Kansainväliset tarkastajat poistuivat maasta näyttää siltä että että olisi Suomessakin aika herätä siihen todellisuuteen ,vai onko vielä näitä hölmöläisiä jotka uskovat Kreikan selviävän .
Saksa valmistautuu Kreikan kaatumiseen ?
5
66
Vastaukset
- raakkuna1
Saksa on Euroopan veturi, jonka osa on taloudellinen päävastuu Kreikan tukemisessa. Niin tämä asia on mielletty luonnolliseksi, mutta yhtä luonnollista on myös vetäytyä vastuusta silloin kun katsotaan että tukitoimet eivät ole enää kannattavia. Ja on myös luonnollista että muut maat vetäytyvät Saksan lailla Eu,n laatimasta ja vaatimasta tukipakettijärjestelmästä. Salut.
Kaikkeenhan pitäisi aina olla valmiina, kaikkihan on aina mahdollista, ainakin pessimisti uskoo kaiken menevän päin p*rs*ttä joka kerran kun se vain on mahdollista. Optimisti taas kokeilee kepillä jäätä ja sanoo, että jos yrittäisimme kuitenkin saada sen kestämään jos ei tänään niin kunnon pakkasyön jälkeen.
Kreikassahan suurin ongelma on sopeutuminen, kansa on tottunut lainarahan jakoon eikä halua sen loppuvan. Työ olisi kuitenkin se ainoa vaihtoehto vaikka metelöintiähän ne ovat enemmän kokeilleet. Kun pitäisi maksaa velkojaan niin ne toopethan alkavat lisätä laskuaan polttamalla rakennuksia ja ajoneuvoja. Tuollainen kansa ei kaipaa kuin piiskaa sen verran, että lähtee töihin sillä hinnalla mikä heidän tuottavuutensa edellyttää.
Nyt ainakin kustannusrakenne on ollut liian raskas joten palkkoja on laskettava tuottavuuden edellyttämälle tasolle, kaikki valtion ylimääräiset mutta kivay eläkkeet on lopetettava ja ne lisämaksut siitä, että tekee töissä töitä pitää lopettaa. En tunne asiaa muutoin kuin lehtikirjoituksista mutta niiden perusteellahan paikka näyttää kokeilevan jonkin asteita sosialismia osaamatta kuitenkaan laskea edes yhteen.- Munattomat
Ei nää Kreikan kermaperseet virkamiehet eduistaan luovu? poliitikot ovat munattomia tekemään päätöksiä ,siksi taitaa olla ainoa tie euroalueesta erkaneminen ja Kreikalle vanha valuutta. Tätä on kai on jankutettu kohta parivuotta nyt kai menee lopultakin perille .
- ryig
Paljonkohan on Suomen osuus jos Kreikka kaatuu ?
- peruksilleen kellaht
Suomi maksanut riihikuivaa tähän päivään mennessä Kreikalle 890 miljoonaa euroa, josta povaillaan saatavaksi takaisin ehkä puolet, jos sijoittajat ottavat toisen puolen vastuiksi.
Nyt pitäis langeta syyskuun aikana seuraava luvattu avustuserä Kreikalle, toivottavasti menee sitä ennen kaatuu.
Joka tapauksessa lähes 1,5 miljardia euroa verovarojamme sinne on luvattu:
http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/20110224Tietoa/name.jsp
Toistaiseksi VAKUUDETTA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663382Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463192Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1232718- 432548
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871495- 391330
- 821199