onko tämä yleistä?

On vaikea selittä tätä tulevaa asiaa mutta yritän
parhaani.Tuntuuko koskaan uskovaisilla(olen itse)
niin että vain enää pieni osa uskoa on itsessä,
siis että uskoo jumalaan koko stdämästään, mutta
ei ajattele sitä niin tai tuntuu että rukouksissa
ei ole mitään voimaa.Minulla ainakin tähän
tälläiseen elämään jossa en voi olla samanlainen
kuin jossain uskovaisten kokoontumisessa, koska
muut ei kai tästä perheestä ole uskovaisia ja
eivätkä he tiedä että minä uskon.niin tästä on
vaikea puhua esim. sisarusten kanssa, paitsi
kavereita on mutta kuintenkin olisi paljon
ihanempaa tietää että tämän perheen jäsenet tulee
myös taivaaseen, minkä takia ihminen yleensä
ajttelee tälläistä.
Tästä ei kyllä saa kukaan minkäänlaista selkoa,
mutta yritit ainakin.
46808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

hieman oli kyllä vaikeuksia ymmärtää, mutta
luulisin ymmärtäneeni. eli siis käsittääkseni
yritit esittää asian niin, että "olet
ateistiperheestä, etkä tiedä uskovatko muut.
rukoilet heidän puolestaan, eivätkä he tiedä
tätä. tunnet siis olosi voimattomaksi, koska
asioista ei puhuta ja et tiedä, miten perhe
suhtautuisi. pidät perheestäsi ja toivoisit
heidän pääsevän taivaaseen."

käsittääkseni tuo on aika yleinen ajatus. omalta
kohdaltani tiedän sen, että äitini on uskova ja
rukoilee puolestani. itse olen ateisti. äitini
rakastaa minua ja minä äitiäni, mutta uskomme
takia toinen saattaisi päästä taivaaseen ja
toinen ei. itse olen kokenut ainakin niin, että
jos tässä helvettiin mennään, niin tapauksessani
sinne pistetään syyttä. eli syytön tuomitaan.
tämä osoittaa vain periaatteessa sen, että jumala
vähän välittää siitä rakastavatko ihmiset
lähimmäisiään kuin itseään, tai tekevätkö
asioita, joita toivoisi itselle tehtävän.
jumalalle on tärkeintä, että ihminen uskoo,
rukoilee, tunnustaa syntinsä tai ottaa vain
jeesuksen sydämeensä. tällaista jumalaa/jeesusta
on vaikea ottaa vastaan, joka ei välitä
lähimmäisenrakkaudesta, vaikka itse saarnaa
siitä.

mikäli jumala on armollinen, armahtava ja
rakastava, hän ei valikoi ihmisiä. muussa
tapauksessa jumala on vain valikoiva ja
äärimmillään ymmärrettynä rasisti. jos uskoisin
jumalaan, uskoisin hänen olevan kaikkiarmahtava,
siinä missä hän on kaikkitietävänäkevä jne. siksi
taivaaseen pääsee niin hitlerit ja stalinit, kuin
ateistit ja taolaiset, kuin kristityt. mitä
virkaa sitten on helvetillä? eipä siinä
tapauksessa yhtään mitään, mutta silloin voi
puhua armollisesta jumalasta.

toiseksi olen itse huomannut lähimmäisteni
kuolemien ja hautajaisten yhteydessä, jopa
lemmikkien, että kaikki menevät taivaaseen. jopa
isäni, joka ei ollut erityisen mukava mies
aikanaan ja kaiken lisäksi ateisti, meni
taivaaseen (näin hänen uskovainen äitinsä uskoi,
koko sukuni uskovaisin ihminen). samoin kaikki
lemmikit ovat päässeet eläinten taivaaseen. liekö
sitten niin kova pala uskoville todella sillä
hetkellä ajatella, kun oma läheinen kuolee, oma
tytär tai äiti, että "sorry, mutta helvetti
kutsuu, ciao." koska tosiasiassa taitaa kuitenkin
uskon nojalla olla niin, että minun suvustani
vain isoäitini on lunastanut taivaspaikan. kaikki
muut, myös eläimet, ovat menneet helvettiin.

se siitä lähimmäisenrakkaudesta.

Äänestä
  • Jumala sanoi, että rakasta Herraa sinun Jumalaasi
    yli kaiken ja lähimmäistä, niin kuin itseäsi.

    Tärkein jää sinulta puuttumaan. Toivottavasti
    löydät sen.

    Äänestä

  • Kaizu<>< kirjoitti:

    Jumala sanoi, että rakasta Herraa sinun Jumalaasi
    yli kaiken ja lähimmäistä, niin kuin itseäsi.

    Tärkein jää sinulta puuttumaan. Toivottavasti
    löydät sen.

    unohdit kyllä tyystin kommentoida niitä tärkeitä
    asioita, mitä jokaikinen uskova varmasti haluaa
    tehdä, jos kenestäkään ihmisestä pitää ja
    välittää... lähimmäisistä suurin osa menee
    helvettiin, myös lemmikit... eikä suinkaan
    taivaaseen. ja mitä tehdä herralla, joka jättää
    kakkossijalle lähimmäiset, ihmiset ja silti
    opettaa kunnioittamaan näitä? jos haluaa rakastaa
    vain herraa, jumalaansa, niin voi toki hieman
    luistaa sitten synninteoissa, koska pelastus on
    varma, jos uskoo herraan tarvittavan nanosekunnin
    ennen kuolemaansa. jumalan logiikka on
    ihmislogiikkaa, jota en valitettavasti ymmärrä.
    ja jos jumala on armahtava, anteeksiantava, niin
    miksei armahda ja anna anteeksi kuin valitulle
    osalle ihmisiä? onko rasista, valikoiva vai mikä?
    mitä jumala siis antaa anteeksi? kun ei näytä
    antavan anteeksi sitä, että valtaosa ihmisistä
    maapallolla ei ole herraan usko ja saa siitä
    tuomion.

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    >>unohdit kyllä tyystin kommentoida niitä
    tärkeitä

    välittää...<<

    K.
    Sorry paatuneisuuteni.

    >> lähimmäisistä suurin osa menee

    ennen kuolemaansa.<<

    K.
    Armo ei ole halpaa, mutta ilmaista se on.

    Jumala kutsuu, ja jos kutsuu nanosekuntia ennen,
    niin minulle käy. Tuntuu vaan oudolta.

    >> jumalan logiikka on
    ihmislogiikkaa, jota en valitettavasti ymmärrä.<<

    Jumalan logiikka ei ole ihmislogiikkaa.

    >>ja jos jumala on armahtava, anteeksiantava,
    niin

    osalle ihmisiä? onko rasisti, valikoiva vai mikä?

    tuomion. <<

    K.
    Miksi et muodosta omaa Jumalasuhdettasi ja yritä
    pelastaa mahdollisimman monia kuolemalta.

    Pitää kysyä Jumalalta, miksi Hän ei pelasta
    kaikkia. Hän ei kerro kaikkea, mutta Hän opettaa,
    että luottamalla Häneen, menestyy. Menestyminen
    voi tosin olla ikuisuudessa - mitä sitten
    tarkoitetaankin menestymisellä.

    Äänestä

  • Kaizu&lt;&gt;&lt; kirjoitti:

    "K.
    Sorry paatuneisuuteni."

    paatunut sydän vai paatunut mieli?

    niin minulle käy. Tuntuu vaan oudolta."

    tässä elämässä kaikki ihmisen tekemät ratkaisut
    ovat ilmaisia. voi valita joko hyvin tai
    huonosti, eikä se maksa kuin korkeintaan elämän
    tai palkitse elämänkokemuksella. armosta en
    tiedä, koska mielestäni sellainen armo, josta
    raamatussa puhutaan, ei ole armoa. se on hyvin
    tarkkaan rajattua, säänneltyä ja valikoivaa armoa.

    ja mitä tulee tuohon jumalankutsuun, niin yhtä
    hyvin voit nanosekuntia ennen kuolemaa lipsahtaa
    vahingossa pois uskosta ja se on
    hupsistakeikkaa... outoa? ei... mielestäni se on
    absurdia, järjetöntä.

    "Jumalan logiikka ei ole ihmislogiikkaa."

    olen sanonut tuon monen monta kertaa. voit lukea
    tästä logiikasta vaikka kirjoituksesta hyvän ja
    pahan valtakunta - sekava absoluutti. vaan niin
    tyhmä en ole, että jos jumalan logiikka ei ole
    ihmislogiikkaa, niin miten jumalaa voidaan
    ymmärtää ihmislogiikalla...

    pelastaa mahdollisimman monia kuolemalta."

    minulla on antoista suhde jumaluuteen, ei
    jumalaan. mikset sinä luoda kunnioittavaa ja
    ymmärtävää suhdetta ihmisiin, mukaanlukien itsesi?

    "Pitää kysyä Jumalalta, miksi Hän ei pelasta

    tarkoitetaankin menestymisellä."

    menestyminen ilmeisesti tarkoittaa sitä, että
    tietää totuuden ja voi voittaa pääpalkinnon
    kisassa... :-) pääpalkintona on rauhaisa paikka
    koivupuun alla 47 vuoden päästä.

    Äänestä

  • Kaizu&lt;&gt;&lt; kirjoitti:

    Jumala sanoi, että rakasta Herraa sinun Jumalaasi
    yli kaiken ja lähimmäistä, niin kuin itseäsi.

    Tärkein jää sinulta puuttumaan. Toivottavasti
    löydät sen.

    Sinä olet persettä. Mitään ei sinulta puutu.

    Äänestä

  • Täydellinen kirjoitti:

    Sinä olet persettä. Mitään ei sinulta puutu.

    Ole siunattu

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    "K.
    Sorry paatuneisuuteni."

    paatunut sydän vai paatunut mieli?

    "K.
    Armo ei ole halpaa, mutta ilmaista se on.
    Jumala kutsuu, ja jos kutsuu nanosekuntia ennen,
    niin minulle käy. Tuntuu vaan oudolta."

    tässä elämässä kaikki ihmisen tekemät ratkaisut
    ovat ilmaisia. voi valita joko hyvin tai
    huonosti, eikä se maksa kuin korkeintaan elämän
    tai palkitse elämänkokemuksella. armosta en
    tiedä, koska mielestäni sellainen armo, josta
    raamatussa puhutaan, ei ole armoa. se on hyvin
    tarkkaan rajattua, säänneltyä ja valikoivaa armoa.

    ja mitä tulee tuohon jumalankutsuun, niin yhtä
    hyvin voit nanosekuntia ennen kuolemaa lipsahtaa
    vahingossa pois uskosta ja se on
    hupsistakeikkaa... outoa? ei... mielestäni se on
    absurdia, järjetöntä.

    "Jumalan logiikka ei ole ihmislogiikkaa."

    olen sanonut tuon monen monta kertaa. voit lukea
    tästä logiikasta vaikka kirjoituksesta hyvän ja
    pahan valtakunta - sekava absoluutti. vaan niin
    tyhmä en ole, että jos jumalan logiikka ei ole
    ihmislogiikkaa, niin miten jumalaa voidaan
    ymmärtää ihmislogiikalla...

    "K.
    Miksi et muodosta omaa Jumalasuhdettasi ja yritä
    pelastaa mahdollisimman monia kuolemalta."

    minulla on antoista suhde jumaluuteen, ei
    jumalaan. mikset sinä luoda kunnioittavaa ja
    ymmärtävää suhdetta ihmisiin, mukaanlukien itsesi?

    "Pitää kysyä Jumalalta, miksi Hän ei pelasta
    kaikkia. Hän ei kerro kaikkea, mutta Hän opettaa,
    että luottamalla Häneen, menestyy. Menestyminen
    voi tosin olla ikuisuudessa - mitä sitten
    tarkoitetaankin menestymisellä."

    menestyminen ilmeisesti tarkoittaa sitä, että
    tietää totuuden ja voi voittaa pääpalkinnon
    kisassa... :-) pääpalkintona on rauhaisa paikka
    koivupuun alla 47 vuoden päästä.

    >ja mitä tulee tuohon jumalankutsuun, niin yhtä
    >hyvin voit nanosekuntia ennen kuolemaa lipsahtaa
    >vahingossa pois uskosta ja se on
    >hupsistakeikkaa... outoa? ei... mielestäni se on
    >absurdia, järjetöntä.

    Luultavasti yhtä absurdia on uskovan heittää
    uskonsa viime hetkellä, kuin sinun (mielestäsi)
    kääntyä uskovaksi.

    Varmasti koet sen absurdina, että tulisit uskoon.
    Moni asia on absurdi ihmismielellä ajateltuna.

    >K:"Jumalan logiikka ei ole ihmislogiikkaa."

    >olen sanonut tuon monen monta kertaa. voit lukea
    >tästä logiikasta vaikka kirjoituksesta hyvän ja
    >pahan valtakunta - sekava absoluutti. vaan niin
    >tyhmä en ole, että jos jumalan logiikka ei ole
    >ihmislogiikkaa, niin miten jumalaa voidaan
    >ymmärtää ihmislogiikalla...

    Ei Jumalan logiikkaa ole tarkoituskaan ymmärtää.

    Pyrit ymmärtämään Jumalan logiikkaa, ja koska et
    sitä ymmärrä, kiellät Jumalan olemassaolon.

    Jos kuvittelisit ymmärtäväsi, asettaisit itsesi
    Jumalan rinnalle. Itse asiassa asetat itsesi
    jumalaksi jo nyt, koska kuvittelet, että ei voi
    olla olemassa olentoa, joka viisaudessaan
    pystyisi näin tehokkaasti sumuttamaan ihmisjärkeä
    ja silti ilmestyä ihmiselle.

    Äänestä

  • Hmm. kirjoitti:

    "Luultavasti yhtä absurdia on uskovan heittää
    uskonsa viime hetkellä, kuin sinun (mielestäsi)
    kääntyä uskovaksi.

    Varmasti koet sen absurdina, että tulisit uskoon.
    Moni asia on absurdi ihmismielellä ajateltuna."

    ensimmäisessä tapauksessa on kyse kaaoksesta. jos
    kaikki riippuu nanosekunneista siinä, että
    uskovan tie viekin helvettiin tai massamurhaajan
    tie taivaaseen. siitä huolimatta uskovat itse
    haluavat uskoa tähän. siinä kohtaa käy niin, että
    hyvillä teoilla ei tässä maailmassa ole mitään
    merkitystä. ja, jos uskovat haluavat näin uskoa
    niin heidän moraalillaan ja etiikalla ei ole
    merkitystä ja samalla koko heidän uskonnoltaan
    putoaa pohja. absurdia?

    itse en kokisi uskoon tuloa absurdina. omalla
    tavallani olen uskossa. mutta koen monoteismin
    olevan absurdi ajatus. varsinkin kun siihen
    sisältyy käsitys persoonallisuudesta,
    kaikkitietävyydestä, kaikkivoipuudesta ja
    absoluuttisesta hyvästä. raamatun jumala on ehkä
    persoonallinen, mutta ei noita kolmea
    jälkimmäistä. vain siksi, että raamatun
    kertomukset ovat noiden kanssa pahasti
    ristiriidassa ja kaikki äärimmäisyydet ja
    rajattomuudet menevät ihmisen käsityskyvyn
    ulkopuolelle ja, jos äärettömyydelle annetaan
    nimi, kasvot, sukupuoli jne. niin menee hieman
    ohi mulla. jos kristinuskoon käännyn niin
    hakeudun vapaaehtoisesti laitokseen.

    "Ei Jumalan logiikkaa ole tarkoituskaan ymmärtää."

    jos sitä ei ole tarkoitus ymmärtää, eikä sitä
    voida ymmärtää, miksi ihmeessä tämä käsittämätön
    olento on antanut niin 'ymmärrettävän' kirjan
    ihmisille? miksi uskovat ymmärtävät jumalaa, jos
    niin ei ole tarkoitus? ihmisen logiikka on
    ihmisen logiikkaa ja kaikki, mitä raamatussa ja
    missä tahansa kirjassa lukee on ihmisen
    logiikkaa. ihminen PYRKII ymmärtämään ja
    tuntemaan jumalansa, joka on kaiken tämän
    ulkopuolella. ihmettelen, että miten se on
    mahdollista.

    "Pyrit ymmärtämään Jumalan logiikkaa, ja koska et
    sitä ymmärrä, kiellät Jumalan olemassaolon."

    pyrkimykseni ei todellakaan ole ymmärtää jumalan
    logiikkaa, vaan pikemmin ihmisen. jumala on
    käsityskykyni ulkopuolella. käsityskykyni on
    vajaa, mutta on ihmisiä, jotka pitävät minua
    viisaana ajattelijana, mikä minussa siis on
    vikana, etten pysty käsittämään? onko niin, että
    ainoa tapa ymmärtää jumalan logiikkaa, on heittää
    kaikki logiikka ja järki? onko siis puhdas tunne
    se logiikka, jota uskovat hakevat? jos logiikka
    on rakkaus, niin siinä ei ole juurikaan
    logiikkaa... ihmisiä kai pitäisi periaatteessa
    pystyä ymmärtämään edes ihmisten itsensä?

    "Itse asiassa asetat itsesi jumalaksi jo nyt,
    koska kuvittelet, että ei voi olla olemassa
    olentoa, joka viisaudessaan pystyisi näin
    tehokkaasti sumuttamaan ihmisjärkeä ja silti
    ilmestyä ihmiselle."

    on olento, joka pystyy sumuttamaan ihmistä anyday
    and anytime, se olento on ihminen. ja sumutus
    onnistuu jopa ihmiseltä itseltään, sitä kutsutaan
    itsepetokseksi. ihmisjärki on siis kauttaaltaan,
    täysin, tehokkaasti ja liki absoluuttisesti
    sumutettavissa, koska jopa ihminen itse pystyy
    itseään sumuttamaan, eikä koskaan tiedä sitä.
    jumalako olen? luulisin, että vain yksi ihmisten
    joukossa, joka vain tuntee itsensä keskivertoa
    paremmin ja itseluottamus on kohdallaan :-) jos
    siitä hyvästä olen syntinen tai jumala, niin
    olkoon niin...

    Äänestä

Monella uskovalla on joskus tunne, ettei, niin kuin sanoit, itsessä ole "kuin pieni osa uskoa". Joillain se on pysyvä tunne.On myös aikoja, jolloin rukous tuntuu tehottomalta.

Rukouksen suhteen on hyvä yrittää muistaa, että Jumalalla on oma aikataulunsa ja eri tiet kuin ihmisellä. Kun pyyntömme on Hänen mielensä mukainen, Hän toteuttaa sen.

Joskus Hän taas vastaa myöhemmin tai aivan eri tavalla kuin odotamme. Ja vielä: myös Hänen ei-vastauksensa on vastaus. Kristityllä on mahdollisuus nähdä Jumalan vastaavan monella eri tavalla.

Kotona on varmasti vaikea olla uskovana kun toiset eivät tiedä. Tuntuu todella hankalalta tunnustaa uskonsa toisille perheenjäsenille, mutta yllätys yllätys: kun sen tekee, olo tuntuu keveämmältä! Samalla toisetkin voivat alkaa kiinnostua uskonasioista. Huomaa myös, että he ovat yhä perheenjäseniäsi, ei-uskovinakin.

Perheenjäsentesi taivasasiat ovat Jumalan takana, mutta rukoilemalla, pyytämällä esirukousta ja elämällä kristityn elämää voit vaikuttaa asioihin -tai oikeammin Jumala vaikuttaa sinun kauttasi.

Jos he pelkäävät, että uskovaisuus tekee sinusta vain hengellisistä asioista kiinnostuneen ihmisen, jolle maalliset eivät merkitse mitään, osoita heidän huolensa turhaksi ja näytä, että uskovakin on tavallinen elävä ihminen joka voi olla kiinnostunut monista maallisista asioistakin.

Niin kauan kuin eletään lihana ja verenä, ollaan osa luomakuntaa ja voidaan aivan hyvin olla kiinnostuneita kaikesta luodusta. Ja verot, ruoan hankinta, asuminen, vaatteet, harrastukset ja työ ovat kaikkien asioita.

Rohkeutta elämääsi!

Äänestä
  • olet niin hyvä selittämään asioita niin voisitko
    antaa mulle on meilis jos sulla on sellanen, voin
    sitten "avautua" sulle???

    Äänestä

On vaikea selittä tätä tulevaa asiaa mutta yritän
parhaani.Tuntuuko koskaan uskovaisilla(olen itse)
niin että vain enää pieni osa uskoa on itsessä,
siis että uskoo jumalaan koko sydämästään, mutta
ei ajattele sitä niin tai tuntuu että rukouksissa
ei ole mitään voimaa.

K.
Onko sinulla uskovia kavereita? Monesti heidän
tukensa on todella tärkeää. Jos ei ole, niin
hankkiudu johonkin seurakuntaan hommaamaan niitä.

Rukoukseen saat voimaa, kunhan muistat Jumalan
edessä ripittäytyä ja annat Hänen osoittaa
syntisi. Tämän jälkeen kanavat aukenevat.

>>Minulla ainakin tähän
tälläiseen elämään jossa en voi olla samanlainen
kuin jossain uskovaisten kokoontumisessa, koska
muut ei kai tästä perheestä ole uskovaisia ja
eivätkä he tiedä että minä uskon.<<

K.
Siis, omat perheenjäsenesikö eivät tiedä, että
olet uskossa? Voit rohkeasti sen kertoa, koska
Jeesusta ei ikinä tarvitse hävetä.

>>niin tästä on
vaikea puhua esim. sisarusten kanssa, paitsi
kavereita on mutta kuintenkin olisi paljon
ihanempaa tietää että tämän perheen jäsenet tulee
myös taivaaseen, minkä takia ihminen yleensä
ajttelee tälläistä.<<

K.
Ymmärrän täysin huolesi perheenjäsenistäsi.
Rukoile heidän puolestaan aina kun voit ja
muistat.

>>Tästä ei kyllä saa kukaan minkäänlaista selkoa,
mutta yritit ainakin. <<

K.
Hyvin meni.

Siunausta.

Äänestä
  • rukouksilla ei tosiaan ole voimaa, koska
    ihmisillä on vapaa tahto. he valitsevat joko
    saatanan tai jumalan? vai onko tällä kertaa niin,
    että jumala valitsee omansa? en oikein ole
    pysynyt enää kärryillä. vaikka sitä rukoilisi
    kuinka läheistensä puolesta, heitä rakastaisi ja
    vaalisi kaizu... niin, jos ihminen ei usko
    jumalaan, hän on helvettiintuomittu. ja
    mielenkiintoinen pointti on myös se, joka on
    tullut jossain keskustelussa ilmi, että vain
    jumala tietää kuka pääsee taivaaseen. eli edes
    kaizu ei tiedä pääsevänsä taivaaseen, mutta uskoo
    niin. mistä tiedätte, ketä jumala tosiasiassa
    taivaaseen päästää?

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    rukouksilla ei tosiaan ole voimaa, koska

    >>rukouksilla ei tosiaan ole voimaa, koska
    ihmisillä on vapaa tahto.<<

    K.
    On on. Kaikki uskovatkin on rukoiltu uskoon, tai
    ainakin se auttaa. Jumala kuulee pyyntömme.

    >> he valitsevat joko

    että jumala valitsee omansa?<<

    Jumala on ennalta määrännyt Poikansa
    kaltaisuuteen ne ketkä siihen on määrätty.
    Jeesusta pyytävä ei kuitenkaan ikinä joudu
    kadotukseen.

    >> en oikein ole

    jumalaan, hän on helvettiintuomittu.<<

    K.
    Jumala antaa uskon, ei ihminen. Jumala saattaa
    rukoukien voimasta vaikuttaa, niin että ihminen
    tulee uskoon, kun niin moni on sitä rukoillut.

    >> ja

    taivaaseen päästää? <<

    K.
    Jeesus ei omiaan hylkää. Jos olen Jeesuksen oma,
    niin pääsen taivaaseen. Olen Jeesuksen oma, jos
    uskon, että Hän on minunkin puolestani kuollut ja
    sovittanut syntini. Minä uskon näin. Minulla on
    oikeus olla varma pelastuksestani, kunhan pysyn
    Kristuksessa.

    ainakin se auttaa. Jumala kuulee pyyntömme."

    uskovilla itsellään ei ole siis uskoonsa osaa
    eikä arpaa...

    "Jumala on ennalta määrännyt Poikansa

    kadotukseen."

    ahaa, eli pitää muistaa 'pyytää' jeesusta ennen
    kuolemaansa ja sitä ennen on samantekevää, mitä
    ihminen elämällään tekee...

    tulee uskoon, kun niin moni on sitä rukoillut."

    eli uskoontulon takana on jumala ja muiden
    ihmisten rukoukset... eli ihminen itse ei lopulta
    ole osallisena vapaan tahdon teoissa millään
    tavalla, jos on valittavana jumala tai saatana.
    ihminen valitsee niinkuin jumala on määrännyt.
    miksi ihmeessä sitten on niin paljon
    evankeloimista, jos ihminen itse ei ole mitenkään
    osallisena uskoontulossa?

    Kristuksessa."

    olen ymmärtänyt tämän vallan loistavasti. mutta
    edelleen yksin jumala tietää, että kenet hän
    taivaaseen valitsee. siinä ei auta uskosi, eikä
    toiveesi. ajatus on karu, mutta looginen aiempien
    kommenttiesi pohjalta. nanosekunti voi ratkaista
    kaiken... uskotte järjestykseen? musta tuo usko
    on melko kaoottista. ja sen päälle vielä
    lähimmäiset menevät helvettiin, vaikka kuinka
    rukoilisit ja haluaisit, että vaimo ja lapset ja
    koira pääsee taivaaseen. siitä huolimatta uskot
    ihan itse ja omakohtaisesti olevasi oikeassa ja
    pelastettu, sen lisäksi tuo usko on siis melko
    itsekeskeinen.

    >>uskovilla itsellään ei ole siis uskoonsa osaa
    eikä arpaa...<<

    K.
    Ohessa näkemys.

    >Riittääkö pelkkä usko pelastumiseen? Joidenkin
    kristittyjen mielestä
    >riittää toisien mielestä taas ei.

    Pelastumiseen riittää pelkkä usko. Teoilla ei
    pelastuta.

    asiaa voidaan verrata VT:n papin pukuun.

    Pelastuksen housut, jotka vedetään jalkaan
    alhaaltapäin. Ne tulevat siis ihmisestä. Se on se
    impulssi Jeesukselle, että "tule Herrakseni"

    Vanhurskauden puku, joka puetaan päälle
    ylhäältäpäin, ja joka tulee saman tien, kun
    housut on puettu. Tämä puku peittää kropan
    melkein kokonaan ja se kuvaa Jumalan
    vanhurskauttamista. Se on myös hääpuku, johon
    meidät on puettu, kun olemme taivaassa. Se siis
    pitää vähintään olla. Sillä yhdellä kaverillahan
    ei ollut, joka oli kuninkaanpojan häissä omalla
    puvullaan.

    Tämä on siis se, mitä tarvitaan pelastumiseen.

    Lisäksi tulee Pyhän Hengen viitta, joka myös
    annetaan ylhäältä. Se on sininen ja sen kaulus on
    erikoisvahvistettu, jotta se ei olisi repeytynyt,
    kun kiivaudessaan papit repivät siihen aikaan
    vaatteitaan. Tämä nimittäin tarkoitti VT:n aikana
    kuolemaa (hengellistä). Samaa tarkoittaa
    nykyäänkin Pyhän Hengen pilkka, jota ei anneta
    anteeksi.

    Viitassa on vielä Pyhän Hengen hedelminä
    granaattiomenia ja tiukuja kuvaamassa keskinäistä
    rakkautta.

    >>ahaa, eli pitää muistaa 'pyytää' jeesusta ennen

    ihminen elämällään tekee...<<

    K.
    Ainoa brobleema on, että jos kuulet Jumalan
    kutsun, niin siihen olisi hyvä vastata. Mistä
    kukin tietää kuolemansa hetken?

    >>eli uskoontulon takana on jumala ja muiden

    osallisena uskoontulossa? <<

    K.
    Ihminen ei sitä itse tiedä. Jeesus poimii täältä
    ne, jotka Jumala on määrännyt. Oletko sinä yxi
    meistä? Toivon, koska pidän sinusta ja haluaisin
    jutella kanssasi vaikkapa tuhatkunta vuotta :).
    Tosin ikuisuudessa ei ole aikaa, eli paha sanoa,
    miten homma hoituisi.

    >>olen ymmärtänyt tämän vallan loistavasti. mutta

    itsekeskeinen. <<

    Lapset pelastuvat, koska ovat Pyhittyneitä
    uskovan vanhemman kautta. Abortoituneetkin
    pelastuvat ja viattomat pikkulapset, jotka eivät
    ole syntiä tehneet.

    Huomaatko, kuinka ei sovi järkeen nämä asiat?

    Nämä ovat uskon asioita. Jumala päätti
    hullutuksen kautta tuoda asioita, koska järkipuhe
    ei tepsinyt.

    en kommentoi mitenkään vertauskuviin, koska en
    ymmärtänyt niitä. mistä tiedät millaisessa
    puvussa ihmiset taivaaseen menee? ja lue hyvän ja
    pahan valtakunta - sekava absoluutti, ok? oon
    kirjoittanut sen joitain päiviä sitten, löytyy
    ehkä neljänneltä tai viideltä sivulta.

    kukin tietää kuolemansa hetken?"

    eli tässä tapauksessa, jos ihminen kuolee ennen
    aikojaan tai vääränä hetkenä (kirotessaan
    jumalansa ja ollessaan epävarma)... niin, voivoi.
    onneksi on olemassa niin hieno ja toimiva
    järjestelmä kuin kristinusko, ei ole mitään
    sattumanvarassa, niinkuin tai jotain.

    miten homma hoituisi."

    mun kanssa on hyvä jutella, mutta oon liian
    järkityyppi, vain liian paljon asioita nähnyt ja
    ymmärtänyt (siitä syystä lähden ensi kuun alussa
    opiskelemaan psykologiaa, vihdoin). et saa
    taivutettua mua uskoon ja, jos se ei ole
    itsestäni kiinni, niin... turhaan jeesuksesta
    puhut. mä sitten oottelen, jos joku päättäisi
    puolestani :-P en vain ymmärrä logiikkaa, kun
    kuitenkin olit samaa mieltä siitä, että ihminen
    itse on vastuussa teoistaan tässä maailmassa ja
    maksaa niistä tulevassa.

    "Lapset pelastuvat, koska ovat Pyhittyneitä

    ole syntiä tehneet."

    entä lapset, jotka syntyvät muslimiperheeseen tai
    kiinassa taolaiseen yhteisöön? entä lapset,
    joiden perhe on ateistinen ja, jota vanhemmat
    opettavat olemaan avoin uskonasioiden suhteen?
    pitäisikö jokainen lapsi pakkokäännyttää
    kristinuskoon, jotta heistä tulisi 'hyviä'
    ja 'onnellisia'. tästä löytyy varmasti
    esimerkkejä, kuten rakas kristittyjenystävä
    friedrich nietzsche.

    "Huomaatko, kuinka ei sovi järkeen nämä asiat?"

    huomaan. ymmärrän niitä ihmisten tekojen ja
    mielen kautta. näen kaiken tietyllä
    tavalla 'psykologisesti' ymmärrettävänä. mutta
    minun on vaikea ymmärtää uskontojen etiikan ja
    moraalin logiikkaa, jossa yhtäällä uskonnot ovat
    täynnä rakkautta, yhtäällä täynnä vihaa ja
    katkeruutta. siitä huolimatta ihmiset, joille
    luonnostaan kuuluu niin rakkauden kuin vihan
    tunne, ovat pahoja, jos kerrankin osoittavat edes
    syystä vihaa. kristittyjen vastuu ja teot eivät
    ole sopusoinnussa siis ns. puhtaan ihmisyyden
    kanssa, vaan he ovat jo korottaneet itse itsensä
    toiselle olemisentasolle, jossa lähimmäisillä ei
    ole enää niin suurta merkitystä. psykologiassa
    tämä liittyy sellaiseen tunteeseen, jossa ihminen
    kokee olevansa hybridi. tämä taas liittyy hyvin
    vahvasti skitsofreniaan. pelottavaa? vain
    silloin, kun vastassa on kiihkouskova.

    "Nämä ovat uskon asioita. Jumala päätti

    ei tepsinyt."

    näin uskoo uskova. minulle kaikki uskot ja
    teoriat (kuten evoluutioteoria) ovat
    uskonasioita. faktatietoutta ihmisellä on
    maailmasta ja maailmankaikkeudesta hyvin vähän ja
    sen tietouden nojalla, mitä ihmisillä on, itse
    kallistun ymmärtämään evoluutiota pikemmin kuin
    uskontoja, joilla on aivan eri tarkoitus kuin
    teorioilla. teoria ei halua pahaa, se on... sen
    sijaan uskontoja on käytetty vallanvälineinä
    kautta historian, niiden nimissä on tapettu ja
    alistettu jne. nämä asiat on moneen kertaan
    puhuttu...

    >>eli tässä tapauksessa, jos ihminen kuolee ennen

    sattumanvarassa, niinkuin tai jotain.<<

    K.
    Ei ihminen kuole väärällä hetkellä, vaan juuri
    sillä hetkellä, koska päivänsä tässä ajassa on
    säädetty päättymään. Juu, sattumaa ei ole,
    ainakaan tärkeissä asioissa.

    >>mun kanssa on hyvä jutella, mutta oon liian

    maksaa niistä tulevassa.<<

    K.
    Sinun on viimeinen valinta kuitenkin. Jumala ei
    ota ketään väkisin luokseen.

    >>entä lapset, jotka syntyvät muslimiperheeseen
    tai

    friedrich nietzsche.<<

    K.
    Kaikki lapset pelastuvat.

    ole enää niin suurta merkitystä.

    K.
    Eli, eivät ole Jeesukselle mieleisiä, eli eivät
    ole sellaisia. Olenko paha, jos yritän saada
    sinut pelastettua?

    >> psykologiassa

    silloin, kun vastassa on kiihkouskova. <<

    K.
    Kovin tunnut itsekin kiihkoilevan opistasi. Se on
    ihan luonnollista, että Jumala ktsuu ja Hänen

    ainakaan tärkeissä asioissa."

    asia selvä :-) et tainnut ymmärtää esimerkkiäni,
    viljelen niitä esimerkkejä nyt sitten
    eschatonille ja sinulle. puu kaatuu päällesi
    sillä hetkellä, kun epäröit uskossasi ja olet
    päästänyt jeesuksen hetkeksi livahtamaan
    (oletus), sillä hetkellä kuolet? haluaako jumala
    sinut siis helvettiin? toinen esimerkki, olet
    sarjamurhaaja, pahoinpitelijä ja raiskaaja,
    kävelet jaavan saariryhmän katuja etsien
    seuraavaa uhria, kun erehdyt hetkeksi lukemaan
    kirjoja iltamyöhään auki olevassa kirjakaupassa,
    avaat sattumoisin kirjan, jossa kerrotaan
    jeesuksen armosta ja siitä, että jokaisella joka
    häneen uskoo on ikuinen elämä... höyrypäissäsi
    tajuat heti, että jeesus on elämässäsi, uskot
    jeesukseen sen hetken puhtaasti ja kirkkaasti...
    kun salama iskee taivaalta suoraan kauppaan ja
    polttaa sinut poroksi. sen hetken uskot puhtaasti
    jeesukseen ja jumalan armoon, olet pelastettu.
    vaikka kaupasta lähdettyäsi olisit jatkanut
    saalistusta... mikä estää tällaista tapahtumasta?
    me emme tiedä milloin tästä maailmasta lähdemme?
    emmekä siksi myöskään tiedä millaista elämämme
    sillä hetkellä on tai miten hetkessä saattaa
    asiat valjeta... vain jumalalla on tieto, kuten
    sanoit. jos haluat siis niin ajatella ja uskoa,
    niin jumala tietää asioiden järjestyksen ja
    mitään ei tapahdu sattumalta. mutta millä tavalla
    yksittäinen ihminen voi tietää ne hetket, millä
    tavalla ihminen voi tietää sen, mitä seuraavassa
    hetkessä tapahtuu? kyse on pitkälti samoista
    asioista, mutta niille halutaan antaa eri nimi ja
    kaaos on kirosana. itse uskon kaaokseen tai
    sattumaan, eikä minulla ole ongelmaa niiden
    kanssa. jos elämässä ei pärjää ilman jatkuvaa
    järjestystä, kuria ja kohtaloa, niin se on
    tietysti jokaisen ihmisen oma, henkilökohtainen
    asia.

    ota ketään väkisin luokseen."

    jos en ole koskaan edes jumalasta kuullut ja
    kuolen sitä ennen, onko valinta edelleen minun?
    ehkä mä voin valita ja olen valintani tehnyt,
    mutta mites buddhalaiset ja taolaiset?

    "K.
    Kaikki lapset pelastuvat."

    tätä ollaan käsitelty jo ennen. mutta, mitä jos
    se lapsi on muslimi? ei osaa muuta sanoa kuin
    allah.

    - on vaikea ymmärtää uskontojen moraalin
    logiikkaa, jossa yhtäällä uskonnot ovat täynnä
    rakkautta, yhtäällä täynnä vihaa ja

    syystä vihaa. -

    et vastannut tähän mitenkään... voin vielä
    lisätä, että jos olet psykologisesti ja
    lääketieteellisesti valveutunut, tiedät että jos
    tiettyjä tunteita patoaa sisäänsä, siitä voi olla
    seurauksena erinäisiä henkisiä ja fyysisiä
    sairauksia (masennus, skitsofrenia, allergiat,
    astma, syöpä, ns. psykososiaaliset sairaudet ->
    ihmisen henkinen epätasapaino aiheuttaa fyysisiä
    reaktioita).

    sinut pelastettua?"

    et ole tainnut ymmärtää, kun olen puhunut hyvästä
    ja pahasta. en usko, että on mitään niin paha,
    etteikö siinä olisi myös hyvää. ymmärrätkö
    ajatuksen? en esitä muita ajatuksia, ettet putoa
    kärryiltä...

    ihan luonnollista, että Jumala ktsuu ja Hänen "

    kiihkoilevan? :-) olet ymmärtänyt siinä
    tapauksessa väärin. kiihkoni on pikemmin sitä,
    että olen vakuuttunut, siitä etten ole
    vakuuttunut, olen epävarma. aika pirullinen
    tunne? ei todellakaan, vaan itseasiassa varsin
    mukava :-) ongelma lienee siinä, että vaikka
    kuinka pystyisin elämään itseni, kaaoksen,
    maailman, ahdistukseni, epävarmuuteni kanssa...
    niin se ei millään muotoa tule estämään muita
    ihmisiä osoittamaan, että olen väärässä ja olisi
    parempi, että uskoisin johonkin muuhun. jolloin
    pitäisi periaatteessa unohtaa itse, kaaos,
    maailma, ahdistus ja epävarmuus... eikö kuulosta
    melko kovalta pyynnöltä? jos käännät pyynnön
    itseäsi koskevaksi, pystytkö elämään kaaoksen,
    itsesi, maailman, ahdistustesi ja epävarmuutesi
    kanssa, ilman jumalaa? eihän kyse ole mistään
    muusta kuin siitä, että me uskomme eri tavalla.
    mutta niin kauan kuin itse tunnen painostusta
    miltä ikinä taholta, että minun PITÄISI kääntyä
    (vaikka valinta on tietysti omani, jos on, olet
    jo onnistunut saamaan minut jopa siinä
    epävarmaksi, samoin eclipse, eschaton ja
    hevoinen), niin mikä estää minua puhumasta
    ihmisyyden, kunnioituksen, erilaisten
    jumalakäsitysten yms. puolesta? eikä minusta ole
    mitenkään normaalia, että jumala kutsuu :-)
    vaikka tilastot osoittavat maailman olevan eri
    uskontokuntien edustajien, joista kristinusko on
    suurin ja mahtavin, niin ei ateistit ole sen
    kummempia ja tulevat toimeen maailmassa vallan
    mainiosti ilman minkäänlaista jumaluutta. suurin
    ongelma on siinä, että jumala vaatii tavatonta
    uskoa... ateistilla ei ole välttämättä moista
    tarvetta... jumala vaatii omanlaistaan logiikkaa,
    usko vaatii uskoa... tarpeettomuus ei vaadi
    mitään, vaan pitää pikemmin kaikki ovet
    avoinna... usko yhteen totuuteen on erittäin
    rajattu, niin loogisesti kuin henkisesti...
    kaikki ovet avoinna pystyy käsittelemään
    erilaisia logiikoita, eikä ole mikään tarvis
    uskoa vain yhteen totuuteen... tiukasti yhtä
    logiikkaa seuraava ei siis millään voi ymmärtää
    kuin sitä yhtä logiikkaa, uskoa, mutta ihminen,
    joka pitää kaikki ovet auki ja tuntee eri
    logiikoita, pystyy hyvin ymmärtämään sen yhden
    logiikan haltijan... suurin ongelma syntyy
    silloin, kun sen yhden logiikan haltijalla on
    tarve alkaa kilpailemaan totuudella... silloin
    astutaan pois oikeastaan kaikesta logiikasta.
    siksi monoteisti (yksi jumala) ei pysty
    ymmärtämään esimerkiksi polyteistiä (monia
    jumalia), kuten ei pysty ymmärtämään ateistia (ei
    jumalia).

    >>asia selvä :-) et tainnut ymmärtää
    esimerkkiäni,

    polttaa sinut poroksi.<<

    K.
    Jumala hallitsee salamat ja puutkin.

    >> sen hetken uskot puhtaasti

    asia.<<

    K.
    Parempi tehdä siis valinta nyt, eikä uskoa
    Saatanan yleisimpiin valheisiin, uskonratkaisun
    tekemisestä myöhemmin. Huomenna voi olla jo
    myöhäistä. Ihmisille, Jumala antaa etsikkoaikoja,
    mutta ei rajattomasti.

    >>jos en ole koskaan edes jumalasta kuullut ja

    mutta mites buddhalaiset ja taolaiset?<<

    K.
    Jumala ei jätä ihmisten varaan viattomien
    pelastusta. Hänellä on keinonsa pelastaa myös ne,
    jotka eivät ole evankeliumia kuulleetkaan ja
    jotka ovat hyviä ihmisiä. Jumala tietenkin
    määrittelee hyvyyden.

    Psalmi 11.

    7 Herra on vanhurskas Jumala, hän rakastaa
    oikeutta, oikeamieliset saavat nähdä hänen
    kasvonsa.

    Psalmi 125

    4 Herra, palkitse hyvät hyvällä,
    oikeamieliset oikeudella.

    Psalmi 14

    5 Vielä he joutuvat kauhun valtaan,
    sillä Jumala on oikeamielisten puolella.

    Pelastuu, koska ei ole syntiä tehnyt.

    >>- on vaikea ymmärtää uskontojen moraalin

    syystä vihaa. - <<

    K.
    Ei vihan tunnetta missään käsketä salvata.

    Jumalan näkökannasta katsoen pitääkin katsoa. Hän
    on ylin tuomari.

    Yrität niin kovasti järjellä selittää näitä
    asioita, että puistattaa. Teet mitä vaan, ettei
    tarvitsisi nostaa Jeesuskorttia. En yhä ymmärrä,
    miksi et voi kokeilla, pitääkö asia paikkaansa.
    Mitä menetettävää sinulla olisi?

    Jumala hallitsee salamat ja puutkin."

    eli kaaos on itseasiassa jumalan järjestys?

    "Parempi tehdä siis valinta nyt, eikä uskoa

    mutta ei rajattomasti."

    kyse olikin siitä, että mitä jos se kuoleman
    hetki koittaa, vaikka esim. ennenkuin kuulee koko
    jumalasta, tai mitä jos se tulee sinä heikkona
    hetkenä, kun kyseenalaistaa jeesuksen ja jumalan?
    ei siinäkään tilanteessa millään muotoa auta se,
    että äkkiä uskomaan, äkkiä sitä ja äkkiä totuus
    tähän ja sassiin. oletko sinä varma, että sun
    uskosi säilyy täysin muuttumattomana siihen asti,
    kunnes elo jättää?

    määrittelee hyvyyden."

    tämä taas on ristiriidassa sen kanssa, että
    pelastuksen saavat vain ne, jotka ovat ottaneet
    jeesuksen kristuksen sydämeensä. taolaisilla ja
    buddhalaisilla on vanhempi perinne kuin
    kristityillä ja heidän uskonsa on jotakuinkin
    samanlainen moraaliseettisesti. ja vaikka näin
    on, se ei tarkoita, että jeesus kristus on heidän
    sydämessään tai tarkoita, että jumala on. he
    eivät tunne kristinuskon jumalaa ja buddhalaiset
    ovat kaiken lisäksi ateisteja.

    raamattulainauksesi menivät taas hieman ohi,
    siihen nähden, että totuus taitaa kuitenkin olla,
    että taivaaseen pääsevät vain ne, jotka uskovat
    jeesukseen. siksihän sulla on hoppu saada myös
    mut 'oikeille' raiteille :-)

    "K.
    Pelastuu, koska ei ole syntiä tehnyt."

    missä iässä ihminen on siis altis tekemään
    syntiä? olen kysynyt jo aiemmin, että missä iässä
    ihminen ei enää ole lapsi ja vastasit, että kun
    alkaa olla tietoinen teoistaan. ei se tietoisuus
    kuitenkaan ole vielä synninteko. ja onko täysin
    mahdoton ajatella aikuista, joka ei olisi koskaan
    tehnyt mitään syntiä? ja syntilistahan on
    valtavan pitkä, eikö? jossain viestissä jo pyysin
    listaamaan kaikka 'pahat' teot, joita taidetaan
    myös synniksi kutsua?

    "K.
    Ei vihan tunnetta missään käsketä salvata."

    mitä tarkoitat salvaamisella? miten mitään
    tunnetta salvataan? :-)

    "et ole tainnut ymmärtää, kun olen puhunut
    hyvästä ja pahasta. en usko, että on mitään niin
    paha, etteikö siinä olisi myös hyvää. ymmärrätkö

    on ylin tuomari."

    mistä katsomisesta puhut? kysyin, että ymmärrätkö
    ajatuksen, että ei ole pahaa tekoa, jossa ei
    olisi myös jotain hyvää ja jotain hyvää tekoa,
    jossa ei olisi pahaa? ajattele tavoitetta, tekoa
    ja lopputulosta. siinä on jotakuinkin yhden teon
    kokonaiskuva.

    Mitä menetettävää sinulla olisi?"

    :-I järjestä järjettömyyteen? mitä tarkkaanottaen
    haluat? etkö usko jo, että kun pyydät nostamaan
    jeesuskortin niin se on sama kuin minä pyytäisin
    ottamaan aku ankka-pokkarin kainaloon, lukemaan
    samaa kirjaa AINA ja uskomaan aku ankan olleen
    historiallinen ankka. todisteet ovat olemassa.
    sovitaanko niin, että jos mä pyydän jeesusta
    kristusta mun elämään niin sä hurahdat uskomaan
    aku ankkaan? pyyntö on kohtuullinen.

    >>eli kaaos on itseasiassa jumalan järjestys? <<

    K.
    En tiedä, mutta Jumala voi vaikuttaa kaikkeen.

    Kaaoshan on nimi hallitsemattomalle asialle tai
    sellaiselle, jota ei voi laskea muuttujien
    monisyisyyden takia.

    >>kyse olikin siitä, että mitä jos se kuoleman

    kunnes elo jättää?<<

    K.
    Kuolema ei tule, ellei Jumala salli. Jumalan
    Poika Jeesus on voittanut kuoleman. Uskon määrä
    on jokaisella sen mukainen, mitä Jumala armossaan
    antaa ja katsoo minunkin tarvitsevan.

    >>tämä taas on ristiriidassa sen kanssa, että

    ovat kaiken lisäksi ateisteja.<<

    K.
    Uskon, niin kuin Raamattu ilmoittaa asiasta, eli
    Jumala pelastaa kenet haluaa. Jos siis olet
    kuullut Jeesuksesta, etkä halua pelastua, niin ei
    pakkoa ole siihen.

    Ne, jotka eivät ole Jeesuksesta kuulleetkaan,
    ovatkin jo asia erikseen. Teot ratkaisevat, koska
    moraali ja omatunto on Jumalan asettamia.

    >>raamattulainauksesi menivät taas hieman ohi,

    mut 'oikeille' raiteille :-)<<

    K.
    Varsinkin, kun olet ilosanomasta kuullut.

    "K.
    Pelastuu, koska ei ole syntiä tehnyt."

    >>missä iässä ihminen on siis altis tekemään

    myös synniksi kutsua?<<

    K.
    Ei sellaista ihmistä olekaan, ellei puhuta
    vähämielisistä tai yleensä mihinkään valintoihin
    kykenemättömistä.

    Syntiä on myös esim vihata jotain, koska silloin
    on jo mielessään tappanut hänet - sanoi Jeesus.
    Aviorikoksenkin on tehnyt, kun ajattelee edes
    himoiten, muusta kun vaimostaan. Avioliitto on
    ollut siihen aikaan tavallinen ja solmittu
    varhain.

    >>mitä tarkoitat salvaamisella? miten mitään
    tunnetta salvataan? :-)<<

    K.
    Perussana on salpa, salpata - olisiko tuo oikea
    muoto?

    >>et ole tainnut ymmärtää, kun olen puhunut

    kärryiltä...<<

    K.
    Pahassa ei ole hyvää, muuten se ei ole paha.

    >>mistä katsomisesta puhut? kysyin, että
    ymmärrätkö

    kokonaiskuva.<<

    K.
    Jumalalle jotkin neutraalit teot ovat esim.
    Kävely. Jos kävelet, niin se ei todellakaan
    varmaan ole hyvää, eikä pahaa, mutta miksi
    kiinnostua tällaisesta ja johdatella keskustelua
    pois tärkeämmästä, eli ihmisen pelastumiseen
    vaikuttavista asioista. Tietenkin kävelykin voi
    olla pahaa, jos teet sen tulisilla hiilillä, tai
    porttolassa. :)

    >>:-I järjestä järjettömyyteen? mitä
    tarkkaanottaen

    aku ankkaan? pyyntö on kohtuullinen.<<

    K.
    Aku Ankka on ihmisen luoma sarjakuvahahmo, mutta
    Jeesus Kristus on todellinen historiallinen
    henkilö, jonka puheista ei voi muuta päätellä,
    kuin että Hän on ollut jotain wery special.

    Puheitaan ei olisi varmaankaan kukaan kuunnellut,
    jos ne olisi jääneet puheiden asteelle.
    Tunnusteot ryydittivät kuuntelijoihin myös
    ajatuksia. Huomaatko, että usko ja Pyhä Henki
    annettiin. Sitä ennen ei kukaan voinut täysin
    uskoa. Pietarikin lähti kalastelemaan, kaiken
    kokemansa jälkeen. Pyhän Hengen vuodatuksen
    jälkeen alkoi tapahtumaan.

    En tiedä, mutta Jumala voi vaikuttaa kaikkeen."

    miten niin et tiedä??? :-) se on mahdotonta! jos
    jumala pystyy kaikkeen niin toki jumala silloin
    pystyy myös kaaokseen, eikä ainaiseen
    järjestykseen. ja, jos tässä maailmassa olisi
    kaikki järjetyksessä ja luonnonilmiöt
    tapahtuisivat jossain ennalta-arvattavassa
    järjestyksessä niin olisi kyllä elämä aika
    erilaista.

    antaa ja katsoo minunkin tarvitsevan."

    entä, jos koet joskus tulevaisuudessa heikon
    hetken ja juuri silloin päättyy sun maallinen
    taivalluksesi. olet elänyt 54 vuotta siinä
    toivossa, että taivaaseen mennään, mutta sen
    nanosekunnin takia menetkin helvettiin. tai, jos
    ihminen, joka on ikänsä käyttänyt kristittyjen
    pilkkaamisen, tappamiseen jne. kääntyy
    kristinuskoon puolivahingossa, juuri ennenkuin
    tajuaa, ettei siinä ole mitään järkeä, pääsee
    siksi taivaaseen? tai ylipäätään... taivashan on
    täynnä murhamiehiä, mitä helvetissä on?
    buddhalaisia, taolaisia, ateisteja, humanisteja...
    niitä, jotka pyrkivät rakentamaan maailmasta
    paremman saavat tuomion helvettiin. thank you.

    pakkoa ole siihen."

    jumala pelastaa kenet haluaa? siis vaikkapa
    minut, vaikka olen kuullut jeesuksesta, mutten
    häneen usko? vai meneekö tässä raja, jota ei
    ylitetä? ja mistä tiedät, jos jumala on ainoa,
    joka tietää päivämäärät ja ne, jotka taivaaseen
    pääsevät? ristiriitoja on ainakin tarpeeksi. ja
    miksi aina sanot 'halua', kun kyse
    on 'tarpeettomuudesta', ei haluttomuudesta.

    "Ne, jotka eivät ole Jeesuksesta kuulleetkaan,

    moraali ja omatunto on Jumalan asettamia."

    taas jahkataan siis siitä, että mitä, jos ei ole
    ottanut jeesusta vastaan, mutta siitä huolimatta
    elää kuten jeesus on saarnannut. uskoisin, että
    suurin osa PAKANOISTA elää juuri saman etiikan
    mukaan, eikä minkään muun. kristityt itse
    rikkovat lakejaan, ne joilla ei ole lakia, eivät
    voi sitä myöskään rikkoa ja siksi elävät ns.
    nuhteessa omaehtoisesti.

    "K.
    Varsinkin, kun olet ilosanomasta kuullut."

    no, toistan edelleen, että olen kuullut tästä
    kaikkien tappajien ja sieluttomien kristittyjen
    iloisesta Isästä, jonka aivotuksista ei ota
    selvää edes lapsi ja, johon ihmiset haluavat
    syystä tai toisesta uskoa. olen lukenut ihan
    tarpeeksi, ymmärtänyt tarpeeksi, jotta olen
    valintani sen puolesta tehnyt, etten
    sitä 'ilosanomaa' tarvitse omaan elämääni.

    kykenemättömistä."

    teetkö jumalan töitä, kun tiedät?

    "Syntiä on myös esim vihata jotain, koska silloin

    varhain."

    tarkkaanottaen mitä tunteita ihminen saa tuntea?
    ja, kun kuitenkaan ei pitäisi niitä tunteita
    torjua, vaan niiden pitäisi antaa tulla ulos.
    toki niitä voi eri tavoin sublimoida, vaikka
    kirjoittamalla tai urheilemalla. millä tavalla
    viha ja ketä kohtaan on syntiä? onko pelkkä
    ajattelu syntiä? pitäisikö ajatukset haihduttaa
    johonkin, ettei voisi tehdä syntiä? eli vajota
    sille retard-asteelle, jossa ei tajua enää
    yksinkertaisesti mistään mitään? silloin on
    kaikki all right? taivaassa tanssii miljoona
    iloista cp-vammaista, muut ihmiset ovat
    helvetissä.

    muoto?"

    on, toinen hyvä sana on torjua tai kieltää. jos
    torjut tai kiellät tunteesi, estät niiden pääsyn
    ns. iholle. tästä voi olla huomattavasti
    vakavampia seurauksia kuin siitä, että vihaisit
    vaikka isääsi tai äitiäsi. seuraus torjutusta
    tunteesta voi olla vuosien kuluessa se, että
    tapat isäsi ja äitisi. onko siis parempi tuntea
    vai olla tuntematta? tässä vielä
    muistinvirkistykseksi "Syntiä on myös esim vihata
    jotain, koska silloin on jo mielessään tappanut
    hänet - sanoi Jeesus." tässä toinen: ""K.
    Ei vihan tunnetta missään käsketä salvata." ei
    käsketä, mutta paras olla vihaamatta :-)

    "K.
    Pahassa ei ole hyvää, muuten se ei ole paha."

    myös eclipsen vakiovastaus :-) eihän autokaan ole
    auto, ellei se ole auto.

    porttolassa. :)"

    neutraalit teot ovat toiseksi asia erikseen,
    toiseksi myös niissä on puolensa. mielestäni jo
    pelkästään hengittämisessä on omat hyvät ja
    huonot puolensa, riippuu ihan elämäntilanteesta
    ja montako kristittyä hengittää niskaan. mutta
    jos keksit vastakkainasetteluja, mitkä mielestäsi
    ovat selvästi pahoja asioita ja sitten, mitkä
    ovat hyviä. niin onko olemassa vai ei,
    tilanteita, jossa itseasiassa ne pahat asiat ovat
    hyviä ja hyvät pahoja? mieti asiaa. älä etsi
    vastausta raamatusta, jos mahdollista.

    kuin että Hän on ollut jotain wery special."

    toki on, kuten myös jumala. ehkä olisi ollut
    parempi pyytää sinua kääntymään buddhalaisuuteen,
    niin mä voin harkita kristinuskoa :-) eli ala sä
    seuraamaan siddharta gautamaa, mä sitten
    jeesusta. onko sovittu? sehän on helppo homma vai
    kuinka? ainakin niin itse sanoit... ja, mitä
    siinä menettää? :-)

    "Huomaatko, että usko ja Pyhä Henki

    jälkeen alkoi tapahtumaan."

    kuka näin sanoo?

    >"K.
    >En tiedä, mutta Jumala voi vaikuttaa kaikkeen."

    >miten niin et tiedä??? :-) se on mahdotonta! jos
    >jumala pystyy kaikkeen niin toki jumala silloin
    >pystyy myös kaaokseen, eikä ainaiseen
    >järjestykseen. ja, jos tässä maailmassa olisi
    >kaikki järjetyksessä ja luonnonilmiöt
    >tapahtuisivat jossain ennalta-arvattavassa
    >järjestyksessä niin olisi kyllä elämä aika
    >erilaista.

    Asetat Jumalalle rajoituksia.

    Mistä tiedät, että ihmisen käsitys kaaoksesta on
    Jumalalle kaaos?

    >"K.
    >Kuolema ei tule, ellei Jumala salli. Jumalan
    >Poika Jeesus on voittanut kuoleman. Uskon määrä
    >on jokaisella sen mukainen, mitä Jumala
    >armossaan
    >antaa ja katsoo minunkin tarvitsevan."

    >entä, jos koet joskus tulevaisuudessa heikon
    >hetken ja juuri silloin päättyy sun maallinen
    >taivalluksesi. olet elänyt 54 vuotta siinä
    >toivossa, että taivaaseen mennään, mutta sen
    >nanosekunnin takia menetkin helvettiin.

    Onko tällainen ajattelu hedelmällistä?

    Lohduttaudun ajattelemalla, että sinullekin voi
    heikko hetki tulla nanosekuntia ennen kuolemaasi,
    jolloin otat Jeesuksen vastaan.

    >tai, jos
    >ihminen, joka on ikänsä käyttänyt kristittyjen
    >pilkkaamisen, tappamiseen jne. kääntyy
    >kristinuskoon puolivahingossa, juuri ennenkuin
    >tajuaa, ettei siinä ole mitään järkeä, pääsee
    >siksi taivaaseen? tai ylipäätään... taivashan on

    Puolivahingossa ei uskoon käännytä. Siinä
    luovutetaan elämä Jumalalle. Armosta he pääsevät
    taivaaseen, ja ovat siitä ikuisesti kiitollisia.

    >täynnä murhamiehiä, mitä helvetissä on?
    >buddhalaisia, taolaisia, ateisteja,
    >humanisteja...
    >niitä, jotka pyrkivät rakentamaan maailmasta
    >paremman saavat tuomion helvettiin. thank you.

    Eiväthän he omasta valinnastaan halunneetkaan
    taivaaseen, koska he eivät halunneet ottaa
    Jumalan armoa vastaan. Ei Jumala ketään voi
    taivaaseen pakottaa.

    Uskovat pyrkivät myös rakentamaan maailmasta
    paremman. Totta on myös, että uskon nimissä on
    tehty lukemattomia kauheuksia. Niin ihminen
    pettää Jumalaansa.

    Se, että joutuu helvettiin "syyttömänä"
    tai "vastoin parempaa tietoa" , on taas
    hankalampi asia järjellä käsittää. Se on eräs
    uskon perusasioista, että luottaa sokeasti
    Jumalaan. Jos hänet voisi nähdä, olisi päätös
    tietysti selvä ja järjellä perusteltavissa. Se,
    että ei usko taivaan ja helvetin olemassaoloon,
    ei kuitenkaan muuta itse totuutta (jota ei
    edelleenkään oikein pystytä tieteellisesti
    todistamaan).

    >"K.
    >Uskon, niin kuin Raamattu ilmoittaa asiasta, eli
    >Jumala pelastaa kenet haluaa. Jos siis olet
    >kuullut Jeesuksesta, etkä halua pelastua, niin
    >ei
    >pakkoa ole siihen."

    >jumala pelastaa kenet haluaa? siis vaikkapa
    >minut, vaikka olen kuullut jeesuksesta, mutten
    >häneen usko? vai meneekö tässä raja, jota ei
    >ylitetä? ja mistä tiedät, jos jumala on ainoa,
    >joka tietää päivämäärät ja ne, jotka taivaaseen
    >pääsevät? ristiriitoja on ainakin tarpeeksi. ja
    >miksi aina sanot 'halua', kun kyse
    >on 'tarpeettomuudesta', ei haluttomuudesta.

    Luultavasti kuitenkin pitäisit uskoa
    tarpeellisena, jos tietäisit muuten joutuvasi
    helvettiin?

    "Asetat Jumalalle rajoituksia.

    Jumalalle kaaos?"

    eikö jumala itsekin ole itseään rajoittanut,
    koska kaikkivoipuudessaan ei pysty tekemään kuin
    hyviä asioita ja jumala rajoittuu myös sillä,
    että ainoa keinonsa tulla tunnetuksi ihmiselle on
    raamattu. olisi huomattavasti tehokkaampia
    keinoja, jotka saisivat pakanakansat uskomaan
    myös jumalaan, raamattu ei ole millään muotoa
    riittävä auktoriteetti ja uskovat vielä vähemmän.
    ja, jos jumala kaikkihyvyydessään tekee myös
    pahoja asioita, niin on huomattavissa jotain
    saatanallista, vai onko? kenties jumalallista?

    no, ensinnäkään en usko jumalan olevan olemassa,
    mutta mikäli olisi niin jumalan logiikka ei ole
    edelleenkään ihmisen logiikka. jumala katselee
    kaikkea omista atmosfääreistään, kaikkia noin
    191.238 eri luomakuntaansa, jossa on ihmisiä,
    jotka rukoilevat ja tarvitsevat apua. siinä on
    aika tavalla tehtävää, kun on 141 miljardia
    ihmistä kumartelemassa ja pyytämässä milloin
    mitäkin. jos siinä sitten vielä ehtii jollain
    tavalla ymmärtämään kaaosta, niin täytyy olla
    aika järkityyppi. mitä tulee, vaikka uskovien
    omiin strategioihin murtaa ateismi, niin yleensä
    käytetään omaa näkemystä siitä, ettei kaikki voi
    olla vain sattumaa, kaaosta. jos nyt kuitenkin on
    sattuma ja kaaos, niin millä tavalla se kaaos
    eroaa kaaoksesta itsestään? mitä tulee jumalan
    näkemykseen kaaoksesta, niin hälläväliä. jumala
    on jumala, ihminen on ihminen, kaksi aivan
    totaalisen tyystin eri asiaa.

    "Onko tällainen ajattelu hedelmällistä?

    jolloin otat Jeesuksen vastaan."

    minusta usko ei ole välttämättä niin
    hedelmällistä kuin avoimuus eri uskomuksia
    kohtaan. voit tästä kysyä pht:ltä. vaikka on
    kristitty niin meidän välillämme on
    mielenkiintoisia keskusteluja, melkein riitoja.
    aina palataan kuitenkin lähtöpisteeseen, jossa
    hän on omanlaisensa, minä omanlaiseni, eikä
    kumpikaan voi toisen uskoa nujertaa. jos tämä
    kaikki nyt tapahtuu nanosekunneissa ja nujerrus
    tai kääntymys tulee sillä hetkellä kuin kuolema,
    en yksinkertaisesti halua ajatella pääseväni
    taivaaseen. kuten olen sanonut, hakeudun
    laitoshoitoon, jos kristinuskoon tai islamiin
    joskus käännyn :-) on se sitten nanosekunti tai
    pidempi aika. ja millä tavalla sinua lohduttaa,
    että minä pääsen taivaaseen, jos sen nanosekunnin
    takia itse menet helvettiin? minusta se on jotain
    muutakuin lohduttavaa.

    "Puolivahingossa ei uskoon käännytä. Siinä

    taivaaseen, ja ovat siitä ikuisesti kiitollisia."

    tämän elämänsä jumalalleen ovat luovuttaneet
    kuolemaantuomitut vangit ennen kuolemaansa. ja
    mistä tiedät, miten jumala määrittelee täyden
    uskon ja kenet ottaa taivaaseen? älä asettaudu
    jumalan paikalle.

    "Eiväthän he omasta valinnastaan halunneetkaan

    pettää Jumalaansa."

    ei toki pakota. ihmiset voivat pakottaa. tekeekö
    se ihmisestä paremman, mitä enemmän on tehnyt
    tehokasta ja laadukasta käännytystyötä?
    mielestäni puhutaan edelleen asioista, jotka ovat
    tietyssä mielessä antikristillisiä (lainaten
    eclipsen sanaa). humanitäärinen toiminta
    (humanismi) ei ole kristinuskoa. liberaali
    kristitty, joka uskoo universalismiin ja
    humanismiin pystyy tekemään maailmasta paremman,
    ainakin lähtökohta on oikea. sen sijaan, jos on
    muita tavotteita niin sillä edistetään hyvin
    itsekeskeisesti vain omaa taivaaseenpääsyä ja
    kasvatetaan omaa ja kirkon varallisuutta. ne
    uskovat, jotka eivät usko ihmiseen ja elämään,
    koe tämän elämän olevan tärkeä, ne ovat
    vaarallisia. he ovat niitä, jotka nostavat miekan
    ensimmäisenä, paljon ennen kuin humanistit ja
    ateistit, muut pakanakansat. miksi?

    "Se, että joutuu helvettiin "syyttömänä"

    todistamaan)."

    ensinnä, jos uskot jumalan tietävän ja
    tuomitsevan, niin se on erittäin helposti
    ymmärrettävissä, miksi ihminen joutuu syyttömänä
    helvettiin. kyse on inhimillisestä toiminnasta,
    ihmisen järjestä. jos uskot johonkin muuhun niin
    jumala on mielivaltainen, valikoiva, eikä millään
    muotoa ääretön hyvä yms. mielivaltainen harvemmin
    on hyvä. itse olen kokenut tämän karvaasti
    käytännössä ylimääräisinä parkkisakkoina.

    jos muistat tämän todistusvelvoitteen: uskovilla
    on velvollisuus todistaa väitteensä, koska
    uskovat ilmiön todellisuuteen, ateisteilla ei ole
    velvollisuutta, koska jonkin ilmiön
    olemattomuutta ei pystytä todistamaan. se on ihan
    hyvä lähtökohta. itseasiassa siis maailma
    kaikenaikaa todistaa ateistien hyväksi, ei
    uskovien. tärkeintä on joka tapauksessa usko ja
    uskovissa itsessään on se jumala, jumaluus johon
    he uskovat. kaikki subjektiivisesti koettu on
    joka tapauksessa vain ihmisellä itsellään, enkä
    esimerkiksi minä voi mitenkään todistaa sulle
    saaneeni 5-vuotiaana selkäsaunan. muistikuva on
    mielessä, jos minulla sellainen on. toisaalta
    muistikuvani saattaa valehdella tai tulkintani.
    voi olla jopa niin, etten ole koskaan saanut
    selkään, mutta joka tapauksessa, jos väitän
    selkäsaunan saaneeni, niin se pitäisi pystyä
    todistamaan. luulen kuitenkin, että se on siinä
    määrin ymmärrettävä asia, että sen uskoo ilman
    todisteita. mutta esimerkiksi lsd-tripin aikana
    koetut todellistakin todellisemmat hallusinaatiot
    voivat sekoittaa ihmisen pään siinä määrin, että
    ihminen on kokenut yhtä, jos toista. mutta, jos
    ihminen väittää ajaneensa corvettella kuuhun,
    niin ihminen itse uskoo siihen silloin vakaasti,
    subjektiivinen kokemus, vailla mitään
    kiistanalaisuutta. sen sijaan voit hyvin
    ymmärtää, että jos ystäväsi kertoisi
    corvettematkastaan kuuhun, epäilisit ainakin
    hiukan? näin :-P

    >"Asetat Jumalalle rajoituksia.
    >Mistä tiedät, että ihmisen käsitys kaaoksesta on
    >Jumalalle kaaos?"

    >eikö jumala itsekin ole itseään rajoittanut,
    >koska kaikkivoipuudessaan ei pysty tekemään kuin
    >hyviä asioita

    Mistä tiedät mihin Jumala pystyy?
    Lukeeko jossain, että Jumala pystyy tekemään vain
    hyvää? Jumala haluaa (ja tekeekin) vain hyvää,
    mutta se ei sulje pois mahdollisuutta.

    >ja jumala rajoittuu myös sillä,
    >että ainoa keinonsa tulla tunnetuksi ihmiselle
    >on raamattu. olisi huomattavasti tehokkaampia
    >keinoja, jotka saisivat pakanakansat uskomaan
    >myös jumalaan, raamattu ei ole millään muotoa
    >riittävä auktoriteetti ja uskovat vielä
    >vähemmän.

    Ehkä tarkoitus ei olekaan tuoda asiaa esille
    tehokkaammin.

    >ja, jos jumala kaikkihyvyydessään tekee myös
    >pahoja asioita, niin on huomattavissa jotain
    >saatanallista, vai onko? kenties jumalallista?

    Nämä "pahat asiat" saattavat hyvinkin olla niitä
    seikkoja, jotka ihmiset näkevät jopa kaaoksena,
    mutta joilla todellisuudessa on tärkeä ja hyvä
    merkitys. Mitä saatanallista Jumalan toiminnassa
    olet huomannut?

    >no, ensinnäkään en usko jumalan olevan olemassa,
    >mutta mikäli olisi niin jumalan logiikka ei ole
    >edelleenkään ihmisen logiikka. jumala katselee

    Tätä mieltä minäkin olen. Turha yrittää
    ihmisjärjellä ymmärtää Jumalaa. Eikä uskossa
    olekaan kyse siitä.

    >kaikkea omista atmosfääreistään, kaikkia noin
    >191.238 eri luomakuntaansa, jossa on ihmisiä,
    >jotka rukoilevat ja tarvitsevat apua. siinä on
    >aika tavalla tehtävää, kun on 141 miljardia
    >ihmistä kumartelemassa ja pyytämässä milloin
    >mitäkin. jos siinä sitten vielä ehtii jollain
    >tavalla ymmärtämään kaaosta, niin täytyy olla
    >aika järkityyppi.

    Voidaan lähteä liikkeelle siitä, että Jumala ei
    ole sidottu paikkaan/aikaan kuten ihmiset.
    Edelleen olen sitä mieltä, ettei ihmisen tarvitse
    ymmärtää näitä mekanismeja.

    >mitä tulee, vaikka uskovien
    >omiin strategioihin murtaa ateismi, niin yleensä
    >käytetään omaa näkemystä siitä, ettei kaikki voi
    >olla vain sattumaa, kaaosta. jos nyt kuitenkin
    >on sattuma ja kaaos, niin millä tavalla se kaaos
    >eroaa kaaoksesta itsestään?

    Kaaosta on verrattain mahdotonta määritellä,
    joten en yritä.

    Olen kuitenkin sitä mieltä, että Jumala on kaiken
    kaaoksen yläpuolella, ja hän tietää miten "kaaos"
    käyttäytyy.

    >mitä tulee jumalan
    >näkemykseen kaaoksesta, niin hälläväliä. jumala
    >on jumala, ihminen on ihminen, kaksi aivan
    >totaalisen tyystin eri asiaa.

    Tämä on totta, mutta se ei estä ihmistä uskomasta
    Jumalaan. Se kylläkin estää ihmistä ymmärtämästä
    Jumalaa, mihin sinä urhoollisesti pyrit..

    >minusta usko ei ole välttämättä niin
    >hedelmällistä kuin avoimuus eri uskomuksia
    >kohtaan.

    Näen tämän niin, että ihmisnäkökulmasta käsin
    avoimmuus eri
    uskontoja/uskomuksia/teorioita/tieteitä ym.
    kohtaan on hyvin paljon hedelmällisempää kuin
    usko yhteen Jumalaan. Totta kai näin on. Idea
    piilee siinä, että sinulle itsellesi on annettu
    mahdollisuus valita mihin sinä elämäsi perustat.
    Jumalalla on varaa olla avoin kaikelle, koska hän
    tietää kaiken. Ihmisellä ei ole varaa olla avoin
    kaikelle, koska hän ei koskaan voi saavuttaa
    kaikkea tietoa kaikesta. Ihminen siis samalla
    menettää sen ainoan tien kaiken tietämiseen
    kieltämällä Jumalan - tien kaikkeen tietoon.

    >voit tästä kysyä pht:ltä. vaikka on
    >kristitty niin meidän välillämme on
    >mielenkiintoisia keskusteluja, melkein riitoja.
    >aina palataan kuitenkin lähtöpisteeseen, jossa
    >hän on omanlaisensa, minä omanlaiseni, eikä
    >kumpikaan voi toisen uskoa nujertaa. jos tämä
    >kaikki nyt tapahtuu nanosekunneissa ja nujerrus
    >tai kääntymys tulee sillä hetkellä kuin kuolema,
    >en yksinkertaisesti halua ajatella pääseväni
    >taivaaseen. kuten olen sanonut, hakeudun
    >laitoshoitoon, jos kristinuskoon tai islamiin
    >joskus käännyn :-) on se sitten nanosekunti tai
    >pidempi aika.

    Melkein kuulostaa siltä, että pelkäät tulevasi
    uskoon. :)

    >ja millä tavalla sinua lohduttaa,
    >että minä pääsen taivaaseen, jos sen
    >nanosekunnin takia itse menet helvettiin?
    >minusta se on jotain muutakuin lohduttavaa.

    Jumala on armollinen - luotan siihen.. vaikka
    nanosekunnin päässä kuolemastani epäilisin.

    Minua joka tapauksessa lohduttaisi tieto siitä,
    että pääset taivaaseen.

    >"Puolivahingossa ei uskoon käännytä. Siinä
    >luovutetaan elämä Jumalalle. Armosta he pääsevät
    >taivaaseen, ja ovat siitä ikuisesti
    >kiitollisia."
    >tämän elämänsä jumalalleen ovat luovuttaneet
    >kuolemaantuomitut vangit ennen kuolemaansa. ja
    >mistä tiedät, miten jumala määrittelee täyden
    >uskon ja kenet ottaa taivaaseen? älä asettaudu
    >jumalan paikalle.

    Milloin asetuin? Sanoin, että uskoon
    käännyttäessä luovutetaan elämä Jumalalle. Uskoon
    kääntyminen on juuri sitä itseään, eikä
    esittämistä. Jumala tietää kuka pelastuu ja kuka
    ei, ja se riittää minulle. Luulen kuitenkin, että
    taivaassa on juuri ennen kuolemaansa uskoon
    tulleita murhaajia.

    >"..Jumalan armoa vastaan. Ei Jumala ketään voi
    >taivaaseen pakottaa. "
    >ei toki pakota. ihmiset voivat pakottaa. tekeekö
    >se ihmisestä paremman, mitä enemmän on tehnyt
    >tehokasta ja laadukasta käännytystyötä?

    Ihminen voi vielä vähemmän pakottaa toisen
    ihmisen taivaaseen. "Tehokas ja laadukas
    käännytystyö" (jos nyt sarkastisesti puhutaan)
    kuuluu sarjaan kauheudet uskon nimessä.
    Kukaan ei ole toista parempi. Tämä on jo
    itsestäänselvyys.

    >ainakin lähtökohta on oikea. sen sijaan, jos on
    >muita tavotteita niin sillä edistetään hyvin
    >itsekeskeisesti vain omaa taivaaseenpääsyä ja
    >kasvatetaan omaa ja kirkon varallisuutta. ne
    >uskovat, jotka eivät usko ihmiseen ja elämään,
    >koe tämän elämän olevan tärkeä, ne ovat
    >vaarallisia. he ovat niitä, jotka nostavat
    >miekan ensimmäisenä, paljon ennen kuin
    >humanistit ja ateistit, muut pakanakansat.
    >miksi?

    Tällainen toiminta ei ole uskoa, vaan
    Jumalanpilkkaa.

    >ensinnä, jos uskot jumalan tietävän ja
    >tuomitsevan, niin se on erittäin helposti
    >ymmärrettävissä, miksi ihminen joutuu syyttömänä
    >helvettiin. kyse on inhimillisestä toiminnasta,
    >ihmisen järjestä. jos uskot johonkin muuhun niin
    >jumala on mielivaltainen, valikoiva, eikä
    >millään muotoa ääretön hyvä yms. mielivaltainen
    >harvemmin on hyvä. itse olen kokenut tämän
    >karvaasti käytännössä ylimääräisinä
    >parkkisakkoina.

    Jumala ei toimi mielivaltaisesti. Monia asioita
    ei vaan voi käsittää, se on ateistinkin
    myönnettävä.

    Ihmisellä voi myös olla vääristynyt käsitys
    hyvästä, jolloin osa Jumalan toiminnasta voidaan
    käsittää pahaksi.

    >jos muistat tämän todistusvelvoitteen: uskovilla
    >on velvollisuus todistaa väitteensä, koska
    >uskovat ilmiön todellisuuteen, ateisteilla ei
    >ole velvollisuutta, koska jonkin ilmiön
    >olemattomuutta ei pystytä todistamaan. se on
    >ihan hyvä lähtökohta. itseasiassa siis maailma
    >kaikenaikaa todistaa ateistien hyväksi, ei
    >uskovien. tärkeintä on joka tapauksessa usko ja
    >uskovissa itsessään on se jumala, jumaluus johon
    >he uskovat. kaikki subjektiivisesti koettu on
    >joka tapauksessa vain ihmisellä itsellään, enkä
    >esimerkiksi minä voi mitenkään todistaa sulle
    >saaneeni 5-vuotiaana selkäsaunan.

    Uskova itse on jo todistus. Usko on ihmisen ja
    Jumalan välinen asia, jonka vain uskovat voivat
    jakaa keskenään. Ateismi on ei-uskovien ihmisten
    välinen asia, joten sitä on helpompi lähteä
    todistamaan toiselle ihmiselle.

    Usko elää todellakin ihmisessä itsessään. Usein
    on niin, että uskovat haluavat jakaa ilonsa myös
    ei-uskovien kanssa.. Uskoa on kuitenkin hankala
    jakaa. Kovastihan sitä yritetään.

    Corvettematkustus kuuhun tosiaan herättäisi
    epäilyksiä, mutta sillä luultavasti ei olekaan
    hengellistä merkitystä. :)

    "Mistä tiedät mihin Jumala pystyy?

    mutta se ei sulje pois mahdollisuutta."

    jos se ei sulje pois mahdollisuutta, niin silloin
    jumala pystyy myös pahoihin tekoihin, eikö niin?
    jottei rajoitu liikaa, mutta rajoittuu joka
    tapauksessa, koska ei tee kuin hyviä tekoja ja
    siitä huolimatta hukutti maailman ja surmautti
    kansoja. mikä on käsityksesi hyvistä teoista?
    kansanmurha? toivottavasti et itse tee yhtä hyviä
    tekoja kuin jumala :-) enkä halua kuulla, että
    saahan jumala tehdä, mitä haluaa, koska meidät
    loi. se ei muuta miksikään sitä asiaa, että
    tapatti ja tapattaa ihmiskätten kautta kansoja.
    ja tiedän luultavasti juuri sen verran jumalan
    kyvyistä kuin uskovat. en vain ymmärrä
    rahtuakaan, enkä halua edes ymmärtää.

    "Ehkä tarkoitus ei olekaan tuoda asiaa esille
    tehokkaammin."

    mikä siis on evankeloimisen päätarkoitus, sen
    lisäksi, että saataisiin seurakuntayhteyteen
    (maksavia asiakkaita) lisää ihmisiä? saada viesti
    perille, että helvetti odottaa, jos et tilaa aku
    ankkaa, lue gautamaa tai ota nalle puhia sydämeen?
    puhun edelleen henkilökohtaisen uskon puolesta,
    organisoituneita uskontoja vastaan ja siinä
    sivussa myös seurakuntia, uskonnollisia
    ryhmittymiä.

    "Nämä "pahat asiat" saattavat hyvinkin olla niitä

    olet huomannut?"

    alatko ymmärtää mitä tarkoitan sillä, että
    asioilla on kahtalaisia vaikutuksia, eikä niitä
    voi yksiselitteisesti leimata hyviksi tai
    pahoiksi? vai luetko minua tyyliin: hauki on
    kala, kala on hauki?

    jumalan toiminnassa on paljon saatanallista.
    riittää, että lukee raamattua tekstinä, ei usko
    kaikkea kirjaimellisesti, pakosta ihmettelee,
    että paljonko jumala tapattaa ihmisiä. sen
    lisäksi itsensä (jeesuksen). raamattu on draamaa,
    loistava tarina. mutta, jos siitä pitää jotain
    ymmärtää niin, uskoakseni se on, että käyttäkää
    omaa järkeänne. ja se saatanallisuus vielä...
    mielestäni tapattaminen on aika karua toimintaa,
    olkoonkin että tarkoitus oli vaan ilkeän
    naapuriheimon hävittäminen, mutta itse en pidä
    sitä 'hyvänä' asiana. jos jumala tekee yhdenkin
    ABSOLUUTTISEN hyvän vastaisen asian tai edes
    jotain niistä likiarvoista, jumalassa vaikuttaa
    saatana. et ole vielä tehnyt listaa hyvistä ja
    pahoista asioista, odotan. :-)

    "Tätä mieltä minäkin olen. Turha yrittää

    olekaan kyse siitä."

    uskossa on kyse luopumisesta, järjestä ja
    vapaasta tahdosta, jossain määrin. vaikka mitä
    olen ymmärtänyt puheistasi, et usko vapaaseen
    tahtoon kuin hyvin rajoitetusti... joten mitä
    virkaa silloin on järjellä ylipäätään? järki ei
    vaikuta mihinkään ja tiedetäänhän, että ihmiset,
    jotka tekevät kaikkia hienoja asioita vailla
    järjenhäivää pääsevät ansaitsemalleen lomalle
    laitokseen tai vankilaan. mikäs sen parempaa.
    mutta jos järjellä ei pystytä ymmärtämään
    jumalaa, niin on merkillistä, että hänen
    sanomisiaan ja tekojaan voidaan ymmärtää ja ne
    tuntuvat olevan ihan järkeenkäypiä. miten se on
    mahdollista?

    "Voidaan lähteä liikkeelle siitä, että Jumala ei

    ymmärtää näitä mekanismeja."

    onko ihmisen mahdollista ymmärtää niitä? onko
    mahdollista ymmärtää jumalan motiiveja, jumalaa
    itseään, jumalan tekoja ja sanoja? näyttää siltä,
    että mielestäsi ei... miten tällaiseen täysin
    käsittämättömään asiaan voi uskoa?

    "Kaaosta on verrattain mahdotonta määritellä,

    käyttäytyy."

    seuraava peruskysymys... joka on uskovaisilta
    ateisteille... tulee aika ajoin. miten kaaos voi
    synnyttää järjestystä? puhut nyt sen puolesta,
    että jumala ymmärtää myös kaaoksen ja on siitä
    vastuussa, siten siinä on myös järjestys? tuo
    kuulostaa lopulta aika ristiriitaiselta ja
    itseasiassa ateistiselta ajatukselta. jumalahan
    on järjestys, ei kaaos.

    "Tämä on totta, mutta se ei estä ihmistä
    uskomasta Jumalaan. Se kylläkin estää ihmistä
    ymmärtämästä Jumalaa, mihin sinä urhoollisesti
    pyrit.."

    edelleen pyrin ymmärtämään ihmistä, mm. sinua. en
    usko jumalaan, joten minulla ei ole tarvetta sitä
    mekanismia uskoa. mutta kirjallisena ja uskottuna
    asiana jumalassa on mm. kaaosta ja
    saatanallisuutta, joka ei kulje ihan käsi kädessä
    uskovien itsensä päässä syntyneen käsityksen
    kanssa. kyse on siis lähinnä siitä, että miten
    IHMINEN voi tehdä täysin käsittämättömästä
    ymmärrettävää, mikä siihen motivoi, miten se on
    mahdollista ja minkälaisia ihmisiä nämä yleensä
    ovat.

    "Ihmisellä ei ole varaa olla avoin

    kieltämällä Jumalan - tien kaikkeen tietoon."

    tiedän kyllä pari uskovaa, jotka pyrkivät
    tietämään kaiken kaikesta. tällä palstalla on
    pari erittäin tieteellisesti orientoitunutta
    kirjoittajaa, joilla tuntuu olevan 100%
    pakkotarve saada tietää kokototuus ja kumota
    kaikki muut. sanon ehkä 10.000 kerran, että
    minulla ei ole tarvetta, mutta uteliaisuutta ja
    mielenkiintoa se ei millään muotoa estä. mitä
    pahaa siinä on, jos tietää sen tarvittavan
    määrän, eikä tukeudu vain yhteen kirjaan tai
    ylipäätään pelkkään kirjallisuuteen? kirjojen,
    tietokoneen ja television ulkopuolella on elämä,
    erilaisia ihmisiä ja käsityksiä, jokainen
    ainutlaatuinen ja arvokas. jotkut näistä
    käsityksistä ja asenteista ovat vain ihmisille
    itselleen vaarallisia ja tuhoisia. enkä tarkoita
    tällä nyt sitä, että syntiä tekevä ihminen tai
    ateisti joutuu helvettiin. ihan käytännönelämän
    kannalta yksi asia johtaa toiseen, jotkut asiat
    jopa johtavat uskosta luopumiseen, mutta on
    huomattavasti kamalampia asioita, joita ihmiset
    voivat tehdä TOISILLEEN. vaikka tämäkin sotii
    kristinuskoa vastaan, koska tärkeintä on usko
    jumalaan/jeesukseen... samantekevää, mitä
    toisille tekee. vieraannuttaa siis ihmisistä,
    vaikka tarkoitus on kai 10 käskyn mukaisesti
    lähinnä muistaa olla vieraantumatta.

    ja mitä mieltä olet siitä, että joillekin se
    kaikki tieto, totuus ja elämä löytyy yhdestä
    ainoasta kirjasta? sekin on tietoa ja se on
    absoluuttisempaa kuin se, jonka voi silmät auki
    pitämällä saavuttaa. se TIETO on niin
    vaikuttavaa, että saa ihmiset toistamaan samoja,
    iänkaikkisen vanhoja fraaseja, taistelemaan muita
    käsityksiä vastaan, jopa sotimaan, jopa
    tappamaan... onko se parempi kuin se, että oppii
    antamaan arvoa kaikille käsityksille, joka
    tarkoittaa, että niitä pitäisi hiukan opetella
    myös tuntemaan.

    "Melkein kuulostaa siltä, että pelkäät tulevasi
    uskoon. :)"

    en pelkää. en pelkää kuolemaa, eniten pelkään
    sitä, että loukkaan jotain ihmistä ennen
    kuolemaani, enkä ehdi sanomaan tärkeitä sanoja
    ennen sitä. toisaalta sitä, että tietyt teot
    jäävät tekemättä tässä elämässä, sanat sanomatta.
    jäähän ne tietysti elämään sitten tavalla tai
    toisella... toivoisin. mutta olen toistanut monta
    kertaa olevani itsetietoinen, tunnen koko elämäni
    läpikotaisin, itseni... jos kääntyisin uskoon,
    olisin menettänyt sen tiedon itsestäni, itseni ja
    elämäni. siinä vaiheessa on harkittava vakavasti
    laitokseen hakeutumista. ymmärräthän, että ilman
    itseä ei ihminen voi edes uskoa. jos ei ole
    aivoja, sielua, persoonallisuutta yms. ei ole
    ihmistä, joka voisi uskoa.

    "Jumala on armollinen - luotan siihen.. vaikka
    nanosekunnin päässä kuolemastani epäilisin."

    toivottavasti se luottamus palkitaan. mutta yksi
    käsitys tuntuu olevan, että se pitää olla
    täydellistä omistatumisesta. jos siitä
    nanosekunniksi erehtyy, se on matkalippu
    helvettiin. eikö se kuulosta sinusta
    lohduttomalta ja aika mielivaltaiselta?

    "Minua joka tapauksessa lohduttaisi tieto siitä,
    että pääset taivaaseen."

    miksi minun pääsyni taivaaseen? entä, jos olen
    ainoa kaikista tuntemistasi ihmisistä, joka
    lopulta pääsee taivaaseen. sinä, perheesi, muut
    uskovaiset ystäväsi tapaisitte helvetissä ja
    huutaisitte ajasta ikuisuuteen kidutuksessa?
    millä tavalla se lohduttaisi siinä tilanteessa?
    olisin hoitolaitoksessa hoidettavana, että saisin
    pääni kuntoon, kun kuolema koittaisi ja
    taivaaseen vietäisin yksi hullu hullujen joukkoon.
    helvetissä olisi kavereina perheesi, lemmikkisi,
    uskovat ystäväsi, buddhalaiset, ateistit ja
    humanistit. sekopäinen tommi olisi taivaassa
    murhamiesten seurana. en haluaisi sinne! taivas
    olisi mulle helvetti, helvetti on taivas.

    "Milloin asetuin? Sanoin, että uskoon

    tulleita murhaajia."

    asettaudut, kun ilmoitat, ettei puolivahingossa
    käännytä uskoon. koita ymmärtää, että on olemassa
    muitakin uskontoja kuin kristinusko. ei ehkä ole
    sattuma, että käännyt kristinuskoon länsimaissa,
    mutta sattuma on, että synnyit juuri suomessa.
    mikä olisi ajatuksesi, jos perheesi olisi
    intialainen, pääsiäissaarelta tai perusta? elämä
    on eri puolilla maailmaa erilaista, samoin
    kulttuuri ja uskonnot. oliko raamatun jumala
    ensimmäinen johon tutustuit vai olitko aiemmin
    etsinyt jumalaa hindulaisuudesta,
    buddhalaisuudesta, wiccasta tai kenties ollut
    hyvin selvillä itsestäsi, henkisessä
    tasapainossa, kenties humanistiuskossa? veikkaan,
    että raamattu oli ensimmäinen asia, joka osui
    oikeaan aikaan (sattumalta) kohdalle ja et ole
    ikinä saavuttanut henkistä tasapainoa niin, että
    tulisit toimeen yksin (tarkoituksella).

    "Ihminen voi vielä vähemmän pakottaa toisen

    itsestäänselvyys."

    pitkälti tämän tehokkaan ja laadukkaan
    käännytystyön joskus historiassa olet myös sinä
    nyt kristitty. juutalaisuus ja kristinusko ovat
    kirjoitettu verellä kirjoitettu uskontoja.
    ihminen ei toki ole voinut pakottaa kuin
    uskomaan, ja ilmeisesti joku joskus on sitten
    myös uskoon päässyt ja siten on tullut
    pakkokäännytetyksi taivaaseen.

    "Tällainen toiminta ei ole uskoa, vaan
    Jumalanpilkkaa."

    voitko kertoa millä tavalla humanistit,
    buddhalaiset ja hindulaiset pilkkaavat jumalaa
    siinä, että nostavat miekkansa vasta paljon sen
    jälkeen, kun kiihkokristityt ovat katkoneet
    heiltä päät? onko mielestäsi parempi olla
    jeesukseen uskova sotilas jumalan nimeen vai
    vaikkapa passiivisen vastarinnan ja pasifismin
    nimeen elävä ja tunteva hindulainen pakana?

    "Jumala ei toimi mielivaltaisesti. Monia asioita
    ei vaan voi käsittää, se on ateistinkin
    myönnettävä."

    et ole ymmärtänyt ateismin luonnetta. ateisti
    nimenomaan myöntää asioiden käsittämättömyyden ja
    tulevat sen kanssa toimeen. jumala on yksi
    käsittämättömistä asioista muiden joukossa.

    "Ihmisellä voi myös olla vääristynyt käsitys

    käsittää pahaksi."

    kenellä tällainen vääristynyt käsitys hyvästä
    saattaisi olla ja voisitko kertoa jotain
    esimerkkejä. jos jaksat niin tee 'kotiläksynä'
    jonkinlainen lista ns. hyvistä ja pahoista
    asioista. saat itse päättää mikä on hyvää ja mikä
    pahaa, kunhan on olemassa jonkinlaiset
    vastaparit, esim. tuhoaminen - luominen,
    varastaminen - antaminen, uutiset ja sää -
    raamattu... jne. jos jaksat, voit miettiä
    perusteluja, miksi ne ovat SINUN mielestäsi hyviä
    ja pahoja.

    "Uskova itse on jo todistus. Usko on ihmisen ja

    todistamaan toiselle ihmiselle."

    miksi aina otat vastakohtapariksi ateistin? :-)
    tiedät todennäköisesti, että maailmassa on myös
    hindulaisia, buddhalaisia, taolaisia,
    jainalaisia, muslimeja, baha´ilaisia, jehovan
    todistajia jne. jne. jne. jokaisella heillä on
    jumalansa ja uskonsa, ateismi on ollut sellainen
    käsitys, että sen kanssa on ollut joskus
    helvettiä elää. nykyisellään se on helpompaa,
    koska voi vaikka netin välityksellä puhua samalla
    tavalla ajattelevien kanssa. välillä edelleen
    osuu kohdalla uskovia, jotka manaavat alimpaan
    helvettiin ja heidän kanssaan ei yksinkertaisesti
    pysty keskustelemaan. ja nämä ihmiset ovat
    yleensä niitä 'miekkaantarttujia'. kysyn, mistä
    uskova buddhalainen on todistus?

    "Usko elää todellakin ihmisessä itsessään. Usein

    jakaa. Kovastihan sitä yritetään."

    tämä on pitkälti syy, miksi en usko
    organisoituneeseen uskoon. jokainen ihminen on
    omanlaisensa ja jokaisella on oikeus ja vapaus
    uskoa mihin haluaa, eikö niin? jos jollekin on
    lohdullisempaa mennä helvettiin kuin
    helvetinkaltaiseen taivaaseen, niin anna hänen
    mennä sinne. ei siinä tarvita rukoilua, eikä
    siinä tarvita evankeloimista. lähinnä se voi vain
    ärsyttää niitä ateisteja tms. joiden kanssa
    haluat sitä 'iloa' jakaa. voit kertoa
    kokemuksista, mutta jos haluat arvostaa ja
    kunnioittaa ihmisiä, niin sinun pitää oppia
    ottamaan heidät huomioon ja kuuntelemaan myös
    heidän julistuksensa ja ilonaiheensa. mitä
    enemmän kuulet ja tutustut eri tavalla
    ajatteleviin, sen paremmat lähtökohdat sinulla on
    keskustella heidän kanssa (tasa-arvoisina)
    ihmisinä, eikä vain kristittynä ja ateistina.

    "Corvettematkustus kuuhun tosiaan herättäisi

    hengellistä merkitystä. :)"

    eihän sillä, mutta kyse olikin vain siitä, että
    miten subjektiivinen totuus on kiinni vain
    kokijassa itsessään. ihan jokainen ihminen ei
    tiettävästi matkusta corvettella kuuhun ja, jos
    joku uskoo kuussa käyneensä corvettella, niin
    mikään ei sitä uskoa pois vie, koska se on
    koettu. tosin ihmisen pitää olla hieman pihalla
    siinä tilanteessa. mutta yhtälailla kaikki enkeli-
    ja jumalakokemukset ovat kiinni vain kokijassa
    itsessään. niistä voi kertoa juuri niin paljon
    kuin haluaa, mutta siitä huolimatta kuulijalla
    itsellään on täysi oikeus epäillä tai pitää
    toista kahjona. samalla tavalla kuin hra.
    corvettematkailijaa. onhan sullakin täysi oikeus
    ja vapaus pitää mua hulluna :-) enkä edes
    ihmettelisi...

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    "K.
    En tiedä, mutta Jumala voi vaikuttaa kaikkeen."

    miten niin et tiedä??? :-) se on mahdotonta! jos
    jumala pystyy kaikkeen niin toki jumala silloin
    pystyy myös kaaokseen, eikä ainaiseen
    järjestykseen. ja, jos tässä maailmassa olisi
    kaikki järjetyksessä ja luonnonilmiöt
    tapahtuisivat jossain ennalta-arvattavassa
    järjestyksessä niin olisi kyllä elämä aika
    erilaista.

    "K.
    Kuolema ei tule, ellei Jumala salli. Jumalan
    Poika Jeesus on voittanut kuoleman. Uskon määrä
    on jokaisella sen mukainen, mitä Jumala armossaan
    antaa ja katsoo minunkin tarvitsevan."

    entä, jos koet joskus tulevaisuudessa heikon
    hetken ja juuri silloin päättyy sun maallinen
    taivalluksesi. olet elänyt 54 vuotta siinä
    toivossa, että taivaaseen mennään, mutta sen
    nanosekunnin takia menetkin helvettiin. tai, jos
    ihminen, joka on ikänsä käyttänyt kristittyjen
    pilkkaamisen, tappamiseen jne. kääntyy
    kristinuskoon puolivahingossa, juuri ennenkuin
    tajuaa, ettei siinä ole mitään järkeä, pääsee
    siksi taivaaseen? tai ylipäätään... taivashan on
    täynnä murhamiehiä, mitä helvetissä on?
    buddhalaisia, taolaisia, ateisteja, humanisteja...
    niitä, jotka pyrkivät rakentamaan maailmasta
    paremman saavat tuomion helvettiin. thank you.

    "K.
    Uskon, niin kuin Raamattu ilmoittaa asiasta, eli
    Jumala pelastaa kenet haluaa. Jos siis olet
    kuullut Jeesuksesta, etkä halua pelastua, niin ei
    pakkoa ole siihen."

    jumala pelastaa kenet haluaa? siis vaikkapa
    minut, vaikka olen kuullut jeesuksesta, mutten
    häneen usko? vai meneekö tässä raja, jota ei
    ylitetä? ja mistä tiedät, jos jumala on ainoa,
    joka tietää päivämäärät ja ne, jotka taivaaseen
    pääsevät? ristiriitoja on ainakin tarpeeksi. ja
    miksi aina sanot 'halua', kun kyse
    on 'tarpeettomuudesta', ei haluttomuudesta.

    "Ne, jotka eivät ole Jeesuksesta kuulleetkaan,
    ovatkin jo asia erikseen. Teot ratkaisevat, koska
    moraali ja omatunto on Jumalan asettamia."

    taas jahkataan siis siitä, että mitä, jos ei ole
    ottanut jeesusta vastaan, mutta siitä huolimatta
    elää kuten jeesus on saarnannut. uskoisin, että
    suurin osa PAKANOISTA elää juuri saman etiikan
    mukaan, eikä minkään muun. kristityt itse
    rikkovat lakejaan, ne joilla ei ole lakia, eivät
    voi sitä myöskään rikkoa ja siksi elävät ns.
    nuhteessa omaehtoisesti.

    "K.
    Varsinkin, kun olet ilosanomasta kuullut."

    no, toistan edelleen, että olen kuullut tästä
    kaikkien tappajien ja sieluttomien kristittyjen
    iloisesta Isästä, jonka aivotuksista ei ota
    selvää edes lapsi ja, johon ihmiset haluavat
    syystä tai toisesta uskoa. olen lukenut ihan
    tarpeeksi, ymmärtänyt tarpeeksi, jotta olen
    valintani sen puolesta tehnyt, etten
    sitä 'ilosanomaa' tarvitse omaan elämääni.

    "K.
    Ei sellaista ihmistä olekaan, ellei puhuta
    vähämielisistä tai yleensä mihinkään valintoihin
    kykenemättömistä."

    teetkö jumalan töitä, kun tiedät?

    "Syntiä on myös esim vihata jotain, koska silloin
    on jo mielessään tappanut hänet - sanoi Jeesus.
    Aviorikoksenkin on tehnyt, kun ajattelee edes
    himoiten, muusta kun vaimostaan. Avioliitto on
    ollut siihen aikaan tavallinen ja solmittu
    varhain."

    tarkkaanottaen mitä tunteita ihminen saa tuntea?
    ja, kun kuitenkaan ei pitäisi niitä tunteita
    torjua, vaan niiden pitäisi antaa tulla ulos.
    toki niitä voi eri tavoin sublimoida, vaikka
    kirjoittamalla tai urheilemalla. millä tavalla
    viha ja ketä kohtaan on syntiä? onko pelkkä
    ajattelu syntiä? pitäisikö ajatukset haihduttaa
    johonkin, ettei voisi tehdä syntiä? eli vajota
    sille retard-asteelle, jossa ei tajua enää
    yksinkertaisesti mistään mitään? silloin on
    kaikki all right? taivaassa tanssii miljoona
    iloista cp-vammaista, muut ihmiset ovat
    helvetissä.

    "K.
    Perussana on salpa, salpata - olisiko tuo oikea
    muoto?"

    on, toinen hyvä sana on torjua tai kieltää. jos
    torjut tai kiellät tunteesi, estät niiden pääsyn
    ns. iholle. tästä voi olla huomattavasti
    vakavampia seurauksia kuin siitä, että vihaisit
    vaikka isääsi tai äitiäsi. seuraus torjutusta
    tunteesta voi olla vuosien kuluessa se, että
    tapat isäsi ja äitisi. onko siis parempi tuntea
    vai olla tuntematta? tässä vielä
    muistinvirkistykseksi "Syntiä on myös esim vihata
    jotain, koska silloin on jo mielessään tappanut
    hänet - sanoi Jeesus." tässä toinen: ""K.
    Ei vihan tunnetta missään käsketä salvata." ei
    käsketä, mutta paras olla vihaamatta :-)

    "K.
    Pahassa ei ole hyvää, muuten se ei ole paha."

    myös eclipsen vakiovastaus :-) eihän autokaan ole
    auto, ellei se ole auto.

    "K.
    Jumalalle jotkin neutraalit teot ovat esim.
    Kävely. Jos kävelet, niin se ei todellakaan
    varmaan ole hyvää, eikä pahaa, mutta miksi
    kiinnostua tällaisesta ja johdatella keskustelua
    pois tärkeämmästä, eli ihmisen pelastumiseen
    vaikuttavista asioista. Tietenkin kävelykin voi
    olla pahaa, jos teet sen tulisilla hiilillä, tai
    porttolassa. :)"

    neutraalit teot ovat toiseksi asia erikseen,
    toiseksi myös niissä on puolensa. mielestäni jo
    pelkästään hengittämisessä on omat hyvät ja
    huonot puolensa, riippuu ihan elämäntilanteesta
    ja montako kristittyä hengittää niskaan. mutta
    jos keksit vastakkainasetteluja, mitkä mielestäsi
    ovat selvästi pahoja asioita ja sitten, mitkä
    ovat hyviä. niin onko olemassa vai ei,
    tilanteita, jossa itseasiassa ne pahat asiat ovat
    hyviä ja hyvät pahoja? mieti asiaa. älä etsi
    vastausta raamatusta, jos mahdollista.

    "K.
    Aku Ankka on ihmisen luoma sarjakuvahahmo, mutta
    Jeesus Kristus on todellinen historiallinen
    henkilö, jonka puheista ei voi muuta päätellä,
    kuin että Hän on ollut jotain wery special."

    toki on, kuten myös jumala. ehkä olisi ollut
    parempi pyytää sinua kääntymään buddhalaisuuteen,
    niin mä voin harkita kristinuskoa :-) eli ala sä
    seuraamaan siddharta gautamaa, mä sitten
    jeesusta. onko sovittu? sehän on helppo homma vai
    kuinka? ainakin niin itse sanoit... ja, mitä
    siinä menettää? :-)

    "Huomaatko, että usko ja Pyhä Henki
    annettiin. Sitä ennen ei kukaan voinut täysin
    uskoa. Pietarikin lähti kalastelemaan, kaiken
    kokemansa jälkeen. Pyhän Hengen vuodatuksen
    jälkeen alkoi tapahtumaan."

    kuka näin sanoo?

    "K.
    Kuolema ei tule, ellei Jumala salli. Jumalan
    Poika Jeesus on voittanut kuoleman. Uskon määrä
    on jokaisella sen mukainen, mitä Jumala armossaan
    antaa ja katsoo minunkin tarvitsevan."

    >>entä, jos koet joskus tulevaisuudessa heikon
    hetken ja juuri silloin päättyy sun maallinen
    taivalluksesi. olet elänyt 54 vuotta siinä
    toivossa, että taivaaseen mennään, mutta sen
    nanosekunnin takia menetkin helvettiin. tai, jos
    ihminen, joka on ikänsä käyttänyt kristittyjen
    pilkkaamisen, tappamiseen jne. kääntyy
    kristinuskoon puolivahingossa, juuri ennenkuin
    tajuaa, ettei siinä ole mitään järkeä, pääsee
    siksi taivaaseen? tai ylipäätään... taivashan on
    täynnä murhamiehiä, mitä helvetissä on?
    buddhalaisia, taolaisia, ateisteja,
    humanisteja...
    niitä, jotka pyrkivät rakentamaan maailmasta
    paremman saavat tuomion helvettiin. thank you.<<

    K.
    Jumala antaa lapsilleen leipää, eikä kiviä. Jos
    Jeesuksen omat temmattaisiin pois, ei sen
    hetkinen epäusko poistaisi pelastumista, koska
    Jeesus näkee sen hetkittäiseksi.

    Jumala heittää meille täkyjä ja koettelee meidän
    uskomme vahvuutta. Sitä enemmän saamme hommia,
    mitä paremmin Hänen antamistaan koetuksista
    selviämme. (nim. merkki. Tämän hatarasti
    oivaltanut). Kysymys on siis ihmisen valinnoista.
    joko hän valitsee omaien mielihalujensa
    mukaisesti tai antaa Jeesuksen tehdä työtä
    itsessään.

    "K.
    Uskon, niin kuin Raamattu ilmoittaa asiasta, eli
    Jumala pelastaa kenet haluaa. Jos siis olet
    kuullut Jeesuksesta, etkä halua pelastua, niin ei
    pakkoa ole siihen."

    >>jumala pelastaa kenet haluaa? siis vaikkapa
    minut, vaikka olen kuullut jeesuksesta, mutten
    häneen usko? vai meneekö tässä raja, jota ei
    ylitetä? ja mistä tiedät, jos jumala on ainoa,
    joka tietää päivämäärät ja ne, jotka taivaaseen
    pääsevät? ristiriitoja on ainakin tarpeeksi. ja
    miksi aina sanot 'halua', kun kyse
    on 'tarpeettomuudesta', ei haluttomuudesta.<<

    K.
    Kenet Jumala pelastaa, sille tulee kyllä ilmoitus
    asiasta - käsittääkseni. Kukaan ei ole oikeastaan
    kovin pitkään Jumalan lapsi tietämättään.
    Kaverini oli hetken tietämättään Jumalan lapsi.

    "Ne, jotka eivät ole Jeesuksesta kuulleetkaan,
    ovatkin jo asia erikseen. Teot ratkaisevat, koska
    moraali ja omatunto on Jumalan asettamia."

    >>taas jahkataan siis siitä, että mitä, jos ei
    ole
    ottanut jeesusta vastaan, mutta siitä huolimatta
    elää kuten jeesus on saarnannut. uskoisin, että
    suurin osa PAKANOISTA elää juuri saman etiikan
    mukaan, eikä minkään muun. kristityt itse
    rikkovat lakejaan, ne joilla ei ole lakia, eivät
    voi sitä myöskään rikkoa ja siksi elävät ns.
    nuhteessa omaehtoisesti.<<

    K.
    Tämä pelastusasia on kaikenkaikkiaan niin vaikea,
    että se ei kertakaikkiaan selviä ihan helpolla.
    Tätä täytyy opiskella ja kysyä Jumalalta.

    "K.
    Varsinkin, kun olet ilosanomasta kuullut."

    no, toistan edelleen, että olen kuullut tästä
    kaikkien tappajien ja sieluttomien kristittyjen
    iloisesta Isästä, jonka aivotuksista ei ota
    selvää edes lapsi ja, johon ihmiset haluavat
    syystä tai toisesta uskoa. olen lukenut ihan
    tarpeeksi, ymmärtänyt tarpeeksi, jotta olen
    valintani sen puolesta tehnyt, etten
    sitä 'ilosanomaa' tarvitse omaan elämääni.

    K.
    Siinähän se onkin - nämä kun eivät ole järjen
    asioita, vaan sydämen tunteen. Usko ei ole silti
    mikään tunne, vaan se on uusi elämä.

    "K.
    Ei sellaista ihmistä olekaan, ellei puhuta
    vähämielisistä tai yleensä mihinkään valintoihin
    kykenemättömistä."

    teetkö jumalan töitä, kun tiedät?

    K.
    Teen. Olen Hänen hommissaan, kuten muutkin
    kristityt.

    "Syntiä on myös esim vihata jotain, koska silloin
    on jo mielessään tappanut hänet - sanoi Jeesus.
    Aviorikoksenkin on tehnyt, kun ajattelee edes
    himoiten, muusta kun vaimostaan. Avioliitto on
    ollut siihen aikaan tavallinen ja solmittu
    varhain."

    >>tarkkaanottaen mitä tunteita ihminen saa
    tuntea?
    ja, kun kuitenkaan ei pitäisi niitä tunteita
    torjua, vaan niiden pitäisi antaa tulla ulos.<<

    K.
    Ihminen saa tuntea kaikkia tunteita, eikä ole
    tarkoitus niitä salvata. Jos vihaat jotain
    ihmistä kristittynä, niin tilanne on kestämätön.
    Vihamiehelle pitää antaa ennen pitkää anteeksi,
    muuten tulee itselle paha olo. Helpommalla siis
    pääsee, kun tekee Jumalan tahdon.

    "K.
    Perussana on salpa, salpata - olisiko tuo oikea
    muoto?"

    >>on, toinen hyvä sana on torjua tai kieltää. jos
    torjut tai kiellät tunteesi, estät niiden pääsyn
    ns. iholle.<<

    K.
    Usko ei ole tunneasia. Se on valinta.

    "K.
    Pahassa ei ole hyvää, muuten se ei ole paha."

    myös eclipsen vakiovastaus :-) eihän autokaan ole
    auto, ellei se ole auto.

    K.
    Esitäpä joku asia, niin koitan ottaa siihen
    laajemman näkökannan. Se on siis joko hyvä, paha
    tai neutraali.

    "K.
    Jumalalle jotkin neutraalit teot ovat esim.
    Kävely. Jos kävelet, niin se ei todellakaan
    varmaan ole hyvää, eikä pahaa, mutta miksi
    kiinnostua tällaisesta ja johdatella keskustelua
    pois tärkeämmästä, eli ihmisen pelastumiseen
    vaikuttavista asioista. Tietenkin kävelykin voi
    olla pahaa, jos teet sen tulisilla hiilillä, tai
    porttolassa. :)"

    >>neutraalit teot ovat toiseksi asia erikseen,
    toiseksi myös niissä on puolensa. mielestäni jo
    pelkästään hengittämisessä on omat hyvät ja
    huonot puolensa, riippuu ihan elämäntilanteesta
    ja montako kristittyä hengittää niskaan. mutta
    jos keksit vastakkainasetteluja, mitkä mielestäsi
    ovat selvästi pahoja asioita ja sitten, mitkä
    ovat hyviä. niin onko olemassa vai ei,
    tilanteita, jossa itseasiassa ne pahat asiat ovat
    hyviä ja hyvät pahoja? mieti asiaa. älä etsi
    vastausta raamatusta, jos mahdollista.<<

    K.
    Kerro sinä esimerkkejä asioista, joissa on sekä
    hyvä, että paha.

    "K.
    Aku Ankka on ihmisen luoma sarjakuvahahmo, mutta
    Jeesus Kristus on todellinen historiallinen
    henkilö, jonka puheista ei voi muuta päätellä,
    kuin että Hän on ollut jotain wery special."

    >>toki on, kuten myös jumala. ehkä olisi ollut

    siinä menettää? :-)<<

    K.
    Miten olisit Buddhan ollut hyväksymässä, mutta et
    Jeesusta?

    Raamattu. Ihmeteotkin alkoivat silloin vasta,
    lukuunottamatta riivaajien karkoittamisia.

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    "Mistä tiedät mihin Jumala pystyy?
    Lukeeko jossain, että Jumala pystyy tekemään vain
    hyvää? Jumala haluaa (ja tekeekin) vain hyvää,
    mutta se ei sulje pois mahdollisuutta."

    jos se ei sulje pois mahdollisuutta, niin silloin
    jumala pystyy myös pahoihin tekoihin, eikö niin?
    jottei rajoitu liikaa, mutta rajoittuu joka
    tapauksessa, koska ei tee kuin hyviä tekoja ja
    siitä huolimatta hukutti maailman ja surmautti
    kansoja. mikä on käsityksesi hyvistä teoista?
    kansanmurha? toivottavasti et itse tee yhtä hyviä
    tekoja kuin jumala :-) enkä halua kuulla, että
    saahan jumala tehdä, mitä haluaa, koska meidät
    loi. se ei muuta miksikään sitä asiaa, että
    tapatti ja tapattaa ihmiskätten kautta kansoja.
    ja tiedän luultavasti juuri sen verran jumalan
    kyvyistä kuin uskovat. en vain ymmärrä
    rahtuakaan, enkä halua edes ymmärtää.

    "Ehkä tarkoitus ei olekaan tuoda asiaa esille
    tehokkaammin."

    mikä siis on evankeloimisen päätarkoitus, sen
    lisäksi, että saataisiin seurakuntayhteyteen
    (maksavia asiakkaita) lisää ihmisiä? saada viesti
    perille, että helvetti odottaa, jos et tilaa aku
    ankkaa, lue gautamaa tai ota nalle puhia sydämeen?
    puhun edelleen henkilökohtaisen uskon puolesta,
    organisoituneita uskontoja vastaan ja siinä
    sivussa myös seurakuntia, uskonnollisia
    ryhmittymiä.

    "Nämä "pahat asiat" saattavat hyvinkin olla niitä
    seikkoja, jotka ihmiset näkevät jopa kaaoksena,
    mutta joilla todellisuudessa on tärkeä ja hyvä
    merkitys. Mitä saatanallista Jumalan toiminnassa
    olet huomannut?"

    alatko ymmärtää mitä tarkoitan sillä, että
    asioilla on kahtalaisia vaikutuksia, eikä niitä
    voi yksiselitteisesti leimata hyviksi tai
    pahoiksi? vai luetko minua tyyliin: hauki on
    kala, kala on hauki?

    jumalan toiminnassa on paljon saatanallista.
    riittää, että lukee raamattua tekstinä, ei usko
    kaikkea kirjaimellisesti, pakosta ihmettelee,
    että paljonko jumala tapattaa ihmisiä. sen
    lisäksi itsensä (jeesuksen). raamattu on draamaa,
    loistava tarina. mutta, jos siitä pitää jotain
    ymmärtää niin, uskoakseni se on, että käyttäkää
    omaa järkeänne. ja se saatanallisuus vielä...
    mielestäni tapattaminen on aika karua toimintaa,
    olkoonkin että tarkoitus oli vaan ilkeän
    naapuriheimon hävittäminen, mutta itse en pidä
    sitä 'hyvänä' asiana. jos jumala tekee yhdenkin
    ABSOLUUTTISEN hyvän vastaisen asian tai edes
    jotain niistä likiarvoista, jumalassa vaikuttaa
    saatana. et ole vielä tehnyt listaa hyvistä ja
    pahoista asioista, odotan. :-)

    "Tätä mieltä minäkin olen. Turha yrittää
    ihmisjärjellä ymmärtää Jumalaa. Eikä uskossa
    olekaan kyse siitä."

    uskossa on kyse luopumisesta, järjestä ja
    vapaasta tahdosta, jossain määrin. vaikka mitä
    olen ymmärtänyt puheistasi, et usko vapaaseen
    tahtoon kuin hyvin rajoitetusti... joten mitä
    virkaa silloin on järjellä ylipäätään? järki ei
    vaikuta mihinkään ja tiedetäänhän, että ihmiset,
    jotka tekevät kaikkia hienoja asioita vailla
    järjenhäivää pääsevät ansaitsemalleen lomalle
    laitokseen tai vankilaan. mikäs sen parempaa.
    mutta jos järjellä ei pystytä ymmärtämään
    jumalaa, niin on merkillistä, että hänen
    sanomisiaan ja tekojaan voidaan ymmärtää ja ne
    tuntuvat olevan ihan järkeenkäypiä. miten se on
    mahdollista?

    "Voidaan lähteä liikkeelle siitä, että Jumala ei
    ole sidottu paikkaan/aikaan kuten ihmiset.
    Edelleen olen sitä mieltä, ettei ihmisen tarvitse
    ymmärtää näitä mekanismeja."

    onko ihmisen mahdollista ymmärtää niitä? onko
    mahdollista ymmärtää jumalan motiiveja, jumalaa
    itseään, jumalan tekoja ja sanoja? näyttää siltä,
    että mielestäsi ei... miten tällaiseen täysin
    käsittämättömään asiaan voi uskoa?

    "Kaaosta on verrattain mahdotonta määritellä,
    joten en yritä.

    Olen kuitenkin sitä mieltä, että Jumala on kaiken
    kaaoksen yläpuolella, ja hän tietää miten "kaaos"
    käyttäytyy."

    seuraava peruskysymys... joka on uskovaisilta
    ateisteille... tulee aika ajoin. miten kaaos voi
    synnyttää järjestystä? puhut nyt sen puolesta,
    että jumala ymmärtää myös kaaoksen ja on siitä
    vastuussa, siten siinä on myös järjestys? tuo
    kuulostaa lopulta aika ristiriitaiselta ja
    itseasiassa ateistiselta ajatukselta. jumalahan
    on järjestys, ei kaaos.

    "Tämä on totta, mutta se ei estä ihmistä
    uskomasta Jumalaan. Se kylläkin estää ihmistä
    ymmärtämästä Jumalaa, mihin sinä urhoollisesti
    pyrit.."

    edelleen pyrin ymmärtämään ihmistä, mm. sinua. en
    usko jumalaan, joten minulla ei ole tarvetta sitä
    mekanismia uskoa. mutta kirjallisena ja uskottuna
    asiana jumalassa on mm. kaaosta ja
    saatanallisuutta, joka ei kulje ihan käsi kädessä
    uskovien itsensä päässä syntyneen käsityksen
    kanssa. kyse on siis lähinnä siitä, että miten
    IHMINEN voi tehdä täysin käsittämättömästä
    ymmärrettävää, mikä siihen motivoi, miten se on
    mahdollista ja minkälaisia ihmisiä nämä yleensä
    ovat.

    "Ihmisellä ei ole varaa olla avoin
    kaikelle, koska hän ei koskaan voi saavuttaa
    kaikkea tietoa kaikesta. Ihminen siis samalla
    menettää sen ainoan tien kaiken tietämiseen
    kieltämällä Jumalan - tien kaikkeen tietoon."

    tiedän kyllä pari uskovaa, jotka pyrkivät
    tietämään kaiken kaikesta. tällä palstalla on
    pari erittäin tieteellisesti orientoitunutta
    kirjoittajaa, joilla tuntuu olevan 100%
    pakkotarve saada tietää kokototuus ja kumota
    kaikki muut. sanon ehkä 10.000 kerran, että
    minulla ei ole tarvetta, mutta uteliaisuutta ja
    mielenkiintoa se ei millään muotoa estä. mitä
    pahaa siinä on, jos tietää sen tarvittavan
    määrän, eikä tukeudu vain yhteen kirjaan tai
    ylipäätään pelkkään kirjallisuuteen? kirjojen,
    tietokoneen ja television ulkopuolella on elämä,
    erilaisia ihmisiä ja käsityksiä, jokainen
    ainutlaatuinen ja arvokas. jotkut näistä
    käsityksistä ja asenteista ovat vain ihmisille
    itselleen vaarallisia ja tuhoisia. enkä tarkoita
    tällä nyt sitä, että syntiä tekevä ihminen tai
    ateisti joutuu helvettiin. ihan käytännönelämän
    kannalta yksi asia johtaa toiseen, jotkut asiat
    jopa johtavat uskosta luopumiseen, mutta on
    huomattavasti kamalampia asioita, joita ihmiset
    voivat tehdä TOISILLEEN. vaikka tämäkin sotii
    kristinuskoa vastaan, koska tärkeintä on usko
    jumalaan/jeesukseen... samantekevää, mitä
    toisille tekee. vieraannuttaa siis ihmisistä,
    vaikka tarkoitus on kai 10 käskyn mukaisesti
    lähinnä muistaa olla vieraantumatta.

    ja mitä mieltä olet siitä, että joillekin se
    kaikki tieto, totuus ja elämä löytyy yhdestä
    ainoasta kirjasta? sekin on tietoa ja se on
    absoluuttisempaa kuin se, jonka voi silmät auki
    pitämällä saavuttaa. se TIETO on niin
    vaikuttavaa, että saa ihmiset toistamaan samoja,
    iänkaikkisen vanhoja fraaseja, taistelemaan muita
    käsityksiä vastaan, jopa sotimaan, jopa
    tappamaan... onko se parempi kuin se, että oppii
    antamaan arvoa kaikille käsityksille, joka
    tarkoittaa, että niitä pitäisi hiukan opetella
    myös tuntemaan.

    "Melkein kuulostaa siltä, että pelkäät tulevasi
    uskoon. :)"

    en pelkää. en pelkää kuolemaa, eniten pelkään
    sitä, että loukkaan jotain ihmistä ennen
    kuolemaani, enkä ehdi sanomaan tärkeitä sanoja
    ennen sitä. toisaalta sitä, että tietyt teot
    jäävät tekemättä tässä elämässä, sanat sanomatta.
    jäähän ne tietysti elämään sitten tavalla tai
    toisella... toivoisin. mutta olen toistanut monta
    kertaa olevani itsetietoinen, tunnen koko elämäni
    läpikotaisin, itseni... jos kääntyisin uskoon,
    olisin menettänyt sen tiedon itsestäni, itseni ja
    elämäni. siinä vaiheessa on harkittava vakavasti
    laitokseen hakeutumista. ymmärräthän, että ilman
    itseä ei ihminen voi edes uskoa. jos ei ole
    aivoja, sielua, persoonallisuutta yms. ei ole
    ihmistä, joka voisi uskoa.

    "Jumala on armollinen - luotan siihen.. vaikka
    nanosekunnin päässä kuolemastani epäilisin."

    toivottavasti se luottamus palkitaan. mutta yksi
    käsitys tuntuu olevan, että se pitää olla
    täydellistä omistatumisesta. jos siitä
    nanosekunniksi erehtyy, se on matkalippu
    helvettiin. eikö se kuulosta sinusta
    lohduttomalta ja aika mielivaltaiselta?

    "Minua joka tapauksessa lohduttaisi tieto siitä,
    että pääset taivaaseen."

    miksi minun pääsyni taivaaseen? entä, jos olen
    ainoa kaikista tuntemistasi ihmisistä, joka
    lopulta pääsee taivaaseen. sinä, perheesi, muut
    uskovaiset ystäväsi tapaisitte helvetissä ja
    huutaisitte ajasta ikuisuuteen kidutuksessa?
    millä tavalla se lohduttaisi siinä tilanteessa?
    olisin hoitolaitoksessa hoidettavana, että saisin
    pääni kuntoon, kun kuolema koittaisi ja
    taivaaseen vietäisin yksi hullu hullujen joukkoon.
    helvetissä olisi kavereina perheesi, lemmikkisi,
    uskovat ystäväsi, buddhalaiset, ateistit ja
    humanistit. sekopäinen tommi olisi taivaassa
    murhamiesten seurana. en haluaisi sinne! taivas
    olisi mulle helvetti, helvetti on taivas.

    "Milloin asetuin? Sanoin, että uskoon
    käännyttäessä luovutetaan elämä Jumalalle. Uskoon
    kääntyminen on juuri sitä itseään, eikä
    esittämistä. Jumala tietää kuka pelastuu ja kuka
    ei, ja se riittää minulle. Luulen kuitenkin, että
    taivaassa on juuri ennen kuolemaansa uskoon
    tulleita murhaajia."

    asettaudut, kun ilmoitat, ettei puolivahingossa
    käännytä uskoon. koita ymmärtää, että on olemassa
    muitakin uskontoja kuin kristinusko. ei ehkä ole
    sattuma, että käännyt kristinuskoon länsimaissa,
    mutta sattuma on, että synnyit juuri suomessa.
    mikä olisi ajatuksesi, jos perheesi olisi
    intialainen, pääsiäissaarelta tai perusta? elämä
    on eri puolilla maailmaa erilaista, samoin
    kulttuuri ja uskonnot. oliko raamatun jumala
    ensimmäinen johon tutustuit vai olitko aiemmin
    etsinyt jumalaa hindulaisuudesta,
    buddhalaisuudesta, wiccasta tai kenties ollut
    hyvin selvillä itsestäsi, henkisessä
    tasapainossa, kenties humanistiuskossa? veikkaan,
    että raamattu oli ensimmäinen asia, joka osui
    oikeaan aikaan (sattumalta) kohdalle ja et ole
    ikinä saavuttanut henkistä tasapainoa niin, että
    tulisit toimeen yksin (tarkoituksella).

    "Ihminen voi vielä vähemmän pakottaa toisen
    ihmisen taivaaseen. "Tehokas ja laadukas
    käännytystyö" (jos nyt sarkastisesti puhutaan)
    kuuluu sarjaan kauheudet uskon nimessä.
    Kukaan ei ole toista parempi. Tämä on jo
    itsestäänselvyys."

    pitkälti tämän tehokkaan ja laadukkaan
    käännytystyön joskus historiassa olet myös sinä
    nyt kristitty. juutalaisuus ja kristinusko ovat
    kirjoitettu verellä kirjoitettu uskontoja.
    ihminen ei toki ole voinut pakottaa kuin
    uskomaan, ja ilmeisesti joku joskus on sitten
    myös uskoon päässyt ja siten on tullut
    pakkokäännytetyksi taivaaseen.

    "Tällainen toiminta ei ole uskoa, vaan
    Jumalanpilkkaa."

    voitko kertoa millä tavalla humanistit,
    buddhalaiset ja hindulaiset pilkkaavat jumalaa
    siinä, että nostavat miekkansa vasta paljon sen
    jälkeen, kun kiihkokristityt ovat katkoneet
    heiltä päät? onko mielestäsi parempi olla
    jeesukseen uskova sotilas jumalan nimeen vai
    vaikkapa passiivisen vastarinnan ja pasifismin
    nimeen elävä ja tunteva hindulainen pakana?

    "Jumala ei toimi mielivaltaisesti. Monia asioita
    ei vaan voi käsittää, se on ateistinkin
    myönnettävä."

    et ole ymmärtänyt ateismin luonnetta. ateisti
    nimenomaan myöntää asioiden käsittämättömyyden ja
    tulevat sen kanssa toimeen. jumala on yksi
    käsittämättömistä asioista muiden joukossa.

    "Ihmisellä voi myös olla vääristynyt käsitys
    hyvästä, jolloin osa Jumalan toiminnasta voidaan
    käsittää pahaksi."

    kenellä tällainen vääristynyt käsitys hyvästä
    saattaisi olla ja voisitko kertoa jotain
    esimerkkejä. jos jaksat niin tee 'kotiläksynä'
    jonkinlainen lista ns. hyvistä ja pahoista
    asioista. saat itse päättää mikä on hyvää ja mikä
    pahaa, kunhan on olemassa jonkinlaiset
    vastaparit, esim. tuhoaminen - luominen,
    varastaminen - antaminen, uutiset ja sää -
    raamattu... jne. jos jaksat, voit miettiä
    perusteluja, miksi ne ovat SINUN mielestäsi hyviä
    ja pahoja.

    "Uskova itse on jo todistus. Usko on ihmisen ja
    Jumalan välinen asia, jonka vain uskovat voivat
    jakaa keskenään. Ateismi on ei-uskovien ihmisten
    välinen asia, joten sitä on helpompi lähteä
    todistamaan toiselle ihmiselle."

    miksi aina otat vastakohtapariksi ateistin? :-)
    tiedät todennäköisesti, että maailmassa on myös
    hindulaisia, buddhalaisia, taolaisia,
    jainalaisia, muslimeja, baha´ilaisia, jehovan
    todistajia jne. jne. jne. jokaisella heillä on
    jumalansa ja uskonsa, ateismi on ollut sellainen
    käsitys, että sen kanssa on ollut joskus
    helvettiä elää. nykyisellään se on helpompaa,
    koska voi vaikka netin välityksellä puhua samalla
    tavalla ajattelevien kanssa. välillä edelleen
    osuu kohdalla uskovia, jotka manaavat alimpaan
    helvettiin ja heidän kanssaan ei yksinkertaisesti
    pysty keskustelemaan. ja nämä ihmiset ovat
    yleensä niitä 'miekkaantarttujia'. kysyn, mistä
    uskova buddhalainen on todistus?

    "Usko elää todellakin ihmisessä itsessään. Usein
    on niin, että uskovat haluavat jakaa ilonsa myös
    ei-uskovien kanssa.. Uskoa on kuitenkin hankala
    jakaa. Kovastihan sitä yritetään."

    tämä on pitkälti syy, miksi en usko
    organisoituneeseen uskoon. jokainen ihminen on
    omanlaisensa ja jokaisella on oikeus ja vapaus
    uskoa mihin haluaa, eikö niin? jos jollekin on
    lohdullisempaa mennä helvettiin kuin
    helvetinkaltaiseen taivaaseen, niin anna hänen
    mennä sinne. ei siinä tarvita rukoilua, eikä
    siinä tarvita evankeloimista. lähinnä se voi vain
    ärsyttää niitä ateisteja tms. joiden kanssa
    haluat sitä 'iloa' jakaa. voit kertoa
    kokemuksista, mutta jos haluat arvostaa ja
    kunnioittaa ihmisiä, niin sinun pitää oppia
    ottamaan heidät huomioon ja kuuntelemaan myös
    heidän julistuksensa ja ilonaiheensa. mitä
    enemmän kuulet ja tutustut eri tavalla
    ajatteleviin, sen paremmat lähtökohdat sinulla on
    keskustella heidän kanssa (tasa-arvoisina)
    ihmisinä, eikä vain kristittynä ja ateistina.

    "Corvettematkustus kuuhun tosiaan herättäisi
    epäilyksiä, mutta sillä luultavasti ei olekaan
    hengellistä merkitystä. :)"

    eihän sillä, mutta kyse olikin vain siitä, että
    miten subjektiivinen totuus on kiinni vain
    kokijassa itsessään. ihan jokainen ihminen ei
    tiettävästi matkusta corvettella kuuhun ja, jos
    joku uskoo kuussa käyneensä corvettella, niin
    mikään ei sitä uskoa pois vie, koska se on
    koettu. tosin ihmisen pitää olla hieman pihalla
    siinä tilanteessa. mutta yhtälailla kaikki enkeli-
    ja jumalakokemukset ovat kiinni vain kokijassa
    itsessään. niistä voi kertoa juuri niin paljon
    kuin haluaa, mutta siitä huolimatta kuulijalla
    itsellään on täysi oikeus epäillä tai pitää
    toista kahjona. samalla tavalla kuin hra.
    corvettematkailijaa. onhan sullakin täysi oikeus
    ja vapaus pitää mua hulluna :-) enkä edes
    ihmettelisi...

    >hyvää? Jumala haluaa (ja tekeekin) vain hyvää,
    >mutta se ei sulje pois mahdollisuutta."

    >jos se ei sulje pois mahdollisuutta, niin
    >silloin jumala pystyy myös pahoihin tekoihin,
    >eikö niin?

    No jos näin ajatellaan, niin kyllä. Korostan
    kuitenkin edelleen sitä, etteivät Jumalan teot
    ole pahoja.

    >jottei rajoitu liikaa, mutta rajoittuu joka
    >tapauksessa, koska ei tee kuin hyviä tekoja ja
    >siitä huolimatta hukutti maailman ja surmautti
    >kansoja. mikä on käsityksesi hyvistä teoista?
    >kansanmurha? toivottavasti et itse tee yhtä
    >hyviä tekoja kuin jumala :-)

    Jumala on aina varoittanut ennen rangaistustaan.
    Nämä kansat tiesivät toimivansa väärin, mutteivät
    muuttaneet tapojaan. Älä kuitenkaan kysy minulta,
    miksi Jumala rankaisee niin julmasti, kysy
    Jumalalta itseltään. Ihmisenä en voi tuomita
    toista ihmistä, ainoastaan pahat teot.

    >enkä halua kuulla, että saahan jumala tehdä,
    >mitä haluaa, koska meidät loi. se ei muuta
    >miksikään sitä asiaa, että tapatti ja tapattaa
    >ihmiskätten kautta kansoja. ja tiedän
    >luultavasti juuri sen verran jumalan
    >kyvyistä kuin uskovat. en vain ymmärrä
    >rahtuakaan, enkä halua edes ymmärtää.

    Tiedät hyvin etten minä voi millään tavoin
    puolustella kansanmurhaa tai ylipäänsä mitään
    maailmassa tapahtuvaa pahaa. Minä en voi toimia
    Jumalan tuomarina - uskon vain, että kaikilla
    Hänen teoillaan on ollut tarkoitus.

    Luuletko, että Jumala nauttii luomiensa ihmisten
    tuhoamisesta?

    >mikä siis on evankeloimisen päätarkoitus, sen
    >lisäksi, että saataisiin seurakuntayhteyteen
    >(maksavia asiakkaita) lisää ihmisiä? saada
    >viesti perille, että helvetti odottaa, jos et
    >tilaa aku ankkaa, lue gautamaa tai ota nalle
    >puhia sydämeen?

    Uskominen ei maksa pennin latia, eikä kirkkoon
    tarvitse kuulua, jos ei halua kirkollisveroa
    maksaa (itse asiassa kirkollisvero on mätä asia).
    Uskoa ei kirkkoon kuulumattomuus muuta.

    Evankeliointi on ilosanoman kertomista ihmiselle.
    Siinä se. Ihminen itse tekee päätöksensä. Uhkailu
    ei kuulu evankeliointiin.

    Mistä syystä ryhdyit halventamaan uskoani?

    >puhun edelleen henkilökohtaisen uskon puolesta,
    >organisoituneita uskontoja vastaan ja siinä
    >sivussa myös seurakuntia, uskonnollisia
    >ryhmittymiä.

    Uskon puolesta minäkin puhun. Moni
    kirkko/seurakunta on rappeutunut ihmisen
    manipuloinnin vuoksi. On kuitenkin olemassa
    myös "puhtaita" seurakuntia.

    >alatko ymmärtää mitä tarkoitan sillä, että
    >asioilla on kahtalaisia vaikutuksia, eikä niitä
    >voi yksiselitteisesti leimata hyviksi tai
    >pahoiksi?

    Totta kai. Siksi minä juuri yritän sanoa, että
    vaikka Jumalan toiminta vaikuttaisi pahalta, ei
    se suoraan tarkoita sitä, että se olisi pahaa.
    Sanotaan siis, että Jumalan toiminta on
    oikeutettua. Niin hän on itse sanonut. Luotan
    siihen.

    >vai luetko minua tyyliin: hauki on
    >kala, kala on hauki?

    No hmh. Tämäkin vielä.
    *huokaus*... Ihmisen viestinnästä häviävän pieni
    osa on kielellistä - on myös eleet, ilmeet,
    äänenpainot jne. Tästä huolimatta diskurssissa
    tapahtuu lukemattomia väärinymmärryksiä, eikä
    vastapuoli voi koskaan täysin ymmärtää
    keskustelukumppaninsa viestiä. Tähän vaikuttavat
    mm. henkilökohtaiset sanojen merkityssuhteet ja
    muut assosiaatiot. Yritän ymmärtää sinua, yritä
    sinäkin minua.

    >ymmärtää niin, uskoakseni se on, että käyttäkää
    >omaa järkeänne. ja se saatanallisuus vielä...
    >mielestäni tapattaminen on aika karua toimintaa,
    >olkoonkin että tarkoitus oli vaan ilkeän
    >naapuriheimon hävittäminen, mutta itse en pidä
    >sitä 'hyvänä' asiana. jos jumala tekee yhdenkin
    >ABSOLUUTTISEN hyvän vastaisen asian tai edes
    >jotain niistä likiarvoista, jumalassa vaikuttaa
    >saatana. et ole vielä tehnyt listaa hyvistä ja
    >pahoista asioista, odotan. :-)

    Tapattaminen on karua, kyllä. Lähes yhtä karua,
    kuin köyhänä nälänhädästä kärsivään maahan
    syntyminen.

    Jumala kuitenkin loi luonnon sellaiseksi, ettei
    kenelläkään voi olla täysin samanlaiset
    lähtökohdat elämään. Täytyy myös ottaa huomioon,
    että maan päällä vaikuttaa monet voimat - saatana
    mm.

    En voi tehdä listaa hyvistä tai pahoista asioista
    (pettymys?). :)
    ..sitäpaitsi se olisi minun listani. Muutenkin,
    ihmiset tekevät koko ajan pahaa jopa
    tietämättään, osa juuri mainitsemistasi syistä
    johtuen.

    >uskossa on kyse luopumisesta, järjestä ja
    >vapaasta tahdosta, jossain määrin. vaikka mitä
    >olen ymmärtänyt puheistasi, et usko vapaaseen
    >tahtoon kuin hyvin rajoitetusti... joten mitä
    >virkaa silloin on järjellä ylipäätään?

    Omasta vapaasta tahdostani päätin tulla uskoon.
    Onneksi jo siinä vaiheessa, jolloin järki ei
    ollut estämässä sitä kovin voimakkaasti. :)

    Uskon vapaaseen tahtoon, mutta tahtomiseen
    vaikuttaa ja sitä rajoittaa moni asia. Ihmisellä
    on järki, jonka voi valjastaa hyvään käyttöön -
    työkaluksi. Moni kuitenkin jopa perustaa elämänsä
    järjelle.

    >mutta jos järjellä ei pystytä ymmärtämään
    >jumalaa, niin on merkillistä, että hänen
    >sanomisiaan ja tekojaan voidaan ymmärtää ja ne
    >tuntuvat olevan ihan järkeenkäypiä. miten se on
    >mahdollista?

    Kuka on sanonut, että Jumalan sanomiset ja teot
    ovat aina ihan järkeenkäypiä? :)

    >onko ihmisen mahdollista ymmärtää niitä? onko
    >mahdollista ymmärtää jumalan motiiveja, jumalaa
    >itseään, jumalan tekoja ja sanoja? näyttää
    >siltä, että mielestäsi ei... miten tällaiseen
    >täysin käsittämättömään asiaan voi uskoa?

    Jumala on rakkaus. Rakkaudella tähän asiaan voi
    uskoa.

    Rakkautta ei myöskään voi selittää järjellä,
    mutta toki myönnät sen olemassaolon?

    >seuraava peruskysymys... joka on uskovaisilta
    >ateisteille... tulee aika ajoin. miten kaaos voi
    >synnyttää järjestystä? puhut nyt sen puolesta,
    >että jumala ymmärtää myös kaaoksen ja on siitä
    >vastuussa, siten siinä on myös järjestys? tuo
    >kuulostaa lopulta aika ristiriitaiselta ja
    >itseasiassa ateistiselta ajatukselta. jumalahan
    >on järjestys, ei kaaos.

    Jumala on järjestys, kyllä. Uskon kuitenkin, että
    Jumalan järjestys voi ihmisestä vaikuttaa
    kaaokselta. Tämä siis menee taas yli ymmärryksen.

    Luonnossa on kaaosta ja järjestystä... liikumme
    siinä rajapinnassa. Jumala säätelee kaaosta
    siten, ettei se karkaa liian kauaksi
    rajapinnasta - näin uskon.

    >edelleen pyrin ymmärtämään ihmistä, mm. sinua.
    >en usko jumalaan, joten minulla ei ole tarvetta
    >sitä mekanismia uskoa. mutta kirjallisena ja
    >uskottuna asiana jumalassa on mm. kaaosta ja
    >saatanallisuutta, joka ei kulje ihan käsi
    >kädessä uskovien itsensä päässä syntyneen
    >käsityksen kanssa. kyse on siis lähinnä siitä,
    >että miten IHMINEN voi tehdä täysin
    >käsittämättömästä ymmärrettävää, mikä siihen
    >motivoi, miten se on mahdollista ja minkälaisia
    >ihmisiä nämä yleensä ovat.

    En yritä tehdä uskosta ymmärrettävää. Jos usko
    olisi täysin järjellistä ja loogista, sen voisi
    perinpohjin selittää. Siihen kuitenkin liittyy
    muita tekijöitä - tärkeimpänä rakkaus. En pysty
    järjellisesti selittämään sinulle syitä siihen,
    miksi uskon. :)
    Tuosta syystä sinun ei kannata yrittää ymmärtää
    minua, menetät hermosi siinä touhussa.

    >pakkotarve saada tietää kokototuus ja kumota
    >kaikki muut. sanon ehkä 10.000 kerran, että
    >minulla ei ole tarvetta, mutta uteliaisuutta ja
    >mielenkiintoa se ei millään muotoa estä. mitä
    >pahaa siinä on, jos tietää sen tarvittavan
    >määrän, eikä tukeudu vain yhteen kirjaan tai
    >ylipäätään pelkkään kirjallisuuteen? kirjojen,
    >tietokoneen ja television ulkopuolella on elämä,
    >erilaisia ihmisiä ja käsityksiä, jokainen
    >ainutlaatuinen ja arvokas. jotkut näistä
    >käsityksistä ja asenteista ovat vain ihmisille
    >itselleen vaarallisia ja tuhoisia. enkä tarkoita
    tällä nyt sitä, että syntiä tekevä ihminen tai
    >ateisti joutuu helvettiin.

    Toki jokainen ihminen itsessään on niin hieno ja
    arvokas asia, ettei yksi ihmiselämä sen
    tutkimiseen riittäisikään. Minä arvostan ihmisiä
    ja kunnioitan heidän vakaumustaan (mikä osaltaan
    vaikeuttaa oman vakaumukseni jakamisen). Moni
    kokee uskon vaarallisena asiana, ja järjellä
    ajateltunahan se saattaa vaikuttaakin siltä -
    vielä kun otetaan huomioon, että jumalia ja
    uskontoja on todella monta. Voin selittää asian
    vain niin, että muut jumalat ovat saatanan ansoja
    (enkä näin sanoessani halua loukata ketään muuta
    uskontoa tunnustavaa).

    >ihan käytännönelämän kannalta yksi asia johtaa
    >toiseen, jotkut asiat jopa johtavat uskosta
    >luopumiseen, mutta on huomattavasti kamalampia
    >asioita, joita ihmiset voivat tehdä TOISILLEEN.
    >vaikka tämäkin sotii kristinuskoa vastaan, koska
    >tärkeintä on usko jumalaan/jeesukseen...
    >samantekevää, mitä toisille tekee. vieraannuttaa
    >siis ihmisistä, vaikka tarkoitus on kai 10
    >käskyn mukaisesti lähinnä muistaa olla
    >vieraantumatta.

    No ei se nyt ihan noinkaan mene..
    Jos uskot, niin automaattisesti sinun ei pitäisi
    haluta tehdä pahaa toisille ihmisille.

    >ja mitä mieltä olet siitä, että joillekin se
    >kaikki tieto, totuus ja elämä löytyy yhdestä
    >ainoasta kirjasta? sekin on tietoa ja se on
    >absoluuttisempaa kuin se, jonka voi silmät auki
    >pitämällä saavuttaa. se TIETO on niin
    >vaikuttavaa, että saa ihmiset toistamaan samoja,
    >iänkaikkisen vanhoja fraaseja, taistelemaan
    >muita käsityksiä vastaan, jopa sotimaan, jopa
    >tappamaan... onko se parempi kuin se, että oppii
    >antamaan arvoa kaikille käsityksille, joka
    >tarkoittaa, että niitä pitäisi hiukan opetella
    >myös tuntemaan.

    Tokihan tietoa muualtakin tulee hakea. Kaikkea
    tietoa on kuitenkin hyvä epäillä. Usko on se,
    jota ei tulisi epäillä. Tämä on vaikea yhtälö.

    Itse pyrin myös tutustumaan muiden käsityksiin.
    Se auttaa minua tietämään, miksi niin moni ei
    halua osakseen sitä rakkautta, mitä tarjotaan.
    Tosin luulen myös ymmärtäväni, miksi näin on.
    Moni varmasti haluaisi uskoa, mutta se on
    liian 'järjetöntä' heistä..

    Valtiot puolustautuvat vihollisvaltioiden
    hyökkäyksiltä. Samaten uskovat joutuvat
    puolustautumaan uskonsa tähden.. vaikkakin
    näinkään ei periaatteessa tarvitsisi toimia.

    >"Melkein kuulostaa siltä, että pelkäät tulevasi
    >uskoon. :)"
    >en pelkää. en pelkää kuolemaa, eniten pelkään
    >sitä, että loukkaan jotain ihmistä ennen
    >kuolemaani, enkä ehdi sanomaan tärkeitä sanoja
    >ennen sitä. toisaalta sitä, että tietyt teot
    >jäävät tekemättä tässä elämässä, sanat
    >sanomatta. jäähän ne tietysti elämään sitten
    >tavalla tai toisella... toivoisin.

    Niin... tämäkin menee siihen kategoriaan, jota ei
    järjellä pysty oikein selittämään, mutta ymmärrän
    mitä tarkoitat.

    >mutta olen toistanut monta
    >kertaa olevani itsetietoinen, tunnen koko
    >elämäni läpikotaisin, itseni... jos kääntyisin
    >uskoon, olisin menettänyt sen tiedon itsestäni,
    >itseni ja elämäni.

    Uskoon tultaessa elämä annetaankin Jumalan
    käsiin. Et sinä sitä tietoa menetä, elät vain
    tietoisena myös siitä, että Jumala vaikuttaa
    taustalla.

    >siinä vaiheessa on harkittava vakavasti
    >laitokseen hakeutumista. ymmärräthän, että ilman
    >itseä ei ihminen voi edes uskoa. jos ei ole
    >aivoja, sielua, persoonallisuutta yms. ei ole
    >ihmistä, joka voisi uskoa.

    Olenko minä mielestäsi persoonaton, aivoton ja
    sieluton?

    "Jumala on armollinen - luotan siihen.. vaikka
    nanosekunnin päässä kuolemastani epäilisin."

    >toivottavasti se luottamus palkitaan. mutta yksi
    >käsitys tuntuu olevan, että se pitää olla
    >täydellistä omistatumisesta. jos siitä
    >nanosekunniksi erehtyy, se on matkalippu
    >helvettiin. eikö se kuulosta sinusta
    >lohduttomalta ja aika mielivaltaiselta?

    Kyllä, mutta ihminen haparoi aina uskossaan, ja
    harva uskova pystyy täydellisesti omistautumaan
    Jumalalle.. ikävä kyllä en itsekään siihen pysty.
    Ainakaan vielä.

    >miksi minun pääsyni taivaaseen? entä, jos olen
    >ainoa kaikista tuntemistasi ihmisistä, joka
    >lopulta pääsee taivaaseen. sinä, perheesi, muut
    >uskovaiset ystäväsi tapaisitte helvetissä ja
    >huutaisitte ajasta ikuisuuteen kidutuksessa?
    >millä tavalla se lohduttaisi siinä tilanteessa?

    Höh.

    Eipä se varmaan tuossa tilanteessa enää
    lohduttaisi, kun olisi muutakin ajateltavaa. Joka
    tapauksessa luotan armoon.

    >asettaudut, kun ilmoitat, ettei puolivahingossa
    >käännytä uskoon. koita ymmärtää, että on
    >olemassa muitakin uskontoja kuin kristinusko. ei
    >ehkä ole sattuma, että käännyt kristinuskoon
    >länsimaissa, mutta sattuma on, että synnyit
    >juuri suomessa. mikä olisi ajatuksesi, jos
    >perheesi olisi intialainen, pääsiäissaarelta tai
    >perusta? elämä on eri puolilla maailmaa
    >erilaista, samoin kulttuuri ja uskonnot.

    Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys. Olen
    etuoikeutettu, että sain syntyä Suomeen, joka
    todellakin on kristitty valtio. Mm. Intiassakin
    on kristittyjä. Heitä vainotaan ja tapetaan
    jatkuvasti. Tunnen syntyjään intialaisia ihmisiä,
    jotka ovat joutuneet pakenemaan uskonsa puolesta
    pois kotimaastaan.

    Oletko koskaan ajatellut, että kristityissä
    maissa menee yleisesti ottaen paremmin kuin muuta
    uskontoa tunnustavissa maissa.

    >oliko raamatun jumala ensimmäinen johon
    >tutustuit vai olitko aiemmin etsinyt jumalaa
    >hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta, wiccasta
    >tai kenties ollut hyvin selvillä itsestäsi,
    >henkisessä tasapainossa, kenties
    >humanistiuskossa? veikkaan, että raamattu oli
    >ensimmäinen asia, joka osui oikeaan aikaan
    (sattumalta) kohdalle ja et ole ikinä saavuttanut
    >henkistä tasapainoa niin, että tulisit toimeen
    >yksin (tarkoituksella).

    Kuten sanoin, olen etuoikeutettu.

    Väitän, että valtaosa kääntymisistä tapahtuu
    muusta uskonnosta kristinuskoon, eikä päinvastoin.

    Sama kysymys pätee myös sinuun - tunnustaisitko
    jotain uskontoa, jos olisit syntynyt johonkin
    muuhun maahan? Täällä ei sentään pakoteta.

    Mikä sinut on saanut epäilemään minun henkistä
    tasapainoani?

    >pitkälti tämän tehokkaan ja laadukkaan
    >käännytystyön joskus historiassa olet myös sinä
    >nyt kristitty. juutalaisuus ja kristinusko ovat
    >kirjoitettu verellä kirjoitettu uskontoja.
    >ihminen ei toki ole voinut pakottaa kuin
    >uskomaan, ja ilmeisesti joku joskus on sitten
    >myös uskoon päässyt ja siten on tullut
    >pakkokäännytetyksi taivaaseen.

    Pakottiko Jeesus uskomaan?

    Ihmiset ovat tuoneet väkivallan kristinuskoon, ei
    Jumala.

    >voitko kertoa millä tavalla humanistit,
    >buddhalaiset ja hindulaiset pilkkaavat jumalaa
    >siinä, että nostavat miekkansa vasta paljon sen
    >jälkeen, kun kiihkokristityt ovat katkoneet
    >heiltä päät?

    Tarkoitin lähinnä, että kiihko-"kristityt"
    pilkkaavat Jumalaa miekkoinensa.
    Tässä ei ole kyse uskosta.

    >onko mielestäsi parempi olla
    >jeesukseen uskova sotilas jumalan nimeen vai
    >vaikkapa passiivisen vastarinnan ja pasifismin
    >nimeen elävä ja tunteva hindulainen pakana?

    Tekisi mieleni sanoa, että kärjistät hieman.
    Kyllä sanoma varmasti on kulkenut rakkaudellakin
    eikä pelkästään miekoin.

    ...ja vielä ihmetellään, miksi osa kirkoista ja
    seurakunnista on mätiä. :)

    "Jumala ei toimi mielivaltaisesti. Monia asioita
    ei vaan voi käsittää, se on ateistinkin
    myönnettävä."

    >et ole ymmärtänyt ateismin luonnetta. ateisti
    >nimenomaan myöntää asioiden käsittämättömyyden
    >ja tulevat sen kanssa toimeen. jumala on yksi
    >käsittämättömistä asioista muiden joukossa.

    Entä rakkaus?

    >kenellä tällainen vääristynyt käsitys hyvästä
    >saattaisi olla ja voisitko kertoa jotain
    >esimerkkejä. jos jaksat niin tee 'kotiläksynä'
    >jonkinlainen lista ns. hyvistä ja pahoista
    >asioista.

    Tähän vastaus ylempänä, miksi en sitä tee.
    'Vääristynyt' oli kylläkin väärä sana..
    Mutta onko rankaiseminen hyvä vai paha asia?
    Tämä tosin menee jo etiikan puolelle..

    >miksi aina otat vastakohtapariksi ateistin? :-)
    >tiedät todennäköisesti, että maailmassa on myös
    >hindulaisia, buddhalaisia, taolaisia,
    >jainalaisia, muslimeja, baha´ilaisia, jehovan
    >todistajia jne. jne. jne.

    No, ateisti ei usko Jumalaan, joten hän on
    täydellinen vastakohta uskovalle tuossa mielessä.

    "tiedät todennäköisesti.." Voi hyvä tavaton.
    Miksi edes vaivaudut keskustelemaan kanssani, jos
    pidät minua typeryksenä?

    Ajattelin ettei tässä tarvitse sen kummemmin
    ottaa kantaa henkimaailmaan, mutta niin.
    Saatanallakin on keinonsa. Otaksun, että tässä
    kohtaa hihittelet niin voimakkaasti, että syntyy
    vaaratilanne penkiltä putoamisen muodossa. Jos et
    hihittele, olet väistänyt yhden ansakuopan.

    >kysyn, mistä
    >uskova buddhalainen on todistus?

    Siitä, että saatana osaa naamioitua
    mestarillisesti.

    >tämä on pitkälti syy, miksi en usko
    >organisoituneeseen uskoon. jokainen ihminen on
    >omanlaisensa ja jokaisella on oikeus ja vapaus
    >uskoa mihin haluaa, eikö niin?

    Totta, ja asioista voi keskustella. Toivottavasti
    sisimpään tarttuu jotain..

    >corvettematkailijaa. onhan sullakin täysi oikeus
    >ja vapaus pitää mua hulluna :-) enkä edes
    >ihmettelisi...

    !!
    Minä puolestani ihmettelen, miksi luulet minun
    ajattelevan noin.

    Tuntuisit pikemminkin olevan hyvin järkevä
    ihminen.. ja siinäpä se juuri onkin.
    Pohdi rakkautta.

    "No jos näin ajatellaan, niin kyllä. Korostan

    ole pahoja."

    jos jumala on absoluuttinen hyvä ja kertoo
    raamatussa olevansa, niin kyllä... silloin jumala
    on absoluuttinen hyvä. asiat voivat aina
    ihmisistä näyttää hieman toisenlaisilta. onko
    siis jumalan perimmäisin tarkoitus nimenomaan
    vain saada ihmiset epäilemään omaa
    olemassaoloaan? olen kuullut, että tämä elämä on
    vain testi... mutta testi miksi? miksi ihminen
    haluaa testata omia luomuksiaan? kuulostaa ihan
    joltain sekopervon leikiltä, jossa kaikki ovat
    osallisina syyttä.

    "Jumala on aina varoittanut ennen rangaistustaan.

    toista ihmistä, ainoastaan pahat teot."

    tuskinpa on aina varoittanut :-) kyllä käskyt
    ovat kuuluneet suoraan silloisten kansojen
    johtajille, että tee näin, näin ja näin ja sen
    jälkeen niin on tehty. ihmisten kätten kautta
    JUMALA on surmauttanut kansoja, enkä aina ole
    oikein perillä, että miksi. on jokin toinen kansa
    (kuten suomalaisten kannalta ruotsalaiset tai
    venäläiset) syntisempi kuin oma? kuulostaa ihan
    puutaheinääjutulta. ja, jos jumala määrää kansoja
    kuolemaan, niin miksi käyttää ihmistä
    apuvälineenä, kun yhtä hyvin voisi hukuttaa sen
    kansan tai aiheuttaa niin valtavat
    maanjäristykset, ettei maasta jää mitään
    jäljelle. silloin se olisi myös selvempi merkki
    ihmisille, että pelätkää!

    "Tiedät hyvin etten minä voi millään tavoin

    Hänen teoillaan on ollut tarkoitus."

    niin, sehän siitä vielä puuttuisi, että
    tuomitsisit jumalan. varmasti niitä löytyy, jotka
    löytävät syyn tuomita jumalan
    epäoikeudenmukaisuudesta ja armottomuudesta. se
    on myös yksi tie erota jumalasta, kirkosta ja
    koko uskosta. löytyy paljon selväjärkisempiä ja
    ymmärrettävämpiä maailmanhistoriasta kuin
    kristittyjen ja juutalaisten. mutta, jos uskoo
    jumalaan, joka tapattaa kansoja, mielestäni siinä
    on jotain kieroa. jumalan tarkoituksen pitäisi
    olla ihmisten tiedossa hyvin. onhan jumala
    antanut itsestään ilmoituksen, josta kaikki on
    luettavissa. valitettavasti omiin silmiini jumala
    näyttää keksityltä, joskin usko ja lait tulivat
    joskus tarpeeseen, mutta siitä on tullut myös
    vallankäytön väline. sen tarkoitus on
    ymmärrettävissä siis ihmisten kautta, ei jumalan
    itsensä. ja, jos ihmiset tappavat ihmisiä jumalan
    käskystä, niin edelleen ihmiskädet tappavat
    ihmisiä, ei jumala. ja tappamisesta/murhaamisesta
    on laissa sanottu, mitä on. ilmeisesti tämä
    tappaminen ei vain koske kaikkia ihmisiä, ja on
    joitain kansoja ja kansalaisuuksia, joita saa
    vapaasti teilata?

    "Luuletko, että Jumala nauttii luomiensa ihmisten
    tuhoamisesta?"

    jos juutalaisten ja kristittyjen armollinen
    jumala olisi olemassa, niin uskon, että joko
    nauttii tai sitten Hänelle on samantekevää.

    "Evankeliointi on ilosanoman kertomista
    ihmiselle. Siinä se. Ihminen itse tekee
    päätöksensä. Uhkailu ei kuulu evankeliointiin."

    uskoisin tämän evankeloinnin toimivan varsin
    hyvin. kouluissa on vuosikaudet opiskeltu
    uskontoa, pääasiallisesti kristinuskoa.
    evankelointia on tapahtunut aina kodeista ja
    päiväkodeista lukioon viimeiseen. jos ihminen ei
    sinä n. 18 vuotena ota evankeliumia vastaan, niin
    sanoisin, että alkaa olla muista tekijöistä
    kiinni. pääasiat ovat varmasti siihen mennessä jo
    kaikkien tiedossa ja niihin voidaan palata
    myöhemmässä elämänvaiheessa. ongelma tässä on
    yleensä kyllä se, että kaikki evankelointi ja
    tietous uskonnoista on niin painottunutta
    kristinuskoon, jotta ainakin itseä hieman
    pelottaa. jokin aika sitten kävin katsomassa
    seurakunnan järjestämän näytelmän, jota oli
    katsomassa paljon lapsia ja itseäni karmaisi
    sanojenkäyttö, koko tarina itseasiassa. vaikka
    oli näytelmää niin kyllä siinä melkein aisti,
    että koko kristillisyys on yhtä, suurta
    näytelmää. valitettavasti kaikki eivät varmasti
    sitä siltä kantilta katsellut, varsinkaan pienet
    lapset, joista pari alkoi itkeä. asianmukaista
    evankelointia?

    "Mistä syystä ryhdyit halventamaan uskoani?"

    en halvenna uskoasi, enkä sinua. mutta asia
    näyttää vain puhtaasti siltä, kun evankeloidaan,
    että parempi uskoa vaikka koiperhoseen purkissa,
    jotta pelastuu. evankeloinnin perimmäinen
    tarkoitus ei ole kai valjennut minulle, anteeksi.
    näen sen muinaisena vallankäytön välineenä ja
    tapana saada lisää maksavaa 'yleisöä' kirkkoihin.
    tämä käytäntö on edelleen käytössä verotuksena ja
    kolehtikeräyksinä yms. millä tavalla kirkon
    saarnaama ja evankeloima kristinusko eroaa siis
    henkisellä tasolla siitä, mihin tavalliset
    kristityt KIRKOSSAKÄVIJÄT uskovat? käsittääkseni
    ero on vain kirkon tavassa toimia, käytännön
    uskonharjoitukseen verrattuna yksilön
    uskonvapauteen ja henkilökohtaiseen uskoon.

    "Uskon puolesta minäkin puhun. Moni

    myös "puhtaita" seurakuntia."

    miksei kukaan sano suoraan, että kirkot
    seurakunnat ovat saatanasta? ne ovat erkaantuneet
    jumalasta ja rappeutuneet ihmisen vallanhalun
    takia jo n. 1500 vuotta sitten. puhtaista
    seurakunnista en osaa sanoa mitään, koska mikään
    seurakunta ei toimi ilman rahaa ja niin kauan
    kuin kuuluu seurakuntaan sitä rahaa tulee myös
    veromarkkoina. kaikki uskonnollinen
    järjestäytyminen siis riippuu mammonasta.

    "Ihmisen viestinnästä häviävän pieni

    sinäkin minua."

    täällä ei juuri ole eleitä ja äänenpainoja
    käytössä. ja suurella kirjoittamani kohdat eivät
    myöskään ole välttämättä huutoja, vaan pikemmin
    korostettuja asioita. jos huutomerkki löytyy
    perästä niin siinä kohtaa luultavasti on
    äänenpaino myös eri. mutta olen palstalle
    kirjoittaessani huomannut, että tietynlaiset
    kysymykset ja ajatukset saavat uskovat täysin
    hiljaisiksi. on pari kirjoitusta, jotka ovat
    isoja asioita. lukijoita on ollut satoja, mutta
    vastauksia vain pari ja nekin ateisteilta. mikä
    saa uskovat niin hiljaisiksi? vaikka teksti on
    ollut varmasti ymmärrettävää, kuten myös
    logiikka. ja otan ehkä esiin seikkoja, kun pääsen
    eteenpäin tässä...

    "Tapattaminen on karua, kyllä. Lähes yhtä karua,

    syntyminen."

    jumalan kannalta kaikki on varmasti hyvin
    järjestettyä, eikä mitään tapahdu sattumalta.
    mutta miten ymmärrät ihmisenä sen, että synnyit
    nimenomaan suomeen, etkä köyhään maahan afrikassa
    ja kuollut viikon vanhana? et voi puhua
    suunnitelmallisuudesta, koska jumalan
    suunnitelmia et tiedä. kohdallesi osuu sellainen
    elämä kuin osuu, kuten minunkin. kyse on siis
    enemmän tai vähemmän sattumasta, kaaoksesta.

    "Jumala kuitenkin loi luonnon sellaiseksi, ettei

    mm."

    osaksi tämä nykyinen maailma on kyllä muodoltaan
    ja ilmastoltaan sellainen kuin on, paljolti
    ihmisen itsensä vaikutuksesta. jos olet käynyt
    vaikkapa porin teollisella alueella
    (kaupunginosan nimeä en muista, yyteristä
    eteenpäin kohti niemenkärkeä) niin tuskin se
    luonto on sellainen kuin millaiseksi jumala sen
    loi. voiko luonnossa nähdä myös saatanan
    vaikutuksen vai vainko ihmisen? teknologinen
    yhteiskunta kaikkeudessa on varmasti helposti
    nähtävissä saatanallisena. tiedostusvälineet
    eivät tee hyviä asioita, kuvausryhmät saavat
    koskemattomilla saarilla aikaan tuhoa. mutta,
    miksi ihmiset (mukaanlukien) uskovat, eivät halua
    ajatella olevansa SAATANAN palveluksessa? tyhmä
    kysymys, tiedän... kunhan olen utelias... jos ei
    ole jumalaa ja saatanaa, on huomattavasti
    helpompi ymmärtää, miksi maailmassa tapahtuu,
    mitä tapahtuu. koska on vain ihmiset, joita pitää
    ymmärtää ja ylipäätään voi ymmärtää.

    "En voi tehdä listaa hyvistä tai pahoista
    asioista

    johtuen."

    aivan, en pettynyt. itseasiassa tämä hyvän ja
    pahan vastakkainasettelu on koko kristillisen
    moraalin ja etiikan kulmakivi. ja jos sitä alkaa
    kopeloimaan koko moraalilta ja etiikalta putoaa
    pohja sellaisena kuin se on ymmärretty. siksi
    sitä on myös kenties epämiellyttävä alkaa
    käsittelemään. aiemmin kirjoitin hyvän ja pahan
    valtakunnasta - sekavasta absoluutista, siinä
    otin jo esimerkkejä. itse uskon siihen, että
    kaikki inhimillinen toiminta on jotain
    absoluuttisen hyvän ja pahan välissä tapahtuvaa.
    kaikki ihmisen toiminta on siis jollain tavalla
    sellaista, josta on havaittavissa niin hyvät
    ominaisuudet kuin pahat. jos hyvä on värinä
    vaikka musta ja paha valkoinen, niin kaikki
    inhimillinen toiminta ja tapahtumat ylipäätään
    ovat harmaan eri sävyjä. jokin on ehkä hieman
    tummempi, joku valkoisempi, mutta mitään niin
    valkoista tekoa ei ole, etteikö siinä voisi olla
    myös hitunen mustaa tai toisinpäin. ymmärrätkö?

    koitan havainnollistaa jotenkin, vaikka olen
    yrittänyt tehdä sen jo ties kuinka monta kertaa...
    ilmeisesti se ei koskaan mene sellaisena vain
    perille.

    jos tehdään jokin lista hyvistä ja pahoista
    teoista niin tietysti se on jokaisen ihmisen oma
    ja siihen vaikuttaa usko ja asenteet. mutta, jos
    käytetään vaikka kristillistä moraalia ja
    etiikkaa tässä nyt hyväksi. jokainen - merkkinen
    asia on siis saatanasta + merkkinen jumalasta.

    aloitan heti kärkeen pahasta
    - tuomio + armo
    ok, vain saatana tuomitsee, jumala on armollinen.
    olemmeko oppineet näin? jos ihminen tuomitsee,
    mitä hän tuomitsee ja onko siihen syytä? voiko
    sillä ihmisen antamalla tuomiolla olla hyviä
    vaikutuksia? jos kyse on siitä, että tuomitsee
    tappajan vankilaan niin sillä voi olla suora
    vaikutus siihen, että tappamisen määrä jossain
    saattaa vähetä. entä, jos armahtaisimme kaikki
    sarjamurhaajat, tekisimme hyvän teon vai pahan
    teon? joku sarjamurhaaja saattaisi kiittää
    vapaudestaan pysyttäytymällä kaidalla polulla.
    olisiko se mahdollista? siis jossain mielessä
    kyse voisi olla hyvästä asiasta, jossain mielessä
    erittäin pahasta ja epäeettisestä, ainakin
    pelottavasta. muttei kyse olisi kaikin puolin
    absoluuttisen valkoisesta tai mustasta teosta.
    ja, jos ARMO on pahasta tässä tapauksessa, niin
    koko - tuomio + armo -asetelma kääntyy
    päälaelleen...

    toinen vastakohtapari:
    - oppimattomuus + oppineisuus
    tähän aika useasti viitataan jopa raamatussa.
    tietoa ei pidä haalia, tieto lisää tuskaa. sen
    lisäksi käsittääkseni rikkaita ovat ns.
    tiedollisesti köyhät? jos olen käsittänyt oikein.
    sen sijaan yhteiskunnassa oppimattomuudella on
    tietyt odotukset. usein myös oppimattomat ja
    henkisesti vajaat ovat ihmisiä, jotka voivat
    tehdä käsittämättömiä väkivallantekoja. toki niin
    voivat oppineet myös ja ovat usein myös
    huomattavasti vaarallisempia: ted bundy, yksi
    historian kylmäverisimmistä sarjamurhaajista oli
    lakimies. oppineisuudessa siis voi olla paljon
    pahaa, mutta niin voi myös oppimattomuudessa.
    kaiken lisäksi oppimattomuus (sukulainen
    tietämättömyydelle) on hyvä kasvualusta
    rasismille. sen sijaan oppinut, joka on
    kasvattanut tietouttaan kulttuureista, ihmisistä
    jne. on suvaitsevampi. tässä siis ei voida puhua
    myöskään mistään selkeästä jaosta hyviin tai
    pahoihin asioihin tai tekoihin. toisessa on
    jotain hyvää ja pahaa, samoin toisessa.
    ensimmäinen esimerkki yhtä hyvin kuvaa jumalan ja
    saatanan eroja, kuin ihmisten välisiä asenne-
    eroja. tämä vastakohtapari on tiettävästi vain
    ihmisiä koskeva.

    - tuhota - luo
    jumala loi maan, tämä on absoluuttisen hyvä asia?
    todistus löytyy maanpäältä ja ihmisten uskosta.
    olisiko jumalalta parempi teko tuhota maailma?
    itseasiassa maailmanloppua odottavien mielestä
    näin on... vaikkei sitä kirjaimellisesti
    tarkottaisikaan. riippuu ihan siitä, mihin
    ihmiset uskovat. mutta tuhoa odottaessa on
    syntynyt kultteja, jossa nimenomaan uskovat
    fundamentalistit ovat keränneet valtaisan määrän
    ihmisiä tekemään joukkoitsemurhan. luomisesta
    tuntuu pikemmin seuraavan tuhoaminen, mutta
    tuhossa on hyvä puoli se, ettei mitään jää
    jäljelle... uskovat pääsevät taivaaseen...
    tuhotun tilalle voidaan aina luoda uusi...
    tuhotussa, poltetussa alueessa on siis
    kasvualusta... entä luodussa? siinä voi aina olla
    vakavia puutteita, se voi toimia aivan eri
    tavalla kuin sen oli tarkoitus toimia. ja eikö
    ihmiset todista siitä? jos mielessä on nyt edes
    hitusta ajatusta siitä, että luomisessa olisi
    jotain pahaa tai tuhoamisessa hyvää... niin
    itseasiassa ei puhuta enää mistään
    absoluuttisesta, puhutaan kahden vastakohdan tai -
    voiman sulautumisesta, siihen harmaaseen
    kenttään, jossa voi olla enemmän mustaa tai
    valkoista, mutta täydellistä mustaa ja valkoista
    ei ole. no, saat itse päätellä ja miettiä asiaa.
    jos ajatus ei mene perille, niin en voi auttaa.
    ei se ole tähän mennessä tainnut mennä
    kenellekään uskovalle, koska en ole saanut
    ainoatakaan vastausta...

    "Omasta vapaasta tahdostani päätin tulla uskoon.

    ollut estämässä sitä kovin voimakkaasti. :)"

    itse olen kasvanut uskoon. ehken ole ollut siinä
    mielessä kristitty, etten ottanut jeesusta
    kristusta elämääni huutaen ja evankeloiden. olin
    11 (!)-vuotias kun menetin uskoni. jos olisin
    siihen mennessä jo ollut pappi... :-P no joo...
    lapsenuskoni joutui koetukselle metsässä hyvin
    yksinkertaisesta havainnosta. enkä sen jälkeen
    ole kokenut TARVETTA uskoa. järki siihen ei
    sinällään ole suuresti vaikuttanut, eikä sitä ole
    estänyt. elän aika 50%-50% tunteella ja järjellä.
    tunne on suurin motivoiva tekijä myös, että olen
    humanistina ja ateistina tietyllä
    tapaa 'hengellinen', jos niin asian haluaa
    pistää. kunnioitan elämää, ihmisiä jne. ainoa,
    joka elämästäni puuttuu on usko tuonpuoleiseen ja
    korkeampiin voimiin, mutta elämäni tyyneyttä,
    rauhaa ja laatua se ei muuta miksikään.

    "Uskon vapaaseen tahtoon, mutta tahtomiseen

    järjelle."

    minusta järki, aivot ovat työkalu. vain ja
    ainoastaan... siinä kohtaa minulla meneekin
    hieman ohi, kun lueskelee täällä eräiden
    fundamentalistikirjoittajien tekstejä ja miten
    yrittävät kaataa kreationismilla (kristillistä
    järkeilyä) evoluutioteorian. siinä ikäänkuin
    yrittäisi kaataa puuta puupalikalla,
    järkeilemällä. ei se toimi noin, enkä ymmärrä,
    miten jotkut voivat uskoa niin sokeasti siihen
    järkeen tai logiikkaan. en itse puhu
    evoluutioteorian puolesta myöskään, enkä big
    bangin, minulle sillä ei ole niin suurta
    merkitystä, että jaksaisin siitä tapella.
    mielelläni hautaisin ajatuksista koko ajatuksen
    maailmansynnystä ja keskittyisin tähän hetkeen,
    ihmisen lähimenneisyyteen (esim. lähimpään 20.000
    vuoteen) ja tulevaisuuteen. mielestäni myös
    kristittyjen ja uskovien ylipäätään pitäisi
    lopettaa järkeily, koska se ei ole heidän
    todistustensa kannalta laisinkaan merkittävä.
    järkeily kuuluu jopa heidän mielestään
    ateisteille ja ei-uskoville, miksi siis itse
    tukeutua siihen, joka on 'vihollisen' työkalu?

    "Kuka on sanonut, että Jumalan sanomiset ja teot
    ovat aina ihan järkeenkäypiä? :)"

    uskovat itse. ylipäätään ajatus jumalasta
    sanomassa jotain on melko erikoinen 'ja jumala
    sanoi hänelle...', siinä vain yksi esimerkki. ja
    tiettävästi KRISTITYT ihmiset ymmärtävät sitä eli
    se käy heidän järkeensä. jos kristityt ymmärtävät
    jumalaansa ja häneen uskovat, se käy heidän
    järkeensä. jos jokin asia ei ole järkeenkäypä,
    sellaiseen asiaan ei juurikaan voi uskoa. jumala
    on täysin oma lukunsa siis... jopa kaaosta voi
    ymmärtää paremmin, koska siinä on olemassa
    enemmän järjestystä kuin järjestystä/kaaosta
    luovassa kaaoksen/järjestyksen jumalassa.

    "Jumala on rakkaus. Rakkaudella tähän asiaan voi
    uskoa."

    tämä on järkeenkäypä ajatus. rakkaus on luova
    voima, luo uutta ihmissuhteissa myös. mutta tästä
    tulla ajatukseen, että Rakkaus on jumala.
    persoonallista jumalaa ei sinänsä olisi olemassa,
    mutta rakkaudessa ja luovuudessa kohtaamme sen.
    kristitylle siis olisi parempi sanoa jumala =
    jumala, rakkaus = rakkaus. muussa tapauksessa
    ajaudutaan hieman itse asiasta pois... mutta
    ajatuksen ymmärrän erittäin hyvin. se menee yli
    ja ohi, millä tämä rakkaus asia yleensä
    todistetaan: "niin on jumala maailmaa RAKASTANUT,
    että antoi ainoan poikansa..." tuon opin mukaan
    jumala siis ei ole rakkaus, jumala on jokin, joka
    rakastaa. mutta tärkeintähän on se, että miten
    ihminen itse haluaa uskoa, eikä se, mikä on oikea
    sanamuoto ja miten tulkita. ihminen voi hyvin
    rajallisesti tulkita jopa omaa uskoaan, saati
    sitten käsitystään jumalasta.

    "Rakkautta ei myöskään voi selittää järjellä,
    mutta toki myönnät sen olemassaolon?"

    toki, ellet puhu jostain ihan muusta rakkaudesta
    kuin minä :-)

    "Jumala on järjestys, kyllä. Uskon kuitenkin,
    että Jumalan järjestys voi ihmisestä vaikuttaa
    kaaokselta. Tämä siis menee taas yli ymmärryksen."

    jeps, paljon on asioita, joita minäkään en
    ymmärrä... enkä koe tarvetta ihan kaikkea
    ymmärtää. kaaos/järjestys/saatana/jumala...
    mikähän mahtaa olla läksyn lopullinen opetus...

    "Luonnossa on kaaosta ja järjestystä... liikumme

    rajapinnasta - näin uskon."

    aika hyvin ihminen itsekin pystyy sitä kaaosta
    säätelemään ja luomaan järjestystä paikkoihin,
    joissa sitä ei ole. toisaalta kaikki ihmisen
    luoma ja käsittämä järjestys on enemmän tai
    vähemmän näennäistä. asioiden todellinen tola
    selviäisi, jos pystyttäisiin näkemään koko
    maailmankaikkeus, aina ziljoonien valovuosien
    päähän ja katsella sitten kattavasti
    mikroskoopilla. selviäisi todennäköisesti, että
    pallot ovat näennäisesti palloja, eivät
    täydellisiä... ja kaikki, missä nähdään tiettyä
    suunnitelmallisuutta, siellä voidaan myös nähdä
    miten se suunnitelmallisuus voi turmeltua (syöpä,
    meteorisateet...). mutta, jos maailmaa katselee
    visusti työpaikalta tai olohuoneen tuolilta, niin
    ei sitä kokonaiskuvaa tule koskaan nähtyä.
    järjestys on nähtävissä vain siksi, että joka
    päivä ei räjähdä planeettoja ja ladan kokoisia
    meteoriitteja ei sada taivaalta joka päivä.
    elämme siis rajapinnassa, vain jos itse
    ymmärrämme elävämme siinä. muussa tapauksessa
    elämämme vain maailmassa, jossa voi tapahtua
    odottamattomia asioita, vai mitä?

    "En yritä tehdä uskosta ymmärrettävää. Jos usko

    perinpohjin selittää."

    uskohan sinällään on järjellistä ja
    selitettävissä. sen sijaan se ei välttämättä ole,
    että ihminen nimenomaisesti taistelee
    makaronikuninkaan, keijuvaltiaan, joulupukin,
    muumipapan, aku ankan, jahven tms. puolesta
    hamaan loppuun asti. siinä on jotain, mikä
    pelottaa ja toiseksi siitä on kaikki järki
    kaukana. usko sinällään on tavalla tai toisella
    välttämätön ihmiselle, vaikkei se olisi
    kristinusko, aina on muita uskoja ja sellaisia
    ovat myös ateistiset humanismi ja universalismi.

    "Tuosta syystä sinun ei kannata yrittää ymmärtää
    minua, menetät hermosi siinä touhussa."

    hermoni menetän hyvin harvoin. tällä palstalla
    olen pari kertaa ollut siinä hilkulla, koska
    hevoinen ja eclipse osaavat esittää melkoisia
    persläpiä joskus. ikäänkuin unohtaisivat olevansa
    ihmisiä ja eivätpä vissiin enää omasta mielestään
    sitä olekaan. onneksi olkoon vain heille. luulen,
    että meidän keskustelumme voi olla huomattavasti
    hedelmällisempi.

    "Moni kokee uskon vaarallisena asiana, ja
    järjellä ajateltunahan se saattaa vaikuttaakin
    siltä - vielä kun otetaan huomioon, että jumalia
    ja uskontoja on todella monta. Voin selittää
    asian vain niin, että muut jumalat ovat saatanan
    ansoja (enkä näin sanoessani halua loukata ketään
    muuta uskontoa tunnustavaa)."

    olen sanonut, että uskonnoilla on ollut tarkoitus
    aikanaan, mutta ne ovat olleet vallankäytön
    välineitä. ihmisten tapa käyttää hyväkseen
    erilaisia asioita ja uskoa asioihin, joihin ei
    enää sinällään olisi tarvis, pelottaa.
    yhtälailla, jos maailmaan ilmaantuisi
    uushitleristi, niin ihmiset kavahtaisivat. ajatus
    on jo koluttu ja on nähty, mitä se saa aikaan.
    uskonto on siis vaarallinen väärissä käsissä,
    voisi ajatella pikemmin niin. ja tavallaan se on
    aina, koska ihmisellä on taipumus aina vain
    tulkita asioita omasta näkökulmastaan. siinä on
    aina vaara, että koko asian ymmärtää väärin ja
    silloin uskonto on aina väärissä käsissä.

    mutta mielestäni on jo tietyllä tavalla tuomio,
    jos haluaa nähdä muut uskot ja uskonnot saatanan
    ansoina. tutustu buddhalaisiin, muslimeihin,
    taolaisiin (joita ehkä itse etupäässä saattaisin
    edustaa) ja katso millaisen saatanan kanssa olet
    tekemisissä vai onko käsityksesi jollain tavalla
    näistä ihmisistä urautunut ja manipuloitunut.
    kaikkea, mitä muut ihmiset toisista sanovat, ei
    kannata uskoa. jos raamattu on ainoa
    auktoriteetti niin kannattaa silloin lukea sitä
    sillä tavalla, että siinä myös se armo tulee
    esiin. jos pidät buddhalaisia syntisinä, vain
    koska uskovat eri asioihin, tietämättä heistä sen
    enempää korotat vain itsesi heidän yläpuolelleen
    oman uskosi vuoksi ja tiedät, mitä raamattu sanoo
    itsensä korottamisesta...

    "Jos uskot, niin automaattisesti sinun ei pitäisi
    haluta tehdä pahaa toisille ihmisille."

    uskoa mihin? elämään, muihin ihmisiin, elämän ja
    muiden ihmisten kunnioittamiseen vai armolliseen
    jumalaan? ihmiset ja jumala ovat kaksi täysin eri
    asiaa. ajattelepa, jos ihmiset olisivat pieniä
    jumalia, jumaluuksia ja jokainen ihminen, jota
    loukkaat tai jota vastaan rikot olisi 'jumala',
    jolla olisi kyky loukata, rangaista, vihata,
    osoittaa mieltään...? onko outo ajatus?

    mitä tulee automaattisuuteen niin kuvittele
    lapsia, joukkoa lapsia, jotka eivät uskonasioista
    juurikaan keskenään puhu ja joukossa voi olla
    vietnamilaisia, suomalaisia, venäläisiä,
    intialaisia, arabeja... he leikkivät
    hiekkalaatikolla, nauravat, pitävät hauskaa...
    kukaan ei tuomitse ketään, he vain leikkivät.
    heidän leikkiinsä on sisälle kirjoitettu
    sääntöjä, vaikkei niitä kukaan heille sano. kun
    äiti päästää lapsensa leikkimään kavereidensa
    kanssa hän ei varmasti ovella sano 4-
    vuotiaalle: "muista olla tappamatta ketään, ei
    saa varastaa muiden leluja, älä tee sitten
    aviorikosta, kohtele niitä muita lapsia kuin
    toivoisit niiden kohtelevan sinua..." vai
    sanooko? ja siitä huolimatta kukaan ei sillä
    leikkikentällä kuole, miksi ihmeessä? ja, miksi
    ihmeessä tilanne muuttuu täysin, kun lapsesta
    tulee 'aikuinen'? mä olen edelleen lapsi siinä
    mielessä, mä edelleen leikin, enkä tuomitse kuin
    niitä, jotka heittelevät mua tai mun kavereita
    leikkikentällä kivillä päähän ja iskevät
    purukuminsa toisten housuihin...

    "Tokihan tietoa muualtakin tulee hakea. Kaikkea

    jota ei tulisi epäillä. Tämä on vaikea yhtälö."

    käsittämätön, koska usko on samalla
    tavalla 'koodattu' ihmisen elämään kuin rakkauden
    ja pelon tunteet. se on olemassa, sen sijaan se
    ei ole mihinkään ihmisessä kirjoitettu, että
    automaattisesti pitäisi olla jo syntyessään
    fundamentalistimikkihiiristi. yhtälö on aina
    juuri niin vaikea, kuin ihminen haluaa siitä
    tehdä.

    "Moni varmasti haluaisi uskoa, mutta se on
    liian 'järjetöntä' heistä.."

    kyllä. vaikka edelleen toistan, ettei ole
    välttämättä sellaista halua. siinä, missä
    joillain on aivan valtava halu rakastaa ja tulla
    rakastetuksi, yhtälailla on ihmisiä, joilla ei
    ole niin hirveää halua, heillä ei ole välttämättä
    suoranaisesti tarvetta siihen, jos heillä on jo
    olemassa elämässään se kaikki. siis, ei ole
    tarvetta uskoa enää... ymmärtänet, että halu ja
    tarve ovat kaksi eri asiaa. kaikki asiat, mitä
    ihmiset haluavat, eivät ole heille tarpeellisia.
    asiat, joita he tarvitsevat voivat olla hyvin
    yksinkertaisia ja, kun tarve on tyydytetty, ei
    ole haluja, eikä ole tarvetta. siitä huolimatta
    ihmisellä voi olla muita haluja ja tarpeita,
    kuten itselläni se, että ehkä vaikka minun
    kauttani olisi mahdollisuus ymmärtää minun
    näkökantani ja se, että jokainen ihminen on
    ainutlaatuinen ja arvokas, riippumatta
    ihonväristä, sukupuolesta, uskosta, pankkitilin
    saldosta. jos ihminen on arvokas, hänen kanssaan
    voi olla ystävä ja kaveri, ilman sitä vaatimusta,
    että sen ystävän ja kaverin on pakko päästä
    taivaaseen, koska siellä ei olisi mukava ilman
    sitä... kaveri tekee edelleen omat ratkaisunsa,
    kaikki ihmiset tekevät omansa, eikä niistä
    yksikään ole toista vähäisempi.

    "Valtiot puolustautuvat vihollisvaltioiden

    näinkään ei periaatteessa tarvitsisi toimia."

    jos tiedät john lennonin imaginen, niin mieti sen
    sanomaa. voin suomentaa sen tarpeen tullen.
    toinen pieni ehdotus, lue hindulaisesta
    filosofiasta ajatus passiivisesta vastarinnasta.
    voi löytyä myös jostain mahatma gandhin kirjasta.
    netistä saattaa löytyä idea. se on hindulaista
    filosofiaa. siinä on pitkälti ydin myös
    kristilliseen ajatukseen 'käännä toinen poski'.

    "Uskoon tultaessa elämä annetaankin Jumalan

    taustalla."

    käsittääkseni kristinusko on ilman 'itseä'.
    itsetietoisuus koituu siksi toiseksi aika usein
    myös kristinuskon ja muiden uskontojen tappioksi.
    jos ihminen on tasapainossa itsessään, uskon
    tarve katoaa. kuten sanoit, pitää haluta uskoa.
    se halu pakosta eksyttää ihmisen itsestään ja se
    tietoa katoaa sen halun mukana. jos kääntyisin
    kristinuskoon, se olisi noin periaatteessa sama
    asia kuin se, että sinä kääntyisit... hmmm...
    eipä nyt tule mieleen mitään hyvää esimerkkiä. en
    tiedä voiko asiaa mitenkään verrata. mutta
    kysehän on tasapainon menetyksestä, ei ainoastaan
    uskoon tulosta. ne joilla ei ole tasapainoa
    siihen pyrkivät ja

    "Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys. Olen

    pois kotimaastaan."

    mielestäni on väärin ajatella, että vain
    kristityt olisivat sorrettuja ja vainottuja.
    uskoisin, että tiedät varmasti myös muita
    kansoja, joita vainotaan, joilla on aivan eri
    etninen ja kulttuurinen tausta. hindulaisia on
    mm. vainottu ja heidän yliopistonsa aikanaan
    tuhottiin. suomessa voit nähdä, vaikka miten
    somaleja vainotaan ja millainen asema
    mustalaisilla on. amerikan yhdysvalloissa
    ateistilla on huonompi status kuin
    homoseksuaaleilla. mutta näistä kaikista
    sorretuista vain kristityillä se on kirjoitettuna
    tiettävästi kirjaan. siitä he saavat sille
    oikeutuksen ja on niin päivänselvää heille, että
    tulevat sorretuiksi. mutta entä kaikki muut
    sorretut ja vainotut ihmiset? onko heillä mitään
    merkitystä, koska ovat pakanoita? ja sortajat
    saattavat itse olla kristittyjä...

    "Oletko koskaan ajatellut, että kristityissä

    uskontoa tunnustavissa maissa."

    olen ja faktatietoa on myös, että siinä missä
    kristityt maat ovat teknologian kärjessä ja ns.
    hyväosaisia, niin toisaalta samoista maista
    löytyy maailman onnettomimman ihmiset.
    onnellisimmat löytyvät köyhistä maista, ei-
    kristityistä ihmisistä. olen aiemmin liittänyt
    kristinuskon ja kapitalismin keskenään... ja
    uskoisin, että selitys on pitkälti niiden
    liitossa.

    "Väitän, että valtaosa kääntymisistä tapahtuu
    muusta uskonnosta kristinuskoon, eikä
    päinvastoin."

    ehkä valtaosa siksi, että kristinusko on edelleen
    voimakkain maailmanuskonto. jos sen sijaan
    verrataan kääntyvien osuutta suhteessa koko
    uskontokunnan ihmismäärään sanoisin, että eniten
    kääntymistä tapahtuu kristinuskosta intialaisiin
    uskontoihin, hindulaisuuteen ja buddhalaisuuteen.
    tai sitten totaaliateismiin.

    "Sama kysymys pätee myös sinuun - tunnustaisitko

    muuhun maahan? Täällä ei sentään pakoteta."

    tietysti se vaikuttaisi. kulttuurin vaikutus on
    valtava ihmiseen ja siksi on kyse täysin
    sattumasta, että sinä ja minä olemme syntyneet
    suomeen. onko siihen olemassa jokin järjellinen
    syy sinun mielestäsi, miksi näin on käynyt?
    järjelliseksi syyksi ei käy, että täysin järjellä
    käsittämätön jumala on kaikessa absurdiudessaan
    ja järjestelmällisessä järjestymättömyydessään
    näin aatellut...

    "Mikä sinut on saanut epäilemään minun henkistä
    tasapainoani?"

    epäilen jokaisen ihmisen tasapainoa. vaikka vain
    sen takia, että ihmiset viitsisivät ajatella
    hiukan sitä, millainen todella on ja miksi tekee
    asioita, mitä tekee. mitä enemmän ihminen on
    kallellaan johonkin ääripäähän, kuten vaikka
    ääriuskovaisuuteen, sitä kauempana on
    tasapainosta. mitä neutraalimpi asenne on elämään
    ja ihmisiin, sen lähempänä on tasapainoa. itse
    olen tietyllä tavalla ääripäässä parissa asiassa,
    mutta toisaalta, mitä ei ole, sitä ei ole ja
    tarve määrittelee lopulta sen, miksi ihminen
    tekee mitä tekee. olen absolutisti, se on
    ääripää, mutta perustuu täysin siihen, ettei ole
    tarvetta. ihmisen luontainen tila on alkoholiton
    ja se luontainen tila on neutraali, mutta se
    neutraali alkoholiton tila saa sanana merkityksen
    absolutisti, joka on ääripää. samoin ateismissa.
    ihmisen luontainen tila on se, jossa syntyy,
    vailla uskoa. joten ateismi on siinä vain se
    ihmisen luontainen tila, josta eri tarpeet ja
    halut, pelot saavat erkautumaan. henkisessä
    tasapainossa nuo ovat ensisijaisen tärkeitä. yksi
    luontainen tila, josta ihminen ei taida päästä
    oikein irti on rahattomuus. käytännössä se on
    askeesia, ääripää. joka tapauksessa maailmassa ja
    yhteiskunnassa on kohtuullisen mahdoton elää
    täysin rahatta, vaikka se olisi ihmisen
    luontainen tila. ja toisaalla rikkaudessa
    ääripäätä ei ole edes olemassa... mutta sinne
    pyrkijöitä varmasti on.

    "Pakottiko Jeesus uskomaan?

    Jumala."

    pakottiko jeesus nämä käännyttäjät pakottamaan on
    mielestäni tärkeämpi kysymys... tai oliko millään
    tavalla osallisena... edes ajatuksen tasolla?

    jos jeesus oli motivoija, niin kyllä se jeesus
    jollain tavalla on ollut mukana niissä väkivallan
    teoissa. toki, jälleen kerran ihminen ihmisiä
    tappaa, ihminen varastaa, ihminen on ihmiselle
    julma, ei jumala, eikä siksi jeesus. jos unohdit,
    mitä aiemmin tässä mailissa asiasta kerroin, voit
    kerrata... en jaksa toistaa.

    "Tarkoitin lähinnä, että kiihko-"kristityt"
    pilkkaavat Jumalaa miekkoinensa. Tässä ei ole
    kyse uskosta."

    toki, mutta ovat samalla tehneet erittäin hyvää
    työtä viedessään kristinuskoa eteenpäin. siitä
    saat jopa sinä kiittää heitä ja suomalainen
    koululaitos kaikkineen... kyse on ihan
    käytännöstä ja siitä, miten nämä julmat,
    saatanalliset teot ovat saaneet aikaan jotain
    hyvää, mm. sinun uskosi. olisihan voinut käydä
    niin, että kristityt olisivat tehneet
    käännytystyönsä ilman miekkoja, silloin olisi
    kestänyt vain huomattavasti pidempään. ja ajan
    mittaan olisivat muslimit tulleet arabiasta ja
    karauttaneet läpi euroopan ja sinäkin olisit
    muslimi... ja valitettavasti MYÖS MINÄ!

    "Tekisi mieleni sanoa, että kärjistät hieman.

    eikä pelkästään miekoin."

    on toki. mutta miekka on ollut siinä välttämätön
    apuväline historiassa. eihän se miekkaan ole edes
    rajoittunut, onhan niitä muitakin vallan ihania
    välineitä kehitetty, millä varmasti saadaan
    ihmisestä noituus ja kielilläpuhuminen ulos...
    luulen, että rakkaudenaika on vielä edessäpäin.
    tällä hetkellä ihmiskunta on tietyllä tavalla
    keskellä prosessia. kun se rakkaudenaika koittaa,
    ei ole enää tilaa vanhakantaiselle
    kristinuskolle, vaan paratiisi on maan päällä.
    kyseessä on utopia, josta olen puhunut pari
    kertaa aiemmin täällä.

    se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että
    kristinusko on sotaisimpia uskontoja. sen voi
    yhtä hyvin todistaa jo vanhasta testamentista,
    jossa tehtiin kansanmurhia. et voi kieltää sitä,
    etteikö nimenomaan armollisen jumalan nimeen
    olisi vedetty nirri pois juuri niiltä
    pasifisteiltä ja rauhanlähettiläiltä, joita ehkä
    kristityt itse olisivat tarvinneet leiriinsä,
    mutteivät koskaan raamatun opettamalla tavalla
    tule heitä saamaan mukaan... hindulaisilla ja
    buddhalaisilla tulee aina olemaan etulyöntiasema,
    vaikka ne pyyhkäistäisiin pois organisoituneiden
    uskontojen listoilta.

    "...ja vielä ihmetellään, miksi osa kirkoista ja
    seurakunnista on mätiä. :)"

    kuka muodostaa ne seurakunnat ja ketä niissä
    kirkoissa käy?

    ">et ole ymmärtänyt ateismin luonnetta. ateisti

    Entä rakkaus?"

    kerroin näkemykseni aiemmin. kristinuskon jumala
    ei ole rakkaus. häntä voi toki rakastaa, ihan
    niin paljon kuin sydän kestää, mutta se ei
    tarkoita, että jumala rakastaisi takaisin... sen
    sijaan ihminen itse voi niin tulkita itsessään.
    rakkaus on tunnetila, uutta luova, hedelmällinen
    ja siksi jumalallinen, muttei jumala.

    "Tähän vastaus ylempänä, miksi en sitä tee.

    Tämä tosin menee jo etiikan puolelle.."

    vastaukseni on myös edellä. kohdassa tuomio vs.
    armo. sanoisin edelleen, että se on sitä harmaata
    aluetta, jossa on toki hyvät puolensa ja pahat
    puolensa. riippuu täysin myös siitä, että ketä
    rangaistaan ja miksi.

    "No, ateisti ei usko Jumalaan, joten hän on

    pidät minua typeryksenä?"

    ateisti ei ole uskovan vastakohtapari. ateismi on
    myös usko. sillä ei ole kirjoitettua
    oppijärjestelmää, kuten kristinuskolla tai muilla
    maailmanuskonnoilla, mutta se on silti usko. mikä
    on uskonnon, uskovan vastakohta? tullaan lopulta
    kysymykseen, mikä on ihmisen vastakohta... koska
    siitä se löytyy paremmin. pitää määritellä
    ihminen ja mikä erottaa ihmisen kaikista muista
    eläinlajeista ja kivistä... ja lopulta... kivistä
    ei löydy henkeä, kasveista löytyy henki, muttei
    tajuntaa... vastakohta on siis jokin, joka ei
    usko, jolla on henki ja persoona, joka elää...
    käykö niin, että uskovan vastakohta on se, joka
    ei usko, johon uskotaan. uskovan vastakohta on
    jumala?

    huomautukseni tuosta todennäköisyydestä oli
    sarkastinen, koska varmasti tiedät. mutta en
    tiedä miksi kristittyjen taistelu on niin
    selvästi ateisteja vastaan, kun maailmassa on
    niin paljon muutakin kuin ateisteja. asenne ja
    käsitys on hieman samanlainen kuin käsitys siitä,
    että kaikki muut paitsi kristityt ovat
    saatananpalvojia. se käsitys on naurettava,
    säälittävä ja ahdasmielinen kuin PIRU. ettei
    voisi jopa sanoa niin, että koko ajatus on
    saatanasta. ja niinhän se oli, että 'se joka
    toista nimittelee, on itse'. saatananpalvoja on
    jo aika typerä heitto... varsinkin ihmiselle,
    jonka elämään ei kuulu jumala, eikä saatana.
    osoittaa vain, miten vähissä uskovien
    vaikutuskeinot ovat ja miten ylpeitä he haluavat
    olla omasta uskostaan. mitä raamattu sanoo
    ylpistymisestä?

    "Ajattelin ettei tässä tarvitse sen kummemmin

    hihittele, olet väistänyt yhden ansakuopan."

    uskonasiat eivät saa minua nauramaan.
    juutalaisuus/kristinusko on ehkä yksi
    vaarallisimmista uskoista, mitä ikinä maa on
    päällään kantanut, siinä ei ole mitään hauskaa.
    toki jotkut ajatukset joskus ovat niin
    naurettavia, että saa naurahtamaan, mutta
    silloinkin naama pysyy peruslukemilla.

    "Siitä, että saatana osaa naamioitua
    mestarillisesti."

    tutustu buddhalaisuuteen, ennenkuin TUOMITSET.
    buddhalaisuuden perusoppeja (jotka ovat edelleen
    vanhempia kuin UT) on, että rakasta lähimmäistäsi
    niinkuin itseäsi ja älä tee toisille sellaista,
    mitä et toivoisi heidän tekevän sinulle. tämän
    jälkeen sama teksti esiintyy UT:ssa jeesuksen
    kristuksen sanomana. mikä on yhtälö, jota tässä
    kohtaa haet?
    a) buddhalaiset opit ovat saatanasta.
    b) buddhalaiset opit ovat vanhempia kuin
    jeesuksen.
    c) jeesuksen opit ovat osin samoja kuin
    buddhalaisuuden.
    d) jeesuksen opit ovat saatanasta.
    miltä kuulostaa? tutustu, ennenkuin tuomitset.
    tiedät edes hiukan, mistä puhut.

    "Totta, ja asioista voi keskustella.
    Toivottavasti sisimpään tarttuu jotain.."

    toivottavasti mun kirjoituksistani on sulle
    jotain hyötyä. itse tunnen moneen kertaan
    toistetuista syistä kristillisen moraalin ja
    etiikan, opetukset jne. sen lisäksi tunnen muita
    uskontoja. uutta tarttuu minuun hyvin vähän. pht
    on uskovista ainoa, jolta voin täällä saada
    jotain uutta näkökulmaa...

    "Minä puolestani ihmettelen, miksi luulet minun

    Pohdi rakkautta."

    koska eikö sinunkin mielestäsi ole hullua, että
    kieltäydyn vastaanottamasta tai edes
    harkitsemasta jeesusta kristusta? jos ei se ole
    hulluutta niin tyhmyyttä... eikö niin?
    corvettematka kuuhun kuulostaa huomattavasti
    järkevämmältä, ainakin siinä puhutaan
    konkreettisista asioista.

    rakkautta olen pohtinut jo kahdesti, mutta jos
    haluat, että pohdin sitä pidemmälti voin kertoa
    mielipiteeni rakkaudesta jälleen, neurologian
    kannalta. tullaan kysymykseen, että mistä
    tunteet, tietous, tieto, havainnot jne.
    muodostuvat. ja mistä siksi myös usko muodostuu.
    kaikki vastaukset löytyvät kallon sisältä ja kyse
    on täysin subjektiivisista asioista. rakkaus on
    myös erittäin subjektiivinen tunne, vaikka sitä
    kuinka yrittäisi kuvailla omaa tunnettaan, niin
    se tunne ei toiseen tartu sellaisena...

    nyt täytyy lähteä hakemaan ruokaa. tästä tuli
    aikamoinen hehtokirjoitus. toivottavasti jotain
    uusia ajatuksia syntyi. illanjatkoa.

    >onko
    >siis jumalan perimmäisin tarkoitus nimenomaan
    >vain saada ihmiset epäilemään omaa
    >olemassaoloaan? olen kuullut, että tämä elämä on
    >vain testi... mutta testi miksi? miksi ihminen
    >haluaa testata omia luomuksiaan? kuulostaa ihan
    >joltain sekopervon leikiltä, jossa kaikki ovat
    >osallisina syyttä.

    Eihän sitä koskaan tiedä. Jos oletetaan, että
    Jumala on ihmisen luomus, ajatus siitä, että
    Jumala testaa meitä, on älytön. Jos ajatellaan,
    että Jumala haluaa testata luomiaan sieluja, niin
    ajatus toimii. Tässä kuitenkin näkemyksemme
    eroavat liikaa.

    >tuskinpa on aina varoittanut :-) kyllä käskyt
    >ovat kuuluneet suoraan silloisten kansojen
    >johtajille, että tee näin, näin ja näin ja sen
    >jälkeen niin on tehty. ihmisten kätten kautta
    >JUMALA on surmauttanut kansoja, enkä aina ole
    >oikein perillä, että miksi.

    Vaikka sitä mielellään ajattelee, että jokainen
    ihminen pyrkii tasapainoon ja hyvään elämään, ei
    näin kuitenkaan ole. Joukossa ei ehkä ollut
    yhtään hyvään pyrkivää ihmistä.

    Syyttömät ovat varmasti joutuneet kärsimään,
    mutta uskon, että Jumala sen on heille korvannut.

    >on jokin toinen kansa
    >(kuten suomalaisten kannalta ruotsalaiset tai
    >venäläiset) syntisempi kuin oma? kuulostaa ihan
    >puutaheinääjutulta.

    Niinhän se kuulostaa, mutta kyllä se niinkin voi
    olla. En sitten tiedä, miten se mitataan. Kansan
    yhteenlaskettu absoluuttinen synninteon määrä
    kenties. Ajatusten puhtaus.. Kukaan ei kuitenkaan
    ole tullut tuhotuksi syyttä.

    >ja, jos jumala määrää kansoja
    >kuolemaan, niin miksi käyttää ihmistä
    >apuvälineenä, kun yhtä hyvin voisi hukuttaa sen
    >kansan tai aiheuttaa niin valtavat
    >maanjäristykset, ettei maasta jää mitään
    >jäljelle. silloin se olisi myös selvempi merkki
    >ihmisille, että pelätkää!

    Kyllähän Jumala näitäkin keinoja on käyttänyt.

    Tämä on kyllä ongelmallista ihmisen selittää. On
    todellakin ihan oikeutettua kysyä, että miksi
    Jumala sotkisi ihmiset omien kuvioidensa
    hoitamiseen. Toisaalta Jumala on sanonut
    ihmisille, että he joutuvat hankalaan välikäteen
    tekojensa ja uskonsa vuoksi. Teko siis oli
    perusteltu ja ihmiset toimivat Jumalan
    palvelijoina. Karua, mutta näin uskon sen olevan.

    Sitä paitsi uuden liiton jälkeen kansoja ei ole
    tuhottu.

    >niin, sehän siitä vielä puuttuisi, että
    >tuomitsisit jumalan. varmasti niitä löytyy,
    >jotka löytävät syyn tuomita jumalan
    >epäoikeudenmukaisuudesta ja armottomuudesta. se
    >on myös yksi tie erota jumalasta, kirkosta ja
    >koko uskosta.

    Jumala on antanut armon käydä oikeudesta, muttei
    aina. Oikeudenmukainen Jumala on kyllä, vaikka
    siltä ei aina näyttäisi. On paljon asioita, joita
    ihminen ei voi nähdä.

    Ei kannata jäädä tuijottamaan Jumalan vihaa
    syntiä kohtaan.

    >jos uskoo
    >jumalaan, joka tapattaa kansoja, mielestäni
    >siinä on jotain kieroa.

    Kirjoitit tästä varsin paljon.

    Palaan asiaan tuolla 'harmaalla alueella'.

    >"Luuletko, että Jumala nauttii luomiensa
    >ihmisten tuhoamisesta?"
    >jos juutalaisten ja kristittyjen armollinen
    >jumala olisi olemassa, niin uskon, että joko
    >nauttii tai sitten Hänelle on samantekevää.

    Ei nauti, eikä todellakaan ole samantekevää.
    Jumalakin on persoonallisuus.

    >sinä n. 18 vuotena ota evankeliumia vastaan,
    >niin sanoisin, että alkaa olla muista tekijöistä
    >kiinni. pääasiat ovat varmasti siihen mennessä
    >jo kaikkien tiedossa ja niihin voidaan palata
    >myöhemmässä elämänvaiheessa. ongelma tässä on
    >yleensä kyllä se, että kaikki evankelointi ja
    >tietous uskonnoista on niin painottunutta
    >kristinuskoon, jotta ainakin itseä hieman
    >pelottaa.

    Luullakseni tämä johtuu siitä, että ihmiset
    pelkäävät toisten uskontojen sotkevan ajatukset
    ja vievän ihmisen pois Jumalasta. On monia
    asioita jotka houkuttelevat ihmisiä pois - mm.
    muut uskonnot. Ihmisten huolehtimistahan se on.
    Ehkä se kuitenkin on hyvä asia että näin tapahtuu.

    >näyttää vain puhtaasti siltä, kun evankeloidaan,
    >että parempi uskoa vaikka koiperhoseen purkissa,
    >jotta pelastuu. evankeloinnin perimmäinen
    >tarkoitus ei ole kai valjennut minulle,
    >anteeksi. näen sen muinaisena vallankäytön
    >välineenä ja tapana saada lisää
    >maksavaa 'yleisöä' kirkkoihin.

    Sellaiseksi se on saattanut muuttuakin, ikävä
    kyllä.

    >tämä käytäntö on edelleen käytössä verotuksena
    >ja kolehtikeräyksinä yms. millä tavalla kirkon
    >saarnaama ja evankeloima kristinusko eroaa siis
    >henkisellä tasolla siitä, mihin tavalliset
    >kristityt KIRKOSSAKÄVIJÄT uskovat? käsittääkseni
    >ero on vain kirkon tavassa toimia, käytännön
    >uskonharjoitukseen verrattuna yksilön
    >uskonvapauteen ja henkilökohtaiseen uskoon.

    Kaikki eivät varmastikaan pohdi näitä asioita
    näin perinpohjaisesti - vaikka ehkä olisi
    hyväkin. Jumalalle kuitenkin riittää pelkkä usko
    hyvässä tahdossa.

    >miksei kukaan sano suoraan, että kirkot
    >seurakunnat ovat saatanasta? ne ovat
    >erkaantuneet jumalasta ja rappeutuneet ihmisen
    >vallanhalun takia jo n. 1500 vuotta sitten.

    Kyllähän sellaista puhetta on jo vähän ollutkin.
    Kohta tilanne meneekin siihen, että jokainen
    todella joutuu kohdallaan pohtimaan näitä asioita
    varsin perinpohjaisesti. Siinä taas punnitaan
    usko.

    >puhtaista seurakunnista en osaa sanoa mitään,
    >koska mikään seurakunta ei toimi ilman rahaa ja
    >niin kauan kuin kuuluu seurakuntaan sitä rahaa
    >tulee myös veromarkkoina. kaikki uskonnollinen
    >järjestäytyminen siis riippuu mammonasta.

    Kyllä seurakunta ilman rahaakin toimii, eivätkä
    läheskään kaikki seurakunnat saa verotuloja.
    Luulen, että tilanne kehittyy enemmän tähän
    suuntaan, kun valtionkirkko menettää jäsenensä.

    >mutta olen palstalle
    >kirjoittaessani huomannut, että tietynlaiset
    >kysymykset ja ajatukset saavat uskovat täysin
    >hiljaisiksi.

    Ei se silti välttämättä merkitse sitä, että he
    ovat väärässä ja sinä oikeassa.
    Sanoisin, että valtaosa keskustelusta on
    saivartelua ja järkeilyä, jolla ei lopulta ole
    merkitystä.

    >lukijoita on ollut satoja, mutta
    >vastauksia vain pari ja nekin ateisteilta. mikä
    >saa uskovat niin hiljaisiksi? vaikka teksti on
    >ollut varmasti ymmärrettävää, kuten myös
    >logiikka.

    Ateistit lienevät ajatelleet ja pohdiskelleet
    näitä asioita suhteessa enemmän, joten heillä on
    paremmat valmiudet esittää kysymyksiä ja
    järkeenkäypiä vastauksia.

    >mutta miten ymmärrät ihmisenä sen, että synnyit
    >nimenomaan suomeen, etkä köyhään maahan
    >afrikassa ja kuollut viikon vanhana?

    Tarvitseeko minun sitä ihmisenä ymmärtää? Ei,
    mielestäni..

    >et voi puhua suunnitelmallisuudesta, koska
    >jumalan suunnitelmia et tiedä. kohdallesi osuu
    >sellainen elämä kuin osuu, kuten minunkin. kyse
    >on siis enemmän tai vähemmän sattumasta,
    >kaaoksesta.

    Voin kyllä puhua suunnitelmallisuudesta. Samalla
    tavoin, kuin jos kyseessä olisi esim.
    täydellisesti suunniteltu salaliitto. En
    välttämättä tiedä suunnitelman olemassaolosta
    vaikka se olisikin olemassa.

    >loi. voiko luonnossa nähdä myös saatanan
    >vaikutuksen vai vainko ihmisen? teknologinen
    >yhteiskunta kaikkeudessa on varmasti helposti
    >nähtävissä saatanallisena. tiedostusvälineet
    >eivät tee hyviä asioita, kuvausryhmät saavat
    >koskemattomilla saarilla aikaan tuhoa. mutta,
    >miksi ihmiset (mukaanlukien) uskovat, eivät
    >halua ajatella olevansa SAATANAN palveluksessa?
    >tyhmä kysymys, tiedän... kunhan olen utelias...

    Kysymyksestähän tuokin käy. Kyllä uskovat voivat
    aivan hyvin tietämättään tehdä saatanalle
    palveluksia. Eihän sitä tietenkään halua siten
    ajatella - eikä pidäkään. Jumalallehan sitä työtä
    ollaan tekemässä. Tai tahdotaan tehdä.

    >jos ei ole jumalaa ja saatanaa, on huomattavasti
    >helpompi ymmärtää, miksi maailmassa tapahtuu,
    >mitä tapahtuu. koska on vain ihmiset, joita
    >pitää ymmärtää ja ylipäätään voi ymmärtää.

    Jos ajattelee näin, rajaa pois ihmisyyden ja
    olettaa, että kaikki on kemiaa.
    Mikä ohjaa sähköimpulsseja aivoissa? Sattuma?

    >aivan, en pettynyt. itseasiassa tämä hyvän ja
    >pahan vastakkainasettelu on koko kristillisen
    >moraalin ja etiikan kulmakivi. ja jos sitä alkaa
    >kopeloimaan koko moraalilta ja etiikalta putoaa
    >pohja sellaisena kuin se on ymmärretty.

    Kulmakivi, kyllä. Mutta onko se ymmärretty täysin
    oikein?

    >itse uskon siihen, että
    >kaikki inhimillinen toiminta on jotain
    >absoluuttisen hyvän ja pahan välissä tapahtuvaa.
    >kaikki ihmisen toiminta on siis jollain tavalla
    >sellaista, josta on havaittavissa niin hyvät
    >ominaisuudet kuin pahat. - - - mutta mitään niin
    >valkoista tekoa ei ole, etteikö siinä voisi olla
    >myös hitunen mustaa tai toisinpäin. ymmärrätkö?

    Kyllä toki. Näinhän se menee. Kyse onkin siitä,
    onko ihminen itsessään orientoitunut tekemään
    tietoisesti hyvää.

    >aloitan heti kärkeen pahasta
    >- tuomio armo
    >ok, vain saatana tuomitsee, jumala on
    >armollinen.

    No, väärin. Jumala tuomitsee.

    >olemmeko oppineet näin? jos ihminen tuomitsee,
    >mitä hän tuomitsee ja onko siihen syytä? voiko
    >sillä ihmisen antamalla tuomiolla olla hyviä
    >vaikutuksia? jos kyse on siitä, että tuomitsee
    >tappajan vankilaan niin sillä voi olla suora
    >vaikutus siihen, että tappamisen määrä jossain
    >saattaa vähetä.

    Ihmisellä ei ole riittävästi tietoa tuomitakseen.
    Jumala tuntee mielen, ja tuomitsee sen pohjalta.

    >toinen vastakohtapari:
    >- oppimattomuus oppineisuus
    >tähän aika useasti viitataan jopa raamatussa.
    >tietoa ei pidä haalia, tieto lisää tuskaa. sen
    >lisäksi käsittääkseni rikkaita ovat ns.
    >tiedollisesti köyhät? jos olen käsittänyt oikein.

    Kun tieto ja järki ajaa uskon edelle, ollaan
    ongelmissa. Luottaessaan ihmistietoon ihminen
    nostaa itsensä jumalaksi.

    >tässä siis ei voida puhua
    >myöskään mistään selkeästä jaosta hyviin tai
    >pahoihin asioihin tai tekoihin. toisessa on
    >jotain hyvää ja pahaa, samoin toisessa.

    Näin on. Ehkä oppineisuudella tarkoitetaan tässä
    sitä, että opeista tulee itsetarkoitus - menee
    dogmaattisuuden puolelle. Oppineisuus on hyvä
    renki, mutta huono isäntä.

    >- tuhota - luo
    >jumala loi maan, tämä on absoluuttisen hyvä
    >asia? todistus löytyy maanpäältä ja ihmisten
    >uskosta. olisiko jumalalta parempi teko tuhota
    >maailma? itseasiassa maailmanloppua odottavien
    >mielestä näin on... vaikkei sitä
    >kirjaimellisesti tarkottaisikaan. riippuu ihan
    >siitä, mihin ihmiset uskovat.

    Onhan Jumala tuhonnutkin - ja syystä. Ihmisen ei
    kuitenkaan pitäisi esim. tehdä itsemurhaa siksi,
    koska maailma tuhoutuu. Tämähän on aivan selvää.

    >tuhotussa, poltetussa alueessa on siis
    >kasvualusta... entä luodussa? siinä voi aina
    >olla vakavia puutteita, se voi toimia aivan eri
    >tavalla kuin sen oli tarkoitus toimia. ja eikö
    >ihmiset todista siitä?

    Toimivatko ihmiset väärin? Minusta ihmiset
    toimivat juuri niin kuin ne oli suunniteltu
    toimivaksi. Epäilys kalvaa heitä edelleen. :)

    itseasiassa ei puhuta enää mistään
    absoluuttisesta, puhutaan kahden vastakohdan tai -

    >voiman sulautumisesta, siihen harmaaseen
    >kenttään, jossa voi olla enemmän mustaa tai
    >valkoista, mutta täydellistä mustaa ja valkoista
    >ei ole. no, saat itse päätellä ja miettiä asiaa.
    >jos ajatus ei mene perille, niin en voi auttaa.
    >ei se ole tähän mennessä tainnut mennä
    >kenellekään uskovalle, koska en ole saanut
    >ainoatakaan vastausta...

    Hö. Jopas on ennakkoluuloista.

    Hyvyyttä tai pahuutta ei pystytä määrittelemään
    kokonaisen yläkäsitteen osalta. Siihen
    vaikuttavat monet tekijät tilanteesta riippuen.
    Omatunto (ihmisessä asuva henki) kertoo, mikä on
    hyvää/pahaa tai oikein/väärin.

    Tätäkin asiaa voitaisiin puida loputtomiin, koska
    tämä vastaus tuskin vielä tyydyttää sinua. :)

    >itse olen kasvanut uskoon. ehken ole ollut siinä
    >mielessä kristitty, etten ottanut jeesusta
    >kristusta elämääni huutaen ja evankeloiden

    Itsekin olen uskoon kasvanut. Ihan samalla
    tavalla sitä on kristitty - huutamisesta
    riippumatta. Tapa, jolla uskoon tulee, ei
    juurikaan merkitse.

    >lapsenuskoni joutui koetukselle metsässä hyvin
    >yksinkertaisesta havainnosta. enkä sen jälkeen
    >ole kokenut TARVETTA uskoa. järki siihen ei
    >sinällään ole suuresti vaikuttanut, eikä sitä
    >ole

    Niin.. tarve. Moni kääntyy Jumalan puoleen vasta
    sitten, kun tarve on voimakas. Luonnollistahan se
    on.

    >tunne on suurin motivoiva tekijä myös, että olen
    >humanistina ja ateistina tietyllä
    >tapaa 'hengellinen', jos niin asian haluaa
    >pistää. kunnioitan elämää, ihmisiä jne. ainoa,
    >joka elämästäni puuttuu on usko tuonpuoleiseen
    >ja korkeampiin voimiin, mutta elämäni tyyneyttä,
    >rauhaa ja laatua se ei muuta miksikään.

    Yhtäältä rauhoittavaa kuulla. Mutta.. sanoit
    tuolla aikaisemmin olevasi agnostikko: Säilytä se
    agnostinen piirre - jätä Jumalalle mahdollisuus
    ilmestyä.

    >yrittäisi kaataa puuta puupalikalla,
    >järkeilemällä. ei se toimi noin, enkä ymmärrä,
    >miten jotkut voivat uskoa niin sokeasti siihen
    >järkeen tai logiikkaan. en itse puhu
    >evoluutioteorian puolesta myöskään, enkä big
    >bangin, minulle sillä ei ole niin suurta
    >merkitystä, että jaksaisin siitä tapella.

    Niin. Eihän se olekaan asian ydin.

    >mielelläni hautaisin ajatuksista koko ajatuksen
    >maailmansynnystä ja keskittyisin tähän hetkeen,
    >ihmisen lähimenneisyyteen (esim. lähimpään
    >20.000 vuoteen) ja tulevaisuuteen. mielestäni
    >myös kristittyjen ja uskovien ylipäätään pitäisi
    >lopettaa järkeily, koska se ei ole heidän
    >todistustensa kannalta laisinkaan merkittävä.

    Näinhän se on. Itse kuitenkin muistaakseni
    kaipailit alkuun järkisyitä..? :)

    >"Kuka on sanonut, että Jumalan sanomiset ja teot
    >ovat aina ihan järkeenkäypiä? :)"
    >uskovat itse. ylipäätään ajatus jumalasta
    >sanomassa jotain on melko erikoinen 'ja jumala
    >sanoi hänelle...', siinä vain yksi esimerkki. ja
    >tiettävästi KRISTITYT ihmiset ymmärtävät sitä
    >eli se käy heidän järkeensä.

    Kukaan ihminen ei koskaan pysty täysin
    ymmärtämään Jumalan aivoituksia.

    >jos jokin asia ei ole järkeenkäypä,
    >sellaiseen asiaan ei juurikaan voi uskoa. jumala
    >on täysin oma lukunsa siis..

    Sanalla 'uskominen' on eri merkityksiä.
    Vertaa: "uskon sinua" ja "uskon Jumalaan".

    >jopa kaaosta voi
    >ymmärtää paremmin, koska siinä on olemassa
    >enemmän järjestystä kuin järjestystä/kaaosta
    >luovassa kaaoksen/järjestyksen jumalassa.

    ...yrität edelleen urhoollisesti ymmärtää Jumalaa.

    "Jumala on rakkaus"
    >tämä on järkeenkäypä ajatus. rakkaus on luova
    >voima, luo uutta ihmissuhteissa myös. mutta
    >tästä tulla ajatukseen, että Rakkaus on jumala.
    >persoonallista jumalaa ei sinänsä olisi
    >olemassa, mutta rakkaudessa ja luovuudessa
    >kohtaamme sen. kristitylle siis olisi parempi
    >sanoa jumala = jumala, rakkaus = rakkaus. muussa
    >tapauksessa ajaudutaan hieman itse asiasta
    >pois...

    Rakkaus on vain osa Jumalaa.

    >ajatuksen ymmärrän erittäin hyvin. se menee yli
    >ja ohi, millä tämä rakkaus asia yleensä
    >todistetaan: "niin on jumala maailmaa
    >RAKASTANUT, että antoi ainoan poikansa..." tuon
    >opin mukaan jumala siis ei ole rakkaus, jumala
    >on jokin, joka rakastaa.

    Kyllä, näin on. Jumalan rakkaus on täydellistä -
    täydellinen rakkaus ilmenee vain Jumalassa, joten
    voidaan sanoa, että Jumala on myös rakkaus.
    Jumala siis rakastaa ihmisiä äärettömän paljon.

    >mutta tärkeintähän on se, että miten
    >ihminen itse haluaa uskoa, eikä se, mikä on
    >oikea sanamuoto ja miten tulkita. ihminen voi
    >hyvin rajallisesti tulkita jopa omaa uskoaan,
    >saati sitten käsitystään jumalasta.

    Tärkeätä on itse asiassa se, että kuinka ehdoitta
    ihminen suostuu uskomaan.

    >"Rakkautta ei myöskään voi selittää järjellä,
    >mutta toki myönnät sen olemassaolon?"
    >toki, ellet puhu jostain ihan muusta rakkaudesta
    >kuin minä :-)

    Samasta rakkaudesta puhutaan. Ihmisten
    keskuudessa se vain ilmenee eri tavoin.. joskus
    aivan vääristyneesti.

    >jeps, paljon on asioita, joita minäkään en
    >ymmärrä... enkä koe tarvetta ihan kaikkea
    >ymmärtää. kaaos/järjestys/saatana/jumala...
    >mikähän mahtaa olla läksyn lopullinen opetus...

    Jätä ovi avoimeksi. :)

    >visusti työpaikalta tai olohuoneen tuolilta,
    >niin ei sitä kokonaiskuvaa tule koskaan nähtyä.
    >järjestys on nähtävissä vain siksi, että joka
    >päivä ei räjähdä planeettoja ja ladan kokoisia
    >meteoriitteja ei sada taivaalta joka päivä.
    >elämme siis rajapinnassa, vain jos itse
    >ymmärrämme elävämme siinä. muussa tapauksessa
    >elämämme vain maailmassa, jossa voi tapahtua
    >odottamattomia asioita, vai mitä?

    Voimme varmaan kuitenkin rajata pois
    mahdollisuuden, että maailma olisi täysi kaaos
    jopa Jumalan mittapuun mukaan? :)

    >uskohan sinällään on järjellistä ja
    >selitettävissä. sen sijaan se ei välttämättä
    >ole, että ihminen nimenomaisesti taistelee
    >makaronikuninkaan, keijuvaltiaan, joulupukin,
    >muumipapan, aku ankan, jahven tms. puolesta
    >hamaan loppuun asti. siinä on jotain, mikä
    >pelottaa ja toiseksi siitä on kaikki järki
    >kaukana.

    Eiväthän kaikki taistele. Riittää, että uskoo.

    >usko sinällään on tavalla tai toisella
    >välttämätön ihmiselle, vaikkei se olisi
    >kristinusko, aina on muita uskoja ja sellaisia
    >ovat myös ateistiset humanismi ja universalismi.

    Erikoista, että luet ateismin uskoksi. Usko
    olemattomuuteen.. eikös ateismissa nimen omaan
    pyritä hävittämään viimeinenkin ripaus uskon
    vaikutuksesta, kun kaikkea tulee nimenomaan
    epäillä?

    >olen sanonut, että uskonnoilla on ollut
    >tarkoitus aikanaan, mutta ne ovat olleet
    >vallankäytön välineitä. ihmisten tapa käyttää
    >hyväkseen erilaisia asioita ja uskoa asioihin,
    >joihin ei enää sinällään olisi tarvis, pelottaa.

    Niin, ihminen nostaa itsensä Jumalan rinnalle
    sanoessaan ettei hän tarvitse Jumalaa.

    >uskonto on siis vaarallinen väärissä käsissä,
    >voisi ajatella pikemmin niin. ja tavallaan se on
    >aina, koska ihmisellä on taipumus aina vain
    >tulkita asioita omasta näkökulmastaan. siinä on
    >aina vaara, että koko asian ymmärtää väärin ja
    >silloin uskonto on aina väärissä käsissä.

    Jumalaa pitäisikin odottaa, eikä itse syöksyä
    toimiin.

    >mutta mielestäni on jo tietyllä tavalla tuomio,
    >jos haluaa nähdä muut uskot ja uskonnot saatanan
    >ansoina. tutustu buddhalaisiin, muslimeihin,
    >taolaisiin (joita ehkä itse etupäässä saattaisin
    >edustaa) ja katso millaisen saatanan kanssa olet
    >tekemisissä vai onko käsityksesi jollain tavalla
    >näistä ihmisistä urautunut ja manipuloitunut.

    Näistä uskonnoista puuttuu rakkaus.. ja ne
    sitäpaitsi korostavat ihmisen sisäistä etsintää.
    Niissä siis tavallaan myös nostetaan ihminen
    jumalaksi. Mutta olet oikeassa siinä, etten tunne
    näitä uskontoja riittävän hyvin
    voidakseni 'kehua' kristinuskoa paremmaksi. Se ei
    ole tarkoituksenikaan..

    En tuomitse ihmisiä, jotka kuuluvat näihin
    uskontokuntiin. Teen vain selväksi sen, että ne
    eivät ole Jumalasta.

    >jos pidät buddhalaisia syntisinä, vain
    >koska uskovat eri asioihin, tietämättä heistä
    >sen enempää korotat vain itsesi heidän
    >yläpuolelleen oman uskosi vuoksi ja tiedät, mitä
    >raamattu sanoo itsensä korottamisesta...

    Kolmannen kerran: en tuomitse ihmistä. Pidän
    buddhalaista harhaanjohdettuna. Tosin hän
    varmastikin pitäisi minua harhaanjohdettuna.
    Tässä kohdin voin vain pyytää häntä etsimään
    Jumalaa, ja luottamaan siihen, että Jumala hoitaa
    loput.

    >"Jos uskot, niin automaattisesti sinun ei
    >pitäisi haluta tehdä pahaa toisille ihmisille."
    >uskoa mihin? elämään, muihin ihmisiin, elämän ja
    >muiden ihmisten kunnioittamiseen vai armolliseen
    >jumalaan? ihmiset ja jumala ovat kaksi täysin
    >eri asiaa. ajattelepa, jos ihmiset olisivat

    Jumalaan. Jumala vaikuttaa ihmisessä tahtomisen.

    >pieniä jumalia, jumaluuksia ja jokainen ihminen,
    >jota loukkaat tai jota vastaan rikot
    >olisi 'jumala', jolla olisi kyky loukata,
    >rangaista, vihata, osoittaa mieltään...? onko
    >outo ajatus?

    Ihmiset eivät ole jumalia. Ihminen on Jumalan
    kuva.

    >leikkikentällä kuole, miksi ihmeessä? ja, miksi
    >ihmeessä tilanne muuttuu täysin, kun lapsesta
    >tulee 'aikuinen'? mä olen edelleen lapsi siinä
    >mielessä, mä edelleen leikin, enkä tuomitse kuin
    >niitä, jotka heittelevät mua tai mun kavereita
    >leikkikentällä kivillä päähän ja iskevät
    >purukuminsa toisten housuihin...

    Lapsenomaisiahan meidän tulisi ollakin. Meidän
    tulisi säilyttää lapsenuskomme.

    Harvalta se onnistuu. Sen takia pitää olla
    säännöt aivan selvistä asioista. :)

    >Usko on se,
    >jota ei tulisi epäillä. Tämä on vaikea yhtälö."
    >käsittämätön, koska usko on samalla
    >tavalla 'koodattu' ihmisen elämään kuin
    >rakkauden ja pelon tunteet. se on olemassa, sen
    >sijaan se ei ole mihinkään ihmisessä
    >kirjoitettu, että automaattisesti pitäisi olla
    >jo syntyessään fundamentalistimikkihiiristi.

    Usko, rakkaus jne. todellakin ovat ihmiselle
    ainutlaatuisia ominaisuuksia - Jumalan luomia
    piirteitä.

    Jumala myös antoi ihmiselle oman tahdon ja
    vapauden valita. Sen takia ei ole ihmiseen
    kirjoitettu, että syntyessään hänellä on pysyvä
    usko Jumalaan. Tämähän on selvä asia.

    Vai fundamentalistimikkihiiristi.. Hmh.. Sen kun
    pilkkaat. Toivottavasti osaat lopettaa jossain
    vaiheessa.

    >yhtälö on aina
    >juuri niin vaikea, kuin ihminen haluaa siitä
    >tehdä.

    Totta vie. Vihjasin vain, että tätä ei pysty
    loogisesti selittämään.

    >tarvetta uskoa enää... ymmärtänet, että halu ja
    >tarve ovat kaksi eri asiaa. kaikki asiat, mitä
    >ihmiset haluavat, eivät ole heille tarpeellisia.
    >asiat, joita he tarvitsevat voivat olla hyvin
    >yksinkertaisia ja, kun tarve on tyydytetty, ei
    >ole haluja, eikä ole tarvetta. siitä huolimatta

    Halu ja tarve ovat tosiaan eri asioita. Myönnät
    varmaan, että ihminen tavallaan nostaa itsensä
    jumalaksi sillä hetkellä, kun hän ilmoittaa ettei
    hän tarvitse Jumalaa.

    Itsellänikään ei ulkoisesti olisi
    mitään "tarvetta" uskoa, mutta silti haluan - ja
    uskonkin. Usko puolestaan luo tarpeen pysyä
    uskossa, koska siinä tietää olevansa oikealla
    raiteella.

    >ihmisellä voi olla muita haluja ja tarpeita,
    >kuten itselläni se, että ehkä vaikka minun
    >kauttani olisi mahdollisuus ymmärtää minun
    >näkökantani ja se, että jokainen ihminen on
    >ainutlaatuinen ja arvokas, riippumatta
    >ihonväristä, sukupuolesta, uskosta, pankkitilin
    >saldosta. jos ihminen on arvokas, hänen kanssaan
    >voi olla ystävä ja kaveri, ilman sitä
    >vaatimusta, että sen ystävän ja kaverin on pakko
    >päästä taivaaseen, koska siellä ei olisi mukava
    >ilman sitä... kaveri tekee edelleen omat
    >ratkaisunsa, kaikki ihmiset tekevät omansa, eikä
    >niistä yksikään ole toista vähäisempi.

    Ilman muuta. Olet tässä aivan oikeassa - ihan
    joka suhteessa. Omista ystävistäni tietääkseni
    noin puolet uskoo, ja silti jokainen heistä on
    minulle yhtä tärkeä.

    >jos tiedät john lennonin imaginen, niin mieti
    >sen sanomaa. voin suomentaa sen tarpeen tullen.

    Tiedän kyllä laulun sanoman.

    >toinen pieni ehdotus, lue hindulaisesta
    >filosofiasta ajatus passiivisesta vastarinnasta.
    >voi löytyä myös jostain mahatma gandhin
    >kirjasta. netistä saattaa löytyä idea. se on
    >hindulaista filosofiaa. siinä on pitkälti ydin
    >myös kristilliseen ajatukseen 'käännä toinen
    >poski'.

    Väittäisin tuntevani nämäkin asiat riittävän
    hyvin.
    Tyydyn sanomaan, että henkinen sodankäynti.
    Perään voisin vielä huomauttaa, etten ole
    kertaakaan käyttänyt väkivaltaa kehenkään
    ihmiseen. Kerran kyllä olen ottanut turpiini
    eräältä ateistilta..

    >"Uskoon tultaessa elämä annetaankin Jumalan
    >käsiin. Et sinä sitä tietoa menetä, elät vain
    >tietoisena myös siitä, että Jumala vaikuttaa
    >taustalla."
    >käsittääkseni kristinusko on ilman 'itseä'.
    >jos ihminen on tasapainossa itsessään, uskon
    >tarve katoaa. kuten sanoit, pitää haluta uskoa.
    >se halu pakosta eksyttää ihmisen itsestään ja se
    >tietoa katoaa sen halun mukana.

    Kyllä.. itseä ei tarvita Jumalan kanssa, koska
    valinta on tehty ja elämä on annettu Jumalalle.
    Mihin sinä itseä tarvitset? Itsesi etsimiseen?
    Kun ihminen on tasapainossa itsensä ja Jumalan
    kanssa, hän ei tarvitse itseä mihinkään.

    >kysehän on tasapainon menetyksestä, ei
    >ainoastaan uskoon tulosta. ne joilla ei ole
    >tasapainoa siihen pyrkivät ja yleensä myös sen
    >tasapainon löytävät. se jolla on tasapaino
    >itsessään ei heilahda oikein mistään, sen sijaan
    >(kristin)usko ei ole Itse, jos ymmärrät?
    >kristinusko on kaukana siitä itsestä ja
    >tasapainosta. uskonmenetys ei
    >ole vastaavanlainen kokemus... sekin on kohti
    >tasapainoa.

    Usko on sitä, että itse luovutetaan Jumalalle.
    En enää tasapainoisesti epäile mitään.
    Sinä tasapainoisesti epäilet kaikkea?

    Niin.. minä heilahtanut?

    >siitä nimitystä sielu. persoonallisuus on
    >jokaisella ihmisellä, samoin aivot. sen sijaan
    >tätä ei voi sanoa jumalasta :-) vaikka jumala
    >vaikuttaa raamatun pohjalta varsin
    >inhimilliseltä ja persoonalliselta...

    Kyllä Jumala on persoonallinen.

    >hyvin harva ihminen pystyy lopultakaan
    &a

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    "Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys. Olen
    etuoikeutettu, että sain syntyä Suomeen, joka
    todellakin on kristitty valtio. Mm. Intiassakin
    on kristittyjä. Heitä vainotaan ja tapetaan
    jatkuvasti. Tunnen syntyjään intialaisia ihmisiä,
    jotka ovat joutuneet pakenemaan uskonsa puolesta
    pois kotimaastaan."

    mielestäni on väärin ajatella, että vain
    kristityt olisivat sorrettuja ja vainottuja.
    uskoisin, että tiedät varmasti myös muita
    kansoja, joita vainotaan, joilla on aivan eri
    etninen ja kulttuurinen tausta. hindulaisia on
    mm. vainottu ja heidän yliopistonsa aikanaan
    tuhottiin. suomessa voit nähdä, vaikka miten
    somaleja vainotaan ja millainen asema
    mustalaisilla on. amerikan yhdysvalloissa
    ateistilla on huonompi status kuin
    homoseksuaaleilla. mutta näistä kaikista
    sorretuista vain kristityillä se on kirjoitettuna
    tiettävästi kirjaan. siitä he saavat sille
    oikeutuksen ja on niin päivänselvää heille, että
    tulevat sorretuiksi. mutta entä kaikki muut
    sorretut ja vainotut ihmiset? onko heillä mitään
    merkitystä, koska ovat pakanoita? ja sortajat
    saattavat itse olla kristittyjä...

    "Oletko koskaan ajatellut, että kristityissä
    maissa menee yleisesti ottaen paremmin kuin muuta
    uskontoa tunnustavissa maissa."

    olen ja faktatietoa on myös, että siinä missä
    kristityt maat ovat teknologian kärjessä ja ns.
    hyväosaisia, niin toisaalta samoista maista
    löytyy maailman onnettomimman ihmiset.
    onnellisimmat löytyvät köyhistä maista, ei-
    kristityistä ihmisistä. olen aiemmin liittänyt
    kristinuskon ja kapitalismin keskenään... ja
    uskoisin, että selitys on pitkälti niiden
    liitossa.

    "Väitän, että valtaosa kääntymisistä tapahtuu
    muusta uskonnosta kristinuskoon, eikä
    päinvastoin."

    ehkä valtaosa siksi, että kristinusko on edelleen
    voimakkain maailmanuskonto. jos sen sijaan
    verrataan kääntyvien osuutta suhteessa koko
    uskontokunnan ihmismäärään sanoisin, että eniten
    kääntymistä tapahtuu kristinuskosta intialaisiin
    uskontoihin, hindulaisuuteen ja buddhalaisuuteen.
    tai sitten totaaliateismiin.

    "Sama kysymys pätee myös sinuun - tunnustaisitko
    jotain uskontoa, jos olisit syntynyt johonkin
    muuhun maahan? Täällä ei sentään pakoteta."

    tietysti se vaikuttaisi. kulttuurin vaikutus on
    valtava ihmiseen ja siksi on kyse täysin
    sattumasta, että sinä ja minä olemme syntyneet
    suomeen. onko siihen olemassa jokin järjellinen
    syy sinun mielestäsi, miksi näin on käynyt?
    järjelliseksi syyksi ei käy, että täysin järjellä
    käsittämätön jumala on kaikessa absurdiudessaan
    ja järjestelmällisessä järjestymättömyydessään
    näin aatellut...

    "Mikä sinut on saanut epäilemään minun henkistä
    tasapainoani?"

    epäilen jokaisen ihmisen tasapainoa. vaikka vain
    sen takia, että ihmiset viitsisivät ajatella
    hiukan sitä, millainen todella on ja miksi tekee
    asioita, mitä tekee. mitä enemmän ihminen on
    kallellaan johonkin ääripäähän, kuten vaikka
    ääriuskovaisuuteen, sitä kauempana on
    tasapainosta. mitä neutraalimpi asenne on elämään
    ja ihmisiin, sen lähempänä on tasapainoa. itse
    olen tietyllä tavalla ääripäässä parissa asiassa,
    mutta toisaalta, mitä ei ole, sitä ei ole ja
    tarve määrittelee lopulta sen, miksi ihminen
    tekee mitä tekee. olen absolutisti, se on
    ääripää, mutta perustuu täysin siihen, ettei ole
    tarvetta. ihmisen luontainen tila on alkoholiton
    ja se luontainen tila on neutraali, mutta se
    neutraali alkoholiton tila saa sanana merkityksen
    absolutisti, joka on ääripää. samoin ateismissa.
    ihmisen luontainen tila on se, jossa syntyy,
    vailla uskoa. joten ateismi on siinä vain se
    ihmisen luontainen tila, josta eri tarpeet ja
    halut, pelot saavat erkautumaan. henkisessä
    tasapainossa nuo ovat ensisijaisen tärkeitä. yksi
    luontainen tila, josta ihminen ei taida päästä
    oikein irti on rahattomuus. käytännössä se on
    askeesia, ääripää. joka tapauksessa maailmassa ja
    yhteiskunnassa on kohtuullisen mahdoton elää
    täysin rahatta, vaikka se olisi ihmisen
    luontainen tila. ja toisaalla rikkaudessa
    ääripäätä ei ole edes olemassa... mutta sinne
    pyrkijöitä varmasti on.

    "Pakottiko Jeesus uskomaan?
    Ihmiset ovat tuoneet väkivallan kristinuskoon, ei
    Jumala."

    pakottiko jeesus nämä käännyttäjät pakottamaan on
    mielestäni tärkeämpi kysymys... tai oliko millään
    tavalla osallisena... edes ajatuksen tasolla?

    jos jeesus oli motivoija, niin kyllä se jeesus
    jollain tavalla on ollut mukana niissä väkivallan
    teoissa. toki, jälleen kerran ihminen ihmisiä
    tappaa, ihminen varastaa, ihminen on ihmiselle
    julma, ei jumala, eikä siksi jeesus. jos unohdit,
    mitä aiemmin tässä mailissa asiasta kerroin, voit
    kerrata... en jaksa toistaa.

    "Tarkoitin lähinnä, että kiihko-"kristityt"
    pilkkaavat Jumalaa miekkoinensa. Tässä ei ole
    kyse uskosta."

    toki, mutta ovat samalla tehneet erittäin hyvää
    työtä viedessään kristinuskoa eteenpäin. siitä
    saat jopa sinä kiittää heitä ja suomalainen
    koululaitos kaikkineen... kyse on ihan
    käytännöstä ja siitä, miten nämä julmat,
    saatanalliset teot ovat saaneet aikaan jotain
    hyvää, mm. sinun uskosi. olisihan voinut käydä
    niin, että kristityt olisivat tehneet
    käännytystyönsä ilman miekkoja, silloin olisi
    kestänyt vain huomattavasti pidempään. ja ajan
    mittaan olisivat muslimit tulleet arabiasta ja
    karauttaneet läpi euroopan ja sinäkin olisit
    muslimi... ja valitettavasti MYÖS MINÄ!

    "Tekisi mieleni sanoa, että kärjistät hieman.
    Kyllä sanoma varmasti on kulkenut rakkaudellakin
    eikä pelkästään miekoin."

    on toki. mutta miekka on ollut siinä välttämätön
    apuväline historiassa. eihän se miekkaan ole edes
    rajoittunut, onhan niitä muitakin vallan ihania
    välineitä kehitetty, millä varmasti saadaan
    ihmisestä noituus ja kielilläpuhuminen ulos...
    luulen, että rakkaudenaika on vielä edessäpäin.
    tällä hetkellä ihmiskunta on tietyllä tavalla
    keskellä prosessia. kun se rakkaudenaika koittaa,
    ei ole enää tilaa vanhakantaiselle
    kristinuskolle, vaan paratiisi on maan päällä.
    kyseessä on utopia, josta olen puhunut pari
    kertaa aiemmin täällä.

    se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että
    kristinusko on sotaisimpia uskontoja. sen voi
    yhtä hyvin todistaa jo vanhasta testamentista,
    jossa tehtiin kansanmurhia. et voi kieltää sitä,
    etteikö nimenomaan armollisen jumalan nimeen
    olisi vedetty nirri pois juuri niiltä
    pasifisteiltä ja rauhanlähettiläiltä, joita ehkä
    kristityt itse olisivat tarvinneet leiriinsä,
    mutteivät koskaan raamatun opettamalla tavalla
    tule heitä saamaan mukaan... hindulaisilla ja
    buddhalaisilla tulee aina olemaan etulyöntiasema,
    vaikka ne pyyhkäistäisiin pois organisoituneiden
    uskontojen listoilta.

    "...ja vielä ihmetellään, miksi osa kirkoista ja
    seurakunnista on mätiä. :)"

    kuka muodostaa ne seurakunnat ja ketä niissä
    kirkoissa käy?

    ">et ole ymmärtänyt ateismin luonnetta. ateisti
    >nimenomaan myöntää asioiden käsittämättömyyden
    >ja tulevat sen kanssa toimeen. jumala on yksi
    >käsittämättömistä asioista muiden joukossa.
    Entä rakkaus?"

    kerroin näkemykseni aiemmin. kristinuskon jumala
    ei ole rakkaus. häntä voi toki rakastaa, ihan
    niin paljon kuin sydän kestää, mutta se ei
    tarkoita, että jumala rakastaisi takaisin... sen
    sijaan ihminen itse voi niin tulkita itsessään.
    rakkaus on tunnetila, uutta luova, hedelmällinen
    ja siksi jumalallinen, muttei jumala.

    "Tähän vastaus ylempänä, miksi en sitä tee.
    'Vääristynyt' oli kylläkin väärä sana..
    Mutta onko rankaiseminen hyvä vai paha asia?
    Tämä tosin menee jo etiikan puolelle.."

    vastaukseni on myös edellä. kohdassa tuomio vs.
    armo. sanoisin edelleen, että se on sitä harmaata
    aluetta, jossa on toki hyvät puolensa ja pahat
    puolensa. riippuu täysin myös siitä, että ketä
    rangaistaan ja miksi.

    "No, ateisti ei usko Jumalaan, joten hän on
    täydellinen vastakohta uskovalle tuossa mielessä.
    "tiedät todennäköisesti.." Voi hyvä tavaton.
    Miksi edes vaivaudut keskustelemaan kanssani, jos
    pidät minua typeryksenä?"

    ateisti ei ole uskovan vastakohtapari. ateismi on
    myös usko. sillä ei ole kirjoitettua
    oppijärjestelmää, kuten kristinuskolla tai muilla
    maailmanuskonnoilla, mutta se on silti usko. mikä
    on uskonnon, uskovan vastakohta? tullaan lopulta
    kysymykseen, mikä on ihmisen vastakohta... koska
    siitä se löytyy paremmin. pitää määritellä
    ihminen ja mikä erottaa ihmisen kaikista muista
    eläinlajeista ja kivistä... ja lopulta... kivistä
    ei löydy henkeä, kasveista löytyy henki, muttei
    tajuntaa... vastakohta on siis jokin, joka ei
    usko, jolla on henki ja persoona, joka elää...
    käykö niin, että uskovan vastakohta on se, joka
    ei usko, johon uskotaan. uskovan vastakohta on
    jumala?

    huomautukseni tuosta todennäköisyydestä oli
    sarkastinen, koska varmasti tiedät. mutta en
    tiedä miksi kristittyjen taistelu on niin
    selvästi ateisteja vastaan, kun maailmassa on
    niin paljon muutakin kuin ateisteja. asenne ja
    käsitys on hieman samanlainen kuin käsitys siitä,
    että kaikki muut paitsi kristityt ovat
    saatananpalvojia. se käsitys on naurettava,
    säälittävä ja ahdasmielinen kuin PIRU. ettei
    voisi jopa sanoa niin, että koko ajatus on
    saatanasta. ja niinhän se oli, että 'se joka
    toista nimittelee, on itse'. saatananpalvoja on
    jo aika typerä heitto... varsinkin ihmiselle,
    jonka elämään ei kuulu jumala, eikä saatana.
    osoittaa vain, miten vähissä uskovien
    vaikutuskeinot ovat ja miten ylpeitä he haluavat
    olla omasta uskostaan. mitä raamattu sanoo
    ylpistymisestä?

    "Ajattelin ettei tässä tarvitse sen kummemmin
    ottaa kantaa henkimaailmaan, mutta niin.
    Saatanallakin on keinonsa. Otaksun, että tässä
    kohtaa hihittelet niin voimakkaasti, että syntyy
    vaaratilanne penkiltä putoamisen muodossa. Jos et
    hihittele, olet väistänyt yhden ansakuopan."

    uskonasiat eivät saa minua nauramaan.
    juutalaisuus/kristinusko on ehkä yksi
    vaarallisimmista uskoista, mitä ikinä maa on
    päällään kantanut, siinä ei ole mitään hauskaa.
    toki jotkut ajatukset joskus ovat niin
    naurettavia, että saa naurahtamaan, mutta
    silloinkin naama pysyy peruslukemilla.

    "Siitä, että saatana osaa naamioitua
    mestarillisesti."

    tutustu buddhalaisuuteen, ennenkuin TUOMITSET.
    buddhalaisuuden perusoppeja (jotka ovat edelleen
    vanhempia kuin UT) on, että rakasta lähimmäistäsi
    niinkuin itseäsi ja älä tee toisille sellaista,
    mitä et toivoisi heidän tekevän sinulle. tämän
    jälkeen sama teksti esiintyy UT:ssa jeesuksen
    kristuksen sanomana. mikä on yhtälö, jota tässä
    kohtaa haet?
    a) buddhalaiset opit ovat saatanasta.
    b) buddhalaiset opit ovat vanhempia kuin
    jeesuksen.
    c) jeesuksen opit ovat osin samoja kuin
    buddhalaisuuden.
    d) jeesuksen opit ovat saatanasta.
    miltä kuulostaa? tutustu, ennenkuin tuomitset.
    tiedät edes hiukan, mistä puhut.

    "Totta, ja asioista voi keskustella.
    Toivottavasti sisimpään tarttuu jotain.."

    toivottavasti mun kirjoituksistani on sulle
    jotain hyötyä. itse tunnen moneen kertaan
    toistetuista syistä kristillisen moraalin ja
    etiikan, opetukset jne. sen lisäksi tunnen muita
    uskontoja. uutta tarttuu minuun hyvin vähän. pht
    on uskovista ainoa, jolta voin täällä saada
    jotain uutta näkökulmaa...

    "Minä puolestani ihmettelen, miksi luulet minun
    ajattelevan noin.
    Tuntuisit pikemminkin olevan hyvin järkevä
    ihminen.. ja siinäpä se juuri onkin.
    Pohdi rakkautta."

    koska eikö sinunkin mielestäsi ole hullua, että
    kieltäydyn vastaanottamasta tai edes
    harkitsemasta jeesusta kristusta? jos ei se ole
    hulluutta niin tyhmyyttä... eikö niin?
    corvettematka kuuhun kuulostaa huomattavasti
    järkevämmältä, ainakin siinä puhutaan
    konkreettisista asioista.

    rakkautta olen pohtinut jo kahdesti, mutta jos
    haluat, että pohdin sitä pidemmälti voin kertoa
    mielipiteeni rakkaudesta jälleen, neurologian
    kannalta. tullaan kysymykseen, että mistä
    tunteet, tietous, tieto, havainnot jne.
    muodostuvat. ja mistä siksi myös usko muodostuu.
    kaikki vastaukset löytyvät kallon sisältä ja kyse
    on täysin subjektiivisista asioista. rakkaus on
    myös erittäin subjektiivinen tunne, vaikka sitä
    kuinka yrittäisi kuvailla omaa tunnettaan, niin
    se tunne ei toiseen tartu sellaisena...

    nyt täytyy lähteä hakemaan ruokaa. tästä tuli
    aikamoinen hehtokirjoitus. toivottavasti jotain
    uusia ajatuksia syntyi. illanjatkoa.

    >mielestäni on väärin ajatella, että vain
    >kristityt olisivat sorrettuja ja vainottuja.
    >sorretuista vain kristityillä se on
    >kirjoitettuna tiettävästi kirjaan. siitä he
    >saavat sille oikeutuksen ja on niin päivänselvää
    >heille, että tulevat sorretuiksi. mutta entä
    >kaikki muut sorretut ja vainotut ihmiset? onko
    >heillä mitään merkitystä, koska ovat pakanoita?
    >ja sortajat saattavat itse olla kristittyjä...

    Lähtökohtahan on, että ketään ei saisi/pitäisi
    sortaa - myöskään kristityn. Tietenkin eri
    paikoissa sorretaan eri ihmisiä eri syistä. On
    lohduttavaa tietää, että Jumalakin tiesi tämän.
    Sortaminen ei kuitenkaan ole oikein.

    >"Oletko koskaan ajatellut, että kristityissä
    >maissa menee yleisesti ottaen paremmin kuin
    >muuta uskontoa tunnustavissa maissa."
    >olen ja faktatietoa on myös, että siinä missä
    >kristityt maat ovat teknologian kärjessä ja ns.
    >hyväosaisia, niin toisaalta samoista maista
    >löytyy maailman onnettomimman ihmiset.

    Totta tuokin, mutta onnettomuus ei johdu
    kristinuskosta.

    >onnellisimmat löytyvät köyhistä maista, ei-
    >kristityistä ihmisistä. olen aiemmin liittänyt
    >kristinuskon ja kapitalismin keskenään... ja
    >uskoisin, että selitys on pitkälti niiden
    >liitossa.

    Kristinusko ja kapitalismi eivät ole liitossa.
    Ihmiset itse ovat ottaneet rahan jumalakseen,
    joten onnettomuuttahan siitä syntyy.

    >"Väitän, että valtaosa kääntymisistä tapahtuu
    >muusta uskonnosta kristinuskoon, eikä
    >päinvastoin."
    >ehkä valtaosa siksi, että kristinusko on
    >edelleen voimakkain maailmanuskonto. jos sen
    >sijaan verrataan kääntyvien osuutta suhteessa
    >koko uskontokunnan ihmismäärään sanoisin, että
    >eniten kääntymistä tapahtuu kristinuskosta
    >intialaisiin uskontoihin, hindulaisuuteen ja
    >buddhalaisuuteen. tai sitten totaaliateismiin.

    Näin voi tosiaan olla.

    Oikeastaan lähdin väärille raiteille. Ei määrillä
    ole juuri tekemistä minkään kanssa. Se vain
    kuvastaa valintojen lukumäärää.

    >tietysti se vaikuttaisi. kulttuurin vaikutus on
    >valtava ihmiseen ja siksi on kyse täysin
    >sattumasta, että sinä ja minä olemme syntyneet
    >suomeen. onko siihen olemassa jokin järjellinen
    >syy sinun mielestäsi, miksi näin on käynyt?

    Enhän minä syytä pysty kertomaan, eikä ole
    tarviskaan. Kristinusko on jo levinnyt lähes
    kaikkialle maailmaan, joten luotan, että Jumala
    olisi löytänyt minut Amazonin varreltakin.

    >järjelliseksi syyksi ei käy, että täysin
    >järjellä käsittämätön jumala on kaikessa
    >absurdiudessaan ja järjestelmällisessä
    >järjestymättömyydessään näin aatellut...

    Miksi sinä koko ajan vaadit minulta järjellistä
    syytä? Olen jo tasapainossa Jumalan kanssa ilman
    sitä. :)

    >ihmisen luontainen tila on se, jossa syntyy,
    >vailla uskoa. joten ateismi on siinä vain se
    >ihmisen luontainen tila, josta eri tarpeet ja

    Ihminen syntyy tilassa, jossa hänellä on vapaus
    valita.

    >pakottiko jeesus nämä käännyttäjät pakottamaan
    >on mielestäni tärkeämpi kysymys... tai oliko
    >millään tavalla osallisena... edes ajatuksen
    >tasolla?
    >jos jeesus oli motivoija, niin kyllä se jeesus
    >jollain tavalla on ollut mukana niissä
    >väkivallan teoissa. toki, jälleen kerran ihminen
    >ihmisiä tappaa, ihminen varastaa, ihminen on
    >ihmiselle julma, ei jumala, eikä siksi jeesus.
    >jos unohdit, mitä aiemmin tässä mailissa asiasta
    >kerroin, voit kerrata... en jaksa toistaa.

    Vastauskin löytynee tuolta aiemmasta viestistä..

    >niin, että kristityt olisivat tehneet
    >käännytystyönsä ilman miekkoja, silloin olisi
    >kestänyt vain huomattavasti pidempään. ja ajan
    >mittaan olisivat muslimit tulleet arabiasta ja
    >karauttaneet läpi euroopan ja sinäkin olisit
    >muslimi... ja valitettavasti MYÖS MINÄ!

    Noo, Jumala löytää muslimeitakin, ja moni heistä
    haluaa kääntyä.

    Ei nyt kuitenkaan ryhdytä spekuloimaan. Ei sitä
    voi varmuudella tietää, vaikka sanoma olisi
    levinnyt paremminkin.

    >luulen, että rakkaudenaika on vielä edessäpäin.
    >tällä hetkellä ihmiskunta on tietyllä tavalla
    >keskellä prosessia. kun se rakkaudenaika
    >koittaa, ei ole enää tilaa vanhakantaiselle
    >kristinuskolle, vaan paratiisi on maan päällä.
    >kyseessä on utopia, josta olen puhunut pari
    >kertaa aiemmin täällä.

    Minäkin uskon, että rakkauden aika on edessä
    päin. En kuitenkaan samalla tavoin kuin sinä.

    >"...ja vielä ihmetellään, miksi osa kirkoista ja
    >seurakunnista on mätiä. :)"
    >kuka muodostaa ne seurakunnat ja ketä niissä
    >kirkoissa käy?

    Ihmiset, joilla suurimmalla osalla on usko ja
    hyvä tahto, ja joita se ei häiritse.. jossain
    vaiheessa toivottavasti alkaa häiritsemään.

    >kerroin näkemykseni aiemmin. kristinuskon jumala
    >ei ole rakkaus. häntä voi toki rakastaa, ihan
    >niin paljon kuin sydän kestää, mutta se ei
    >tarkoita, että jumala rakastaisi takaisin... sen
    >sijaan ihminen itse voi niin tulkita itsessään.
    >rakkaus on tunnetila, uutta luova, hedelmällinen
    >ja siksi jumalallinen, muttei jumala.

    Jumala rakastaa takaisin, ja sen myös tuntee!

    Loppuviestin käsittelen ensi viikolla. :)

    "Totta tuokin, mutta onnettomuus ei johdu
    kristinuskosta."

    tietyssä mielessä sillä on kuitenkin kytkös.
    kristinusko, vaikka on ikäänkuin ihmisen asialla
    on syystä tai toisesta omineet kirkot. nykyiset,
    teollistuneet ja sivistyneet länsimaat ovat
    kristittyä aluetta. vain japani kehityksen
    kärkimaista taitaa olla niistä laskelmista
    ulkona. mielenkiintoinen kysymys siis on, että
    miksi juuri mammonaavihaava kristitty maailma on
    rikkain, mutta onnettomin? kun taas maat, joissa
    kristinusko ei juurikaan vaikuta ja ryvetään
    melkeinpä suosiolla köyhyydessä, on huomattavasti
    onnellisempaa väestöä...?

    "Kristinusko ja kapitalismi eivät ole liitossa.

    joten onnettomuuttahan siitä syntyy."

    kaikki armolahjat, raha, almut... kaikki ovat
    kristillistä perinnettä, vaihdantataloutta. anna
    700,- niin saat palan taivasta. ihminen toki on
    tämän ottanut käyttöön, mutta mikseivät samaa tee
    vaikkapa hindut tai taolaiset? miksei niissä
    maissa ole tehty uskonnosta yhtä massiivista
    bisnestä kuin länsimaissa?

    "Oikeastaan lähdin väärille raiteille. Ei
    määrillä ole juuri tekemistä minkään kanssa. Se
    vain kuvastaa valintojen lukumäärää."

    niinhän se tekee. toisaalta se ehkä kuvastaa
    sitä, missä suhteessa eri uskontojen edustajat
    pettyvät omaan uskoonsa. ylivoimaisessa ja
    suvereenissa kärjessä ovat kristityt.

    "Miksi sinä koko ajan vaadit minulta järjellistä

    sitä. :)"

    en vaadi, kyselen syitä. tosiasiahan on, ettei
    kaikkeen ole järjellistä selitystä ja silloin
    yksi uskoo kaaokseen, sattumaan, yksi jumalaan,
    järjestykseen. kukin tavallaan.

    tähän väliin otan toisen esimerkin psykiatriasta.
    terapeutin, joka opiskelee tietyn järjestelmän,
    vaikkapa psykoanalyysin, on uskottava analyysin
    toimivuuteen. siitä uskosta on apua hoitotyössä
    ja toisaalta tulla kohdeltulta uskottavana
    terapeuttina. siitä huolimatta terapioita on
    useita eri lajeja ja laatuja, jokaiseen uuteen
    terapiamuotoon ryhtyvä uskoo omaan tapaansa.
    uskoo sen olevan parempi kuin muut. kuulostaa
    hieman uskonnolta? mutta mitään järjellistä syytä
    ei siinäkään ole taustalla, että joku uskoo
    kynsinhampain psykoanalyysin olevan parempi kuin
    transaktioterapia, kyse on vain tunteesta, omasta
    uskosta siitä, että mikä tehoaa, mikä on oikein.
    myös eri terapiamuodot käyvät keskenään taistelua
    asiakaskunnasta jne. mutta onko tässä nähtävissä
    jumalan käden työ vai ihmisen sisäinen halu ja
    tarve löytää totuus, uskoa? vaikkei totuutta
    terapiamuodoissakaan ole löydettävissä, yhdelle
    toimii yksi, toiselle toinen... voi vain sanoa,
    että väärä muoto on se, joka saa aikaan pelkkää
    vahinkoa. psykologiassa on kuitenkin selvä
    järjestys ja sen tarkoituksena on löytää syitä ja
    seurauksia ihmisestä itsestään. uskonnollinen
    usko pyrkii löytämään syitä ja seurauksia kaiken
    käsityskyvyn ulkopuolelta.

    "Ihminen syntyy tilassa, jossa hänellä on vapaus
    valita."

    tästäkin löytyy jo eri kristittyjen käsityksistä
    poikkeavuuksia. tai sitten vain epäselvää
    filosofointia, jossa en pysy perässä...
    tyyliin: "jumala ottaa vain tietyt, mutta ihminen
    itse voi valita..." jos jumala on jo päättänyt,
    millä tavalla ihminen omaehtoisesti pystyisi
    päättämään.

    "Ei nyt kuitenkaan ryhdytä spekuloimaan. Ei sitä

    levinnyt paremminkin."

    JOPA minä keksin paremman tavan levittää uskoa
    kuin jumala. varmasti keksisit sinäkin, kun
    tarkkaan ajattelisit. sodat ovat olleet kuitenkin
    ehkä helpoin ja tehokkain keino, varsinkin
    kansoja vastaan, joilla ei ole mitään
    mahdollisuutta selvitä hyökkäyksestä.

    "Minäkin uskon, että rakkauden aika on edessä
    päin. En kuitenkaan samalla tavoin kuin sinä."

    niin, rakkaudenaika minulla on samaa kuin
    rauhanaika, tasa-arvon aika. niin hullulta kuin
    ehkä kuulostaa, niin kristinusko on yksi eniten
    tasa-arvoa aiheuttavista uskomuksista, joten sen
    on pakko muiden eriarvoisuutta aiheuttavien
    uskomusten ohella väistyttävä tieltä tai
    rakkaudelle ja rauhalle ei ole tilaa.

    "Ihmiset, joilla suurimmalla osalla on usko ja

    vaiheessa toivottavasti alkaa häiritsemään."

    on tullut vastaan kristittyjä, jotka jollain
    kierolla tavalla tuntuvat vieroksuvat ajatusta
    olevansa millään tavalla vastuussa elämästään.
    mutta nimenomaan he, ihmisinä tekevät elämänsä,
    he tekevät valintansa. jos
    tällaisia 'kättenpesijöitä' on koko kirkkokunta
    täynnä, niin ei ole juurikaan ihme, että kirkko
    on niin sekaisin kuin on. vastuu on yksin
    jumalan, ihmisellä ei ole mistään mitään
    vastuuta. tämän voi ymmärtää niin monella
    tavalla, että jälleen olisi toinut teidän
    jumalanne antavan hieman yksityiskohtaisemmat
    ohjeet kirkon toiminnasta ja vastuusta.

    "Jumala rakastaa takaisin, ja sen myös tuntee!"

    tottakai sen tuntee, jos uskoo. ne, jotka eivät
    tunne rakkautta ovat epävarmoja tai heillä ei ole
    täyttä halua ja kykyä uskoa. ne, jotka uskovat
    kovasti lehmien osaavan lentää, varmasti saavat
    siihen tarvittavat todisteet jostain, tavalla ja
    toisella ja tuntevat erittäin voimallisesti...
    riippuen tietysti sitten siitä, että mitä se
    lentävä lehmä tuo maailmaan. jos se on rauhaa
    niin lentävä lehmä on suoraansanoen suotavaa
    todistaa todeksi.

    Äänestä

  • Kaizu&lt;&gt;&lt; kirjoitti:

    "K.
    Kuolema ei tule, ellei Jumala salli. Jumalan
    Poika Jeesus on voittanut kuoleman. Uskon määrä
    on jokaisella sen mukainen, mitä Jumala armossaan
    antaa ja katsoo minunkin tarvitsevan."

    >>entä, jos koet joskus tulevaisuudessa heikon
    hetken ja juuri silloin päättyy sun maallinen
    taivalluksesi. olet elänyt 54 vuotta siinä
    toivossa, että taivaaseen mennään, mutta sen
    nanosekunnin takia menetkin helvettiin. tai, jos
    ihminen, joka on ikänsä käyttänyt kristittyjen
    pilkkaamisen, tappamiseen jne. kääntyy
    kristinuskoon puolivahingossa, juuri ennenkuin
    tajuaa, ettei siinä ole mitään järkeä, pääsee
    siksi taivaaseen? tai ylipäätään... taivashan on
    täynnä murhamiehiä, mitä helvetissä on?
    buddhalaisia, taolaisia, ateisteja,
    humanisteja...
    niitä, jotka pyrkivät rakentamaan maailmasta
    paremman saavat tuomion helvettiin. thank you.<<

    K.
    Jumala antaa lapsilleen leipää, eikä kiviä. Jos
    Jeesuksen omat temmattaisiin pois, ei sen
    hetkinen epäusko poistaisi pelastumista, koska
    Jeesus näkee sen hetkittäiseksi.

    Jumala heittää meille täkyjä ja koettelee meidän
    uskomme vahvuutta. Sitä enemmän saamme hommia,
    mitä paremmin Hänen antamistaan koetuksista
    selviämme. (nim. merkki. Tämän hatarasti
    oivaltanut). Kysymys on siis ihmisen valinnoista.
    joko hän valitsee omaien mielihalujensa
    mukaisesti tai antaa Jeesuksen tehdä työtä
    itsessään.

    "K.
    Uskon, niin kuin Raamattu ilmoittaa asiasta, eli
    Jumala pelastaa kenet haluaa. Jos siis olet
    kuullut Jeesuksesta, etkä halua pelastua, niin ei
    pakkoa ole siihen."

    >>jumala pelastaa kenet haluaa? siis vaikkapa
    minut, vaikka olen kuullut jeesuksesta, mutten
    häneen usko? vai meneekö tässä raja, jota ei
    ylitetä? ja mistä tiedät, jos jumala on ainoa,
    joka tietää päivämäärät ja ne, jotka taivaaseen
    pääsevät? ristiriitoja on ainakin tarpeeksi. ja
    miksi aina sanot 'halua', kun kyse
    on 'tarpeettomuudesta', ei haluttomuudesta.<<

    K.
    Kenet Jumala pelastaa, sille tulee kyllä ilmoitus
    asiasta - käsittääkseni. Kukaan ei ole oikeastaan
    kovin pitkään Jumalan lapsi tietämättään.
    Kaverini oli hetken tietämättään Jumalan lapsi.

    "Ne, jotka eivät ole Jeesuksesta kuulleetkaan,
    ovatkin jo asia erikseen. Teot ratkaisevat, koska
    moraali ja omatunto on Jumalan asettamia."

    >>taas jahkataan siis siitä, että mitä, jos ei
    ole
    ottanut jeesusta vastaan, mutta siitä huolimatta
    elää kuten jeesus on saarnannut. uskoisin, että
    suurin osa PAKANOISTA elää juuri saman etiikan
    mukaan, eikä minkään muun. kristityt itse
    rikkovat lakejaan, ne joilla ei ole lakia, eivät
    voi sitä myöskään rikkoa ja siksi elävät ns.
    nuhteessa omaehtoisesti.<<

    K.
    Tämä pelastusasia on kaikenkaikkiaan niin vaikea,
    että se ei kertakaikkiaan selviä ihan helpolla.
    Tätä täytyy opiskella ja kysyä Jumalalta.

    "K.
    Varsinkin, kun olet ilosanomasta kuullut."

    no, toistan edelleen, että olen kuullut tästä
    kaikkien tappajien ja sieluttomien kristittyjen
    iloisesta Isästä, jonka aivotuksista ei ota
    selvää edes lapsi ja, johon ihmiset haluavat
    syystä tai toisesta uskoa. olen lukenut ihan
    tarpeeksi, ymmärtänyt tarpeeksi, jotta olen
    valintani sen puolesta tehnyt, etten
    sitä 'ilosanomaa' tarvitse omaan elämääni.

    K.
    Siinähän se onkin - nämä kun eivät ole järjen
    asioita, vaan sydämen tunteen. Usko ei ole silti
    mikään tunne, vaan se on uusi elämä.

    "K.
    Ei sellaista ihmistä olekaan, ellei puhuta
    vähämielisistä tai yleensä mihinkään valintoihin
    kykenemättömistä."

    teetkö jumalan töitä, kun tiedät?

    K.
    Teen. Olen Hänen hommissaan, kuten muutkin
    kristityt.

    "Syntiä on myös esim vihata jotain, koska silloin
    on jo mielessään tappanut hänet - sanoi Jeesus.
    Aviorikoksenkin on tehnyt, kun ajattelee edes
    himoiten, muusta kun vaimostaan. Avioliitto on
    ollut siihen aikaan tavallinen ja solmittu
    varhain."

    >>tarkkaanottaen mitä tunteita ihminen saa
    tuntea?
    ja, kun kuitenkaan ei pitäisi niitä tunteita
    torjua, vaan niiden pitäisi antaa tulla ulos.<<

    K.
    Ihminen saa tuntea kaikkia tunteita, eikä ole
    tarkoitus niitä salvata. Jos vihaat jotain
    ihmistä kristittynä, niin tilanne on kestämätön.
    Vihamiehelle pitää antaa ennen pitkää anteeksi,
    muuten tulee itselle paha olo. Helpommalla siis
    pääsee, kun tekee Jumalan tahdon.

    "K.
    Perussana on salpa, salpata - olisiko tuo oikea
    muoto?"

    >>on, toinen hyvä sana on torjua tai kieltää. jos
    torjut tai kiellät tunteesi, estät niiden pääsyn
    ns. iholle.<<

    K.
    Usko ei ole tunneasia. Se on valinta.

    "K.
    Pahassa ei ole hyvää, muuten se ei ole paha."

    myös eclipsen vakiovastaus :-) eihän autokaan ole
    auto, ellei se ole auto.

    K.
    Esitäpä joku asia, niin koitan ottaa siihen
    laajemman näkökannan. Se on siis joko hyvä, paha
    tai neutraali.

    "K.
    Jumalalle jotkin neutraalit teot ovat esim.
    Kävely. Jos kävelet, niin se ei todellakaan
    varmaan ole hyvää, eikä pahaa, mutta miksi
    kiinnostua tällaisesta ja johdatella keskustelua
    pois tärkeämmästä, eli ihmisen pelastumiseen
    vaikuttavista asioista. Tietenkin kävelykin voi
    olla pahaa, jos teet sen tulisilla hiilillä, tai
    porttolassa. :)"

    >>neutraalit teot ovat toiseksi asia erikseen,
    toiseksi myös niissä on puolensa. mielestäni jo
    pelkästään hengittämisessä on omat hyvät ja
    huonot puolensa, riippuu ihan elämäntilanteesta
    ja montako kristittyä hengittää niskaan. mutta
    jos keksit vastakkainasetteluja, mitkä mielestäsi
    ovat selvästi pahoja asioita ja sitten, mitkä
    ovat hyviä. niin onko olemassa vai ei,
    tilanteita, jossa itseasiassa ne pahat asiat ovat
    hyviä ja hyvät pahoja? mieti asiaa. älä etsi
    vastausta raamatusta, jos mahdollista.<<

    K.
    Kerro sinä esimerkkejä asioista, joissa on sekä
    hyvä, että paha.

    "K.
    Aku Ankka on ihmisen luoma sarjakuvahahmo, mutta
    Jeesus Kristus on todellinen historiallinen
    henkilö, jonka puheista ei voi muuta päätellä,
    kuin että Hän on ollut jotain wery special."

    >>toki on, kuten myös jumala. ehkä olisi ollut
    parempi pyytää sinua kääntymään buddhalaisuuteen,
    niin mä voin harkita kristinuskoa :-) eli ala sä
    seuraamaan siddharta gautamaa, mä sitten
    jeesusta. onko sovittu? sehän on helppo homma vai
    kuinka? ainakin niin itse sanoit... ja, mitä
    siinä menettää? :-)<<

    K.
    Miten olisit Buddhan ollut hyväksymässä, mutta et
    Jeesusta?

    "Huomaatko, että usko ja Pyhä Henki
    annettiin. Sitä ennen ei kukaan voinut täysin
    uskoa. Pietarikin lähti kalastelemaan, kaiken
    kokemansa jälkeen. Pyhän Hengen vuodatuksen
    jälkeen alkoi tapahtumaan."

    kuka näin sanoo?

    K.
    Raamattu. Ihmeteotkin alkoivat silloin vasta,
    lukuunottamatta riivaajien karkoittamisia.

    tuntuu, että tähän viestiin oon jo vastannut,
    mutta en oo varma. ei ainakaan tuossa listassa
    vastausta näkynyt... mutta koitetaan uudemman
    kerran.

    "K.
    Jumala antaa lapsilleen leipää, eikä kiviä. Jos
    Jeesuksen omat temmattaisiin pois, ei sen
    hetkinen epäusko poistaisi pelastumista, koska
    Jeesus näkee sen hetkittäiseksi."

    entä muille lapsille? saako muut lapset leipää?
    ja, miten käy, jos on hetkittäisesti uskossa?
    jumala varmasti tietää myös, mitä ehkä 10 vuoden
    sisällä toisen kuolemasta olisi voinut tapahtua,
    jos olisi silloin sitten tehnyt jotain pahaa ja
    vielä päälle pakanoitunut... olisi tullut
    pahemmaksi syntiseksi. voiko ihmistä tuomita sen
    pohjalta? esim. kuka tietää millainen minä oon 15
    vuoden päästä tai sinä...

    "Jumala heittää meille täkyjä ja koettelee meidän
    uskomme vahvuutta."

    miksi koettelee, jos jo tietää, kuka kestää ja
    kuka ei?

    "Kysymys on siis ihmisen valinnoista.
    joko hän valitsee omaien mielihalujensa
    mukaisesti tai antaa Jeesuksen tehdä työtä
    itsessään."

    millä selität sen, että jotkut ihmiset eivät
    valitse jeesusta, eivätkä koko miehestä mitään
    tiedä, mutta silti tekevät luonnostaan niinkuin
    jeesus opetti? ja millä selität, jos kyseinen
    henkilö on ateisti, joka ei voi koko
    jeesushöpinää ymmärtää? eli pitää jeesusta
    feikkinä, huijarina tms. ja jumalaa ihmisen
    luomana. eli voi hyvin pilkata kristinuskon
    jumalaa, mutta toimia luonnostaan jeesuksen
    opetusten mukaan, onko se mahdollista ylipäätään?
    mä sanoisin, että on.

    "K.
    Tämä pelastusasia on kaikenkaikkiaan niin vaikea,
    että se ei kertakaikkiaan selviä ihan helpolla.
    Tätä täytyy opiskella ja kysyä Jumalalta."

    toivottavasti saat selkoa. mutta toivottavasti et
    korota itseäsi kuten eclipse ja hevoinen. pysy
    nöyränä niin jumalille kuin ihmisille. tämä elämä
    on kuitenkin elettävä, ennenkuin pääset
    taivaseen...

    "K.
    Siinähän se onkin - nämä kun eivät ole järjen
    asioita, vaan sydämen tunteen. Usko ei ole silti
    mikään tunne, vaan se on uusi elämä."

    usko on rakkauden sukulainen... kyllä kyseessä on
    valtava tunnevoima. ei suoranainen tunne, mutta
    tiedät, että epävarmuus uskosta voi aiheuttaa
    paljon muutakin lieveongelmaa kuin sen pelkän
    epävarmuuden. siinä voi koko ihminen luhistua
    henkisesti, riippuu kuinka tiukasti siinä 'oman
    totuutensa pallilla' istuu. epävarmuus on
    tietysti aivan toisenlainen tunne kuin totaalinen
    varmuus, eikö niin? huomattavasti parempi...
    mukavampi... siihen tunnetilaan varmasti
    haluaisivat kaikki, paitsi esim. minä.

    "K.
    Teen. Olen Hänen hommissaan, kuten muutkin
    kristityt."

    siitä huolimatta TE OLETTE ihmisiä. se, joka
    itsensä korottaa... ja blaa blaa. jos jumala
    teidät korottaa, olette yli-ihmisiä. mitä
    tiedetään yli-ihmisistä, kyseinen idea on
    lähtöisin intiasta, sittemmin tullut länteen ja
    ateisti nietzschelle (ateisti), jonka opin
    omaksui sitten kukapa muu kuin arkkipiispa,
    armollinen kristitty adolf hitler (joka varmasti
    teki kristittyjen mielestä enemmän töitä
    saatanalle ja varmasti on huomattavasti
    lohdullisempaa ajatella niin, eikö vain?).
    toivon, että kristityt osaisivat pitää jalkansa
    maassa, koska taivaaseen on pitkä matka.

    "K.
    Usko ei ole tunneasia. Se on valinta."

    tämä käsiteltiin edellä. jos olet tunteiden
    dynamiikasta millään muotoa tietoinen, voit
    vapaasti sanoa, ettei usko ole tunneasia, jos et
    tiedä, älä viljele tuota hirveästi :-) melkein
    sama kuin mä olisin kirkossa pitämässä saarnaa ja
    liittelisin sopivia juttuja miten sattuu... mutta
    outoa todella on, että jos vihaa ei pidä torjua,
    silti se on synti... ristiriita on ilmiselvä.

    "K.
    Esitäpä joku asia, niin koitan ottaa siihen
    laajemman näkökannan. Se on siis joko hyvä, paha
    tai neutraali."

    olen ottanut laajempia näkökulmia. voit lueskella
    noita juttuja, mitä Hmmmlle olen kirjoittanut.
    sieltä löytyy jälleen kerran näitä
    vastakkainasetteluja. en puhu neutraaleista
    asioista, vaan asioista, joissa on
    samanaikaisesti niin hyvä kuin paha, "harmaan
    alueen tekoja ja asioita".

    "K.
    Miten olisit Buddhan ollut hyväksymässä, mutta et
    Jeesusta?"

    gautama opetti hyvin pitkälti samoja asioita kuin
    jeesus kristus, mutta vain n. 600 vuotta aiemmin
    ja intiassa. näkemykset tietysti eroavat
    toisistaan, mutta perussisältö, etiikka ja
    moraali ovat samaa. eikä kaikenkaikkiaan oikein
    vakuuta, jos nimenomaan jeesus kristus tuli
    maanpäälle tuomaan näitä ilouutisia
    LÄNSIMAAILMALLE, kun ne asiat olivat olleet
    idässä tiedossa jo vuosituhannen. valinta olisi
    siis selkeä ja pohjautuisi historiaan, sekä
    opilliseen sisältöön. ei luo kovin hyvää kuvaa
    ainakaan itselle, jos joku tulee opettamaan
    maailmalle ainutlaatuisia asioita ja toistelee
    kuin papukaija muiden oppeja. nyt koko
    kristikunta on täynnä papukaijoja, jotka
    toistelevat jeesuksen oppeja (eli gautaman / kung
    fu tsen / vanhoja hindulaisia viisauksia).
    tärkeintä on tietysti usko... ja ihmiset saavat
    uskoa mitä haluavat, mutta voitko ymmärtää
    mitenkään, että ei välttämättä kuulosta kovin
    hääviltä kuunnella, vaikka jonkun bändin tai
    artistin biisiä, rakastua siihen ja sitten
    kuulla, että kyseiset artistit ovat ryövänneet
    kyseisen laulun, lainanneet kaiken joltain
    toiselta artistilta... kun kristityt ovat niin
    eettisiä ihmisiä, niin onko tuo eettistä
    toimintaa? eikö kyseessä ole varkaus?

    "K.
    Raamattu. Ihmeteotkin alkoivat silloin vasta,
    lukuunottamatta riivaajien karkoittamisia."

    raamattu todentotta. ainoa juutalaisten ja
    kristittyjen auktoriteetti, joka on parasta osata
    ulkoa, jotta pystyy asiasta mitään puhumaan. sen
    lisäksi maailma on täynnä muuta tietoa, josta
    mikään ei hetkauta suuntaan tai toiseen.
    kristityt ovat kaikkitietäviä luettuaan raamatun,
    vaikket esimerkiksi sinä ole pätevä tekemään
    analyysiä toisesta ihmisestä tai tiedä, mitkä
    todella ovat tunnepuolen asioita. esimerkiksi
    ylimielisyys, joka on asenne, on sidoksissa tunne-
    elämään... mutta tällaista.

    >>entä muille lapsille? saako muut lapset leipää?

    vuoden päästä tai sinä... <<

    K.
    Et sinä ole ollut uskossa, koska et ole Jeesusta
    tuntenut. Olet ollut lähellä varmastikin uskovia,
    mutta ei se ole sama asia. Usko ei ole pelkkiä
    sanoja. Usko on myös tekoja sen rakkauden
    vaikuttamina, jolla Jeesus meitä rakastaa.
    Liikaa jossittelua.

    >>miksi koettelee, jos jo tietää, kuka kestää ja
    kuka ei?<<

    K.
    Jotta kasvaisimme uskossa niin, että pysyisimme
    kiinni Jeesuksessa. Näin kun tapahtuu, niin
    tuotamme hyvän sadon Jeesukselle. Alan
    pikkuhiljaa uskomaan, että meitä kristittyjä
    syytetään siitä, että niin moni menee kadotukseen.
    Jumala siis kertoo, että miksette julistaneet,
    kun pyysin?

    "Kysymys on siis ihmisen valinnoista.
    joko hän valitsee omien mielihalujensa

    >>millä selität sen, että jotkut ihmiset eivät

    mä sanoisin, että on.<<

    K.
    On se mahdollista, koska Jumala vaikuttaa
    kaikissa ihmisissä. Jumala on heti lähdössä
    antanut meille omantunnon ja moraalin.

    >>toivottavasti saat selkoa. mutta toivottavasti
    et

    taivaseen...<<

    K.
    Pieni puolustus uskonveljilleni:

    Nöyryys on erittäin vaikeaa, kun Jumala on
    pyhittänyt. Uskovien puheet voivat vaikuttaa
    ylpeiltä, mutta jos on varma totuudesta, niin se
    antaa itsetietoisen vaikutelman ja se sekoaa
    helposti ylpeyteen. Jos Hevoinen on hiukan
    agressiivinen, niin sitä puolustakoon se, että
    parempi pelastua siten, että lyödään Raamatulla,
    kuin että mennään kadotukseen.

    >>usko on rakkauden sukulainen... kyllä kyseessä
    on

    haluaisivat kaikki, paitsi esim. minä.<<

    K.
    Sinä olet prhaillaan suuressa epävarmuudessa,
    koska et voi sanoa, mikä on lopullinen totuus.
    Uskovat sen sijaan luottavat Jumalaan, eivätkä
    edes kysy sellaisia asioita, jotka eivät ole
    tärkeitä. Sorry.

    >>siitä huolimatta TE OLETTE ihmisiä. se, joka

    maassa, koska taivaaseen on pitkä matka.<<

    K.
    Meidän jalkamme on jo taivaan oven raossa.
    Taivaselämä alkaa jo täällä.

    "K.
    Usko ei ole tunneasia. Se on valinta."

    >>tämä käsiteltiin edellä. jos olet tunteiden

    silti se on synti... ristiriita on ilmiselvä.<<

    K.
    Koitapa huijata minua laittamalla feikkinimmari
    ja kertomalla myöhemmin, että se olikin Tommi.
    Kertoisit jonkin tosi kristillisen opetuksen.
    Epäilen, että Henki kertoisi kyseessä olevan
    feikin ja ilmoittaisin siitä.

    >>gautama opetti hyvin pitkälti samoja asioita
    kuin

    toimintaa? eikö kyseessä ole varkaus? <<

    K.
    Perusasiat eivät muutu. Kertoo niistä sitten
    Jeesus tai joku muu. Ainoastaan se on erona, että
    Jeesuksen puheissa oli tunnustekojen tuoma
    lisäpotku.

    >>raamattu todentotta. ainoa juutalaisten ja

    ulkoa, jotta pystyy asiasta mitään puhumaan.<<

    K.
    En osaa Raamattua ulkoa.

    >>sen

    elämään... mutta tällaista. <<

    K.
    Olenko ylimielinen?

    tuntenut."

    vastauksessani en kyllä edes sivunnut tätä
    aihetta, miten tulkitsit...?

    kyse oli siitä, että voiko jumala tuomita sen
    mukaan, mitä elämässä olisi kuolemanjälkeen
    tapahtunut? koska jos tietää, että hetkittäisesti
    uskostaan luopuva pääsee taivaaseen. entä, jos
    usko itsessään on hetkittäistä ja 10 vuoden
    päästä (pitkä hetki) luopuisi uskostaan...
    joutuuko tästä helvettiin?

    ja en ihan ymmärtänyt myöskään, että miksi jumala
    antaa vain omille lapsilleen leipää? eikö muut
    lapset saa?

    tähän vastaukseen et osaa vastata niin, että se
    minuun uppoaisi. koska koko idea itsessään on
    järjetön ja yrität selittää sitä uskolla ja
    järjellä... et vain itse huomaa järkiperäisyyttä
    vastauksessasi? on helpompi edes yrittää, kuin
    todeta, että jumala tekee, mitä jumala tekee...
    vailla mitään tarkoitusta. jumalat rakastavat
    varmasti sätkynukkejaan.

    antanut meille omantunnon ja moraalin."

    missä lähdössä? ja mihin hän sen alussa pisti?
    katsele lapsia, se on mun neuvoni... heillä ei
    ole kristillistä omaatuntoa ja moraalia. katso,
    miten saastaisia ja moraalitonta heidän leikkinsä
    on... äidin omat pikku satanistit.

    "Nöyryys on erittäin vaikeaa, kun Jumala on

    kuin että mennään kadotukseen."

    miksi puolustat uskonveljiäsi? parempi ryhmässä
    kuin yksin? tämä järjestäytyneisyys nimenomaan
    pelottaa ja varsinkin se, että jollain ihmisellä
    on suurempi voima toisiin... jos eclipse tai
    hevoinen olisivat hengellisiä johtajiasi,
    seurasit heidän (jumalansa) itsekeskeisiä
    tavoitteitaan.

    aina heidän puheensa ei myöskään ole ylpeyttä,
    vaan ylimielisyyttä, ennakkoluuloisuutta,
    itserakkautta... mutta tähän jumala varmasti
    teitä neuvoo, ja kun olette varmoja uskostanne,
    teillä on oikeus ottaa se raamattu (tahi miekka)
    esiin ja nuijia muita niillä päähän. lopulta joka
    tapauksessa, varsinkin hevoinen ja eclipse ovat
    tekopyhiä, kaksinaismoralismin vankkoja
    kannattajia :-) he tietävät hyvin vähän, mistä
    puhuvat ja siitäkin vähästä suureen ääneen.

    tärkeitä. Sorry."

    olen tainnut kertoa, että olen tietyssä
    epävarmuudessa, eikä se haittaa minua laisinkaan.
    on asioita, joita IHMINEN EI VOI TIETÄÄ. sen on
    väistämättä johdettava tietämättömyyteen tai, jos
    pyrkii kohti totuutta, niin epävarmuuteen. olen
    mielelläni vaikka tietämätön, kuin tarraan kiinni
    mihin tahansa esitettyyn teoriaan niin, että
    olisin valmis puolustamaan sitä henkeen ja
    vereen. ja mielestäni uskovilla nimenomaan on jo
    täysi tietämys ja totuus, ne ovat heille
    tärkeitä, mutta heillä on jo vastaus kaikkeen,
    varmuus. minulla ei ole täyttä tietämystä, eikä
    totuutta, siitä huolimatta on asioita, joita en
    pidä ihmisen elon kannalta kovinkaan tärkeinä.
    jos haluat todella tietää ihmisistä niin tutustu
    heihin, en voi oikein muuta neuvoa antaa. et
    tunne nimittäin edes uskonveljiäsi tai -
    siskojasi, et tiedä mihin he todella uskovat,
    mutta uskot heidän uskovan samaan kuin sinä.

    Taivaselämä alkaa jo täällä."

    ilmankos olette niin korkealla jo... oletteko
    korottaneet itsenne sinne ovenrakoon vai jumala?
    nimittäin käsittääkseni jumala tuomitsee vasta
    viimeisellä tuomiolla ja silloin saatte teidon.
    jos olette itse pistäneet jalkanne ovenrakoon,
    niin olisi paras tulla takaisin maanpinnalle...

    feikin ja ilmoittaisin siitä."

    no, ilmeisesti ei kello ole kilissyt, kun jo
    kirjoitin. ehkä joskus otan uusiksi sinun
    pyynnöstäsi... ole valppaana ;-) toisaalta, jos
    toistan kristinuskon opetuksia vilpillisessä
    tarkoituksessa, eikä se ole aika saatanallista?
    yllytätkö minua sellaiseen...?

    lisäpotku."

    anteeksi, mutta tämä on paskapuhetta :-)
    varsinkin, jos yrität luoda tässä mielikuvaa,
    että jeesus olisi ollut ainutkertainen... yksi
    kirja, jota voisin suositella: joseph
    campbell 'sankarin tuhannet kasvot'.

    ja mitä tulee näihin perusopetuksiin, totuus ei
    myöskään muutu siinä kohtaa, että jeesus
    toisteli, vanhoja, muiden viisaiden viisauksia.
    hänen opetuksensa siis saivat osakseen huomiota,
    koska puhui viisaita, sai ihmiset kiinnostumaan.
    mutta itse opetukset sinällään ovat
    toistontoistontoistoa... oli tietysti tärkeä,
    että ne opit joskus tulivat myös länsimaihin.
    olisi tietysti ollut parempi, jos ne olisivat
    tulleet alkuperäisissä kuoseissa eli gitoissa tai
    tao te chingissä. niiden kulkeutuminen tietysti
    oli hidasta, koska siihen aikaan ei kirjoja
    painettu...

    "K.
    En osaa Raamattua ulkoa."

    tuskin yksikään kristitty haluaa sitä edes ulkoa
    osata. jos osaa ja kaiken lukemansa uskoo, on
    valmista kauraa laitokselle.

    "K.
    Olenko ylimielinen?"

    puhuin tunteiden dynamiikasta. tiettyihin
    asenteisiin liittyy tiettyjä tunteita... usko on
    myös sidoksissa vahvasti tunteisiin. vai oletko
    täysin tunteeton uskossasi? tuskin. ja se usko
    aiheuttaa tiettyjä tunteita, jotka voivat olla
    hyvinkin voimakkaita. usko on lähellä rakkautta
    ja dynamiikassa rakkaus on lähellä vihaa.
    tunnista tunne...

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    "Totta tuokin, mutta onnettomuus ei johdu
    kristinuskosta."

    tietyssä mielessä sillä on kuitenkin kytkös.
    kristinusko, vaikka on ikäänkuin ihmisen asialla
    on syystä tai toisesta omineet kirkot. nykyiset,
    teollistuneet ja sivistyneet länsimaat ovat
    kristittyä aluetta. vain japani kehityksen
    kärkimaista taitaa olla niistä laskelmista
    ulkona. mielenkiintoinen kysymys siis on, että
    miksi juuri mammonaavihaava kristitty maailma on
    rikkain, mutta onnettomin? kun taas maat, joissa
    kristinusko ei juurikaan vaikuta ja ryvetään
    melkeinpä suosiolla köyhyydessä, on huomattavasti
    onnellisempaa väestöä...?

    "Kristinusko ja kapitalismi eivät ole liitossa.
    Ihmiset itse ovat ottaneet rahan jumalakseen,
    joten onnettomuuttahan siitä syntyy."

    kaikki armolahjat, raha, almut... kaikki ovat
    kristillistä perinnettä, vaihdantataloutta. anna
    700,- niin saat palan taivasta. ihminen toki on
    tämän ottanut käyttöön, mutta mikseivät samaa tee
    vaikkapa hindut tai taolaiset? miksei niissä
    maissa ole tehty uskonnosta yhtä massiivista
    bisnestä kuin länsimaissa?

    "Oikeastaan lähdin väärille raiteille. Ei
    määrillä ole juuri tekemistä minkään kanssa. Se
    vain kuvastaa valintojen lukumäärää."

    niinhän se tekee. toisaalta se ehkä kuvastaa
    sitä, missä suhteessa eri uskontojen edustajat
    pettyvät omaan uskoonsa. ylivoimaisessa ja
    suvereenissa kärjessä ovat kristityt.

    "Miksi sinä koko ajan vaadit minulta järjellistä
    syytä? Olen jo tasapainossa Jumalan kanssa ilman
    sitä. :)"

    en vaadi, kyselen syitä. tosiasiahan on, ettei
    kaikkeen ole järjellistä selitystä ja silloin
    yksi uskoo kaaokseen, sattumaan, yksi jumalaan,
    järjestykseen. kukin tavallaan.

    tähän väliin otan toisen esimerkin psykiatriasta.
    terapeutin, joka opiskelee tietyn järjestelmän,
    vaikkapa psykoanalyysin, on uskottava analyysin
    toimivuuteen. siitä uskosta on apua hoitotyössä
    ja toisaalta tulla kohdeltulta uskottavana
    terapeuttina. siitä huolimatta terapioita on
    useita eri lajeja ja laatuja, jokaiseen uuteen
    terapiamuotoon ryhtyvä uskoo omaan tapaansa.
    uskoo sen olevan parempi kuin muut. kuulostaa
    hieman uskonnolta? mutta mitään järjellistä syytä
    ei siinäkään ole taustalla, että joku uskoo
    kynsinhampain psykoanalyysin olevan parempi kuin
    transaktioterapia, kyse on vain tunteesta, omasta
    uskosta siitä, että mikä tehoaa, mikä on oikein.
    myös eri terapiamuodot käyvät keskenään taistelua
    asiakaskunnasta jne. mutta onko tässä nähtävissä
    jumalan käden työ vai ihmisen sisäinen halu ja
    tarve löytää totuus, uskoa? vaikkei totuutta
    terapiamuodoissakaan ole löydettävissä, yhdelle
    toimii yksi, toiselle toinen... voi vain sanoa,
    että väärä muoto on se, joka saa aikaan pelkkää
    vahinkoa. psykologiassa on kuitenkin selvä
    järjestys ja sen tarkoituksena on löytää syitä ja
    seurauksia ihmisestä itsestään. uskonnollinen
    usko pyrkii löytämään syitä ja seurauksia kaiken
    käsityskyvyn ulkopuolelta.

    "Ihminen syntyy tilassa, jossa hänellä on vapaus
    valita."

    tästäkin löytyy jo eri kristittyjen käsityksistä
    poikkeavuuksia. tai sitten vain epäselvää
    filosofointia, jossa en pysy perässä...
    tyyliin: "jumala ottaa vain tietyt, mutta ihminen
    itse voi valita..." jos jumala on jo päättänyt,
    millä tavalla ihminen omaehtoisesti pystyisi
    päättämään.

    "Ei nyt kuitenkaan ryhdytä spekuloimaan. Ei sitä
    voi varmuudella tietää, vaikka sanoma olisi
    levinnyt paremminkin."

    JOPA minä keksin paremman tavan levittää uskoa
    kuin jumala. varmasti keksisit sinäkin, kun
    tarkkaan ajattelisit. sodat ovat olleet kuitenkin
    ehkä helpoin ja tehokkain keino, varsinkin
    kansoja vastaan, joilla ei ole mitään
    mahdollisuutta selvitä hyökkäyksestä.

    "Minäkin uskon, että rakkauden aika on edessä
    päin. En kuitenkaan samalla tavoin kuin sinä."

    niin, rakkaudenaika minulla on samaa kuin
    rauhanaika, tasa-arvon aika. niin hullulta kuin
    ehkä kuulostaa, niin kristinusko on yksi eniten
    tasa-arvoa aiheuttavista uskomuksista, joten sen
    on pakko muiden eriarvoisuutta aiheuttavien
    uskomusten ohella väistyttävä tieltä tai
    rakkaudelle ja rauhalle ei ole tilaa.

    "Ihmiset, joilla suurimmalla osalla on usko ja
    hyvä tahto, ja joita se ei häiritse.. jossain
    vaiheessa toivottavasti alkaa häiritsemään."

    on tullut vastaan kristittyjä, jotka jollain
    kierolla tavalla tuntuvat vieroksuvat ajatusta
    olevansa millään tavalla vastuussa elämästään.
    mutta nimenomaan he, ihmisinä tekevät elämänsä,
    he tekevät valintansa. jos
    tällaisia 'kättenpesijöitä' on koko kirkkokunta
    täynnä, niin ei ole juurikaan ihme, että kirkko
    on niin sekaisin kuin on. vastuu on yksin
    jumalan, ihmisellä ei ole mistään mitään
    vastuuta. tämän voi ymmärtää niin monella
    tavalla, että jälleen olisi toinut teidän
    jumalanne antavan hieman yksityiskohtaisemmat
    ohjeet kirkon toiminnasta ja vastuusta.

    "Jumala rakastaa takaisin, ja sen myös tuntee!"

    tottakai sen tuntee, jos uskoo. ne, jotka eivät
    tunne rakkautta ovat epävarmoja tai heillä ei ole
    täyttä halua ja kykyä uskoa. ne, jotka uskovat
    kovasti lehmien osaavan lentää, varmasti saavat
    siihen tarvittavat todisteet jostain, tavalla ja
    toisella ja tuntevat erittäin voimallisesti...
    riippuen tietysti sitten siitä, että mitä se
    lentävä lehmä tuo maailmaan. jos se on rauhaa
    niin lentävä lehmä on suoraansanoen suotavaa
    todistaa todeksi.

    >ulkona. mielenkiintoinen kysymys siis on, että
    >miksi juuri mammonaavihaava kristitty maailma on
    >rikkain, mutta onnettomin? kun taas maat, joissa
    >kristinusko ei juurikaan vaikuta ja ryvetään
    >melkeinpä suosiolla köyhyydessä, on
    >huomattavasti onnellisempaa väestöä...?

    Niin... onhan se mielenkiintoinen juttu. Ihmiset
    eivät ilmeisesti enää osaa iloita Herrassa, vaan
    yrittävät kuumeisesti löytää vastausta
    kaikkeen. :)
    Idässähän kaikki vastaukset etsitään sikäläisistä
    jumalista ja niihin tyydytään ehdoitta? Näin
    meidänkin pitäisi tehdä - pääsisimme
    huomattavasti helpommalla.

    >kaikki armolahjat, raha, almut... kaikki ovat
    >kristillistä perinnettä, vaihdantataloutta. anna
    >700,- niin saat palan taivasta. ihminen toki on

    Tuo kristillinen perinne on yksinkertaisesti
    virheellinen. Yllättävän virheellinen käsitys
    sinulla loppujen lopuksi tuntuu uskosta olevan..

    >pettyvät omaan uskoonsa. ylivoimaisessa ja
    >suvereenissa kärjessä ovat kristityt.

    Hmm.. minä en ole lainkaan pettynyt uskooni.

    Kristityt sentään tietävät, että heillä on vapaus
    valita. Ilmeisesti ihmiset luulevat, että tiede
    kumoaa uskon, ja tieteellisesti edistyneissä
    maissa pettymys on siksi suuri.

    Mutta voihan hyvän kasvatuksen saanut lapsikin
    olla pettynyt vanhempiinsa, kun nämä eivät osta
    hänelle karkkia joka päivä. Jätetään tämä osa-
    alue.

    >Miksi sinä koko ajan vaadit minulta järjellistä
    >syytä? Olen jo tasapainossa Jumalan kanssa ilman
    >sitä. :)"
    >en vaadi, kyselen syitä. tosiasiahan on, ettei
    >kaikkeen ole järjellistä selitystä ja silloin

    ...niin, pyrit ymmärtämään, miten minä ihmisenä
    voin olla tasapainossa ja tyytyväinen. :)
    Siinähän sitä on ihmettelemistä - jokaisen
    uskovan kohdalla. Vastaus löytyy ylhäältä päin.

    (Vertaus psykologiaan & uskoon hoitotapojen
    tehosta)

    Niin. Kyllähän ne hoitomuodot joka tapauksessa
    perustuvat aina johonkin ajatukseen - esim.
    psykoanalyysi alitajunnassa olevien tunteiden
    esiintuomiseen.

    Kaikki voivat uskoa olevansa oikealla asialla.
    Edelleen kyse on eri asiasta, kuin uskosta
    Jumalaan. Psykologikin voi olla uskova ja uskoa,
    että tietty hoitotapa toimii.

    >"Ihminen syntyy tilassa, jossa hänellä on vapaus
    >valita."
    >tästäkin löytyy jo eri kristittyjen käsityksistä
    >poikkeavuuksia. tai sitten vain epäselvää
    >filosofointia, jossa en pysy perässä...

    Riittää, että tiedät, että sinullakin on vapaus
    valita, ja valintasi olet jo ilmeisesti tehnyt.

    >JOPA minä keksin paremman tavan levittää uskoa
    >kuin jumala. varmasti keksisit sinäkin, kun
    >tarkkaan ajattelisit. sodat ovat olleet
    >kuitenkin ehkä helpoin ja tehokkain keino,
    >varsinkin kansoja vastaan, joilla ei ole mitään
    >mahdollisuutta selvitä hyökkäyksestä.

    Minulle riittää se tieto, että Jumala itse tiesi
    mitä oli tekemässä.

    >niin hullulta kuin ehkä kuulostaa, niin
    >kristinusko on yksi eniten tasa-arvoa
    >aiheuttavista uskomuksista, joten sen
    >on pakko muiden eriarvoisuutta aiheuttavien
    >uskomusten ohella väistyttävä tieltä tai
    >rakkaudelle ja rauhalle ei ole tilaa.

    Nyt en käsitä.. kristinusko on yksi eniten tasa-
    arvoa aiheuttavista uskonnoista, mutta silti sen
    on väistyttävä rakkauden ja rauhan tieltä?
    Ilmeisesti kirjuutit hieman väärin.

    Joka tapauksessa: silloin kun
    tämä "maailmanrauha" tulee, ovat uskovat
    varmastikin jo taivaassa.
    Oletko muuten lukenut Aldous Huxleyn teoksen
    Brave New World? Siinäpä sitä.. maailmanrauhaa.

    >on niin sekaisin kuin on. vastuu on yksin
    >jumalan, ihmisellä ei ole mistään mitään
    >vastuuta. tämän voi ymmärtää niin monella
    >tavalla, että jälleen olisi toinut teidän
    >jumalanne antavan hieman yksityiskohtaisemmat
    >ohjeet kirkon toiminnasta ja vastuusta.

    Ihminen itse ottaa vastuun tekemisistään, koska
    hänellä on vapaus valita. Jumala ohjaa ihmisen
    käsitystä oikeasta ja väärästä - on eri asia,
    totteleeko ihminen Jumalan tahtoa.

    >"Jumalan rakkauden tuntee"
    >tottakai sen tuntee, jos uskoo. ne, jotka eivät
    >tunne rakkautta ovat epävarmoja tai heillä ei
    >ole täyttä halua ja kykyä uskoa.

    Kyllä epävarmatkin sen tuntevat. Täysin varmat ja
    valintansa tehneet eivät välttämättä enää tunne.
    Mutta toisaalta, miksi Jumalan heitä enää pitäisi
    häiritä, kun ovat jo selkeästi valintansa tehneet.

    "Niin... onhan se mielenkiintoinen juttu. Ihmiset

    kaikkeen. :)"

    niin, enkä tiedä kuinka uskonnollista aluetta
    afrikkakin on. idässä sen sijaan on uskontoja,
    jotka ovat ateisteisia. kristinuskossa
    kärsimyksellä on tosin hieman erilainen painoarvo
    kuin, vaikkapa buddhalaisuudessa. mitä mieltä
    itse kärsimyksestä?

    "Idässähän kaikki vastaukset etsitään
    sikäläisistä jumalista ja niihin tyydytään
    ehdoitta? Näin meidänkin pitäisi tehdä -
    pääsisimme huomattavasti helpommalla."

    tuskin kukaan jumalaan uskova ehtoja hirveästi
    laittaa uskolleen tai jumalalleen. eiköhän aina
    uskova usko siihen, mihin uskoo. buddhalaisuus ja
    taolaisuus voivat olla filosofioina ateisteja.
    hindulaisuudessa on miljoonia jumalia, mutta
    sekin on käsittääkseni käännettävissä toisinpäin,
    jumalattomuuteen. mutta osoittaa vain
    huomattavasti vapaammin sen, että jokainen
    ihminen uskoo, mihin uskoo, eikä heitä pidä siitä
    tuomita. monoteistiset jumaluskonnoissa tuomitaan
    omiakin... siellä, missä on vapaammat säännöt ja
    oikeanlaista lähimmäisenrakkautta ja ihmiselämän
    arvostusta on myös myös huomattavasti helpompi
    elää, kts. tuo onnellisuus-puheenaihe.

    "Tuo kristillinen perinne on yksinkertaisesti

    sinulla loppujen lopuksi tuntuu uskosta olevan.."

    se on helppo ymmärtää vääräksi ja jopa kristityn
    tuomita. mutta tuon kaupallisuuden takia pitkälti
    myös sinä olet kristitty, siitä syystä minä
    synnyin kristityksi. ja käsitykseni uskosta
    itsestään on se, mitä ihmisten kanssa
    keskustelemalla, raamattua lukemalla jne. olen
    saanut tietooni. sen sijaan uskonnoilla on
    taipumus levittäytyä ja se taas on ihan eri asia
    kuin se itse usko...

    "Hmm.. minä en ole lainkaan pettynyt uskooni."

    no, sehän on ihan positiivinen asia.

    "Kristityt sentään tietävät, että heillä on
    vapaus valita. Ilmeisesti ihmiset luulevat, että
    tiede kumoaa uskon, ja tieteellisesti
    edistyneissä maissa pettymys on siksi suuri."

    ilmeisesti jotkut ihmiset luulevat niin. mutta on
    kristittyjä, jotka kääntyvät intian uskontoihin,
    ja ne ovat vielä vähemmän tietoisia tieteestä
    kuin kristityt itse. toiseksi, ateismiinkääntyvät
    kristityt yleensä kääntyvät nimenomaan
    pettymysten takia. jos rukouksiin tms. ei vastata
    50 vuoteen, niin kyllä se pistää varmasti
    ajattelemaan, uskoisin? toiseksi, jotkut ihmiset,
    kuten minä päätyvät ateismiin vain sen takia,
    että yhtäkkiä kristinuskosta katoaa kaikki hohto,
    se ei vain tunnu oikealta. kohdallani se kaatui
    omaan mahdottomuuteensa tai siihen, ettei
    yksinkertaisesti ole tarvetta jumalalle. se ei
    ole kovin tieteellinen näkökulma...

    "Mutta voihan hyvän kasvatuksen saanut lapsikin

    alue."

    toki, mutta jumala lienee vähän eri asia kuin
    omat vanhemmat. toki häntä kutsutaan Isäksi (enkä
    tiedä miksi tämä persoonallinen, hahmoton, henki
    olisi kumpaakaan sukupuolta), mutta hänen
    kasvatustapansa eivät ole lähelläkään sellaiset,
    joita hyvä vanhempi suosisi.

    "...niin, pyrit ymmärtämään, miten minä ihmisenä

    uskovan kohdalla. Vastaus löytyy ylhäältä päin."

    en pyri. tasapaino löytyy, kun löytyy 'totuus'.
    se tasapainottaa, koska ei ole tarvetta etsiä,
    olla epävarma, ailahdella. mutta siitä
    huolimatta, se on hieman samanlaista kuin
    politiikassa yhteen puolueeseen ja sen ohjelmaan
    kiinnitarraava ihminen ja kieltäisi kaikkien
    muiden puolueiden olemassaolon. siinä on
    yhtäällä 'kallellaan' (ei siis täydessä
    tasapainossa), vaikka tietääkseen paremmin, hänen
    pitäisi ymmärtää kaikki muut puolueohjelmat ja
    huomata, että he kannattavat samoja asioita.
    jotkut niistä ovat jopa vanhempia puolueita kuin
    hänen 'liberaalinsa'. niin kauan kuin ei ole
    minkäänlaista kokonaiskuvaa asioista, ei oikein
    voi olla tasapainossa kuin suhteessa uskoonsa.

    "Kaikki voivat uskoa olevansa oikealla asialla.

    että tietty hoitotapa toimii."

    toki, eri asiasta on kyse, mutta nämäkin ovat
    verrattavissa, samoin kuin politiikka. vahvasti
    tarrautuu kiinni yhteen asiaan, uskoo sen olevan
    totuus ja ainoa oikea. se toimii joka tapauksessa
    erittäin hyvin sen kohdalla, joka uskoo omaan
    terapiamuotoonsa, puolueensa, jumalaansa, mutta
    se ei millään muotoa tarkoita, etteikö olisi
    parempia tai ylipäätään muita mahdollisuuksia.
    yksi, ehdoton ja tiukka totuus ei kuulu mun
    maailmankuvaani. voi kuulostaa mahdottomalta,
    mutta itseasiassa siinä on lopulta enemmän
    järkeä, tunnetta, toivoa, uskoa ja halua kuin
    yhdessäkään maailmanuskonnossa. mutta vain yksi
    puuttuu: jumala.

    "Riittää, että tiedät, että sinullakin on vapaus
    valita, ja valintasi olet jo ilmeisesti tehnyt."

    tämän jopa lapsi tietää, kun saa valita, minkä
    jäätelötötterön haluaa. mutta hänen
    sanavarastoonsa tuskin kuuluu
    ensimmäisenä 'valinnanvapaus'.

    "Minulle riittää se tieto, että Jumala itse tiesi
    mitä oli tekemässä."

    uskoisin sinun tarkoittavan, että 'uskot' jumalan
    tienneen... usko on kaiken tiedon edellä.

    >kristinusko on yksi eniten eriarvoisuutta

    noin olisi pitänyt lukea.

    "Joka tapauksessa: silloin kun

    varmastikin jo taivaassa. Oletko muuten lukenut
    Aldous Huxleyn teoksen Brave New World? Siinäpä
    sitä.. maailmanrauhaa."

    toivotaan, että ovat :-) silloin voi paratiisi
    olla maan päällä... merkillistä, ettei se voi
    millään olla niin kauan kuin on tiukkoja, yhden
    faktan uskomuksia...

    joskus yläasteella luin brave new worldin,
    muistaakseni en siitä paljoa tajunnut.

    "Ihminen itse ottaa vastuun tekemisistään, koska

    totteleeko ihminen Jumalan tahtoa."

    myös afrikassa ja kaukoidässä? mikähän jumala
    tulisi kysymykseen? sanon edelleen, että
    ihmisellä on luonnostaan käsitys oikeasta ja
    väärästä, mutta aikuisikään mennessä on niin
    paljon kaikenlaista ihmeellistä ajateltavaa ja
    ymmärrettävää, että se yksinkertainen ajatus
    hukkuu täysin. samalla ihminen hukkaa myös sen
    puhtaan käsityksensä... lapset ovat puhtaimpia,
    siitä huolimatta vailla minkäänlaista
    uskonnollista etiikkaa ja moraalia. on helppo
    selittää asia niin, että heissä jumala on
    puhtaimmillaan ja kaikki lapset pääsevät
    taivaaseen. kyse on kuitenkin vain siitä, että
    lapset eivät tiedä jumalasta, eivätkä he välitä
    (elleivät vanhemmat opeta heidät heti 'aikuisten'
    tavoille).

    "Kyllä epävarmatkin sen tuntevat. Täysin varmat
    ja valintansa tehneet eivät välttämättä enää
    tunne. Mutta toisaalta, miksi Jumalan heitä enää
    pitäisi häiritä, kun ovat jo selkeästi valintansa
    tehneet."

    puhuin varmuudesta jumalaan. mitä varmempi on
    uskostaan, sen varmemmin myös tuntee (he
    iloitsevat jumalassaan). jos on epävarma, tunne
    voi olla aika sekasortoinen. se voi ailahdella
    täydestä epäuskosta uskoon.

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    "K.
    Et sinä ole ollut uskossa, koska et ole Jeesusta
    tuntenut."

    vastauksessani en kyllä edes sivunnut tätä
    aihetta, miten tulkitsit...?

    kyse oli siitä, että voiko jumala tuomita sen
    mukaan, mitä elämässä olisi kuolemanjälkeen
    tapahtunut? koska jos tietää, että hetkittäisesti
    uskostaan luopuva pääsee taivaaseen. entä, jos
    usko itsessään on hetkittäistä ja 10 vuoden
    päästä (pitkä hetki) luopuisi uskostaan...
    joutuuko tästä helvettiin?

    ja en ihan ymmärtänyt myöskään, että miksi jumala
    antaa vain omille lapsilleen leipää? eikö muut
    lapset saa?

    >>miksi koettelee, jos jo tietää, kuka kestää ja
    kuka ei?<<

    tähän vastaukseen et osaa vastata niin, että se
    minuun uppoaisi. koska koko idea itsessään on
    järjetön ja yrität selittää sitä uskolla ja
    järjellä... et vain itse huomaa järkiperäisyyttä
    vastauksessasi? on helpompi edes yrittää, kuin
    todeta, että jumala tekee, mitä jumala tekee...
    vailla mitään tarkoitusta. jumalat rakastavat
    varmasti sätkynukkejaan.

    "K.
    On se mahdollista, koska Jumala vaikuttaa
    kaikissa ihmisissä. Jumala on heti lähdössä
    antanut meille omantunnon ja moraalin."

    missä lähdössä? ja mihin hän sen alussa pisti?
    katsele lapsia, se on mun neuvoni... heillä ei
    ole kristillistä omaatuntoa ja moraalia. katso,
    miten saastaisia ja moraalitonta heidän leikkinsä
    on... äidin omat pikku satanistit.

    "Nöyryys on erittäin vaikeaa, kun Jumala on
    pyhittänyt. Uskovien puheet voivat vaikuttaa
    ylpeiltä, mutta jos on varma totuudesta, niin se
    antaa itsetietoisen vaikutelman ja se sekoaa
    helposti ylpeyteen. Jos Hevoinen on hiukan
    agressiivinen, niin sitä puolustakoon se, että
    parempi pelastua siten, että lyödään Raamatulla,
    kuin että mennään kadotukseen."

    miksi puolustat uskonveljiäsi? parempi ryhmässä
    kuin yksin? tämä järjestäytyneisyys nimenomaan
    pelottaa ja varsinkin se, että jollain ihmisellä
    on suurempi voima toisiin... jos eclipse tai
    hevoinen olisivat hengellisiä johtajiasi,
    seurasit heidän (jumalansa) itsekeskeisiä
    tavoitteitaan.

    aina heidän puheensa ei myöskään ole ylpeyttä,
    vaan ylimielisyyttä, ennakkoluuloisuutta,
    itserakkautta... mutta tähän jumala varmasti
    teitä neuvoo, ja kun olette varmoja uskostanne,
    teillä on oikeus ottaa se raamattu (tahi miekka)
    esiin ja nuijia muita niillä päähän. lopulta joka
    tapauksessa, varsinkin hevoinen ja eclipse ovat
    tekopyhiä, kaksinaismoralismin vankkoja
    kannattajia :-) he tietävät hyvin vähän, mistä
    puhuvat ja siitäkin vähästä suureen ääneen.

    "K.
    Sinä olet prhaillaan suuressa epävarmuudessa,
    koska et voi sanoa, mikä on lopullinen totuus.
    Uskovat sen sijaan luottavat Jumalaan, eivätkä
    edes kysy sellaisia asioita, jotka eivät ole
    tärkeitä. Sorry."

    olen tainnut kertoa, että olen tietyssä
    epävarmuudessa, eikä se haittaa minua laisinkaan.
    on asioita, joita IHMINEN EI VOI TIETÄÄ. sen on
    väistämättä johdettava tietämättömyyteen tai, jos
    pyrkii kohti totuutta, niin epävarmuuteen. olen
    mielelläni vaikka tietämätön, kuin tarraan kiinni
    mihin tahansa esitettyyn teoriaan niin, että
    olisin valmis puolustamaan sitä henkeen ja
    vereen. ja mielestäni uskovilla nimenomaan on jo
    täysi tietämys ja totuus, ne ovat heille
    tärkeitä, mutta heillä on jo vastaus kaikkeen,
    varmuus. minulla ei ole täyttä tietämystä, eikä
    totuutta, siitä huolimatta on asioita, joita en
    pidä ihmisen elon kannalta kovinkaan tärkeinä.
    jos haluat todella tietää ihmisistä niin tutustu
    heihin, en voi oikein muuta neuvoa antaa. et
    tunne nimittäin edes uskonveljiäsi tai -
    siskojasi, et tiedä mihin he todella uskovat,
    mutta uskot heidän uskovan samaan kuin sinä.

    "K.
    Meidän jalkamme on jo taivaan oven raossa.
    Taivaselämä alkaa jo täällä."

    ilmankos olette niin korkealla jo... oletteko
    korottaneet itsenne sinne ovenrakoon vai jumala?
    nimittäin käsittääkseni jumala tuomitsee vasta
    viimeisellä tuomiolla ja silloin saatte teidon.
    jos olette itse pistäneet jalkanne ovenrakoon,
    niin olisi paras tulla takaisin maanpinnalle...

    "K.
    Koitapa huijata minua laittamalla feikkinimmari
    ja kertomalla myöhemmin, että se olikin Tommi.
    Kertoisit jonkin tosi kristillisen opetuksen.
    Epäilen, että Henki kertoisi kyseessä olevan
    feikin ja ilmoittaisin siitä."

    no, ilmeisesti ei kello ole kilissyt, kun jo
    kirjoitin. ehkä joskus otan uusiksi sinun
    pyynnöstäsi... ole valppaana ;-) toisaalta, jos
    toistan kristinuskon opetuksia vilpillisessä
    tarkoituksessa, eikä se ole aika saatanallista?
    yllytätkö minua sellaiseen...?

    "K.
    Perusasiat eivät muutu. Kertoo niistä sitten
    Jeesus tai joku muu. Ainoastaan se on erona, että
    Jeesuksen puheissa oli tunnustekojen tuoma
    lisäpotku."

    anteeksi, mutta tämä on paskapuhetta :-)
    varsinkin, jos yrität luoda tässä mielikuvaa,
    että jeesus olisi ollut ainutkertainen... yksi
    kirja, jota voisin suositella: joseph
    campbell 'sankarin tuhannet kasvot'.

    ja mitä tulee näihin perusopetuksiin, totuus ei
    myöskään muutu siinä kohtaa, että jeesus
    toisteli, vanhoja, muiden viisaiden viisauksia.
    hänen opetuksensa siis saivat osakseen huomiota,
    koska puhui viisaita, sai ihmiset kiinnostumaan.
    mutta itse opetukset sinällään ovat
    toistontoistontoistoa... oli tietysti tärkeä,
    että ne opit joskus tulivat myös länsimaihin.
    olisi tietysti ollut parempi, jos ne olisivat
    tulleet alkuperäisissä kuoseissa eli gitoissa tai
    tao te chingissä. niiden kulkeutuminen tietysti
    oli hidasta, koska siihen aikaan ei kirjoja
    painettu...

    "K.
    En osaa Raamattua ulkoa."

    tuskin yksikään kristitty haluaa sitä edes ulkoa
    osata. jos osaa ja kaiken lukemansa uskoo, on
    valmista kauraa laitokselle.

    "K.
    Olenko ylimielinen?"

    puhuin tunteiden dynamiikasta. tiettyihin
    asenteisiin liittyy tiettyjä tunteita... usko on
    myös sidoksissa vahvasti tunteisiin. vai oletko
    täysin tunteeton uskossasi? tuskin. ja se usko
    aiheuttaa tiettyjä tunteita, jotka voivat olla
    hyvinkin voimakkaita. usko on lähellä rakkautta
    ja dynamiikassa rakkaus on lähellä vihaa.
    tunnista tunne...

    En voi muuta, kuin toivoa, että etsimisesi
    jatkuisi, koska etsivä löytää.

    Jos siis vilpittömästi etsit totuutta, niin kuin
    olen ymmärtänyt, oppisi puolustamisen sijaan,
    niin löydät totuuden. Näin on luvattu ja näin
    tapahtuu.

    Äänestä

  • Kaizu&lt;&gt;&lt; kirjoitti:

    En voi muuta, kuin toivoa, että etsimisesi
    jatkuisi, koska etsivä löytää.

    Jos siis vilpittömästi etsit totuutta, niin kuin
    olen ymmärtänyt, oppisi puolustamisen sijaan,
    niin löydät totuuden. Näin on luvattu ja näin
    tapahtuu.

    etsintä jatkuu, muttei todennäköisesti siltä
    suunnalta, miltä sinä etsit tai olet nimenomaan
    jo löytänyt. laiska etsijä on sellainen, joka jo
    on löytänyt... kaiken lisäksi sellainen etsijä on
    onneton, tietämättään.

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    etsintä jatkuu, muttei todennäköisesti siltä
    suunnalta, miltä sinä etsit tai olet nimenomaan
    jo löytänyt. laiska etsijä on sellainen, joka jo
    on löytänyt... kaiken lisäksi sellainen etsijä on
    onneton, tietämättään.

    Suunnalla ei ole väliä ollenkaan. Kierrät kiviä
    ehkä hieman kauemmin. Olet tosin nuorempi, kuin
    minä joten voit löytää nuorempana.

    Minä astelen Jumalan koulun portaita vasta
    luokkaan. Kunnon koulutus ei ole vielä edes
    alkanut.

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    etsintä jatkuu, muttei todennäköisesti siltä
    suunnalta, miltä sinä etsit tai olet nimenomaan
    jo löytänyt. laiska etsijä on sellainen, joka jo
    on löytänyt... kaiken lisäksi sellainen etsijä on
    onneton, tietämättään.

    jumala edustaa mulle ehdottomuutta, varmaa uskoa.
    itse olen epävarmuuteen uskova. mitä pitäisi
    tapahtua, jotta kääntyisin mihinkään uskontoon?
    minusta pitäisi tulla ehdoton... kylmään
    faktatietoon uskova, kaiken kirjaimellisesti
    ymmärtävä. löytäjä.

    kuten sanoin, löytänyt etsijä on onneton.
    haluanko olla onneton... luulen, että tulen
    olemaan onneton jossain välissä elämääni
    muutenkin, tarvitsenko siihen sitten vielä sen
    onnettomuuden, että löytäisin ja varmistuisin
    jumalan olemassaolosta. en tarvitse. olen
    luonnoltani etsijä, kaiken mitä näen ja koen,
    koitan tavalla tai toisella ymmärtää ja
    ymmärryksessäni ei ole vikaa. sanon tämän itse,
    mutta olen saanut kuulla sen niin monelta
    ihmiseltä. siitä huolimatta en ymmärrä raamattua
    sellaisena, kuin uskovat haluavat minulle siitä
    kertoa? eli ymmärryksessäni on vikaa... olen
    epävarma, mutta siitä huolimatta varma joistain
    asioista. ja kuten olet jo monta kertaa kuullut
    minun sanovan, siellä missä on hyvää on myös
    pahaa... siellä missä on epävarmuutta on myös
    varmuutta, siellä missä varmuutta, siellä
    epävarmuutta... saatan olla täysin väärässä,
    mutta näin uskon ja näin olen kokenut. löytäminen
    ei ole siis minulle suuri asia, en hekumoi
    tiedollani totuudesta, enkä ylistä omaa
    suuruuttani tai uskoani. edustan itseäni ja olen
    valmis puolustamaan ihmisiä, muita ajatustapoja,
    vaihtoehtoisuutta, jos katson ne sen arvoisiksi.

    en etsi, enkä löydä. ymmärrän.

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    "Niin... onhan se mielenkiintoinen juttu. Ihmiset
    eivät ilmeisesti enää osaa iloita Herrassa, vaan
    yrittävät kuumeisesti löytää vastausta
    kaikkeen. :)"

    niin, enkä tiedä kuinka uskonnollista aluetta
    afrikkakin on. idässä sen sijaan on uskontoja,
    jotka ovat ateisteisia. kristinuskossa
    kärsimyksellä on tosin hieman erilainen painoarvo
    kuin, vaikkapa buddhalaisuudessa. mitä mieltä
    itse kärsimyksestä?

    "Idässähän kaikki vastaukset etsitään
    sikäläisistä jumalista ja niihin tyydytään
    ehdoitta? Näin meidänkin pitäisi tehdä -
    pääsisimme huomattavasti helpommalla."

    tuskin kukaan jumalaan uskova ehtoja hirveästi
    laittaa uskolleen tai jumalalleen. eiköhän aina
    uskova usko siihen, mihin uskoo. buddhalaisuus ja
    taolaisuus voivat olla filosofioina ateisteja.
    hindulaisuudessa on miljoonia jumalia, mutta
    sekin on käsittääkseni käännettävissä toisinpäin,
    jumalattomuuteen. mutta osoittaa vain
    huomattavasti vapaammin sen, että jokainen
    ihminen uskoo, mihin uskoo, eikä heitä pidä siitä
    tuomita. monoteistiset jumaluskonnoissa tuomitaan
    omiakin... siellä, missä on vapaammat säännöt ja
    oikeanlaista lähimmäisenrakkautta ja ihmiselämän
    arvostusta on myös myös huomattavasti helpompi
    elää, kts. tuo onnellisuus-puheenaihe.

    "Tuo kristillinen perinne on yksinkertaisesti
    virheellinen. Yllättävän virheellinen käsitys
    sinulla loppujen lopuksi tuntuu uskosta olevan.."

    se on helppo ymmärtää vääräksi ja jopa kristityn
    tuomita. mutta tuon kaupallisuuden takia pitkälti
    myös sinä olet kristitty, siitä syystä minä
    synnyin kristityksi. ja käsitykseni uskosta
    itsestään on se, mitä ihmisten kanssa
    keskustelemalla, raamattua lukemalla jne. olen
    saanut tietooni. sen sijaan uskonnoilla on
    taipumus levittäytyä ja se taas on ihan eri asia
    kuin se itse usko...

    "Hmm.. minä en ole lainkaan pettynyt uskooni."

    no, sehän on ihan positiivinen asia.

    "Kristityt sentään tietävät, että heillä on
    vapaus valita. Ilmeisesti ihmiset luulevat, että
    tiede kumoaa uskon, ja tieteellisesti
    edistyneissä maissa pettymys on siksi suuri."

    ilmeisesti jotkut ihmiset luulevat niin. mutta on
    kristittyjä, jotka kääntyvät intian uskontoihin,
    ja ne ovat vielä vähemmän tietoisia tieteestä
    kuin kristityt itse. toiseksi, ateismiinkääntyvät
    kristityt yleensä kääntyvät nimenomaan
    pettymysten takia. jos rukouksiin tms. ei vastata
    50 vuoteen, niin kyllä se pistää varmasti
    ajattelemaan, uskoisin? toiseksi, jotkut ihmiset,
    kuten minä päätyvät ateismiin vain sen takia,
    että yhtäkkiä kristinuskosta katoaa kaikki hohto,
    se ei vain tunnu oikealta. kohdallani se kaatui
    omaan mahdottomuuteensa tai siihen, ettei
    yksinkertaisesti ole tarvetta jumalalle. se ei
    ole kovin tieteellinen näkökulma...

    "Mutta voihan hyvän kasvatuksen saanut lapsikin
    olla pettynyt vanhempiinsa, kun nämä eivät osta
    hänelle karkkia joka päivä. Jätetään tämä osa-
    alue."

    toki, mutta jumala lienee vähän eri asia kuin
    omat vanhemmat. toki häntä kutsutaan Isäksi (enkä
    tiedä miksi tämä persoonallinen, hahmoton, henki
    olisi kumpaakaan sukupuolta), mutta hänen
    kasvatustapansa eivät ole lähelläkään sellaiset,
    joita hyvä vanhempi suosisi.

    "...niin, pyrit ymmärtämään, miten minä ihmisenä
    voin olla tasapainossa ja tyytyväinen. :)
    Siinähän sitä on ihmettelemistä - jokaisen
    uskovan kohdalla. Vastaus löytyy ylhäältä päin."

    en pyri. tasapaino löytyy, kun löytyy 'totuus'.
    se tasapainottaa, koska ei ole tarvetta etsiä,
    olla epävarma, ailahdella. mutta siitä
    huolimatta, se on hieman samanlaista kuin
    politiikassa yhteen puolueeseen ja sen ohjelmaan
    kiinnitarraava ihminen ja kieltäisi kaikkien
    muiden puolueiden olemassaolon. siinä on
    yhtäällä 'kallellaan' (ei siis täydessä
    tasapainossa), vaikka tietääkseen paremmin, hänen
    pitäisi ymmärtää kaikki muut puolueohjelmat ja
    huomata, että he kannattavat samoja asioita.
    jotkut niistä ovat jopa vanhempia puolueita kuin
    hänen 'liberaalinsa'. niin kauan kuin ei ole
    minkäänlaista kokonaiskuvaa asioista, ei oikein
    voi olla tasapainossa kuin suhteessa uskoonsa.

    "Kaikki voivat uskoa olevansa oikealla asialla.
    Edelleen kyse on eri asiasta, kuin uskosta
    Jumalaan. Psykologikin voi olla uskova ja uskoa,
    että tietty hoitotapa toimii."

    toki, eri asiasta on kyse, mutta nämäkin ovat
    verrattavissa, samoin kuin politiikka. vahvasti
    tarrautuu kiinni yhteen asiaan, uskoo sen olevan
    totuus ja ainoa oikea. se toimii joka tapauksessa
    erittäin hyvin sen kohdalla, joka uskoo omaan
    terapiamuotoonsa, puolueensa, jumalaansa, mutta
    se ei millään muotoa tarkoita, etteikö olisi
    parempia tai ylipäätään muita mahdollisuuksia.
    yksi, ehdoton ja tiukka totuus ei kuulu mun
    maailmankuvaani. voi kuulostaa mahdottomalta,
    mutta itseasiassa siinä on lopulta enemmän
    järkeä, tunnetta, toivoa, uskoa ja halua kuin
    yhdessäkään maailmanuskonnossa. mutta vain yksi
    puuttuu: jumala.

    "Riittää, että tiedät, että sinullakin on vapaus
    valita, ja valintasi olet jo ilmeisesti tehnyt."

    tämän jopa lapsi tietää, kun saa valita, minkä
    jäätelötötterön haluaa. mutta hänen
    sanavarastoonsa tuskin kuuluu
    ensimmäisenä 'valinnanvapaus'.

    "Minulle riittää se tieto, että Jumala itse tiesi
    mitä oli tekemässä."

    uskoisin sinun tarkoittavan, että 'uskot' jumalan
    tienneen... usko on kaiken tiedon edellä.

    >niin hullulta kuin ehkä kuulostaa, niin
    >kristinusko on yksi eniten eriarvoisuutta
    >aiheuttavista uskomuksista, joten sen
    >on pakko muiden eriarvoisuutta aiheuttavien
    >uskomusten ohella väistyttävä tieltä tai
    >rakkaudelle ja rauhalle ei ole tilaa.

    noin olisi pitänyt lukea.

    "Joka tapauksessa: silloin kun
    tämä "maailmanrauha" tulee, ovat uskovat
    varmastikin jo taivaassa. Oletko muuten lukenut
    Aldous Huxleyn teoksen Brave New World? Siinäpä
    sitä.. maailmanrauhaa."

    toivotaan, että ovat :-) silloin voi paratiisi
    olla maan päällä... merkillistä, ettei se voi
    millään olla niin kauan kuin on tiukkoja, yhden
    faktan uskomuksia...

    joskus yläasteella luin brave new worldin,
    muistaakseni en siitä paljoa tajunnut.

    "Ihminen itse ottaa vastuun tekemisistään, koska
    hänellä on vapaus valita. Jumala ohjaa ihmisen
    käsitystä oikeasta ja väärästä - on eri asia,
    totteleeko ihminen Jumalan tahtoa."

    myös afrikassa ja kaukoidässä? mikähän jumala
    tulisi kysymykseen? sanon edelleen, että
    ihmisellä on luonnostaan käsitys oikeasta ja
    väärästä, mutta aikuisikään mennessä on niin
    paljon kaikenlaista ihmeellistä ajateltavaa ja
    ymmärrettävää, että se yksinkertainen ajatus
    hukkuu täysin. samalla ihminen hukkaa myös sen
    puhtaan käsityksensä... lapset ovat puhtaimpia,
    siitä huolimatta vailla minkäänlaista
    uskonnollista etiikkaa ja moraalia. on helppo
    selittää asia niin, että heissä jumala on
    puhtaimmillaan ja kaikki lapset pääsevät
    taivaaseen. kyse on kuitenkin vain siitä, että
    lapset eivät tiedä jumalasta, eivätkä he välitä
    (elleivät vanhemmat opeta heidät heti 'aikuisten'
    tavoille).

    "Kyllä epävarmatkin sen tuntevat. Täysin varmat
    ja valintansa tehneet eivät välttämättä enää
    tunne. Mutta toisaalta, miksi Jumalan heitä enää
    pitäisi häiritä, kun ovat jo selkeästi valintansa
    tehneet."

    puhuin varmuudesta jumalaan. mitä varmempi on
    uskostaan, sen varmemmin myös tuntee (he
    iloitsevat jumalassaan). jos on epävarma, tunne
    voi olla aika sekasortoinen. se voi ailahdella
    täydestä epäuskosta uskoon.

    >jotka ovat ateisteisia. kristinuskossa
    >kärsimyksellä on tosin hieman erilainen
    >painoarvo kuin, vaikkapa buddhalaisuudessa. mitä
    >mieltä itse kärsimyksestä?

    Nöyränä kun pysyy, niin ei tarvitse kärsiä.
    Usko ei myöskään tuota ihmiselle kärsimystä, vaan
    ihminen itse.

    >tuskin kukaan jumalaan uskova ehtoja hirveästi
    >laittaa uskolleen tai jumalalleen. eiköhän aina
    >uskova usko siihen, mihin uskoo.

    Totta, mutta tarkoitin lähinnä, että
    yhteiskunnassamme nojataan liikaa tietoon. Tosin
    eihän tieto itsessään kumoa mitään, mutta
    tietomme on silti epätäydellistä.

    >tuomita. mutta tuon kaupallisuuden takia
    >pitkälti myös sinä olet kristitty, siitä syystä

    Selitäpä, miten kaupallisuus on ollut ehto minun
    uskoontulooni.
    Jos aiot sanoa, että kristinusko on joskus
    levinnyt kaupallisuuden takia tietyillä alueilla
    maailmassa, liikut jo aika pitkälti oletusten
    puolella.

    >saanut tietooni. sen sijaan uskonnoilla on
    >taipumus levittäytyä ja se taas on ihan eri asia
    >kuin se itse usko...

    Niin. Uskonto ja henkilökohtainen usko on hyvä
    erottaa alkuunsa. Uskonnon kautta ei tulla
    uskoon, vaan Jumalan.

    >kristittyjä, jotka kääntyvät intian uskontoihin,
    >ja ne ovat vielä vähemmän tietoisia tieteestä
    >kuin kristityt itse.

    Luultavasti eivät kääntyisi, jos ihmiset eivät
    olisi teoillaan onnistuneet mustaamaan
    kristinuskoa. Noilla ihmisten teoilla sinäkin
    olet perustellut
    kristinuskon 'epäoikeudenmukaisuutta'.

    >olisi kumpaakaan sukupuolta), mutta hänen
    >kasvatustapansa eivät ole lähelläkään sellaiset,
    >joita hyvä vanhempi suosisi.

    Niin. Lähes jokainen lapsihan on varmasti sitä
    mieltä, ettei isi ja äiti ole reiluja. :)

    >huolimatta, se on hieman samanlaista kuin
    >politiikassa yhteen puolueeseen ja sen ohjelmaan
    >kiinnitarraava ihminen ja kieltäisi kaikkien
    >muiden puolueiden olemassaolon. siinä on

    Uskoa Jumalaan ei kyllä voi verrata politiikkaan.
    Politiikassa pelataan ihmisten säännöillä.
    (Tosin on myönnettävä, että osa kirkoistakin
    pelaa ihmisten säännöillä - näinhän ei pitäisi
    olla).

    >yhtäällä 'kallellaan' (ei siis täydessä
    >tasapainossa), vaikka tietääkseen paremmin,
    >hänen pitäisi ymmärtää kaikki muut
    >puolueohjelmat ja huomata, että he kannattavat
    >samoja asioita. jotkut niistä ovat jopa
    >vanhempia puolueita kuin hänen 'liberaalinsa'.
    >niin kauan kuin ei ole minkäänlaista
    >kokonaiskuvaa asioista, ei oikein
    >voi olla tasapainossa kuin suhteessa uskoonsa.

    Väität siis, että sinulla on kokonaiskuva
    asioista. Uskallan epäillä, koska kiistät jo
    henkimaailman olemassaolon.

    Tasapaino uskossa riittää.

    >toki, eri asiasta on kyse, mutta nämäkin ovat
    >verrattavissa, samoin kuin politiikka. vahvasti
    >tarrautuu kiinni yhteen asiaan, uskoo sen olevan
    >totuus ja ainoa oikea. se toimii joka
    >tapauksessa erittäin hyvin sen kohdalla, joka
    >uskoo omaan terapiamuotoonsa, puolueensa,
    >jumalaansa, mutta se ei millään muotoa tarkoita,
    >etteikö olisi
    >parempia tai ylipäätään muita mahdollisuuksia.

    Onhan noita.. muita mahdollisuuksia.

    Niinpä niitä on hallintomuotojakin.. kommunismi,
    monarkia, anarkia, diktatuuri..

    >yksi, ehdoton ja tiukka totuus ei kuulu mun
    >maailmankuvaani. voi kuulostaa mahdottomalta,
    >mutta itseasiassa siinä on lopulta enemmän
    >järkeä, tunnetta, toivoa, uskoa ja halua kuin
    >yhdessäkään maailmanuskonnossa. mutta vain yksi
    >puuttuu: jumala.

    Toivottavasti saat itsestäsi tyydytyksen.

    >"Minulle riittää se tieto, että Jumala itse
    >tiesi mitä oli tekemässä."
    >uskoisin sinun tarkoittavan, että 'uskot'
    >jumalan tienneen... usko on kaiken tiedon
    >edellä.

    No. Sanotaan sitten, että uskon Jumalan
    tienneen. :)

    >hänellä on vapaus valita. Jumala ohjaa ihmisen
    >käsitystä oikeasta ja väärästä - on eri asia,
    >totteleeko ihminen Jumalan tahtoa."
    >myös afrikassa ja kaukoidässä? mikähän jumala
    >tulisi kysymykseen?

    Sama Jumala. Kaikki eivät vaan ole vielä
    löytäneet Häntä. Toiset ovat lähempänä - toiset
    kauempana. Toiset tietämättään lähempänä, vaikka
    eivät ole Hänestä kuulleetkaan.

    >puhtaan käsityksensä... lapset ovat puhtaimpia,
    >siitä huolimatta vailla minkäänlaista
    >uskonnollista etiikkaa ja moraalia. on helppo
    >selittää asia niin, että heissä jumala on
    >puhtaimmillaan ja kaikki lapset pääsevät
    >taivaaseen. kyse on kuitenkin vain siitä, että
    >lapset eivät tiedä jumalasta, eivätkä he välitä

    Lapset pääsevätkin taivaaseen, koska heidän
    silmänsä eivät ole vielä auenneet - ts. Heillä ei
    ole vielä valmiuksia tehdä päätöstä.

    >puhuin varmuudesta jumalaan. mitä varmempi on
    >uskostaan, sen varmemmin myös tuntee (he
    >iloitsevat jumalassaan). jos on epävarma, tunne
    >voi olla aika sekasortoinen. se voi ailahdella
    >täydestä epäuskosta uskoon.

    Jumala poistaa epävarmuuden - tietysti jos
    ihminen ruokkii omaa epäuskoaan, niin lopultahan
    hän menettää uskonsa. Jossain vaiheessa kuitenkin
    pitää tehdä tietoinen päätös.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

lähettiläs kirjoitti:

On vaikea selittä tätä tulevaa asiaa mutta yritän
parhaani.Tuntuuko koskaan uskovaisilla(olen itse)
niin että vain enää pieni osa uskoa on itsessä,
siis että uskoo jumalaan koko stdämästään, mutta
ei ajattele sitä niin tai tuntuu että rukouksissa
ei ole mitään voimaa.Minulla ainakin tähän
tälläiseen elämään jossa en voi olla samanlainen
kuin jossain uskovaisten kokoontumisessa, koska
muut ei kai tästä perheestä ole uskovaisia ja
eivätkä he tiedä että minä uskon.niin tästä on
vaikea puhua esim. sisarusten kanssa, paitsi
kavereita on mutta kuintenkin olisi paljon
ihanempaa tietää että tämän perheen jäsenet tulee
myös taivaaseen, minkä takia ihminen yleensä
ajttelee tälläistä.
Tästä ei kyllä saa kukaan minkäänlaista selkoa,
mutta yritit ainakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu