"Vielä virtaa" palaa (palasi) ruutuun ke 7.9. varhaisen tuotannon jaksoilla. Toivottavasti YLE näyttää koko sarjan. Kun jaksoja on aikas paljon, ei olisi pahitteeksi esittää useampia jaksoja/viikko. Sarja on kuitenkin omannäköisensä, ennen Suomessa esittämätön (suurin osa sarjasta), hauska, kehittyvä, historiallisesti kiinnostava ja HYVÄ.
Vielä virtaa
Clegg
2198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vihdoinkin YLE esittää jotain ainutlaatuista ja hyvää brittihuumori sarjaa, jossa jaksoja on todella paljon.
Ihan hyvin voisi sarjaa esittää 2-5 viikossa. Tosin, jos usemammin esitetään, niin silloin ei ehkä näkisi joka jaksoa, jos on jotain muuta menoa ja ei ole mitään tallennus laitteita.
Näissä uusimmissa jaksoissa esiintyviä näyttelijöitä ei kovin pian tule sarjaan, taitavat tulla vasta joskus 80-90 luvun puolella.
Noissa vanhoissa sarjoissa parasta on nostalgia ja historia.
Kovin on nykyään urbanisoitunut tämäkin ympäristö, missä Vielä virtaa sarjaa on kuvattu ja kadut ovat nykyään sielläkin täynnä autoja.
Aika ahtaalta kadut siellä nykyään näyttävät.
Voisipa muutaa elämään tuohon aikaan ja tuonne kuvauspaikoille.
Paljon hienompaa aikaa se on, kuin tämä nykyinen aika, jotenkin sitä
kaipaa jotain tullaista vanhaa aikaa ja verkkaista elämäntyyliä tähän nykyiseen ja kiireeseen verrattuna
Koska Vielä virtaa- sarja jatkuu?
Miksi ihmeessä sitä ei näytetä jatkuvasti, tämä on silkkaa kiusaamista..... ainoa sarja joka nostaa mieli-alaa positiivisesti. Kyllä kaikkea rikkaiden elämää näytetään, mutta se ei kaikkia miellytä, haluamme nähdä juuri tällaista "tavallista", mutta mielekästä elämää!!!!!