikä siis koostu ainakaan mistään
ihmisen tuntemasta materiasta. Mutta mitä
tarkoittaa, että joku on henki? Onko henki esim.
energiakenttä, jolloin toisaalta yleisen
suhteellisuusteorian mukaan se on ekvivalentti
materian kanssa?
VASTAUS: Henki ei ole 'ekvivalentti' (hmph...)
materian kanssa.
3. "Selittäkääpä sitten vielä, mitkä ovat ne
konkreettiset menetelmät, joilla esim. aineeton
henki luo maailmankaikkeuksia (esittäkääpä esim.
galaksin teko-ohjeet)?"
VASTAUS: Diibadaaba ja hahhaa... Esitä sinä
tietoa siitä mitä oli ennen alkuräjähdystä
edeltänyttä singulariteettia ja mikä sai tämän
singulariteetin laajentumaan. Myös minun pyyntöni
on kohtuullinen.
4. "Tuntuuko uskottavalta, että Raamatun Jumala
on ainoa henki?"
VASTAUS: Näin ei todellakaan sanota Raamatussa
vaan henkiä on muitakin. Jumala on Jumala. Tämän
käsitteen semantiikan pitäisi olla riitävän selvä.
5. "Olisiko mahdollista, että
maailmankaikkeuden selitys voisi olla Raamatussa
kerrottua mutkikkaampi (jotain on jätetty
kertomatta)?"
VASTAUS: Puhumattakaan siitä mitä on jätetty
ymmärtämättä.
Kohta 2. Et antanut mitään selitystä 'hengelle'
Ekvivalenttiudella tarkoitin Einsteinin yhtälöä
E=mc^2 (E=energia, m=massa ja c=valon nopeus).
Kohta 3. Alkuräjähdysteoria singulariteetteineen
on jo vanhentunutta tietoa. Tutustupa
säieteorioihin, niissä singulariteettiongelma ei
ole. Tieteelliset teoriat ovat vain tämänhetkiseen
tietämykseen perustuvia käsityksiä
maailmankaikkeuden synnystä. Niitä muutetaan aina
kun uutta tietoa ilmaantuu. Uskonnot sen sijaan
väittävät tietävänsä KOKO lopullisen totuuden,
siksi kyselin tätä 'pikku yksityiskohtaa'. Et vain
osannut antaa mitään vastausta.
3. ja 4. Et ottanut mitään kantaa esittämääni
HIERARKIA-mahdollisuuteen.
Mitä, jos ei lähdetäkkään siitä pohjaoletuksesta,
että raamattu tai tiede olisivat oikeassa? Mitä,
jos lähdetään siitä, että Allah on oikeassa? Se
saattaa muuttaa koko käsityksen todellisuudesta.
Ja mikä oikeasti on olemassa? Jos aine on
energiaa, mistä se on tullut? Einstein oli
väärässä; energia on luotu ja tulee häviämään.
Mikä voi olla olemassa ennen, ku on olemassa
mitään? Miten "ei mistään" voi tulla jotain,
ilman, että joku/jokin aiheuttaa sen tulevaksi?
Ne kysymykset jää PELKÄSTÄÄN ns. uskontojen
vastattaviksi. Siksihän niitä kutsutaan
uskonnoiksi. Allah puolestaan on itse määritellyt
Islamin "palvelukseksi". Ei vaadita sokeaa uskoa,
ainoastaan ymmärtämistä ja tosiasioiden
hyväksynistä.
"Kohta 2. Et antanut mitään selitystä 'hengelle'"
E=mc^2 on verbi ja henki on substantiivi.
"Alkuräjähdysteoria singulariteetteineen
on jo vanhentunutta tietoa. Tutustupa
säieteorioihin, niissä singulariteettiongelma ei
ole."
Ahaa, siis tämänhetkiseen tietämykseen perustuvat
käsitykset maailmankaikkeuden synnystä ovat
ratkaisseet singularitettiongelman. Eli
maailmankaikkeus syntyi..?
"Uskonnot sen sijaan väittävät tietävänsä KOKO
lopullisen totuuden,"
Mysteerit ovat erittäin tärkeä osuus kaikkia
uskontoja. Ainoastaan tiede väittää lopulta
antavansa selityksen kaikelle.
"3. ja 4. Et ottanut mitään kantaa esittämääni
HIERARKIA-mahdollisuuteen."
:) en ole käynyt tuonpuoleisessa, joten
Svedenborg-tyylistä organisaatiokarttaa en osaa
piirtää. Miksi juttelisin tsuppareiden kanssa jos
voin soittaa suoraan TJ:lle?
Onpas hirveää hermoilua mokomalla asialla.
Mitäpä jos hetkeksi keksisit vaikka oman
maailmanselitysopin, sellaisen joka on sinua
tyydyttävä.
Ovat nuo uskontojen kirjat aikojen saatossa
muokkautuneet melkoisiksi runoelmiksi,
kaikenlaista pientä kivaa lisäilty ja poisteltu
ja pyritty niissä lisäksi poliitiseen
korrektiuteenkin. En suosittele sananmukaista
tavaustapaa. Konsultoi vaikka jotain eksegeettiä.
Ihmisiä vedätetään niin monin eri tavoin. Se on
vaan aukaistava silmänsä ja otettava
rauhallisesti. Omat valinnat on omalla vastuulla.
Elä itsesinäköinen elämä.
Noiden asioiden tietämisellä ei ole mitään
oleellista pointtia. Siksi niitä ei ole
Raamatussakaan kerrottu. Raamattu keskittyy
ihmisen saattamiseksi takaisin Jumalan yhteyteen.
Tämä on Jumalalle tärkein asia suhteessa ihmisiin.
Uskallatko sanoa Allahia isäksi?
Onko sinulla henkilökohtaista suhdetta häneen?
"Noiden asioiden tietämisellä ei ole mitään
oleellista pointtia. Siksi niitä ei ole
Raamatussakaan kerrottu."
Onhan tuossa raamatussa sen verran sivuja nytkin,
etteikö "nuokin asiat" olisi vaikka sivumennen
voitu mainita yhdellä lisäsivulla.
Paavalikin olisi joutanut ihan hyvin heittämään
löpinöidensä sekaan pari repliikkiä
säieteoriasta. Mutta ei kun ei, myöhäistä enään
marista.
"Ainoastaan tiede väittää lopulta
antavansa selityksen kaikelle. "
Missäs "tiede" näin on mennyt väittämään?
Allah ei ole kenenkään isä. Minun isäni asuu
Lappeenrannassa.
Kuinka paljon henkilökohtaisempi jumalasuhde voi
olla, kuin se, että Allah on lähempänä minua,
kuin minun kaulavaltimo ja käännän minä pääni
oikealle tai vasemmalle, edessäni on
Allahin "kasvot"? Tai kun polvistuu rukoukseen ja
tuntee kuoleman enkelin suudelman niskassaan? Tai
jos tietää, että Allah tietää kaiken menneestä,
nykyisestä tai tulevasta? Tietää ja näkee keiken,
mitä minä teen ja ajattelen?
Kuinka paljon henkilökohtaisempi se voi olla?
1933 Raamatussa
2. Piet. 3
10. Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas,
ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja
alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja
kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.
Ei raamatun kirjoittajilla ole ollut tarkoitus
saada ihmisiä Jumalan yhteyteen, vaan omaan
yhteyteensä. Aivan samoin, kuin kirkolla ja
muilla uskonnollisilla yhteisöillä. Siitä on
todisteena se, miten kirkot ja muut yhteisöt
sallivat kielletyn ja kieltävät sallitun aina sen
mukaan, mikä on vallitseva ilmapiiri tai se, mikä
on suosittua.
Kristus Jeesus on meissä. Ei meidän ulkopuolella.
18 "En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen
luoksenne. 19 Vielä vähän aikaa, eikä maailma
enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän
ja tekin tulette elämään. 20 Sinä päivänä te
ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te
olette minussa ja minä teissä. 21 Joka on ottanut
vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se
rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä,
joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja
ilmaisen hänelle itseni."
Just noin se menee.
Eikä tarvitse kellon mukaan rukoilla,
kaikenmaailman pesuseremonioista puhumattakaan.
Jos ei ole vettä, niin hiekkakin käy.
En tahdo halventaa sinua, mutta melkoista
orjuutusta.
Oma rukoukseni on aina vapaaehtoista ja impulssin
rukouksellekin antaa Herra itse. Sitäkään
impulssia ei ole pakko totella, koska olemme
vapaita.
Tiesitkö, että Islamin uskoisten kantaisä oli
Ismael? Hän oli Aabrahamin ja orjattarensa lapsi.
Tämä kuvastaa orjuuttavaa islamin uskoa aivan
perinpohjaisesti. Lisäksi Jumala lupasi siunata
Ismaelin. Ja kuinka on käynyt? Oljyä on
arabimailla todella paljon.
Lisäksi vielä Raamattu kertoo, että Ismael ja
veljensä ovat aina riidoissa keskenään. Se on
pitänyt paikkaansa siitä asti. Mitä muuta
juutalaiset ja arabit tekevät, kuin tappelevat
keskenään?
Onko Koraanissa yhtäkään toteutunutta ennustusta?
Uskoakseen Jumalaan, olisi hyvä tietää että onko
Jumalassa jotain muutakin kuin ehkä puhdas ja
hyvä opettaja ja etiikan taitaja. Mielestäni
tulevaisuuteen näkemiset ovat hyvä merkki siitä,
että asia on Jumalasta.
Raamattu on Jumalan rakkauskirje ihmiselle.
Siinä on kerrottu, kuinka pääsee takaisin Jumalan
yhteyteen ja paljon muuta.
Jumala lähestyy niitä, jotka Häntä lähestyvät.
Taisit syyttää Abrahamia (AS) aviorikoksesta...
Nimi tulee muuten sanoista Abd ja Al-Rahiimin,
orja ja Armahtavin (yksi Allahin 99 nimestä).
Arabien kantaisä on Ishmael, ei muslimien. Esim.
minä olen suomalainen.
Orjuuttamisesta vielä sen verran, että nimitys
muslimi tarkoittaa henkilöä, joka on alistanut
vapaan tahtonsa, niinkuin on jo luonnollisilta
tarpeiltaan alistunut, Allahille, eli Islamiin.
Eikö raamatussa ole mainintaa rukousajoista? Entä
pään painamisesta maahan? Entäs peseytymisestä
ennen rukousta? Jos luet raamatun hepreaksi
huomaat, että ne kaikki löytyy sieltä.
Muslimin sanotaan rukoilevan 100000 kertaa
päivässä. Muhammed (SAAS) sanoi että kaikki mikä
on, "rukoilee" jatkuvasti Allahia. Varsinainen
salah on asia erikseen.
Tottakai rukous on vapaaehtoista. Jotkut valitsee
rukoilla, jotkut ei. Jälkimmäiset on joko huonoja
muslimeja tai vääräuskoisia. Myös ei-muslimi voi
suorittaa salaah'n, mutta silloin häntä täytyy
kohdella muslimina. Allah tietää, mitä hänellä on
sydämessä.
Eikös Raamattukin ole muslimien pyhä kirja?
Mitäs sitten tehdään, kun Raamatun Jumala ja
Koraanin Allah, eivät olekaan samat? Kumpaa
uskotaan?
Jumala ilmoitti lakinsa Moosekselle. Mooses
ilmoitti, että tulee vieläkin suurempi profeetta,
jota tulisi kuunnella. Tämä profeettahan on
Jeesus Kristus, josta koko Raamattu puhuu. Vai
puhuuko Raamattu sittenkin Muhammedista?
Me siis kuuntelemme Jeesusta ja olemme laista
vapaita.
Kyllä Vanhan Testamentinkin ohjeet uskonelämälle
on kristityn sydämessä, kuten tuo alituiseen
rukoukseen kehoittaminen.
Onko sinulla suhdetta Allahiin? Puhuuko hän
sinulle?
Einsteinin kaava ei ole verbi, korkeintaan =-
merkki kaavassa on sitä. Kiitos siitä
mullistavasta tiedosta, että Jumalasi on
substantiivi. Voitko raottaa tiedon aarrearkkuasi
vielä sen verran, että kerrot onko kyseessä
appellatiivi vai propri? Vakavasti puhuen,
kaikille varmaan selvisi, että sinulla ei tähän
henki-probleemaan ole mitään järjellistä
esitettävää.
Unohdit myös hypoteesin: Oletetaan Raamatun
luomiskertomus oikeaksi. Sinun piti selittää
Raamatun avulla, miten luominen käytännössä
tapahtuu. Käytät vanhaa kulunutta temppua
kiinnittämällä huomion alkuräjähdysteorian
puutteisiin ja ilmeisesti luulet, että Raamatun
luomiskertomus tulee siten todistettua oikeaksi.
Kerrataan vielä: Mikään tieteellinen teoria ei
kuvittele selittäneensä maailmankaikkeutta
täydellisesti eikä väitä niin tulevaisuudessakaan
tekevänsä, korkeintaan toivoo niin tapahtuvan.
Alkuräjähdysteoria selittää kolme isoa asiaa,
joista Raamattu ei tiedä mitään, nimittäin 3
Kelvinin taustasäteilyn, galaksien etääntyisen
toisistaan ja alkuaineiden jakaantumisen
maailmankaikkeudessa. Säieteoria täydentää
alkuräjähdysteoriaa mm. siten, että kaiken ei
tarvitse välttämättä alkaa yhdestä pisteestä.
Miksi kristityille on niin vaikeata myöntää, että
tiede pystyy selittämään asioita, joista Raamattu
ei tiedä mitään? Paaveiltakin vaati 350 vuotta,
ennen kuin pystyivät virallisesti myöntämään
maapallon kiertävän aurinkoa. Toivottavasti
sinulta ei kulu yhtä pitkää aikaa tajuta, että
tiede antaa joillekin asioille selityksen, mutta
Raamattu ei anna.
Vastauksesi hierarkia-ajatukseeni tulkitsin näin:
Mielikuvituksesi ei riitä muuhun kuin
välittömästi ihmisen yläpuolella olevaan
älyllisten olentojen tasoon, ts. Jumalasi on se
tsuppari. Mielestäni varsin ihmisen tärkeyttä
korostava näkemys!
Meneekö muuten seuraava ajatus täysin yli
hilseesi: Jospa Jumalasi luo maailmankaikkeutta
parhaillaan ALKURÄJÄHDYSTÄ KÄYTTÄEN ja rakentaa
elollisia olentoja EVOLUUTIOTA KÄYTTÄEN. Ei vaan
viitsinyt kertoa sitä sinulle Raamatussa, vaan
odottaa sinun tutkivan luontoa ja saavan sen itse
selville ja paljastaa sinulle lisää kunhan
älyllinen tasosi on riittävä. Ei olisi Mooses
tainnut paljoa kvarkeista ja viruksista tajuta?
Esität seuraavat kysymykset:
Mikä voi olla olemassa ennen, kuin on olemassa
mitään?
Miten "ei mistään" voi tulla jotain,
ilman, että joku/jokin aiheuttaa sen tulevaksi?
Johtopäätokseni on, että mielestäsi Allah
(=joku/jokin) on olemassa ennen kuin ei mitään
ole olemassa. Kysymyksissäsi on looginen
ristiriita.
Väität yo. kysymysten jäävän uskontojen
vastattavaksi. Minä väitän puolestani, että
uskonnot eivät pysty näihin kysymyksiin
vastaamaan, vaan esittävät vain arvauksia.
Esität väitten:
'Noiden asioiden tietämisellä ei ole mitään
oleellista pointtia. Siksi niitä ei ole
Raamatussakaan kerrottu'
Mistä tiedät , millä on oleellista pointtia?
Siitäkö, että sitä ei ole sinulle tarjottimella
annettu? Oletko varma, ettei Jumalasi odota sinun
saavan jotakin selville itsekin, eikä vain
toistelevan valmiiksi annettua?
Puhut myös Jumalan 'yhteydestä'. Mitä
konkreettisesti tarkoitat sillä? Yhtyykö jokin
osa sinusta Jumalaan kuoltuasi? Millaista on tämä
mahdollinen monen olennon symbioosi? Mikä oli
Jumalan pointti, kun hän poisti
sinut 'yhteydestään'.
Vastaathan kiemurtelematta EN TIEDÄ, jos et
todella tiedä vastauksia. Lukutaitoiset voivat
kyllä Raamatun lauseet katsoa alkuperäisestä
lähteestä.
että ymmärtävät lukemaansa ja tarvittaessa
tulkitsevat, johon tarvitaan melkoisesti tietoa
taustoista ja historiallisesta kehityksestä. Sekä
mahdollisesti vierailua Vatikaanin
pannaanjulistettujen tekstien arkistossa.
Onj siis asetettu hypoteesi, oletus, oletettu syy
epätyydyttävästi ymmärrettyjen ilmiöiden
selittämiseksi. Jokin tässä asetelmassa ei ole
koherenttia. Huomaatko itse, herra Hypoteesi,
mikä?
Sehän se just on! Se asia, mikä on olemassa
silloinkin, kun "mitään" ei ole olemassa meidän
käsityskyvyn mukaan, on Allah.
Johtopäätökseni vastauksestasi:
Allah=Ei mitään. Tästä seuraa, että Allahia ei
ole olemassa.
Uskonto ei vieläkään selittänyt minulle mitään.
Eli ei mitään, mitä ihminen pystyy kuvittelemaan.
Esität väitten:
'Noiden asioiden tietämisellä ei ole mitään
oleellista pointtia. Siksi niitä ei ole
Raamatussakaan kerrottu'
>>Mistä tiedät , millä on oleellista pointtia?
Siitäkö, että sitä ei ole sinulle tarjottimella
annettu? Oletko varma, ettei Jumalasi odota sinun
saavan jotakin selville itsekin, eikä vain
toistelevan valmiiksi annettua?<<
K.
Oleellista pointtia on sillä, että minne tämän
elämän jälkeen joudutaan. Tässä elämässä
punnitaan sellaiset asiat.
Jeesus kuoli kaikkien ihmisten puolesta, että
heillä olisi ikuinen elämä. Sinun ei tarvitse,
kuin tämä uskoa. Jos et voi uskoa järjellä, niin
pyydä sitä uskoa. Uskoa ei voi omalla voimallaan,
siten että vaan päättää uskoa.
Kaikki elämän pointti on siis Jumalasuhde.
>>Puhut myös Jumalan 'yhteydestä'. Mitä
konkreettisesti tarkoitat sillä? Yhtyykö jokin
osa sinusta Jumalaan kuoltuasi? Millaista on tämä
mahdollinen monen olennon symbioosi? Mikä oli
Jumalan pointti, kun hän poisti
sinut 'yhteydestään'.<<
K.
Jeesus sanoi:
Joh 14
18 "En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen
luoksenne. 19 Vielä vähän aikaa, eikä maailma
enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän
ja tekin tulette elämään. 20 Sinä päivänä te
ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te
olette minussa ja minä teissä.
>>Vastaathan kiemurtelematta EN TIEDÄ, jos et
todella tiedä vastauksia. Lukutaitoiset voivat
kyllä Raamatun lauseet katsoa alkuperäisestä
lähteestä.<<
K.
Kiemurtelinko?
Uskonnoissa tapahtuu juuri se, mitä tässä hyvin
havainnollisesti demonstroit. Siis näin:
KUVITELLAAN SELLAISTA, MITÄ EI PYSTYTÄ
KUVITTELEMAAN. Ja sitten ryhdytään palvomaan tätä
kuvitelmaa erilaisin uskonnollisin menoin.
Olen pahoillani, että vastaaminen kysymykseesi
kesti näin kauan. Kysymyksesi osui mielestäni niin
hyvin asian ytimeen, että en halunnut antaa
hätäistä pikavastausta.
Luonnontiede ON epätyydyttävästi ymmärrettyjen
ilmiöiden selittämistä teorioilla, jotka vastaavat
mahdollisimman hyvin havaintoja. Teoriota
kehitettäessä joudutaan käytännöllisesti katsoen
aina asettamaan joitakin alkuoletuksia, joita ei
pystytä näyttämään toteen. Alkuoletusten tulee
olla mahdollisimman järkeviä eikä niitä vastaan
saa olla ainakaan kokeellista näyttöä.
Esimerkkinä olkoot Einsteinin
suhteellisuusteoriat. Niissä alkuoletuksina ovat
valon tyhjiönopeuden ylittämättömyyys ja tietyt
havaitsijaa koskevat symmetriaperiaatteet. Tältä
pohjalta suhteellisuusteoria pystyy antamaan
ennennäkemättömän tarkkoja ennusteita painovoimaan
liittyvistä makroskooppisista ilmiöistä ja tarjoaa
merkittävän parannuksen sitä edeltäneeseen
Newtonin painovoimateoriaan. Suhteellisuusteorian
epätäydellisyys ilmenee taas siinä, että se ei
selitä tyydyttävästi kaikkia mikrokosmoksen
ilmiöitä, jolloin taas kvanttimekaniikka tarjoaa
parempia selityksiä.
Luonnontieteessä on siis hypoteesien pohjalta
toimiminen aivan jokapäiväinen käytäntö.
Epäkoherenttia on keskustelunavauksessani
mielestäni se, että sovellan tätä metodia
uskontoon. Toki uskonnoissa asetetaan erittäin
voimakkaita alkuoletuksia, mutta oleellinen ero
tieteeseen nähden on siinä, että asetettuja
hypoteeseja ei testata eikä aseteta
kyseenalaiseksi. Uskonnoissa on VAIN alkuoletus
eikä mitään teoriaa.
Epäkoherenssista huolimatta en pidä avaustani
täysin epäonnistuneena, koska se sai aikaan varsin
mehukkaan ja asiapitoisen keskustelun.
Toivottavasti keskustelu vielä jatkuukin, vaikka
aihe onkin siirtynyt kakkossivulle, mikä tällä
lyhytjännitteisellä palstalla yleensä merkitsee
keskustelun loppumista.
Lisätavoitteenani oli myös saada hieman liikettä
uskontojen edustajien korvien väliselle
pururadalle. On kiinnostavaa tutkiskella, missä
heillä menee tiedon ja uskon raja ja kuinka
pahasti uskominen rajoittaa heidän ajatteluaan ja
mielikuvitustaan. Toistaiseksi näyttää aika
huonolta, tarkkan on pitäydytty opinkappaleissa
eikä OMIA ajatuksia ole juurikaan uskallettu
esittää.
Hypoteettiselle pintaliitäjälle.
>>Olen pahoillani, että vastaaminen kysymykseesi
kesti näin kauan.<<
Syvällisempi keskustelu täällä kulkee hitain
askelin, vastauksen saaminen kestää päivän tai
pari.
>>Toivottavasti keskustelu vielä jatkuukin,
vaikka
aihe onkin siirtynyt kakkossivulle, mikä tällä
lyhytjännitteisellä palstalla yleensä merkitsee
keskustelun loppumista. <<
Toivottavasti pysyt itse mukana, kun samaa
keskustelua käydään vielä kuukauden päästä
jossain parinkymmenen sivun päässä kaikessa
rauhassa harvain ja valikoituneitten kesken.
>>Paavalikin olisi joutanut ihan hyvin heittämään
löpinöidensä sekaan pari repliikkiä
säieteoriasta. <<
Jos jatkettaisiin heittämäsi hypoteesin
pohdiskelua syvemmälle:
Jos Paavali olisi "saamiensa ilmestysten ja
taivaallisten opetuksien mukaan" heittänyt
tekstiin vaikka yhden virkkeen: "noin 2143 vuoden
kuluttua tästä hetkestä, kun ihmiset ovat
alkaneet asuttaa oman aurinkokuntansa muita
planeettoja ja kuita, saadaan viimein aikaiseksi
suuren yhtenäisteorian, eli "Kaiken Teorian"
ensimmäinen alkeellinen versio, joka tulee
olemaan lopullisessa muodossaan seuraava: ***
(sensuroitu sisältö)***.
Mitä olisi käynyt reilun parin tuhannen vuoden
kaikkien sukupolvien uskoville? Lopun "pian"
aikamäärä on vielä kaukana, ei tässä kannata joka
päivä skarpata partiolaisten "aina valmiina"
tyyliin.
Sitäpaitsi Raamatun kirjakokoelman kokoajat
olisivat ehkä poistaneet kohdan muun
kokonaisuuden "yhtenäissanomakokonaisuuteen"
huonosti istuvana.
Valmista kaavaa mietiskelemällä jotkut älypäät
olisivat voineet saada vinkkejä "galaksipommin"
kehittelemiseen ennen aikojaan, kuten Einsteinin
kaavoista saatiin aikoinaan vauhtia
atomipommeihin. Ihmiskunnan kehitys olisi saanut
ylimääräistä lisävauhtia oman tuhonsa
nopeuttamiseen.
Lisäksi koko jutusta katoaisi se ydinidea, usko.
Sehän olisi *aito todiste* e.t. entiteetististä,
mikä nykyjärjestelmässä kuuluu "kiellettyihin
kuvioihin"
Kyllä kiemurtelit mitä suurimmassa määrin.
Yhtäkään OMAA ajatustasi en vastauksestasi
löytänyt, kaiken mitä esitit lukutaitoiset
löytävät Raamatusta. Onko nyt niin, että
uskovainen ei pysty ajattelemaan lainkaan omilla
aivoillaan? Tuleeko uskovaisen vain opetella
Raamattu ulkoa ja sen jälkeen toistella
mekaanisesti Raamatusta poimittuja otteita?
Mitä mieltä muuten olet seuraavasta tarinasta:
Henki X päättää irrottaa itsensä yhteydestä osiaan
Y. Henki X vaatii omia osiaan Y uskomaan häneen
sekä rakentamaan loistavia palatsimaisia
rakennuksia ja palvomaan niissä häntä. Palkinnoksi
tästä simpanssimaisesta käytöksestä henki X lupaa
ottaa omat osansa Y takaisin yhteyteensä.
Varmuuden vuoksi henki X uhkailee omia osiaan Y
paikalla H, jotta ne käyttäytyisivät halutulla
tavalla. Paikassa H majailee hengen X pahin
kilpailija S. Kaikesta huolimatta osa osista Y
niskoittelee jatkuvasti, ja paikassa H on lopulta
valtaosa hengen X itsestään irroittamista osista.
Riemastunut S kiusaa paikkaan H joutuneita hengen
X osia Y kaikin mahdollisin tavoin, mutta siitä
huolimatta X jatkaa osiensa irroittamista, kunnes
henki X on äärettömän pitkän ajan kuluttua
kokonaisuudessaan siirtynyt paikkaan H ja on
joutunut täydellisesti vihamiehensä S valtaan.
Kysymyksiä: Mikä on hengen X 'pointti' irroittaa
itsestään osiaan Y? Uskotko yllä olevan tarinan
voivan olla totta joko kokonaan tai osittain?
Asetelmasi voi onnahtaa, jos sovellat
luonnontieteen metodia. Historiatieteet voisivat
avata asiaa hiukan paremmin.
Kiinnostavaa toki on, että 'luomistyö' sisältyi
hypoteesiisi ja siksi sitä voisi pitää sopivana
verrannollisena luonnontieteen tutkimuskohteena.
Mutta onko se sittenkään kiinnostavaa?
Viittaat teologiseen tekstiin ja käytät
luonnontieteen metodia.Hipoo kategoriavirhettä,
itseasiassa.
Mutta tiedosta ja tiedonhankinnasta on vaikea
keskustella tässä asetelmassa. Tieteellisestä
tiedosta, tarkkaan ottaen.
Sensijaan tosi/epätosi väittämiä voi esittää ja
katsoa, tuleeko filosofisesti kelvollisia
lauseita/väitteitä ja niistä johdettuja
jonkinliaisa johtopäätöksiä.
Luonnontiede ei jotenkin sovellu uskonnon
kohdalla (sellaisenann, vaikka onhan
K.V.Laurikainen esittänyt varmaan omat
vastineensa), mutta filosofinen
kysymyksenasettelu ja (ei siis
niinkään 'perillemeno' vaan matkustus ja
kulkeminen) olisi minusta mielekkäämpää. Vaikka
puhtaat matemaattiset ongelmatkin, joskin
seurassamme mahdollisesti olevat matemaatikot
voivat tietenkin olla asiasta eri mieltä.
Itse olen yliopistolla kuullut matematiikkaa
opiskellessani erään hauskan perinteessä elävän
väitteen, jonka mukaan matematiikka on jumalan
puhetta (siis: kaunista, täydellistä,
totuudellista jne., erään jokseenkin
haltioituneen matemaatikon suusta).
Noniin.
Tässä jotakin. Pururataa on kiva kiertää, se on
hiekkatietä tai asfalttia ystävällisempää.
Tärähtelee vähemmän (sekin tosin riippuu
tossuista...)
Siis väljästi nähtynä noin siitä luomistyön
sopivuudesta. Mutta oikeassa olet, henkimaailman
jutuiksi menee heti...
Entäpä jos lähtisimme liikkeelle luonnon
määrittelystä. Sellainen työmääritelmä käy vallan
mainiosti. Mikä tässä siis on luonto?
Aih, raamatulla päähänlyönti on väkivaltaa. EI
saa lyödä sellaisella murikalla eikä päähän
ainakaan!!!
Eikä jo yksi ristiretkien aikakausi riitä,
pitääkö sitä pakkokäännytystä edelleen jatkaa.
Eikä sekään riittänyt, Afrikkaankin piti viedä
se 'parempi' länsimainen kulttuuri samoin
Amerikkaan ja tuhottiin korvaamattoman arvokkaita
alkuperäiskulttuureja...
Oman lisänsä tarinaan tuo lisäksi se, että
kilpailija S on myös henki X:n itsestään
irrottama osa.
Muuten argumentointisi on mielestäni
pätevää, ja sitä on ilo lukea.
http://www.sunpoint.net/~Pseudohippi/
.
"Vakavasti puhuen, kaikille varmaan selvisi, että
sinulla ei tähän henki-probleemaan ole mitään
järjellistä esitettävää. "
Niin, minulla ei ole tämän sinun sarkastisen
hypoteesisi rajoissa (joiden ylittämisen erikseen
kielsit ensimmäisen viestisi lopussa) mitään
järjellistä esitettävää hengestä. Voin rasvata
sinulle tolpan ja mikäli et kädet taskussa osaa
kiivetä huipulle kaikille varmaan selviää, että
olet huono kiipeilijä.
Voin myös vastata viestiisi niinkuin täällä
yleensä vastataan kaikkien materialismia
kritisoivien viesteihin. Niinkuin sinäkin vastaat
niihin. Omistan tälle keskustelutyylille
seuraavan osuuden viestissäni:
-------------------------
"Sinun piti selittää Raamatun avulla, miten
luominen käytännössä tapahtuu."
Tekeydytkö tahallasi typeräksi saadaksesi muutkin
näyttämään sellaisilta? Ei Raamattu ole
jaksollinen järjestelmä tai dispersiotaulukko.
Selitä sinä minulle tieteen avulla miten
maailmankaikkeuden syntyminen käytännössä
tapahtuu. Selitä tämä niin, että se tulee
kaikille selväksi. Selitä se niin, että minä
hyväksyn todistuksesi. Jos teet yhdenkin
asiavirheen tai esityksessäsi on jokin näennäinen
tai todellinen ristiriitaisuus totean koko
selityksesi olevan valhetta tai omaa keksintöäsi.
Tämän lisäksi otan itselleni vapauden
mielivaltaisesti hylätä tai hyväksyä käyttämiäsi
lähteitä.
"Säieteoria täydentää alkuräjähdysteoriaa mm.
siten, että kaiken ei tarvitse välttämättä alkaa
yhdestä pisteestä."
Hassun hauskaa. Olet siis kuullut säieteoriasta.
No, millä tavalla se tämän tekee? (huomaatko
miten hankalaa on vastata kysymyksiin, jotka
johtavat ainoastaan lisäkysymyksiin sivuuttaen
samalla täysin antamasi vastaukset?)
---------------------
"Miksi kristityille on niin vaikeata myöntää,
että tiede pystyy selittämään asioita, joista
Raamattu ei tiedä mitään? "
Miten vaikeaa? Minulle ei tuota mitään vaikeuksia
se, ettei Raamatusta löydy esimerkiksi mitään
käytännön kaavoja vaikkapa subatomisen fuusion
mekaniikasta.
"Mielikuvituksesi ei riitä muuhun kuin
välittömästi ihmisen yläpuolella olevaan
älyllisten olentojen tasoon, ts. Jumalasi on se
tsuppari."
:D Väärin. Minua ei kiinnosta väliporras. Uskon
siihen Kaikkein Korkeimpaan Jumalaan. :D
"tiede antaa joillekin asioille selityksen, mutta
Raamattu ei anna."
Ja Raamattu antaa joillekkin asioille selityksen,
mutta tiede ei anna.
"Jospa Jumalasi luo maailmankaikkeutta
parhaillaan ALKURÄJÄHDYSTÄ KÄYTTÄEN ja rakentaa
elollisia olentoja EVOLUUTIOTA KÄYTTÄEN"
Et ole näemmä keskustellut kanssani aiemmin.
Tässä on täsmälleen pähkinänkuoressa se miten
tieteellinen ja teistinen maailmankatsomukseni
sivuavat toisiaan. Tämän hypoteesin takia tiede
ei kykene osoittamaan Jumalan olemattomuutta ja
tieteen käyttäminen Raamatun tai uskonnon
irvimiseen on molempien aliarvostamista.
""Ainoastaan tiede väittää lopulta
antavansa selityksen kaikelle. "
Missäs "tiede" näin on mennyt väittämään?"
Esimerkiksi niissä tieteen määritelmissä joita
mm. Pseudohippi on minulle tarjoillut, joissa
oletetaan tieteen kykenevän havainnoimaan kaikkea
olevaa.
Älä silti luule etten osaisi arvostaa huumoria,
joka sisältyy 'tiede' sanan käyttämiseen samalla
tavalla kuin sinä käytät sanaa 'raamattu' ;)
Olen määritellyt luonnon itselleni seuraavasti:
Luonto koostuu niistä asioista ja ilmiöistä, jotka
voidaan havaita ihmisen aisteilla ja/tai ihmisen
kehittämillä havaintovälineillä.
En ole tähän määritelmään kovin tyytyväinen, joten
parempia ehdotuksia otetaan ilolla vastaan.
Einstein sanoi joskus: Selittämättömintä luonnossa
on se, että sitä voidaan selittää. Ja myös tätä
hän pohti: Oliko Jumalalla vaihtoehtoja
maailmankaikkeutta luodessaan?
Mielestäni tyypillistä tässä on se, että
luonnontieteilijät suhtautuvat hyvin nöyrästi ja
avoimin mielin luontoon. Tiettävästi suurella
osalla merkittävistä luonnontieteilijöistä on myös
uskonnollinen tausta. Luonnontiede ei
ollenkaan tarkoituksella hae ristiriitaa uskonnon
kanssa. Ristiriitaa on syntynyt siitä, että
luonnontiede on saanut selville uskonnoille
käsittämättömiä asioita ja oikaissut tukuittain
kirkkojen aktiivisesti levittämiä harhaluuloja.
Tästä uskonnolliset piirit ovat suutahtaneet ja
kokeneet luonnontieteet kilpailijoikseen, jotka
pitäisi saada nujerretuksi. Siis kateutta kaikki
tyynni!
Ai se oli sun tekemä se maailmankatsomustesti?
Mäkin kävin kerran tekemässä sen, itseasiassa.
Kattava tai ei, kyllä se oli hauskasti
viitteellinen.
Tieteen luonnekin tuli kivasti esiin. Noiinhan se
menee.
No, tulin tähän väliin. Sullahan oli asiaa tolle
hypoteesille.
Kyllä äiti...
...ainahan noita määritelmiä voi täydentää ja
katsoa, josko asetelmat senjälkeen kestää ja
argumentointi etenee 'linjakkaasti'.
Tuli mieleen jotain: mihin uskotaan, se nähdään.
Einstein taisi olla niitä, jotka
ajatteli 'mahdottomia' ajatuksia. Tai
mahdottomina pidettyjä. Ja on niitä muitakin.
Selittäjänä hän vain onnistui ilmeisen hyvin,
tavallaan. Silloinkin tosin sillä oli ongelmansa:
hänen 'kuulijakunnassaan' eettisesti
kestämättömällä tavalla toimivien ihmisten
käsissä hänen ajatuksensa synnyttivät myös sekä
väestö- että ympäristötuhoja.
Minua kyllä kerran huijattiin Einsteinin neroutta
käyttämällä (kukapa nyt ei olisi joskus elämänsä
aikana ollut vähän lumoutunut tuosta persoonasta)
kiinnostumaan kirjasta, jossa ei todella ollut
Einsteinin ajatuksia vaan jotain aivan
käsittämätöntä scifiuskontoa, hubbardilaisuutta
tai sensellaista. Huh. Kylmiä väreitä...
Nojoo.
Siis tuosta luontomääritelmästä siis lähdetään.
Mutta löytyisikö kaipaamaasi täydennystä
käsitteenmäritykselle biosentrisemmästä otteesta?
Keskusteluun voisi tulla uudenlaista virettä ja
mahdollisesti kiinnostavia avauksia...
Henki-probleemasta: Aloitit jo tolpan rasvauksen
substantiivi-höpinöinesi. Joten nautipa vaan
kiltisti omaa lääkettäsi.
Maailmankaikkeuden synnystä: Sinulla näyttää
olevan se perustavaa laatua oleva väärinkäsitys,
että tiede (tai minä) väittää tuntevansa
maailmankaikkeuden selityksen. Siis vielä kerran:
TIEDE EI TUNNE TÄLLÄ HETKELLÄ MAAILMANKAIKKEUDEN
SELITYSTÄ. TIEDE YRITTÄÄ KYLLÄKIN SAADA SEN
SELVILLE. Joten en minä eikä kukaan muukaan voi
sinulle penäämääsi selitystä antaa. Yrität
edelleen kääntää huomion pois siitä tosiseikasta,
että myöskään uskonnon avulla tätä selitystä ei
ole voitu antaa. Uskonto on sen asian
pelkurimaista pakenemista, että ihminen ei ymmärrä
häntä ympäröivää maailmankaikkeutta täydellisesti.
Säieteoriasta: Ei ole ollenkaan hankalaa vastata
kysymykseesi. Vastaus on vain niin pitkä, että sen
kirjoittaminen veisi ainakin viikon. Ymmärtäisit
vastauksen sillä edellytyksellä, että hallitset
seuraavat tieteenalat melko täydellisesti:
- yleinen suhteellisuusteoria
- kvanttimekaniikkka
- kvanttikenttäteoriat
- matematiikasta differentiaalimonistojen teorian
(erityisesti Calabin-Yaun avaruuksien teoria)
Näiden opiskeluun kuluu normaalisti useampia
vuosia. Mikäli nämä hallitset, voit ymmärtää myös
säieteoriaa ja mahdollisesti osoittaa sen
vääräksi? Kyseessä ei nyt kumminkaan ole mikään
piece-of-cake juttu, jonka noin vain pystyt
netissä tekemään vasemmalla kädellä!
Selitä: Mitä tarkoitat subatomisen
fuusion mekaniikalla?
Hierarkiasta: Myönsit ihmisen
yläpuolella olevia väliportaita olevan olemassa.
Mitä ne ovat ja miksi ne eivät sinua kiinnosta?
Ymmärsin nyt, että Jumalasi on toimitusjohtaja eli
siis ylin porras.
Selittämisestä: Raamattu ei SELITÄ mitään, se vain
KERTOO asioista perusteluitta.
Maailmankatsomuksestasi: MISTÄ IHMEESTÄ OLET
SAANUT PÄÄHÄSI, ETTÄ TIEDE YRITTÄÄ TODISTAA
JUMALAN OLEMATTOMAKSI. Näin suurta potaskaa kuulee
todella harvoin.
> Esimerkiksi niissä tieteen määritelmissä
joita
mm. Pseudohippi on minulle tarjoillut, joissa
oletetaan tieteen kykenevän havainnoimaan
kaikkea
olevaa.
Olet ilmeisesti ymmärtänyt käymästämme
keskustelusta vieläkin vähemmän kun sen
kestäessä arvelin. Ikävää, sillä pidin sinua
aluksi aivan asiallisena kirjoittajana.
Typerää toistoa taas, mutta: tiede ei väitä
kykenevänsä havinnoimaan kaikkea olevaa,
enkä minäkään ole koskaan niin väittänyt.
Toivoisin, ettet vääristelisi täällä nicin mainiten
muiden kirjoittajien sanomisia (vaikka teit niin
Hawkinginkin kohdalla; hän ei kuitenkaan
valitettavasti kirjoittele tänne).
Lainaus viestistäni:
"Tässä sinulle paradoksia ja mahdottomuutta
(ja sanotun toistoakin): En oleta tietäväni
kaikkea. En tiedä, tuleeko ihminen koskaan
tietämään "kaikkea" (se voi olla mahdollista;
henkilökohtaisesti kuitenkin epäilen tätä).
Oletan, että kaikkea, mitä maailmassa kenties
on, olkoon se sitten vaikkapa raamatun
jumala, shiva, supersäikeet, musta aukko tai
elämän synty, voidaan yrittää tutkia. Olen
varma siitä, että maailmasta löytyy
tulevaisuudessa asioita, joista meillä ei ole
vielä aavistustakaan, ja että näitäkin asioita
voidaan yrittää tutkia. Oletan, että
maailmankaikkeudessa ei ole mitään
sellaista entiteettiä tai ilmiötä, jota tietoinen
olento ei voisi yrittää lähestyä päästäkseen
selville sen luonteesta. En oleta, että näiden
entiteettien luonne välttämättä ihmiselle
selviää.
Tätä on tieteellinen maailmankatsomus.
Miljoonilla ihmisillä - myös minulla - on sinun
mahdottomuudeksi kutsumasi
maailmankatsomus. Kukaan heistä (jos on
vähänkin järjissään) ei oleta tietävänsä
kaikkea. "
Käymämme keskustelu (jossa käsitellään toki
muitakin aiheita) alkaa osoitteesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/?ac=show&id=E7
BB7F7C32G344
.......... ............... ........... . . . . . . . . . . . .
"Joten en minä eikä kukaan muukaan voi
sinulle penäämääsi selitystä antaa. Yrität
edelleen kääntää huomion pois siitä tosiseikasta,
että myöskään uskonnon avulla tätä selitystä ei
ole voitu antaa."
Penäät silti tätä vastausta kristityiltä ja vielä
tieteen hyväksymässä formaatissa niin, että
samalla käyttettäisiin Raamatun terminologiaa.
Argumentointisi on paradokseja tulvillaan eikä
onnistu peittämään atavismiasi.
Mennään siis perusteisiin. Mihin pyrit tällä
threadilla? Onko sinulla jotain muuta tarkoitusta
kuin hyökätä teististä maailmankuvaa vastaan noin
yleensä käyttäen lyömäaseena tieteen tapaa
tarkastella universumia (tätä yritettiin jo
Neuvostoliitossa)?
"Uskonto on sen asian pelkurimaista pakenemista,
että ihminen ei ymmärrä häntä ympäröivää
maailmankaikkeutta täydellisesti."
Uskonto on sen hyväksymistä. Tästä muuten saat
Viikon Yksisilmäisin Yleistys-palkinnon (VYY)
sekä Olisimpa Jättänyt Sanomatta-merkin (OJS).
Onneksi olkoon.
"Säieteoriasta: Ei ole ollenkaan hankalaa vastata
kysymykseesi. Vastaus on vain niin pitkä, että
sen kirjoittaminen veisi ainakin viikon.
Ymmärtäisit vastauksen sillä edellytyksellä, että
hallitset seuraavat tieteenalat melko
täydellisesti:"
Luettelemasi ja varmaankin(?) ammattiisi
liittyvät tieteenalat eivät varsinaisesti kuulu
minun työni piiriin, mutta luulisin kykeneväni
ymmärtämään selityksesi sen tarkemmin omilla
oppiarvoillani pröystäilemättä. Sanotaan
kuitenkin, että teen tiedettä työkseni.
Muuten olen sitä mieltä, että jos itse yrittäisin
tarjoilla Sinulle yhtä elitistisen typerää
vastausta mihinkään argumenttiisi nauraisit minut
pihalle. Ehkä voisit nyt toimia puolestani ja
mennä hetkeksi peilin eteen seisomaan. Lopun
varmaan arvaatkin.
"Selitä: Mitä tarkoitat subatomisen
fuusion mekaniikalla?"
Mmmh... Raamatusta ei löydy fysiikkaa tai kemiaa.
Miksi haluat kaivaa niitä sieltä ja ennenkaikkea
mitä niiden puuttuminen muka todistaa?
"Mitä ne ovat ja miksi ne eivät sinua kiinnosta?"
Miksi ne kiinnostaisivat minua Jumaluuden ollessa
kyseessä - ne ovat luotuja kuten minäkin.
"MISTÄ IHMEESTÄ OLET
SAANUT PÄÄHÄSI, ETTÄ TIEDE YRITTÄÄ TODISTAA
JUMALAN OLEMATTOMAKSI."
Ateistien primääri peruste omalle näkemykselleen
on ns. 'tieteellinen maailmankatsomus'. Tiede
sinänsä ei todista mitään. Tekstisi tason
perusteella uskon, että ymmärrät minun
tarkoittavan ihmisiä, jotka vetoavat
tieteelliseen maailmankuvaan pohjana ateismilleen
ja käyttävät samalla tieteen metodiikkaa
tehdessään politiikkaan. Näinollen olisi
miellyttävää jos lopettaisit näiden
näsäviisastelujen kylvämisen muuten ansiokkaan
ilmaisusi sekaan.
Minäkin tunnen suunnatonta tuskaa siitä, ettet
ole osoittautunut korkeiden standardieni
mukaiseksi. Meidän kristittyjen perinteiden
mukaan haen nyt nurkasta tuhkasäkin ja vetäydyn
hetkeksi ripottelemaan oksidoitunutta puuta
päälleni Pseudohipin tuottaman pettymyksen vuoksi.
Eihän aleta tähän. Eihän..?
"mm. Pseudohippi on minulle tarjoillut, joissa
oletetaan tieteen kykenevän havainnoimaan kaikkea
olevaa."
"Oletan, että kaikkea, mitä maailmassa kenties
on, olkoon se sitten vaikkapa raamatun
jumala, shiva, supersäikeet, musta aukko tai
elämän synty, voidaan yrittää tutkia"
Miten tiede voi yrittää tutkia kaikkea jos se ei
kykenen havainnoimaan kaikkea? Tiede voi tutkia
vain sitä mistä on olemassa/voidaan saada
havaintoja. Kun oletat tieteen voivan tutkia
kaikkea oletat sen kykenevän havainnoimaan
kaikkea. Jatkanko vielä tätä päättelyketjua..?
...lukenut tekstiäni loppuun. Etkä tuntunut
ymmärtävän alkupäätäkään.
Vinkki: se, että olen yrittänyt selittää sinulle
jotakin ei tarkoita että olen onnistunut
selittämään sinulle jotakin.
...taitaa olla molemmin puolista. Ehkä tämä on
huono päivä?
Penäämisestä: Totta kai voin penätä selitystä
kristityiltä, koska he väittävät tietävänsä sen.
Totuuden ollessa kyseessä formaatti on sivuseikka.
Totuus on sama kaikissa formaateissa ja kaikilla
terminologioilla esitettynä. Taitaapi vain olla
niin, että kristittyjen esitystavassa ei ole
mitään formaattia!
Pyrkimykseni: Kuten toisaalla totesin, yritin
saada aikaiseksi liikettä kristittyjen korvien
välisellä pururadalla ja testata, missä kulkee
heillä uskon ja tiedon raja. Ovatko kristityt
uskontonsa vankeja vai valmiita omaan kriittiseen
ajatteluun?
Pakenemisesta: Hyväksyminen on ihan sama asia. Pää
vaan pensaaseen niin ei ympäröivä paha maailma
pääse häiritsemään.
Säieteoriasta: Et taatusti ymmärrä säieteoriaa
ilman mainitsemiani lähtötietoja. Kyseessä on
matemaattinen teoria, jota ei voi täysin ymmärtää
ilman matemaattisia perusteita. Yleistajuisista
teoksista (esim. Greenen kirja) saat aavistuksen
aiheesta, mutta et ymmärrystä. Olisiko mielestäsi
mahdollista keskustella asiallisesti Raamatusta
sellaisen henkilön kanssa, joka ei sitä olisi
lukenut eikä edes tuntisi aakkosia?
Oppiarvoista: En ole sanallakaan maininnut mitään
kenenkään oppiarvoista. Vain faktatietoa olen
jakanut, ole hyvä ja ota omaksesi!
Peilin edessä: Näen varman todisteen evoluutiosta.
Näkymä on niin ruma, että ihmisen ja apinan on
pakko polveutua samasta kantamuodosta.
Hämäys: Jäit kiinni keksimästäsi 'subatomisen
fuusion mekaniikasta'. Kirjoittaessasi sen luulit,
että en ymmärrä fysiikasta mitään.
Mestarivastaus: Kysyessäni miksi alemmat henget
eivät sinua kiinnosta, vastaat: Miksi ne
kiinnostaisivat? Todella valaiseva vastaus, joka
selvensi kaiken täydellisesti. Luulisi kuitenkin
kristittyä nimenomaan kiinnostavan kaikki luojan
luomat. Vai onko taas pää pensaassa?
Ateismista: Teet hypermunauksen rinnastamalla
luonnontieteen ateismiin. Kyseessä on kaksi täysin
eri asiaa. Suurin osa luonnontieteen
harjoittajista kuuluu johonkin uskontokuntaan ja
joukossa on tietenkin ateistejakin. Luonnontieteen
harjoittajat ovat sitä paitsi huomattavasti
peruskristittyjä nöyrempiä luonnon ihmeiden
edessä. Kristittyjen mielestä maailmankaikkeus on
olemassa etupäässä ihmistä varten. Kristityille
sopisi vain hyvin heittää luonnontiede romukoppaan
ateismin mukana. Olisi ilmeisesti kiva päästä taas
auktoriteetiksi maailmankaikkeuden
selittäjänä, kuten katolinen kirkko pitkään sai
olla.
Mielestäsi tiede sinänsä ei todista mitään. Sama
pätee vielä suuremmassa määrin uskontoon.
Ps. En vastaa sinulle enää, joten saat halutessasi
viimeisen sanan. Ilokseni olen kuitenkin mitä
ilmeisimmin pystynyt antamaan sinulle
ajattelemisen aihetta, tavatonta kiihkoasi en
muuten pysty tulkitsemaan.
Egosi räjähti pitkin näyttöäni. Pakko mennä
hakemaan rättejä, ämpäreitä ja äyskäreitä
ennenkuin jää tahroja.
Muuta vastausta en nyt ala viestiisi kirjoitella
koska 'et vastaa minulle enää'.
Tyylillisesti kaikkien aikojen pohjanoteeraus.
Koska selvästi osaat kirjoittaa lopetuksien
hiomisesta saattaisi olla sinulle hyötyä.
Täällä netissä on mielestäni kiinnostavaa ja
hauskaakin väitellä tiukasti asiaperustein niin
kauan kuin keskustelu menee inttämiseksi. Tämä
tilanne merkitsee ilmeisesti sitä, että oleellinen
tuli jo sanottua ja osapuolet ovat toistaiseksi
juuttuneet omiin asemiinsa. Päätarkoitus lienee
vaihtaa mielipiteitä, eikä käännyttää vastapuolta
omalle kannalleen. Käännyttäminen ei tietysti
useinkaan ole edes mahdollista.
Viimeistään siinä vaiheessa lienee syytä
väittely lopettaa, kun keskustelu menee lähes
nimittelyn tasolle ja vastapuolen
loukkausyrityksiksi. Näinhän käy usein juuri
silloin, kun keskustelija ei enää luota täysin
omien argumenttejensa pitävyyteen.
Nettiväittelyn hyvänä puolena on anonyyminä
pysyminen. Se antaa mahdollisuuden
kärjekkäidenkien kommenttien esittämiseen, joita
ei ehkä face-to-face keskustelussa tulisi sanottua
ainakaan tutuille ihmisille. Tällainen
keskustelutyyli ravistelee toisinaan ihan
terveellisesti itse kunkin päänuppia. Se mikä ei
tapa, kasvattaa!
Teesi-antiteesi-teesi-pohjaista keskustelua on
mahdotonta harjoittaa silloin kun toinen osapuoli
ilmoittaa esittävänsä ainoastaan omia
mielipiteitään aikomattakaan kuunnella tai
kommentoida vastineita koska ne hänen
näkökulmastaan ovat inttämistä.
Tämän lisäksi keskustelun mielekkyys vähenee
nollaan kun toinen osapuoli yksipuolisesti
ilmoittaa tietojensa olevan tasolla, jota muille
on mahdotonta selittää tai näiden edes ymmärtää.
Ennen kuulumatonta se ei toki ole.
Tällöin jää ainoaksi vaihtoehdoksi kommentoida
ko. argumentoinnin tasoa ja järkevyyttä yleisesti
olkoon se sitten vaikka ilkeän huumorin keinoin.
Minun ajatusmallini mukaan INTTÄMISEEN TARVITAAN
VÄHINTÄÄN KAKSI keskustelijaa. Esitän myös aina
OMIA MIELIPITEITÄNI, kenen mielipiteitä sinä
esität? Luin tarkasti kaikki vastineesi ja
kommentoinkin omasta mielestäni niitä parhaan
kykyni mukaan, mutta en vain ollut kanssasi samaa
mieltä.
Säiteorian tarkastelussa kysymys ei ole lainkaan
MINUN tiedon tasostani. Kysymys on siitä, mikä on
minimivaatimus JOKAISELLE siihen kantaa ottavalle
ja varsinkin henkilöille, jotka yrittävät osoittaa
sen paikkansapitämättömäksi. Säieteoria on kyllä
mielestäni mahdollista jokaisen ymmärtää, mutta se
vaatii melkoisia ponnisteluja. Ei sitä voi
kertakaikkiaan selittää toiselle netissä käden
käänteessä. Otit kantaa säieteoriaan, joten on
oikein ja kohtuullista vaatia, että ymmärrät mistä
puhut!
Mikä pakko (=ainoa vaihtoehto) on muuten
kommentoida asioita, joista ei ole perillä?
Minulle ei tulisi mieleenikään esittää
asiantuntijalausuntoja esimerkiksi germaaniseen
filologiaan tai aivokirurgiaan liittyvistä
kysymyksistä, koska en kyseisistä aloista ymmärrä
hölkäsen pölkäystä.
Aivokirurgia ja Germaaninen filologia ovat keskimääräisesti huomattavasti helpompia ymmärtää kuin säieteoria.
Olet ehdottomasti oikeassa. Tällä palstalla ei ole todennäköisesti ketään (mikäli Kari E ei lu tätä) joka pystyisi arvostelemaan oikeutetusti säieteoriaa)
"Säiteorian tarkastelussa kysymys ei ole lainkaan
MINUN tiedon tasostani. Kysymys on siitä, mikä on
minimivaatimus JOKAISELLE siihen kantaa ottavalle
ja varsinkin henkilöille, jotka yrittävät
osoittaa sen paikkansapitämättömäksi."
Mikäli todella luit viestini huomasit varmaan
etten yrittänyt todistaa säieteoriaa
paikaansapitämättömäksi. Kritiikkini kohdistui
muualle.
Tunnen ko. teoriaa sen verran, että viittasin
siihen ettei edes säieteoria yritä vielä tarjota
yhtä selkeää, jäsenneltyä näkemystä siitä
mitä 'oli ennenkuin mitään' tai 'miksi on jotain
sen sijaan ettei mitään'. Kyseessä ovat vasta
aiemmin mainitsemasi hypoteesit.
Ei ole mielekästä sivuuttaa aivan validia
kysymystäni alkupisteestä pelkästään
letkauttamalla 'Säieteoria täydentävän
alkuräjähdysteoriaa mm. siten, että kaiken ei
tarvitse välttämättä alkaa yhdestä pisteestä' ja
lisäämällä sen perään tämän hypoteesin olevan
niin monimutkainen etteivät sitä voi ymmärtää
lainkaan muut kuin asiaa vuosia opiskelleet. Tämä
kuulostaa perusteena samalta kuin suuren
yrityksen mikrotuen antama jargon-selitys ATK-
järjestelmän toimimattomuudelle ("Tää beta 5.22
pätsi joudutaan instaamaan ennenkuin rekisteri
alkaa toimia ja siksi tää TCP/IP bugaa nyt
porttitasolla ennenkuin mä saan tän buutattua ja
nää ruuttaukset alkaa toimia = En ole vielä ihan
varma mikä tässä mättää). Itse uskon kielen
ilmaisuvoimaan.
Vastaat kysymykseeni hypoteesilla eli liikut
argumentoinnissasi samalla tasolla kuin koet
minunkin liikkuvan - sinulle Jumalan olemassolo
on pelkkä hypoteesi.
Tämä oli monella tapaa virkistävä ja opettavainen
kommentti. Aina välillä tulee hetkiä, jotka
tekevät tällä palstalla oleilun vaivan
arvoiseksi. Kiitos.
VINKKI: Tästä eteenpäin kaikki ateistit
kirjoittakaa isolla Säieteoria.
Jollain maagistieteellisellä tavalla se todistaa
jotain jostakin ja ennenkaikkea sitä on
mahdotonta kumota koska se on täysin tavallisen
kuolevaisen ymmärryksen yläpuolella.
Hei, mitä minulle tapahtuu..? Päässäni pyörii ja
huimaa. Kumpi oli kumpi? En enää tiedä.
Tieteellinen säiemystiikka. Teistinen
luonnontiede. Viisasten kivi on löytynyt
tieteestä ja sekin on mysteeri. SäieJumala, jota
ei voi ymmärtää. Kumarran ja polvistun
mikroprosessoreiden ja Nokian kännyköiden
peittämälle alttarille.
Lopussa kaikki on yhtä...
on tarua ihmeellisempää. Voit toki suhtellisen helposti tutustus säieteoriaan, voin jopa suositella sitä. Katso keskustelua ja etsi kohta jossa säieteoria tuli mukaan juttuun. Se oli sivuseikka josta uskova alkoi vääntää kättä kun oli varsianisessa asiassa heikoilla.
Ei säieteoriassa ole mitään mystistä tai mystiikkaa, on vain suhteellisen monimutkainen asia. Monimutkaisuus on sinänsä luonnollista, onhan maailmankaikkeus aika monimutkainen paikka, vai mitä?
Tiede ei tiedä vastausta kaikkeen. Uskonto luulee tietävänsä, vaikka kerta toisensa jälkeen tuo luulo osoitetaan virheelliseksi. Siinä on yksi uskonnon heikkoja puolia.
Tiede ei taistele ketään vastaan, ainoastaan pyrkii löytämään totuuden. Moiksi se on uskonnoille, ja varsinkin kristinuskolle niin kova paikka?
on ollut juuri tuo homogeenisuus. Jos säieteoria pystyy osoittamaan että singulariteetti ei välttämättä ole homogeeninen on ns. Big Bang-teorian kenties vaikein ongelma poistunut: miksi maailmankaikkeuden aine ei ole tasaisesti jakautunutta, mistä tulevat epäsäännöllisyydet.
Mitä oli ennen alkua? Kukaan ei tiedä vastausta, ehkä ennen alkua ei ole edes olemassa, aina on ollut maailmankaikkeuksia. Suosittelen Martin Reesen kirjaa "ennen alkua". Varsoin hyvä opus kyseisen ongelmakentän ympäriltä ja sisältä.
Kun järki loppuu niin voima alkaa. Senkö takia aloit pilkata muita kirjoittajia jotka pyrkivät asialliseen kommentointiin?
Aivan, minullekkin jumalan olemassaolo on puhdas hypoteesi, vieläpä aika huono sellainen. Se hypoteesi ei kestä minkäänlaista kriittistä tarkastelua.
Miksi vetäydyt tekopyhyyttä puhkuen tieteen,
joka 'ei taistele ketään vastaan' selän taakse
vaikka tarkoituksenasi on nimenomaan taistella
uskontoa vastaan yleensä?
Mmmh... jos puolustan näkemystäni kritisoimalla
argumentointiasi tuomitset minut
epätieteelliseksi ja kyvyttömäksi ymmärtämään
tieteen perusolemusta. Mikäli esitän muita
kommentteja sorrun henkilökohtaisuuksiin. Niinpä.
on uskovien tapa. Minä en ole millään tavalla pyhä. Tarkoitukseni ei ollut lopettaa keskustelua, ainoastaa koittaa kääntää se asialliseksi.
Olen opiskellut muutaman vuoden fysiikkaa, mutta en voi sanoa ymmärtäväni säieteoriaa. Kun kerran tunnet säieteoriaa niin kerro mikä siinä on vikana, Kun kerran tunnet Big-bang teoriaa niin kerro mikä siinä on vikana?
Etkö kuitenkin ole samaa mieltä että siinä vaiheessa kun asiallinen keskustelu loppuu on asialliset argumentit usein vähissä?
Nyt pitää tehdä selväksi yksi asia. En vastusta
tiedettä tai teknologiaa. Vastustan sitä
dogmaattista ja kaiken selittävää asemaa, joka
niillä on aivan liian monen ihmisen päässä.
"Kun järki loppuu niin voima alkaa. Senkö takia
aloit pilkata muita kirjoittajia jotka pyrkivät
asialliseen kommentointiin?"
Onneksi olen ainoa asiattomuuksiin sortuva enkä
esimerkiksi soveltanut vastineissani muiden
kirjoittajien tyyliä. Myönnän, olen huono aina
kääntämään toista poskea.
"Aivan, minullekkin jumalan olemassaolo on puhdas
hypoteesi, vieläpä aika huono sellainen. Se
hypoteesi ei kestä minkäänlaista kriittistä
tarkastelua."
Tästä viime kädessä on kysymys. Ja vieläkään
kukaan ei ole antanut mitään kunnollista
selitystä ateistien taipumukselle toistella
tieteellisiä teorioita ja hypoteeseja
jonkinlaisina vastauksina ontologisiin ja
eksistentialistisiin kysymyksiin.
Minä en ymmärrä sinua etkä sinä minua. Itse
yritin lisätä omaa ymmärrystäni ja esitin ed.
keskusteluissamme muutamia kysymyksiä,
jotka perinteiseen tyyliin jäivät vaille vastausta
(ja niin näkyy tässäkin kejussa muille
käyneen). Väitteesi ovat aivan yhtä
käsittämättömiä nyt kun aiemminkin.
Paradoksi ja mahdottomuus, tsss...
Älä sinäkään kuitenkaan vastaisuudessa väitä
minua ymmärtäväsi, kun myönnät, että asia ei
näin ole.
Vai tiedettä työksesi...
. . . . . . . . . . . . . . .
"Vastustan sitä dogmaattista ja kaiken selittävää
asemaa, joka niillä on aivan liian monen ihmisen
päässä."
Jos vastustamisesi motiivi on pelkästään "kaiken
selittävien asemien" kyseenalaistaminen,( et voi
kieltää, etteikö uskonnolla olisi samanlainen
ellei voimaakkampikin asema vieläkin useamman
ihmisen päässä), mikset vastusta myös Jumalan
kaiken selittävää asemaa, D.A?
Aiempaan kysymykseeni viitataten pieni kommentti;
olet aivan varmasti fiksuna kaverina hyvin
tietoinen tieteen motiiveista & menetelmistä ja
sen suhteesta uskontoon. Olen muuten sitä mieltä,
että kykenisit tuomaan vastakkaisen ja
vaihtoehtoisen näkökulmasi
näissä "tiedekeskusteluissa" paremmin esille
ilman provosointeja ja tahallisia
ymmärtämättömäksi heittäytymisiä. Niillä kun
tahtoo menettää pitkässä juoksussa uskottavuuden
omilta muiltakin kommenteiltaan, vaikka ne
olisivat kuinka perusteltuja ja asiallisia.
Heitin tämän populistisen omahyväisen
mielipiteeni siksi, koska kommenttisi, nämä
silmiini sattuneet pari "tiedekeskustelua" lukuun
ottamatta, ovat olleet asiallisia, perusteltuja
ja tuoneet virkistävää vaihtelua näiden
missionistien jankutukseen.
Ystävyydellä: Tupakkamies
Hypoteesini kyseenalaistuksesi oli perusteltu ja
looginen, joka on aina agnostikolle mieluista
luettavaa. Olen kanssasi samahkoa mieltä.
"2. Piet. 3
10. Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas,
ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja
alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja
kaikki, mitä siihen on tehty, palavat."
Olen copypasteroinut sinulle ylle Kaizun minulle
vastaukseksi heittämän raamatun siteerauksen
(sinänsä yllättävää häneltä), joka sai minun ihan
hiukkasen himpun verran kyseenalaistamaan
perustelujasi säieteorian raamatusta puuttumisen
jaloista motiiveista. Eli mistä ammentavat
intonsa mm. nuo herhiläisinä partiolaisen
ilmiömäisellä aktiviteetilla uusia monumentteja
loputtomasti suunnittelevat arkkitehdit,
kuvanveistäjät ym. luomisen jalon lahjan saaneet
ihmiskunnan "ylioppilaat"?
Kyllä minä en nyt voi ymmärtää, että sinä et ole
vielä ymmärtänyt, että täällä on ymmärtämätön vai
toinen osapuoli ja ainoastaan se, joka ei
ymmärrä, mikä suuri ja ainutlaatuinen ymmärrys
sisältyy tieteellisen maailmankuvan
ymmärtämiseen. Mysteereitä ymmärtävä on täysin
ymmärtämätön, sillä vain tieteen mysteereitä
ymmärtävä voi ymmärtää, mitä ymmärrys on.
Mahdottoman ärsyttävä on se mysteereitä
ymmärtävä, joka vastaa ymmärrettävästi
kysymyksiin, joita ei oltu tarkoitettu
ymmärrettäväksi ja vastattavaksi, vaan ainoastaan
antaa ymmärrettäväksi, kuinka suuri on kysyjän
ymmärrys.
Ymmärryksen ylittäjää ei täällä kukaan voi
ymmärtää. Ihan ymmärrettävästi semmoinen on
todettava täysin ymmätämättömäksi ja arvottomaksi
keskustelukumppaniksi. Ainoa toivo on saada
keskustella itse Hawkingin kanssa, joka ihan
varmaan ymmärtää:-)
Kannustuksia.
Eiokös sinulle itsellesi käynyt ihan
pahanpäiväisesti?
Onko parempi mennä helvettiin, kuin seurata
Jeesusta?
Huomaatko, miten neuroottisesti suhtaudut
ajatukseen, että jokin asia (säieteoria) on
sinulle vaikea ymmärtää? Samalla tyrkytät muille
ajatusta, että pitää ilman kyseenalaistuksia
hyväksyä asia, joka on ihmiselle täysin mahdoton
käsittää (keksimäsi jumala). Jakomielistä, eikö
totta?
Olet tainnut luulla tiedoistasi vähän liikoja, ja
itsetuntosi sai tässä pienen kolauksen!
Usko ja ymmärtäminen eivät kaikille ole toisensa
pois sulkevia asioita, kuten vuodatuksellasi
väität. Kaikki tuntematon pelottaa aluksi ihmistä
ja se koetaan uhkaksi. Tutustu vaan rohkeasti
tieteeseen, niin huomaat, että sinäkin voit sen
ymmärtää. Samalla huomaat, että usko ja tiede
eivät kilpaile keskenään. Se, että tiede jotenkin
uhkaisi uskontoja, on tietämättömien uskovaisten
levittämää harhaluuloa. Onhan tiede tosin
oikaissut muutamien paksupäisten kirkonmiesten
esittämiä täysin naurettavia väitteitä luonnosta,
mutta tämä on tieteessä sivuseikka eikä mikään
tavoite.
Heikko esitys Oplev
>> Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas,
ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja
alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja
kaikki, mitä siihen on tehty, palavat." <<
Kyseistä kohtaa on käytetty menneinä aikoina
kristillissävytteisten kosmologien riimitellessä
maailmankaikeuden suuria tulevia suuntaviittoja
puolustamaan "Big Grunch" -näköistä loppua,
silloin kun ei vielä tiedetty tarkkaan
maailmankaikkeuden suhteellista tiheyttä.
Toisen kosmoloogillisen vaihtoehdon kannattajien
lipussa oli raamatunlauseena: Ilm. 20:11
"Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja
sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas
pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt." Heidän
maailmankaikkeutensa oli kevyemmän luokan kamaa
ja laajeneminen jatkuiiiiii...
Nykyisin "suuri rysäys" alkaa siirtyä kosmologien
pöydiltä roskakoreihin negatiivipainovoimamassan
60 prosentin painoarvolla ja kiihtyvyydessä
löytyy eikä nopeusrajoituksia noudateta, ei edes
c:llä alkavia.
Pietarin "Herran päivä" siirtynee tähtien
pyörittäjiltä herrain päiväin laatikkoon, jossa
on useampi kategoria. Tässä jokunen sivu sitten
heittelin johonkin niitä sivuvinkkejä (netistä
löytyy...; (Herran päivälle kävi noutaja)), jospa
noudan ne tähän:
http://www.kolumbus.fi/veikko.pekki/henge.htm
http://www.kolumbus.fi/veikko.pekki/herranp.htm
http://www.jklhelluntaisrk.fi/kasvo/tekstit/heraty
s.html
http://www.sro.fi/peltola/10JOHDAN/Pienet_profeeta
t/51JOEL.htm
http://www.sro.fi/peltola/10JOHDAN/Pienet_profeeta
t/58SEFANJ.htm
http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/UT/2Piet/03LTH
.htm
http://www.sekl.fi/js/opetus/piet/piet10.htm
http://personal.inet.fi/koti/asko.alhoniemi/opiske
lu/
Tiivistetysti,(niille, jotka eivät halua uppuotua
raamatunselitysten syövereihin) mitä kaikea
Herran päivä merkitsee:
-Kristittyjen sunnuntai (ylösnousemus)
-Suuri ahdistus Vihan aika yhdessä
-Vihan aika yksinään
-Kristuksen paluu
-Viimeinen tuomio
Siksi juuri annoinkin ystävällisen neuvoni.
Kokemuksesta tiedän, mihin jatkuva turpiinotto
johtaa.
Kyky empatian on ilman muuta arvostelukykyä
tärkeämpää, joten onneksi olkoon vaan.
Vahinko, jos kykenet vain arvostelemaan (muita
ihmisiä)! Rakentavampaa on kylläkin arvioida
asioita. M. Ali arvioi aikaisemmassa lausunnossaan
tätä keskustelua ja pystyy myös itsearviontiin!
Suosittelen itsearviointia sinullekin ja eräälle
muullekin tässä keskustelussa päreensä
polttaneelle nimimerkille. Aina ei voi voittaa,
kysy vaikka Marion Jonesilta! Taitaa vaan olla
niin, että uskontoihin liittyy niin oleellisena
osana muiden käsitysten arvostelu
(=tuomitseminen) ja itsensä muiden yläpuolelle
asettaminen, että omahyväiseen itseensä ei
juolahda mieleen kohdistaa kritiikkiä.
Kukaan tällä palstalla ei ole sanonut muuta kuin
tämän maagisen sanan. Kukaan tällä palstalla ei
ole osoittanut tietävänsä tästä asiasta mitään.
Myöskään 'Hypoteesi' ei ole osoittanut muuta
tietoa asiasta kuin kyvyn esittää
kirjallisuusluetteloita. Minäkin voin tuottaa
vastaavia listoja lyömällä hakusanan 'säieteoria'
vaikkapa Copernickiini.
Moinen tehoilu on vain mielestäni typerää ja
argumentiksi siitä ei ole ensinkään.
Mielenkiintoinen näkemys, jonka osaat varmasti
myös perustella.
Iskuja on kyllä vaihdettu ja useamman kanssa
kerrallaan...
Huuto on aina mahtava mikäli joku harhaoppinen
uskaltaa yrittää edes hieman nävertää
materialistisen maailmankatsomuksen syrjää.
Ymmärrettää (vaikkei oikein) on se, että joku
saattaa suuttua jos tuntee uskoaan pilkattavan.
Mistä materialistit niin kimpaantuvat, että on
syytä yrittää nuijia joku kanveesiin?
Noh, korvalehteä ei sentään vielä onneksi pystytä
puremaan virtuaalisesti keneltäkään ja
simultaanishakki on kehittävää ajanvietettä.
Ehkä Mr Alikin voisi yrittää esittää omia
näkemyksiää itse aiheesta vaikka onhan sekin
hauskaa kun lehtereilläkin joku meluaa.
"mikset vastusta myös Jumalan kaiken selittävää
asemaa, D.A?"
Jumalan tarjoamat selitykset lähtevät toisaalta
ja vastaavat erilaisiin kysymyksiin kuin tieteen.
En yritä lähettää Raamatulla tekstiviestiä
ystävälleni. Miksi joku siis yrittää todistella
jotain esimerkiksi Jumalan olemassaolosta tieteen
avulla? Minusta tälläinen ei ole todellista
tieteen tekemistä vaan alkemiaa ja viisasten
kiven etsintää.
> Miksi joku siis yrittää todistella
jotain esimerkiksi Jumalan olemassaolosta
tieteen
avulla? Minusta tälläinen ei ole todellista
tieteen tekemistä vaan alkemiaa ja viisasten
kiven etsintää.
Olen täsmälleen samaa mieltä. Jumalaa ei
voi perustella järjellä, tieteellä tai logiikalla.
Jumalaan voi vain uskoa, ja hyvä niin. Usko on
tärkeää niille, jotka sitä kokevat tarvitsevansa.
t. tieteellisen maailmankatsomuksen omaava
vakaumuksellinen agnostikko.
..........
No kovastipa on tuota valinnanvaraa. Tämäkö on
näkemyksesi vapaudesta?
Hypoteesista, siis. Miksi luomistyö tapahtui?
Usko on ainoa vaihtoehto niille, jotka ovat
nähneet ja kokeneet sen mitä ovat nähneet ja
kokeneet. Ei usko ole uskon tarvitsemista vaan
sitä ettei voi olla uskomatta vaikka uskomatta
oleminen olisikin nykyisin paljon helpompaa.
Etkö ole huomannut, että valtaosa tämän palstan
aktiivikirjoittajista on ateisteja tai sinne
kallellaan olevia agnostikkoja? Sama päätee myös
RL:ssä. Ei usko ole enää aikoihin ollut helpompi
vaihtoehto. Varsinkaan niissä yhteisöissä, joissa
minäkin toimin.
Siitä myös nimimerkkini D.A. Aikoinaan kun
katoliselle kirkolle raportoitiin uudesta
ihmeestä ja piti tehdä päätös onko
kyseessä 'aito' ilmiö oli käsittelyssä paikalla
henkilö, jonka tehtävänä oli osoittaa ettei
ihmettä ollut tapahtunut. Tämän palstan henkinen
ilmapiiri on sellainen, että on syytä kääntää
tämä virka päälaelleen ja Devil's Advocaten
tehtävä täällä onkin epäillä materialismin kykyä
selittää kaikkia ilmiöitä.
Niin ja tuolla aiemmin esittämääsi kommenttiin
viitaten työskentelen kemian parissa (eli
astrofysiikka ei varsinaisesti ole alaani, mutta
en myöskään ole siitä täysin tietämätön).
Ymmärtääkseni käsityksesi maailmankaikkeuden
synnystä perustuu Raamatun kahteen ensimmäiseen
sivuun. Ei siis ole ihme, että et voi käsittää
jonkin maailmanselityksen olevan niin mutkikas,
että se vaatii kokonaisten tieteenalojen
monivuotista opiskelua. Samasta syystä vaadit
selittämään itsellesi säieteorian netissä, luulet
varmaan sen onnistuvan myös kahdella sivulla.
Nimimerkki Hypoteesi ei antanut sinulle
kirjallisuusluetteloa, vaan listan tieteenaloista,
joka minusta näytti varsin asiantuntevalta.
Suosittelen, että tarkistat asian joltakin
teoreettisen fysiikan professorilta! Saatat
huomata langettaneesi väärän todistuksen
lähimmäisestäsi.
Luulosi siitä, että täällä ei liiku säieteoriaan
tutustuneita henkilöitä, on myös väärä. Raotan
hieman ovea, voinet jatkaa Hypoteesin esittämästä
listasta opiskelujasi:
Säieteorian (erään version) mukaan
maailmankaikkeus on 10-ulotteinen, joista 9 on
paikkaulottuvuksia ja 1 aikaulottuvuus.
Paikkaulottuvuuksista 3 ovat tavanomaiset
ihmisaisteinkin havaittavat ulottuvuudet ja loput
6 ulottuvuutta ovat hyvin pieniksi (ehkä ympyrän
muotoon ja alle Planckin pituuteen)kutistuneita,
eikä ihminen niitä aisteillaan havaitse. Tämä
kuusiulotteinen aliavaruus on geometriselta
rakenteeltaan ns. Calabin-Yaun avaruus. Kaikki
materia ja energia ilmenevät näissä 9:ssä
paikkaulottuvuudessa värähtelevinä säikeinä.
Säikeen värähtelytaajuus ja värähtelymuoto
määräävät, minä luonnon alkeishiukkasena säie
ilmenee (fotoni, kvarkki, gluoni, heikko
mittabosoni, gravitoni jne.)...jne...jne. Ei mahdu
kahdelle sivulle! Ja valitettavasti aikanikaan ei
riitä nettiluentoihin säieteoriasta, riittäköön
tämä kallonkutistukseksi sinulle.
"Tekopyhyys on uskovien tapa. Minä en ole millään
tavalla pyhä."
...
"Kun kerran tunnet säieteoriaa niin kerro mikä
siinä on vikana, Kun kerran tunnet Big-bang
teoriaa niin kerro mikä siinä on vikana?"
Jos unohdamme säiehypoteesin tarjoaman
paikkalapun Big-bang-teoria alkaa singulariteetin
jälkeen ja on kykenemätön selittämään mitään tätä
hetkeä ennen tapahtunutta.
Miksi sinulle muuten on täysin käsittämätöntä,
että joku uskaltaa epäillä nykyisten teorioiden
paikkansa pitävyyttä? Ja vielä opiskelija...
Tämä on kaikkein ikävin sivuvaikutus siitä kun
rakennat tieteestä itsellesi maailmankuvan -
asioista tulee henkilökohtaisia totuuksia ja ne
lakkaavat olemasta tiedettä. Tieteellinen
maailmankuva on kääntynyt itseään vastaan.
Kuinkahan vankkaa Sinun ymmärryksesi todella on
vahvoista ja heikoista voimista saati
gravitaatiosta tai supersäikeistä kun tälläisella
varmuudella voit arvioida minun tietojani? Vai
tuntuuko sinusta siltä, että yritän horjuttaa
uskoasi?
M. Ali on tämän keskustelun Ylikeskustelija, jonka
olemusta tavalliset keskustelijat eivät voi
ymmärtää. M. Ali on luonut kaikki keskustelut ja
tietää kaikki kysymykset ja vastaukset, ennen kuin
niitä on esitettykään. Näin ollen M. Ali tietää
myös kuka on keskustelussa saanut turpaansa.
Mikäli et jatkossa keskustele M.Alin haluamalla
tavalla, hän kutsuu sinut Viimeiseen Keskusteluun
ja tuomitsee sinut ikuiseen Mykkyyteen. Tosin M.
Ali saattaa halutessaan lähettää sitä ennen
poikansa M. Pilipalin pelastamaan sinut, jos kadut
tarpeeksi.
Minua kiinnostaa suuresti rakentava keskustelu ja
etenkin itsearviointi, ja siksi yritin löytää M.
Alin viestin, johon nimimerkki viittasi, mutta
löysin ainoastaan nämä kaksi:
> Havainto
Muhammad Ali 08.08.2001 klo 20.46
Harvoin näissä nettikeskusteluissa kukaan on
saanut niin pahasti 'turpaansa', kuin nimimerkki
D.A. on tässä saanut. Luovuta jo, makaat jo
kanveesilla lähes tajuttomana!
> Yes!
M. Ali 09.08.2001 klo 10.04
Siksi juuri annoinkin ystävällisen neuvoni.
Kokemuksesta tiedän, mihin jatkuva turpiinotto
johtaa.
Tästä päättelen, että joki viesti jäänyt perille
saapumatta (vai olisiko eri nikillä kirjoitettu?).
Koska toisten arviointi nyt ei ehkä
keskusteluissa ole kaiken oleellisinta, olisi
mielenkiintoista, jos myös joku ei-uskovainen
lähtisi mukaan tähän hypoteesileikkiin, näkisi
onko meikäläisilläkin, kuten nimimerkki hypoteesi
halusi testata, mielikuvitusta, ja jotain korvien
välissä. Valitettavasti oma mielikuvitukseni ei
riitä keksimään teoriaa galaksien teko-ohjeeksi,
olen niin yksinkertainen, etten edes ymmärrä
tuota säieteoriaakaan.
Mutta ehkä arvon M. Ali olikin tästä jo
kirjoittanutkin kadoksissa olleessa viestissään,
joten, please, laita uudestaan tulemaan.
Juuri tämmöisiä asiantuntijoita tämä palsta
kaipaa, jotta keskustelun laineet kävisivät
korkeina ja uskvaisten pururadat tulisivat
hyödynnetyiksi.
Onneksi olkoon sinullekin, kahden tieteen
taitajalle. Harvoin lukee semmoisia psykologisia
oivalluksia, joita sinä tarjoilet säieteorian
lomassa.
"Ymmärtääkseni käsityksesi maailmankaikkeuden
synnystä perustuu Raamatun kahteen ensimmäiseen
sivuun."
No nyt voitte sanoa, että D.A.:lta viimeinkin
paloi käpy. Kommenttisi on typerä, asiaton ja
vailla perusteita. Se mitä Raamatussa kerrotaan
maailmankaikkeuden synnystä kuulostaa toiselta
tieteen kielellä. En ole vieläkään missään
kiistänyt tieteen kielellä kuvailtua näkemystä.
Kiistän siitä vedetyt telaketjumaterialistiset
johtopäätökset.
Hyvä on. Yritin välttää tätä elitististä
keskustelua, mutta olkoon sitten. Tässä samaa
asiaa niin, että muutkin lukijat sitä ymmärtävät.
Kielen funktio on välittää tietoa.
Nykykäsityksen mukaan maailma koostuu
alkeishiukkasista: elektroneista, fotoneista,
neutriinoista, gluoneista ja kvarkeista. Ne taas
esiintyvät milloin hiukkasina, milloin aaltoina.
Toisaalta nämä hiukkaset ovat niiden sisältä
löytyvien säikeiden värähtelyä. Tästä seuraa,
että olemme erään Kari Enqvistin hauskahkon
määritelmän mukaan neliulotteisia varjoja, jotka
lankamaiset objektit heijastavat liikkuessaan
kymmenessä ulottuvuudessaan.
Useammat ulottuvuudet selittävät monia
hiukkasfysiikan näennäisiä omituisuuksia.
Karkeasti yksinkertaistettuna voidaan ajatella
esimerkiksi vedestä työntyvää kättä. Sormet
näyttävät olevan yhtäaikaa viidessä paikassa
vaikka ovatkin kiinni samassa kädessä.
Muuten vaikka tietosi nousevatkin viisauden
pohjattomasta kaivosta on mielenkiintoista ettet
nostanut esiin dekoherenssia. Luulisi tässä
olevan paljon parempaa materiaalia ateistien
todisteluille...
Teorioita pitää kyseenalaista, sehän on kaiken kehityksen alku. Kuitenkin ennen kyseenalaistamista tulisi perehtyä siihen mistä todella on kysymys.
Tiede voi sanoa ja sanookin usein että jotakin asiaa ei vielä tiedetä. Se on rehellistä. Uskonnoilla ei ole samanlaista asemaa. Tämä tekee uskovien elämän vaikeaksi mikäli he yrittävät jollakin tavalla perustella uskoaan. Mitä oli ennen Big-Bangia? Paras näkemys löytyy ehkä Martin Reesen kirjasta "Ennen alkua". Sen pitäisi olla kemistillekkin riittävän yksinkertaista tekstiä (hups, nyt menin liikaa hnkilökohtaisuuksiin). Periaatteessa voi olla niin että ennen alkua ei ollut mitään tai sitten kaikki on ikuista kiertokulkua. Ehkä asia joskus vielä selkiytyy.
Olen ikuinen opiskelija, siinä mielessä olet oikeassa. Olen vieläkin korkeakoulussa kirjoilla ja käyn silloin tällöin suorittamassa jonkin kurssin joka kiinnostaa. Valmistunut olen aikoja sitten ja ikää kohta 50 vuotta.
Jokainen rakentaa oman maailmankuvansa. Sen rakentamiseksi kerää niin paljon tietoa kuin pystyy tai haluaa. Olen pyrkinyt olemaan hyvin objektiivinen kaiken tiedon suhteen. En väitäkkään että tämä olisi tosiasiassa mahdollista.
Olen lukenut arvosanan muunmuassa astronomiasta. Tämä oli oikeastaan se jokia avasi silmäni lopullisesti. Jos uskon silmieni ja itse tekemieni tutkimusten olevan totta niin raamatun selitykset eivät voi pitää kirjaimellisesti paikkaansa. Jos se ei pidä täysin paikkaansa niin missä kulkee raja totuuden ja tarinan välillä? Mitä enemmän olen tiennyt sitä vähemmän on tarvinnut uskoa.
Sinun tiedoistasi en tiedä muuta kuin sen mitä tämän keskustelupalstan avulla saan tietää. Antamasi kuva on joko takoituksella tai tarkoituksettomasti aika aneeminen. Tunnut olevan varsin rajoittunut etkä pysty todella objektiiviseen ajatteluun. Tämä on siis se kuva jonka olen sinusta saanut, toivottavasti olen väärässä.
Tunnen muutamia erittäin älykkäitä uskovia ihmisiä, tosin kukaan heistä ei usko raamattuun kirjaimellisesti.
Tunne vahvan ja heikon vuorovaikutuksen käsitteet ja teorian parin vuoden takaa. Samaten olen seurannut teorioita ja yrityksiä yhdistää sähkö- magneettinen- heikko- ja vahva vuorovaikutus yhden teorian alle. Supersäieteoriaan en ole tutustunut kuin yleistajuisten artikkeleiden pohjalta joten sitä en voi sanoa ymmärtäväni kunnolla. Ymmärrän kyllä sen vaikutukset nykyiseen käsitykseen maailmankaikkeudesta ja sen synnystä.
Olen valmis myöntämään erehtyneeni kun siihen on syytä. Siihen on ollut usein syytä, tosin evoluutiota ja uskonasioita koskien aika harvoin.
Tuntuuko sinusta että yritän horjuttaa uskoasi?
Selkeämpää esitystä en ole lukenut!Parempi,kuin
fyysikkojen teoreettiset sepustukset kaavoineen.
Nyt voi shrink olla todella ylpeä itsestään.
Kahdella istunnolla ja pienellä provosoinnilla hän
sai selville, mistä säieteoria-syndroomasi johtuu.
Diagnoosi:
Sinulla on fysiikan perustiedot ja olet tutustunut
säieteoriaan ainakin jossain määrin. Piilottelit
kuitenkin pitkään tietojasi ja kuvittelit
näin olevasi muuta keskustelijajoukkoa paremmilla
tiedoilla varustettu ja sillä perusteella
päihittäväsi heidät. Ajattelit vähän nöyrryyttää
muuta porukkaa esittämällä ns. tiukkoja kysymyksiä
tieteestä. Luultavasti saat jonkinlaista nautintoa
pystyessäsi paistattelemaan oman viisautesi
valossa. Et kestä häviölle jäämistä, ilmeisesti et
ole siihen tottunut. Ole huoleti, ongelmasi ei ole
vakava ja siihen on tiedossa hoito.
Hoito:
Määrään sinun luettavaksesi kirjan: Misner, Thorne
& Wheeler: Gravitation. Annostelu: 20 sivua 3
kertaa päivässä. Hoito aloitetaan kirjan alusta
uudelleen, kunnes vaiva menee ohitse.
Ps. Mikään ei ole täydellistä, niinpä esim. shrink
ei pystynyt varmuudella päättelemään sukupuoltasi,
vaikka vahvasti epäileekin (temperamenttisi
perusteella) sinun olevan nainen.
meihin kaikkiin, niin hieman puolustuksen
kannalta.
Monien (ei suinkaan kaikkien) täällä käyvien ei-
uskovien lähtökohtana on:
a) kaikki uskovaiset ovat tyhmiä.
b) jokainen uskovainen on fundamentalisti, joka
uskoo kirjaimellisesti Raamattuun.
Palstaa lukiessaan voisi näin kuvitellakin,
täällä kun on muiden uskovien oivana
karkotuskeinona eräs häärinyt kuukausitolkulla
räksyttämässä, että olet tyhmä, jos uskot
satukirjaan nimeltä Raamattu, toisaalta, et voi
olla oikea kristitty, ellet noudata Raamatun
käskyjä orjallisesti.
Mutta, ei täällä kaikki ole tätä mieltä, joten
pyydän kärsivällisyyttä.
Aplodit potenssiin ääretön myös sinulle! Jos ko.
selostuksesta ymmärsit säieteorian, olet
älykkäämpi kuin kukaan tähän asti maan päällä
elänyt ihminen. Onko mitään keinoa saada sinut
työskentelemään tieteen pariin? On ihmiskunnalle
tavaton tappio, ellet jaa viisauttasi kaikille!
Minä en aloittanut ns. säiekeskustelua. Puutuin
vain muutaman kirjoittajan (sinunkin)
perusteettoman ja tahallisen elitistisiin
heittoihin.
Microsoftin kaikista ihmiskunnan ylle
sälyttämistä kirouksista cut/paste-toiminto on
yksi niistä pahimmista. Ennen vanhaan ainoa tapa,
jolla idiootti pystyi teeskentelemään älykköä oli
olemalla hiljaa.
Hassua, että kun viimein aloin käyttää
kaipailemaasi terminologiaa ja vastaan pariin
kysymykseesi siirryt itse asiattomuuksien tuolle
puolen.
Tuo jatkuva lukemisen tuputtaminen on muuten
hassu piirre porukassa, jonka primääri argumentti
on 'ajattelu omilla aivoilla eikä jatkuva kirjan
siteeraaminen'.
Ystäväni alkoi opiskella aikanaan filosofiaa.
Häneltä vei kolme vuotta ennenkuin hän oli
lukenut kylliksi lopettaakseen joka ainoassa
keskustelussa harrastamansa raivokkaan
sitaatteihin ja 'Deridahan' tai 'Cantiin' tai...
vetoamisen. Tiedän - tyypillinen piirre
ensimmäisen vuoden filosofian fukseilla.
Nykyisin hänen ei tarvitse harrastaa sitä edes
ollessaan tappiolla. Kauankohan sinulla kestää?
Pyydän vilpittömästi anteeksi, että yliarvioin
huumorintajuasi näin pahasti!
Vitsini tarkoitus oli huomauttaa sinulle siitä,
että tässä käyttämäsi keskustelutyyli ei ole
erityisen korrekti. Mitä mieltä on vaatia muilta
selitystä asioista, joihin sinulla on jo omasta
mielestäsi tiedossasi selitys? Pyrit tässä vain
pääsemään joksikin koulumestariksi, ts. mielestäsi
olisi varmaan hauskaa päästä tyrmäämään muiden
esittämiä typeriä mielipiteitä. Valitettavasti
kävi niin, että typeriä mielipiteitä ei tällä
kertaa tullut kovasta tivauksestasi huolimatta.
Varmaan sinua myös hieman harmittaa, kun pystyin
vaivattomasti manipuloimaan käyttäytymistäsi,
sinunhan se piti olla tämän keskustelun
king/queen!
Erotkaamme silti ystävinä.
T: Entinen shrink ja nykyinen idiootti
Olet todella hauska kaveri. Kuvittelet näyttäväsi
älykkäämmältä kun puhut ohi ja yli. Minusta
sellainen ihminen näyttää useimmiten kuurolta.
"Mitä mieltä on vaatia muilta
selitystä asioista, joihin sinulla on jo omasta
mielestäsi tiedossasi selitys?"
Tiedoksesi. Tässä koko tämän threadin aloitus
(historia on opettavaista):
------------
"Selittäkääpä sitten vielä, mitkä ovat ne
konkreettiset menetelmät, joilla esim. aineeton
henki luo maailmankaikkeuksia (esittäkääpä esim.
galaksin teko-ohjeet)?" "Mutta mitä tarkoittaa,
että joku on henki? Onko henki esim.
energiakenttä, jolloin toisaalta yleisen
suhteellisuusteorian mukaan se on ekvivalentti
materian kanssa?"
------------
Mitäs luulet shrimp? Varsinkin kun
luet 'Hypoteesin' myöhempiä kirjoituksia.
Luennehdintasi osuu miehestä aika nappiin. Kiitos
siitä.
Hypoteesin pyrkimykset käyvät selvästi ilmi
hänen Thessan kanssa käymästään keskustelusta: Hän
haluaa testata tieteellisen metodin sopivuutta
Raamatun luomiskertomus-teoriaan. Hän haluaa myös
pitää tieteen tarjoamat maailmanselitykset
keskustelun ulkopuolella. Hypoteesilla tuntuisi
olevan siis alussa halua kuunnella, mitä
uskontojen edustajilla on sanottavaa.
Nimenomaan sinä käänsit heti alussa huomion
alkuräjähdysteoriaan, josta keskustelu kääntyi
säieteoriaan. Tutkipa vaan aikaisemmat
puheenvuorosi. On helposti vedettävissä se
johtopäätös, että halusit kääntää keskustelun
alueelle, jossa pääsisit esittelemään
pätevyyttäsi! Sinun ja Hypoteesin käymä
jatkokeskustelu ei ole enää alkuperäisestä
aiheesta, vaan sinun provosointisi tulosta.
Onnittelen sinua vielä siitä erittäin
kristillisestä taidosta, että osaat nimitellä
ihmisiä jopa englannin kielellä. Paljon onnea
vielä kerran.
Jokohan pääsen sinusta eroon?
T: Aluksi shrink, välillä idiootti ja nyt shrimp.
" Hän haluaa testata tieteellisen metodin
sopivuutta Raamatun luomiskertomus-teoriaan. "
Tämä on mieletön tavoite, jonka tarkoituksena on
ainoastaan todistaa jotain Raamatun ja uskonnon
pätevyydestä yleisesti. Tämä on juuri se syy
miksi lähdin tähän keskusteluun - vastustamaan
tieteen väärinkäyttöä käsikassarana
uskonnollisissa keskusteluissa.
"Onnittelen sinua vielä siitä erittäin
kristillisestä taidosta, että osaat nimitellä
ihmisiä jopa englannin kielellä. Paljon onnea
vielä kerran."
Kuten Demoni sanoi ateistit eivät voi olla
tekopyhiä...
Minusta shrink/shrimp-sanaleikki oli kovin kiltti
verrattuna sinun lausuntoihisi. Puhumattakaan
siitä, että en missään vaiheessa väittänyt sinun
olevan idiootti. Lause oli passiivissa.
Shrimp:
"Luultavasti saat jonkinlaista nautintoa
pystyessäsi paistattelemaan oman viisautesi
valossa."
ja tämä seuraava heittosi oli ehdottomasti
netiketin ja hyvien käytöstapojen mukainen
puhumattakaan sen puhtaan tieteellisestä
sovinismista vapaasta analyyttisyydestä:
"Ps. Mikään ei ole täydellistä, niinpä esim.
shrink ei pystynyt varmuudella päättelemään
sukupuoltasi, vaikka vahvasti epäileekin
(temperamenttisi perusteella) sinun olevan
nainen."
Jokohan nyt pääset minusta eroon?
T: Oman viisautensa loisteessa paistatteleva
jakomielinen naismainen androgyyni D.A.
En uskalla sanoa, ettet ilmeisesti ymmärtänyt
kysymystäni(Oplev polttaa hihansa jos kysyn),
koska en löytänyt vastineestasi vastausta siihen.
Mutta koska sinulla näyttää olevan "kädet täynnä"
muutenkin tämän keskustelun merkeissä, niin enpä
jaksa jankutukseenkaan asti asian tiimoilta
ryhtyä riehumaan tahi turhiin höpinöihin sortua
pelkästään lausetta loputtomasti jatkaakseni,
sellainen minun mielestäni ei lainkaan sovi
asialliseen ja ytimekkääseen mielipiteiden
vaihtoon, eikä kuulu tapoihini siksi lainkaan eli
ollenkaan.
Pari kommenttia silti.
"Miksi joku siis yrittää todistella
jotain esimerkiksi Jumalan olemassaolosta tieteen
avulla?
En tiedä. Samasta syystä kai, miksi uskovainen
yrittää todistella raamatulla tieteen teoriat
maailmankaikkeuden synnystä hölynpölyksi. Ehkä
syynä on ihmisen halu pönkittää omaa
maailmankatsomusta.
"Minusta tälläinen ei ole todellista
tieteen tekemistä vaan alkemiaa ja viisasten
kiven etsintää."
Eihän tiede sitä teekään. Tiede tutkii mm.
maailmankaikkeuden rakenteen syntyä ja jostain
syystä ei ainakaan vielä ole päätynyt Jumalan
kaiken selittävään asemaan. Ehkä sekin päivä
tulee, ehkä ei.
Olen pahoillani, että käytin keskustelun
'psykoanalyysi-vaiheessa' hieman kyseenalaisia
keinoja saadakseni selville, tiedätkö enemmän mitä
kerrot, kuten koko ajan epäilin. Toivottavast voit
nyt unohtaa tekemäni kärjistykset, kun tiedät
mihin pyrin. Tekemäni 'diagnoosi' oli
kokonaisuudessaan tarkoitettu pelkäksi vitsiksi,
ja ajattelin sinunkin sen ottavan kevennyksenä.
Sovinismista olen täysin vapaa, nyt on kai pakko
kertoa, että olen nainen. En ole myöskään ateisti,
yritin vain olla käyttämättä uskonnollisia
argumentteja puheenvuoroissani.
Palaan vielä omalta osaltani lopuksi käydyn
keskustelun pariin yksityiskohtaan:
1. Mielestäni sinun olisi heti alussa pitänyt
tuoda selvästi esille, että pidät keskustelun
lähtökohtaa mielettömänä. Näin jälkeenpäin
sanottuna se tuntuu jälkiviisaudelta. Et
nähdäkseni vastustanut tieteen väärinkäyttöä ennen
tätä lausuntoasi, pikemminkin kritiikkisi
suuntautui tieteen todistusvoimaan
maailmankaikkeuden selittäjänä.
2. Ilmeisesti kaikista 'takaiskuista' huolimatta
olet kokenut tämän keskustelun käymisen
tarpeelliseksi ja jotenkin itsellesikin
hyödylliseksi. Tuskinpa olisit muuten jaksanut
viipyä täällä näin kauan? Itselleni ainakin tämä
shrink-leikki tuotti jonkin verran iloa ja
'liikettä korvien väliselle pururadalle', eikä
vähiten sinun ansiostasi. Netissä
keskustelemisessa on se hyvä puoli, että vaikka
päivittäin voi valita itselleen uusia rooleja ja
yrittää katsoa maailmaa toisella tavalla
ajattelevien ihmisten näkökulmasta. Tänään olin
siis ilkeä shrink-täti ja huomenna ....kukaties?
Näissä keskusteluissa on tietenkin muitakin
tiettyä roolia vetäviä ja varmasti myös ns.
multipersoonia yhden keskustelun sisällä.
Aina samaa nimimerkkiä käyttävät keskustelijat
leimataan usein melko nopeasti fakki-idiooteiksi
ja heidän on vaikea saada mitään todellista
keskustelua aikaan.
Keskustelemisiin
T: shrink
Ps. Kritisoit Microsoftia copy/paste-toiminnosta.
Olet kyllä yksi ko. toiminnon pahimpia
väärinkäyttäjiä!
"Aina samaa nimimerkkiä käyttävät keskustelijat
leimataan usein melko nopeasti fakki-idiooteiksi
ja heidän on vaikea saada mitään todellista
keskustelua aikaan."
Minä kun poika poloinen olen ollut taipuvainen
käyttämään samaa nimimerkkiä, ja sisäinen
sivistyssanakirjanikin on jo vanhentunutta
mallia, olisin erittäin kiitollinen, jos
valaisisit minulle, minkälainen ihminen on "fakki-
idiootti".
Suomennetaan vaikka näin pitkästi:
Mielikuvitokseton ja kaavoihinsa kangistunut yhden
asian kapeakatseinen henkilö.
Nimimerkki Tupakkamies ei tätä todellakaan
mielestäni ole, eikä moni muukaan täällä
vaikuttava asialinjaa harrastava henkilö. Keksinet
kuitenkin helposti tältäkin palstalta monta
nimimerkkiä, joille monet eivät enää vastaa
vakavalla mielellä, vaan vastaukset ovat pelkkää
v----ilua.
Pahoittelen, että esitin edellisessä viestissäni
hieman epäselvästi, mitä tarkoitin.
Lisättäkoon vielä saman nimimerkin käytön
ongelmiin täällä pyörivät ns. kaksoisolennot,
jotka monesti häiritsevät 'kuuluisia'
nimimerkkejä.
Mutta usein me itse olemme epäuskomme vuoksi
pahimpia jarruja. Jumala ei sido, vaan antaa
siunauksen, kun tekee Hänen tahtonsa mukaisesti.
Jumala päätti luoda ihmiset, koska halusi
ihmisestä ystävän. Siksi Hän ei suunnitellut
robottia, vaan itsenäisen vapaalla tahdolla
varustetun olennon. Hän antaa jopa valita itsensä
ja tuhon väliltä.
Mikä uskomisessa on niin vaikeata?
> Usko on ainoa vaihtoehto niille, jotka ovat
nähneet ja kokeneet sen mitä ovat nähneet ja
kokeneet. Ei usko ole uskon tarvitsemista
vaan
sitä ettei voi olla uskomatta
Ihan kuinka vain tämän asian koet. Jos
sinusta tuntuu, että sinun on pakko uskoa,
niin minusta tarpeesi on pakonomainen.
Mutta tämä on vain minun tunteeni.
Minusta uskon suurin motiivi on halu. Itse en
kuitenkaan osaa ajatella, että minun haluni
olisivat jonkinlainen todiste tai oikeutus jonkin
asian/olion suhteen.
> Etkö ole huomannut, että valtaosa tämän
palstan
aktiivikirjoittajista on ateisteja tai sinne
kallellaan olevia agnostikkoja?
Näppituntumalta sanoisin, että suhde on n
2/3. Olen seurannut palstaa alusta asti, ja
tuntuu siltä, että uskovat eivät täällä yleisesti
ottaen kovin kauaa viihdy, sillä ei-uskovat
argumentoivat heidät nurin. (Kaiken kaikkiaan
uskovia on täällä IMHO vieraillut enemmän,
mutta nyt puhutaan vakiokirjoittajista.) Ei ole
hauskaa pysytellä palstalla, jolla enemmän tai
vähemmän perustellut argumentit
kumoamattomasti osoittavat, että maailma ei
olekaan henkilön halujen mukaan rakentunut
(en sano, että argumentit olisivat oikeita,
ennemmin kyse on siitä, että uskova ei syystä
tai toisesta kykene niitä kumoamaan).
IRL asia ei suinkaan ole näin, useimmat
ihmiset toteavat kysyttäessä epämääräisesti
uskovansa "johonkin". Sanoisin, että heidän
maailmankatsomuksensa on jäsentymätön.
Dogmaattisen kristinuskon kannatuksen
väheneminen on ymmärrettävää puhtaasti
siltäkin kannalta, että kilpailua on tänä
päivänä paljon enemmän kun aiemmin.
> Ei usko ole enää aikoihin ollut helpompi
vaihtoehto. Varsinkaan niissä yhteisöissä,
joissa
minäkin toimin.
Koet varmaankin näin. Marttyyrius on kautta
aikojen ollut merkittävä osa erilaisia
uskonrakenteita. Mainitsenpa kuitenkin
muutamia seikkoja, jotka minusta puolestaan
osoittavat, että on helpompaa (ja ennen
kaikkea houkuttelevampaa) uskoa kun olla
uskomatta: On miellyttävää ajatella, että
jokaisella ihmisellä on jokin tehtävä ja
merkitys ja että maailmassa on jotain
ihmisestä itsestään riippumatonta
oikeudenmukaisuutta. On helpottavaa uskoa
siihen, että on olemassa jumalia, meistä
välittäviä henkiolentoja, joiden kyvyt ylittävät
omamme ja joiden olemus ja tarkoitusperät
ovat hyviä. Ihminen myös tiedostaa kipeästi
oman epätäydellisyytensä. Siksi on lohdullista
ajatella, että on olemassa jokin, joka hyväksyy
- ja jopa rakastaa - ihmistä hänen
epätäydellisyydestään huolimatta.
Maailmankaikkeuden rakennekin näyttää niin
henkeäsalpaavan monimutkaiselta ja sen
selvittäminen niin ylivoimaiselta urakalta, että
on paljon helpompaa antaa periksi ja tyytyä
vain ihailemaan sitä luottaen siihen, että on
joku, joka tämän rakenteen tuntee ja kertoo
meille siitä sen, minkä hyväksi katsoo.
Itselleen on vaikea antaa anteeksi oman
moraalin vastaisia tekoja. Olisipa sekin hyvä,
jos anteeksiannon saisi joltakin
ulkopuoliselta, jonka auktoriteetti itseen
nähden on riittävä, kuten jumalilla tapaa olla.
Miten houkuttelevaa voikin olla mahdollisuus
sysätä vastuu elämästään jollekin
ulkopuoliselle taholle.
Minäkin haluaisin, että kaikki ylläoleva olisi
totta. Valitettavasti mikään, mitä maailmasta
olen havainut, ei puhu sen puolesta, että näin
olisi.
> Devil's Advocaten
tehtävä täällä onkin epäillä materialismin
kykyä
selittää kaikkia ilmiöitä.
Minusta siinä ei ole mitään epäselvää.
Materialismi ei kykene nykypäivänä
selittämään kaikkia ilmiöitä. Ei pysty
uskontokaan. Materialsimi ei kuitenkaan ole
staattinen kuten uskonnot. Uskontojen
selityskyky lisääntyy vain, mikäli niiden jumalat
tämän hyväksi katsovat. Materialismin
maailmanselityskykyyn ihminen voi itse
vaikuttaa. Materialsimi voi lisksi yrittää selittää
kaikkia havaittavia ilmiöitä; uskonnot
puolestaan yrittävät selittää vain
oppirakennelmassa hyväksyttyjä ilmiöitä.
Muihin selityksenä ovat tutkimattomat herran
tiet. (Leffa muuten on aika hyvä, eikä vähiten Al
Pacinon ansiosta).
Mutta se on hyvä, että sinulla on missio.
> työskentelen kemian parissa
Mitä teet, kun törmäät ilmiöön, jota et osaa
selittää? Onko tämän ilmiön aiheuttaja
jumala, vai esitätkö oletuksen, että ilmiölle
löytyy jokin materialistinen selitys, kunhan
riittävän kauan asiaa tutkit?
.................................. . . . . . . . . . . . . . . :-)
opettavasti taidonnäytteestäsi kuinka
keskusteluja tulisi käydä. Täytyy myöntää, että
harvoin minut saa narutettua, mutta tähän
lankesin täysin. Kovat hehkuen vetäydyn pois, ja
yritän opiskella roolipeliä ja multipersoonien
käytön. Vanhanaikaisena olin kuvitellut, että
oman mielipiteensä esittäminen riittäisi, jopa
yhdellä ja samalla nimimerkillä. Mutta maailma
muuttuu, on yritettävä pysytellä kehityksen
mukana.
Ehkä voisit vielä kertoa vakionikkisi (jos
sinulla tällainen on), jotta voisin seurata sitä.
Ehkä oikean tyylin opittuani uskaltautuisin
palata vähäisine mielipiteineni.
No, oma kömpelö keskustelutaitoni ei oletettavasi
ole häirinnyt sinua, koska olen viime aikoina
pysytellyt kaukana takasivuilla, jotta en
häiritsisi taitavampia keskustelijoita.
Sidottunahan olohan on ihan erijuttu kuin toisen
tahdon ehdoton tottelu!!! ;)
Oletko ihan tosissasi?
Ja siitä hypoteesista, että miksi oletettu
luomistyö tehtiin?
Itse olen puheenvuorooni näin jälkikäteenkin
suorastaan pirun tyytyväinen. Joskus jälkikäteen
lukiessaan omia tekeleitään harmittaa se, että on
kirjoittanut pitkästi ja pyöreästi osaamatta
tuoda esille sitä, mitä todella tarkoittaa.
Tässä nimenomaisessa osiossa asia on sanottu
lyhyesti, vähillä sanoilla, sisällöstä mitään
tinkimättä. Enpä poistaisi enkä lisäisi siihen
yhtään mitään.
Tässä itsekritiikkini sille, joka sitä täällä
minulta tänään peräänkuuluutti.
Sinä olet järjestänyt tälle palstalle nyt
mysteerin, joten sinulla täytyy olla
yliluonnollisia kykyjä. Olet saanut häviämään
tältä palstalta jopa kaksi puheenvuoroa. Itsekään
en nähnyt sitä sisältökriittistä, ansiokasta
puheenvuoroa, jonka Hammutti tänne oli
toimittanut ensimmäiseksi, mutta nyt on hävinnyt
jo tämä toinenkin, joka sai minut älähtämään Mitä?
Kuitenkin se on mukana tässä sinun copypastessa.
Osaatko sinä poistaa täältä kirjoituksia?
Voisitko sinä konsultoida minua joskus harvoin,
kun itsearvioni jälkikäteen sanoo, että on tullut
pantua menemään vähän vähemmän tieteellinen
juttu. Kuten ymmärrät, tarvitsen tällaista apua
vain harvoin, mutta just in case...
ensimmäinen kadoksissa oleva viesti näyttää
jäävän mysteeriksi, siis tämä toisia
tuomitsematon, rakentavaa keskustelu luova
kirjoitus, joka kohdistaa kritiikin, ei
omahyväisenä ja vain itseensä. Ellei tämäkin
sitten ollut eräs shrinkin roolipersoonista,
joita yritän opiskella kehittääkseni
keskustelutaitoni palstan tasolle.
Toisen taas kykenen selittämään. Kopsatessani
viestin leikepöytään ällistyksekseni ruudulle
ilmaantui viesti: Ilmoituksenne on rekisteröity
(tms.). Mietin hetken, että pitäisikö ylläpidolle
ilmoittaa, etten ainakaan tahallani painanut
Ilmoita asiattomasta viestistä painiketta, mutta
sitten ajattelin että olkoon, kyllähän ne sen
lukevat, ja pahempiakin on ollut poistamatta.
Ihme juttu, että ne todella poistivat tämän! Ehkä
olivat varpaillaan aamuisen häiriköinnin takia.
Jos hiireni sattui siihen, niin oli puhdas
vahinko, ja pyydän sitä anteeksi viestin
kirjoittaneelta.
Noniin, yksi mysteeri selvisi, mutta perimmäisen
viestin arvoitus on yhä ratkaisematta.
Älä sinä ystävä minun hihoista huoli. Tänään oli
sen verran lämmintäkin, että olisin ihan ilman
niitä lerpukkeita pärjännyt. Sitäpaitsi minulla
on uusi ompelukone, jolla uudet hihat syntyvät
käden käänteessä (valettavaletta, tietokone ja
ompelukone ovat ikävä kyllä vierekkäin ja
tietokonehihoja ei ole vielä kenelläkään).
Hyvät huomenet vain sinne Tanpereelle(?).
Tampereellako Tupakkamies asustaakin? Ja minä kun
olen viime päivinä katsonut tutkivasti jokaista
vastaan tulevaa rullaluistelijaa (ennen ihailin
vain näiden sääriä). Tuumailin, että jos on vielä
kitara kainalossaan, niin täytyy olla tämä
tupakoimaton miehemme.
Onko nimesi elämän kirjassa?
Kirjat aukaistaan lopussa ja katsotaan missä
kirjassa nimi on.
Minulla itsellänikään ei jää vaihtoehdoksi, kuin
armoon vetoaminen.
Jumala loi ihmisen kaverikseen - käsittääkseni.
...?
"valettavaletta"
Sääli, tietokoneeseesi kytketty ompelukone
raksuttamassa varahihoja pahojen viestien varalle
on pelkkänä ajatuksenakin innovatiivisen
viehättävä, mutta ei sitten.
Tampereella olen käynyt elämässäni vain yhden
kerran, ammoisen työhaastattelun merkeissä, joten
arvauksesi, korkeasta oikeaan osumisen
mahdollisuudesta huolimatta, ei ollut edes
sivuosuma.
Kuule A. hei, mitäs vikaa minun säärissäni on?
Tämän shrink-pelleilyn tarkoituksena oli
kiinnittää huomiota tällaisen anonyymin
verkkokeskustelun puutteisiin.
Käsitykseni mukaan verkkokeskustelu on vain
ajanvietettä syystä, että keskustelijoiden ei
todella tarvitse kantaa vastuuta mielipiteistään.
Tännehän voi heittää mitä puppua tahansa ja sitten
poistua paikalta ilman mitään seurauksia, jos
homma ei etene halutulla tavalla. Todellisten
ihmisten (ei nikkien) välisessä keskustelussa
joutuu kantamaan vastuuun mielipiteistään ja
harkitsematon suunsoitto johtaa seurauksiin, esim.
ystävien vähenemiseen tai jopa vihamiesten
hankkimiseen.
Minulla ei ole tällä palstalla mitään vakituista
nicknamea, enkä jatkossa osallistu tämän palstan
keskusteluihin. Pidän huomattavasti parempana
keskustella tuntemieni tai uusien henkilöiden
kanssa henkilökohtaisesti tai jos etäisyys niin
vaatii sähköpostin avulla. Suosittelen samaa
kaikille muille tätä lukeville ja paljon aikaa
nettikeskusteluissa viettäville. Elämässä on
ihmiselle nikkejä tärkeämpiä henkilöitä sukulaiset
ja ystävät, heidän kanssaan ei voi koskaan
keskustella liikaa. Nettinikkien kanssa taas
syntyy oikeita ihmissuhteita äärimmäisen harvoin.
Myönnän nettikeskustelun viihdearvon ja se
toiminee myös toisinaan jonkinlaisena
aivojumppana, mutta kyllä se taitaa olla vain sitä
paljon kaivattua small talkia!
Taisinpa tehdä myös pienen palveluksen sinulle ja
muille kaltaisillesi idealisteille kiinnittämällä
huomiota nettikeskustelun
manipulointimahdollisuuteen. Tähän ja kaikkeen
muuhunkin pätee se, että jos systeemissä on
aukkoja, aina joku käyttää niitä väärin omiin
tarkoituksiinsa. Maailma on paha ja viidakossa on
viidakon lait.
"Taisinpa tehdä myös pienen palveluksen sinulle
ja muille kaltaisillesi idealisteille
kiinnittämällä huomiota nettikeskustelun
manipulointimahdollisuuteen."
Tiedän kyllä, että Arethusa on mitä mainioin
manipuloinnin kohde, mutta "palveluksesi" ei
tällä kertaa osunut silmiini. Avitatko taas?
Arethusa myönsi ottaneensa tosissaan
shrink-nimimerkillä suorittamani manipuloinnin ja
ehkä jotkut muutkin ottivat asian todesta!
Palvelus oli ehkä siinä, että palautui taas
mieleen, että täällä liikkuu kaikenlaisia
häirikköja ja hupi-mielellä liikkeellä olevia.
Toisin sanoen, ennen kuin lähtee käyttämään paljon
aikaa 'sydänverellä' kirjoitettuihin
kommentteihin, kannattaa vähän tarkkailla
tilannetta.
"Mielestäni sinun olisi heti alussa pitänyt
tuoda selvästi esille, että pidät keskustelun
lähtökohtaa mielettömänä. Näin jälkeenpäin
sanottuna se tuntuu jälkiviisaudelta."
Saatat olla tässä oikeassa. Aiemmin keskustelin
tästä asiasta Pseudohipin kanssa ja jotenkin
RL:lään urautuneena ajattelin kaikkien täällä
seuranneen ko. keskustelua.
Niin... Varmaankin suurimmalla osalla on useampia
nickejä. Itselläni niitä on lähinnä eri
foorumeita varten ennemmin kuin roolipelien
pelaamiseen.
"Olet kyllä yksi ko. toiminnon pahimpia
väärinkäyttäjiä!"
Miten niin..? ;)
Kiitän sinua siitä, että et kanna kaunaa, vaikka
käytin nimimerkkiäsi rumasti omiin tarkoituksiini
ja tuhlasin aikaasi. Mitä tulee 'väittelyymme',
olen todellisuudessa koko lailla samoilla
linjoilla kanssasi.
Meillä on tietyssä tuttavaporukassa tapana
harrastaa väittelyä niin, että osallistujat
joutuvat puolustamaan sitä mielipidettä, jota
eivät kannata. Ideana on tietty se, että kukin
oppisi ymmärtämään mahdollisimman hyvin toisen
näkökannan. Viimeksi jouduin puolustamaan jyrkän
linjan ateismia ja ehkä osittain siitä syystä sain
(jälkeenpäin ajatellen aika typerän) ajatuksen
kokeilla tämän keskustelutyylin toimivuutta
netissä. Ei oikein toiminut, ehkä siksi, että
keskustelun toinen osapuoli ei tiennyt missä
mennään.
Ps. Taas copy/pastetit.
" Jos sinusta tuntuu, että sinun on pakko uskoa,
niin minusta tarpeesi on pakonomainen."
Luulen, että materialismin puolustajan sinun on
helppoa myöntää, että johonkin minkä on havainnut
todeksi on yleensä pakko uskoa mikäli haluaa olla
rehellinen itselleen.
"Koet varmaankin näin. Marttyyrius on kautta
aikojen ollut merkittävä osa erilaisia
uskonrakenteita."
Heikkoa. Henkinen paine ja roviolla polttaminen
ovat aika kaukana toisistaan. Ennemmin säälin
ihmisiä joiden elämä tuntuu tyhjältä ja
tarkoituksettomalta kun he kieriskelevät
sängyissään kolmelta yöllä, mutta oma ylpeys
estää hyväksymästä mitään muita vaihtoehtoja tai
jotain omaa itseä suurempaa. Jäljelle jää
agressiivisuus tai iva kaikkia niitä kohtaan
jotka uskaltavat ottaa hatun päästään.
"On miellyttävää ajatella, että
jokaisella ihmisellä on jokin tehtävä ja
merkitys ja että maailmassa on jotain
ihmisestä itsestään riippumatonta
oikeudenmukaisuutta. On helpottavaa uskoa
siihen, että on olemassa jumalia, meistä
välittäviä henkiolentoja, joiden kyvyt ylittävät
omamme ja joiden olemus ja tarkoitusperät
ovat hyviä. Ihminen myös tiedostaa kipeästi
oman epätäydellisyytensä. Siksi on lohdullista
ajatella, että on olemassa jokin, joka hyväksyy
- ja jopa rakastaa - ihmistä hänen
epätäydellisyydestään huolimatta."
Kaikki nämä asiat tuovat mukanaan hirvittävän
vastuun ja tietoisuuden siitä, että elämässä
joutuu taistelemaan omaa pahuuttaan, laiskuuttaan
ja sokeuttaan vastaan joka ainoa päivä.
Kuolemakaan ei ole se reset-nappula, jolla voi
lopuksi livahtaa itseään pakoon ikuiseen
olemattomuuteen.
Rakkaus on myös velvollisuus. Tunnen vihaa ja
olen kärsimätön. Lyön takaisin kun minua lyödään.
Tiedän, että voisin toimia paremminkin.
"Itselleen on vaikea antaa anteeksi oman
moraalin vastaisia tekoja. Olisipa sekin hyvä,
jos anteeksiannon saisi joltakin
ulkopuoliselta, jonka auktoriteetti itseen
nähden on riittävä, kuten jumalilla tapaa olla."
Anteeksi voi saada mikäli katuu tekojaan ja
yrittää hyvittää ne. Itseltään voi saada anteeksi
jos katuu tekojaan ja yrittää hyvittää ne.
Itseltään voi myös saada anteeksi jos kovettaa
sydämensä ja haistattaa pitkät koko jutulle.
Sillä tavalla kuollaan pala palalta jo paljon
ennen hautaa.
"Minäkin haluaisin, että kaikki ylläoleva olisi
totta. Valitettavasti mikään, mitä maailmasta
olen havainut, ei puhu sen puolesta, että näin
olisi."
Jos todella pyytäisit saattaisit havaita jotain
muutakin. Se ei ole mukavaa eikä varmasti
kivutontakaan, mutta vaivan arvoista se varmasti
on.
"Materialsimi ei kuitenkaan ole staattinen kuten
uskonnot."
Materialismi on täsmälleen yhtä dogmaattinen
peruslähtökohdiltaan kuin mikä tahansa muukin
maailmankatsomus. Ainoastaan sen tapa perustella
dogmejaan muuttuu jatkuvasti. Tämän lisäksi
materialismi eroaa muista maailmankatsomuksista
vain väittämällä muuttuvansa jatkuvasti. Eikä se
siinäkään ole ainutlaatuinen.
"Onko tämän ilmiön aiheuttaja
jumala, vai esitätkö oletuksen, että ilmiölle
löytyy jokin materialistinen selitys, kunhan
riittävän kauan asiaa tutkit?"
_Lähestulkoon_ kaikelle materialle ja sen
ilmiöille voidaan _mahdollisesti_ löytää
tieteellinen selitys. Tätä en tietenkään lähde
kiistämään. Voivatko ihmiset tätä selitystä
löytää? Tuskin kaikelle, mutta sen ei pidä antaa
estää yrittämästä koska muutoin syntyvät rajat
ovat keinotekoisia.
Rajattomassa monimutkaisuudessaan ja henkisessä
kauneudessaan tämä universumi on mahtava ja
loputon seikkailu. En käsitä miksi joku selkeästi
noin älykäs ja ajatteleva ihminen kuin sinä
haluaa tahallaan tappaa itseltään osan siitä.
Kun jatkoit tuota Hypoteesin esittämää teemaa.
Jumala loi ihmisen kaverikseen. Vaikka Hypoteesi
veikin keskustelua luonnontieteellisempään
suuntaan kuin tämä, pohtisin yhtä eettistä
ongelmaa esittämääsi liittyen: millainen kaveri
on sellainen, joka uhkaa tuomiolla - jollei häntä
sanatarkasti seurata? Tai jos ei hänen
järjestelyjensä mukaisesti toimi, ehdoitta? Joka
laatii oikein kirjan elävistä ja
kuolleista 'kavereistaan'.
Skini?
Ehkä olet ehkä et. Ehkä käytit ehkä et.
Vanitas vanitatum et omnia vanitatum...
Nostan olematonta hattuani Oplev.
Oleellinen asia on se, että Jumala loi ihmisestä
vapaan olennon. Ihminen saa siis itse päättää
kohtalostaan, vapaasti. Rakkaus ei näet sido.
Tuomio ei siis koske niitä, jotka haluavat elää
Jumalan yhteydessä. Muuta ei ihminen pysty
tekemään, kuin sen, että hyväksyy Jumalan. Jumala
antaa uskon ja pyhittää ihmisen. Siihen ei
ihminen itse pysty.
Se, miksi monet ihmiset menevät kadotukseen, on
suuri mysteeri. Jumala näkee kuitenkin
sellaistakin, mitä me emme ja tietää sellaisetkin
asiat, mistä meillä ei ole hajuakaan.
Jotka siis ovat Jumalasta kuulleet ja hyväksyvät
Hänet, pelastuvat, mutta jotka eivät ole
kuulleet, tuomitaan tekojensa mukaan.
Sanatarkka seuraaminen tarkoittaa siis sitä, että
hyväksyt Jumalan ja suostut Jeesuksen omaksi.
Mitään erikoisia temppuja sinun ei tarvitse sen
enempää tehdä sen vuoksi, että olisi pakko. Tulet
tekemään vapaaehtoisesti, koska Jeesus vaikuttaa
sinussa.
Nimittäin, olette tappaneet itseltänne sen
kaikkein tärkeimmän, ontologisen välttämättömän
ennakkoehdon, jonka nojalla mitään Jumalia
yleensä edes voi olla olemassa.
Pleroma, kaikkien Jumalien Luoja ja Suuri
Mysteeri, jonka te olette tappaneet itseltänne,
on tämä välttämätön ennakkoehto kaikille
vaikuttaville, ja siis niille Jumalille, joilla
on joitakin vaikutuksia.
Teidän ei ole kivutonta eikä helppoa hyväksyä
Pleromaa elämäänne, sillä se vaatii teiltä
nöyryyttä astua suurimman eteen, ja opettaa teitä
hyväksymään jotakin Jumalianne ja itseänne
valtavasti suurempaa.
> johonkin minkä on havainnut
todeksi on yleensä pakko uskoa mikäli haluaa
olla
rehellinen itselleen.
Heh. Miten olet tämän havainnon tehnyt?
Voiko iranilainen fundamentalisti tehdä
saman havainnon? Oletko dokumentoinut
nämä havainnot ja pystytäänkö ne toistamaan
riippumatta havaitsijan
maailmankatsomuksesta? Millaiset
koejärjestelyt vaaditaan tämän havainnon
tekemiseksi? Onko tiedeyhteisö
kommentoinut näiden havaintojen perusteella
tekemiäsi johtopäätöksiä?
Ihminen, jolla on voimakas halu näitä
havaintoja tehdä, niitä myös tekee.
> Heikkoa. Henkinen paine ja roviolla
polttaminen
ovat aika kaukana toisistaan.
Martyyriutta on monenmoista. Ylipäätään
marttyyrius on sitä, että valitetaan koetusita
epäoikeudenmuksuuksista, jotka olisi voinut
välttää toimimalla toisin. Marttyyrius on
kärsimistä vakaumuksen vuoksi eikä mitään
roviollapolttamista.
> Ennemmin säälin
ihmisiä joiden elämä tuntuu tyhjältä ja
tarkoituksettomalta
Niin minäkin. Monien ihmisten elämä on jopa
niin tyhjää ja tarkoituksetonta, että sitä tyhjyyttä
täyttämään pitää kehitellä kuvitteellisia
henkiolentoja. Lassilla on Leevi, minulla oli
lapsena omani, monilla aikuisilla on läpi
elämän jonkin muun niminen seuralainen.
> Kaikki nämä asiat tuovat mukanaan
hirvittävän
vastuun ja
No, minusta uskonnoissa vastuu juuri
sysätään jumalien harteille.
> tietoisuuden siitä, että elämässä
joutuu taistelemaan omaa pahuuttaan,
laiskuuttaan
ja sokeuttaan vastaan joka ainoa päivä.
Ihmeellistä. Minullakin on tämä tietoisuus,
vaikka en tiedä mitään jumalista.
> Kuolemakaan ei ole se reset-nappula, jolla
voi
lopuksi livahtaa itseään pakoon ikuiseen
olemattomuuteen.
Niin. Kuolemanpelkokin on yksi uskontojen
motiivi. Onhan se mukava ajatella, että
kuoleman jälkeen alkaa uusi elämä.
> Rakkaus on myös velvollisuus.
Jaa. Minulle rakkaus on etuoikeus ja hyvin
harvinaista herkkua elämässä. Olihan se toki
mukavaa, jos joku yli-inhimillinen minua
rakastaisi...
> Anteeksi voi saada mikäli katuu tekojaan ja
yrittää hyvittää ne. Itseltään voi saada anteeksi
jos katuu tekojaan ja yrittää hyvittää ne.
Itseltään on vaikea saada anteeksi. Olen
ymmärtänyt, että kristittyjen jumalilta saa
anteeksi kunhan pyytää. Ehkä käsitykseni on
väärä.
> Jos todella pyytäisit saattaisit havaita jotain
muutakin.
Keneltä pyytäisin, kun en ole tällaisten
pyyntöjen kohteita koskaan havainnut? Minä
en osaa olla älyllisesti epärehellinen ja
kuvitella, että maailma on arkentunut halujeni
mukaan.
> Ainoastaan sen tapa perustella
dogmejaan muuttuu jatkuvasti. Tämän lisäksi
materialismi eroaa muista
maailmankatsomuksista
vain väittämällä muuttuvansa jatkuvasti.
No niin. Tästä tuskin pääsemme koskaan
yksimielisyyteen, eikä tämä suinkaan ole
ainoa minulle käsittämätön mielipiteesi.
Hupaisaa on, että sinäkin kuitenkin toimit
työssäsi materialistisesti. Minusta Mika
Ebelingkin (NYT-liite tänään) on sentään
ahdasmielisyydessään ja
suvaitsemattomuudessaan vilpitön.
> Eikä se
> siinäkään ole ainutlaatuinen.
No mutta, kerro joitakin esimerkkejä. Koska
viimeksi vaikkapa kristinuskossa on tullut uusi
ilmoitus? Onko uusin testamentti jo julkaistu?
> Voivatko ihmiset tätä selitystä
löytää? Tuskin kaikelle, mutta sen ei pidä
antaa
estää yrittämästä koska muutoin syntyvät rajat
ovat keinotekoisia.
Hienoa. Olen suurin piirtein samaa mieltä.
Sinullahan on lähestulkoon tieteellinen
maailmankatsomus :-). Harmi, että tietyissä
asioissa esim. kristinusko on eri mieltä.
> kuin sinä
haluaa tahallaan tappaa itseltään osan siitä.
Minä tapaan näin aikuisemmalla iällä käyttää
mielikuvitustani muuhun kun kuvitteelisten
henkiolentojen kanssa seurusteluun (enkä
millään muotoa tarkoita, että oma
pohdiskeluni olisi yhtään sen arvokaampaa).
Jos jotain jumalia on, niin luulenpa, että
niiden kanssa voi aivan hyvin elää
rauhanomaisesti rinnakkain toinen toistaan
kunnioittaen. Koska en kuitenkaan ole
milloinkaan saanut minkäänlaisia todisteita
minkään jumalolennon elämästä (en ole
havainnut mitään havaintokykymme
ulkopuolella olevaa :-) ), en voi sellaista
myöskään yrittää tappaa.
Minusta on yksinkertaistamista pitää jumalaa
automaattisesti syynä kaikkeen. Eikä se
lisäksi ratkaise mitään "perimmäisiä
kysymyksiä", siirtääpä vain nämä vastaukset
vielä pykälää kauemmaksi. Kuka sen
toimitusjohtajan nimitti?
...................
nukuttuani ja asiaa tarkkaan harkittuani, niin
päätin kuitenkaan olla vaihtamatta tyyliäni tässä
häiriköiden, ivahuutojen ja roolipelien
hetteessä. Pidän oikeutenani viihdykkeekseni
hakea täältä pintaa syvempää luotaavaa
keskustelua, ja vasta sitten, kun ei enää
yhtäkään toisinajattelija löydy foorumilta, niin
silloin suljen tämän palstan viimeistä kertaa
ilman kaipausta. Olin sitten kuinka naiivi, niin
kirjoitan edelleenkin rehellisesti, ja jos jonkin
kerran sydänverellä kirjoitettuani ns. munaan
itseni, niin tokko sillä on kummoistakaan
merkitystä, sillä, niin kuin totesit, tämähän
anonyymikirjoittelua.
Nimimerkistänikin yritän pitää kiinni, koska
tästä on se etu ettei joka kerta ole tarvetta
(tutussa porukassa) esitellä elämänkatsomustaan
tyyliin; en ole uskovainen, mutta blaa blaa…
Muuten seurakusena on monasti asiatonta soopaa á
la että just tollasii te uskikset ootte, kuten
yllä oleva oma vastauksesi nimimerkki Opleville.
Ehkä sekin sitten oli vain provokaatiomielessä
kirjoitettu, mutta viisaana Oplev ei ole
manipuloitavissa, vaan yleensä ohittaa itseensä
kohdistuvan roskan. Siksipä myöskin tajusin D.A:n
motiivin tähän keskusteluun, sillä olin seurannut
hänen ja Pseudohipin keskustelun.
Täytyy myöntää, että vedit hyvin roolin tiukasta
ateistista, joka ei edes halua ymmärtää, mitä
toinen sanoo. Seuratessani keskustelua ajattelin,
että enää puuttuu sovinistinen tai rasistinen
kommentti, ja tulihan sekin sieltä. Mitään
pisteitä en kuitenkaan anna sinulla, koska
keskustelun tai väittelyn voittaminen ei ole
koskaan kiinnostanut minua, enkä kadu
lähettämääni naivia kommenttiani, tarkoitin mitä
sanoin; toivon todella että D.A pysyy palstalla,
kaikista häiriköinnistä, ivahuudoista ja
roolipeleistä huolimatta.
Huomasin että itsekin myönsit, ettei tällainen
roolipeli onnistu netissä. Lisäsin tähän, ettei
keskustelu ole kahden kauppa tällaisella
palstalla, täällä on yleisöä, jotka eivät
myöskään ole selvillä pelin säännöistä. Minä koin
tämän julkisena nöyryyttämisenä, jota oli
piinaavaa seurata.
Vielä:
>Palvelus oli ehkä siinä, että palautui taas
mieleen, että täällä liikkuu kaikenlaisia
häirikköja ja hupi-mielellä liikkeellä olevia.
Voi hyvät hyssykät sentään, tattista vaan
kamalasti, mutta yli vuoden seurattuani palstaa,
niin….
kuvittelisin ettei säärissäsi ole mitään vialla,
päinvastoin. Huomioin tässä taannoin kuinka
ohikiitävien rullaluistelijoitten raajat
virkistivät meikäläisen mieltä. Vasta kun
paljastui, että Tupakkamieskin lukeutuu näihin
hyvin hyväsäärisiin, niin rupesin katselemaan
olemuksia noin kokonaisvaltaisemmin. Siksipä
harmittelin, että olen tuhlannut aikaani tähän,
jos asustaakin Tampereella. Mutta, nyt voin
edelleen kuvitella, että jonain päivänä kiidät
ohi, ehkä joku perjantai-iltapäivä Alkon kassin
kanssa. Tai no, ehkä juomiset ovat selässä
olevassa repussa.
Perinteikästä viikonloppua, toivottaa Arethusa
lyöt aiheesta ja saat lyödä vielä lisääkin, jos
haluat. Jos jotain positiivista haetaan, niin
todettakoon, että kerrankin joku täällä myönsi
olevansa väärässä! Tämä jääköön viimeiseksi
viestikseni, poistun nyt tältä palstalta.
"Nimimerkistänikin yritän pitää kiinni, koska
tästä on se etu ettei joka kerta ole tarvetta
(tutussa porukassa) esitellä elämänkatsomustaan
tyyliin; en ole uskovainen"
Yksi eittämätön etu tutussa porukassa on myös ,
ettei niitä halvatun hymiöitä tarvitse tunkea
joka väliin kertomaan, että nyt ma olen
liikkeellä vähän niinku kieli poskella ;-) ja
vielä kerta, kas näin ;-).
..palstan viekkaiden kameleonttien
manipuloitavaksi jälleen maanantaina
perinteikkään viikonlopun päättymisen kunniaksi,
jolloin olisi hauska lukea millainen on Arethusan
perinteinen viikonloppu.
Viikonloppuja, perinteistä sellaista, myös
sinulle A.
vielä käyt lukemassa; en koe iloa lyömisestä, no,
en ainakaan lyttyyn lyömisestä.
Harvoin joku tunnustaa olleensa väärässä, tähän
en itse kovin usein yllä. Vihjeeksi, jos ohittaa
etusivun pintakeskustelun, niin täältä löytyy
yllättävän hauskoja, älykkäitä ja persoonallisia
nettikirjoittajia. Vaaditaan kärsivällisyyttä
näiden löytämiseksi, mutta palkinto on todella
vaivan arvoinen. Jos keskustelu kiinnostaa, niin
pysy kanavalla.
Eli kaisun/kaitsun mielestä vapautta on siis,
että "Muuta ei ihminen pysty
tekemään, kuin sen, että hyväksyy Jumalan".
Ja tuossa ei ole ristiriitaa?
Mutta kyllähän sitä pystyy tekemään vaikka mitä
muuta!
Hypoteesi taisi haluta tästä keskustelusta
luonnontieteellisemmän, mutta kyllä teologiasta
tekisi mieleni keskustella. Miten se voikin antaa
minun käyttämilleni sanoille aivan eri
merkityksen, ainakin näin tässä esitettynä.
Pitäisi kyllä ensin sopia yhteiset käsitteiden
merkityssisällöt, jotta tämä keskustelu olisi
mielekäs.
Kyllä minä vähän eri tavoin loogisessa
päättelyssä etenen. Kun ja jos jumala on
rakastava - mihin ei voi pakottaa varmaan
jumalakaan itseään vai miten on - niin hän sallii
vapauden.
Edellyttäen siis, että vapaus on rakkauden
elinehto (kuten sen olen ymmärtänyt). Noniin.
Siinä tuli yksi osittainen määritelmäyritelmä
ainakin rakkaudelle. Vapaus voisi olla niin
yksinkertaista kuin ehdotonta valinnanvapautta.
Mutta rankaisee, jos sitä käyttää oikeasti? No ei
kuulu kuvaan. Ei se ole oikeaa rakkautta, se on
pakkoa kaikkityynni. Jumala on tässä nyt jo
fasistiksi kuvailtu.
Vaihtoehdottomuus on minulle yhä
vaihtoehdottomuutta, ja vapaus on vapautta.
Luomistyö olkoon tapahtunut miten vain ja miksi
vain, mutta millaisesta henkilöstä tässä oikein
keskustelemme luojana? Mitä me oikein hänestä
noin ylipäätään tiedämme? Onko hän edes
luotettava ja keskustelunarvoinen?
Mutta jos minä leikisti olen jumala, minä sallin
vapauden. Ihmisille annetaan oikeus rauhassa
antaa merkitys elämänsä ilmiöille itse. Se on
minusta luomistyötä se. Me kaikki siis ollaan
luovia yksilöitä eikä kai nyt jumala varsinkaan
ole meille siitä kade! Höh.
Ja koska minä (jumala) rakastan kaikkia 'ominaan'
(koska kaikkihan on hänestä alunperin,vai miten
se on), minä rakastan kaikkia teki ne mitä
vaan.Koska minulla on varaa ehdottomaan
rakkauteen. Olenhan minä jumala, for god's sake!
Eikös vain?
sanoo, että on vapus valita. Toisaalta, et
valitse vaihtoejasi, etkä mottivejasi.
Vapus on jossain determinismin ja
sattumanvaraisen valinnanvapauden välissä.
Minun määritelmäni on, että ihmisillä on vapaus
valita siitä, mistä Allah(SWT) antaa hänen valita.
>>Eli kaisun/kaitsun mielestä vapautta on siis,
että "Muuta ei ihminen pysty
tekemään, kuin sen, että hyväksyy Jumalan". <<
K = Kaizu
En ollenkaan tarkoittanut tuota. Sinulla on
vapaus olla hyväksymättäkin. Jumala ei vaadi
sinua omakseen, Hän haluaa ja toivoo. Ei kai
Jeesus turhaan kuollut? Jos et hyväksy Jeesuksen
kuolleen puolestasi, niin Hänhän on silloin
kuollut turhaan.
Sinulla on siis vapaus olla hyväksymättä tämä,
tai hyväksyä.
>>Ja tuossa ei ole ristiriitaa?
Mutta kyllähän sitä pystyy tekemään vaikka mitä
muuta!
Hypoteesi taisi haluta tästä keskustelusta
luonnontieteellisemmän, mutta kyllä teologiasta
tekisi mieleni keskustella. Miten se voikin antaa
minun käyttämilleni sanoille aivan eri
merkityksen, ainakin näin tässä esitettynä.
Pitäisi kyllä ensin sopia yhteiset käsitteiden
merkityssisällöt, jotta tämä keskustelu olisi
mielekäs.
Kyllä minä vähän eri tavoin loogisessa
päättelyssä etenen. Kun ja jos jumala on
rakastava - mihin ei voi pakottaa varmaan
jumalakaan itseään vai miten on - niin hän sallii
vapauden.<<
Jumala on rakkaus ja Hän ei voi toimia toisin.
Jumalaa itseään sitoo Hänen luonteensa. Hänen
kaikkitietäväisen luonteensa ansiosta, monesti
luulemme Jumalan tehneen tahallaan pahaa, mutta
kun emme tiedä kaikkea, niin saamme joskus väärän
kuvan.
Jumala on myös täydellinen oikeudenmukaisuus,
joten kaikki saavat ansaitsemansa palkkion.
>>Edellyttäen siis, että vapaus on rakkauden
elinehto (kuten sen olen ymmärtänyt). Noniin.
Siinä tuli yksi osittainen määritelmäyritelmä
ainakin rakkaudelle. Vapaus voisi olla niin
yksinkertaista kuin ehdotonta valinnanvapautta.<<
K.
Tottakai. Mitä on vapaus, jos et saa valita?
>>Mutta rankaisee, jos sitä käyttää oikeasti? No
ei
kuulu kuvaan. Ei se ole oikeaa rakkautta, se on
pakkoa kaikkityynni. Jumala on tässä nyt jo
fasistiksi kuvailtu. <<
K.
Jos siis tiedät, mitä Jumala tahtoo ja uskot
Häneen, niin tässä ei ole ongelmaa. Mutta kun
aika selvästi tuntuu siltä, että et usko, niin
eihän nämä asiat silloin sinua koske -
mielestäsi. Jos siis uskot, niin otat onkeesi ja
jos et, niin et välitä.
>>Vaihtoehdottomuus on minulle yhä
vaihtoehdottomuutta, ja vapaus on vapautta.
Luomistyö olkoon tapahtunut miten vain ja miksi
vain, mutta millaisesta henkilöstä tässä oikein
keskustelemme luojana? Mitä me oikein hänestä
noin ylipäätään tiedämme? Onko hän edes
luotettava ja keskustelunarvoinen?<<
K.
Jos Jumalaan ei voi luottaa, niin kehne sitten?
Ei ainakaan ihmiseen, eikä edes itseensä.
>>Mutta jos minä leikisti olen jumala, minä
sallin
vapauden. Ihmisille annetaan oikeus rauhassa
antaa merkitys elämänsä ilmiöille itse. Se on
minusta luomistyötä se. Me kaikki siis ollaan
luovia yksilöitä eikä kai nyt jumala varsinkaan
ole meille siitä kade! Höh.<<
K.
Jumala itse on nuo ominaisuudet antanut meille.
Siksi mm. poikkeamme eläimistäkin niin paljon.
>>Ja koska minä (jumala) rakastan
kaikkia 'ominaan'
(koska kaikkihan on hänestä alunperin,vai miten
se on), minä rakastan kaikkia teki ne mitä
vaan.Koska minulla on varaa ehdottomaan
rakkauteen. Olenhan minä jumala, for god's sake!<<
K.
Jumala on myös Pyhä. Jumala on pyhyydessään
päättänyt, että syntiä Hän ei hyväksy. Hän siis
rakastaa meitä, mutta vihaa syntiä.
K.
Jumala ei siis voi sallia, että elämme synnissä.
Siksi Hän lähetti Poikansa, etä vapautuisimme
synnistä ja pääsisimme takaisin Jumalan
yhteyteen. Jumalalle ei näet kelpaa syntinen
ihminen, vaan hänen Poikansa veren pitää ihmisen
pestä. Jumala siis pelastaa kaikki, jotka
haluavat.
Eikös vain?
Varmaan hyvin avoimesti kerroit tunnustuksellisen
vakaumuksesi. Kaikki ei välttämättä uskalla,
joten kiitos tuosta.
Vapaus on edelleen tuossa sinun sanomassasi se
ongelma. Kun selvä oikea ja väärä on jo
määritelty (ehkä monen helpotukseksikin),
lopuille kuulijoille jää tehtäväksi vain seurata
sitten joko oikeaa tai väärää.
Entäpä meidän kykymme määritellä ne itse?
Minusta se juuri on olennaista. Kykenemme siihen
ja varsin laajasti. Vapauteen ja vastuuseen on
upeat näkymät. Joten siitäpä siis!
Mutta kiitos, 'kaizu'. Kiertelemättä kerroit
uskomuksesi.
Minusta upeita ovat olleet nämä esitykset
säikeistä. Kieltämättä ne avaavat uutta
ymmärrystä kaikkeudesta. Mutta.
Ketään 'täällähän' (kuka tietää ketä täällä
oikeasti on?) ei katsota sellaisia olevan, jotka
sitä ymmärtäisivät? Vai?
Olisiko tapaa kertoa teorioista näitä tavallisia
keskustelijoita koskettavasti? Itse olen
havainnut keskeiseksi elitismin poistamisen
näistä keskusteluista. (Se tapahtuu niin, että
kertoo mitä teoria itselle on avannut, ei sen
kummempaa.)
Yhteiskuntammehan ruokkii erilaisia elistismejä,
hierarkkisesti toimien.Se tarvitsee niitä
nykyisellään, toisinsanoen.
Sitäkö haluatte uusintaa? Tai sanoa?
>>Vapaus on edelleen tuossa sinun sanomassasi se
ongelma. Kun selvä oikea ja väärä on jo
määritelty (ehkä monen helpotukseksikin),
lopuille kuulijoille jää tehtäväksi vain seurata
sitten joko oikeaa tai väärää.<<
K.
Mikä ongelma se on? Ihmiset luulevat, että
luolamiesajoista olisi moraali kehittynyt tähän
pisteeseen. Onko se yhtään sen parempi, kuin
Nooan aikoina? Ei ole, koska Jumala päättää myös
tämänkin maailmanaikakauden. Sitä ennen on
ihmiset saaneet valita puolensa. Jokaisenhan on
rakennettava maailmankuvansa ulkoapäin tulevan
informaation varaan. Tästä seuraa se, että
jokaisen on myös "uskottava" johonkin "jumalaan".
Minkä asetat Jumalan paikalle?
Järjettömän sattuman, vai järjellisen Jumalan?
Suunnitelman, vai kaaoksen?
>>Entäpä meidän kykymme määritellä ne itse?<<
K.
Onko meillä mitään kykyjä, jos Jumala ei olisi
niitä antanut. Kykymme tehdä pahaa, johtuu siitä,
että elämme langenneessa Saatanan vaikuttamassa
maailmassa. Olemme nielleet Saatanan valheet,
koska ihminen on itsessään niin heikko, että ei
voi häntä vastustaa.
>>Minusta se juuri on olennaista. Kykenemme
siihen
ja varsin laajasti. Vapauteen ja vastuuseen on
upeat näkymät. Joten siitäpä siis!<<
K.
Kykenemme valitsemaan, mutta osaammeko valita
oikein.
Mitä olet itse valinnut ja mikä on perustelusi
valinnoille?
Olen lukenut muutamia keskustelunpalasia tästä
jaksosta ja vaikuttaa vähän siltä kuin täällä
olisi riehuskellut jonkinlainen
multiperoonallisuus,"kuin silloin ennen"
(kuukausi sitten) joka vaikuttaa ottaneen
vinkistä vaarin kun silloin ehdottelin aihetta:
"Kerta vielä kiellon päälle"
"poikanen 15.07.2001 klo 22.14"
>>Haasteen heiton pohjimmaisena tarkoituksena oli
johdatella keskustelu säieteoriaan, minkä alan
kirjan luin muutamaan kertaan tässä äskettäin:
Tekijä: Greene, Brian
Nimeke: Kätketyt ulottuvuudet Supersäikeet, ajan
halkeamat ja maailmanselityksen haaste
Julkaisutiedot: Helsinki, Tammi, 2000
Aineistolaji: KIRJA
Minusta kirja oli upea lukukokemus, vaikkakin
vähän vaikeasti sulateltavaa ja aion tässä joskus
lähitulevaisuudessa lukea sen vielä muutamaan
kertaan.
Säiteoria selittää joitakin asiota mielestäni
paremmin kuin muut teoriat, mutta en kirjan
käsilläolemattomuuden vuoksi heitä hatarasta
ulkomuistista mitään esimerkkejä.
(Calabi-Yau ja superstringtheory -hakusanalla
googlessa pääsee säiesivuille)<<
Edellinen minulta ja seuraavat
säielyhytkurssinkäyneen uhoilua (?)
Hypoteesi :
>>Säieteoriasta: Ei ole ollenkaan hankalaa
vastata
kysymykseesi. Vastaus on vain niin pitkä, että
sen
kirjoittaminen veisi ainakin viikon. Ymmärtäisit
vastauksen sillä edellytyksellä, että hallitset
seuraavat tieteenalat melko täydellisesti:
- yleinen suhteellisuusteoria
- kvanttimekaniikkka
- kvanttikenttäteoriat
- matematiikasta differentiaalimonistojen teorian
(erityisesti Calabin-Yaun avaruuksien teoria)
Näiden opiskeluun kuluu normaalisti useampia
vuosia. Mikäli nämä hallitset, voit ymmärtää myös
säieteoriaa ja mahdollisesti osoittaa sen
vääräksi? Kyseessä ei nyt kumminkaan ole mikään
piece-of-cake juttu, jonka noin vain pystyt
netissä tekemään vasemmalla kädellä! <<
Demoni :
>>Ei säieteoriassa ole mitään mystistä tai
mystiikkaa, on vain suhteellisen monimutkainen
asia. Monimutkaisuus on sinänsä luonnollista,
onhan maailmankaikkeus aika monimutkainen paikka,
vai mitä? <<
shrink :
>>Luulosi siitä, että täällä ei liiku
säieteoriaan
tutustuneita henkilöitä, on myös väärä. Raotan
hieman ovea, voinet jatkaa Hypoteesin esittämästä
listasta opiskelujasi:
Säieteorian (erään version) mukaan
maailmankaikkeus on 10-ulotteinen, joista 9 on
paikkaulottuvuksia ja 1 aikaulottuvuus.
Paikkaulottuvuuksista 3 ovat tavanomaiset
ihmisaisteinkin havaittavat ulottuvuudet ja loput
6 ulottuvuutta ovat hyvin pieniksi (ehkä ympyrän
muotoon ja alle Planckin pituuteen)kutistuneita,
eikä ihminen niitä aisteillaan havaitse. Tämä
kuusiulotteinen aliavaruus on geometriselta
rakenteeltaan ns. Calabin-Yaun avaruus. Kaikki
materia ja energia ilmenevät näissä 9:ssä
paikkaulottuvuudessa värähtelevinä säikeinä.
Säikeen värähtelytaajuus ja värähtelymuoto
määräävät, minä luonnon alkeishiukkasena säie
ilmenee (fotoni, kvarkki, gluoni, heikko
mittabosoni, gravitoni jne.)...jne...jne. Ei
mahdu
kahdelle sivulle! Ja valitettavasti aikanikaan ei
riitä nettiluentoihin säieteoriasta, riittäköön
tämä kallonkutistukseksi sinulle.<<
Thessa :
>>Minusta upeita ovat olleet nämä esitykset
säikeistä. Kieltämättä ne avaavat uutta
ymmärrystä kaikkeudesta. Mutta.
Ketään 'täällähän' (kuka tietää ketä täällä
oikeasti on?) ei katsota sellaisia olevan, jotka
sitä ymmärtäisivät? Vai? <<
>>M. Ali arvioi aikaisemmassa lausunnossaan
tätä keskustelua ja pystyy myös itsearviontiin! <<
Ehkä luen vieläkokoketjunkin...
Olen todella pahoillani, mutta ensimmäistä kertaa
vastineesi kuulostaa lähinnä paksupäiseltä.
Vastaan silti muutamaan kommenttiisi.
"Heh. Miten olet tämän havainnon tehnyt?
Voiko iranilainen fundamentalisti tehdä
saman havainnon? Oletko dokumentoinut
nämä havainnot ja pystytäänkö ne toistamaan
riippumatta havaitsijan
maailmankatsomuksesta? Millaiset
koejärjestelyt vaaditaan tämän havainnon
tekemiseksi?"
Olet varmaan joskus rakastanut jotakuta. Oletko
dokumentoinut nämä havainnot ja pystytäänkö ne
toistamaan riippumatta havaitsijan
maailmankatsomuksesta? Kyseessä on silti
varmaankin todellinen ilmiö? Voitko todistaa sen
minulle?
"Onko tiedeyhteisö
kommentoinut näiden havaintojen perusteella
tekemiäsi johtopäätöksiä?"
Harvemmin sinulta kuulee tämän tason kommentteja.
Huono päivä?
"Marttyyrius on
kärsimistä vakaumuksen vuoksi eikä mitään
roviollapolttamista."
Miksi rupesit nyt venkoilemaan? Tarjoamaasi
määritelmää vastaan ei kenelläkään ole mitään. Se
tunnenko itse olevani marttyyri on toinen
kysymys. Tuntuuko sinusta, että olen marttyyri
vai pitävätkö kaikki uskovaiset mielestäsi
itseään marttyyreinä?
"Keneltä pyytäisin, kun en ole tällaisten
pyyntöjen kohteita koskaan havainnut? Minä
en osaa olla älyllisesti epärehellinen ja
kuvitella, että maailma on arkentunut halujeni
mukaan."
Sittenhän sinulla ei ole mitään pelättävää. Missä
on seikkailumielesi?
"No niin. Tästä tuskin pääsemme koskaan
yksimielisyyteen, eikä tämä suinkaan ole
ainoa minulle käsittämätön mielipiteesi.
Hupaisaa on, että sinäkin kuitenkin toimit
työssäsi materialistisesti."
Pseudohippi..?
Millä perusteella muuten kutsut itseäsi
agnostikoksi? Toivottavasti sinulla on jokin
muukin syy kuin agnostismin epämääräisyys ja sen
suoma mahdollisuus hyökätä toisten ihmisten
näkemyksiä vastaan ilman, että joutuisi itse
ikinä esittämään minkäänlaista
maailmankatsomusta. Ei pelkkä antifilosofia ole
mitään. Mikä on Pseudohipin maailmankatsomus?
> Olen todella pahoillani, mutta ensimmäistä
kertaa vastineesi kuulostaa lähinnä
paksupäiseltä.
Älä suotta vaivaudu. Onhan täälläkin todettu,
että emme ymmärrä toisiamme. Tunteesi on
tuttu minullekin. Kommentoin silti muutamaa
"vastaustasi".
> Kyseessä on silti varmaankin todellinen
ilmiö? Voitko todistaa sen minulle?
Kyllä, tunteet ovat todellisia. En hetkeäkään
epäile tunnettasi kuvittelemaasi jumalaa
kohtaan, epäilenpä vain uskosi kohteen
olemassaoloa. Olen tosin huomannut tämän
eron olevan monelle vaikea ymmärtää (esim.
kiihkouskovat ovat erittäin kärkkäitä
arvostelemaan toisten ihmisten tunteiden
aitoutta, mikäli tunteet ovat erilaisia kun heillä;
minusta se on törkeää). Tunteita muuten
voidaan nykyisin havaita aivojen
PET-kuvauksissa; ala kehittyy kovaa vauhtia
juuri nyt. Ja niin, iranilainen fundamentalistikin
voi havaita tuntevansa rakkautta...
Toistoa taas: halut (ja usko) ovat tunteita ja
todellisia, muuta en ole koskaan
väittänytkään. Ne eivät kuitenkaan ole mikään
todiste halujen kohteen olemassaolosta.
Vastakysymyksesi on tätä "voiko tuulen
nähdä" -tasoa. (Sinulla on muuten harmillinen
ja hiukan halpa tapa vastata kysymyksiin
uusilla kysymyksillä, jotka eivät suoranaisesti
ole tarkentavia. Keino on tyypillinen, kun ollaan
heikoilla ja yritetään johtaa keskustelu pois
hankalasta aiheesta. Lisäksi se vaikeuttaa
pääsyä minkääntasoiseen
yhteisymmärrykseen.)
> Huono päivä?
Tuntuu olevan. Olisin toivonut sinun
ymmärtävän, että minusta esittämiini
kysymyksiin pitää löytyä vastaus, ennen kun
voin ottaa mitään kantaa jumalasi
olemassoloon. Muussa tapauksessa ne
kertovat vain sinun näkemyksistäsi jumalasi
olemassaolosta. Minulla on asiasta eri
kokemukset ja niiden perusteella vedetyt
johtopäätökset, jotka ovat aivan yhtä tosia kun
sinunkin (ja jollakin muulla jotkut muut; nekin
ovat tosia). Kummankaan kokemukset eivät
kuitenkaan ilman riippumatonta varmistusta
todista mitään mistään henkilökohtaisen
kokemusmaailman ulkopuolisen entiteetin
olemassolosta.
> Tuntuuko sinusta, että olen marttyyri
Viestistäsi sain käsityksen, että sinuun
kohdistuu yhteisössäsi paineita
vakaumuksesi takia, että elämäsi on näin
jotenkin vaikeampaa. ("Ei usko ole enää
aikoihin ollut helpompi vaihtoehto. Varsinkaan
niissä yhteisöissä, joissa minäkin toimin.")
Asialla ei ole minulle juurikaan merkitystä.
Kiva, että et koe olevasi marttyyri, vaikka
koetkin paineita vakaumuksesi vuoksi.
> Missä on seikkailumielesi?
Todellinen elämä on valtava seikkailu.
Ihmisen mieli - oma tai jonkun muun - on
valtava seikkailu. Tämä on sinulta taas tätä
"romantikko" -tekstiä. Missä on asiallisuutesi?
> Pseudohippi..?
Niin...?
> Millä perusteella muuten kutsut itseäsi
agnostikoksi?
a-gnostic = ei-tietävä. Minä en tiedä mitään
jumalista (muuta kun ihmismielessä olevien
käsitteiden ja mielikuvien tasolla), enkä niin
muodoin osaa ottaa mitään kantaa niiden
olemassaoloon. Toistoa taas: en ole
havainnut ihmisen havaintokyvyn ulkopuolella
olevia asioita, joten en tiedä niistä mitään. En
ole myöskään havainnut ainuttakaan
ristiriidatonta muun henkilön tekemää
havaintoa. Minä tunnustan rehellisesti tämän
tietämättömyyteni. Toisaalta koen, että minulla
ei ole erityistä tarvetta jumalille, ja siksi en
niitä aktiivisesti etsi. Jos joskus tapaan jonkun
jumalan, niin hyvä on; tapaamisesta tulee
varmasti mielenkiintoinen.
Agnostismi on mielestäni ainoa looginen
tapa, jolla tieteellisen maailmankatsomuksen
omaava ihminen voi suhtautua uskonnollisiin
kysymyksiin. Agnostismi saattaa olla
epämääräistä sinulle, minulle se ei sitä
kuitenkaan ole.
> ... Mikä on Pseudohipin
maailmankatsomus?
Minusta on oikeasti vastenmielistä, ettet halua
ymmärtää tai hyväksyä sitä mitä olen sanonut
maailmankatsomuksestani, jonka jaan
miljoonien muiden ihmisten kanssa. Minulla
ei ole vastaavaa halveksuntaa sinun
maailmankatsomustasi kohtaan, mikä se
sitten lieneekin.
Haluaisinkin tässä yhteydessä esittää sinulle
kysymyksen, johon osanneet vastata osaltasi
muidenkin uskovien puolesta: Miksi jokainen
asia täytyy toistaa lukuisia kertoja samalle
kysyjälle? Keskustelusta toiseen, joskus jopa
vuodesta toiseen? Mikä estää uskovaa
ymmärtämästä kirjoitettua tekstiä, vaikka
hänellä on aivan vapaavalintainen aika ja
tilanne sekä riittävästi älyä?
Maailmankatsomuksesta (mm.
http://keskustelu.suomi24.fi/?ac=show&id=E8
3149D92BG805 ), hakasulkeissa olevat
kohdat lisätty tähän erityisesti selventämään
sinulle asiaa:
"En oleta tietäväni kaikkea. En tiedä, tuleeko
ihminen koskaan tietämään "kaikkea" (se voi
olla mahdollista; henkilökohtaisesti kuitenkin
epäilen tätä). Oletan, että kaikkea, mitä
maailmassa kenties on, [sana "kenties"
tarkoittaa tässä, että me emme tiedä, onko
näitä asioita vai ei, mutta jos on, niin siinä
tapauksessa voimme niitä yrittää tutkia]
olkoon se sitten vaikkapa raamatun jumala,
shiva, supersäikeet, musta aukko tai elämän
synty [tässä on esimerkinomaisesti lueteltu
muutamia asioita, joita saattaa olla olemassa
tai sitten ei], voidaan yrittää tutkia [voidaan
yrittää - ja yritetäänkin - tutkia myös monia
sellaisia asioita, joista ei ole suoranaisia
havaintoja]. Olen varma siitä, että maailmasta
löytyy tulevaisuudessa asioita, joista meillä ei
ole vielä aavistustakaan, ja että näitäkin
asioita voidaan yrittää tutkia. Oletan, että
maailmankaikkeudessa [tässä: kaikki, mitä
on, "luonnollinen" ja "yliluonnollinen"
yhteensä] ei ole mitään sellaista entiteettiä tai
ilmiötä, jota tietoinen olento ei voisi yrittää
lähestyä päästäkseen selville sen luonteesta.
En oleta, että näiden entiteettien luonne
välttämättä ihmiselle selviää [lue edeltävät
kaksi viimeistä lausetta hitaasti, vaikkapa
ääneen].
Tätä on [pienen pähkinän kuoressa]
tieteellinen maailmankatsomus. Miljoonilla
ihmisillä - myös minulla - on sinun
mahdottomuudeksi kutsumasi
maailmankatsomus. Kukaan heistä (jos on
vähänkin järjissään) ei oleta tietävänsä
kaikkea. "
.......... .......... .......... .......... .......... .......... ..........
.......... .......... ..........
Tiedätkös, entinen ystäväni Pseudo, toistamisen
pakkoa ei ole, ei IRL eikä edes tällä palstalla.
Ennemmin minä uskon jopa pakkoon seurata omia
tunteitaan, jota sinäkin kyllä varmaan teet
näissä toistoissasi Jos sinusta tuntuu, että
sinun viikosta toiseen täytyy puolustaa
evoluutioteoriaa ja tieteellistä
maailmankatsomusta(?), tee se, koska sinulla
näyttää olevan siihen missio. En ymmärrä, miksi
valitat, sinähän seuraat vain tunnettasi.
.”Tunteesi on tuttu minullekin. ”
Hehheh, meitä on jo kolme, joista alkaa tuntua,
että joku on aika paksupäinen…
”kiihkouskovat ovat erittäin kärkkäitä
arvostelemaan toisten ihmisten tunteiden
aitoutta, mikäli tunteet ovat erilaisia kun
heillä;
minusta se on törkeää”
Tässä erään kiihkouskovaisen epäilyjä
keskustelukumppaninsa tunteiden aitoudesta:
”Monien ihmisten elämä on jopa
niin tyhjää ja tarkoituksetonta, että sitä
tyhjyyttä
täyttämään pitää kehitellä kuvitteellisia
henkiolentoja.” (Pseudohippi)
”Olihan se toki
mukavaa, jos joku yli-inhimillinen minua
rakastaisi...” (Pseudohippi)
”Minä tapaan näin aikuisemmalla iällä käyttää
mielikuvitustani muuhun kun kuvitteelisten
henkiolentojen kanssa seurusteluun (enkä
millään muotoa tarkoita, että oma
pohdiskeluni olisi yhtään sen arvokaampaa).”
(Pseudohippi)
Varsinkin tuo viimeinen sulkulauseke on erittäin
kunnioittavasti sanottu eikä varmaan sisällä
mitään alentuvaista suhtautumista
keskutelukumppanin tunteiden aitouteen.
” (Sinulla on muuten harmillinen
ja hiukan halpa tapa vastata kysymyksiin
uusilla kysymyksillä, jotka eivät suoranaisesti
ole tarkentavia. Keino on tyypillinen, kun ollaan
heikoilla ja yritetään johtaa keskustelu pois
hankalasta aiheesta. Lisäksi se vaikeuttaa
pääsyä minkääntasoiseen
yhteisymmärrykseen.)”
Jostain kumman syystä edellinen puheenvuorosi oli
täynnä vastakysymyksiä, jotka eivät minusta
ainakaan olleet mitään tarkennuksia vaan
suoranaista piruilua D.A.:n havaituista omista
tunteista (joita muuten miljoonat ihmiset
tuntevat ja toiset miljoonat havannoivat
tuntematta niitä itse).
” Olisin toivonut sinun
ymmärtävän, että minusta esittämiini
kysymyksiin pitää löytyä vastaus, ennen kun
voin ottaa mitään kantaa jumalasi
olemassoloon. Muussa tapauksessa ne
kertovat vain sinun näkemyksistäsi jumalasi
olemassaolosta.”
Kuitenkin sinä joka lauseella otat kantaa D.A:n
jumalan olemassaoloon sitä kaikilla mahdollisilla
tavoilla epäillen ja epäilyksenalaiseksi
saattaen. Olen todennut aiemminkin, että sinä
pidät vain omia kysymyksiä relevantteina (ihan
kuin kuka tahansa), mutta eihän ne nyt
välttämättä niin ole. Keskustelua voi varmaankin
joku muukin johtaa ja viedä haluaamaansa
suuntaan. Enkä totta totisesti ymmärrä, kuinka
jollakin voisi olla jotain muuta kuin omia
näkemyksiään jumalansa olemassaolosta. Etkös
sinäkin ole tätä toistanut #repet# toistamasta
päästyäsi.
”Viestistäsi sain käsityksen, että sinuun
kohdistuu yhteisössäsi paineita
vakaumuksesi takia, että elämäsi on näin
jotenkin vaikeampaa.”
D.A. tuntuu kyllä harvinaisen vahvalta yksilöltä,
mutta jos hänen ympäristönsä käyttää läheskään
samoja keskustelumetodeja kuin sinä, ainakin minä
alkaisin tuntea itseni marttyyriksi. Sinulla on
omituinen manipulatiivinen tapa kirjoittaa
(ammattitauti?). Tyyppiesimerkki on loppuun
sijoitettu ”mutta enpähän muutenkaan” tai ”mutta
eihän se ole ainoa”, jolla annetaan lopuksi
ymmärtää, että tämän kirjoittajan teksti ja
mielipiteet on kaikenkaikkiaan kyseenalaisia tai
täyttä soopaa. Olen itse joutunut tämän tyylin
uhriksi useammankin kerran, joten tiedän kyllä,
että marttyyrius istuu olkapäällä valmiina
iskuun. No, oikeassa olet, olisinhan näitä
törkeyksiä voinut ihan hyvin välttää luopumalla
kaikista keskusteluista kanssasi heti alkuun.
”Agnostismi on mielestäni ainoa looginen
tapa, jolla tieteellisen maailmankatsomuksen
omaava ihminen voi suhtautua uskonnollisiin
kysymyksiin.”
Kas kummaa, miksi nämä sinun raivotautiset
rakkikoirasi tällä palstalla ovat kaikki
ateisteja?
Voisit varmaan heitäkin joskus valaista, että he
ovat väärässä, kun sinua heijaavat.
”Olen seurannut palstaa alusta asti, ja
tuntuu siltä, että uskovat eivät täällä yleisesti
ottaen kovin kauaa viihdy, sillä ei-uskovat
argumentoivat heidät nurin.”
Tämä lainaus on jostain edellisestä viestistäsi.
Olen kirjoittanut siihen (kuten aika moneen
puheenvuoroon tässä ketjussa) vastineen, mutta
jättänyt sen lähettämättä. Haluan kuitenkin
sanoa, että oma käsitykseni vuoden ajalta tällä
palstalla ei vastaa tätä käsitystä. Olen
miettinyt pääni puhki jotain uskovaista, joka
olisi argumentoitu ulos tältä palstalta enkä ole
yhtään keksinyt. Olenkin sitten ensimmäinen,
vaikkakin ei-uskovainen, johon argumentointisi
tällä tavalla puree.
Olet vastenmielistä luettavaa nykyisin, kai
jotenkin toistojen myötä sokeutunut omalle
erinomaisuudellesi ja oikeassa olemisellesi.
Sinulle ei taida tulla pieneen mieleenkään, että
jotkut ymmärtävät sinunkin korkeat ajatuksesi,
mutta ajattelevat edelleen toisin. Oikeutta
(saati sitten yksinoikeutta :-))toisten
halveksimiseen ja aliarvoimiseen ei pitäisi suoda
kenellekään, siksi kirjoitan minkä kirjoitan.
Kas,
viime aikoina panoksesi palstalle näyttää
rajoittuneen pääosin minun mollaamiseeni
muille kirjoittajille. Hauskaa, että kirjoitat
suoraan minullekin.
> toistamisen pakkoa ei ole, ei IRL eikä edes
tällä palstalla.
Ei kai, mutta samat kysymykset täällä
esitetään kerta toisensa jälkeen. On varmaan
ikävää, että vastaukseni kysyttäessä esim.
maailmankatsomuksestani ovat
samantyyppisiä. Koetan silti vastata
kysymyksiin (ja kysymyksiä minulle on tällä
palstalla esitetty _paljon_, haukkuja paljon
vähemmän), vaikka minun onkin vaikea
arvostaa ihmistä, joka esittää ne kerta
toisensa jälkeen.
Valtaosa vakiokirjoittajista muuten toistaa
täällä itseään; myös oikeassa elämässä ilmiö
on valitettavan tuttu.
> En ymmärrä, miksi valitat, sinähän seuraat
vain tunnettasi.
Jos katsot tätäkin ketjua, huomaat, että aluksi
yritin tuoda esille asian, josta olemme samaa
mieltä. D.A. sitten esittää samoja kysymyksiä
kun ed. keskustelussamme, vaikka hänen
mielestään vastaukseni ovat paradokseja ja
mahdottomuuksia.
> Hehheh, meitä on jo kolme, joista alkaa
tuntua, että joku on aika paksupäinen
Kas, huomasit. Minäkin ihmettelen, miksi
jotkut suhtautuvat myönteisesti esim
Hevoisen kaltaisiin kirjoittajiin, mutta tämä
ymmärtämättömyyteni johtunee vain
paksupäisyydestäni.
> Tässä erään kiihkouskovaisen epäilyjä
keskustelukumppaninsa tunteiden
aitoudesta:
En käsitä. Ihmisen tunteet ovat aitoja (kuten
sanoinkin. Sen jätit vain siteeraamatta.).
Niiden merkitys voi vaihdella. Sinulle
merkittävä tunne ei ehkä ole sitä minulle tai
päin vastoin. Koska en esim. oikein usko, että
mikään yliluonnollinen minua erityisesti
rakastaisi, tällainen tunne ei ole minulle
merkittävä. Sen merkitystä jollekin muulle
ihmiselle en halua, eikä minulla ole
oikeuttakaan kiistää. Olen kymmenet kerrat
todennut käsityksenäni olevan, että usko on
monelle tärkeää; katson, että minulla
kuitenkin on oikeus myös kertoa oma
suhteeni tällaisiin asioihin.
> Monien ihmisten elämä on jopa niin tyhjää
ja tarkoituksetonta, että sitä tyhjyyttä
täyttämään pitää kehitellä kuvitteellisia
henkiolentoja. (Pseudohippi)
Tämä oli kommentti toiselle kirjoittajalle,
vastaamista samalla mitalla. Olisi tietnkin
pitänyt kääntää toinen poski vain... Sinun
luulisi tuntevan tällaisia ilmiöitä ja niiden
motiiveja. Sinun olisin toivonut havaitsevan
myös sen, mihin asiayhteyteen ko. lausahdus
liittyi.
> Varsinkin tuo viimeinen sulkulauseke on
erittäin kunnioittavasti sanottu eikä varmaan
sisällä mitään alentuvaista suhtautumista
keskutelukumppanin tunteiden aitouteen.
Jumalia on niin monenmoisia, että
suurimman osan niistä on pakko olla
kuvitteellisia. Ilman sulkulauseketta joku olisi
ehkä puuttunut siihen, että kuvittelen omien
ajatusteni olevan tärkeämpiä kun jonkun
muun ajatukset jumalasta. Niin tai näin, aina
menee väärin päin.
> Jostain kumman syystä edellinen
puheenvuorosi oli täynnä vastakysymyksiä,
Höpö. Vastasin perustellen lähestulkoon
jokaiseen nimimerkin esittämään
kysymykseen. Ainoa vastaus kysymyksellä oli
tuo "Niin...?". Koska kirjoitin tuon mihin puutuit,
pidin erittäin tarkasti huolta siitä, että
esittämäsi väite on perusteeton. Lisäksi esitin
yhden kysymyksen, joka minua todella
ihmetyttää. Lue viestini uudelleen.
> Kuitenkin sinä joka lauseella otat kantaa
D.A:n jumalan olemassaoloon sitä kaikilla
mahdollisilla tavoilla epäillen ja
epäilyksenalaiseksi saattaen.
Niin. Olen luonteeltani epäilijä. Pitäisikö
minun sitten myötäillä kanssakirjoittajiani?
Hän arveli minulle riittävän todisteeksi jonkun
(niinkin kiistanalaisen kun jumala) asian
totuudellisuudesta oma subjektiivinen
kokemus. Toin (ja tuon tarvittaessa
vastaisuudessakin) esille monin tavoin, että
mielestäni tällainen kokemus ei ole riittävä
todiste. Huomaan muuten, että sinun on yhtä
vaikea kun monen muunkin erottaa tunne ja
sen kohde, mikä sinänsä on yllättävää.
> Olen todennut aiemminkin, että sinä pidät
vain omia kysymyksiä relevantteina (ihan kuin
kuka tahansa), mutta eihän ne nyt välttämättä
niin ole.
Sinä olet todennut, mutta minä en. Pyrin
tekemään kysymyksistäni (joita siis ed.
viestissäni oli yksi) relevantteja. Olen vuosien
mittaan yrittänyt tietoisesti välttää
perustelemattomuutta, ohipuhumista ja
vastaamatta jättämistä, sillä ne ovat juuri
piirteitä, jotka minua muissa kirjoittajissa
ärsyttävät. Mutta kaikissa asioissa, mitä
ihminen tekee, hän onnistuu hyvin
vaihtelevalla menestyksellä. Varmasti
kirjoittelen kuitenkin asiattomuuksia siinä kun
joku muukin (mutta Pakana(M):n tasolle en
sentään katso kuuluvani). Tietynlainen tylyys
lienee seurausta kokemastani
turhautunesuudesta, ilmiö on tyypillinen
kaikille niille, jotka kokevat hakkaavnsa
päätään seinään. Joskus siitä seinästä
onneksi löytyy ikkunoitakin...
> Enkä totta totisesti ymmärrä, kuinka jollakin
voisi olla jotain muuta kuin omia
näkemyksiään jumalansa olemassaolosta.
Näkemykset ovat omia, mutta muita kun
omiakin näkemyksiä voi kyllä ymmärtää,
ainakin mikäli niitä perustellaan. Minä en yritä
käännyttää ketään, mutta haluan silti pidättää
itselleni oikeuden esitellä omia näkemyksiä
tämänkin palstan aiheista. Kukin tulee
autuaaksi omalla uskollaan, mutta ei ole kovin
hauskaa kuulla (perustelematta) sitäkään,
että oma, hyvin harkittu, perusteltu ja mietitty
(niin hyvin kun minä vaatimattomalla
kapasiteetillani kykenen) maailmankatsomus
on "paradoksi ja mahdottomuus".
Minusta muuten ylipätään on kummallista
sanoa maailmankatsomusta - joka on
mielipide siitä, millainen maailma on -
mahdottomaksi. Miten mielipide voi olla
mahdoton?
> Tyyppiesimerkki on loppuun sijoitettu mutta
enpähän muutenkaan tai mutta eihän se ole
ainoa,
Lukion äidinkielen opettaja korosti, että
kirjoitelman loppussa pitää pyrkiä
jonkinlaiseen synteesiin ja että lukijalle pitää
jättää ajattelemisen aihetta. Keskustelussa
yritän myös jättää viestin lopun "avoimeksi",
heittää loppuun esim. kysymyksen, josta
keskustelua voisi jatkaa. En tiedä, mistä sinä
saat kuvaamasi kaltaisen vaikutelman enkä
oikeastaan ole edes kovin varma siitä, mitä
tarkoitat.
> No, oikeassa olet, olisinhan näitä törkeyksiä
voinut ihan hyvin välttää luopumalla kaikista
keskusteluista kanssasi heti alkuun.
Niin, jos sanon vaikka "mutta enpähän
muutenkaan oikein ymmärrä, mitä tarkoitat",
niin mikä tässä oikeastaan häiritsee vaikkapa
sinua? Minähän olen paksupäinen.
> Kas kummaa, miksi nämä sinun
raivotautiset rakkikoirasi tällä palstalla ovat
kaikki ateisteja?
En voi ottaa mitään vastuuta muista
kirjoittajista. Olen sanonut, että agnostismini
on hiukan ateismiin kallellaan, mutta koska
epäilen kaikkia ehdottomuuksia, vierastan
ateismia samalla tavoin kun teismiäkin. En
oikein tässäkään ole varma mitä tarkoitat,
mutta onko se luettava minulle viaksi, jos joku
muu on kanssani samaa mieltä?
> Voisit varmaan heitäkin joskus valaista, että
he ovat väärässä, kun sinua heijaavat.
Et sentään ole kaikkiea kirjoittamaani lukenut
(ja mikäs siinä, ikäviähän tekstini ovatkin).
Viimeksi kirjoitin asiasta noin pari viikkoa
sitten. Mainittakoon, että ainoan kerran, kun
olen koko kirjoittamisaikainani avannut uuden
keskustelunaiheen, on se ollut juuri tämä
teismin ja ateismin rinnastaminen. Tämä
viesti on päätynyt sivillenikin:
http://www.sunpoint.net/~Pseudohippi/todistel
usta.html
Kaikkeen ei myöskään ehdi tai
yksinkertaisesti jaksa puuttua, niinpä koetan
valita mielenkiintoisia aiheita (joita on kovin
vähän) tai oikoa niitä täydellisiä
väärinkäsityksiä tai suoranaisia valheita
("evoluutio ei ole totta" tai "Hawking väittää,
että nykyinen käsitys universumin rakenteesta
on absoluuttinen totuus"), joita tämä palsta
taasen on tulvillaan.
Kirjoitin eilen viestin nimimerkille quaker,
jossa oioin virheellisiä ja valheellisia
käsityksiä siitä, mitä evoluutioteoria sanoo
muutamasta puheena olleesta seikasta
(tämä ei ollut mielipidekirjoitus vaan tilanne,
jossa minun tietoni po. asiasta oli
kanssakeskustelijaa parempi). Luonnollisesti
nimim. ei vastannut vaikka kirjoitteli tänään
palstalla muuten. Olisinpa valmis lyömään
pienen vedon, että kyseinen tyyppi jatkaa
samojen valheiden levittelyä uudelleen
lähiaikoina, sillä hän jätti kaikkien muidenkin
kirjoittajien asiaviestit huomiotta. Vastaavia
esimerkkejä riittää jatkuvasti. En millään
kykene suhtautumaan kunnioittavasti tällaisen
toiminnan harjoittamiseen.
> Haluan kuitenkin sanoa, että oma
käsitykseni vuoden ajalta tällä palstalla ei
vastaa tätä käsitystä.
Ok. Oman käsitykseni perustan paitsi palstan
seuraamiseen niin myös melkoiseen
määrään talletettuja viestejä ja viestiketjuja.
Esim. nimimerkkien tai kirjoitusten määristä
voi tehdä monenmoisia havaintoja
tallentamalla viestiketjuja tai kokonisia
ajanjaksoja viesteineen ja käsittelemällä niitä
sopivalla ohjelmalla. Menetelmäni ovat kyllä
hyvin epätieteellisiä, ja puhuinkin
"näppituntumasta". Viime aikojen (elokuun)
ahkerin nimimerkki muuten on ollut "EclipsE",
Pakana(M):n vauhti on selvästi hiipunut.
> Olen miettinyt pääni puhki jotain uskovaista,
joka olisi argumentoitu ulos tältä palstalta
enkä ole yhtään keksinyt.
Voi sentään. Varmaankin he kaikki tulevat
palstalle kertomaan, että heidät on nyt
argumentoitu ulos. Esitin vain oman
näkemykseni. Mikä on sinun käsityksesi
syistä, joiden vuoksi uskovaiset eivät palstalla
pysy yleensä niin pitkään kun ei-uskovaiset
(keskimäärin mainittavat nimimerkit täällä
elävät n. 1-4 kk).
> Olet vastenmielistä luettavaa nykyisin,
Jätä sitten hyvä ihminen lukematta. Sinusta en
voi sanoa samaa, sillä viesteissäsi on viime
aikoina ollut kovin vähän luetavaa.
> Sinulle ei taida tulla pieneen mieleenkään,
että jotkut ymmärtävät sinunkin korkeat
ajatuksesi, mutta ajattelevat edelleen toisin.
Sehän on mukavaa, kiva kun kerroit. Valitan
mieleni pienuutta.
Minä en edelleenkään yritä "käännyttää"
ketään, haluanpa vain omalta osaltani tuoda
esille omia näkemyksiäni. Jos ne sinusta
vaikkapa laskevat palstan tasoa, niin yritä sinä
puolestasi sitä nostaa.
> Oikeutta (saati sitten yksinoikeutta :-))toisten
halveksimiseen ja aliarvoimiseen ei pitäisi
suoda kenellekään, siksi kirjoitan minkä
kirjoitan.
Onko tämä esimerkki loppulauseesta, jolla
annetaan lopuksi ymmärtää, että toisen
kirjoittajan teksti ja mielipiteet on
kaikenkaikkiaan kyseenalaisia tai täyttä
soopaa? No, nyt ymmärrän, mitä tarkoitit tuolla
aiemmin viestissäsi. Pieni mieleni ei ole
tietoisesti pyrkinyt ketään halveksimaan, onpa
vain antanut keskustelujen viedä.
................................................................
..................... . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
. .....
Tappoflunssassa työpaikalla (=työn sankari vai
peräti marttyyri). Huomisen ja ylihuomisen
sairaslomalla eli ellei uusi kotiliittymäni ole
aktivoitunut palaan asiaan perjantaina.
Toistosta sen verran, että toiston hallitset
sinäkin.
Toistoa välttääkseni ja pitääkseni pärskivän
ilmaisuni lyhyenä voin todeta, että Jodie
Fosterin tähdittämässä "Contact"-elokuvassa
esitetään pappi/tiedemies-hahmon suulla paljon
siitä miten minä tarkastelen tiedettä ja uskoa
sekä niiden välistä suhdetta ja elämää
yleensäkin.
> Tappoflunssassa työpaikalla
Minäkin olen vuosien mittaan ollut useasti
samassa tilanteessa. Kunhan et muita
tartuta...
> Toistosta sen verran, että toiston hallitset
sinäkin.
Niin varmaan. Se, mikä minua ihmetyttää, on
että miksi se tuntuu olevan aina vaan
tarpeellista, sinunkin kohdallasi.
>että Jodie Fosterin tähdittämässä
"Contact"-elokuvassa esitetään
pappi/tiedemies-hahmon suulla paljon siitä
miten minä tarkastelen tiedettä ja uskoa
Olen nähnyt elokuvan (tietenkin, aihehan on
minusta ehkä kiehtovin, jota voi kuvitellakaan),
ja se oli kohtuullisen hyvä pahasti
lässähtävää loppua lukuunottamatta.
Mainitsemasi hahmo ei valitettavasti ole jäänyt
mieleen.
Olet siis kristitty tiedenanen, ja hyvä niin. Minä
kuvittelisin, että vakaumuksesi saattaisi
aiheuttaa sinulle aika ajoin ongelmia
työssäsi, mutta mahdolliset ongelmat olet
varmaan osaltasi ratkaissut tavalla tai toisella
jo ajat sitten.
Onko jokin erityinen syys siihen, että keskustelu
on aktivoitunut vain paikoitellen ei yleensä
pääteemasta?
Minä itse vetäydyn, jos näin on. En itse kovin
paljoa välitä 'klikeistä'. Kaikinpuolin.
Hahahhii... katsele uudestaan ko. leffa.
Tämä hahmo oli Fosterin taistelupari ja vaikka
Fosterin taipumukset tuntien nainen olisi ollut
roolissa uskottavampi niin Amerikkailaiseen
konservatiivisuuteen se ei kuitenkaan sopinut...
Elpymistä jatkaen
...niiskutat?
Walkeria, Danielsia tahi niiden johdannaisia
suoraan pullon suusta piiiiitkinä kulauksina
nautittuna tainnuttaa takuu varmasti
sitkeimmänkin bakteerin. Suosittelen.
Eipä siihen mitään syytä ole, näin nämä vain
tapaavat edetä. Tämän keskustelun avauskin
oli jo kohtuullisen vaativa, joten siihen nähden
aloittaja sai aikaiseksi vallan erinomaisen ja
paljon osallistujia keränneen keskustelun.
Minäkin kaipailen joskus pohdiskelevampaa,
hidastempoisempaa ja asiassa pysyvämpää
keskustelua. Tämä hullujenhuone ei
sellaiseen ole kovinkaan hyvä.
Mutta toisaalta, on hauskaa myös antaa
keskustelun joskus vain viedä ja katsoa,
mihin päätyy. Niin kun vaikka nyt tähän.
Jatkoja vain, ehkä tapaamme vielä.
Valkosipuli, auringonhattu-uute ja ennen kaikkea
pehmeä savun makuinen isle-viski Laphroaigh...
Herra Walker maistuu mielestäni enemmän
partavedeltä kuin viskiltä ja Black Label-
versiota siitä ei varmasti ole edes tarkoitettu
juotavaksi. Olo on muuten jo lähes inhimillinen.
Sunnuntaina Chigagoon viikoksi.
"Herra Walker maistuu mielestäni enemmän
partavedeltä kuin viskiltä"
Jaa, enpä itse osaa vertailla, partavesi kun
makuelämyksenä on jäänyt kokeilematta, mutta toki
luotan tällä kohden arvostelukykyysi ;-).
"Sunnuntaina Chigagoon viikoksi."
Sano tutuille terveisiä.
Joudun valitettavasti olemaan poissa tästä
keskustelusta tästä hetkestä alkaen ensi
maanantaihin asti. Toivottavasti keskustelu pysyy
siihen asti hengissä. Vastaan mielelläni silloin
minulle mahdollisesti osoitettuihin kysymyksiin ja
kommentteihin.
Voihan Perikles! Melkoisen Universumin olettekin
saaneet tästä aikaan! Että oikein etusivun
uutinen!!! Jatkakaa kuitenkin taistelua!!!
"MIKSI =minkä vuoksi)tämä luominen tapahtui.
Vastaukseksi ei nyt kelpaa 'tutkimattomia ovat
Herran tiet' ja muut samankaltaiset fraasit!"
Parashan se on kelvata jos Jumala todella on
kaikkivaltias mutta salannut osan tiedosta
ihmisiltä...Tämä juuri kertoo Jumalan
kaikkivaltiudesta...selittämättömyys...ihmisen
oman järjen loppuminen kesken...
Mikä minä olen sanomaan hänelle, joka kaiken on
luonut, että miksi et kerro kaikkea, en minä voi
vaatia kaikkivaltiasta. Hullua luullakaan niin...
Jos Jumala todella on Jumala, niin hän ei ole
ihmisen vaadittavissa tai selitettävissä mutta
kyllä uskottavissa.
"Mutta mitä tarkoittaa, että joku on henki?"
Materiaaliin sitomaton, persoonallinen,
kaikkialla läsnä, iankaikkinen (Jumala), elävä,
toimiva...tässä muutamia
"Selittäkääpä sitten vielä, mitkä ovat ne
konkreettiset menetelmät, joilla esim. aineeton
henki luo maailmankaikkeuksia"
Konkreettista menetelmää ei tarvita jos aineeton
henki on kaikkivaltias ja selittämätön, silloin
hänelle on kaikki mahdollista. Ongelma on siinä,
että kumpaan haluaa uskoa. Maailman syntymiseen
tyhjästä ilman älyä (evoluutio) vai älyn
ohjaamana (Jumala)? Lähtökohta on sama mutta
toteutus eri. Minä ainakin uskon Jumalaan
ennemmin...
"Tuntuuko uskottavalta, että Raamatun Jumala on
ainoa henki?"
Jumala ei ole ainoa, myös Saatana on mutta hän on
luotu, samoin ihmisessä on henki. Voi olla, että
Raamattu ei kerro kaikkea kosmoksesta mutta se ei
ole mikään ongelma. Se kertoo tärkeimmän,
pelastuksen Jeesuksen kautta...
Hyvää jatkoa!
Siirrät ongelman vain pykälää kauemmas. Jos kysyt
kuka loi maailmankaikkeuden, ja vastaat Jumala,
niin seuraava looginen kysymys on "kuka loi
Jumalan"? Vastaat Jumala on aina ollut olemassa.
Eikö yhtä hyvin voi sanoa "maailmakaikkeus on aina
ollut olemassa"? Mitä eroa tällä oikein on?
En ole varma, yritettiinkö tuossa tosiaan
ajattelun avulla selvittää esitettyjä väitteitä
vai kehotettiinko 'sokeasti' uskomaan
perusteluitta (ei todella riitä minulle
perusteluksi, että asia on näin kun Jumala niin
sanoo - mistä voi olla varma ettei viestit ole
matkanvarrella muuttuneet, esimerkiksi? Tai kuka
puhuu, toiseksi esimerkiksi?)
Pitäydyn itse ihmisten välisessä keskustelussa,
jossa jumalalla ei lyödä päähän. Tai millän
pyhällä kirjalla muutoinkaan, voimanosoituksena.
Eli teorioita, miksi Jumala siis loi
maailmankaikkeuden. Vai ymmärsinkö Hypoteesin
aivan väärin?
Ymmärrän kyllä pointtisi mutta siinä ero onkin,
onko maailma ollut isestään aina vai onko
älyllinen sen luonut?
Tiedän että tällöin päädytään Jumalan ongelmaan
mutta Jos Jumalan on ajaton ja kaikkivaltias ei
häntä voida käsitellä pelkin tieteellisin
mittametodein. Jumala itse loi ajan käsitteen
joka koskee tätä maailman kaikkeutta ja ihmistä!
Jos hän on kaikkivaltias ei meidän äly hänen
analysoimiseen riitä. Jos riittäisi, olisin
todella huolissani Jumalan kaikkivaltiuden
suhteen...
"Eikö yhtä hyvin voi sanoa "maailmakaikkeus on
aina ollut olemassa"? Mitä eroa tällä oikein on?"
Toki voi mutta silloin suljetaan älyllinen
suunnittelu pois ja tehdään asiasta kylmä
sattuma.
toivottavasti et kokenut Raamatulla päähän
lyömiseksi, jos koit, olen pahoillani, mielestäni
perustelin asian hyvin loogisesti, eri asia on
haluaako siihen uskoa!
Et voi tieteellisin keinoin perustella montaa
muutakaan asiaa, aina joudut ennemmin tai
myöhemmin uskomaan johonkin vaikka et uskoisikaan
Jumalaan.
Jos viestit eivät ole muttuneet 4000 vuoden
aikana miksi ne eivät olisi alkuperäisessä
muodossa. Jos Jumala on kaiken takana eikö hän
itse pystyisi valvomaan sanansa paikkaansa
pitävyyttä myös jatkossa.
Ei kumpaakaan. maailmankaikkeus on aina ollut
olemassa. Ei sattuman oikusta (mitä se sitten
tarkoittaakaan) eikä älyn tahdosta.
Voit pitää sitä deistisenä jumalanäkemyksenä. Aika
on maailmanaikkeuteen sidottu, jos ei ole
maailmankaikkeutta, ei ole aikaakaan.
Älyllinen luominenkaan ei tue mitenkään raamatun
jumalakäsitettä. Entä jos sillä on ollut luoja
joka on myöhemmin kuollut? Miksi maailmakaikkeuden
luojan pitäisi olla kaikkivaltias?
Voiko ihminen joskus miljoonien vuosien kuluttua
luoda maailmanakaikkeuksia?
Toistaiseksi keskustelu ei ole avautunut
luonnontieteellisellä metodilla.
Ehkotan lähestymistä ilmiöön sellaisenaan ja
sitnesiintulevan tarkastelua k´lähemmin
kyselemällä (siis esittämällä siitä kysymyksiä ja
keskustelemalla).
Ytimeen, Julan oletettuun ja tässä
pohjaoletuksesi asetettuun luomstyöhön. Miksi
kaikkai luominen?
Siis ainakin itseäni erityyppiset oivallukset
(heureka-tyyliin) tai omakohtaisesti koskettaneet
selitykset tai selitysmallit kiinnostavat.
Keskustelu luisuu lähetystyölle, se on jo sitä
tehnyt.Mikä ei ole suu kenenkään poissulkemiseen,
vaan tietyn etiketin säilyttämiseen ja
aiheessapysymiseen.
Pääsin vasta nyt kunnolla koneelleni, mutta olen
aivan liian väsynyt (far past my bedtime).
Harmi, ettei ole muokkausmahdollisuuta juuri
lähetettyyn tekstiinl. Aina kun ei kaikkea huomaa.
Nyt kiinnostuneiden täytyy vaar arvata mitä
jotkin sanat tarkoittivat. Itse liian väsy!
Keskustelu on klikkiytynyttä, sen halusin sanoa.
Oliko se alkuperäistarkoitus vai onko tämä
tavallista?
Itse en kohdista tekstiä vain yhdelle ihmiselle,
vaikka kommentoinkin jonkun sanomaa usein ja
häneltäkin on kiva kuulla vastinetta. Mutta sitä
kutsuisin dialogiksi, jos siitä ei edetä useamman
henkilän väliseen vuorovaihtoon. Se taas on
keskustelua, mielestäni.
Mutta. Ehkä tämä keskustelu laajemmin ajateltuna
on loppuunkäyty, ne yksittäiset 'säikeet' sitten
jatkanevat esoteerisia keskustelujaan (kuka
uskonnollisen tunnustuksen herätyshengessä ja
kuka hyväveliseuroissa jostain yksittäisestä
teoriasta jutellen).
Kiitos, oli myös kiinnostavia hetkiä.
*poistuu
No nyt kun tämä keskustelu alkaa rauhoittua ja
monet nimimerkistä ja aatteesta toiseen
poukkoilevat häiritsevät riehujat(?) ovat
ilmoittaneet poistuvansa maisemasta, voidaan
alkaa keskittyä varsinaiseen alkuperäiseen asiaan.
Hypoteesin pohjahypoteesi oli että Raamatun
ilmoittama luomiskertomus on totta.
Näin rankasta hypoteesistä seuraa ihan
luonnostaan jatkoa, että koko Raamattu on totta,
jolloin Raamatun totuus pohjautuu yksin Raamatun
omaan sisäiseen ilmoitukseen itsestään (siis
oikea kehäpäätelmien kukkanen)
Raamatun omaan sisäiseen todistukseen tukeutuen
Raamattu nostaa itsensä Jumalallisiin sfääreihin,
jolloin luotu maailmankaikkeus, jonka eräästä
aineeksi nimitetyn osuuden pienestä rippusesta
ihmiskunnalla on pienoinen mahdollisuus saada
pienessä määrin tietoa tieteelisen
maailmankäsityksen sallimissa puitteissa ja
sallimin keinoin, kuten pseudohippunen(anteeksi
diminutiivimuoto, mikä vain tuntui istuvan niin
makoisasti muuhun lauserakenteeseen (josta tuli
sattumoisin aika raskas)) niin ansiokkaasti
toissapäivänä määritteli Niiniluodon
muotoilemissa puitteissa:
(>>Tieteellinen maailmankatsomus tai -käsitys
tarkoittaa, että siihen kuuluvien maailmaa
koskevien tosiasiaväitteiden täytyy olla
tieteellisesti perusteltavissa. Lisäksi
tällaisten väitteiden täytyy olla avoimia
kritiikille ja keskustelulle. (Niiniluoto
1984).<< )
>>kaikkea, mitä
maailmassa kenties on, [sana "kenties"
tarkoittaa tässä, että me emme tiedä, onko
näitä asioita vai ei, mutta jos on, niin siinä
tapauksessa voimme niitä yrittää tutkia]
olkoon se sitten vaikkapa raamatun jumala,
shiva, supersäikeet, musta aukko tai elämän
synty [tässä on esimerkinomaisesti lueteltu
muutamia asioita, joita saattaa olla olemassa
tai sitten ei], voidaan yrittää tutkia [voidaan
yrittää - ja yritetäänkin - tutkia myös monia
sellaisia asioita, joista ei ole suoranaisia
havaintoja]. Olen varma siitä, että maailmasta
löytyy tulevaisuudessa asioita, joista meillä ei
ole vielä aavistustakaan, ja että näitäkin
asioita voidaan yrittää tutkia. Oletan, että
maailmankaikkeudessa [tässä: kaikki, mitä
on, "luonnollinen" ja "yliluonnollinen"
yhteensä] ei ole mitään sellaista entiteettiä tai
ilmiötä, jota tietoinen olento ei voisi yrittää
lähestyä päästäkseen selville sen luonteesta.
En oleta, että näiden entiteettien luonne
välttämättä ihmiselle selviää <<,
alistetaan arvo- ja syy-seuraussuhdeasteikolla
Raamatun alapuolelle, jolloin voidaan keskittyä
Raamatun omaan sisäiseen informaatioon ja
unohtaa tämä vähäinen maailmankaikkeus vähän
syrjemmälle.
Alkujohdattelun jälkeen siihen asiaan: miksi on
luotu?. Vastaus on : asuttavaksi
Todistukseksi viipale edellämainitusta
todistusaineistosta, Jesajan kirjan 45 luvusta:
>>18. Sillä näin sanoo Herra, joka on luonut
taivaan - hän on Jumala - joka on valmistanut
maan ja tehnyt sen; hän on sen vahvistanut, ei
hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen
valmisti<<
Laitan tähän perään vähän kohdan ympäristöä
selvennykseksi ja se liittyy jossakin määrin
täällä muissa keskusteluissa ilmitulleisiin
kysymyksiin (Raamatulla päähänkomauttelua
inhoavat, hypätkää sivuun tässä vaiheessa tekstiä)
>>17. Mutta Israelin pelastaa Herra
iankaikkisella pelastuksella, te ette joudu
häpeään ettekä pilkan alaisiksi, ette ikinä,
hamaan iankaikkisuuteen saakka.
18. Sillä näin sanoo Herra, joka on luonut
taivaan - hän on Jumala - joka on valmistanut
maan ja tehnyt sen; hän on sen vahvistanut, ei
hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen
valmisti: Minä olen Herra, eikä toista ole.
19. En ole minä puhunut salassa, en pimeässä maan
paikassa; en ole sanonut Jaakobin jälkeläisille:
etsikää minua tyhjyydestä. Minä Herra puhun
vanhurskautta, ilmoitan, mikä oikein on.
20. Kokoontukaa ja tulkaa, lähestykää kaikki, te
henkiinjääneet kansakunnista. Eivät ne mitään
ymmärrä, jotka kantavat puukuviansa ja rukoilevat
jumalaa, joka ei voi auttaa.
21. Ilmoittakaa ja esiin tuokaa - neuvotelkoot
keskenänsä - kuka on tämän julistanut hamasta
muinaisuudesta, aikoja sitten ilmoittanut? Enkö
minä, Herra! Paitsi minua ei ole yhtään jumalaa;
ei ole vanhurskasta ja auttavaa jumalaa muuta
kuin minä.
22. Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa
itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen
Jumala, eikä toista ole.
23. Minä olen vannonut itse kauttani, minun
suustani on lähtenyt totuus, peruuttamaton sana:
Minun edessäni pitää kaikkien polvien
notkistuman, minulle jokaisen kielen valansa
vannoman.
24. Ainoastaan Herrassa - niin pitää minusta
sanottaman - on vanhurskaus ja voima. Hänen
tykönsä tulevat häveten kaikki, jotka ovat
palaneet vihasta häntä vastaan.
25. Herrassa tulee vanhurskaaksi kaikki Israelin
siemen, ja hän on heidän kerskauksensa. <<
Esittänssään tieteellistä ongelmanasettelua tämä
esitys tieteellissestä näkäkulmasta minusta jo
toimii.
Katsotaan, tuleeko muuta.
>>Lähdetäänpä liikkeelle siitä hypoteesista, että
Raamatun luomiskertomus on totta ja siis Jumala
on luonut maailmankaikkeuden ja ihmisen.
Kertokaapa, mitä Raamattu sanoo siitä, MIKSI
tämä luominen tapahtui. <<
Jumala loi tämän maailmankaikkeuden ja ihmisen
Pojalleen leikkikaluksi.
>>Jo silloin minä, esikoinen, olin hänen
vierellään,
hänen ilonaan päivät pitkät,
kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään.
31 Maan kiekko oli leikkikalunani, ilonani olivat
ihmislapset.<<