palkat

Se että samasta työstä ei saa samaa palkkaa on suuri epäkohta. Silti asiaan ei näytä tulevan mitään muutosta, vaikka aiheesta on puhuttu jo pitkään.

Esimerkiksi sairaanhoitajista varmaan 95% on naisia, samoin sihteereistä. Mutta jopa "naisten aloilla" miehille maksetaan enemmän. Miksi??
Eihän naisetkaan saa enemmän palkkaa kuin miehet jos menevät raksalle töihin.

Joten eroa palkassa ei voi perustella sillä että sen avulla houkutellaan myös vähemmistö sukupuolta alalle. Eikä Suomi ole kotiäitien maa jossa miehen kuuluu elättää koko perhe.
Mikä siis on perustelu miesten suuremmalle palkalle?
161200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

..tuosta raksasta puheen ollen, miksi Kiinassa oli niin paljon naisia raksalla töissä.

Tämä selvisi tietenkin sillä, että nainen oli huomattavasti halvempi työvoima. Raksalla duuni tapahtui tosin hitaammin, mutta halvemmin. Heikompi ja hitaampi sukupuoli, kovassa duunissa, lienee yksinkertainen selitys asialle.

Äänestä
  • "Heikompi ja hitaampi sukupuoli, kovassa duunissa, lienee yksinkertainen selitys asialle."

    Toinen vaihtoehto on vastuuntuntoinen ja huolellinen, työnsä hyvin tekeväsukupuoli, kovassa duunissa.

    Äänestä

  • Selitys kirjoitti:

    "Heikompi ja hitaampi sukupuoli, kovassa duunissa, lienee yksinkertainen selitys asialle."

    Toinen vaihtoehto on vastuuntuntoinen ja huolellinen, työnsä hyvin tekeväsukupuoli, kovassa duunissa.

    Ensi kädessä vastuun kantaa yleensä työnjohtaja ja pitää myös huolen siitä että työ tehdään huolellisesti.

    Tämä arvossa mitattu "tasa-arvo" tulee ainakin varsin selväksi noilla kolmannen maailman raksoilla. Vastuuntuntoinen, huolellinen ja lihaksikas mies, on fyysistä työtä vaativalla raksalla enemmän "arvokkaampi" kuin ruipelo vastuuta kantava huolellinen nainen. Palkat menevät tämän mukaan.

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    "Vastuuntuntoinen, huolellinen ja lihaksikas mies, on fyysistä työtä vaativalla raksalla enemmän "arvokkaampi" kuin ruipelo vastuuta kantava huolellinen nainen. Palkat menevät tämän mukaan."

    Miksi ne eivät sitten menisi saman kaavan mukaan myös muissa töissä? Entäpäs jos raksalla työskentelevä nainen onkin skrode?

    Empaattinen, sosiaalisesti joustava ja pätevä, henkisesti ja fyysisesti raskasta työtä paremmin kuin mies tekevä nainen hoitajana on siis arvokkaampi kuin vastaava mies. Miksei hänen palkkansa ole parempi kuin samaa työtä tekevän miehen?

    Enpä voi muutenkaan jakaa käsitystäsi siitä että raksa-alalla yleensä työ olisi jotenkin erikoisen hyvin suoritettua tai organisoitua. Edellisen keikan työt makaa tekemättöminä, kun organisoimaton tyyppi on sopinut keikan toiselle työmaalle, jne. Mukaan mahtuu jos minkälaista heppua.

    Ajattelitkos yrittää väsyttää tai eksyttää minut vai mikä on päämääräsi lähteä vaihtelemaan aihetta jo aivan eri konteksteihin?

    Jatka lässyttämistäsi muiden kanssa, minulta jää tämä tähän. Heh.

    Miten se menikään - kun sovinisteilta loppuvat argumentit, niin ...

    Äänestä

  • Selitys kirjoitti:

    Miten se menikään - kun sovinisteilta loppuvat argumentit, niin ...

    Että joissain paikoilla näissä kolmannen maailman maaseudulla, ollaan todettu että monet näistä naisten rakentamista taloista kaatuu ensimmäisinä kun sattuu maanjäristys, juuri siksi, että fyysinen voima on aloista riippuen huolellisuuden lähtokohta. Siinä ei paljon empaattisuus ja sosiaalinen joustavuus auta, kun ruipelo kolmannen maailman nainen ruuvaa ruuvia, se kun ei hirveän syvälle tahdo juuttua.

    Mutta kaikella kunnialla kuitenkin näitä naisia kohtaan. Vaikka heitä ruipeloiksi kutsunkin.

    Ja pöh.

    Naisten rakentamat? Se ei kuule ole kiinni fysiikasta vaan suunnittelun ja oikean materiaalin puutteesta. Jos perustat jää tekemättä, niin ei sitä taloa pystyssä pidä kenenkään kiristämä ruuvi.

    Niitä kaikkein pahimpia duuneja ei näissä maissa naisille jaella, vaikka olisivatkin halvempaa työvoimaa. Fyysisellä kestävyydellä on niissä niin suuri merkitys. Ja näitä duuneja löytyy monia.

    En ole minäkään koskaan nähnyt naista jyrsivän betoniporakoneella tai roikkuvan 40-kymmenennessä kerroksessa hitsaamassa ilman turvajärjestelmiä - ja ne naiset jotkat kuolevat kaivosräjähdyksissä, ovat usein niitä jotka kuolevat suruun.

    Äänestä

Yksi suuri syy lienee se, että naiset ovat hitaampia pyytämään enemmän palkkaa, noin yleisesti katsottuna. Syitä tähän lienee monia, joista tyttöjen kasvattaminen vain kilteiksi ja kuuliaisiksi menneinä vuosina näytellee kohtuullisen suurta osaa. Töissäkin otetaan palkkaa se, mitä työnantaja on valmis maksamaan, sen kummemmin neuvottelematta ja jupistaan huonoa palkkaa työnantajan selän takana ystäville ja kylän miehille.

Julkisillakin aloilla on mahdollista hilata palkkaansa (palkkaluokkia) ylöspäin, jos on työntekijänä "reipas ja ahkera" eli työnantajalle "äilyttämisen arvoinen". Mutta se edellyttää sitä, että työntekijä ottaa asian puheeksi.

Naiset uskonevat myös helpommin "ettei ole varaa" eivätkä ole niin halukkaita vaihtamaan paremmin palkattuihin hommiin. Jokaisella kun on omat preferenssinsä työnsä suhteen. Lisää aktiivisuutta, topakkuutta ja valmiutta vaihtaa työpaikkaa siinäpä alkuun ... puhumalla maailman turuilla ei asia miksikään muutu elleivät naiset ITSE tee jotain. Ja jos kenellä on esim. pienet lapset ja haluaa pysyä tutussa paikassa, jossa hyvät liukuma- tms. edut mutta palkka ei ole aivan halutulla tasolla -valinta on oma ja siitä on turha jupista, noin periaatteessa.

Samapalkkaisuus toteutunee kuitenkin noin keskimäärin kohthyvin esim julkisilla aloilla, joilla on taulukkopalkkaus. Jouston varaa on kuitenkin niissäkin.. ja jos joku mies (muuten vastaava naisen kanssa koulutus, palveluvuodet ym) saa parempaa palkkaa täysin samasta työstä, kertoo se vain siitä, että mies on avannut suunsa ja neuvotellut sen itselleen. Ja sehän ei ole kiellettyä. Jos työnanataja kuuluu "naisten vihaajiin" ei muuta kuin etsimään parempaa työpaikkaa ja palkkaa muualta. ELLEI se on taas oma valinta, eikä välttämättä ole Se Työmarkkinoiden Koko Totuus.

Puhut täysin yleistäen. Joko liioittelet tai naisilla on PALJON opittavaa miehiltä palkkaneuvotteluissa.

Miehenkään palkalla ei Suomessa perhettä elätetä (ellei ole ministeri tai nokian pomo tms), siitä tasapäistämissysteemi pitää hyvin huolen.

Äänestä
  • Puhutpa rouva Proffa ihan asiaa.

    Itsekin olen havainnut, että naiset eivät ole niitä herkimpiä menemään päällikön juttusille ja sanomaan, että lisää euroja tai verokortti. Miehet taas saattavat moisen tempun tehdäkin.

    Osasyynä lienee myöskin se, että naiset arvostanevat miehiä enemmän eräänlaista turvallisuutta. Eli siis, että ei mennä vinoilemaan liksasta, koska riskinä on se, että pomo toteaa notta, 'jos ei sovi, niin tuossa on ovi'.

    Tähän taas sanoisin, että etenkin korkeakoulutetuilla naisilla olisi jonninverran korjaamista itsetunnossaan. Ei se pomo pätevälle ovea tarjoa.

    Naiset rohkeasti vaan vaatimaan lisää liksaa. Kyllä se sitten selviää, missä firman kipuraja kulkee...

    Äänestä

  • Juu, olen samaa mieltä. Jos ei ala sitä palkankororusta tulla, niin kun määräaikaisuus loppuu, niin sanotaan vaan että ei kiitos, jollei palkka nouse. Sitten vaan ansiosidonnaista/toimeentulotukea nauttimaan ja uutta työtä kaikessa rauhassa etsimään.

    Äänestä

  • ..on varaa vain niillä harvoilla aloilla joilla töitä riittää. Jos on oman alansa kaiken osaava valio (hankala korvata). Niin silloin on toki hyvä sauma alkaa nurisemaan palkasta.

    Minusta toimeentulotuella eläminen parempi palkkaisen työn toivossa ei ole mikään vaihtoehto. Huonoinkin palkka on 4 x toimeentulotuki. Ja uusi työpaikkakin löytyy helpommin työssäolevalle kuin työttömälle.

    Äänestä

  • Missy kirjoitti:

    ..on varaa vain niillä harvoilla aloilla joilla töitä riittää. Jos on oman alansa kaiken osaava valio (hankala korvata). Niin silloin on toki hyvä sauma alkaa nurisemaan palkasta.

    Minusta toimeentulotuella eläminen parempi palkkaisen työn toivossa ei ole mikään vaihtoehto. Huonoinkin palkka on 4 x toimeentulotuki. Ja uusi työpaikkakin löytyy helpommin työssäolevalle kuin työttömälle.

    Minkähänlaisista töistä sinulla on kokemusta? Huonoin palkka 8-tuntisesta työstä voi olla puhtaana käteen n.1000 euroa. Ei siis todellakaan nelinkertaisesti.

    Veronmaksajien rahoilla makaamistahan voi suositella juuri sillä että näin " ainakin tekee asialle jotain", muutenhan se on oma syy, että tienaa huonommin. Edellisen kirjoittajan mukaan.

    Äänestä

  • Selvitys kirjoitti:

    Filatoffin yhdistelmätuella maksettava palkka on 890/kk! Keskiansiohan on 2400/kk! Oma firmanikin käyttää valitettavasti joskus näitä ihmisiä. Ainut tarkoitus on kai saada työttömyysluvut näyttämään vähän kauniimmilta. He eivät saa enää sos. tukea. Heidän tod. ansionsa jää samaan kuin työttömänä ollessaan. Sitäpaitsi he tuntevat itsensä nöyryytetyiksi. Eli sosiaalitanttojen ajama työn terapeuttinen merkitys kääntyy negatiiviseksi...! Itse kulutan saman tänä iltana..pelleily sikseen vakavilla asioilla.

    Äänestä

  • Naisten ja miesten välisiä palkkaeroja tulkitessa hyvin usein tilastotietojen tulkintana on yksioikoinen väite palkkasyrjinnästä (1). Hokeman mukaanhan ”miehen euro on naisen 80 senttiä”, jota pidetään faktana sekä kaiken keskustelun ja päätöksenteon lähtökohtana – usein edes yrittämättä löytää muita, täydentäviä selityksiä palkkaeroille, kun samanaikaisesti vastuu naisten heikommasta kohtelusta sysätään kasvottomille (miesten hallitsemille) työmarkkinoille, joiden armoilla naiset ja heidän palkkakehityksesä täydellisesti ovat. Helsingin Sanomat (2) kertoi 16.11.2003 Barbro Schaumanin väitöskirjasta, jossa ennustetaan monien akateemisten alojen ”naisistuessa” naisvaltaisen opiskelijajakauman myötä muuttuvan arvostetuista ja hyvin palkatuista aloista uusiksi matalapalkka-aloiksi. Kehitys selitetään ”vallitsevalla normilla”, jonka mukaan naisten työ olisi vähäarvoisempaa kuin miesten. Kuvaavasti Schauman toteaa, ettei tällaisen ”normin” olemassaoloa ole osoitettu tutkimuksessa, vaan on tutkijan omaa tulkintaa.

    Palvelutyönantajien tekemässä tutkimuksessa (3) on vuonna 2001 havaittu, että sukupuolten välisestä 25 prosentin palkkaerosta vakuutusalalla suurin osa selittyy luonnollisilla tekijöilla (koulutus, ammttinimike jne). Jäljelle jäävä ”selittämätön” osuus jää 5,9 %:iin. Tekniikan Akateemiset (4) tuli myös tutkimuksessaan tulokseen että naisten ja miesten todellinen palkkaero vastaavista tehtävistä on myös tuo 5.9 %. Mitä tapahtui sille 80 sentille – tutkitun tiedon valossa ?

    Itse työskentelen kovan kansainvälisen kilpailun alaisessa asiantuntijaorganisaatiossa, jossa ei ole varaa jättää huomiotta naisten edustamaa osaamista. Alan korkeakoulutuksessa naisten ja miesten osuus on melko hyvässä tasapainossa. Palkkaus on alallani esimiehen ja työntekijän kahdenkeskisen keskustelun tulosta, jonka pohjana on työntekijän esittämä palkkatoivomus. Oma kokemukseni naisten palkkatoivomusten osalta esimerkiksi (oman alansa huippuasiantuntijaa edustavan) elämänkumppanini osalta on se, että hänen esittämänsä palkkatoivomus on usein selkeästi matalampi kuin mitä esimerkiksi itse pyytäisin vastaavasta tehtävästä (Olemme siis käyneet kotona keskusteluja tyyliin ”Pyydä nyt kunnon palkkaa” -”En minä kehtaa”, ”En mielestäni tarvitse niin paljon palkkaa”, jne…).

    Ennen kuin voi väittää tällaista yhden henkilön otoksen havaintoa yhteiskunnalliseksi trendiksi, olisi mielenkiintoista nähdä esimerkiksi ylempiä toimihenkilöitä koskeva tutkimus, jossa otetaan lähtökohdaksi nais- ja miestyöntekijöiden esittämät palkkaTOIVOMUKSET ja verrataan niitä saman ryhmän toteutuneeseen sukupuolten väliseen palkkaeroon. Asiaa tiedustellessani omasta ammattiliitostani sain kommentin, että naisilla todellakin olisi taipumus pyytää pienempää palkkaa kuin mies vastaavassa tilanteessa. Voisikohan olla niin, että sukupuolten välinen ”palkkasyrjintä” syntyy jo palkkatoivomusvaiheessa? On helppo kuvitella, että jos työntekijä (nainen) pyytää palkkaa vain parisataa EUR/kk mieskollegaansa vähemmän, hän luo itse itselleen tuon kuuden prosentin palkkaeron. Jos tämän voidaan osoittaa selittävän palkkaeroja naisten ja miesten välillä, pitääkin kysyä, missä se lasikatto oikeasti sijaitseekaan ;)

    Lähteet:
    (1)http://www.etla.fi/english/main/news/b152tiedote.html
    (2)Helsingin Sanomat 16.11.2003
    (3)http://www.palvelutyonantajat.fi/kj.nsf/suomi/2003523_vakuutusala_sel.html?opendocument&unid=8cb66645c6cb9da3c2256c7200340835
    (4)http://www.tek.fi/tek/tek-lehti/TEK204/204s15-20.pdf

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Missy kirjoitti:

Se että samasta työstä ei saa samaa palkkaa on suuri epäkohta. Silti asiaan ei näytä tulevan mitään muutosta, vaikka aiheesta on puhuttu jo pitkään.

Esimerkiksi sairaanhoitajista varmaan 95% on naisia, samoin sihteereistä. Mutta jopa "naisten aloilla" miehille maksetaan enemmän. Miksi??
Eihän naisetkaan saa enemmän palkkaa kuin miehet jos menevät raksalle töihin.

Joten eroa palkassa ei voi perustella sillä että sen avulla houkutellaan myös vähemmistö sukupuolta alalle. Eikä Suomi ole kotiäitien maa jossa miehen kuuluu elättää koko perhe.
Mikä siis on perustelu miesten suuremmalle palkalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu