Palindromeja:

Nuukako Laihia lokakuun?

Alli, kanit saat Laihialta asti nakilla.

Ella, Dalin emo meni Ladalle.

Ali E: Lada ladokseni atuloi. Olutaine, Skoda, Lada, Leila.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Laihialainen isäntä oli kuolemaisillaan. Hän pyysi viimeisillä voimillaan kahta poikaansa osoittamaan kunnioitustaan hänelle kuoleman jälkeen laittamalla viisikymppiä arkkuun. Isäntä kuoli ja tuli hautajaisten aika. Vanhempi pojista asteli arkun ääreen ja laittoi sinne viisikymppiä. Nuorempi seurasi perässä, kirjoitti satasen shekin ja otti vaihtorahana viisikymppisen.

Äänestä

--Laihialaisisäntä oli kuollut. Hänen perillisensä tuumivat, että kai heidän täytyy laittaa jonkinlainen kuolinilmoitus lehteen, mutta siitä on tietenkin tehtävä mahdollisimman lyhyt ja halpa. Niinpä he päättivät panna lehteen vain yhden rivin ilmoituksen, jossa luki \"Matti Möttönen kuollut\". Mutta kun he veivät ilmoitusta lehteen, he saivat kuulla, että samaan hintaan he saisivat vielä toisenkin rivin. He päättivät, että totta kai pannaan lisää tekstiä, kun kerran ilmaiseksi saadaan. Jonkin aikaa he miettivät sopivaa teks- tiä, mutta lopulta he pääsivät yksimielisyyteen. Näin seuraavan päivän lehdessä oli kahden rivin ilmoitus, jossa luki:
\"Matti Möttönen kuollut. Myydään mopo.\"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nokipannu. kirjoitti:

Nuukako Laihia lokakuun?

Alli, kanit saat Laihialta asti nakilla.

Ella, Dalin emo meni Ladalle.

Ali E: Lada ladokseni atuloi. Olutaine, Skoda, Lada, Leila.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu