Hyvä Jutta, jatka linjaasi tinkimättä

Eurooppa kiittää sinua vielä toimiesi johdosta. Olen sanonut tämän paljon ennen Tuomiojaa, sillä se tulee olemaan totuus.

Kuinka on mahdollista vielä 2000 luvulla ihmisten kulkea kuin keskiaikainen kansa, laput silmillä. Silloin inkvisiittio papit peloittelivat kansaa, nyt heidän perillisensä, keski- ja eteläeuroopan politrukit.

Ja muka sivistynyt Suomi kulkee laput silmillä.

Ruotsi, Norja ja Tanska ovat paljon kehittyneempiä tässäkin asiassa.

Mutta kiitos Jutalle tästä euroopan kusetuksen ehkäisemisestä. Jatka samaan malliin.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Eurooppa kiittää valehtelmisesta?

Äänestä

"Mahdollisuuksia saada aikaan toinen Kreikan toinen pelastuspaketti aletaan pitää joissain asiantuntijapiireissä jo hyvin vähäisinä. Tilanne mutkistui perjantaina, kun Kreikka-neuvottelut katkesivat maan kerrottua, että sen talous romahtaa tänä vuonna arviolta 5 prosenttia ja budjettialijäämä repeää yli 8 prosentin."

Ei mitkään vakuudet auta!
Hyppii vain aisalle.

Äänestä
  • Kyllä se kuulkaa hajoaa ihan tämä syksyn aikana. Keskustelin eilen kaverini kanssa näistä EUn talousasioista ja eurosta, vaikkei alan erikoisasiantuntijoita ollakaan.
    Molemmilla samat havainnot rahapolitiikan ja Kreikan tilanteen kehityksestä. Loppupäätelmä oli, että hajoaa se, eikä siinä mitkään apupaketit tai vakuudet auta ollenkaan.

    Äänestä

Hyvä Jutta Kreikan 50 % korolle. Millä he maksavat koskaan mitään vakuuksia?

Äänestä
  • Sinne uppoo kaikki!

    Äänestä

Tänä päivänä markkinoilla puhutaan jo Kreikan konkurssista. Villeimpien arvioiden mukaan konkurssi on mahdollinen jo tällä viikolla.Kreikan ympärillä epävarmuus kiihtyy, kun Angela Merkelin kristillisdemokraattinen puolue jäi toiseksi Itämeren rannikolla sijaitsevassa Mecklenburg-Etu-Pommerissa. Saksa on ollut paljolla mukana rahoittamassa kreikkalaisten ökyelämää ja saksalaiset ovat alkaneet ajatella omilla aivoillaan, niin kuin Suomen kansan enemmistö. Eihän ensimmäinen tukipaketti millään tavalla auttanut Kreikkaa jaloilleen, vaan sama tahti on saanut jatkua? Nyt itketään sitä, että korkoluvut hipovat 50% ja lainarahaa pitäisi vaan saada entiseen malliin toisten EU-maiden avustamana. Onkos tässä sitten järkeä, toivottavasti Jutta Urpilainen jaksaa taistella EU:n lusmujen kanssa? Hirveä on urakka, koska EU-lusmut mielellään maksatttavat muilla, kuin itsellään kaiken. Jos Jutta Urpilainen jaksaa pitää sen, mitä on meille äänestäjilleen luvannut, niin hänelle täytyy suuri kiitos antaa viulujen maksajien puolustamisesta.

Äänestä

Uskon, että Jutta palaa Saksasta paljon aikaan saaneena.

Eihän eu-elättien elättäminen vie asiaa hoitoon, päinvastoin. Laiskat laiskistuvat edelleenkin. Hullu se on joka maksaa, ei se joka pyytää.

Toivottavasti tämä kreikka-juttu saa eu-kansalaiset heräämään unestaan ja huomaamaan, kuin koko eu on SUURTA KUSETUSTA.

Pitkälle laskelmoitua, suurta rahastusta eliitin taskuun.

Äänestä
  • Jutta Urpilainen tekee historiaa, hän lopettaa velkarahalla ökyilyn ja koko Euroopassa. Jyrki Katainen sai Euroopan parhaan valtiovarainministerin tittelin sillä perusteella, että lapetaan velkaa. Ennen vanhaan velkaiset olivat persaukisia, mutta nyt euroaikana velkaiset kumarrellaan. EU:n johtajat käyvät vähän päästä kumartamassa ja niiaamassa, miten valtiot ottavat lisää velkaa ja oikein annetaan takuita veronmaksajien piikkiin, että ottakaa lisää.

    Äänestä

Jutta Urpilainen on osoittautunut SDP:n puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä valtioviisaaksi poliitiikoksi, vaikka hän on nuori ja nainen. Naiselta vaaditaan poliitiikassa enemmän, kuin miehiltä. Mari Kiviniemikin pääministerinä rutattiin vuodessa ja enemmänkin hänen vartalostaan oltiin kiinnostuneita. Media jahtaa Jutta Urpilaista ja jokaista hänen liikettä sanomista, että saisivat iltalehtien kansiin irvilööppejä. Kumma kyllä irvilööpit loppuivat, kun kepulaiset Suomen kansa passitti oppositioon. Ei ole kuulunut tästä Tanja Karpelastakaan pitkiin aikoihin? Pistin alkuperäisellä sukunimellä, kun en tiedä onko hän vaihtanut jo kumppania.

Äänestä

Jutta on todella tämän ajan viisain nainen. Asiallinen ja pitää kiinni lupauksistaan. Jutta herättää luottamusta.

Jutta on seuraava pääministeri. Nyt se on sanottu ja se tulee pitämään paikkansa ... jos hän pitää kiinni Suomen vaatimuksista takausasiassa.

Äänestä

Jutta on vain ja ainoastaan valehtelija.

Äänestä
  • Pala tulessakaan!
    Se on demujen loppu!

    Äänestä

Jutta haluaa antaa rahaa Kreikalle, mutta venkoilee koska tietää että se rahan lappaminen olisi SDP:n loppu.

Nyt Jutta yrittää pitää kulissit pystyssä, muusta tässä ei ole kyse.

Ihmeellistä että Jutan sumutus uppoaa noinkin hyvin demareiden kannattajiin.

Äänestä

Jutta pakotti Portugalin sijoittajatkin kantamaan vastuunsa.

Äänestä
  • Mikä oli Portugalissa se vastuu? Kirjallinen merkintä?
    Sama luultiin olevan Kreikankin kohdalla.

    Äänestä

Jutta Urpilainen on Suomen kansan enemmistön kanssa samaa mieltä, että Kreikka on riskisijoitus ja vakuut, jos mitkä silloin on paikallaan. Kreikka ei hetkauttanut eväänsä ensimmäisen tukipakettierän saatuaan ja taloudellinen tilanne siellä on entisestään vain pahentunut.

Nyt jo isolla äänellä mediassa Helsingin Yliopiston arvostettu kansantaloustieteen professori on antanut jykevän mielipiteensä, että Kreinkan itsensä kannalta olisi helpompaa, että maa irtaantuisi rahaliitosta ja ottaisi oman valuuttansa käyttöön. Hänen mukaansa Kreikalle olisi pitänyt antaa lähtöpassit eurosta jo keväällä 2010.

Nyt tämä samainen professori on sitä mieltä, että Euroopan unionin ja Euroopan poliittisten johtajien valitsema linja Euroopan velkakriisin hoidossa on ollut väärä ja EU:lle, Euroopan komissiolle ja Euroopan keskuspankille on ollut arvovaltakysymys pitää rahaliitto koossa. Euroopassa on johtajaongelma ja talousasiantuntemus puuttuu kokonaan. Miten tämä EU:n ykkönenkin Barrosokin on kotoisin Portugalista, joka on myös tarvinnut muiden maiden veronmaksajien tukea, että selviäsi veloistaan?

Ihan inhon väreet kulkevat selkäpiitä pitkin, kun muistaa miten nämä kepulaiset kehtasivat yhdessä talouskomissaarinsa kanssa puolustaa keväällä tätä Kreikan tukipakettia ja Mari Kiviniemikin oikein kävi niiamassa EU:ssa syvän niiauksen näiden puolesta. Nyt kepulaiset ovat kääntäneet takkinsa ja kepulaisten tämän hetken viisain Paavo Väyrynen on sanonut moneen kertaan, että Kreikka ulos eurosta.

Eli asintuntijan mukaan tukipaketit ovat olleet turhia ja ne eivät Kreikan talouden ongelmia ratkaise. Niin kuin on nähty, Kreikka rämpii suossa, vaikka sinne lapettaisiin satoja miljardeja muiden maiden veronmaksajien piikkiin. Kun piikki on auki ja maksajat tiedossa, niin mitä sitä köyhäilemaan.Tukipaketeilla ei ole ollut mitään vaikutusta Kreikan talouden taustalla vaikuttavaan kaksoisvajeeseen. Kaksoisvaje koostuu vaihtotaseen vajeesta sekä budjettivajeesta. Vaihtotaseen vaje viittaa tuonnin ja viennin epätasapainoon - Kreikan vientitulot eivät riitä kattamaan sitä, mitä Kreikka maksaa tuonnista. Budjettivaje viittaa puolestaan siihen, että Kreikan valtiolla on enemmän menoja kuin tuloja.

Jutta Urpilaiselle suuri kiitos siitä, että jaksaa puolustaa Suomen kansan etuja siellä EU:ssa ja tumpeloiden seurassa.

Äänestä
  • Taikinanaama on sotkeut asiat pahanpäiväisesti valehtelunsa lomassa.

    Äänestä

Ihan selkäpiitä karmii kun muistaa miten Paavo Lippone vei Suomen euroon ilman kansanäänestystä ja Niinistö valtiovarainministerinä toteutti asian. Keskusta vastusti euroon liittymistä. Sen jälkeen ovat keskustalaiset pääministerit joutuneet hoitamaan tätä Lipposen aiheuttamaa sotkua parhaansa mukaan. Juttahan voi nyt iloita, kun hänen toimiensa johdosta kohta koko Eu:sta päästään ja Eurooppa joutuu konkurssiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvä Jutta ! kirjoitti:

Eurooppa kiittää sinua vielä toimiesi johdosta. Olen sanonut tämän paljon ennen Tuomiojaa, sillä se tulee olemaan totuus.

Kuinka on mahdollista vielä 2000 luvulla ihmisten kulkea kuin keskiaikainen kansa, laput silmillä. Silloin inkvisiittio papit peloittelivat kansaa, nyt heidän perillisensä, keski- ja eteläeuroopan politrukit.

Ja muka sivistynyt Suomi kulkee laput silmillä.

Ruotsi, Norja ja Tanska ovat paljon kehittyneempiä tässäkin asiassa.

Mutta kiitos Jutalle tästä euroopan kusetuksen ehkäisemisestä. Jatka samaan malliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu