Edellä oleva teksti saattaa sisältää henkisesti
loukkaavaa tai vahingoittavaa informaatiota,
joten jos et pysty käsittelemään aihetta
objektiivisesti ,neuvon olemaan lukematta.
Ympärileikatut uskonnolliset opettajat mm.
Mohammed,Mooses ja Jeesus ovat saaneet aikaan
kahdentyyppisiä ihmisiä: uskovia ja uskontoon
pettyneitä.Ja molemmissa ryhmissä kasvavassa
määrin ympärileikkausta.
Em."opettajat" ovat saaneet myöskin aikaan
käsityksen,jonka molemmat ryhmät ovat omaksuneet:
Olettamuksen siitä,että ihminen yksilönä on
vain tomusta luotu tasa-arvoinen kotelo tai
olento, joilla ei ole sen suurenpaa tarkoitusta
päämäärää.
Tämä on aiheuttanut uskovissa surkeudentunnetta
ja sokeaa luottamusta korkeampaan johdatukseen.
Ei uskovat taas uskovat olevansa jumalan
tasolla ja tuhovat sekä käyttävät luontoa,ihmisiä
ja eläimiä moraalittomasti hyväkseen.
Uskovilla on paremmatt edellytykset
tulla onnellisiksi ,koska he eivät ole unohtaneet
yhtä tärkeää perusasiaa: kunnioitusta.
Joka tapauksessa nuo ympärileikatut oppi-isät
ovat aiheuttaneet "valtaamissaan maissa"
luonnottoman tarpeen talouskasvuun ja kehitykseen
toisin sanoen ahneuteen, jossa mikään kokemus tai
omaisuus ei ole riittävä.
*
On ymmärrettävää,jos ihminen ei ole "tasapainoinen
henkisesti toisinsanoen tasapaineinen päästään."
Ei opetuksetkaan voi olla tasapainossa.
*
Tasapaineinen pää
Miehen voimakkainpia aistimuksia välittävä
elin ,siitin on henkisesti sekä fyysisesti
erittäin tärkeä hyvinvoinnin kannalta.
Esinahka toimii eräänlaisena henkisenä ventiilinä
joka antaa miehelle keinon saavutta tasapaine.
Jos kyseinen ventiili puuttuu, niin miehestä
muodostuu eräänlainen paineessa oleva höyryjuna
joka tunnottomasti rynnii tavoitteeseensa.
Näinä aikoina höyryjunille on ollut paljon
kysyntää esim.naisilla, jotka tavoittelevat
mammonaa ja onhan höyryjunatyyppi täydellinen
"verottajan lehmä"
En tuomitse enkä kiellä ympärileikkausta
toivon vaan ,että asetettaisiin oikeaan
arvoonsa, toimenpiteestä on varmastikin
myös hyötyä sairaille, mutta jos ihminen on luonnostaan
terve ja lahjakas on vaarallista ylikehittää/ahnehtia
Ja jos kunniottaa itseään niin pystyy huolehtimaan
hygieniastaan,naisystävästään ja ulkonäöstään
ilman kirurgia.
Lisätietoa aiheesta:
http://www.noharmm.org

Vastaukset 1
Vanhimmat
-kin sama Esinahkafilogia.