Näin minä tunnen ja ajattelen...
Ihmisellä on luonnostaan tarve henkisyyteen
tarve oppia tuntemaan Jumala. Mutta henkisyys
on kuin kaikki mukin ihmisen kehitys se on
koko elämän kestävää useita eri vaiheita läpi
käyvää kehitystä kriiseineen ja onnistumisisneen.
Hedelmöityksestä hautaamiseen. Tämä tietenkin jos
ihmisellä on aikaa mietiä ja tutkiskella itseään.
Nyky-yhteiskunta asettaa liian suuren painon
opiskeluun, tiedon hankkimiseen, asemaan, uraan...
niin ettei ihmisellä ole juurikaan aikaa tai
uskallusta jäädä pohtimaan jumalaa.
Jossain vaiheessa henkisyys puskee kuitenkin
väkisin läpi, koska se kuuluu yhtä olennaisena
osana ihmisen kehitykseen kuin seksi.
Ja riippuen siitä kuinka "vauhdikasta" elämää
henkilö on viettänyt, sitä korkeammalta hän
tippuu alas. Ja sitä helpompaa saalista eri
uskonlahkoille. Ihmisestä tulee kuin rikollinen
joka menee itse poliisin puheille ja myöntää
rikoksensa, yhteyden menettämisen henkiseen
itseensä. Ja oikeuslaitos neuvoo, miten hän voi
sovittaa syntinsä ja tuomitsee hänet henkiseen
vankilaan, joka sulkee kaiken muun ulkopuolelleen,
ja rakentaa uskon huterien maallisten dogmien
varaan. Vankilan kalterien ulkopuolella oleva
henkinen maailma näyttää pelottavalta ja syntiseltä.
Liekö täsä kumpua fundamentalistien viha=pelko
muita uskontoja kohtaan.
Toinen tavallinen vaihtoehto on, että ihminen saa
lapsesta asti uskonnollisen kasvatuksen, joka
pyrkii ohjaamaan ihmistä tiettyyn suuntaan. Mutta
kun ihminen saavuttaa henkisen kehityksen
murrosiän, hän alkaa luonnostaan kapinoimaan
hänelle opettuja dogmeja ja oppeja vastaan.
Hänestä tulee kuin koira, joka on koko ikänsä
ollut hihnassa. Viimein irti päästyään sitten
lähtee tutkimaan sitä hajua mikä on nenään
käynyt,mutta on ollut kiellettyä tutkia. Mutta,
koska hän on elänyt koko elämänsä hihnassa , ei
hän ole oppinut tulemaan toimeen metsässä.
Pahimmillaan hän ei enää löydä takaisin ja
joutuu petoeläinten hampaisiin tai kuolee nälkään.
Minä ainakin olen onnellinen, että olen oppinut
tulemaan toimeen metsässä, saan rauhassa tutkia
sivupolkuja käännellä kiviä ja penkoa luolia.
Saanvielä vapaasti pitää ääntäkin siitä ilman
pelkoa tietämätömien noitavainoista.
Täytyy olla vain tyytyväinen etten elä pimeitä
keskiaikoja.
Vertauksia aivan ne ovat siitä hyviä, että
jokainen voi tulkita ne miten haluaa tai jättää
tulkitsematta.
Ihmisellä on luonnostaan tarve henkisyyteen
tarve oppia tuntemaan Jumala. Mutta henkisyys
on kuin kaikki mukin ihmisen kehitys se on
koko elämän kestävää useita eri vaiheita läpi
käyvää kehitystä kriiseineen ja onnistumisisneen.
Hedelmöityksestä hautaamiseen. Tämä tietenkin jos
ihmisellä on aikaa mietiä ja tutkiskella itseään.
Nyky-yhteiskunta asettaa liian suuren painon
opiskeluun, tiedon hankkimiseen, asemaan, uraan...
niin ettei ihmisellä ole juurikaan aikaa tai
uskallusta jäädä pohtimaan jumalaa.
Jossain vaiheessa henkisyys puskee kuitenkin
väkisin läpi, koska se kuuluu yhtä olennaisena
osana ihmisen kehitykseen kuin seksi.
Ja riippuen siitä kuinka "vauhdikasta" elämää
henkilö on viettänyt, sitä korkeammalta hän
tippuu alas. Ja sitä helpompaa saalista eri
uskonlahkoille. Ihmisestä tulee kuin rikollinen
joka menee itse poliisin puheille ja myöntää
rikoksensa, yhteyden menettämisen henkiseen
itseensä. Ja oikeuslaitos neuvoo, miten hän voi
sovittaa syntinsä ja tuomitsee hänet henkiseen
vankilaan, joka sulkee kaiken muun ulkopuolelleen,
ja rakentaa uskon huterien maallisten dogmien
varaan. Vankilan kalterien ulkopuolella oleva
henkinen maailma näyttää pelottavalta ja syntiseltä.
Liekö täsä kumpua fundamentalistien viha=pelko
muita uskontoja kohtaan.
Toinen tavallinen vaihtoehto on, että ihminen saa
lapsesta asti uskonnollisen kasvatuksen, joka
pyrkii ohjaamaan ihmistä tiettyyn suuntaan. Mutta
kun ihminen saavuttaa henkisen kehityksen
murrosiän, hän alkaa luonnostaan kapinoimaan
hänelle opettuja dogmeja ja oppeja vastaan.
Hänestä tulee kuin koira, joka on koko ikänsä
ollut hihnassa. Viimein irti päästyään sitten
lähtee tutkimaan sitä hajua mikä on nenään
käynyt,mutta on ollut kiellettyä tutkia. Mutta,
koska hän on elänyt koko elämänsä hihnassa , ei
hän ole oppinut tulemaan toimeen metsässä.
Pahimmillaan hän ei enää löydä takaisin ja
joutuu petoeläinten hampaisiin tai kuolee nälkään.
Minä ainakin olen onnellinen, että olen oppinut
tulemaan toimeen metsässä, saan rauhassa tutkia
sivupolkuja käännellä kiviä ja penkoa luolia.
Saanvielä vapaasti pitää ääntäkin siitä ilman
pelkoa tietämätömien noitavainoista.
Täytyy olla vain tyytyväinen etten elä pimeitä
keskiaikoja.
Vertauksia aivan ne ovat siitä hyviä, että
jokainen voi tulkita ne miten haluaa tai jättää
tulkitsematta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Etsivä löytää, pitää paikkansa
Kymmeniä kirjoja olen lukenut ja hankkinut. Jos
mainitsen niistä kohtia, minua pidetään
kerettiläisenä tai harhaoppisena, niinkuin
uskoisin kaiken. Selailin äsken Taisteluni.
Yksi kehittävimmistä kirjoista on Urantia.
Lainaan kuitenkin nyt Liisa Riikonen:
Sateenkaaresta todellisuuteen:
"Totuus paljastuu etsijöilleen sitä mukaa kuin he
etsinnöissään edistyvät. Jokainen tulee autuaaksi
omalla uskollaan, teille on sanottu. Usko on
tärkeä, mutta usko on myös laajentuva käsite. Jos
rajoitatte uskonne yhteen totuuden osaan, olette
kiinni uskossa, mutta vain sen pienessä osassa.
teidän tehtävänne on laajentaa uskoanne,
laajentaa käsityskykyänne todellisuudesta.Samalla
kun uskonne laajenee, laajenette tekin. Tämä on
kosminen laki"
>Toinen tavallinen vaihtoehto on, että ihminen
saa lapsesta asti uskonnollisen kasvatuksen, joka
pyrkii ohjaamaan ihmistä tiettyyn suuntaan.
Tästä olen yhtämieltä kanssasi.Kun ihminen jo
pienestä lapsesta alkaen aivopestään yhteen
totuuteen,se ei ole mitään luonnollista tarvetta
oppia tuntemaan Jumala.Kyse on pikemminkin
silkasta mielen manipuloinnista.
Oma "tarpeeni" on pitkän prosessin tulos.Muistan
kuinka pienenä lapsena isoäitini kuljetti minua
mukanaan kaikissa mahdollisissa eri lahkojen
hengellisissä tilaisuuksissa ja tietysti
sunnuntaisin kirkossa.Tähän kun lisättiin vielä
koulun antama tunnustuksellinen uskonnonopetus ja
erään ystäväni uskoontulo helvetin tulijärvi-
julistuksineen,niin "tarve" oli syntynyt.
Kyse ei ollut mistään luonnollisesta tarpeesta
eikä etsikkoajasta vaan jo varhaislapsuudessa
alkaneesta uskonnollisesta propandasta ja
sairaasta kasvatuksesta,jossa minä olin paha ja
syntinen lapsi,jonka oma tahto nujerrettiin ja
joka kasvatettiin(lue alistettiin) nöyräksi ja
kuuliaiseksi vitsaa säästämättä.Torjuin lapsena
nämä kaikki pahuus-ja syyllisyys- ja muut
negatiiviset tuntemukset syvälle
piilotajuntaan.Ystäväni uskoontulo oli se
lopullinen niitti,joka kaivoi piilotajunnan
syövereistä esille kaiken sen lapsuusajan saastan
ja synnytti samalla tämän "tarpeen".
Kohtalotovereitani löytyy paljon mm. netmissionin
keskustelufoorumista.He ovat ns. "tulleet
uskoon".Tunnen syvää myötätuntoa heitä
kohtaan,sillä useat ovat kasvatuksensa tuloksena
menettäneet täysin kyvyn kyseenalaistaa mitään
oman yhteisönsä opetusta.Lukemattomat ovat mm. ne
naiset,jotka joutuvat torjumaan oman
seksuaalisuutensa ja jäävät paitsi äitiyden
onnesta ja jäävät vanhoiksi piioiksi,koska eivät
voi avioitua "eikkarien" kanssa.Se ei
kertakaikkiaan käy.Uskovan ei sovi ottaa vierasta
iestä.No näiden ihmisten seurakunnille tilanne on
herkullinen viimeistään silloin,kun lähdön hetki
koittaa ja perillisiä ei ole.Vanhimmistoveljet
auttavat kyllä testamentin teossa...
Samansuuntaisia kokemuksia minullakin vaikkakin
toisella tavalla, vanhempani kääntyivät eri
uskoon suurin piirtein yhtä aikaa, jota seurasi
pienimuotoinen myrsky kotirintamalla kun olin
lapsi...
Ainoa pyyntönikin on tulevalle vaimolleni onkin,
ettei hän vaihda uskoa ennenkuin lapsemme ovat 18
vuotiaita.
mukava kirjoitus. itse kirjoitin aivan toiselle
palstalle jokin aika sitten vastineen omalle
humanismilleni (positive atheism). jossain
välissä kokoan varmasti ajatukseni johonkin
hieman ymmärrettävämpään ja tiivistetympään
muotoon ja seuraan esimerkkiäsi. olen
opetuslapsesi :-) no asiasta
sadanteenyhdeksänteen...
"Ihmisellä on luonnostaan tarve henkisyyteen
tarve oppia tuntemaan Jumala."
itse uskon tämän olevan opittua. sitä tarvetta ei
ole, ellei joku sitä tee... jos ajatellaan,
vaikka ihan puhtaasti lapsen näkökulmasta...
ajatteleeko lapsi luonnostaan haluavansa tutustua
jumalaan? ei, eikä monia 'kiinnosta' edes
aikuisina (ehkä siksi, etteivät koskaan ole
ymmärtäneet käsitettä 'jumala' tahi edes
kuulleet, eikä ole tuntenut kutsumusta asian
selvittämiseen). lapsi kiinnostuu uskosta ja
jumalasta vanhempiensa kautta, koska
periaatteessa aikuiset ihmiset ovat ainoat,
joilta he voivat lukutaidottomina tietoa saada
(periaatteessa).
"Nyky-yhteiskunta asettaa liian suuren painon
opiskeluun, tiedon hankkimiseen, asemaan,
uraan... niin ettei ihmisellä ole juurikaan aikaa
tai uskallusta jäädä pohtimaan jumalaa."
ihmisen elämässä on tapahtumia ja aikoja, jolloin
niitä hetkiä (aikaa) ajatella on. yhteiskunta
todella iskee melkoisen painolastin jokaisen
ihmisen kannettavaksi alkaen 6-7 -vuotiaasta.
vaihtoehdot ovat vähissä. ainoa tapa hypätä pois
tästä kärrynpyörästä on alkoholisoituminen tms.
teini-iässä, rikoskierteet. eli itse näen tuossa
pikemmin vastalauseen (kapina) yhteiskunnalle,
kuin tietoista tottelemattomuutta. yksi
mielenkiintoinen kysymys on, että millä tämä
oravanpyörä pysäytetään vai onko siihen olemassa
keinoja? tarvitsemmeko ihan kaikkea yhteiskunnan
antamaa hoivaa? vai voimmeko pitää toinen
toisistamme huolta? tiedän, että ainakin yksi
näistä ajatuksista on utopistinen...
"Ja riippuen siitä kuinka "vauhdikasta" elämää
henkilö on viettänyt, sitä korkeammalta hän
tippuu alas. Ja sitä helpompaa saalista eri
uskonlahkoille."
tämä on periaatteessa totta. kyse on
elämänvalheesta hyvin pitkälti, niistä
odotuksista minkä ihminen on elämälleen asettanut
tai siitä tavasta millä elämänsä on kokenut
oikeaksi ja, kun se kaikki kaatuu
mahdottomuuteensa, hulluuteensa, typeryyteensä
tms. niin pudotus on melkoinen. jos ihminen on
valmistautumaton, hän on valmis melkein mille
tahansa virikkeelle ku klux klanilaisuudesta
uusnatsismiin (ellei nyt sattumoisin juuri niihin
uskonut). onneksi ihmiset yleensä valitsevat
hieman rauhallisemman tien. itse tiedän oman
isäni viimeajoista sen verran, että noin vuotta
ennen kuolemaansa hän alkoi hiljalleen muuttua.
elämänrytmi rauhottui ja uskoisin, että sitä
kauan kaivattua aikaa alkoi löytyä. hän eli
pitkään yhteiskunnan armoilla, hän ei ollut
rahanahne, mutta hän halusi pärjätä ja menestyä,
jotta pystyisi auttamaan tarvittaessa muita
ihmisiä taloudellisesti. viimeisenä vuotenaan hän
ilmeisesti oivalsi jotain, sillä hänen salkustaan
löytyi kuolemansa jälkeen erinäisiä monisteita ja
pieni vihkonen, joissa kerrottiin
yksinäisyydestä, itsensä kehittämisestä,
terveellisestä dieetistä ja muiden
huomioonottamisesta. nämä kaikki olivat
hänelle 'tuttuja' asioita, muttei hän ymmärtänyt
eläessään niistä kovinkaan paljoa. hän kuoli 49-
vuotiaana, aikuisena lapsena. uskon kuitenkin,
että jos hänellä olisi ollut aikaa, hän olisi
valinnut jonkin muun tien uudessa elämässään kuin
uskonnon.
olen muuten harkitsemassa vihdoin psykologian
yliopisto-opintoja. luulen vihdoin olevani valmis
niihin...
"Liekö täsä kumpua fundamentalistien viha=pelko
muita uskontoja kohtaan."
luulen tämän vihan ja pelon johtuvan vain ja
ainoastaan tietämättömyydestä. ja vaikka olisi
tietoa, ei ole välttämättä ymmärrystä.
kiihkouskovilla on myös niin vahvat perusteet
omille näkemyksilleen, ettei ns. muita
vaihtoehtoja ole. ne eivät ehkä sinällään aiheuta
pelontunteita, mutta pikemmin vastaavia kuin
vaikkapa nietzschellä oli puhuessaan
kristinuskosta. syvä, selittämätön viha. vaikka
se ehkä ole niin selvänä tunteena pinnassa, niin
sen huomaa melko helposti puheesta ja
kirjoituksista. kyseessä on hyvin pitkälti
asenne, jonka fundamentalistit ottavat tai ovat
perimänä saaneet muita ihmisiä kohtaan.
"Mutta kun ihminen saavuttaa henkisen kehityksen
murrosiän, hän alkaa luonnostaan kapinoimaan
hänelle opettuja dogmeja ja oppeja vastaan."
hyvin sanottu 'henkisen kehityksen murrosikä'. :-
) siitä on vielä jonkin verran matkaa henkisen
kehityksen aikuisuuteen...
"Hänestä tulee kuin koira, joka on koko ikänsä
ollut hihnassa. Viimein irti päästyään sitten
lähtee tutkimaan sitä hajua mikä on nenään
käynyt,mutta on ollut kiellettyä tutkia."
:-) mielestäni ihan hyvä vertaus. murrosikähän
tuossa aiemmassa ei välttämättä tarkoita
kapinointia siinä mielessä kuin teineillä on
yleensä tapana: aloittaa tupakointi, dokaaminen,
vanhempien arvovallan nollaus... kyseessä taitaa
pikemmin olla ihmisessä itsessään, itselleen
tapahtuva muutos, jonka 'moottorina' toimii
uteliaisuus. maailmassa monta on ihmeellistä
asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä
kulkijaa :-)
"Mutta, koska hän on elänyt koko elämänsä
hihnassa , ei hän ole oppinut tulemaan toimeen
metsässä. Pahimmillaan hän ei enää löydä takaisin
ja joutuu petoeläinten hampaisiin tai kuolee
nälkään."
eli tässä kohtaa ilmeisesti tehdään ratkaisu
siitä, onko henkinen kehitys kohti taantumaa ja
paluuta samaan oravanpyörään, jossa ikänsä jo
vietti vai aikuistuuko henkisesti. tämä
aikuistuminen on nähdäkseni ihmiselämän mittainen
prosessi ja totuudenlöytäneet eivät ole siitä
osallisena, koska etsintä on jo loppunut. siinä
vaiheessa totuus estää kehittymisen, ja henkinen
elämä on paikallaanoloa.
"Minä ainakin olen onnellinen, että olen oppinut
tulemaan toimeen metsässä, saan rauhassa tutkia
sivupolkuja käännellä kiviä ja penkoa luolia."
etsintä jatkukoon :-) mutta muista, että: "syö
säännöllisesti ja lepää tarpeeksi." :-) ei
ainakaan lopu energia kesken...
päivänjatkoa.
"olen opetuslapsesi :-)"
ääh hukkaan joudut ;)
Tarve jumalan löytymiseen optittua...
tästä meille tule uskonnollinen riita
koska uskallan olla eri mieltä. Uskontoa
ei välttämättä tarvita, mutta ihmisellä on
hengen nälkä joka kasvaa iän myötä. Ehkä
lapset eivät välitä jumalasta, koska ne
ovat niin lähellä häntä sanoihan jeesuskin
"teidän täytyy tulla lasten kaltaisiksi"
Yhteiskunnana kelkasta on tosiaan vaikeata hypätä
pois, mutta paras tapahan oppia jumalasta on
olla hiljaisuudessa ja paikallaan.
Tarkoitinkin lähinnä että ihmiset ovat unohtaneet
taidon kuunella itseään ja kaikuja jumalasta.
Juuri niin kuin keroit isästäsi.
"Tärkeää ei ole se mitä teet vaan mitä jätät
tekemättä"
"olen muuten harkitsemassa vihdoin psykologian
yliopisto-opintoja. luulen vihdoin olevani valmis
niihin..."
huh, minulla on jotain hampaankolossa
psykologiaakin vastaan mutta siitä joskus :)
"
totuudenlöytäneet eivät ole siitä
osallisena, koska etsintä on jo loppunut. siinä
vaiheessa totuus estää kehittymisen, ja henkinen
elämä on paikallaanoloa."
Etsintä ei oikeastaan koskaan lakkaa, universumissa
on opittavaa yhdelle ihmiselle moneksi elämäksi.
Ja kun henkinen kehitys on lähtenyt käyntiin
opit joka päivä jotain uutta vaikka et yrittäisikään.
"
etsintä jatkukoon :-) mutta muista, että: "syö
säännöllisesti ja lepää tarpeeksi." :-) ei
ainakaan lopu energia kesken...
"
kyllä äiti :-)
""teidän täytyy tulla lasten kaltaisiksi"
miksi pitää tulla? miksei voi vain olla :-)
vaikeaa se tietysti on säilyä 'lapsena' siinä
mielessä, mutta puhtaimmillaan ihminen on lapsena
eli myös lapsenusko on se, mikä on puhtainta ja
aidointa. valitettavasti se usko on uskoa
leikkiin, iloon, riemuun, ties mihin, eikä siihen
jumalat ja opit mahdu. kyllä edelleen väitän,
että se tarve uskoa tulee jostain muualta kuin
geeniperimästä :-) ihmiseen 'asetettuna'.
"huh, minulla on jotain hampaankolossa
psykologiaakin vastaan mutta siitä joskus :)"
itsekin lupasin itselleni, etten koskaan
yliopisto-opintoja aloita, mutta niin se
näyttää... mä olen käynyt varsin
pitkän 'käytännön psykologian' koulutuksen.
äitini luki terapeutiksi 'vanhoilla päivillään',
en tiedä paljonko olin asiaa edesauttamassa tai
vaikuttamassa päätökseen. joka tapauksessa, en
pidä psykologiaa sinälään minään muuna kuin
tieteenä, joka käsittää teorioita enemmän kuin
tarpeeksi. en halua myrkyttää sitä, mitä jo
tiedän, vaan pikemmin laajentaa hiukan tuota
tietopohjaista näkökulmaa asioihin, koska voi
olla, että joku joskus on keksinyt samoja
asioita, kuin mitä päässäni pyöritän. silloin
niitä ei voi sanoa omiksi...
"Etsintä ei oikeastaan koskaan lakkaa,
universumissa on opittavaa yhdelle ihmiselle
moneksi elämäksi. Ja kun henkinen kehitys on
lähtenyt käyntiin opit joka päivä jotain uutta
vaikka et yrittäisikään."
no, toki sitä oppii, mutta se ei välttämättä
liity etsintään. pikemmin, jos on jo vakaa
uskomus ja totuus, niin ne uudet asiat saattavat
yhtäkkiä romahduttaa vanhan tietämyksen ja
etsintä jatkuu, kunnes taas löytyy totuus, joka
voi romahtaa. tietyllä tavalla siis se liike on
olemassa, mutta siinä välissä voi olla aikoja,
jolloin on varsin pysähtynyttä. kuten itselläni
oli ateismini suhteen ennen aikuisikää. ja jos
kerran pysähtyy paikalleen uskomaan totuuteen,
voi olla, ettei se etsintä jatku, jos nimittäin
sattuu käymään niin ikävästi, että kuolee...
isäni aloitti etsinnän vasta 48-vuotiaana, toki
oppi jotain, mutta hyvin vähän pitkän ajan
sisällä. ehkä olisi sitten alkanut kehittyä
nopeampaan, kun kerran olisi juonesta saanut
kiinni... mutta niin kävi kuin kävi.
Ehkä meidä pitäisi joskus selvittää
mitä ymmärrämme käsitteillä mm..
Jumala, yhteys jumalaan, henkinen kasvu,
henki, usko, uskonto...
muuten voi mennä sekavaksi räpeltämiseksi :)
Mutta kakeasti ihmiset voi jakaa
seuraaviin osiin hekisen kehityksen
mukaan. (ei tosikoille ;) )
1. alin taso "Jumalaa (missään muodossa) ei ole
olemassa"
2. Jumala on olemassa tutkinpa asiaa
3. Kirjoitanpa fundamentalisteja ärsyttävää
hömppää suomi24:jään
4. Parta guru
Mutta vakavissaan, jos ei jumalan olemassa oloa
myönnä (missään muodossa) on arviolta apinan
tasolla. Olen kyllä itsekkin syyllistynyt tähän.
minä olen myöntänyt vain jumaluuden olemassaolon
ja sikäli mikäli asiaa haluaa pidemmälle tulkita
niin useiden miljardien jumalien olemassaolon.
tai toisessa tapauksessa kiellän sen yhden ja
kaikki muut.
ja voisi kyllä olla aiheellista ottaa vaikka oma
aihealue, jossa selvitettäisiin noita termejä,
joita kaikki käyttävät villisti :-)
mä olen itse syyllistynyt mm. nimittämään itseni
antikristukseksi (tosin kristityt ehtivät ensin),
sen lisäksi välillä menee kyllä hermo, kun mikään
ei uppoa umpiluuhun, niin tekee mieli sanoa
suorat sanat... tästä lienee päässyt osalliseksi
vain yksi ihminen tällä keskustelukanavalla,
tähän mennessä :-) enkä tiedä ymmärsikö kyseinen
henkilö edes joutuneensa osalliseksi...
"Täytyy olla vain tyytyväinen etten elä pimeitä
keskiaikoja."
Esim. suomessa oli "pimeällä keskiajalla" asiat
jossain mielessä paremmin kuin uudenajan