KATAINEN PUHUU P@SKAA

Katainen: Laina-avun kriisimaille oltava äärimmäinen poikkeus
Julkaistu: 07.09.2011 12:10

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan laina-avun EU:n jäsenmaille pitää olla äärimmäinen poikkeus.
Suomen on kuitenkin pitänyt auttaa kriisimaita, Irlantia, Kreikkaa ja Portugalia, jotta vältetään koko euroalueen taloudellinen lamaantuminen.

Katainen linjasi EU-politiikkaa puheessaan Helsingissä.

Pääministeri uskoo, että paras lääke euroalueen kriisiin olisi se, että jokainen jäsenmaa julkistaisi konkreettisen ja aikataulutetun ohjelman budjettitasapainon saavuttamiseksi, velkaantumisen vähentämiseksi ja kilpailukyvyn parantamiseksi.

–Euroalueen tulevaisuus riippuu siitä, kuinka hyvin maat kykenevät selvittämään velkaongelmansa, Katainen sanoi.

Jokainen maa on hänen mukaansa ensi sijassa ja viime kädessä itse vastuussa taloudestaan. SIT TÄMÄ :http://www.youtube.com/watch?v=BuVgVFGOW-g
657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Katainen on kai pannut pakin päälle, kaasuajalkaa puuttuu.
Valtiovarainministeri on kai piilotettu siksi aikaa että Katainen voi miettiä
lausuntojaan, ettei tarvi sanoa että olin väärässä.
Jutan oletin kertovan jotain neuvottelumatkastaan vai jäikö sinne, onko peräti
siepattu kun uutisissa ei ole näkynyt.

Äänestä

Kyllähän lainaa voi antaa, muttei ilman vakuuksia! Ja kyllä ihmetyttää miksi Kreikalta pitää yrittää lypsää jopa 50% korkoja? Eihän siinä ole mitään järkeä! Jos on vaikeuksia, korko voi olla enintään sen saman mitä muillekin, mutta vakuudet valtion omistamien kiinteiden tai kansainvälisesti toimivien ja arvonsa pitävien toimintojen takaamia. On älytöntä porukkaa! Yritetään vielä vaikeuttaa selviämistä korkopolitiikalla ja revitään alas kaikki loputkin. Idiootit ahneet sekoittamassa Eurooppaa!

Äänestä

Valitettavasti valtioneuvoston pikkuporvarillinen vasemmistosiipi taistelee tuulimyllyjä
vastaan tässä Kreikan vakuuskysymyksessä.Yksikään valtio ei voi saada vakuuksia
toiselta EU-valtiolta,koska eihän EU.ssa ole demokratiaa,vaan EU-herrojen arvo-
valta määrää pelin hengen.Jos Suomi ei lainaa Kreikalle rahaa,Suomen arvovalta
vähenee EU:ssa.Tuskin Kataisen hallitus enää kauan elää.

Äänestä

Katsoin juuri tv:stä eduskuntakeskustelua ja eurosta puhuttaessa toistui sama
lause " ostetaan aikaa", keille sitä aikaa pitää ostaa, ei ainakaa meille, mitä
nopeammin pääsemme eurosta sen vähempi vahinkoa.
Onhan selvää ettei Kreikka saa menojaan kuriin kun joutuu maksamaan lainois-
taan huippukorot, siis aikaa pitää ostaa niille pankeille joilla on saatavia Kreikasta että he ehtisivät hyötyä mahdollisimman paljon koko euroalueesta
sekä Kreikasta. Olisi aika hypätä kyydistä.

Äänestä

ei uskalla luopua EU-jäsenyydestä,koska Kreikan korruptoitunut porvaristo pelkää
sisällissotaa ja proletariaatin vallankumousta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


H-A-L-O-O !!! kirjoitti:

Katainen: Laina-avun kriisimaille oltava äärimmäinen poikkeus
Julkaistu: 07.09.2011 12:10

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan laina-avun EU:n jäsenmaille pitää olla äärimmäinen poikkeus.
Suomen on kuitenkin pitänyt auttaa kriisimaita, Irlantia, Kreikkaa ja Portugalia, jotta vältetään koko euroalueen taloudellinen lamaantuminen.

Katainen linjasi EU-politiikkaa puheessaan Helsingissä.

Pääministeri uskoo, että paras lääke euroalueen kriisiin olisi se, että jokainen jäsenmaa julkistaisi konkreettisen ja aikataulutetun ohjelman budjettitasapainon saavuttamiseksi, velkaantumisen vähentämiseksi ja kilpailukyvyn parantamiseksi.

–Euroalueen tulevaisuus riippuu siitä, kuinka hyvin maat kykenevät selvittämään velkaongelmansa, Katainen sanoi.

Jokainen maa on hänen mukaansa ensi sijassa ja viime kädessä itse vastuussa taloudestaan. SIT TÄMÄ :http://www.youtube.com/watch?v=BuVgVFGOW-g

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu