"Uskoontuloa" ei aiheuta jumala, vaan tietyt
yhteiskunnalliset ja psyykkiset tekijät. This is
this ! Miksi vaivautua moiseen ? Perusteita
tälläiseen "hassuun" toimintaan ?
yhteiskunnalliset ja psyykkiset tekijät. This is
this ! Miksi vaivautua moiseen ? Perusteita
tälläiseen "hassuun" toimintaan ?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ryhmähengellä voi saada papua.
Kun ihminen tekee uskon ratkaisun toisin sanoen
tulee uskoon niin hän löytää pohjan elämälleen
olen kokenut entinen juoppo 28v sittne Jumala
pelasti ja on varjelluut siksi usko on elämän
tärkein ratkaisu.
Tämä keskustelunavaus oli tarkoitettu
provosoivaksi keskusteluavaukseksi ja
pohdittavaksi niille joita semmoinen kiinnostaa.
Vakaumuksemme taas ovat niin monimaiset että
niistä sen enempiä tässä nyt jaksa.
uskoon tulo on hyvä tapa manipuloida itsensä
yrittämään elämänmuutosta, siinä toiset on vielä
tukena, samantapaisia ovat mm. laihdutuskerhot
jne... Vanhat mummot manipuloivat itseään
paistamalla pastorille piirakoita. Pastorit
käyttävät mummoja hyväkseen, kietaisevat
kymmenientuhansien voitot mummojen avulla, mutta
mulloilla on niin kiva yhdessä ja hyvä
yhteishenki. Ei uskoon tulo ole sen kummempi
juttu kuin mikään muukaan psyykkinen manipulaatio.
ja vähän menoistakin
uskoontulo...missä olenkaan kuullut sen...
hetki vain..ahaa, nyt nappaa.sehän on sitä mitä
ikääntyneet, jo hieman ehkä alkoholisoituneet tai
muuten vain rappioputkessa vinhasti edenneet
taiteilijat (suuntautuneisuudella ei ole väliä)
tekevät kun tahtovat nostaa uransa uuteen
nousuun.kuten tämä carmen mäkinen ja cliff
rickhard.
ainakaan en usko sen merkitsevän homoseksiä,
vaikka nimi sinne päin viitanneekin.
tai...ja mikäs minä olen totuuksista
paasaamaan...se on voimakas hengellis mystinen
kokemus joka paremman puutteessa kanavoidaan
kristinuskoon.
niin tai näin, ilmeisesti ei kuitenkaan koskaan
oikein päin
Itse sellaisen alle jääneenä joitakin
vuosikymmeniä sitten, esittäisin asiasta oman
henkilökohtaisen muistihavainnon, mikä
olosuhteista johtuen ei tietenkään ole
tieteellisesti verifioitavissa ja kokeellisesti
toistettavissa olevaa fakta-aineistoa, vaan
puhtaasti subjektiivista kokemusta oman mielen
uumenissa.
Tilannetta ei edeltänyt aivokemikaalien
vakioituneeseen toimintaan häiritsevästi
vaikuttavien kemikaalien nautitsemista eikä
mielenrauhanhäirintään pyrkivien
joukkopsykodynaamisten ihmisryhmien
parissaoleilua, vaan summittaisesti muistellen
suhteellisen tavanomaisen mutta kokonaisuudessaan
positiivisen päivä nuoruuden energisinä aikoina.
Suhteellisen myöhään kotiuduttuani, vanhempieni
jo nukkuessa, avasin postissa päivällä saapuneen
kirjapaketin ja lueskellessani uutuuskirjaa
sarjasta "Ikuisia kertomuksia" (Raamattua
suhteellisen vapaasti kertoellen), sattumoisin
kävi niin, kuin kolmikymmentonninen
onnellisuusrekka olisi jyrännyt ylitseni. Itkin
ilosta, että Jumala oli Jeesuksen ristinkuoleman
yhteydessä tehnyt jotain käsittämättömän mahtavan
hyvää juuri minun vuokseni, ja minä saan sen
hyvyyden itselleni ihan vaan lahjana.
En meinannut seuraavana päivänä uskaltaa mennä
kouluun, kun kasvoillani loisti sellainen
auutuudenilme ja onnellisuus, mitä ei saanut
kylmällä vedelläkään himmenemään.
Silloin niskaani kipattu pelastuksen ilo ja onni
ja autuus ei ole "sieluni sopukoista" minnekään
kaikonnut vaan vahvistunut vaan näinä seuranneina
vuosina. Tarjoilisin mielihyvin sitä
samaa "ilolientä" kaikille tapaamilleni
kanssakulkijoille täällä maan päällä, mutta kun
se tarjoilumuki on sen ylhäisemmän Herran kädessä
ja hän juottaa siitä ketä tahtoo. Kyllähän minä
Hänelle vihjailen hyvien tyyppien kohdalla, että
eikö heillekin voisi antaa sitä samaa.
Tapahtuu siis kerralla.Siihen ei siis voi
hiljalleen kasvaa ja jatkaa kasvua?
On siis vai odoteltava,osuuko kohdalle vai
ei,niinkö?Eikö se ole vähän epäoikeudenmukaista.
Vaikka niinhän se useimmiten tuntuu tapahtuvan
ihmisten kohdalla.
Niinkuin jossain aikaisemmin kirjoitin,
uskoontuloreseptejä on Herramme takataskussa
kuutisen miljardia erilaista odottamassa, jos
tarjous kelpaisi ja hän saisi tarjoilla.
Minä tulin likipitäen jopa nimikristillismipiirin
ulkopuolelta ja olin jäänyt kodin kristillistaviä
vaikutuksia vaille sukupolvien
sosialidemokratismin ilmapiirissa kasvaneena.
Ainoat vaikutteet kristinuskon suuntaan olivat
koulun uskontotunnit ja epämääräisiä mielikuvia
asiasta on (vaikken muista tarkkaan) että
kansakoulun ekaluokalla Jumalasta kuultuani ja
siitä innolla kotona kerrottuani, minut on aika
halveeraavasti tyrmätty.
Tuollaisen tilanteen pohjalta lienee
ymmärrettävää, että siirtymävaiheen kriittisin
kohta on vaikutuksiltaan raju. Sitä tosin oli
edeltänyt ehkä puolisen vuotta jatkunut
jonkinasteinen kiinnostus asioista ja uskovien
nuorten Raamattu- ja rukousryhmässä käynti noin
kerran viikossa.
Voisin ymmärtää hyvin tilanteen, jossa
tasapainoisessa kristillisessä kodissa kasvanut
lapsi ikäänkuin "kasvaa" kristillisyyteen sisään
lapsen uskosta aikuisen uskoon ilman mitään
havaittavaa murrosta. Eräs tuttavani on sellainen.
Siinähän se oli ihan viereisellä sivulla, mitä
muistelin: "kauan mietityttänyt asia"
Ei siis ole suljettu pois sitä hidasta kasvun
mallia,jota itse ajattelen kokevani.Minulle
olisikin jokin äkillinen tunneryöpsähdys ehkä
phimenevä vaihe.Uskon itse lleni sen hitaamman
kasvun ja pohdiskelun olevan "omempaa".Rukouksessa
Jumalalle voi mielessään puhella ihan mitä tahtoo,
En ole niin kovin ihastunut suurempiin ihmisjouk
koihin.Mukana on liian paljon tekopyhyyttä,jotta
asia olisi minulle puhutteleva.
Ehkä työni ihmisten parissa teke vapaa-ajan ja
oman fyysisenja henkisen reviirin niin arvokkaak-
si,etten halua kenenkään enää sotkea omaa
Jumalasuhdettani.Onko tämä väärin?