Tuleeko veronmaksajilta, lestadiolaisilta perheiltä vai mistä?
Mistä rahat SRKn opistojen pyörittämiseen?
Kuka maksaa?
14193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ihan samoin kuin muutkin opistot, valtiolta tulee suuriin osa henkilökunnan palkoista ja myös rakentamiseen investointirahoitusta. Elikkä me kaikki veronmaksajat maksamme ne.
Ranuan opisto on saanut isoja testamentti lahjoituksia vaurailta vl ihmisiltä ja kuolinpesistä.
Esim. pari vuotta sitten oululaiset Maila (os. Lohi) ja Eino Ritvaniemi olivat testamentanneet opistolle "huomattavan lahjoituksen". Summaa ei julkistettu silloin.
Omaisuuden voisi testamentata muuhunkin kuin saatanan oppien tukemiseen eli vl-opistoille.
Vl opin koraanikoulu, jos ei ole sinne mennessään niin on pois tullessaan varmasti vl fanaatikko
perinnöt jotka kieruudella hommataan käytetään yleensä vl touhuihin(siis vanhoilta ihmisiltä ei vl)
Suomen Ev.lut-kirkko on antanut luvat SRK:lle rippikoululeirien pitämiseen opistoillaan, vaikka SRK:n rippikoululeireillä on esiintynyt lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, joka on salattu poliisilta!
Älkää nyt hyvänen aika laittako lapsianne niille leireille, ennen kuin koko vl-pedofiliavyyhti on kunnolla selvitetty!
"vaikka SRK:n rippikoululeireillä on esiintynyt lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, joka on salattu poliisilta!"
Heitäppä jotain kovaa faktaa väitteestäsi. En ole moisesta aiemmin kuullut. Pöyristyttävää, jos on totta.
Ai, vihakirjoitushan tämä, eikö?
Edelleen juurmutiaan myöten selvittämätön vl-pedofiliatapaus sattui Jämsän opistossa 1960-luvulla. SRK on tämän myöntänyt ja voit kysyä vaikka sieltä. Myös tämän palstan "VL-pedofiliaa jo 1960-luvulla" -ketjussa asia on SRK:n puolelta myönnetty.
VL-lastenraiskaaminen on tosiasia. Et ehkä usko, mutta SE ON TOTTA!
Aivan, mutta mistä tiedät että tapausta ei ole selvitetty "juurmutiaan myöten"? Mainitsemaasi ketjua ei löydy mutta tuskin SRK on osallistunut siihen? Kyseinen hyväksikäyttötapaus ei ollut raiskaus.
SRK:n järjestämällä ja johtamala rippikoululeirillä ne tapahtuivat. Älä yhtään yritä väistää vastuuta. Olen kuullut uhreilta, että asia jäi ilmaan. Uhrit eivät saaneet minkäänlaista apua traumaansa, vaan ongelma pyyhkäistiin olemattomiin "evankeliumilla". Tämälö on vl-pedofilian kunnollista hoitamista?
SRK:n rippikoululeirin opettaja ei todellakaan tunkeutunut siittimellään rippilasten ruumiinaukkoihin, vaan käytti heitä muuten seksuaalisesti hyväkseen muilla keinoin. Mikä puolustus tuokin oli?
Kylläpä jaksat paasata samaa mantraa.
Eri viestiketjuissa on hyvin samankaltainen tyyli , sanoma, revittely ja syytömien syyllistäminen , leimaaminen.
Ei haukku haavaa tee, mutta säälittää olla tuonkaltaisella mielellä elämässä, säälittää.
Voi, kun ei tulisi lähtö täältä ajasta tuollaisessa sieluntilassa.
Polttaa niin kovasti kieltä, mieltä iankaikkisuudessa kaikki se panettelu, jota on tullut isäntänsä otteessa tullut tehtyä.
Viekö vl-"vain me" -sieluntila oikopäätä helvettiin?
lyyleri , joka laittaa viestiä , on srk : n lähettämä . Kirjoitusvirheitä vaan ei nyt toimittajasetä korjaakaan . . .
Suurin maksa veron maksajat.