Linja-autoasema

Nyt sitten suunnitellaan Mäntsälän Linja-autoaseman purkua, että Prisma pääsee keskeiselle paikalle.
Se kun tehdään siirryn täysin K-Supermarketin, tulevan K-Citymarketin asiakkaaksi, ellen kokonaan muuta paikkakunnalta.
Julkisia kulkuneuvoja tarvitsevat autottomat ja silloin niiden on oltava käyttäjien ulottuvilla. Varsinkin junttien kylissä, joissa ei ole sisäistä julkista liikennettä.

Toivon todella, että Mäntsälä liitetään johonkin isompaan kuntaan, jonka päättäjät ymmärtävät, etteivät kaikki työskentele kunnantalolla, tai kotipellolla.
12559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Onko kukaan kertonut mihin linja-autoasema siirtyy?
Ei kai ainakaan hevonkuuseen eli juna-asemalle?
Mitä järkeä oli junakaan laittaa niin kauas kylästä,
sinne pitää ajaa omalla autolla, mitä järkeä julkisissa?

Äänestä

EIhän sitä linkkari asemaa mihinkään ole pakko siirtää. Lohjalla linja-autoasema on Prisman kanssa saman katon alla.
http://g.co/maps/w9zp
Sama konsepti toimisi varmasti täälläkin.

Äänestä

Se tulee Prisman sisään takaseinälle.

Äänestä

Jos linja-autoasema todella säilyttäisi sijaintinsa Prismasta huolimatta ja sen yhteydessä, olisin siihen tyytyväinen.
Kunhan sitä ei sijoiteta tarvitsevien ulottumattomiin, kuten tämä paikallinen vitsimme juna-asema.
Muussa tapauksessa tarvittaisiin ehdottomasti Mäntsälän sisäistä liikennettä, jotta palveluja pääsisi käyttämään.
Se olisi suotavaa juna-asemankin tapauksessa.

Äänestä
  • Prisma joutaa omalle tontilleen Hirvenkruunuun.
    Linja-auto asema sisältyy historian harvinaisuuksiin ja tulee jäämään jokimaiseman kanssa viher alueeksi.Maa-uimaloineen ja terassi tiloineen.
    Siis virkistys käyttö koko ns.vanhalle keskustalle ja uusi tulee140 länsipuolelle.
    Saas nähdä.

    Äänestä

  • Olkaa tyytyväisiä. Parkanon kaupungin rautatieasema on kuuden kilometrin päässä keskustasta.

    Äänestä

Paljonkohan näillä Mänttälän kunnallisilla päättäjillä on kytköksiä S- ja K-ryhmään?

- Haiskahtaa hiukan kepulais-kokkarikorruptiolta.

Äänestä
  • Ompa tietysti.
    Nyt näyttää kunnalliselle parkkipirkolle tulevan kysyntää.Teräväpää lähtee
    selvittämään tätä rahastusmuotoa joka ei kerrytä mitään.Eikä ole tarpeen
    sillä meille riittää parkkiapaikkoja ilman ukaasejakin.Koko taajama vapaaksi
    moisesta kikkailusta.Vai onko laajennnettava perintää kunnan kolosseihinkin.
    jos nyt joku sattuu pahaan paikkaan kulkupelinsä jättämään niin ei se kauaa
    asioi.Poliisit taas voisivat sitä p-rallia täällä rahastaa ennemmin.
    Vaan tuskimpa on valtuuksia rajoittamiseen.Heilahtipa mieleen maantaina
    valtuutetut voisivatkin parkkivahtien sijaan palkata rallaaja,sotkija vahdit.

    Äänestä

Kyllä se vaan huonolta näyttää. Verotoimisto on jo Järvenpäässä ja TE-toimisto aikanaan joko Järvenpäässä tai Keravalla ja Linja-autoaseman merkitystä Mäntsäläläisille ei ymmärrä kukaan. Toivottavasti Mäntsälä liitetään johonkin isompaan kuntaan. Töitäkään täällä ei ole kuin hoitajille ja muualle on nyt jo vaikea päästä Mäntsälästä käsin työssä käymään, kun yhteydet ovat niin huonot.

Äänestä

ONko joku tutkinut näiden isojen ketjujen hankkeita Mäntsälässä?

On hyvin vaikea uskoa, että ilman lahjuksia ja myötäjäisiä saa rakennusoikeuksia keskustaan tällaisille projekteille.
Tai sitten Mäntsälän suunnittelijat ovat todellakin ammattitaidottomia?

Maalaisjärkikin sanoo, että on todella typerää keskittää kolme isoa kauppaa keskustan tonteille.

Äänestä

Voi sinua ja lahjuksiasi.
Etkö ole seurannut yhtään kunnallista päätöksentekoa.
Kuntahan juuri haluaa, että keskustaan rakennetaan kaupat, eikä moottoritien varteen pelloille.
No, onneksi sattumus antoi mahdollisuuden jättää Mänttilä ja paikallinen nurkkakuntaisuus.
Ja kuten sanottua, Mäntsälä on Suomen keskipiste, lähdet minne vaan, niin kaikki paranee.

Äänestä
  • Samaa mieltä muuten, mutta linja-autoaseman paikka ei ole ainoa paikka johon sen voisi sijoittaa.
    Miksi muuten puutut "Mänttilän" asioihin, kun olet päässyt pois?
    Saat toki keskustella niistä edelleen, mutta uteliaisuuttani kysyn.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hohhoijaa! kirjoitti:

Nyt sitten suunnitellaan Mäntsälän Linja-autoaseman purkua, että Prisma pääsee keskeiselle paikalle.
Se kun tehdään siirryn täysin K-Supermarketin, tulevan K-Citymarketin asiakkaaksi, ellen kokonaan muuta paikkakunnalta.
Julkisia kulkuneuvoja tarvitsevat autottomat ja silloin niiden on oltava käyttäjien ulottuvilla. Varsinkin junttien kylissä, joissa ei ole sisäistä julkista liikennettä.

Toivon todella, että Mäntsälä liitetään johonkin isompaan kuntaan, jonka päättäjät ymmärtävät, etteivät kaikki työskentele kunnantalolla, tai kotipellolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu