Joutui sitten taivaaseen, tai helvettiin se on aivan sama, koska täällä ei kuitenkaan pääse enään vaikuttamaan.
Tuskin moisia paikkoja edes on. Kun kuolet olet madon ruokaa ja se siitä.
Tuskin moisia paikkoja edes on. Kun kuolet olet madon ruokaa ja se siitä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
turvaa saa myös avun ja hyvä on kiittää ja kunnioittaa avun antajaa eli Isää Jumalaa. Samoin sielu pelastuu synnin palkasta eli kuolemasta ja saa elävän yhteyden Jumalaan Jeesuksen antaman elävän veden kautta ja Pyhän Hengen voimassa. Nämä ovat paljon tärkeämpiä kuin tämän maailman rikkaudet ja Herra pitää huolta myös näistä ajallisista ja katoavista tarpeista kun häneen turvataan ja rakastetaan tekemällä tahtoaan, toki antaa kaikille muutenkin, mutta ilman Jeesusta, ei kenenkään ihmisen elämän perimmäinen tarkoitus täyty, sillä on sielunsa pelastus ja nimi Jeesuksen elämänkirjassa.
Usko ei ole jokamiehen, jos uskon haluat ja pelastaa sielusi, pyydä Jumalaa antamaan sydämmeesi usko, että sen sinäkin itsellesi saisit.
Suosittelen tutkimaan uskontoja mutta myös ateistisia ajatuksia ja kirjoja. Aika heppoisesti moni tekee päätöksensä jopa vain muiden ihmisten puheiden perusteella. No niinhän me ihmiset tehdään: päätös syntyy hetkessä ja muuttuu jos sille löytyy rakentava muuttuja.
Jopa "jumalallisesti" ajatellen, onhan niin että ihmiselle on annettu vapaa ajatus ja hyvin vaikuttavat aivot. Niiden käyttö ei siis voi olla Jumalaa/jumalia vastaan. Siten kriittinen ajattelu on inhimillistä ja jumalallista tavallaan. Monissa uskontokunnissa seurakunta on hiljaa kun ns. vanhemmisto päättää suurista asioista, esim. miten suhtaudutaan tiettyihin Raamatun kohtiin. Näin ei saisi olla, kyse on suuresta manipulaatiosta vaikka se tehtäisiinkin hyvin aikein. Jokaisen pitää luoda oma uskonnollisuutensa, ei vain kuunnella saarnoja ja hurmoksessa ja tunteellisuudessaan heittäytyä mukaan. Aika moni ihminen on saanut surmansa "suurien johtajien" hurmokseen mentyään mukaan. Tätä on varottava koska meillä on biologiassamme herkkäuskoisuutta johtuen ihan luonnollisista mekanimseista joilla lajimme on säilynyt elossa - on pitänyt voida luottaa lauman toisiin jäseniin..
Tätä vain voi käyttää niin väärin kuin toinen antaa sen onnistua. Lahkot varsinkin käyttävät tätä ominaisuutta tehokkaasti hyväkseen.
helvetti sellaisena kiirastulena ja palavana pätsinä ei ole todennäköisesti edes Raamatun mukainen. Kiirastuli keksittiin keski-aikana jotta kansalaiset saataisiin käännytettyä kirkon jäseniksi Euroopassa ja maksamaan kirkollisveroja. Raamatun Hades, eli ns. helvetti on kadotus. Hades oli alunperin kaatopaikka, olisiko ollut Babylonian muurien ulkopuolella? Korjatkaa jos olen väärässä. Mistään liekeistä, kärsimyksestä ei ole ollut kyse kuin vasta jokusen sata vuotta.
Budhalaisuuden mukaan taivas on sinussa itsessäsi. Kun "valaistut", ymmärrät kokonaisuuden ja itsesi osana sitä jolloin voisi puhua ehkä henkilökohtaisesta taivaasta, harmoniasta.
Biologisesti ihiminen on tähtitomua, samaa materiaalia mitä koko maailmankaikkeus on. Itse uskon että kuoltuani kroppani kierrättyy osaksi kaikkea. Ensin tietenkin matojen ruoaksi, mutta miljoonien vuosien päästä kun jokin musta aukko koko universumin nielaisee - olemme kaikki, ihmiset eläimet, planeetat, auringot, galaxit ehkä yhdessä "pienessä" tilassa sekaisin. Niin olemme saaneet alkummekin. Aika uskomatonta vai mitä.
"Ja jos silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvettiin, missä mato ei kuole eikä tuli sammu" - Näin mainitsee Jeesus ohi mennen helvetin tulet.
Siinä on tärkeä syy ja vielä tärkeämpi omalta kannaltasi on se, että tahtoo ja voi sinut pelastaa kun vain teet tahtonsa mukaan niinkuin on Uudessa Testamentissa opetettu!
Isän Jumalan armoa ja totuutta sielusi parhaaksi Jeesuksen nimessä ja Hengessä uudestisyntymiseksi ja sielusi pelastuksen tielle tulemiseen.
Juudan leijona
Tässä musiikissa on sulle vastaus kysymykseesi
http://www.youtube.com/watch?v=sx-cae-i91Y&feature=related
...tässä laulussa on jatkoselitystä, jos viitsit kuunnella ja katsoa tämän musiikkivideon
http://www.youtube.com/watch?v=0zsxzYW872w&NR=1
Kuninkaan kyyneleet
Ilmestyskirjassa selvästi sanotaan että 144 000 ihmistä pelastuu, ja nämä kaikki ovat hurskaita juutalaisia, kaikkia muita odottaa ikuinen itku ja hammastenkiristys.
On siis aivan turha harrastella ainakaan kristinuskoa, ellei ole juutalainen.
suuri joukko kaikista kansoista pelastuneina Isän Jumalan valtakunnassa. Älä eksy vaan pyri totuuteen myös näissä pelastusasioissa. Jokainen joka avukseen pyytää Jeesusta ja tekee tahtonsa ja opetuksensa mukaan myös pelastuu, eikä kuormansa ole raskas vaan sopivaa iestä kullekin tarjotaan ja lepoa ja rauhaa ja yltäkylläistä hyvää elämää rakkaudessa ja uskossa ja toivossa, amen.
Hallelujah!
on jokaisen ihmisen elämän merkitys, joten on tärkein asia jokaiselle, ilman erotusta.