Armenialainen pastori Vahik Abrahamian (45) vapautettiin 29. elokuuta 2011 raskaan vankilavuoden jälkeen ja hän on nyt palanut perheensä luo. Turvallisuusagentit pidättivät pastori Abrahamianin sekä hänen vaimonsa Sonia Keshish Avanessianin ja perheen ystävät Arashin jaArezoun pastorin kodissa Iranissa Hamedanin kaupungissa 4. syyskuuta 2010. Kaikki neljä pidettiin 44 päivää eristysselleissä ja tänä aikana heitä kuulusteltiin lakkaamatta ja kidutettiin henkisesti ja psykologisesti, eivätkä he saaneet ottaa yhteyttä perheisiinsä tai ystäviin. Tämän jälkeen heidät vietiin Hamedanin vankilan yleiselle osastolle ja kahdeksan kuukauden odotuksen jälkeen heidät todettiin vihdoin oikeudessa syyttömiksi. Heti tämän jälkeen Sonia, Arash jaArezou päästettiin vapaaksi, mutta pastori Vahik pidettiin vangittuna tähän asti.
Tämän vankilavuoden aikana uutistoimisto Farsi Christan News Network (FCNN) sai raportteja pastori Abrahamianin huonosta terveydentilasta ja myös vankilan surkeista hygieenisistä oloista, mikä lisäsi perheen, ystävien ja koko kristityn yhdyskunnan huolta. Myös kolmen muun vapautuminen lisäsi tuskaa.
On huomautettavaa, että vaikka Vahik on saanut Alankomaiden kansalaisuuden ja näin ollen voisi elää vaivatonta elämää Euroopassa, hän valitsi palata rakkaaseen maahansa, jossa hän yhdessä vaimonsa kanssa kaikin voimin ja rajallisilla resursseillaan pyrkii saavuttamaan ja tukemaan huumeiden väärinkäyttäjiä ja yhteiskunnan hyväksikäytettyjä.
http://ihmisoikeus.blogspot.com/2011/09/pastori-vapautettiin-syyttomana.html
Pastori vapautettiin vankilasta
ihmisoikeus
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233123Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3743Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68740Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3660Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35597Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32591- 40521
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es19520Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3519- 36505