voiko jeesus ilmestyä

jeesus-näky

voiko aito jeesus ilmestyä aidossa näyssä tämänpäivän ihmiselle
eli voiko ihminen nähdä aidon jeesushallun
mitä mieltä olette jeesus ilmestyä
ihmiset ovat kertoneet heille on ilmestynyt enkeleitä
mutta voiko jeesus ilmestyä

29

2308

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen itse omalla kohdallani kokenut yhden Jeesus-ilmestyksen. Toimitin joitakin vuosia sitten jumalanpalvelusta alttarin takana kasvot kirkkosalia kohden, kun yhtäkkiä näin kirkon toiseksi viimeisellä rivillä minusta katsottuna oikealla loistavan mieshahmon. Samalla koin, että ihokarvani nousivat pystyyn, niskassa kihelmöi ja minua alkoi voimakkaasti itkettää. Näky kesti ehkä alle minuutin, mutta vieläkin muistan tuon hetken tunteen todella elävästi. Minun oli hyvin vaikeaa jatkaa jumalanpalveluksen toimittamista.
      Vaikka olen perusluonteeltani melko kyyninen ja jalat maassa oleva tyyppi, tuo kokemus oli niin kertakaikkisen ainutlaatuinen, että olen edelleenkin - vuosien jälkeen vakuuttunut siitä, että tuo näky oli Jeesus itse,,,'

      Ann-Maarit Joenperä

      • jeesus-näky

        ann-maarit joenperälle
        olet kokenut aidon ilmestyksen tai näyn
        sitä en tiedä oliko olento jonka näit jeesus


      • EL. a .ki m

        Ann-Maarit Joenperä

        Mä lottoisin, että se oli Enkeli, Jeesuksen lähettämänä.

        Siellä Johanneksen ilmestyksessä lukee siitä jutskasta.

        Kuinka Jeesus lähetti Enkeleitään seurakuntiin.


      • PSARI

        Ann-Maarit Joenperä,

        kukaan ihminen ei tiedä, minkä näköinen Jeesus tai minkä näköisiä Jeesukset olivat. Hahmot, jotka ilmestyvät kirkkaina valoilmiöinä ihmisille eivät liity mitenkään Raamattuun tai sen henkilöihin, vaan ovat toisesta ulottuvuudesta tulevia Olevaisia, jotka haluavat kertoa ihmisiä kohtaavista kenties heitä järkyttävistä asioista etukäteen. Sinullekkin lienee tapahtunut näyn jälkeen jotain omassa elämässäsi.

        Ihminen näkee vain kolmiulotteisesti, emmekä pysty näkemään muita ulottuvuuksia, mutta sieltä muista ulottuvuuksista pyritään ottamaan ihmisiin kontaktia juuri tällä tavoin, että Olevaisuuden hahmo käyttää kaiken oman energiansa luodakseen kirkkaan valohahmon muutamiksi sekunneiksi tai korkeintaan minuutin ajan kestäväksi näyksi varoittaakseen näin jostain tulevasta.

        Näyn aikana tai heti sen jälkeen ihminen kokee aivan saman tunteen kuin mitä silloin, kun pidän ihmistä kädestä kiinni tai muualla parantaessani sairasta ihmistä tai muutoin auttaessani häntä. Ihminen alkaa itkeä vuolaasti, eikä pysty millään estäämään tai hillitsemään voimakasta itkuaan. Kuuma aalto leviää ihmisen sairaaseen kohtaan tai koko kehoon yleensä syöpäsairailla, ja kun kuumotus on ohi, niin ihminen kokee syvän rauhan sisällään ja hänellä on helpottunut ja hyvä olo. Kipu on poissa, vaikka joidenkin sairauksien kohdalla parantuminen kestääkin jonkun aikaa, ehän sairauskaan ole yhdessä yössä tullut. Jotkut itkevät vasta muutaman tunnin kuluttua tapahtumasta ja monet näkevät myös kirkkaita ihmishahmoja pitäessäni heitä kädestä kiinni.

        Se pitää muistaa, että hahmot eivät ole edesmenneitä kuolleita henkiä, eivätkä missään nimessä kummituksia tai muita kummajaisia, vaan eläviä hyvää tahtovia Olevaisia, eikä heitä pidä sotkea mihinkään pyhinä kirjoina pidettyihin maallisten ihmisten kirjoittamiin teksteihin, sillä nämä Olevaiset eivät tunne uskonnollisia rajoja, vaan auttavat tasaveroisesti kaikki ihmisiä.

        Myös ateistit näkevät näitä ja heitä parannan aivan samalla tavoin kuin minkä tahansa uskontokunnan jäseniä. Hahmoilla ei ole siipiä, mutta ihmisen oma mielikuvitus voi tehdä siivet heille luullessaan näkyä enkeliksi. Kasvojakaan teille ei näytetä, mutta minulle on näytetty myös näiden Olevaisten kasvot.

        Pyhät Olevaiset kertoivat myös näistä kahdesta Beetlehem nimisestä kaupungista, joista väärä Beetlehem sijaitsee noin 10 km Jerusalemista etelään ja oikea Beetlehem noin 6 km Nasaretin kaupungista hiukan luoteeseen. Tämä Jeesus eli Jeshua teki parantajana töitä Galilean alueella.


      • Hämmentävää. Kerran kun olin käytännön jaksolla opiskelijana mielisairaalassa niin siellä oli eräs masennuksesta kärsivä nuori perushoitaja.

        Hän oli lestadiolaisperheestä. Hän kertoi nähneensä samanlaisen Jeesus-hahmon kuin sinä.

        Siinä sitten alettiin miettiä hänen lapsuuttaan tarkemmin, ja lisättiin diagnooseihin työuupumus ja psykoosi.

        Sama kohtelu sullekin olisi jos lääkärille erehtyisit näystäsi kertomaan.

        Väkisinkin tässä tulee kyyniseksi vaikka kuinka olisi hyvää tahtoa, ja haluaisi uskoa.

        En vain pysty.

        Omalla nimelläsi kirjoitat, eräänlaista rohkeutta sekin. Rispektit siitä.


      • näyistä ja hetkistä.
        sarisusannass73 kirjoitti:

        Hämmentävää. Kerran kun olin käytännön jaksolla opiskelijana mielisairaalassa niin siellä oli eräs masennuksesta kärsivä nuori perushoitaja.

        Hän oli lestadiolaisperheestä. Hän kertoi nähneensä samanlaisen Jeesus-hahmon kuin sinä.

        Siinä sitten alettiin miettiä hänen lapsuuttaan tarkemmin, ja lisättiin diagnooseihin työuupumus ja psykoosi.

        Sama kohtelu sullekin olisi jos lääkärille erehtyisit näystäsi kertomaan.

        Väkisinkin tässä tulee kyyniseksi vaikka kuinka olisi hyvää tahtoa, ja haluaisi uskoa.

        En vain pysty.

        Omalla nimelläsi kirjoitat, eräänlaista rohkeutta sekin. Rispektit siitä.

        Niin, aikanaan epäiltiin Jeesusta omassa perheessäkin.

        Kuinkahan ne "lääkärisi" tuumaisi Johannekseen, näkyjensä jälkeen.
        Tai Moosekseen, kun puhuisi palavasta pensaasta, kuinka Jumala puhui pensaassa.

        Ei niihin joidenkin koleekoiden puheisiin niin paljoakaan kannata painoa panna, jos perus- usko puuttuu. Rajapinnan käsitys tämän ja tuonpuoleisen välillä uupuu.

        Teksisi mieleni mainita taas "uskovien" lääkärien näkemyksistä. Onhan heitä hoitavien "psykiatrisien osastojenkin" osastolla valkoiset takit päällä. Heillä on varmasti hyvät mielipiteet asioihin.

        Henkilökohtaisesti olen nähnyt asioita, joista puhunut ja jopa joissakin tapauksissa puoliso muistuttanut sen toteutumisen jälkeen, kun jo ajan saatossa olen sen unohtanut. "muistatko, kuinka tuon asian silloin "näit"!

        Kerran istuin erään herätysliikkeen kirkon parvella. Siellä näin kun kirkkosali otettiin pois ympäriltäni, niin kuorolavan paikalla valtaisan tulisen alueen ja tulen keskellä istuvan, josta en voinut erottaa kuin hahmon.
        Näin kirkkoväestä harvalukuisen joukon polvillaan sinne alttarille ja näky otettiin sitten pois.
        Toin näyn esille siinä rukoushetkessä tuolle kirkkoväelle. Mutta, olen nähnyt muutakin tuon kirkon kohdalla näyssäni, joka ei tullut ko.. hetkessä.
        Se koski kirkon oven ulkopuolella oleviin avoimiin hautoihin, joissa aivan hienosti ja kauniisti puetut, kauniit ihmiset makasi, kuin elävänä. Se oli vieläpä niin, että näin heidät ja tunnistin heidät jälkikäteen, vaikka en tunne heitä sen kummoisemmin. Haudat olivat avoimet, ja siellä "makasivat" lauta-alustoilla käytävän molemmin puolin kahdessa kerroksessa.

        Eli, jotain aina on, jota ilmoitetaan. Ko. näyn taas keskustellen kerroin ko. kirkon pastorille, en tosin kasvoja ja henkilöitä kertonut, kenen näköisiä siinä esiin tuotiin.

        Pastorin tehtävä on hoitaa laumansa ja sanomansa, että kuolleet herätetään.


      • näyistä ja hetkistä. kirjoitti:

        Niin, aikanaan epäiltiin Jeesusta omassa perheessäkin.

        Kuinkahan ne "lääkärisi" tuumaisi Johannekseen, näkyjensä jälkeen.
        Tai Moosekseen, kun puhuisi palavasta pensaasta, kuinka Jumala puhui pensaassa.

        Ei niihin joidenkin koleekoiden puheisiin niin paljoakaan kannata painoa panna, jos perus- usko puuttuu. Rajapinnan käsitys tämän ja tuonpuoleisen välillä uupuu.

        Teksisi mieleni mainita taas "uskovien" lääkärien näkemyksistä. Onhan heitä hoitavien "psykiatrisien osastojenkin" osastolla valkoiset takit päällä. Heillä on varmasti hyvät mielipiteet asioihin.

        Henkilökohtaisesti olen nähnyt asioita, joista puhunut ja jopa joissakin tapauksissa puoliso muistuttanut sen toteutumisen jälkeen, kun jo ajan saatossa olen sen unohtanut. "muistatko, kuinka tuon asian silloin "näit"!

        Kerran istuin erään herätysliikkeen kirkon parvella. Siellä näin kun kirkkosali otettiin pois ympäriltäni, niin kuorolavan paikalla valtaisan tulisen alueen ja tulen keskellä istuvan, josta en voinut erottaa kuin hahmon.
        Näin kirkkoväestä harvalukuisen joukon polvillaan sinne alttarille ja näky otettiin sitten pois.
        Toin näyn esille siinä rukoushetkessä tuolle kirkkoväelle. Mutta, olen nähnyt muutakin tuon kirkon kohdalla näyssäni, joka ei tullut ko.. hetkessä.
        Se koski kirkon oven ulkopuolella oleviin avoimiin hautoihin, joissa aivan hienosti ja kauniisti puetut, kauniit ihmiset makasi, kuin elävänä. Se oli vieläpä niin, että näin heidät ja tunnistin heidät jälkikäteen, vaikka en tunne heitä sen kummoisemmin. Haudat olivat avoimet, ja siellä "makasivat" lauta-alustoilla käytävän molemmin puolin kahdessa kerroksessa.

        Eli, jotain aina on, jota ilmoitetaan. Ko. näyn taas keskustellen kerroin ko. kirkon pastorille, en tosin kasvoja ja henkilöitä kertonut, kenen näköisiä siinä esiin tuotiin.

        Pastorin tehtävä on hoitaa laumansa ja sanomansa, että kuolleet herätetään.

        Kiitos viestistä ja että rohkeasti kerroit näystäsi.

        Minä olen nähnyt päinvastaisen näyn kuin sinä. Sanomaltaan päinvastainen.

        Olin rukoushuoneella ja suljin silmäni. Minulle tuli unenkaltainen kuva, mielikuva tilanteessa jossa rukoushuone oli keskellä ja ihmiset hoippuivat huonossa kunnossa sitä kohden.

        Keroin tästä seurakunnalle.

        Sen kesän jälkeen 3 ihmistä tuli ruksalla uskoon.


    • ssasaaasdas

      kuuntelevan kirkon viesti kirjoitettu 42 sekunnissa? hmmhmm

      jeesus-näky
      9.9.2011 18:02

      kuunteleva_kirkko
      9.9.2011 18:44

      • pilkunviiilaaja

        18.02h
        18.44h

        tarkoitat varmaan minuutteja.

        Aivot tuottavat monenmoisia näkyjä.


      • jeesus-näky

        olet sekoittanut minuutit ja sekunnit
        42 minuutissa
        sori


    • Rakas Jeesus

      Kyllä Jeesus voi ilmestyä näkyvässä muodossa. Olen kahdesti saanut kokea tämän ja kummallakin kerralla Jeesus ilmestyi minulle. Eka, kun olin rukouksessa Jeesus ilmestyi enkelien kanssa, Jeesuksella oli käsivarrelle sylissä pieni lapsi. Enkelit oli Jeesuksen sivuilla ja takana, enkeleillä pitkät valkeat puvut, ylistivät hiljaisella äänellä Jeesusta. Jeesuksella pitkä valkea puku jollaista en ole koskaan nähny, hienointa kangasta millaista en olisi voinu kuvitella olevankaan niin valkea ei yhtään ryppyä ja laskeutui kauniisti. Vyötetty kullanvärisellä vyöllä, jossa oli tähti kuvioita isompia ja pienempiä josta näkyi valkoinen kansas läpi, koska niissä kodin ei ollut kangasta vyössä. Kullanvärinen vyö oli solmittu ja laskeutui silleen jotta alhaalta oli kokonaan leveänä, toinen vyön pää ylempänä toista, vyön helmassa sellainen veen muotoinen leikkaus keskellä eli reunat ylempää leveämmät ja alaspäin kapenivat ihan teräviksi niinkuin kangas leikataan.

      Jeesus katsoi minua lempeillä ja rakastavilla silmillään ja hymyili, silmät oli niin rakkautta täynnä siihen rakkauden katseeseen olisin voinut upota.
      Pikkuisella oli samanlainen puku päällä kuin Jeesuksella, pieni ojenti kätensä minua kohti kuin olisi halunnut tulla syliin, sanoi äiti ja hymyili.
      Sitten Jeesus polvistui toisen polven varaan ja pieni oli sylissä toisen jalan päällä Jeesus katsoi minuun ja painoi päänsä alas ja rukoili, pikkuinen katsoi minua hymyili hänkin painoi pienen päänsä alas ja rukoili, enkelit siirtyi sitä ennen eri muotoon vähän niinkuin auran muoto ja ylistivät.
      Sitten kaikki vaan hävisi kuin sumu pois. Itkin surusta etten päässy mukaan, ja sitten ilosta, koska sain nähdä rakkaan Jeesuksen ja pikkuisen, näen vieläkin silmissäni sen näyn kun vaan haluan katsoa.
      Jeesuksen silmät on niin täynnä rakkautta ettei niitä silmiä voi edes kuvata mitenkään, joka itse näkee hän tietää, mutta ei voi kuvata sitä rakkauden määrää mikä niissä näkyy.

      Toisen kerran, kun näin Jeesuksen olin sairaalassa, olin rukouksessa koska oli kuvaukseen meno rukoilin, että kaikki menis hyvin. Olin sängyssä selälläni, kun yhtääkkiä alkoi kirkas valo loistaa jalkopäästä, sitten valo hävisi ja Jeesus seisoi mun sänkyni jalkopäädyssä kädet levällään ja hymyili.
      Luulin, että Jeesus tuli hakemaan minut pois. Jeesuksen simistä loisti niin suuri rakkaus, rakkaus jota ei voi mitenkään kuvata, mutta ei Jeesus tullutkaan mua noutamaan koska ei ollut mun aika lähteä.
      Sitten Jeesus vaan hävisi ja sellainen sumuinen jäi jälkeen joka myös hävisi. Itkin taas, koska olisin halunnu lähteä Jeesuksen mukaan. Jeesuksella oli ruskeat hiukset ja silmät, en koskaan voi unohtaa Jeesukseni katsetta, etenkään niitä silmiä sitä rakkauden määrää joka silmistä loistaa.
      Vaikka pystyin katsomaan Jeesusta kokonaisuudessaan ja ne vaatteet pysyvät ikuisesti mielessä, näin kuitenkin Jeesuksen silmät koko ajan.
      Jos osaisin maalata, osaisin maalata kaksi maailman kauneinta taulua.
      Jos kuka ei usko näitä se on hänen oma asiansa, mutta nämä on totta, näen kummankin näyn simieni edessä, kun vaan haluan katsoa ne tulevat samanlaisina näkymään kuin silloin, kun näin eka kerran.
      Niitä silmiä en voi koskaan unohtaa sitä rakkautta mikä niistä loistaa, iken välillä kun katselen niitä silmiä ja sitä rakkautta joka niistä loistaa. Sitä rakkauden määrää ei voi sanoin kuvata, koska sanoja ei ole niitä kuvaamaan.
      Ei niitä voi koskaan unohtaa, enkä haluakkaan. Kiitos Rakas Jeesus, että olen saanut kokea nämä. Amen.

      • EL a. k im

    • Vain harhaa

      Sairas mieli voi tuottaa mitä ihmeellisimpiä näkyjä. Näkijälle ne voi olla hyvinkin voimakkaita tunnepitoisia todellisia kokemuksia. Siksi ei ole syytä moittia "näkijää".

      • PSARI

        vain harhaa,

        miten selität sen, että kun minä pidän ihmisiä kädestä kiinni tietyllä otteella näiden jotkut sairaudet paranevat, mutta minä en tuolla hetkellä näe mitään näkyjä, vaan juuri se henkilö, jota pidän kiinni kädestä?!

        Tuo toinen ihminen kokee valtaisan hyvänolon tunteen samalla, kun kokee voimakasta tai lievää kuumotusta kehossaan, jolloin sairaus katoaa ja hän voi nähdä myös Olevaisten hahmoja, joita myös syöpäsairaat lapset näkevät parannushetkellä. Ei heistä kukaan ole mitenkään mielisairas tai henkisestikkään sairas.


      • Vain harhaa
        PSARI kirjoitti:

        vain harhaa,

        miten selität sen, että kun minä pidän ihmisiä kädestä kiinni tietyllä otteella näiden jotkut sairaudet paranevat, mutta minä en tuolla hetkellä näe mitään näkyjä, vaan juuri se henkilö, jota pidän kiinni kädestä?!

        Tuo toinen ihminen kokee valtaisan hyvänolon tunteen samalla, kun kokee voimakasta tai lievää kuumotusta kehossaan, jolloin sairaus katoaa ja hän voi nähdä myös Olevaisten hahmoja, joita myös syöpäsairaat lapset näkevät parannushetkellä. Ei heistä kukaan ole mitenkään mielisairas tai henkisestikkään sairas.

        Sellainen joka itsekkin on "sairas", on huono taluttaja toiselle "sairaalle".
        Ihmisen mieli on mielenkiintoinen rakennelma. Se voi tuottaa ihan melkein mitä vain. Voi alkaa uskomaan vaikka mihin, ihmeparanemisiinkin.


    • body

      Jeesus lähde tänne kyläreissulle jonkun uskiksen takia, joten laitetaan tuo mielikuvituksen piikkin..

      • Jumala toimii

        Armolahjoja ei ole poistettu Raamatusta ja yksi niistä on terveeksitekemisen lahja, olen saanut itse kokea.Puhukoot ihmiset mitä tahtoo se ei vie pois tätä tosiasiaa.


    • ettemme eksyisi

      Näkyjä tai ilmestyksiä pitää kuitenkin koetella, että oliko tämä Jumalasta ja olitko näyssä minun Herrani ja Jumalani ja Vapahtajani, kuljitko sen tien Getsemanesta Golgatalle, sovititko Sinä syntimme ristinpuulla jne?

      Sitä kehottaa Raamattu tekemään ja se ei suinkaan loukkaa Jeesusta, sillä niin paljon Hän varoitti eksytyksistä. Näinä aikoina henkivaltojen toiminta käy koko ajan röyhkeämmäksi esiintyessään Jeesuksena tai valo-olentoina. Kukas olikaan se valheiden mestari, jolle on helppoa tekeytyä valkeuden enkeliksi, 2 Kor 11:14?

    • herran oma

      body älä puhu monikossa laita vain tuo ilmestys mielikuvituksen piikkiin huomio teet sen vain omalla kohdallasi et muiden puhut harhaa .

    • God bless

      Kaikki taitaa tässä keskustelussa olla psykoosissa.

      • Jumalan lähettiläs

        Anna Jumalan ottaa sinut huomaansa rakas lapsi.

        "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali."
        - Kor. 13:1

        Hän rakastaa meitä kaikkia.

        "Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee".
        - Psalmi 32:8


    • hellu878

      minä oon nähny jeesus ilmestyksen en tiiä miks.

    • fdddcdffd

      Kyllä niitä aitoja Jeesus-näkyjä tai ilmestyksiä on tapahtunut mutta on tapahtunut myös vääriä Jeesus-ilmestyksiä.Vihollinen sotkee asioita.

    • K.Litoris

      Kyllä voi, mutta valitettavasti ei sitä tee. Kaikki on uskon varassa.

    • Hylkeen.alushousut

      Mikä on "aito Jeesus"?

    • Anonyymi

      KYLLÄ VOI, ITSELLENI JEESUS ILMESTYI SYKSYISEN PÄIVÄNÄ . JEESUS OLI RISTILLÄ JA ELI . VERI PISARAT OLIVUOTANU SYNTIENI TÄHDEN. SE RAKKAUS JOKA KATSOI RISTILTÄ EN VOI SANOIN KUVATA.

    • Anonyymi

      Olen nähnyt ja uskon siihen, että voi.

      ST

    • Anonyymi

      Paavalille Jeesus oli ilmestynyt, niin että voipa siis ilmestyä.

    • Anonyymi

      Totta kai voi, miksi ei voisi!

      Jes. 61:1
      1 Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta,
      2 julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia,
      3 panemaan Siionin murheellisten päähän-antamaan heille-juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan; ja heidän nimensä on oleva "vanhurskauden tammet", "Herran istutus", hänen kirkkautensa ilmoitukseksi.

      Jes. 30:
      20 Vaikka Herra antaa teille hädän leipää ja ahdistuksen vettä, niin ei sinun opettajasi sitten enää kätkeydy, vaan sinun silmäsi saavat nähdä sinun opettajasi.
      21 Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: "Tässä on tie, sitä käykää".

      Ja koska Herra, Jumalan Kaikkivaltiaan Poika, Herra Jeesus on sanonut:
      - "ei sinun opettajasi sitten enää kätkeydy," vaan
      - sinun silmäsi saavat nähdä sinun opettajasi.

      Joten, Kun saan kohdata Herran, niin tottakait sitten näen Hänet, lupauksen mukaan, ja voin keskustella:
      2. Moos. 33:11
      Ja Herra puhutteli Moosesta kasvoista kasvoihin, niinkuin mies puhuttelee toista.

      Joten, niinkuin sinä olet persoona ja olento, niin myös minä ja myös sitten Jumalan Poika:
      ja sitten saan nähdä opettajani kasvoista kasvoihin ja juttelen eli keskustelen, "niinkuin mies puhuttelee toista".

      en tiedä tulenko sitten teille, missä lie, kertomaan mitä on tapahtunut, mutta
      se ei ole enää siinä vaiheessa tärkeää.
      Joten aloitukseen selvääkin selvempi vastaus:
      Minun silmäni saavat nähdä opettajani.!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6729
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4360
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2783
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1643
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1141
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe