Salattu mamu-raportti vuori julkisuuteen.

Turun kaupunki on yrittänyt salata itse teettämänsä selvityksen maahanmuuton kaupungille aiheuttamista kustannuksista. Selvityksen keväällä tilannut apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä (kok.) päätti luokitella sen luottamukselliseksi.

– Siinä vaiheessa kun se tilattiin, haluttiin ensin tilaajan saavan se, Kyttä kommentoi.

Hänen mukaansa selvitys on sittemmin laitettu kaupungin sisäiseen asiakirjajärjestelmään. Turkulaisille tai medialle tuloksista ei ole tiedotettu. Kyttä kiistää, että se johtuisi aiheen poliittisesta arkaluonteisuudesta.

Turun Sanomat ja Aamuset saivat Turun ammattikorkeakoulun tutkijoiden tekemän 52-sivuisen selvityksen haltuunsa tällä viikolla. Aamuset julkisti kokonaissumman jo keskiviikkona.

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten käyttämien palveluiden kustannukset olivat vuonna 2009 hieman alle 37 miljoonaa euroa. Valtaosa tästä meni koulutukseen ja sosiaali- ja terveysmenoihin.

Summasta reilut seitsemän miljoonaa liittyi maahanmuuttajien kotouttamisen erityspalveluihin kuten tulkkaukseen, koulutuksen tukitoimiin ja Turun ulkomaalaistoimistoon.

Tutkimuksen piti alun perin koskea vain kotouttamislain piiriin kuuluvia turkulaisia, mutta tutkijat laajensivat sen koskemaan kaikkia noin 12 000 vieraskielistä ja heidän käyttämiään palveluita.

Turun kaupunki teki vastaavan selvityksen ensimmäisen kerran vuonna 2001. Silloin tutkittiin vain alle kolme vuotta maassa olleita maahanmuuttajia, joten selvitykset eivät ole vertailukelpoisia. Vuotuiset kustannukset olivat kymmenen vuotta sitten noin 14 miljoonaa euroa.

Uuden selvityksen taustalla olleen ohjausryhmän jäsenet ovat asiasta vaitonaisia.

– Tästä on sovittu, että apulaiskaupunginjohtaja Kyttä omistaa raportin, joten kääntykää hänen puoleensa, ohjausryhmän puheenjohtaja Marit Holmberg sanoi.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/254922.html

Ei varmastikaan ole ainoa salattu mamu-raportti Suomessa, eiköhän se salaaminen "aiheen arkaluontoisuuden vuoksi" ole enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kansa ei saa tietää, paljonko veronmaksajien rahoja todellisuudessa tuhlataan turhuuteen.
18132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Täytyy muistaa että kyseessä on vaan Turun kaupungin osuus kustannuksista, ei valtion, joka kuitenkin maksaa suurimman osan kaikesta.
Jotkut muistavat myöskin kenen aikaansaannosta suurelta osin tarpeettomien mamujen haaliminen ja hyysääminen on.
Eräänä suurena tekijänä toimii Halonen mm.. nimittämiensä virkamiesten takia.
Muistamme varmasti kuinka hän nimitti mamuhyysärien ykkösen Viljasen kansliapäälliköksi, vatoin kaikkien asiantuntijoiden tahtoa, eikä tuo ollut lainkaan ainut näistä nimityksistä, joiden tarkoitus on ja oli juuri maahanmuuton lisääminen yms.. suhmurointi asian tiimoilta.
Tutkimuksen salaamisen taustalla saattaa kummitella Viljasen nimi hyvinkin.

Äänestä

Ajatelkaa , pelkästään Turun kustannukset tätä luokkaa , eikä mukana ole kuin palvelujen , kuten tulkkaamisen ym kulut , toimeentulokulut asumiskulut ym, ym ovat vielä paljon suurempi menoerä , saapa nähdä kuinka kauan suomen talous kestää tätä hyysäämistä.

Äänestä

Jos Turussa kuluu 37 miljoonaa euroa vuodessa maahanmuuttajien hyysäämiseen niin koko Suomen tasolla se on 37 miljoonaa x 5.4 miljoonaa / 0.2 miljoonaa = 999 miljoonaa euroa .

Vuodessa siis miljardi euroa menee hukkaan koskaan näistä aniharva oppii suomea, hankkii koulutuksen tai pystyy työskentelemään suomalaisessa yhteiskunnassa hyödyllisesti.

Jotain on tehtävä. Jospa lopetettaisiin aluksi kiintiöpakolaisten otto niin saadaan säästöjä tästä rahareiästä.

Äänestä
  • Miljardi euroa on pelkkä kuntien meno-osuus. Valtion osuus kustannuksista on vielä suurempi.

    Äänestä

jos tuollaiset asenteet tarttuvat pohjoismaalaisiinkin, helposti ainakin rakastumisen mukana järki katoaa, ja myös uskoon hurahtaminen on kemiallinen reaktio, kuten oikea rakastuminenkin.

"Jokaisen musliimin velvollisuus on tappaa vääräuskoiset käännynnäiset! Ruotsissa, kaipa siis myös Suomessa.

Musliimien pappi (Imam) Malmöstä julisti ruotsin radiossa tappotuomion kaikille jotka Islamin uskosta kääntyvät kristinoppiin. Imam sanoi näin ruotsin radion lähetyksessä " Jokaisen musliimin velvollisuus on tappaa sen joka jättää Islamin"!... http://www.dagen.se/dagen/article.aspx?id=275603

Jos uskonto, aktiivinen islam, humaani uskomus kyhäelmä itse isästä perkeleestä on tällä tasolla hyvät Suomen kansalaiset... niin mitäs nyt tuumaatte?! Seuraava vaihe tuosta on kaikkien kafiirien murhaaminen ja/tai korkealle verolle... Tämä on 110%:tista faktaa!!!!!!"

Äänestä

Tämän turhuuden ovat tienneet ilman tutkimustakin suurin osa kansalaisista, mutta heidät onkin leimattu rikollisiksi, siis rasisteiksi.
Eikä tarvits suinkaan olla PS:nen, että tietää totuuden.

Äänestä

Nämä kulut näköjään kaksinkertaistuvat kolmen vuoden välein...
Espanja ei ota vastaan mustalaisia, niin meidät on muka pakko?
Kopioidaan meille Espanjan malli, että jos kolmessa kuukaudessa ei pysty elättämään itseään, saa lähteä kotiin!

Äänestä

Sosiaalietu-shoppailijoiden todellisia haittoja ja kustannuksia ei tahdota oikein edes tutkia. Koska silloin jos tutkitaan, käy niin ettei tuloksia voi julkaista koska ne "lietsovat rasismia".

Tietämättömyydellähän ne ongelmat ratkaistaan.

Äänestä

Monet kansanedustajat eivät ole suomalaisen kansan edustajia. He kusettavat härskisti suomen kansaa näillä salailuilla, he verottavat suomalaisia ja käyttävät aikansa verojen lisäämiseen ja mamujen hyväilemiseen näillä rahoilla.

He eivät valikoi maahanmuuttajia, vaan ottavat ne, jotka ovat vailla mitään koulutusta tai ammattitaitoa. Bisnes jyrää ja bisnekselle on tärkeintä, että ihmisiä vain otetaan taustoihin ja kulttuuriin katsomatta.

Monikulttuuriteema yhdistettiin bisneshyötynäkökulmaan. Ja suomalainen maksaa siitä kuten monet muutkin euroopan kansat ja kovan hinnan vielä.

Äänestä

Tuo tekisi 3.083 euroa maahanmuuttajaa kohti vuodessa.
257 euroa kuukaudessa.
Onko tuo paljon vai vähän?

Äänestä
  • Tuo oli Turun kaupungin maksut, hölmö, sulla on yhtä huono matikkapää kuin Kataisella

    Äänestä

Pari tuhatta työllistynyttä mamua maksaa vuodessa tuon summan takaisin veroina.

Äänestä
  • Siehän vitsin murjasit. Vai maksavat vero , missä töissä hetä olet nähnyt?

    Äänestä

  • Kyllpä naurattaa kirjoitti:

    Siehän vitsin murjasit. Vai maksavat vero , missä töissä hetä olet nähnyt?

    Hyvin monissa töissä. Muun muassa tämän taloyhtiön siivouksesta huolehtii 3 mustaa poikaa, ja mainoksia jakaa pari lisää.

    Äänestä

Pyysin ylläpitoa poistamaan tämän aloitukseni jo torstaina aamupäivällä, koska sen otsikossa on kirjoitusvirhe; ei siis "vuori", vaan "vuoti". Ei ole näköjään ylläpito vaivautunut poistamaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Varavaraanі kirjoitti:

Turun kaupunki on yrittänyt salata itse teettämänsä selvityksen maahanmuuton kaupungille aiheuttamista kustannuksista. Selvityksen keväällä tilannut apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä (kok.) päätti luokitella sen luottamukselliseksi.

– Siinä vaiheessa kun se tilattiin, haluttiin ensin tilaajan saavan se, Kyttä kommentoi.

Hänen mukaansa selvitys on sittemmin laitettu kaupungin sisäiseen asiakirjajärjestelmään. Turkulaisille tai medialle tuloksista ei ole tiedotettu. Kyttä kiistää, että se johtuisi aiheen poliittisesta arkaluonteisuudesta.

Turun Sanomat ja Aamuset saivat Turun ammattikorkeakoulun tutkijoiden tekemän 52-sivuisen selvityksen haltuunsa tällä viikolla. Aamuset julkisti kokonaissumman jo keskiviikkona.

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten käyttämien palveluiden kustannukset olivat vuonna 2009 hieman alle 37 miljoonaa euroa. Valtaosa tästä meni koulutukseen ja sosiaali- ja terveysmenoihin.

Summasta reilut seitsemän miljoonaa liittyi maahanmuuttajien kotouttamisen erityspalveluihin kuten tulkkaukseen, koulutuksen tukitoimiin ja Turun ulkomaalaistoimistoon.

Tutkimuksen piti alun perin koskea vain kotouttamislain piiriin kuuluvia turkulaisia, mutta tutkijat laajensivat sen koskemaan kaikkia noin 12 000 vieraskielistä ja heidän käyttämiään palveluita.

Turun kaupunki teki vastaavan selvityksen ensimmäisen kerran vuonna 2001. Silloin tutkittiin vain alle kolme vuotta maassa olleita maahanmuuttajia, joten selvitykset eivät ole vertailukelpoisia. Vuotuiset kustannukset olivat kymmenen vuotta sitten noin 14 miljoonaa euroa.

Uuden selvityksen taustalla olleen ohjausryhmän jäsenet ovat asiasta vaitonaisia.

– Tästä on sovittu, että apulaiskaupunginjohtaja Kyttä omistaa raportin, joten kääntykää hänen puoleensa, ohjausryhmän puheenjohtaja Marit Holmberg sanoi.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/254922.html

Ei varmastikaan ole ainoa salattu mamu-raportti Suomessa, eiköhän se salaaminen "aiheen arkaluontoisuuden vuoksi" ole enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kansa ei saa tietää, paljonko veronmaksajien rahoja todellisuudessa tuhlataan turhuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu