Kristillinen usko on aina vieroksunut filosofiaa. Syynä on jo Paavalin ajoista asti ollut se, että filosofia pyrkii ihmisjärjen avulla päättelemään jotain maailmasta ja sen ilmiöiden olemuksesta.
Kristillisellä uskolla taas on maailman selittämiseen toisenlaiset lähtökohdat.
Uskoa voi pintapuolisesti katsoen pitää vain Jumalaan liittyvien asioiden totenapitämisenä. Sitä se onkin, mutta vain osittain. Uskon syvin aspekti on luottavaisuus Jumalaa kohtaan ja turvautuminen Häneen. Kristilliseltä kannalta pelkkä totenapitävä usko ei ole pelastavaa uskoa.
Kristityt ovat katsoneet, että Jumala on pyhä ja salattu, ja Hän ilmoittaa itsestään sen verran kuin haluaa. Ihmisen tehtävänä on ottaa se ilmoitus vastaan, ei löytää sitä itse.
Filosofian lähtökohtana taas on järki, jolla voidaan selvittää asioita. Syy siihen, miksi kristillinen usko ei pidä järkeä luotettavana lähtökohtana metafyysisen tutkimiseen, on käsitys syntiinlankeemuksen ulottumisesta koko ihmiseen, tahtoon ja järkeen. Ihmisen järki on sillä tavoin turmeltunut, ettei se halua löytää Jumalaa, vaan mieluummin löytää argumentteja Häntä vastaan.
Apostolit eivät toki sivuuttaneet filosofiaa, he päinvastoin halusivat "hajottaa maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan". Siksi Paavalikin väitteli Kreikan filosofien kanssa.
Meiltä nykyajan kristityiltä puuttuu sitä filosofian tuntemusta, joka antiikin kristityillä oli, ja sitä tarvittaisiin lisää. Tosin Paavalinkaan lähtökohtana keskusteluissaan ei ollut muuta kuin keskustelun suuntaaminen kohti Jumalaa.
Niin kauan kuin kristittyjen keskustelu filosofien kanssa pitäytyy tiedon alalla se ei ole hedelmällistä, sillä sen alan filosofit hallitsevat paremmin. Tosin on kyllä kristittyjä filosofejakin, kuten aikoinaan Francis Schaeffer, ja onhan Englannissa heille oma yhdistyksensäkin, mutta aivan kuten usko ei ole joka miehen, ei ole tietokaan.
Siksi täälläkin on vaikea välillä keskustella, sillä meiltä kristityiltä puuttuu se, mitä filosofien kanssa keskustelemiseen vaadittaisiin, ja heiltä toisaalta puuttuu kiinnostus uskosta keskustelemiseen. Sellaisessa keskustelussa on kuin kaksi vierekkäin kulkevaa janaa jotka eivät kohtaa.
Kristillisellä uskolla taas on maailman selittämiseen toisenlaiset lähtökohdat.
Uskoa voi pintapuolisesti katsoen pitää vain Jumalaan liittyvien asioiden totenapitämisenä. Sitä se onkin, mutta vain osittain. Uskon syvin aspekti on luottavaisuus Jumalaa kohtaan ja turvautuminen Häneen. Kristilliseltä kannalta pelkkä totenapitävä usko ei ole pelastavaa uskoa.
Kristityt ovat katsoneet, että Jumala on pyhä ja salattu, ja Hän ilmoittaa itsestään sen verran kuin haluaa. Ihmisen tehtävänä on ottaa se ilmoitus vastaan, ei löytää sitä itse.
Filosofian lähtökohtana taas on järki, jolla voidaan selvittää asioita. Syy siihen, miksi kristillinen usko ei pidä järkeä luotettavana lähtökohtana metafyysisen tutkimiseen, on käsitys syntiinlankeemuksen ulottumisesta koko ihmiseen, tahtoon ja järkeen. Ihmisen järki on sillä tavoin turmeltunut, ettei se halua löytää Jumalaa, vaan mieluummin löytää argumentteja Häntä vastaan.
Apostolit eivät toki sivuuttaneet filosofiaa, he päinvastoin halusivat "hajottaa maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan". Siksi Paavalikin väitteli Kreikan filosofien kanssa.
Meiltä nykyajan kristityiltä puuttuu sitä filosofian tuntemusta, joka antiikin kristityillä oli, ja sitä tarvittaisiin lisää. Tosin Paavalinkaan lähtökohtana keskusteluissaan ei ollut muuta kuin keskustelun suuntaaminen kohti Jumalaa.
Niin kauan kuin kristittyjen keskustelu filosofien kanssa pitäytyy tiedon alalla se ei ole hedelmällistä, sillä sen alan filosofit hallitsevat paremmin. Tosin on kyllä kristittyjä filosofejakin, kuten aikoinaan Francis Schaeffer, ja onhan Englannissa heille oma yhdistyksensäkin, mutta aivan kuten usko ei ole joka miehen, ei ole tietokaan.
Siksi täälläkin on vaikea välillä keskustella, sillä meiltä kristityiltä puuttuu se, mitä filosofien kanssa keskustelemiseen vaadittaisiin, ja heiltä toisaalta puuttuu kiinnostus uskosta keskustelemiseen. Sellaisessa keskustelussa on kuin kaksi vierekkäin kulkevaa janaa jotka eivät kohtaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
oikein osuva tuo janavertaus...
Ei näitä kouluakäymättömien puuseppien ja
kalastajien sepittämiä loruja kannata ottaa
todesta. Mitään, ei ketään Jumalaa tai Jumalia
ole olemassa. On vain itsekeskeisiä ihmisiä.
"I HATE TO REMIND YOU BUT YOU ARE GOING TO DIE.."
Jumala kieltänyt käskyissään "järjen" käyttöä.
Sokea fanaattinen usko ilman krittikin tuomaa
pikanttia lisää, on hulluutta.
Tosin Paavali oli kirjoituksissaan hyvinkin
kriittinen (Ensimmäinen kirje korintolaisille
3:16 - 3:23) turhaa ja vahingollista "viisautta"
kohtaan. Mutta aiheesta.
Maailmassa on paljon lampaita joita johdatellaan
kohti jyrkänteitä - eikä niistä pois.
Sellaisia "paimenia" pitää varoa. (Amerikassa
muutama vuosi sitten fanaattiset
itsemurhalahkot). Ne olivat "paholaisen" työtä -
ei kristittyjen filosofien aikaansaannoksia.
Yleensä "sydämessään" kyllä tietää
automaattisesti mihin ollaan johdattelemassa. Jos
ei tiedä, niin "kysyvä ei tieltä eksy".
Baskerin kannanotot ovat yksi tapa lähestyä
Totuutta. Jos keskustelijoitten eteen
asetetaan "Totuus", on hämmästyttävää, että
kysyttäessä - millainen Totuus on - saadaan niin
monta eriävää Tottuuta kuin on
keskustelijoitakin. "Näkövinkkelistä" näet
riippuu se millaisena Totuus tarkastelijalle
näyttäytyy.
Kuitenkin kysymyksessä on aina Totuus.
Se siitä...
Ei voi olla kuin hyvä asia jos
keskustelu nousisi juupas / eipäs
tason yläpuolelle.
Mutta ah tuskin minun elämäni aikana :-/
ovat mielestäni aikansa palvelleet ja
sekoittaneet systeemeitämme. Siirtykäämme
rauhassa vaiheeseen 2. Ulos kehdosta...
Rakkauden ja vastuun raketilla kollektiivisti
spaceen!
Ugh, ihminen puhuu mitä sydämmessään tuntee, jos
ei tunne, tulkitsee. Jos tulkitsee, jutskat
häviää. Jos jutskat häviää, alkaa maailmanlopun
venttaaminen. Sen jälkeen se jo tuleekin...Ugh!
mieltä sillä esim. saarnaaja on raamatussa se
jolla on hyvinkin filosofinen aspekti, hänen
jälkeensä tulleilla kuten schopenhauer ja buddha
on melko samoja ajatuksia.
Kristinuskossa pohditaan kyllä elämää, mutta
siinä olet oikeassa että osa vastauksista on jo
annettu.
Itse luen eri filosofien filosofiaa ja myöskin
eri uskonnoista, se antaa mielenkiintoisia
aspeksteja, jossei muuten, niin on ainakin hyvä
tuntea vastapuoli.