Kysymyskooste 1.

Tämä viesti sai alkunsa nim. Hevoisen logiikasta
jossa vähät välitetään muiden uskontojen
suhteesta Kristinuskoon.

Muutama kysymys:

-Miksi Jumala suuressa viisaudessaan ei antanut
Juutalaisille jotain ennennäkemätöntä pyhää
kirjaa, vaan lainasi muista vanhemmista
uskonnoista monia kertomuksia jotka Jahvistit
muokkasivat monoteismiin sopiviksi.

Esim. Vedenpaisumuskertomus ja Mooseksen
seikkailut kaislikossa.

-Miksi Jumala unohti muut kansat ja mantereet ja
pisti toivonsa uppiniskaiseen pieneen
paimentolaisheimoon jota hän jo menneisyydessä
tuhosi todella rankalla kädellä riippuen heidän
lain kunnioittamisensa tasosta.

-Miksi nyt on Kristityillä kauhea halu viedä
evankeliumi koko maailmaan? Eihän Jumalakaan
ollut kiinnostunut kuin muutamasta harvasta
ihmisestä.

Jumala katseli ja tuhosi laumaansa mielensä
mukaan ja sitten iski katumus, antoi Jeesuksen
kuolla ristillä ja päättii että tätä ilosanomaa
pitää saada muidenkin kuulla.

R.

Ps. Hevoinen. Unohdit sen että ne ketkä eivät ole
kuulleet Jeesuksesta arvostellaan eritavalla,
esim. Hindut...Varo vain ettet jää itse rannalle
kovassa tuomitsemisinnossasi:)
50962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Joku sano joskus: "Hypoteettisen
kysymyksenasettelun tulee lähteä kysyttävän
omasta todellisuudesta..."

Tässä taitaa tulla vähän saman tyylinen probleema
eteen...

Äänestä

Enpä tiedä oikein mitä sullekin parahin
Rashaverak sanoisin enää.Tuntuu ettei sunkaan
nuppisi enään oikein noudata Katmai-
käskykantaa,koska olen aivan saletti,että tiedät
sydämessäsi itse vastaukset asettamiisi
kysymyksiin.Olet vain niin maallisten tarpeidesi
sitoma,ettet uskalla noudattaa sydämesi
ääntä,vaan tanssit toisten ihmisten pillin
mukaan.Etkö uskalla olla persoona,joka tekee
itsenäisiä ratkaisuja eikä ole toisten
johdateltavissa?

Äänestä
  • Tämä oli piikkinä Hevoiselle jonka kommentti
    Hindulaisuudesta meinasi tipauttaa
    allekirjoittaneen tuolilta.

    Tosin tuossa Raamatun lainaosastossa olin ihan
    tosissani, on mielenkiintoista että Raamattu joka
    on saneltu Jumalan inspiroimana sisältää
    yllättävän paljon yleisiä itämaisia tarustoja ja
    niistä johdannaisia.

    R.

    Ps. Parahin Eschaton, "Nuppini" noudattelee
    välillä "sohaisu" ampiaispesään linjaa ja satun
    pitämään historiasta:)

    Äänestä

  • Rashaverak kirjoitti:

    Tämä oli piikkinä Hevoiselle jonka kommentti
    Hindulaisuudesta meinasi tipauttaa
    allekirjoittaneen tuolilta.

    Tosin tuossa Raamatun lainaosastossa olin ihan
    tosissani, on mielenkiintoista että Raamattu joka
    on saneltu Jumalan inspiroimana sisältää
    yllättävän paljon yleisiä itämaisia tarustoja ja
    niistä johdannaisia.

    R.

    Ps. Parahin Eschaton, "Nuppini" noudattelee
    välillä "sohaisu" ampiaispesään linjaa ja satun
    pitämään historiasta:)

    Tätä palstaa lukevat monet, jotka eivät
    kuitenkaan taidoiltaan ylety monen kirjoittajan
    tasoon. Näitä kysymyksiä kieltämättä nousee
    kuitenkin maallikonkin mieleen.

    Itsekin olen aikaisemmin ihmetellyt syytä
    Raamaton juutalais- (palestiinalais-? israelilais-
    ?)keskeisyyteen. Se on tekstinä aika- ja
    paikkasidonnainen ja epäselvänä tulkinnallinen.
    Raamatussa lienee pyritty aikalaisten
    kansankieleen, vaan myöhemmin raamatuntulkinta
    näyttääkin siirtyneen "opilliseksi" vallankäytön
    valineeksi.

    Tekstit ovat syntyneet eräiden opetuslasten
    kertomukista ja tulkinnoista. Olivatko
    opetuslapset erehtymättömiä (ainakin heidän
    omasta mielestään Pyhä Henki oli heidät
    voidellut), esiintyikö kilpailua johtajuudesta,
    onko todisteita opetuslasten keskinäisestä
    tiimityöskentelystä. Ilmeisesti Pyhän Hengen
    voidetta jaettiin vähän epätasaisesti, kun jotkut
    heitä kohosivat ylitse muiden. Pyhäin miesten
    teksteissä on joitakin ristiriitaisuuksia, liekkö
    ollut jo oppiriitoja vai pelkkää dementiaa.

    Jeesuksen kuolema lienee ollut vaikuttava,
    pelottava ja mieliinpanuva tilanne. Onko asiasta
    historiatietoja muista lähteistä, geologisia
    selvityksiä tms.

    Pidin aikaisemmin tällä palstalla aika mokana,
    etteivät VT:n profeetat selvästi ilmoittaneet
    Israelin kansalle, että tuleva Jeesus ei ole
    maallinen kuningas ja sotasankari. Vastattiin,
    että profeetat olivat asian kansalle kertoneet.
    Ainakin VT:stä on vaikea havaita, että profeetat
    olisivat nimenomaisesti taistelleet tämän
    uhkaavan virhekäsityksen oikaisemiseksi. Enkäpä
    profetia ei ulottunut näkemään, miten
    dramaattinen väärinkäsitys kansalle oli
    syntymässä.

    Jeesus useissa yhteyksissä teki asioita, jotta
    VT:n aikaiset ennustukset olisivat toteutuneet,
    mikä seikka yhdistää osaltaan VT:n ja UT:n. Oliko
    Jumala etukäteen säätänyt tästä
    väärinkäsityksestä ja miksi.

    Äänestä

  • abc kirjoitti:

    Raamtun kokonaissanoma EI itse asiassa ole Lähi-
    itäkeskeinen. Nykyajan surkeat fundamentalistit
    ovat vain sen sanoman sellaiseksi väärentäneet.
    Raamattu puhuu sellaisesta olennosta kuin
    Melkisedek, joka oli Vanhan Liiton ylipappi ja
    ikään kuin Kristuksen edeltäjä ja hän EI ollut
    israelilainen eikä edes Aabrahamin sukua, vaan
    pakana ja edusti KOKO ihmiskuntaa.

    Raamattu lähtee siitä, että koko ihmiskuntaa oli
    kautta aikojen askarruttanut kysymys siitä,
    kuinka se voisi sovittaa itsensä Jumalan kanssa.
    Jo ammoisina aikoina ihminen tunsi elävänsä vain
    puolinaista elämää ja tuntui siltä kuin jotakin
    kaunista ja arvokasta olisi menetetty joskus
    kauan sitten. Eri kansojen mytologioissa
    heijastui muistoja kaukaisista aikakausista,
    jolloin ihmiset ja jumalat elivät sopusoinnussa
    keskenään kultaisessa paratiisiajassa. Tuo aika
    oli kuitenkin taakse jäänyttä elämää ja ihminen
    tunsi elävänsä omituisen taakan alla, joka ei
    koskaan suonut helpotusta vaan alituiseen painoi
    hänen sieluaan kuin outo jumalallinen viha.
    Sumeerit, babylonialaiset ja juutalaiset uskoivat
    ihmisen langenneen syntiin ja suututtaneen
    Jumalan. Itämailla uskottiin ihmisen kadottaneen
    jonkin tärkeän tiedon tosiolevaisesta ja
    pudonneen tietämättömyyden synkkään pimeyteen.

    Ihminen koetti löytää keinoja päästäkseen irti
    tästä omituisesta velkasuhteestaan. Raamattu
    kuvaa tätä siten, että Aatami ja Eeva yrittivät
    peittää alastomuuttaan viikunanlehdillä (1. Moos
    3:7). Monissa kulttuureissa viikunapuu alkoi
    symboloida ihmisen lakkaamatonta pyrkimystä
    peittää syntiensä paljous ja päästä ylöspäin
    kohti Jumalaa. Buddha sai valaistuksensa
    bodhipuun eli viikunapuun alla. Jeesus näki
    opetuslapsensa Natanaelin, totisen israeliitan,
    viikunapuun alla (Joh.1:48). Hinduille viikunapuu
    oli pyhä. Viikunapuu oli symboli ihmisen
    yritykselle sovittaa itsensä Jumalan kanssa. Tätä
    projektia johdettiin enkelimaailmoista käsin
    (5.Moos 32:8, Ap.t.7:30,38,53, Gal.3:19,
    Hebr.2:2) ja sitä kutsuttiin Melkisedekin
    kouluksi. Melkisedekistä kerrotaan
    hebrealaiskirjeen luvussa 7 seuraavasti:

    "Tämä Melkisedek oli Salemin kuningas ja
    Korkeimman Jumalan pappi. Kun Abraham oli
    paluumatkalla lyötyään kuninkaat, Melkisedek tuli
    häntä vastaan ja siunasi hänet, ja Abraham antoi
    hänelle kymmenykset kaikesta
    saaliistaan...Hänellä ei ole isää, ei äitiä eikä
    sukuluetteloa, hänen elinpäivillään ei ole alkua
    eikä loppua. Hänet on kuvattu Jumalan Pojan
    kaltaiseksi, ja hän pysyy pappina ainaisesti."

    Melkisedek oli siis yliluonnollista alkuperää
    oleva olento. Hän oli ja tulee aina olemaan ns.
    vanhan liiton ylipappi. Melkisedekin vanha liitto
    ei tarkoita pelkästään juutalaisuutta, vaan
    kaikkia muitakin uskontoja kristinuskoa
    lukuunottamatta, kuten seuraava katkelma
    hebrealaiskirjeen luvusta 7 osoittaa:

    "Pankaa merkille, kuinka suuri hän (Melkisedek)
    on: kantaisämme Abrahamkin antoi hänelle
    kymmenykset, parhaimman osan sotasaaliistaan.
    Niiden Leevin jälkeläisten, jotka on asetettu
    papeiksi, tulee lain käskyn mukaan kerätä
    kymmenykset kansalta, omilta veljiltään, jotka
    hekin ovat Abrahamin jälkeläisiä. Mutta
    Melkisedek, joka ei ollut heidän sukuaan, otti
    kymmenykset Abrahamilta ja siunasi hänet, vaikka
    Abraham jo oli saanut Jumalan lupaukset...Jopa
    Leevikin, kymmenysten kerääjä, joutui Abrahamin
    välityksellä maksamaan hänelle kymmenykset.
    Hänhän oli vielä esi-isässään Abrahamissa, kun
    Melkisedek tuli Abrahamia vastaan."

    Näin siis pakanakaupunki Salemin (Jerusalemin
    edeltäjän) pappiskuningas Melkisedek oli Raamatun
    todistuksen mukaan juutalaista Leevin pappeutta
    ylempänä! Hän nimittäin johti sitä
    maailmanlaajuista koulua, jota teosofian piirissä
    kutsutaan Valkoiseksi Veljeskunnaksi ja jonka
    tarkoituksena oli tehdä tyhjäksi ihmisen
    velkasuhde saattamalla ihmiskunta sopusointuun
    Jumalansa kanssa. Melkisedekin koulu perustui
    lain kautta ansaittavaan vanhurskauteen. Ihmisen
    piti yrittää parhaan kykynsä mukaan noudattaa
    satoja ja taas satoja erilaisia käskyjä,
    määräyksiä ja ohjeita (5.Moos.11:1,8,22-23,
    30:11). Hänen tuli välttää sitä ja välttää tätä,
    tehdä tuota ja tehdä tätä. Hänen piti
    säännöllisin väliajoin uhrata Jumalalle maallista
    omaisuutta, viljaa ja eläimiä. Hänen tuli
    paastota ja kärsiä janoa, hänen tuli kiduttaa ja
    ruoskia itseään ja harrastaa rukousmietiskelyä
    mitä monimutkaisimmissa asennoissa, hengittää
    oikealla tavalla, pitää seksuaalisuutensa kurissa
    ja ottaa jumalanpalveluksessaan huomioon päivät,
    viikot, kuukaudet ja vuodet.

    Tätä menoa jatkui vuosituhannesta toiseen, eikä
    tuloksena ollut juuri muuta kuin entistä suurempi
    masennus ja murhe. Mikään ei tuntunut auttavan.
    Vaikka ihmiset kuinka yrittivät ansaita Jumalan
    mielisuosiota hyvää tekemällä ja lain kirjainta
    noudattamalla, niin mitään edistystä ei tuntunut
    tapahtuvan. Yhä ihmisistä tuntui siltä, että
    velkasuhde Jumalan suuntaan oli suunnaton. Kaiken
    lisäksi erilaatuiset demoniset henkivallat
    alkoivat kaapata uskontojärjestelmiä omaan
    käyttöönsä. Ihmiset orjuuttivat itsensä maailman
    alkeisvoimien alle ilman, että Melkisedekin koulu
    kykeni heitä auttamaan. Hebrealaiskirjeen 7 luku
    jatkaa:

    "Jos jo Leevin pappisvirka, josta Israelin
    kansalle on annettu säädökset laissa, olisi
    johtanut täydellisyyteen, mitä tarvetta olisi
    ollut sanoa, että vielä tulee uudenlainen pappi,
    jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta, ei
    Aaronin?...Näin kumotaan aikaisempi määräys,
    koska se oli heikko ja hyödytön: eihän laki
    tehnyt mitään täydelliseksi. Sen tilalle me
    olemme saaneet parempaa: toivon, joka antaa
    meille uskalluksen lähestyä Jumalaa."

    Kun Aatami ja Eeva olivat ensin yrittäneet
    viikunapuun lehdillä peittää alastomuutensa,
    antoi Jumala heille paremman suojapeitteen:
    eläimen nahan (1. Moos 3:21). Tässä ovat
    kristityt nähneet esikuvallisesti teurastetun
    Karitsan nahan, joka edustaa uutta liittoa ja
    Kristusta. Kristuksesta tuli uuden liiton
    ylipappi Melkisedekin järjestelmän mukaisesti
    (Heb. 5:6). Uusi liitto ei enää ollut ihmiskunnan
    yritys sovittaa itsensä Jumalan kanssa, vaan
    päinvastoin Jumalan toimenpide sovittaa itsensä
    ihmiskunnan kanssa (1.Joh.4:10). Aloite tuli nyt
    suoraan Logokselta, joka inkarnoitui ihmisenä
    maan päälle julistamaan uuden valtakunnan
    ilosanomaa (Joh.1:1-18). Apostoli Paavali kertoo
    asiasta Galatalaiskirjeen 4. luvussa seuraavaa:

    "Tarkoitan tätä: niin kauan kuin perillinen on
    alaikäinen, hän ei mitenkään eroa orjasta vaikka
    onkin kaiken omistaja. Hän on huoltajien ja
    holhoojien alainen isänsä asettamaan määräaikaan
    asti. Samoin on meidän laitamme. Niin kauan kuin
    olimme alaikäisiä, olimme maailman alkeisvoimien
    orjia. Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala
    lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja
    tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina
    elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen
    asemaan."

    Ihmiskunta oli tullut täysi-ikäiseksi.
    Enkeliholhoojien työ oli päättynyt. On
    merkillepantavaa se, että ainoa asia, jonka
    Jeesus Raamatussa kirosi, oli viikunapuu. "Ikinä
    et enää tee hedelmää", sanoi Jeesus viikunapuulle
    ja se kuivettui välittömästi (Matt.21:19).
    Hebrealaiskirjeen 8. luvun lopussa julistetaan
    ensimmäinen liitto vanhentuneeksi ja tuhon
    omaksi. Toisen Korinttolaiskirjeen kolmannessa
    luvussa Apostoli Paavali nimittää vanhaa liittoa
    kuolemaa palvelevaksi viraksi:

    "Jo kuolemaa palveleva virka, jonka säädökset oli
    kaiverrettu kivitauluihin, säteili sellaista
    kirkkautta, että israelilaiset eivät voineet
    katsoa Moosesta kasvoihin. Ja kuitenkin hänen
    kasvojensa kirkkaus oli katoavaa. Kuinka paljon
    suurempaa kirkkautta säteileekään Hengen
    palveluvirka!...Koska meillä on tälläinen toivo,
    esiinnymme aivan avoimesti, toisin kuin Mooses,
    joka pani kasvoilleen peitteen, jotteivat
    israelilaiset näkisi katoavaisen loisteen
    häviämistä."

    Paavalin mukaan koko vanha liitto perustui siis
    hyvin pitkälle eräänlaiseen huijaukseen, jonka
    vuoksi Mooseskaan ei voinut esiintyä
    israelilaisille täysin avoimesti. Hänen oli
    peitettävä kasvonsa, jotta juutalaisten
    kansallisjumalan Jehovan kirkkauden katoavaisuus
    ei olisi paljastunut Israelin lapsille. Näin
    yritettiin uskotella ihmisjoukoille, että
    enkeliolennoilla oli suurempikin voima, kuin mitä
    niillä todellisuudessa oli. Tämän "huijauksen"
    tarkoituksena oli piiskata ihmiset pelon kautta
    tottelemaan lakia (Gal.3:23-26, 1.Joh.4:18).

    Raamatun mukaan Mooses sai oppinsa egyptiläisiltä
    viisailta (Ap.t.7:22), joilla oli jo
    vuosituhansia vanha kokemus siitä, kuinka
    kansanjoukkoja hallitaan uskonnollisen
    auktoriteetin voimalla. Egyptiläiset papit
    tiesivät tarkalleen ne keinot, joiden avulla
    voidaan hyödyntää ihmisten taikauskoisia pelkoja.
    Näitä samoja periaatteita Mooses sitten sovelsi
    käytäntöön erämaavaelluksen aikana ja tuloksena
    oli lopulta Jehovalle kuuliainen, nöyrä kansa.
    Tarkoituksenani ei ole hyökätä Moosesta vastaan.
    Hänet (samoin kuin egyptiläiset papitkin) on
    osattava asettaa aikaansa vasten. Tuohon aikaan
    ihmisillä ei kerta kaikkiaan ollut parempaa
    toivoa, kuin enkelien epämääräiset lupaukset.
    Enkelit kuvittelivat, että tarkoitus pyhittää
    keinot. Jumalan suunnitelmana oli kuitenkin
    odottaa kärsivällisesti hetkeä, jolloin niin
    enkelien, kuin ihmistenkin eväät olisivat vihdoin
    lopussa (Hebr.7:18). Oikealla hetkellä itse
    korkein Jumala tuli maailmaan ja sovitti itsensä
    ihmiskunnan kanssa (Kol.1:20). Kyse ei siis ollut
    vihaisesta Jumalasta, joka olisi pitänyt
    lepyttää, vaan kyse oli vihaisesta ihmisestä,
    jonka Jumala tahtoi lepyttää, kuten Paavali
    seuraavissa raamatunkohdissa toteaa:

    "Tekin olitte ennen Jumalasta vieraantuneita ja
    häntä kohtaan vihamielisiä, kun elitte pahojen
    tekojenne vallassa. Mutta nyt hän on tehnyt
    teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa
    ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät
    pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan
    eteen." (Kol.1:21-22)

    "Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä
    ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan
    alistua." (Room.8:7)

    "Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman
    kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän
    rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan.
    Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala
    puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme
    Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan
    kanssa." (2.Kor.5:19-21)

    Äänestä

  • K.T.S. kirjoitti:

    WHAT THE FUCK. Bulshittiä.

    Äänestä

  • abc kirjoitti:

    Tätä palstaa lukevat monet, jotka eivät
    kuitenkaan taidoiltaan ylety monen kirjoittajan
    tasoon. Näitä kysymyksiä kieltämättä nousee
    kuitenkin maallikonkin mieleen.

    Itsekin olen aikaisemmin ihmetellyt syytä
    Raamaton juutalais- (palestiinalais-? israelilais-
    ?)keskeisyyteen. Se on tekstinä aika- ja
    paikkasidonnainen ja epäselvänä tulkinnallinen.
    Raamatussa lienee pyritty aikalaisten
    kansankieleen, vaan myöhemmin raamatuntulkinta
    näyttääkin siirtyneen "opilliseksi" vallankäytön
    valineeksi.

    Tekstit ovat syntyneet eräiden opetuslasten
    kertomukista ja tulkinnoista. Olivatko
    opetuslapset erehtymättömiä (ainakin heidän
    omasta mielestään Pyhä Henki oli heidät
    voidellut), esiintyikö kilpailua johtajuudesta,
    onko todisteita opetuslasten keskinäisestä
    tiimityöskentelystä. Ilmeisesti Pyhän Hengen
    voidetta jaettiin vähän epätasaisesti, kun jotkut
    heitä kohosivat ylitse muiden. Pyhäin miesten
    teksteissä on joitakin ristiriitaisuuksia, liekkö
    ollut jo oppiriitoja vai pelkkää dementiaa.

    Jeesuksen kuolema lienee ollut vaikuttava,
    pelottava ja mieliinpanuva tilanne. Onko asiasta
    historiatietoja muista lähteistä, geologisia
    selvityksiä tms.

    Pidin aikaisemmin tällä palstalla aika mokana,
    etteivät VT:n profeetat selvästi ilmoittaneet
    Israelin kansalle, että tuleva Jeesus ei ole
    maallinen kuningas ja sotasankari. Vastattiin,
    että profeetat olivat asian kansalle kertoneet.
    Ainakin VT:stä on vaikea havaita, että profeetat
    olisivat nimenomaisesti taistelleet tämän
    uhkaavan virhekäsityksen oikaisemiseksi. Enkäpä
    profetia ei ulottunut näkemään, miten
    dramaattinen väärinkäsitys kansalle oli
    syntymässä.

    Jeesus useissa yhteyksissä teki asioita, jotta
    VT:n aikaiset ennustukset olisivat toteutuneet,
    mikä seikka yhdistää osaltaan VT:n ja UT:n. Oliko
    Jumala etukäteen säätänyt tästä
    väärinkäsityksestä ja miksi.

    kysyit:

    "esiintyikö kilpailua johtajuudesta,
    onko todisteita opetuslasten keskinäisestä
    tiimityöskentelystä"

    Kilpailua esiintyi ainakin Paavalin ja Pietarin
    välillä. Paavali ajatteli, että pelastus kuuluu
    kaikille Kristukseen uskoville, kansallisuudesta
    riippumatta. Pietari taas asetti pelastuksen
    edellytykseksi lisäksi juutalaisten tapojen
    noudattamisen.

    Riita kärjistyi Jerusalemissa pidettyyn
    kokoukseen, jossa edellämainitut apostolit
    ottivat mittaa toisistaan. Paavali sai tahtonsa
    läpi, mikä luonnollisesti vaikutti aika tavalla
    siihen, millaiseksi kristillinen usko myöhemmin
    muotoutui.

    Apostolien tiimityöstä Raamatussa on runsaastikin
    materiaalia. Usein apostolit toimivat kolmen
    ryhmissä.

    Äänestä

  • abc kirjoitti:

    Tätä palstaa lukevat monet, jotka eivät
    kuitenkaan taidoiltaan ylety monen kirjoittajan
    tasoon. Näitä kysymyksiä kieltämättä nousee
    kuitenkin maallikonkin mieleen.

    Itsekin olen aikaisemmin ihmetellyt syytä
    Raamaton juutalais- (palestiinalais-? israelilais-
    ?)keskeisyyteen. Se on tekstinä aika- ja
    paikkasidonnainen ja epäselvänä tulkinnallinen.
    Raamatussa lienee pyritty aikalaisten
    kansankieleen, vaan myöhemmin raamatuntulkinta
    näyttääkin siirtyneen "opilliseksi" vallankäytön
    valineeksi.

    Tekstit ovat syntyneet eräiden opetuslasten
    kertomukista ja tulkinnoista. Olivatko
    opetuslapset erehtymättömiä (ainakin heidän
    omasta mielestään Pyhä Henki oli heidät
    voidellut), esiintyikö kilpailua johtajuudesta,
    onko todisteita opetuslasten keskinäisestä
    tiimityöskentelystä. Ilmeisesti Pyhän Hengen
    voidetta jaettiin vähän epätasaisesti, kun jotkut
    heitä kohosivat ylitse muiden. Pyhäin miesten
    teksteissä on joitakin ristiriitaisuuksia, liekkö
    ollut jo oppiriitoja vai pelkkää dementiaa.

    Jeesuksen kuolema lienee ollut vaikuttava,
    pelottava ja mieliinpanuva tilanne. Onko asiasta
    historiatietoja muista lähteistä, geologisia
    selvityksiä tms.

    Pidin aikaisemmin tällä palstalla aika mokana,
    etteivät VT:n profeetat selvästi ilmoittaneet
    Israelin kansalle, että tuleva Jeesus ei ole
    maallinen kuningas ja sotasankari. Vastattiin,
    että profeetat olivat asian kansalle kertoneet.
    Ainakin VT:stä on vaikea havaita, että profeetat
    olisivat nimenomaisesti taistelleet tämän
    uhkaavan virhekäsityksen oikaisemiseksi. Enkäpä
    profetia ei ulottunut näkemään, miten
    dramaattinen väärinkäsitys kansalle oli
    syntymässä.

    Jeesus useissa yhteyksissä teki asioita, jotta
    VT:n aikaiset ennustukset olisivat toteutuneet,
    mikä seikka yhdistää osaltaan VT:n ja UT:n. Oliko
    Jumala etukäteen säätänyt tästä
    väärinkäsityksestä ja miksi.

    <<Itsekin olen aikaisemmin ihmetellyt syytä
    Raamatun juutalais- (palestiinalais-? israelilais-
    ?)keskeisyyteen.<<

    K.
    Jumala päätti ilmaista itsensä vain yhdelle
    kansalle. Nyt Jumalasta kuitenkin tietää ja on
    tietänyt miljardeja ihmisiä.

    >> Se on tekstinä aika- ja
    paikkasidonnainen ja epäselvänä tulkinnallinen.<<

    K.
    Raamattua ei voikaan tulkita oikein, ellei ole
    uskossa, koska Jumalan antama Pyhä henki opastaa
    lukijaansa.

    >>Raamatussa lienee pyritty aikalaisten
    kansankieleen, vaan myöhemmin raamatuntulkinta
    näyttääkin siirtyneen "opilliseksi" vallankäytön
    valineeksi.<<

    K.
    Mistäpä ihminen ei olisi tehnyt valtapeliä.
    jalkapallon takia syttyi kerran jopa sotakin
    Etelä-amerikassa.

    >>Tekstit ovat syntyneet eräiden opetuslasten
    kertomukista ja tulkinnoista.<<

    K.
    Sanoisin, että omakohtaisista kokemuksista.

    >> Olivatko
    opetuslapset erehtymättömiä (ainakin heidän
    omasta mielestään Pyhä Henki oli heidät
    voidellut), esiintyikö kilpailua johtajuudesta,
    onko todisteita opetuslasten keskinäisestä
    tiimityöskentelystä.<<

    K.
    Lue Apostolien tekoja. Siellä on alkukristittyjen
    touhuista kerrottu. Tiimityö oli ainoa työmuoto.

    >> Ilmeisesti Pyhän Hengen
    voidetta jaettiin vähän epätasaisesti, kun jotkut
    heitä kohosivat ylitse muiden. Pyhäin miesten
    teksteissä on joitakin ristiriitaisuuksia, liekkö
    ollut jo oppiriitoja vai pelkkää dementiaa.<<

    K.
    Otapa esille jokin "ristiriita", niin käsitellään
    pois kuleksimasta.

    Ketkä kohosivat ylitse muiden? Paavaliko? Paavali
    puolestaan sanoi, että on vähäisin kaikista.

    >>Jeesuksen kuolema lienee ollut vaikuttava,
    pelottava ja mieliinpanuva tilanne. Onko asiasta
    historiatietoja muista lähteistä, geologisia
    selvityksiä tms. <<

    K.
    On Jeesuksesta muissakin lähteissä kerrottu. Nyt
    en valitettavasti muista historioitsijoiden
    nimiä, mutta toinen oli Roomalainen ja toinen
    juutalainen.

    >>Pidin aikaisemmin tällä palstalla aika mokana,
    etteivät VT:n profeetat selvästi ilmoittaneet
    Israelin kansalle, että tuleva Jeesus ei ole
    maallinen kuningas ja sotasankari. Vastattiin,
    että profeetat olivat asian kansalle kertoneet.
    Ainakin VT:stä on vaikea havaita, että profeetat
    olisivat nimenomaisesti taistelleet tämän
    uhkaavan virhekäsityksen oikaisemiseksi. Enkäpä
    profetia ei ulottunut näkemään, miten
    dramaattinen väärinkäsitys kansalle oli
    syntymässä.<<

    K.
    Ei ymmärretty, missä todellinen valta on. Jumala
    itse johti Israelin kansaa, ennen Kuninkaita ja
    Tuomareita.

    >>Jeesus useissa yhteyksissä teki asioita, jotta
    VT:n aikaiset ennustukset olisivat toteutuneet,
    mikä seikka yhdistää osaltaan VT:n ja UT:n. Oliko
    Jumala etukäteen säätänyt tästä
    väärinkäsityksestä ja miksi. <<

    K.
    Mikä nyt on väärinkäsitystä.

    Jeesus ei olisi voinut kaikkiin profetioihin edes
    vaikuttaa:

    Hänen kuolinpaikkaansa rikkaan haudassa, köyhien
    hautuumaan sijasta.

    Siihen, että Häneltä ei rikottu sääriluita
    ristillä - mikä oli yleinen tapa.

    Siihen, missä kävi syntymässä.

    Siihen, mihin pakeni vauvana ja josta kutsuttiin -
    Egypti.

    Siihen, kuka julisti Häntä ennen - Johannes
    Kastaja.

    Siihen, että Jeesus profetoi Jerusalemin
    temppelin tuhoamisen, joka tuhottiinkin v. 70.

    Siihen, että jokainen kivi temppelissä
    käännettiin, koska sulaa kultaa oli valunut
    kivien alle. Kaikki kivet käännettiin, niin kuin
    Jeesus sanoi.

    Siihen, että oli kolme päivää tuonelassa, niin
    kuin sanoi itse.

    Äänestä

  • Kaizu&lt;&gt;&lt; kirjoitti:

    ...nyt vielä kysymykseen Raamatun kertomusten
    nivoutumisesta vanhempien uskontojen kertomuksiin.

    Vaikkapa Mooseksen tarina verrattuna Akkaden
    Sargonin (n.2300eKr.) syntymään kaislikoineen tai
    vedenpaisumuskertomusta Gilgemes eepoksen ja
    monien muiden vanhempien esim. Hindujen
    vastaaviin.

    Ne vastaavat toisiaan muutoin mutta Jahvistit
    ovat vain muuntaneet ne monoteismi muotoon.

    Miksi Jumala "kierrätti" kertomuksia pakana
    uskonnoista omaan pyhään sanaansa...varsin
    kummallista jos hän ei keksinyt uusia tarinoita
    omalle kansalleen:)

    Miten noiden kertomusten alkuperä on arvioitu tai
    tiedossa?

    Vastaapas sinä, mikä estää rukoilemasta Jeesusta,
    kun Hän kerran ilmaisee itsensä Sanansa mukaan
    niille, jotka näin tekevät? Minullekin.
    Valehtelenko sinulle? Miksi?

    Äänestä

  • Kaizu&lt;&gt;&lt; kirjoitti:

    Miten noiden kertomusten alkuperä on arvioitu tai
    tiedossa?

    Vastaapas sinä, mikä estää rukoilemasta Jeesusta,
    kun Hän kerran ilmaisee itsensä Sanansa mukaan
    niille, jotka näin tekevät? Minullekin.
    Valehtelenko sinulle? Miksi?

    ...usko että valehtelet, mikä olisi pointtisi
    siihen.

    Itse en vain suinpäin ryntää uskomaan jotain
    koska se on "yleisesti" hyväksyttyä.

    Sama syy siihen miksi jauhan VT:n asioista...Nyt
    on nyt ja se mistä olemme tulossa löytyy
    historiasta jonka Raamattuun uskovat haluavat
    joko unohtaa tai vääristellä. Ikävää mutta totta.

    Oma Jumalani on universaali, ei hän ole
    vaatimassa jatkuvaa palvontaa tahi
    määrittelemässä pikkutarkasti vaikkapa parran
    mallia kuten Juutalaisille. Mitä tuollainen
    käytös kertoo Jumalasta?? Pikkusieluisuutta:)

    >>Itse en vain suinpäin ryntää uskomaan jotain
    koska se on "yleisesti" hyväksyttyä.<<

    K.
    Enhän minäkään sen vuoksi usko. Onhan ateismikin
    yleisesti hyväksyttyä.

    Totuus on se, että minä etsin ja löysin. Kolkutin
    ja minulle avattiin.

    Uskot kuitenkin jonkinlaiseen Jumalaan.

    Tämäkö Jumala ei ole itseään ilmaissut ihmisille?

    ...ilmaissut. Kun katsot ulos ikkunastasi (Siis
    itse näen metsää) ja toteat luonnon kauneuden ja
    elämän monimuotoisuuden siinä on ilmaisua
    tarpeeksi.

    En silti palvo puita tm. pidän Jumalaa persoonana
    mutta en Raamatun kertomusten pohjalta.

    Kerro minulle tuntemastasi Jumalasta.

    Odottaako Hän sinulta mitään?

    Onko Hän luonut kaiken?

    Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

    Äänestä

  • Kaizu&lt;&gt;&lt; kirjoitti:

    Kerro minulle tuntemastasi Jumalasta.

    Odottaako Hän sinulta mitään?

    Onko Hän luonut kaiken?

    Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

    ...olemme jo keskustelleet...

    Jumalani odottaa minulta elämän kunnioitusta.

    Jumalani on luonut kaiken (Vaikkapa evoluution
    välityksellä)

    Kuoleman jälkeisestä ei kukaan voi olla varma, ie
    siis kukaan!!!

    R.

    Äänestä

  • "Etkö uskalla olla persoona,joka tekee
    itsenäisiä ratkaisuja eikä ole toisten
    johdateltavissa?"

    Uskovaisille mahdotonta, eli tehdä itsenäisiä
    ratkaisuja, ja olla itsenäinen.

    Äänestä

  • Rashaverak kirjoitti:

    ...olemme jo keskustelleet...

    Jumalani odottaa minulta elämän kunnioitusta.

    Jumalani on luonut kaiken (Vaikkapa evoluution
    välityksellä)

    Kuoleman jälkeisestä ei kukaan voi olla varma, ie
    siis kukaan!!!

    R.

    Kuinka olet tietosi saanut Jumalastasi?

    Voiko muut saada tämän tiedon?

    Miksi Jumala pihistäisi tiedon tulevasta, jos Hän
    on kertonut mennesstäkin, vai onko?

    Äänestä

  • Kaizu&lt;&gt;&lt; kirjoitti:

    Kuinka olet tietosi saanut Jumalastasi?

    Voiko muut saada tämän tiedon?

    Miksi Jumala pihistäisi tiedon tulevasta, jos Hän
    on kertonut mennesstäkin, vai onko?

    ...uskoni Jumalaan oli aluksi
    kulttuurisidonnainen, ihan niinkuin kaikilla
    muillakin.

    Sitten satuin kerran ajattelemaan...Se tunne oli
    mukava ja siinä tuntessa olen yrittänyt pitäytyä
    sittemmin.

    "Voiko muut saada tämän tiedon?"

    Voivat kun lopettavat Jumalan alistamisen
    pelkäksi heimojumalaksi koka on sairaalloisen
    kiinnostunut parran oikeasta leikkausmallista
    (Vrt. Juutalaisten rukouskiharat) ja yrittää edes
    olla luotujaan kohtaan tasapuolinen
    ilman "suosikkeja" jotka saavat tappaa ilman
    rangaistusta kuten esim. Mooses ja Simson.

    "Miksi Jumala pihistäisi tiedon tulevasta, jos
    Hän on kertonut mennesstäkin, vai onko?"

    Siis Jumala katosi kummasti kun maanjäristyksiä
    ja tulivuorenpurkauksia ei enää vakavalla
    naamalla voinut esittää Jumalan rangaistuksena
    ihmisille.

    Nykyään Jumala toimii lähinnä Itä-Udmurtiassa
    parantaen sairaita joita ei kukaan tunne tai
    pysty TODELLA tutkimaan.

    Ihmiskunnan viisaus ja kehitys on ajanut Jumalan
    pieneen koloon josta on vaikea toimia.

    Siis selvyyden vuoksi...Kyse oli Raamatun
    pienestä heimojumalasta.

    Lukiessani erilaisista uskonnoísta,olen huomannut
    niiden olevan kulttuurisidonnaisia hyvin paljon.
    Mahtaako olla niin,että päämäärä on sama,mutta
    tiet ovat erilaiset.Kuin vuoren huipulle
    kiipeäisi.

    Olet siis päättänyt, että Jumala on sellainen,
    jollaisen sinä olet havainnut olevan.

    Ota huomioon myös se toimiva todellisuus, joka
    tulee, kun Jeesuksen ottaa sydämeensä asumaan ja
    joka juuri näin on Raamatussa ilmoitettu. Homma
    siis toimii Raamatun mukaisesti.

    Minulle usko ei ole tunne, vaan pyrkimys tuntea
    Jumala paremmin ja parhaiten se on tähän mennessä
    onnistunut rukouksen ja Raamatun tutkimisen
    kautta.

    Ei Jumala ole kenenkään ihmisen määriteltävissä,
    mutta Hän on ilmaissut itsensä ihmisille
    Raamatussa ja toivoo, että noudattaisimme Häneltä
    saamiamme opetuksia.

    Omassa elämässäni saan jatkuvia todisteita
    Jumalan vaikuttamisesta mm. profetioiden kautta.

    Kun ja jos päätät rukoilla Jeesusta elämääsi,
    lopullisen totuuden saamiseksi, niin huomaa

    a) kuinka vaikeata se on

    b) miten lykkäät mielelläsi tätä päätöstä.

    c) kuinka toistat itsellesi, että ei Jeesusta ole.

    Nämä kaikki todistavat enemmänkin Jeesuksen
    puolesta, kuin Häntä vastaan, koska jos asiassa
    ei olisi perää, niin sen voisi helposti tehdä.

    Äänestä

  • Jokeri kirjoitti:

    ...itse ymmärrän. Tällä tarkoitan siis
    samantyypppisiä hyvään pyrkiviä uskontoja kuin
    Kristinusko.

    Vuosituhansien saatossa on vain muotoutunut monia
    kuppikuntia. Uskon että niin Buddhistit kuin
    muutkin pääsevät taivaaseen jos sellainen on.

    R.

    Äänestä

  • Kaizu&lt;&gt;&lt; kirjoitti:

    Olet siis päättänyt, että Jumala on sellainen,
    jollaisen sinä olet havainnut olevan.

    Ota huomioon myös se toimiva todellisuus, joka
    tulee, kun Jeesuksen ottaa sydämeensä asumaan ja
    joka juuri näin on Raamatussa ilmoitettu. Homma
    siis toimii Raamatun mukaisesti.

    Minulle usko ei ole tunne, vaan pyrkimys tuntea
    Jumala paremmin ja parhaiten se on tähän mennessä
    onnistunut rukouksen ja Raamatun tutkimisen
    kautta.

    Ei Jumala ole kenenkään ihmisen määriteltävissä,
    mutta Hän on ilmaissut itsensä ihmisille
    Raamatussa ja toivoo, että noudattaisimme Häneltä
    saamiamme opetuksia.

    Omassa elämässäni saan jatkuvia todisteita
    Jumalan vaikuttamisesta mm. profetioiden kautta.

    Kun ja jos päätät rukoilla Jeesusta elämääsi,
    lopullisen totuuden saamiseksi, niin huomaa

    a) kuinka vaikeata se on

    b) miten lykkäät mielelläsi tätä päätöstä.

    c) kuinka toistat itsellesi, että ei Jeesusta ole.

    Nämä kaikki todistavat enemmänkin Jeesuksen
    puolesta, kuin Häntä vastaan, koska jos asiassa
    ei olisi perää, niin sen voisi helposti tehdä.

    Kaikki soluni kapinoivat valmiiksi pureskellun
    muotin orjalliseen nielemiseen. Uskon että Jumala
    antoi meille vapaan tahdon ja järjen siksi että
    niitä käyttäisimme, ei siksi että apinoisimme
    traditioa ajasta ikuisuuteen.

    Kun pitää voimassa uskon perusteet, ei varmasti
    ole kovin paljoa harhassa. Ehkä vähemmän kuin
    eräät jotka haluavat kivittää homoja tälläkin
    palstalla.

    "Omassa elämässäni saan jatkuvia todisteita
    Jumalan vaikuttamisesta mm. profetioiden kautta."

    Se on hienoa, olisihan outoa jos uskoisit
    johonkin mikä ei antaisi sinulle mitään.

    Itse tulen onnelliseksi omassa uskossani
    Jumalaan, vaikkei se normeihin sovikaan:)

    >>Kaikki soluni kapinoivat valmiiksi pureskellun

    traditioa ajasta ikuisuuteen.<<

    K.
    Tuon voisi ottaa loukkauksena, jossa vihjailet,
    että en käytä järkeäni.

    Miksi et edes kokeilisi, koska ainahan voi tulla
    sanomaan, että Jeesusta ei ole.

    >>Kun pitää voimassa uskon perusteet, ei varmasti

    palstalla.<<

    K.
    Uskon peruste on se, että Jeesus tuli sovittamaan
    Jumalan ja ihmisten välit. Tämän uskoessasi, et
    polje Jumalan Poikaa jalkoihisi, väittämällä että
    kelpaat Jumalalle omana "hyvänä itsenäsi".
    Jumalan täytyy siis pyhittää, että Hänelle
    kelpaa, mistään muusta ei ole kysymys.

    Uskoon tultua vasta tajuaakin, kuinka huono
    ihminen on - itse varmaan huonoin kaikista. Tosin
    Paavali varasti jo tuon tittelin ja pari
    tuttuani, mutta joku 10 sija voisi olla vielä
    vapaa.

    >>Itse tulen onnelliseksi omassa uskossani
    Jumalaan, vaikkei se normeihin sovikaan:)<<

    K.
    Koita muistaa, että kellään ei ole omaa uskoa,
    vaan Jumala antaa senkin. Jos olet siis havainnut
    Jumalan olemassaolon, olet täysin oikeilla
    jäljillä. Vielä, kun kutsut Jumalaa oikealla
    nimellä, niin homma on siinä.

    Siis tarkoitukseni ei ole loukata ketään, miksi
    siis sinua ?

    Mistä tiedät etten ole kokeillut Jeesusta ja
    köykäiseksi havainnut?

    Uskon että Jumala on antanut minulle tämän uskon
    mikä minulla nyt on muodostunut valinnan kautta.

    Jumalan olemassaoloa en epäröi hetkeäkään, vain
    hänen sullomistaan kirjaan nimeltään Raamattu.

    Evoteoriassa on paljon järkeä maailman synnystä,
    mitä ei voinut olla tiedossa Jeesuksen aikaan
    mutta itselleni se ei muuta sitä totuutta että
    kuitenkin on olemassa voima joka on luonut kaiken.

    Itselleni tuo voima on Jumala.

    Et ole kokeillut vilpittömin mielin Jeesusta,
    koska Hän on olemassa, eikä hylkää ketään, jotka
    Häntä lähestyvät.

    Olenko väärässä?

    Kerro lisää, jos olen.

    Hyvää jatkoa ja siunausta.

    Äänestä

  • Kaizu&lt;&gt;&lt; kirjoitti:

    Et ole kokeillut vilpittömin mielin Jeesusta,
    koska Hän on olemassa, eikä hylkää ketään, jotka
    Häntä lähestyvät.

    Olenko väärässä?

    Kerro lisää, jos olen.

    Hyvää jatkoa ja siunausta.

    Siis mistä luulet kokemusteni esim.
    Helluntailaisista ym. uskontoon kuuluvasta
    kumpuavan??

    Pakkohan minun on ollut aikoinani olla uskossa
    koska olen ollut koko ikäni kiinnostunut näistä
    asioista.

    Itse sain pettyä niin Jeesukseen kuin
    seurakuntiinkin. Sitten löysin oman universaalin
    Jumalani joka ei ole minua pettänyt milloinkaan.

    Itselläni menee hyvin nyt, ei ole aina mennyt,
    silloin turvasin Jeesuksen...Mitä sain?? En
    mitään muuta kuin murhetta ja tuomiota muiden
    uskovien taholta.

    Jokaisella on oma "Jeesus" itsessään, ei siihen
    tarvitse seurakuntayhteyttä ym.

    Meidän käsityksemme poikkeaa toisistaan mutta
    silti kaikesta huolimatta erot ovat vain
    maallisia.

    Käydäänpäs nyt vielä läpi tämäkin asia.

    Uskot siis Jumalaan, mutta haluat asettaa Hänet
    omaan lokeroonsa, siis sellaiseen, joka mahtuu
    sinun käsityskykyysi.

    Voisiko mitenkään olla mahdollista, että Jumala
    ei mahdukaan sinun ajatuksiisi ja käsityskykyysi.

    Jumala on ääretön oikeudenmukaisuus ja näkee
    sellaistakin, jota me ei. Siksi joskus voi
    näyttää epäoikeudenmukaiselta, kun esim. pieni
    lapsi kuolee. Maailmassa olevan synnin vuoksi
    kuolee paljon porukkaa ja se on valitettava
    tosiasia. Tämä on siis yksi häiriötekijä, vai
    mitä.

    Toinen on Jumalan suppea, ihmiselle
    ilmaisemisensa. Se, että Jumala ilmaisi itsensäö
    vain yhdelle kansalle, on Hänen asiansa ja
    siihenkin löytyy varmasti selitys.

    Oletko joskus pyytänyt Jeesuksen elämääsi ja
    Herraksesi, sekä syntejäsi anteeksi?

    Jos et ole, niin et ole ollut myöskään uskossa.
    Tommi on juuri tällainen uskonnollisen perheen
    kasvatti, jossa lapsenusko ei ole vahvistunut
    aikuisen tietoiseksi uskoksi.

    Onko sinulla ollut suhde Jeesuksen kanssa?

    ...ajatusten lähteille:)

    Eli vanhaan kysymykseen siitä oletko oikeasti
    uskossa vai et...

    Tälläkin palstalla meuhkaavat muutamat
    tuhonenkelit, tosin vähemmän kuin esim.
    Saunalahden palstalla. On rasittavaa ajatella
    että joidenkin ihmisten elämäntehtävä on
    kadotuksen julistaminen, jota ei ainakaan vielä
    ole näkynyt...

    Kumpi on oikeampaa uskoa, välittää läheisistään
    ja ajatella Jumala universaalina luojana joka
    mahdollisesti hoitelee hommiaan muissakin
    linnunradan kolkissa tai ainakin omassa hovissaan.

    Vaiko pelotella ihmisiä sukupolvesta toiseen
    kadotuksella ja tuomiolla jonka toteutuminen on
    epävarmaa sekä evätä omastaan ja läheistensä
    elämästä kaikki ilo elämästä kauhunäkyjen
    varjolla.

    Uskon että Jumala ilmestyy kaltaisilleni ns.
    varasuunnitelman kautta. Miksi missata palvelija
    vastapuolen leiriin kun pystyy pienin muutoksin
    pitämään henkilön oikealla polulla. Tässä nähdään
    todellinen armo.

    Oma käsitykseni Jumalan olemuksesta on paljon
    laajempi kuin niillä jotka käsittävät hänet vain
    Raamattuun sidotuksi ja jatkuvaa palvontaa sekä
    uhrausta kaipaavana ilmentymänä.

    Itse en ole uskonnollisesta perheestä, itse
    oman "kapina" aikani jälkeen etsin oikeaa tietä
    ja se oli elämäni surkeinta aikaa ns. uskovien
    tovereitteni ja seurakuntien taholta. Päätin
    vakaasti etten enää ikinä astu minkään
    seurakunnan ovesta sisään ja se on pitänyt.

    Olen nyt onnellinen oman käsityksesi kanssa, se
    ei ole normin mukainen mutta uskon vakaasti että
    Jumala hyväksyy ratkaisuni, olisiko Jumala
    onnellinen jos eläisin valheessa?

    Jumala=Universaalisuus=Kaikki oleva.

    >>Eli vanhaan kysymykseen siitä oletko oikeasti

    ole näkynyt... <<

    K.
    Kadotusta julistaessa astuu pelko esiin. Jos
    pelko astuu esiin, on kadotuksen julistajalla
    oikea osoite, sillä kukaan ei pelkää kadotusta,
    ellei Pyhä henki ilmoita ihmiselle, että olisi
    syytä olla varuillaan. Varuillaan olo ja pelko
    voivat ajaa Jumalan luo, mutta parhaiten tämän
    asian hoitaa rakkaus.

    >>Kumpi on oikeampaa uskoa, välittää läheisistään

    linnunradan kolkissa tai ainakin omassa
    hovissaan.<<

    K.
    Minä ainakin tunnen määrätynlaista hengen
    yhteyttä sinun kanssasi ja koska Jeesus on
    minulle itsensä ilmaissut ja vapauttanut, niin
    tokihan haluan sinunkin saavan Häneen
    täysikanavaisen ADSL-lähetyksen
    (kaksisuuntaisen). Se on niin ihmeellinen asia,
    että siitä on pakko kertoa. Ota evankeliumi
    vastaan ja pelastu.

    >>Vaiko pelotella ihmisiä sukupolvesta toiseen

    varjolla.<<

    K.
    Ei voi. Olen monesti sanonut, että joka ei usko
    kadotustuomiota olevankaan, ei välitä siitä,
    koska ei usko siihen. Joka puolestaan uskoo tai
    edes vähänkään arvelee, niin joko ottaa asian
    onkeensa tai pyrkii ottamaan. Kuten sanoin
    pelolla Jumala ei lähesty, vaan rakkaudella. Jos
    siis vähääkään ajattelet kadotusta, niin miksi et
    ajattelisi myös Jeesusta, joka siitä vapauttaa?

    >>Uskon että Jumala ilmestyy kaltaisilleni ns.

    todellinen armo.<<

    K.
    Jumala lähestyy, niitä jotka Häntä lähestyvät.
    Totuus on kuitenkin se, että jos pyydät
    Jeesukselta uskoa, on Jumala tämän pyytämisenkin
    sinuun laittanut. Sinulla on vain valinta olla
    ottamatta vastaan kutsua.

    >>Oma käsitykseni Jumalan olemuksesta on paljon

    uhrausta kaipaavana ilmentymänä. <<

    K.
    Jumala ei ole sidottu Raamattuun, vaan omaan
    olemukseensa. Hän on rakkaus. Rakkaus ei sido.
    Hän ei siis pakota yhteyteensä. Jumala pitää aina
    lupauksensa. Jumalaa rakastamme siksi, että Hän
    on meitä ensiksi rakastanut. Se on palvomista.

    >>Itse en ole uskonnollisesta perheestä, itse

    seurakunnan ovesta sisään ja se on pitänyt.<<

    K.
    Olisinko epämiellyttävää seuraa? Olisiko
    kaltaiseni? Oman seurakunnan löytyminen ei
    välttämättä ole se ensimmäinen, mihin menee.

    Kristitylle seurakunta on suorastaan elintärkeä
    ja sen huomaa käytännössäkin.

    >>Olen nyt onnellinen oman käsityksesi kanssa, se

    onnellinen jos eläisin valheessa?<<

    K.
    Ovathan ateistitkin onnellisia - mitenkään
    vertaamatta.

    Jumala olisi onnellinen, jos et aliarvioisi Hänen
    Poikansa sinunkin vuoksesi tekemäänsä työtä.
    Jumalalle ei kelpaa ihminen, ellei Hän itse
    pyhitä ihmistä. Pyhitykseen ei ole kuin yksi tie
    ja se on Jeesus.

    >>Jumala=Universaalisuus=Kaikki oleva. <<

    K.
    Osittain pitää paikkaansa, mutta on olemassa
    hengen maailma. Jumala ei ole esim Saatana, vaan
    hän on persoonallinen paha.

    Jumala sanallaan ylläpitää kaikkea. Mikään ei ole
    syntynyt ilman sanana voimaa.

    Sana on Jeesus Kristus, niin kuin Johanneksen
    evankeliumin alussa on.

    Et parahin Rashaverak, vastannut esittämiini
    kysymyksiin, ainakaan suoraan. Siis Jeesuksesta.
    Oletko siis ollut Jeesuksen oma?

    "Jumala ei ole esim Saatana, vaan
    hän on persoonallinen paha."

    Monoteismista puhuttaessa pitää muistaa se että
    kaikki on lähtöisin Jumalasta, siis myös paha ja
    näin ollen myös Saatana.

    "Lisäyksestäsi"

    Yritys oli ainakin kova, maanpinnalle minut
    palauttivat haavelinnoistani ja utopioista toiset
    uskovat jotka olivat enemmän kiinnostuneenpia
    lompakkoni paksuudesta kuin oikeasta
    huolenpidosta. Olinhan sentään esim. kastetta
    vaille Helluntailainen:)

    Helluntaiseurakuntaa kokeilin nuorena koska se
    kieltämättä antaa tukea ja panostaa nuorisoon
    todella paljon.

    Normaali Ev.Lut kirkko kaikessa karudessaan ja
    jäykkyydessään ei silloin tuntunut sopivan
    kuvioihini. Nykyisin olen aina silloin tällöin
    kirkossa käynytkin (En tosin Suomessa), vaikken
    sitä kovin aktiivisesti näillä foorumeilla julki
    tuokaan (Vain täällä takavasemmalla, jossa on
    rauhallista vaihtaa ajatuksia kuten Arethusa
    kerran totesi.)

    En mielelläni vastaakaan kysymykseesi olinko
    ottanut Jeesuksen omakseni koska aina voidaan
    turvautua siihen ettet kuitenkaan ollut
    tosissasi, mitäpä siihen silloin nuoren ideaalin
    vakuuttelut auttaisivat.

    Oikea seurakunta ei löydy välttämättä
    ensimmäisellä eikä toisellakaan kerralla, oma
    tarinani on todiste siitä, jokaisesta löysin
    joitain hyviä ystäviä mutta päällimmäisenä oli
    pettymys saarnaajiin ja pappeihin...Puhumattakaan
    todella monesta ns. uskovasta...

    Olen mielelläni sitoutumatta mihinkään
    liikkeeseen, oma vakaumukseni ääriliikkeitä
    kohtaan on senverran voimakas.

    Onneksi mielipiteeni eivät estä olemasta
    kiinnostunut uskonasioista, olen saanut paljon
    sisältöä elämääni lukiessani historiaa. Siihen
    kuuluu niin sota kuin nyt taas Raamatunkin
    historia.

    R.

    Ps. Olisitko sinä epämiellyttävää seuraa...En
    usko, en viitsisi edes näin netin vältyksellä
    keskustella näinkin pitkään epämiellyttävän
    ihmisen kanssa:)

    Se, että seurakunnasta on ihmiset sinut ajanut on
    todella kurjaa.

    Olen tosissani kiinnostunut siitä, että oletko
    kokenut, että olet ollut Jeesuksen oma. En tyrmää
    sinua jos sanot että olet ollut, mutta et ole
    enää.

    Kertoisit miten se ilmeni sinulle.

    Äänestä

  • Rashaverak kirjoitti:

    ...ajatusten lähteille:)

    Eli vanhaan kysymykseen siitä oletko oikeasti
    uskossa vai et...

    Tälläkin palstalla meuhkaavat muutamat
    tuhonenkelit, tosin vähemmän kuin esim.
    Saunalahden palstalla. On rasittavaa ajatella
    että joidenkin ihmisten elämäntehtävä on
    kadotuksen julistaminen, jota ei ainakaan vielä
    ole näkynyt...

    Kumpi on oikeampaa uskoa, välittää läheisistään
    ja ajatella Jumala universaalina luojana joka
    mahdollisesti hoitelee hommiaan muissakin
    linnunradan kolkissa tai ainakin omassa hovissaan.

    Vaiko pelotella ihmisiä sukupolvesta toiseen
    kadotuksella ja tuomiolla jonka toteutuminen on
    epävarmaa sekä evätä omastaan ja läheistensä
    elämästä kaikki ilo elämästä kauhunäkyjen
    varjolla.

    Uskon että Jumala ilmestyy kaltaisilleni ns.
    varasuunnitelman kautta. Miksi missata palvelija
    vastapuolen leiriin kun pystyy pienin muutoksin
    pitämään henkilön oikealla polulla. Tässä nähdään
    todellinen armo.

    Oma käsitykseni Jumalan olemuksesta on paljon
    laajempi kuin niillä jotka käsittävät hänet vain
    Raamattuun sidotuksi ja jatkuvaa palvontaa sekä
    uhrausta kaipaavana ilmentymänä.

    Itse en ole uskonnollisesta perheestä, itse
    oman "kapina" aikani jälkeen etsin oikeaa tietä
    ja se oli elämäni surkeinta aikaa ns. uskovien
    tovereitteni ja seurakuntien taholta. Päätin
    vakaasti etten enää ikinä astu minkään
    seurakunnan ovesta sisään ja se on pitänyt.

    Olen nyt onnellinen oman käsityksesi kanssa, se
    ei ole normin mukainen mutta uskon vakaasti että
    Jumala hyväksyy ratkaisuni, olisiko Jumala
    onnellinen jos eläisin valheessa?

    Jumala=Universaalisuus=Kaikki oleva.

    R.

    No tämähän on minunkin ajatukseni Jumalasta.
    olen pitänyt sitä kerettiläisenä,siis sinäkin
    Rashaverakini.
    Kukin vanha kirjoitus on kirjoitettu sen ajan
    ihmisille.Onhan täysin ymmärrettävää,etteivä
    he olisi alkuunkaan käsittäneet esim. sähköä.
    Tai näitä meidän tietokoneitamme,lentokoneita
    satelliitteja yms.
    Siis tieämyksen määrä lisääntyy.Ihminen vain
    muuttuu hyvi hitaasti tähän verrattuna.Ihmisen
    kehitus on varmasti kesken.Ei voi olla epäselvää
    että ihmisissäkin on erilaisia "kehitysasteita".
    On viisaita ja niitä jotka vasta ovat
    alkeellisemmalla aineelisella ajattelutasolla.
    Tällä tarkoitan materilaismia.Rahan haalintaa,
    Pitäisi aina muistaa se totuus,ettei
    käärinliinoissa ole taskuja.

    ...etten ole näkemyksineni yksin kylmässä
    maailmassa:)

    R.

    Ps. Vaikka monasti mainitsen sanan universaalinen
    Jumala, en todellakaan ole onkinut nimitystä
    esim. Urantia kirjasta...

    Äänestä

  • Kaizu&lt;&gt;&lt; kirjoitti:

    Se, että seurakunnasta on ihmiset sinut ajanut on
    todella kurjaa.

    Olen tosissani kiinnostunut siitä, että oletko
    kokenut, että olet ollut Jeesuksen oma. En tyrmää
    sinua jos sanot että olet ollut, mutta et ole
    enää.

    Kertoisit miten se ilmeni sinulle.

    ...näin foorumin puitteissa liian yksilöön
    meneväksi.

    Henkilökohtaisia valintojani en oikein näin netin
    välityksellä viitsi julistaa:)

    R.

    Ps. Ymmärtänet kantani.

    Äänestä

  • Rashaverak kirjoitti:

    ...näin foorumin puitteissa liian yksilöön
    meneväksi.

    Henkilökohtaisia valintojani en oikein näin netin
    välityksellä viitsi julistaa:)

    R.

    Ps. Ymmärtänet kantani.

    [email protected]

    Äänestä

  • Kaizu&lt;&gt;&lt; kirjoitti:

    ...mutta olen periaatteesta torjunut kaikilta
    yksityisen ajatustenvaihdon mahdollisuuden.

    Kaikkein pisimmät ja perusteellisimmat pohdintani
    olen pääasiassa kirjoitellut Näkökulmaan.

    http//www.nakokulma.org/

    Sieltä löytyy ajatuksiani Jumalasta ihan ylimpien
    otsikoiden alta. Saimme juuri vähän aikaa sitten
    uuden kirjoittajan joka on Adventisti, hänen
    kanssaan on ollut antoisaa pohtia
    Raamatunkäsityksiä.

    R.

    Ps. Piilomainontaa näin takavasemmalla:)

    Taidanpa piipahtaa sielläkin, olet
    yksityiskohtaisemmin heittänyt pointteja, hienoa!
    HAASTE ON HEITETTY vai mites se menikään ;)
    Mielelläni kommentoin asiallista
    raamattukritiikkiäsi ja rekisteröidyn ja sitten
    vaihdan aihetta sielläkin kanssasi. Kiitos
    linkistä! Hyvää jatkoa! Ehkä on parempi foorumi
    kuin tämä, koska rajoittaa rekisteröitymisellä
    hieman keskustelun tasoa parempaan suuntaan, hyvä
    juttu!

    Yritän välttää pelkkää Raamatunsiteerausta ja
    tarjota haasteellisia kommenttejakin,
    toivottavasti onnistun.

    Nähdään tekstillä ;)

    Äänestä

  • IStillBelieve kirjoitti:

    Nyt kun olen lomalla on tälle foorumille
    kirjoittelu välillä vähentynyt.

    Olisi mukavaa jatkaa keskustelua, vaikkapa
    Näkkärissä.

    Tännekin tulen taas kirjoittelemaan enempi,
    kunhan lueskelen Raamatunhistoriaa lisää.

    R.

    Ps. Näkkärin oiva pointti on siinä että
    viestiketju ponnahtaa vastatessa aina
    ylimmäiseksi, ei tarvitse kahlailla kovin paljoa.

    Äänestä

  • Rashaverak kirjoitti:

    ...mutta olen periaatteesta torjunut kaikilta
    yksityisen ajatustenvaihdon mahdollisuuden.

    Kaikkein pisimmät ja perusteellisimmat pohdintani
    olen pääasiassa kirjoitellut Näkökulmaan.

    http//www.nakokulma.org/

    Sieltä löytyy ajatuksiani Jumalasta ihan ylimpien
    otsikoiden alta. Saimme juuri vähän aikaa sitten
    uuden kirjoittajan joka on Adventisti, hänen
    kanssaan on ollut antoisaa pohtia
    Raamatunkäsityksiä.

    R.

    Ps. Piilomainontaa näin takavasemmalla:)

    Sinun ajatuksistasi Jumalasta, kun kerran itse
    olen Häneen henkilökohtaisessa kontaktissa.

    Oletko sinä?

    Etkö usko minua? Miksi väittäisin tällaista?

    Olenko mukamas käsittänyt väärin?

    Olenko hullu?

    Ovatko kaikki kristityt hulluja?

    Valehtelevatko kaikki kristityt?

    Eikö kukaan paranekaan kokouksissa?

    Niitä on ollut satoja todistuksia minunkin
    uskonelämän aikana.

    Miksi et voi uskoa? Tiedän vastauksen.

    Koska et ole pyytänyt Jeesukselta uskoa.

    Äänestä

  • Rashaverak kirjoitti:

    Nyt kun olen lomalla on tälle foorumille
    kirjoittelu välillä vähentynyt.

    Olisi mukavaa jatkaa keskustelua, vaikkapa
    Näkkärissä.

    Tännekin tulen taas kirjoittelemaan enempi,
    kunhan lueskelen Raamatunhistoriaa lisää.

    R.

    Ps. Näkkärin oiva pointti on siinä että
    viestiketju ponnahtaa vastatessa aina
    ylimmäiseksi, ei tarvitse kahlailla kovin paljoa.

    Luepa muutakin kuin "kriittistä"
    Raamatunhistoriaa, siis sitä missä Raamattu
    pyritään ainoastaan kumoamaan ;) Paljon löytyy
    hyvää asiaa toiselta näkökulmaltakin. No vähän
    vain kuittailen...

    Mutta jatketaan siellä juttua myös lisäksi,
    varmasti kun lomasi loppuu tulee juttua lisää,
    tosin kuukauden pästä en pääse enää töissä
    nettiin joten mun jutut vähenee.

    ...tuppaa aina olemaan kriittistä, halusi sitä
    tai ei.

    Niistä kirjoista joita on hyllyssäni ja mitä olen
    kirjastosta lukenut on vain pieni osa Raamatun
    suoranaisesti hyväksyviä.

    Siis, kaikilta osiltaan...

    R.

    Ps. Laitappas muutama Raamatunhistoriaa
    käsittelevä opus (Tunnettu) joka ei ole
    kriittinen...Luen mielelläni.

    Yritän katsella nikkiäsi...kanssasi on mukavaa
    vaihtaa juttua:)

    Äänestä

  • Kaizu&lt;&gt;&lt; kirjoitti:

    Sinun ajatuksistasi Jumalasta, kun kerran itse
    olen Häneen henkilökohtaisessa kontaktissa.

    Oletko sinä?

    Etkö usko minua? Miksi väittäisin tällaista?

    Olenko mukamas käsittänyt väärin?

    Olenko hullu?

    Ovatko kaikki kristityt hulluja?

    Valehtelevatko kaikki kristityt?

    Eikö kukaan paranekaan kokouksissa?

    Niitä on ollut satoja todistuksia minunkin
    uskonelämän aikana.

    Miksi et voi uskoa? Tiedän vastauksen.

    Koska et ole pyytänyt Jeesukselta uskoa.

    Siis omaan käsitykseeni universaalista Jumalasta
    ei kuulu se että hän olisi kiinnostunut jokaisen
    murheista vaan tarpeen mukaan hän puuttuu elämän
    kulkuun.

    Jos ajatellaan että Jumala viitsisi puuttua
    jokaisen murheisiin niin miksi maailmassa on niin
    paljon kärsimystä?????

    Miksi II Maailmansodassa kuoli niin moni ilman
    Jumala ja Jumalan kanssa...YM....

    R.

    Tämä rupeaa menemään kauas takasivuille, toivon
    että vielä löydät vastaukseni.

    >>Siis omaan käsitykseeni universaalista
    Jumalasta

    kulkuun.<<

    K.
    Olisiko mitenkään mahdollista, että Jumalaa ei
    voisi käsittää ollenkaan? En minä ainakaan
    käsitä, vaikka meillä keskusteluyhteys onkin. Hän
    ei kerro minulle asioita, joista minun ei
    tarvitse tietää.

    Jumala ei olisi luonut ihmisiä, jos ei ihmisistä
    välittäisi.

    Jumala ei olisi lähettänyt Poikaansa, jos ei
    ihmistä rakastaisi.

    Hän on kiinnostunut meidän murheistamme. Meidän
    pitää esittää murheemme Hänelle.

    >>Jos ajatellaan että Jumala viitsisi puuttua

    paljon kärsimystä?????<<

    K.
    Maailmassa on myös persoonallinen paha. Jumala
    voisi vaientaa pahan, kuin hyttysen, mutta me
    kiskomme sen kaapista aina uudelleen ja uudelleen
    esiin, kun teemme pahaa.

    On tuleva aika, kun paha saa palkkansa
    lopullisesti.

    Viivytystaistelu on menossa, koska Saatana
    tietää, että pakanoiden pääluvun tullessa
    täyteen, on hänen loppunsa lähellä.

    >>Miksi II Maailmansodassa kuoli niin moni ilman
    Jumala ja Jumalan kanssa...YM....<<

    K.
    Maailmassa on niin paljon ihmisten valitsemaa
    pahaa. Ei Jumala ketään siellä rintamalla
    ampunut, vaan ihmiset.

    >>Tämä rupeaa menemään kauas takasivuille, toivon
    että vielä löydät vastaukseni.<<

    K.
    Nää nyt on ihna perusjuttuja vielä, eikä
    lähelläkään takasivua. Mikä se muuten on?

    Zemppiä

    :)

    ...en käsitäkään Jumala ollenkaan.

    Siksi pitäydyn kunnioittavissa lausunnoissa
    hänestä ja luotan että hän katsoo elämäni
    perään...

    Näin on tapahtunut, joten uskon että olen
    oikealla tiellä siinä mitä edustan.

    Elämäni on paljon rikkaanpaa kuin ollessani
    seurakunnissa etsimässä totuutta.

    On aika elää, ja se aika on juuri nyt...En usko
    että Jumala sitä meiltä kieltää...

    R.
    Ps. Jumala ohjaa myös omaa tietäni, vaikken
    seuraakaan yleisiä normeja.

    >>...en käsitäkään Jumala ollenkaan.<<

    K.
    Vaikka et käsitä, niin älä välitä, en minäkään
    aina. Eikö Jumalalla ole mitään vaatimuksia tai
    toiveita meidän suhteemme?

    Mitä mieltä olet synnin käsitteestä? Teetkö itse
    sitä, vai et?

    >>Siksi pitäydyn kunnioittavissa lausunnoissa
    hänestä ja luotan että hän katsoo elämäni
    perään...<<

    K.
    Onko sinulla henkilökohtainen suhde Häneen, kun
    voit luottaa? Eikö sellainen vaatisi tuntemista?

    >>Näin on tapahtunut, joten uskon että olen
    oikealla tiellä siinä mitä edustan.<<

    K.
    Mitä siis edustat, jos Jumala ei ole määritellyt
    kenellekkään luonnettaan ja aikomuksiaan.
    Minkälaista Jumalaa edustat?

    >>Elämäni on paljon rikkaanpaa kuin ollessani
    seurakunnissa etsimässä totuutta. <<

    K.
    Olet ollut sinun kannaltasi väärissä
    seurakunnissa. Jeesus korosti kristittyjen
    välistä yhteyttä.

    >>On aika elää, ja se aika on juuri nyt...En usko
    että Jumala sitä meiltä kieltää...<<

    K.
    Ei Jumala elämää kielläkään, mutta mistä olet
    epävarma?

    >>Ps. Jumala ohjaa myös omaa tietäni, vaikken
    seuraakaan yleisiä normeja.<<

    K.
    Mitkä ovat yleiset normit?

    Äänestä

Minusta Hevoisen jutut voi jättää ihan omaan
arvoonsa. Siitä ruunasta tehtyjä makkaroitakaan
en suuhuni pistäisi.

Äänestä
  • Siinä puhuu tyyppi, joka itse imuroi jokaisen ohileijuvan harhaopin kuin Hooverin pölynimuri, muttei koskekaan terveeseen oppiin!

    Äänestä

  • Pelastakaa Hevoiset ry. kirjoitti:

    Siinä puhuu tyyppi, joka itse imuroi jokaisen ohileijuvan harhaopin kuin Hooverin pölynimuri, muttei koskekaan terveeseen oppiin!

    Hevoiseen verrattuna K.T.S. on Lucifer
    (Valontuoja).

    Äänestä

Turha toistaa, tiedät sen itsekin paremmin kuin
minä, mutta toistettakoon vielä. Juutalaisilla
kun nyt sattuu oleen se "ahneusgeeni"
keskimääräistä isompi (taas sorrun yleistyksiin
sorry, jos se jotakin haittaa) ja sattuvat oleen
viel melkomoisen älykästä ja muutenkin
aikaansaavampaa porukkaa kuin me muut
laiskanpulskeet otukset. Luonnollisesti rahan- ja
vallanhimo on se moottori, joka tämmöisen
pajazzon takana on. Tietty me muutkin
kynnellekykenevät sit ku vähän myöhemmin
hoksattiin (vrt. hitaat hämäläiset), et kas kas
voihan sitä siistii sisätyötäki tehdä pelloilla
raatamisen sijasta niin lähdettiin leikkiin
mukaan. Se olis kiva tietää, et onx mitään
yhteistä nimittäjää niille ihmisille, joilla on
isompi "ihmisixologeeni" - tai eipä tuo taida
olla kovinkaan kiinnostavaa - kuka nyt
kiinnostuis niistä harmaavarpusista, jotka
nurisematta alistuu päivästä toiseen pienel
nälkäpalkal raataan ja vielä näköjään on ihan
onnellisen näkösiikin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rashaverak kirjoitti:

Tämä viesti sai alkunsa nim. Hevoisen logiikasta
jossa vähät välitetään muiden uskontojen
suhteesta Kristinuskoon.

Muutama kysymys:

-Miksi Jumala suuressa viisaudessaan ei antanut
Juutalaisille jotain ennennäkemätöntä pyhää
kirjaa, vaan lainasi muista vanhemmista
uskonnoista monia kertomuksia jotka Jahvistit
muokkasivat monoteismiin sopiviksi.

Esim. Vedenpaisumuskertomus ja Mooseksen
seikkailut kaislikossa.

-Miksi Jumala unohti muut kansat ja mantereet ja
pisti toivonsa uppiniskaiseen pieneen
paimentolaisheimoon jota hän jo menneisyydessä
tuhosi todella rankalla kädellä riippuen heidän
lain kunnioittamisensa tasosta.

-Miksi nyt on Kristityillä kauhea halu viedä
evankeliumi koko maailmaan? Eihän Jumalakaan
ollut kiinnostunut kuin muutamasta harvasta
ihmisestä.

Jumala katseli ja tuhosi laumaansa mielensä
mukaan ja sitten iski katumus, antoi Jeesuksen
kuolla ristillä ja päättii että tätä ilosanomaa
pitää saada muidenkin kuulla.

R.

Ps. Hevoinen. Unohdit sen että ne ketkä eivät ole
kuulleet Jeesuksesta arvostellaan eritavalla,
esim. Hindut...Varo vain ettet jää itse rannalle
kovassa tuomitsemisinnossasi:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu